Google+ Followers

torstai 5. tammikuuta 2012

Ennustajaeukko tammikuussa

Aili-mummo lehmiä hakemassa kotona Juvolassa 1963.
Se on köyhällä uusi joulu
tammikuun tasaisuudessa kun lehmä vasikoi.
Sitä on oltava kuin jonkinlainen paimen
käytävä vähän väliä katsomassa
että mitenkä se pieni siellä puhtailla oljilla
ja Maria.
Vielä huoli ja pelko sairastumisesta
ja eläinlääkäristä


no olihan se kerran Herodeksestakin.

Lapset tulevat koulusta kysyvät:
mikä niistä on vasikoinut
kun on pannukakkua ja juustoa
juoksevat navettaan:
onko se poika vai tyttö?
silmät loistavat miettivät: mikähän nimeksi?


Kahden litran kaljapullo täytetään ternillä
ojennetaan naapuriväelle:
ottakaa, syökää, se on syntymäjuhla


ja hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen.


Illalla vielä emäntä isännälle:
käyhän sinä sitten viime kierroksella
että mitenkä ne siellä


- Eeva Heilala -
~~~~


Uutta vuotta on eletty jo viisi päivää, tai ainakin melkein...Lunta on satanut ja seuraavana päivänä vettä. Kunnon talvea ei taida tulla, mutta jonkinlainen silti. Niiden talvi ei käy kateeksi, joilla aina sataa vettä!


Tulee sellainen ajatus mieleen: minkälainen on kesä 2012? Ennen uskottiin, jos oli kova pakkanen tammikuussa, oli hellettä heinäkuussa, eli saatiin kunnon kesä. Ja sitten päinvastoin: jos ei ollut kunnon pakkastalvea, tuli surkea, kylmä sadekesä. Onneksi ei tarvitse enää ajatella omaa toimeentuloaan viljelijänä ja emäntänä. 
~~~~


Eilen illalla ajelin kuutostietä Onkamoon ja siitä Kemieen. Tikkalassa seisoi poliisiauto koulunkohdalla levikkeellä, ja oli seisauttanut koko liikenteen. Minä pääsin livahtamaan koulun kohdalla Koirivaarantietä kuutostielle, josta ajelin edelleen, kunnes liikennöitsijä Sistosen kohdalla tiellä oli kolme poliisiautoa, yksi kuorma-auto ja raviojan takana oli auto "ketarat" vasten taivasta. Mutta onneksi pääsin siitäkin läpi, eikä minua seisautettu. Nähtävästi kolariauto aiottiin siirtää kuorma-auton kyytiin, ja sen vuoksi liikenne oli pantu poikki. Jos olisin joutunut seisomaan jonossa, en olisi ehtinyt lääkäriin, minne olin menossa. Nyt näyttää olevan yksityislääkärillä  potilaita, joten oletan Hellin vastaanoton olevan jumissa pahemman kerran.


Maantiellä oli mahdottoman liukasta, alussa uskalsin ajaa vain kuuttakymppiä, mutta Onkamon ohitettuani lisäsin kuitenkin vauhtia. Ja monet ajoivat ohitseni...


Oikein hyvää loppiaista ja viikonloppua kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-mummo!

28 kommenttia:

  1. Meillä on tullut nyt pari vuorokautta räntää ja siellä alla sitten vettä. Om miim rtaskas keli kävellä, että väkisin jää lenkit lyhyiksi. Päivällä kävin kaupassa ja kovin oli kantatiekin huonossa kunnossa.
    Hyvää Loppiaista sinne teille.

    VastaaPoista
  2. Hei Mummeli!

    Aika hankala ja huono keli teillä.:/
    Ajatko vielä autoa, vai millä liikut asioilla ja kaupassa?

    Oikein hyvää loppiasta sinulle ja Himmulle, sekä kiitokset kommentista.<3

    VastaaPoista
  3. Mainio kuva 60-luvulta. Voi miten se ternimiadosta tehty uunijuusto ja pannukakku olivatkaan hyviä.. Joskus näinäkin päivinä saa vielä niitäkin herkkuja maistaa, kun tuttavilta sitä maitoa saa.

    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  4. Voi kun muistoja herättävä kuva ja sinä siinä.. ihana..

    Täällä on kaunis lumihuntu puissa, vaikka mittari näyttää nollaa. Kuvasin niitä päivällä ja laitoin jo blogiinikin pari kuvaa..

    Lumilyhdynkin tein, saas nähdä onko huomenna jo sulana..

    Hyvää Loppiaisaattoiltaa Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Hei Minttuli!

    Onhan se ternimaidosta tehty uunijuusto ja pannukakku mahdottoman hyvää hillon tai sokerin kanssa. Olemme mekin saaneet tutuilta ja vähän tuntemaatommiltakin sukulaisten kautta ternimaitoa. Kiitos kaikille maidon lahjoittajille/myyjille!

    Oikein hyvää loppiaisen aattoiltaa myös sinulle, Minttuli.<3

    VastaaPoista
  6. Leppoisaa Loppiasta sinne susirajalle, ajatuksin ajattelen sitä rauhan tyysijaa siellä "korvessa" täältä liikenteen hälinän keskeltä, autoja kun ajaa oli sitten joulu tai juhannus,arki tai pyhä, ei taon taukoa, välistä Ambulanssi ja poliisi ajaa pillit huutaen,rekat jyryttää,niin että seinät tärisee.Mutta siihen tottuu onneksi,kun on pakko.

    VastaaPoista
  7. Moi Ulleriina!

    Vanhat kuvat herättävät aina muistoja. Tuosta lehmänhoidosta tuli sitten varsinainen ammattini moniksi vuosikymmeiksi.

    Puhdas lumi on niin kaunista, kannattaa ainakin ottaa kuvia lumesta, jos se pian sulaa pois.;/

    Toivon kovasti että sinun lumesi kestäisi pitempään kuin yhden yön.

    Oikein mukavaa loppiaista sinulle, Ulleriina.<3

    VastaaPoista
  8. Hei Pepita!

    Tänään on ollutkin rauhallista, edes turverekat eivät ole ajaneet tuossa Viesimontiellä (tie on huonossa kunnossa)!

    Ei käy kateeksi teitä taajamien ja kaupunkien asukkaita, meillä on luonto lähellä, asumme sen keskellä.

    Kyllä meilläkin rekat jyrisee tuossa 200 metrin päässä, kuuluu hyvin tupaan asti, mutta nyt on hiljaista.

    Tule vain sinäkin tänne korven keskelle asumaan, Pepita, niin saat asua rauhassa.;D

    Mukavaa loppiaista sinulle, Pepita.<3

    VastaaPoista
  9. Voi tuli ihan,lapsuus/ nuoruus mielee katsellessa tuota kuvaa,kyllä tuli juostua navetassa joko vasikka on tullut,ja ne terni maidot,ihania muistoja, vaikka ne silloin ei tuntunut mukavalta.Täälä on vettä satanut kokopäivän.Oikein hyvää loppiaisen aikaa sinulle Aili-Mummo<3

    VastaaPoista
  10. Hei Ritva!

    Lapsuus ja nuoruus tuovat meille usein mukavia muistoja.;))
    Sinäkin pidät ternimaidosta, paanukakuista ja uunijuustosta.;D

    Ikävää teillä se vesisade, toivotaan, että muuttuu pian lumeksi.<3

    Oikein hyvää loppiaisen aikaa myös sinulle, Ritva.<3

    VastaaPoista
  11. Onpa hieno kuva nuoresta Aili-mummosta. Sellaista se ennen oli. Meilläkin oli pari lehmää vaikka ei ollut omaa maata ollenkaan. Oma maa jäi sinne Inkerinmaahan. Ojanpielet niitettiin heiniksi. ja niin edelle, Jännää oli aina lehmän poikiminen.

    meillä on taas tällähetkellä lunta ja nyt varoittavat täällä että tiet ovat liukkaita.

    Otetaan varovasti kun ollaan liikenteessä.

    Oikein hyvää Loppiaista Sinulle ja rakkaillesi!♥

    VastaaPoista
  12. Hymyilevä eläkeläinen5. tammikuuta 2012 klo 21.27

    Nyt kun on päästy loppiaiseen, aletaan odottaa kevättä. Tai ainakin lunta. Onneksi valo alkaa pikkuhiljaa lisääntyä.

    Älä hurjastele sen auton kanssa!

    VastaaPoista
  13. Kiitos elämänmakuisesta Heilalan runosta! Ja ternimaidon makuisesta postauksestasi. Uunijuusto, ah! Ja letut!
    Liukasta on, hiekotusautot hitaita ja tienposkessa voi joutua ketarat pystyyn kumipyörilläkin saati sitten kumisaappailla. Niin, millainenhan on tuleva kevät ja kesä, kun nyt alkaa maa viheriöidä ja linnut kohta pesiään laittaa. Tavatonta on.
    Hyvää viikonloppua sinulle Aili-mummo.

    VastaaPoista
  14. Hei Sylvi!

    Niin ne ajat muuttuvat, ei maha mittää!! Tuo nuoruus on katoava luonnonvara, mutta aina niitä uusia nuoria tulee meidän tilallemme.;D

    Ennen oli pari lehmää jokaisella, olipa maata tai ei; nykyään hyvin harvassa talossa on lehmiä.;)

    Näillä keleillä likasta teillä riittää, pitää olla tosi varovainen, kun kuitenkin on pakko ajaa asioilla.

    Ole sinäkin, Sylvi, varovainen liikenteessä.<3 Parhaillaan sataa lunta, joten se talvi on tulossa ihan oikeasti, myös teille sinne Ruotsiin!

    Kiitos toivotuksistasi!

    Oikein hyvää loppiaista ja viikonloppua sinulle ja perhellesi, Sylvi-ystäväni.<3

    VastaaPoista
  15. Moi Hymyilevä Tuula!

    Se onkin paras puoli tässä kevättalvessa, valo lisääntyy ja mieliala nousee sen myötä.;D

    Lunta tulee juuri nyt, toivottavasti sinnekin Mynämäelle ja Turun seudulle.:)

    En toki hurjastele, vaan ihan rauhallisesti...

    Mukavia pyhiä sinulle, Tuula.<3

    VastaaPoista
  16. Hei Anja!

    Siinä oli sopiva runo meille maalaismummoille ja muillekin, kiitos Heilalan! Ternistä saa myös hyviä pannukakkuja.;D

    Tähän asti tämä 'talvi' näyttää omituiselta, mutta jos kuitenkin pitäisi hieman sitä oikeata talvea!

    Linturaukat luulevat olevansa jo keväässä, samoin monet kasvit kukkivat siellä etelässä. Meillä on luntakin jo muutamia kymmeniä senttejä. Hiekkaa on joskus teillä, pääteillä suolaa, ehkä siellä Etelä-Suomessa teitä hoidetaan paremmin (toivottavasti)!

    Ole sinäkin liikuessasi varovainen, Anja, ettei satu turmia!

    Oikein hyviä pyhiä sinulle ja Prinsipuolisollesi, ja Simolle rapsutuksia.<3

    VastaaPoista
  17. Oli niin ammunmaidon makuinen runo, ihan tuli vesi kielelle.
    Mikä voisi olla parempaa kuin uunijuusto tuoreesta ternimaidosta.

    Onneksi selvisit siellä jäisellä tiellä ilman haavereita.

    Mukavaa loppiaisviikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  18. Minua viehättää vanhat kuvat, olipa ne omia tai toisten, niin aina mielelläni niitä tarkistelen!
    Ternimaitoa sai ennen kun mummo tai täti tuli meille kaupunkiin ja aina siellä kassissa oli muutakin tuliaista! Hyviä ja herkullisia muistoja!
    Sokos-kaupasta ja toriltakin saa joskus pakastettua, hyvää sekin, vaan harvoin saatavilla....;)

    VastaaPoista
  19. Tosi kiva kuva! Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  20. Hei Unelma!

    Niin onkin, juuri siksi valitsin tuon Heilalan runon.;D
    Tykkään myös ternimaidosta ja siitä tehtävistä herkuista.;)

    Suojelusenkeli oli matkassani mukana.<3

    Oikein hyvää loppiaisen jälkeistä viikonloppua, Unelma.<3

    VastaaPoista
  21. Moi Maikku!

    Onhan niissä harmaissakin kuvissa oma viehätyksensä.;D Kertovat ajasta ennen värifilmiä, jopa yli 100 vuoden takaa (parhaissa tapauksissa).;))

    Varmasti sukulaiset entisaikaan, ja vielä nykyäänkin, kantavat ternimaitoa (meillä juustomaitoa) tuomisiksi.<3 Sitä kun sai kaupasta ostamatta... Aika usein mekin veimme tutuille sitä, kun tiesimme heidän pitävän ternimaidosta.

    Kiva kun voit ostaa sitä joskus kaupasta, Maikku.;D

    MUkavaa viikonloppua, Maikku.<3

    VastaaPoista
  22. Kiva, että pidit, Marleena.;D

    Samoin sinulle.<3

    VastaaPoista
  23. Aili, hauska nuoruudenkuva Sinusta.

    Täällä kirjoitetaan ihania juttuja. Ternimaidosta tehty uunijuusto on herkullista. Se on sukua riistasta rautapadassa haudutetulle lintupaistille ja kaskessa haudutetulle nauriille. Isoisäni oli niin vanha, että poltti vielä joskus kaskea. Ihmekös, että kirjoitan keskiajasta, kun olen elänyt sitä.:)

    Tein joskus maitopulverista uunijuustoa. Aika hyvää siitäkin tui. En ole vuosiin kokeillut.

    VastaaPoista
  24. Hei Anna!

    Tenimaitouunijuusto on niitä luonnon omia herkkuja samoin kuin rautapadasta haudutettu lintupaisti.;D Maku on maailman huipulta ilman gourmet-kokkejakin.

    Sinä saat innoituksesi keskiajasta, minulla se taitaa olla hieman nuorempaa perua, jotain 1700-1800 lukua.<3

    Kyllä maitojauheestakin pannukakun ja uunijuuston saa, mutta maku on erilainen kuin lehmänmaidosta tehdyssä. Mutta paremman puutteessa käy hyvin.;))

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi, Anna.<3

    VastaaPoista
  25. Hei Aili-mummo.
    Oletpa kivan kuvan laittanut postaukseesi. Niin kesäinen.
    Tulee lapsuusajat mieleen :)

    Nyt onkin ollut niin vaihtelevia säitä. Tiet ovat liukkaita ja varsinkin nämä syrjätiet ovat niin kuoppaisia ja useinkin auraamattomia tai sohjoisia. Välillä tulee lunta ja välillä vettä. Ja kolareita sattuu.
    Onneksi nyt on lunta ja maisema on niin kaunista katseltavaa. Ja pakkastakin on jonkin verran.

    Ajelehan varovasti Aili-mummo.

    Ja oikein hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  26. Hei Eila!

    Noita lehmäkuvia ei ole tullut monta laitetuksi sähköiseen muotoon, ajattelin sopivan, kun puhuttiin ternimaidosta. Tulee minullekin paljon asioita mieleen...

    Toivokaamme, että olisi oikeata pakkasta, tiet olisivat vähemmän liukkaita; sellaista on kyllä nyt luvattukin. Meillä on yli kuusi pakkasastetta mittarissa.

    Maisemat on tosiaan puhtaankauniita lumisine puineen. Elämme kuin satumaassa.;D

    Kiitos varoituksista, yritän olla varovainen...

    Oikein hyvää alkavaa viikkoa sinulle opintojen pariin, ja suurkiitokset kommenteistasi, Eila.<3

    VastaaPoista
  27. Kiva, oiva kuva Aili-mummosta!
    Liukasta on täälläkin, tai sit en osaa oikein vielä taas kävellä, kun tuo lumi on jotain ihmettä ,kummaa pitkästä aikaa.
    Oikein hyvää loppiaisen jälkeistä elämää ja tammikuuta Aili - mummo.

    VastaaPoista
  28. Seijastiina, nuorena on yleensä malli parempi.;))

    Jos sinulla on olemassa liukuesteet, ne on hyvä laittaa ulkoilukenkiin tapaturmien ehkäisemiseksi!

    Muuten tuo uusi lumi on niin kaunista, ja se tuo valoa maailmaan.;D

    Samoin sinulle, Seijastiina.<3

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥