Google+ Followers

tiistai 10. tammikuuta 2012

Keinoja kaihtamatta

Ikkunan läpi helmikuussa 2011: lunta sireeneissä.
Puhtainta mitä näet eivät ole unet
         sanotaan: suurimmat eivät uneksu
         he luovat heillä on teot
niissä valkeissa talvisissa päivissä
piilee omituisesti näkemisen salaisuus
ja teon ydin on sana sen ydin ajatus
          eksyneillä on pelkästään sana
          oi vapauta minut pelkästä sanasta
hanget kimaltelevat ajatus niittää niillä

          puhtainta mitä näet ovat teot
          tarkkaan punnitut hedelmälliset
myyn silmälaseja tukuttain ja vähittäin
laseja joilla katsoin nurinkurin unia
enkä halua ostaa mitään mitä en tarvitse
          tarvitsen enemmän kuin kukaan toinen
jotta tietäisin mitä on

- Lasse Heikkilä -   

Närhi käy syömässä ikkunan takana rasvaa ja siemeniä.
Ihana palata tavalliseen arkeen joulun juhlallisuuksien perästä!

Joko monet teistä ovat tutustuneet meidän seutumme suurimman sanomalehden Karjalaisen nettilehteen?
Minä olen, enkä ole siihen tyytyväinen. Heti, kun saan aukaistuksi tai yritän aukaista jonkin sivun, palvelin ilmoittaa ettei saa yhteyttä, ja katkaisee yhteyden. Toki minulla on hidas yhteys, mutta parempaa ei ole saatavilla. Voin lukea rauhassa kaikkia muita haluamiani lehtien sivuja ja samoin Ylen sivuja, mutta omalla päivälehdellämme tämä ei onnistu. Ehkä niin on tarkoituskin...

Alussa erehdyin yhteen tietokilpailulinkkiin, joka oli viime viikolla Karjalaisessa. Se ainakin toimi, mutta...
Tämä kilpailu puhdisti kilpailijan rahoista, sillä se lähetti tekstiviestejä, joihin vastaus (A tai B) maksoi kaksi euroa kappale. Kerkisin lähettää 10 vastausta, kunnes ymmärsin, että tarkoituksena on vain lypsää hyväuskoiselta pelaajalta rahat. Peli loppui kohdaltani siihen...

Että huijareitten mukana tehdään yhteistyötä; olipa kunnollinen riman alitus Karjalaiselta. Älkää siis sotkeutua mihinkään peleihin, hyvät ihmiset, menetätte vain rahanne!!!
Viime talven lumia ulkokeinun katolla.


Joko olette tutustuneet uuteen innovaatioon, sähkötupakkaan? Luin siitä eilen tai toissapäivänä netistä. Sähkötupakassa poltetaan nikotiinia, joka muuttuu vesihöyryksi. Jotkut ravintoloitsijat antavat asiakkaiden 'polttaa', toiset ei. Tavalliset tupakat joutuivat kaupoissa vuoden alusta lukkojen taakse eli eivät saa olla ostajan näkyvissä. Vähentääkö tämä tupakan kysyntää, voi vain arvailla. Varmaan tupakkateollisuudella on hätä käsissä, jos syöpäkääryleet eivät käy kaupaksi.


Tohmajärveläinen Veijo Tuunanen kirjoittaa blogissaan Tänään näin terveyspalvelujen yksityistämisestä. Terveyspalvelut kallistuvat ja huonontuvat koko ajan, ja rahat päättyvät sijoittajien taskuihin ja veroparatiiseihin ulkomaille. Taitaapa olla niin, ettei taaskaan ole Tohmajärvellä edes niitä kalliistipalkattuja ostolääkäreitä, koska potilaan nimi otetaan ylös, ja aika annetaan sitten, kun lääkäri on saatavilla. Minunkin olisi taas saatava kortisonia ranteisiini, särkee yhä kovemmin. Mies kävi tinkimässä aikaa itselleen, mutta hänelle on sanottu noin. Yksityislääkäreiden ajat menevät kaupaksi kuin kuumille kiville: hyvä heille.


Ja ministerit vain haukkuvat kuntia, tämä on kuntien vika, kun lääkäreitä ei saa, vaan kaikki on ostettava lääkäriasemien kautta. Meillä täällä kurjassa Keski-Karjalassa, on Suomen kalleimmat veroprosentit, mutta sekin on tietysti asukkaiden itsensä vika: Miksi eivät kuole aikaisemmin??? Ehkäpä se kuolleisuus lisääntyy, kun rahaa ei ole lääkärien palkkaamiseen ja vanhusten hoitoon!!


Pitäkäähän ihmiset mielessä, mitkä puolueet olivat ajamassa näitä yksityistämisasioita. Paavo Lipposen lisäksi muistuu mieleen puolue nimeltä Kokoomus, joka on tehnyt töitä hartiavoimin yksityistämisen  hyväksi. Suurituloisten verolait on vesitetty, ja verot maksavat keski-ja pienituloiset. Rikkaat miettivät yhä uusia keinoja, millä rikastuisivat lisää...


Näissä mietteissä toivotan teille, rakkaat lukijat, oikein viihtyisää tiistai-iltaa!
                      Aili-mummo  

37 kommenttia:

  1. Kylläpäs sinä ennakkoluulottomasti kokeilit noita pelejä. Itse en ole niihin osallistunut. Vain lähettänyt ristisanojen ratkaisuja tekstiviestillä. Mitään en kyllä ole niillä voittanut.
    Harmittaa sellainen lukeminen, jos yhteydet katkovat koko ajan. Joskus meillä katkoo Hesari. Muita lehtiä en ole kokeillut.
    Sähkötupakasta en ole kuullut mitään. Ympäristössäni monet kyllä lopettelevat tupakanpolttoaan. Enää ei ole trendikästä polttaa tupakkaa, niinkuin tuo ihanaa vapautta mainostava Marlboromies, joka kulki omia polkujaan.
    Valoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Hei Irene!

    En minäkään YLEENSÄ lankea peleihin, mutta niin vain tässä kävi. Oma syyni, olin tyhmä, mutta annan tässä varoituksen sanan toisille.

    On hyvä, jos tuo tupakointi vähentyisi tai loppuisi kokonaan, mutta ainakaan tuo viimeksi mainittu ei varmaan toteudu. Ennen se oli miehekästä tai naisellista (mainoksen mukaan), mutta eikös se ole orjuutta, jos mikä, kun on riippuvainen tästä nikotiinista?

    Valoa ja iloa sinunkin viikkosi, Irene, ja kiitos kommentistasi.<3

    VastaaPoista
  3. Hei Aili-mummo.
    Piti ihan käydä välillä vilkaisemassa tuota karjalaisen nettisivua. Olen kyllä joskus käynyt siellä, mutta nyt se on näköjään uusiutunut. Ja nyt pitää kirjautua sisään, jos aikoo päästä lukemaan?? Ja mistä saa sen käyttäjätunnuksen....Olkoon.
    Niin kyllähän ne osaa rahastaa...

    Mutta kauniit talviset kuvat olet laittanut postaukseesi.


    Kiitos tästä postauksestasi ja oikein hyvää illan jatkoa ja valoisuutta tuleville päiville.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Aika vähän luen päivälehtien nettisivuja. Hesari on ainut. Sitäkin tilaan aina paperiversiona kun sattuu hyvä tarjous. Aika omituiselta kyllä tuon Karjalaisen toiminta tuntuu kun vertaa muihin.
    Joo, sähkötupakasta on nyt kovasti ollut tiedotusvälineissä, enpä ole törmännyt moiseen. Muutenkin tuo tupakkatuotteiden piiloon pano saattaa mielestäni päinvastoin hyvää tarkoitusta, kiinnostaa lapsia ja nuoria entistä enemmän. Se mikä on vkiellettyä, muuttuu monesti houkuttelevaksi...
    Niin, vaalit ovat lähellä, menee mielenkiintoiseksi..
    Kauniit lumikuvat viime talvelta olet laittanut katseltavaksi.
    Kiitos kantaaottavasta postauksestasi ja oikein hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Niin viisaista haastelet tuosta lääkäriasiasta, näinhän se on monessa kunnassa ja pikkukaupungissa, jos aiot apua saada, on yksityinen ainoa mistä saa. meidänkin pikku kaupungissa kaksi yksityiasemaa jossa sitten samat lääkärit ottaa vastaan joilla on jo virka sairaalassa. Kuitenkin täällä myös terveyskeskus pelaa aika hyvin ja apua saa nopeastikkin silloin, kun kiire on, päivystys pelaa koko päivän.

    Toivon sinulle hyvää tätä viikkoa ja toivottavasti saat apua kääsiisi pian!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Aili-Mummo hyvästa postauksesta,kauniita talvi maisemia,empä ole noihin peleihin haksahtanut.Kaikia ne keksiikin,kuin sähkö tupakan,minäkin erehdyin kun pokani tuli meille käveli suoraan olohuoneeseen,huusin tupakka pois ei täällä saa polttaa,kyllä naurua piisasi, osti se venäjältä.Hyvää viikon jatkoa:)

    VastaaPoista
  8. Hieno postaus jälleen. Ensiksi tuo runo on ajatuksia antava! Ja sitten kannanottosi muihinkin asioihin.
    Minä luin tänäisestä meidän paikallisesta erään naishenkilön kertomuksen yksityisellä hammaslääkärirumbastaan; piti vain paikka laittaa mutta loppujen lopuksi laitettiin purentakiskot ja epäonnistuivat, hampaita hoidettiin siihen kuntoon, että terveyskeskuksessa niitä useaan kertaan jouduttiin sitten korjaamaan. Nyt tämä henkilö kärsii jatkuvasta hammassärystä eikä alkuperäisen "hammaslääkärin" tihutyötä saa korjattua. Kuluttajariitalautakunnan kautta joutui perimään hammaslääkäriaseman suoraveloitettuja maksujakin.
    Pitkät on jonot terveyskeskuksen lääkäreille, niitä kun on niin vähän. Taitavan hankkia paremmin lääkärikeskuksissa.

    Tuo sähkötupakka on metka keksintö. Antaispa joka kerta pienen sähkösätkyn kun nikotiinia irtoaa. Vois helpottaa tupakkalakkolaisia lopettamaan polttamisen. Vähän naurettavaa on, että kaupassa pitää pyytää numerolla tupakka-askinsa. Vähän kuin entisessä vitsikerhossa; joku sanoi numeron ja kaikki nauroivat kippurassa! Saa nähdä, auttaako "syöpäkääryleiden" numerointi.

    Levollisia lumikuvia olet postannut. Kiitos kokonaisuudesta.

    VastaaPoista
  9. Minulla oli vähän samanlainen kokemus kuin Sinulla;laitoin puhelinnumeroni johonkin nettikilpailuun,ja minulle alkoi tulla teksiviestikysymyksiä,joihin en edes vastannut,mutta kun tuli lasku niin suutuin. En saanut rahoja takaisinkun en löytänyt sitä instanssia,joka oli niitä kysymyksiä lähettänyt,ja kyllä suututti! Mutta opetti samalla olemaan varovaisempi. Kurjaa ,että sinullekin noin kävi.

    Kauniin talvista on kuvissasi.Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kiinnostavan runon olet taas postaukseesi löytänyt! Ja paljon ajateltavaa asiaa.

    Mukavaa viikon jatkoa - Aili-mummo!

    VastaaPoista
  11. Aili-mummo, meitä syrjäseudulla ja pienissä kunnissa asuvia aivan kuin rangaistaan siitä, että jäämme tänne asumaan. Täällä seudulla yksityiset ambulanssiyrittäjät joutuivat lopettamaan, kun KYSTERI antoi ne suurille firmoille. Taitaa mennä täällä palvelut yhtä huonoksi kuin itänaapurissa. Ihme, että täällä on vielä suht nopeasti saanut terkkariin lääkäriajan, kun pistää omahoitajan tiukille. Tässä olen itsekin kipuillut tuon ranteeni kanssa ja koko vasen käsivarsi on välillä kuin tulessa enkä tahdo saada nukuttua. Se särkyi niin pahasti ja jänteet ja lihakset eivät tahdo enää kuntoutua. Nyt taas yritetään fysioterapiaa.

    Minua oikein kiehututtaa lukea, mihin kaikkeen valtion rahoja syydetään tuolla etelässä.
    Sähköyhtiöiden on tuotettava voittoja sijoittajille ja meille valehdellaan kulujen nousulla jatkuvia sähkön hinnan korotuksia,vaikka täälläkin Voimatel oli äskettäin irtisanonut montakymmentä asentajaa ja sitten näitä irtisanottuja haalittiin myrskytuhoja korjaamaan..oli varmaan motivaatio heillä korkealla.

    VastaaPoista
  12. Hei Eila!

    En ole tähänmennessä kirjautunut Karjalaiseen lukeakseni lehden, enkä usko että lukemista varten se on välttämätöntä vieläkään. Mielipiteitä jos aikoo kirjoittaa, silloin kirjautuminen on välttämätöntä...

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle, Eila.<3

    VastaaPoista
  13. Moi Minttuli!

    On minullekin pätkinä tullut Hesaria, mutta siinä on liikaa paperia. Karjalainen on outo lintu, mutta olkoon.;/

    Nuoriso saattaa ehkä ihastua siihen sähkötupakkaan, ehkä se on vaarattomampaa kuin tavalliset tupakat. Sehän se on, kielletty on aina houluttelevampaa...

    Vaaleista tulee mielenkiitoiset, ehdokkaita on monta!

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle, Minttuli.<3

    VastaaPoista
  14. Mummeli!

    Kiitos toivotuksistasi, Mummeli.<3

    Hyvä juttu, että teillä terveyskeskus toimii vielä hyvin; täällä sitä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan. Kuntien rahat eivät riiitä mihinkään, ja aina ihmiset valittavat, kuten minäkin tässä.O_O
    Onneksi yksityislääkäreitä vielä on, jotta jostain saa apua vaivoihinsa.

    Oikein hyvää keskiviikkopäivää, Mummeli & Himmu.<3

    VastaaPoista
  15. Ole hyvä, Ritva!

    Vai sait sinä jo tutustua poikasi sähkötupakkaan.;) Toivotaan, että se on vaarattomampi, ei karstaa keuhkoja ainakaan...

    Oikein miellyttävää loppuvikkoa sinulle ja perheellesi.<3

    VastaaPoista
  16. Anja-Regina!

    OIkein hyvä, että antoi ajateltavaa, olin ehkä liiankin kantaa-ottava---.

    Huono juttu, että myös hammaslääkäreistä tulee kova puute, ainakin meillä. Kaksi on jäänyt eläkkeelle, saa nähdä tuleeko ketään näiden sijalle.

    Tosi ikävää että noin pahasti on ystävällesi käynyt: kovalla rahalla pelkkää vahinkoa.;/

    Lopettivat Kuopiosta sen hammaslääkärikoulutuksen välillä ainakin vuosikymmenksi, nyt ei sitten saada Itä-Suomeen uusia hammaslääkäreitä. Ihan kuin kiusantekoa meille täällä rajan lähellä asuville, muuksi en voi sitäymmärtää!

    Metka tosiaan se sähkötupakka; jospa se vähentäisi oikean tupakan kulutusta. Kumma että kukaan viitsii polttaa myrkkyä, jota nikotiinikin on.

    Kiitos kiitoksistasi, Anja. Oikein hyvää keskiviikkopäivää sinulle.<3

    VastaaPoista
  17. Hei Yaelian!

    Ne mahtavat laskuttaa niistäkin omista viesteistään?? Jo menin todella halpaan, en ole noihin ennen langennut, mutta kai se maksettava on.;/ TYhmyydestä aina sakotetaan.:(

    Kerron siksi omista typeryyksistäni, kun toivon, etteivät muut niihin lankeaisi. Maksan siis ne sakot näin päin takaisin, kun muuta en voi...

    Oikein hyvää loppuviikkoa, Yaelian, ja kiitos kommentistasi.<3

    VastaaPoista
  18. Kiitos, Paula.<3

    Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle.:D

    VastaaPoista
  19. Hei Beate56!

    Meilläkin kuuluu entinen ambulanssiyrittäjä joutuvan pois uuden tietä, vaikka he ovat paljon panostaneet työhönsä ja kalustoonsa. Osaavat mennä paikkaan kuin paikkaan, ei tarvitse pelätä sitä, etteivät osaa...

    Siinähän se on, henkilökuntaa ei ole enää sähköyhtiöillä korjaamaan myrsky- ja lumituhoja. Se jaettava voitto on tärkein, asiakkaista ei ole väliä; hintoja jatkuvasti korotetaan. Meitä narutettavia riittää!

    Oletko sinä loukannut tuon kätesi?
    Minun käsisarkyjeni syytä ei tunneta - vieläkään. Ei ole reumaa, on tutkittu.

    Tuntuu siltä, että elämä on tänään vain yhtä suurta huijausta: kaikki herrat, narrit ja yritykset ovat samalla asialla.

    Kiitos kommentistasi, Beate, ja oikein hyvää viikon jatkoa sinulle.<3

    VastaaPoista
  20. Runo piti lukea toisenkin kerran, ja kyllä, pidin!
    Kuvat on kivan lumiset, kuten nyt on saatu lumesta nauttia.
    Hieno kuva närhestä, se on niin vikkelä, että kuvaamatta jää minulta.
    Kumpa saisin tuon meidän Matin kokeilee sähkötupakkaa,viimeisenä oljenkortena, kun ei mikään tepsi, ja terveys horjuu hänellä.
    Arkeen on mukava palata, ihanaa!
    Oikein hyvää tammikuuta Aili-mummo!

    VastaaPoista
  21. Tämän aamun aloitin vaalikoneilla. Ylellä ja Iltakehdessä. Perjantaina taitaa olla meillä täällä ennakkoäänestys enkä vieläkään tiedä ketä äänestäisin. Kodin perintönä on tullut se ajatus, että äänestää pitää tai muuten on turha marista:).

    Tosin sellainen ongelma on edessä, että äänestyslippuja ei ole näkynyt. Joten jos Kusti ei pian polje, niin voi jäädä ensimmäinen kierros välistä.

    Sitä en muuten sure, jos tupakkateollisuus joutuu konkurssiin. Vaikka työttömyys onkin kurja kaikille joiden kohdalle se osuu.

    Iloista viikonjatkoa ja toivottavasti lääkäriajat löytyy.

    VastaaPoista
  22. Kauniita lumikuvia. Politiikka on politiikkaa ja isokenkäisten hommaa: pienet siinä jää jalkoihin. Onpa paljon ladattavaa tuolla mainitsemallasi lehden sivulla, siksi se näyttää olevan kovin hidas ja kamalan kallis on näköislehden hinta: 2 euroa päivä! Luulisi virtuaalilehden "painattamisen" olevan jo halvempaa!!! Kuukaudessa 60 euroa!

    VastaaPoista
  23. Ehottomasti kannatan sitä että omat kokeilut on tunnustetava, että toinen kenties opiksi ottaisi! Eihän se kylläkään aina niin toimi, mutta jos kumminkin! Tekee vain mieli kokeilla, että kyllähän minä!?
    En oikein tiijä mitä tohon sähkötupakkiin oiken sanois, oli se tosi huvittavan näköstä imemistä, siis säälittävän. Siirtyä toisesta riippuvaisuudesta toiseen, näinhän se sitten on!
    Valinnan vapaus on meillä kaikilla, joku sen osaa ja toinen ei, minulle ei maistunut tupakointi sikspä en sitä harrasta.
    Kaikesta huolimatta Severi Suhosen sanoin, että HYVVEE ILLAN KÖLLYKÄTÄ, TEILLE KAIKILLE, sinulle Aili taas suurkiitos
    kirjoituksestasi, tykkäsin....;)

    VastaaPoista
  24. Hei Seijastiina!

    Oikein kiva, että tykkäsit runosta. Luin minäkin sen ensin kahteen kertaan, ennenkuin hyväksyin.;D

    Närhi on kuvattu ikkunan läpi, ehkä siinä sen salaisuus.;)Onhan se nikotiinikin myrkkyä ainakin verisuonille, mutta ei ehkä keuhkoille niin paha, en ole asiantuntija. Jotkut eivät onnistu koskaan tupakasta vieroittautumaan, valitettavasti; mutta kannattaa yrittää kuitenkin.

    Oikein hyvää tammikuuta sinulle, Seijastiina, ja kiitokset kommentista.<3

    VastaaPoista
  25. Hei Mine!

    Vaikea äänestää, jos ei ole lippua!

    Toivottavasti löydät ehdokkaan ja saat äänestettyä:).

    En totisesti sure minäkään, jos tupakkateollisuus joutuu konkurssiin, joutaisikin joutua.;D

    Oikein ihanaa viikon jatkoa sinulle, Mine<3.

    VastaaPoista
  26. Moi Marleena!

    En minä näköislehdestä piittaa, se tulee meille paperisena, mutta iltapäivällä. Olisi jo aamupäivästä mukava vilkaista paikkaseudun uutisia, niitä löytyy Ylen sivuilta.

    Lehden omistaa Laakkosen suku, joten se hinta on selitettävissä. P-Karjalan rikkain mies on Yrjö Laakkonen, harjoittaa mm. autokauppaa ym. Karjalainen ja Hesari on samoissa hinnoissa.

    Voin suosiolla jättää Karjalaisen väliin, ja lukea muita lehtiä.

    Oikein hyvää ja kaunista tammikuuta, Marleena, ja kiitos kommentista.<3

    VastaaPoista
  27. Mie joskus olen tilannut karjalaisen ja sen Alasin lehdenkin tänne kauas meille, ne vain on tulleet vuorokauden myöhässä tietenkin.Siellä on minun ent.luokkatoveri leena varis töissä,emme ole olleet ystäviä, huomasin alasin lehdestä hänen nimen kun äidin luona selailin niitä.äänestys numero on mulla jo selvä ketä äänestän,en kuitenkaan niinistöä.Hieno talvinen kuva sieltä,nyt ei kai ole läheskään noin paljon lunta.

    VastaaPoista
  28. Maikku!

    No en minä yleensä sorru mihinkään peleihin, mutta päätin varoitukseski toisille tunnustaa "syntini" eli typeryyteni. Osaavatpa muut varoa huijareita eivätkä lankea niihin.

    Muuten polttavat ne itäisillä mailla vesipiippuakin, tarjosivat sitä Sharm el-Sheikhissä (Egyptissä). Minulle ei maistunut eikä toverillenikaan, koska emme tupakoi. Saan siitä vain päänsäryn, jos joudun olemaan tupakansavussa.

    oikein ihanaa, Maikku, että tykkäsit.;D

    Oikein mukavata illan köllykkätä myös sinulle, Maikku.<3

    VastaaPoista
  29. Hei Pepita!

    Mukavaa että löysit jo ehdokkaan, jota äänestät. Tiedän minäkin oman ehdokkaani.;D

    Alkavat olla nuo lehdet kovin kalliita, kovin suurta määrää ei oikein viitsi maksaa eikä kaikkia jaksa lukea, mieluumin luen kirjoja. UutisAlasin maksaa jo yli 70 euroa, ilmestyy kerran viikossa.

    Leena Varin toimii hierojana, minä "tunnen" hänet nimeltä, mutta en muuten. Hän kuulemma kuppaa myös eli jos sen lajin hoitoja kaipaat, voit tilata ajan Leenalta.

    Ei vielä ole noin paljon lunta kuin noissa viime talven kuvissa, mutta lisää sataa lähes joka päivä.

    Mukavaa viikkoa sinulle, Pepita.<3

    VastaaPoista
  30. Olisi kiva tietää luettuasi kirjan loppuun, mitä mieltä olit?
    Olen vasta alussa :)
    Perjantaina pääsen jatkamaan lukemista, huomenna töihin.

    VastaaPoista
  31. Media on jo monta vuotta rakentanut tietä näille eriarvoisuutta ja ykstyislääkäreitä puolustaville pressaehdokkaille. Jos onnistumme valitsemaan kenet tahansa muun, se olisi kansan voitto! En maininnut nimiä mutta kannatan niitä samoja ajatuksia kuin Sinäkin. Kyllä monia eläkeläisiä "ahdistaa" kun täytyy mennä apteekkiin.

    VastaaPoista
  32. Hyvän runot olet taas laittanut, ja hienoja kuvia. värikäs Närhi näkyy niin sieltä lumien välistä. olipa viimevuonna todella lunta.
    Täytyykin käydä katsomassa lehteänne.
    <Mukavaa loppuviikkoa sinulle Aili-mummo.

    VastaaPoista
  33. Peikosta lehtien pitää kasvaa puissa :) Kun raha poistuu kierrosta toisten taskuun, jää vähempi pyörittämään rattaita. Vaan eihän presidentti taida niistä laeista päättää...

    VastaaPoista
  34. Moi Maiju!

    Alku tuntui varsin sekavalta, mutta kun pääsin juoneen kiinni, ja lopetin kirjan, aloin lukea uudestaan alusta. Nyt tiedän vastaukset noihin vihjailuihin, joita kirjan alussa esitettiin. Kertojia ja henkilöitä on myös monia, mikä sekavoittaa juonen hahmottamista. Ei siis helppo. Mutta Kätilön jälkeen heti sen perästä, kirja tuntui jotenkin lattealta. En ole päässyt sellaisiin hehkutuksiin, kuin mitä mm. Leena Lumi kertoi.

    Miksi kaikista kirjoista halutaan tehdä dekkareita nykyään?


    Oikein mukavaa luku- ja työintoa sinulle, Maiju<3.

    VastaaPoista
  35. Hei Suloensio!

    Median lisäksi sanoisin että poliitikot ja puolueet ovat syyllisiä tähän nykyiseen eriarvoistumiseen. Juuri lainsäätäjillähän on valta ja voima säätää noudatettavia lakeja ja asetuksia.

    Uskon, että eläkeläisillä on vaikeaa, kun ei tiedä, ostaisiko lääkkeitä vai ruokaa.;/ MOnelta jää kalliit lääkkeet ostamtta, varsinkin, kun Kelan korvaukset jatkuvasti vain huonontuvat. Mutta tämäkin tilanne käy yhteiskunnalle kalliiksi. Sairaudet pahenevat ja niiden hoito kallistuu yhä entisestään.

    Presidentin valta on rajallinen, mutta onhan hänellä jotain valtaa ja vaikutusvaltaa vielä enemmän. Saadaan nähdä, katkeaako voittoputki, viimeinkin!O_O

    VastaaPoista
  36. Kiitos, Sylvi, mukavaa että olet tyytyväinen.<3

    Närhet ovat komeita ja värikkäitä lintuja, niitä näkee päivittäin...

    Oikein hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua, Sylvi, kiitokset kommentistasi.<3

    VastaaPoista
  37. Moi Peikko!

    Todella, puissahan ne lehdet kasvaa.;D Paperilehdet eivät ole oikeiden lehtien veroisia!

    Vähin erin rahat päätyvät veroparatiisien kätköihin, eivätkä enää ole käytettävissä yhteiseksi hyväksi. Mutta uskon, että rahanpainokoneet pyörivät täysillä.

    Ja nämäkin pääomapiirien rahat osallistuvat kaikenmaailman keinotteluihin, missä vain on mahdollisuuksia.

    Ei pressa minustakaan vaikuta näihin asioihin: hän vain nostaa palkkaa, josta ei makseta veroja.;/

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥