Google+ Followers

perjantai 3. helmikuuta 2012

Mies jonka nimi muuttui tavaramerkiksi...

Juha Nummisen teos, Lähikuvassa Tommy Tabermann. Otava 2010.
Toimittaja ja kirjailija Juha Numminen oli tarttunut aiheeseen, joka saa meidän naisväen sydämet sykkimään kiihkeämmin, hän kirjoitti runoilija, toimittaja ja kirjailija Tommy Tabermennin (1947-2010) elämäkerran. Kirja ilmestyi pian Tommyn kuoleman jälkeen. Jo aikaisemmin luin teoksen lainattuani sen kirjastosta, mutta nyt alemyyntien aikana ostin kirjan itselleni.


Tommy Tabermann opittiin tuntemaan intohimoisena rakkausrunoilijana. Hän lausui: "Kaikki, mitä teen, perustuu intohimoon. Elämän intohimoon. Rakastamisen intohimoon. Luomisen intohimoon. Intohimon intohimoon. Ilman intohimoa elämä on autiota. Ilman intohimoa ei ole mitään."


Juuriltaan Tommy T. on suomenruotsalainen, ja hänen kotikielenään oli ruotsi äitinsä kanssa, isä oli suomenkielinen Erkki Taberman, joka joutui opiskelemaan ruotsia tavattuaan tulevan vaimonsa, Dolly Mannströmin. Sodan jälkeen isästä tuli rautatieläinen eläkeikään asti. Tabermanit saivat kolme poikaa ja yhden tyttären.


Tommy innostui runoudesta jo murrosikäisenä. Ensimmäinen runokirja, Ruusuja Roosa Luxemburgille, ilmestyi jo keväällä 1970, kun runoilija oli vasta 22v. Samoihin aikoihin Tommy meni myös naimisiin kuvataiteilija Eva Kaarina Särkisillan kanssa. Runoilija mielilause on: "Vaatimattomuus kaunistaa, mutta ei hyödytä ketään." Totta kai Tommy on itsevarma ja ylimielinen, mutta kuitenkin realistinen nuorimies.  Yksityiselämänsä Tommy pitää itsellään, sitä ei revitellä julkisuudessa. Salaperäisyys säilyy, kuten avioliittokin, vuoteen 1982 saakka.


Tommy valmistuu radiotoimittajaksi Tampereella; myös sosionoomin paperit hän saa samasta paikasta.  Ensimmäisen kokoelman kustantaa W+G, se saa myönteisen vastaanoton. Seuraava kokoelma tulee v. 1973, ja siitä lähtien jopa 2-3 kokoelmaa vuodessa. 


Tommy toimittaa Aamunpeiliä Ylessä, ja hän tulee hyvin tunnetuksi ja suosituksi ammatissa. Siinä sivussa hän kirjoittelee runojaan, joita vuoteen 1975 ilmestyy jo viisi kappaletta. Naisia ja suhteita vilisee Tommyn elämässä, ja rakkausrunoja syntyy... Lopulta avioliitto kariutuu. Tuolloin syntyy Tommyn ensimmäinen lapsi, poika Johannes, jonka äidin nimi on Margerita Zilliacus. Toinen poika, Samuel, syntyy nelisen vuotta myöhemmin samalle äidille. Vuodesta 1988 isä-Tommy asuu Helsingissä, jossa pojat vierailevat hänen luonaan. Tommy seurustelee jo tulevan vaimonsa, Tuija Wuoren kanssa. Tommylle ja Tuijalle syntyy poika, Daniel, v. 1992, joka pariskunnan avioituessa 1997 on viisi vuotias.


Radiotoimittajan uran Tommy jättää 12 vuoden jälkeen, ja jää täysipäiväiseksi kirjailijaksi ja esiintyjäksi, joka itse lausuu runojaan. Hän vetää myös muita tilaisuuksia kuin runoihinsa liittyviä. 


Numminen on lähes varma siitä, että Tuija Wuori pelastaa Tommyn tavalliselta taiteilijakohtalolta, alkolismilta. Vuonna 1985 Markku Veijalainen palkkaa Tommyn kaupallisen Radio Ykkösen puolelle, jälleen aamulähetyksiin. Vastaparina Tommyllä on Matts Dumell. Tämä ajanjakso kestää yhdeksän vuotta. Tommy hoitaa sitkeästi velvollisuutensa työssään, olipa hänellä vaikka kuinka rankka yö takanaan tahansa. 


Näistä huolimatta Tommy hoitaa myös kuntoaan, hän jaksaa hoitaa työnsä hyvin, vaikka vapaat harrastukset ottavatkin voimille. Tommy huomaa löytäneensä Tuijasta itselleen täydellisen sielunkumppanin, vaikkakin avioliittoa saa odottaa kauan, vuoteen 1997 saakka. Sulhanen kirjoittaa itse vihkiliturgian, joka on kirjoitettu juutalaisten psalmien muotoon. Ja tämä avioliitto kantaa Tommyn loppuelämän ajan...


Tommy T. kirjoittaa myös useita romaaneja, mutta niistä ei tule yhtä kuuluisia kuin hänen rakkausrunoistaan, joista saatetaan ottaa jopa 10 painosta kirjasta. Ja näitä kokoelmia on monia, Tommy on Suomen suosituin runoilija, jolla on ihailijoita sata ellei tuhatmäärin. Ja nämä ihailijat ovat naisia...


Muutakin kirjallisuutta synytyy yhdessä ja yksin Tommyn kynästä. Hän ehtii kirjoittaa elämänsä aikana enemmän kuin 80 kirjaa, joista monista otetaan yhä uusia painoksia tai runokoosteita. 


Jonkin verran Nummisen kirjassa on myös Tommyn runoja, vähiten rakkausrunoja.
Alla oleva runo on kokoelmassa Aistien alamainen:


"Niin ahneena / elämän nautinnolle / minä kannan sinulle /
hirvittävän määrän / hitaasti kypsynyttä minua /
Enää en laske / siementäni naiseen / niin kuin kolikko /
heitetään kerjäläisen hattuun, / ohimennen /
Hirvittävä määrä / kärventämällä kypsynyttä minua /
joilla ei ole oikeutta / mitään odottaa"


Uutisvuoto oli se televisio-ohjelma, jonka kautta Tommy T. tuli tunnetuksi kautta koko Suomen.  Tommy oli oman joukueensa kapteeni, ja vastaparina hänellä oli Jari Tervo, toinen nokkelaälyinen ja sanavalmis kirjailija. Nämän miehet ottivat yhteen kerran viikossa lauantai-iltaisin (ei suora lähetys), ja katsojamäärät olivat hyvin korkeat koko sen ajan (1998-2007), jonka Tommy oli ohjelmassa. Venloja sataa Uutisvuodolle 1998 ja 1999 sekä Yleisö-Venla 2005.


Kaksi kokoelmaa: Valitusvirsiä valkoisille heteroille (2005) ja Veren sokeri (2008)
Lauluja suuresta halusta (2. painos 2001) ja Aistien alamainen (3.painos 2001).
Tommya pyydettiin 2007 SDP:n ehdokkaaksi kansanedustajanvaaleihin 59-vuotiaana, jolloin mies on hyvissä voimissa. Hän empii, mutta asettuu ehdokkaaksi, ja pääsee läpi nippa nappa. Uutisvuoto jäi, ja Tommy aloittaa uuden uran  kansanedustajana. Rakkausrunoilija tekee lakialoitteen rakkauslomasta, joka saa jonkin verran kannatusta, mutta lopulta aloite haudataan.


Kesällä 2009 Tommylle tulee sairaskohtaus, jonka  syy paljastuu pahanlaatuiseksi aivokasvaimeksi. Tätä viimeistä Tommyn elämän vaihetta kestää vajaan vuoden ajan, ja heinäkuun 2. päivä 2010 Tommy poistuu tuonpuoleiseen kirjoittamaan rakkausrunoja siellä oleville. Meille suomalaisille jää syvä suru Tommyn liian aikaisen poismenon johdosta. Suru, jota me voimme häivyttää lukemalla Tommyn jälkeenjääneitä teoksia---.


Kiitos Juha Numminen, kun toit esille koko Tommy Tabermannin elämän, jota me ihailijat voimme ja saamme kaipauksella lukea!


Lukekaa, mitä Leena Lumi sanoo tästä samasta teoksesta!


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua! Käykäähän äänestämässä!
                                                Aili-mummo



27 kommenttia:

  1. Hieno esittely Tommy ´Tabermanista, kiitos Aili. Kuulun myös runoilijan ihailijoihin ja Uutisvuoto oli aikoinaan yksi suursuosikkini!
    Hyvää viikonloppua ja Runebergin päivää. Ääni on jo annettu..

    VastaaPoista
  2. T.T on yksi lempi runoilijoistani joka runot ovat aina uusia ja koskettavia vaikka olisin lukenut jo useita kertoja! Ihmisenä erittäin sympaattinen, nämä totesin jo ennen hänen kuolemaansa.
    Kirja kun kohalle sattuu niin luen sen!

    ps. Ketun "Kätilö" jää lukematta, ei ole minun kirjani, tekstikin jäi puolitiehen, jotenkin en vain saanut itseeni ymmärtämään sitä kirjoitusta. Enhän kato epämieluisaa tv-ohjelmaa, näps ja kuva on pois, samaan teen kirjallekin.....;)

    VastaaPoista
  3. Hei Minttuli!

    Tommy oli hieno mies eläessään, ja valloitti meidät naiset ihailijoikseen.;DD

    Uutisvuoto on hauska ohjelma vielä nytkin, kun esiintyjät ovat vaihtuneet, myös ohjelman vetäjä.;)

    Samoin sinulle, Minttuli, ja oikein heleää helmikkuuta.<3

    VastaaPoista
  4. Moi Maikku!

    Varmaan kirjastostasi löytyy tämä kirja. Minäkin luen yhä Tommyn runoja, joskin harvemmin nykyään.<3

    Tuota Kätilöä hehkuttavat monet kirjallisuudesta pitävät ihmiset, viimeksi Hymyilevä Eläkeläinen. Minulle kirja toi pahan olon, joka kesti lähes koko tammikuun joulusta asti. Taidettahan tuo kirja epäilemättä on, mutta ei sellaista ole pakko lukea, jos ei pidä siitä.;/ Vastenmielistä minustakin, olen siis vanhakantainen ja jälkeenjäänyt eräiden mukaan.;(

    Oikein mukavaa ja hyvää viikonloppua sinulle, Maikku, ja kiitokset kommentista.<3

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus Tommystä,tykkäsin myös katsoa uutisvuotoa,hyvää viikon loppua myös sinulle Aili-Mummo:)

    VastaaPoista
  6. Hieno kirjoitus, Aili! Ja kiitos linkityksestä.

    Olen niin onnellinen, kun sain tutustua Tommyyn. Hän koppasi syliin ja sai minut kerrankin sanattomaksi;-) Hän on juuriltaan karjalainen kuten minäkin, että sieltäkö vilkkaus. Hirveän mukava. Meidän maamme tarsisi enemmän Tommyja.

    Olen tehnyt tämän kirjan blogiini, sekä Veren sokerin että Eroottiset runot. Tulossa on vielä Tuija Wuori-Tabermannin kirja Meitä oli kaksi.

    Lyyristä viikonloppua sinulle, Aili-Ihanainen!

    VastaaPoista
  7. On elettävä käsi sydämellä/
    Kunnes käsi muuttuu sydämeksi/
    Sydän kädeksi/
    Kunnes on yhdentekevää/
    Kummalla ojentaa/

    -Tommy Tabermann

    Kiitos Tommylle. Mina oivalsin hanen merkityksensa ja tekstiensa kauneuden vasta kuolemansa jalkeen mutta olen iloinen myohaisestakin oivalluksestani. Harmi vaan, ettei enaa paase kiittamaan kadesta pitaen. Niin kai se maailmassa usein menee; nerojen nerous puhkeaa kukkaansa vasta kun he eivat itse ole enaa tapahtumaa todistamassa.

    Kiitos tasta. Tabermannin elamankerta laittoi kauniin pisteen iin paalle, ja antaa kunniaa kirjalliselle lahjakkuudelle, jonka nimi jai totisesti Suomen kirjallisuuden historiaan.

    VastaaPoista
  8. PS. Linkitin sinut juuri omaan Tabermann -postaukseeni juuri tämän kirjan kohdalle.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Aili tästä(kin) postauksestasi. Oli tyhjentävästi kerrottu TOmmy Tabermanin elämästä. Minullakin muutamia hänen runokirjoistaan, joista riittää aina uutta luettavaa. Tommy Taberman oli miehenä rohkea, herkkä aistimaan ja kirjoittamaan. Harmi, että hänen elämänsä ei saanut jatkua täällä pidempään. Hänellä oli ja olisi ollut sanottavaa. Mutta kaikilla meillä on oma aikamme.

    VastaaPoista
  10. Hei Ritva!

    Kiitos kommentistasi!

    Mukavaa ja hyvää helmikuuta sinulle.<3

    VastaaPoista
  11. Moi Leena-LumiNainen!

    Mukavaa kun pidit tästä.;DD

    Hienoa että tunsit Tommyn henkilökohtaisesti; varmaan sillä karjalaisuudella on suuri merkitys ihmisen käyttäytymiseen ja tunne-elämään.

    Kiitos, Leena, linkityksestä, ja kaikesta mitä olet minun hyväkseni tehnyt.<3

    Tommyn Eroottisia runoja en ole lukenut, varmaan ehkä lainaan, samoin Tuija Wuori-Tabermannin kirjan, Meitä oli kaksi.<3

    Eroottista ja upeaa viikonloppua sinulle, Leena-IhaNainen (ja tietysti myös LumiMiehelle).<3

    VastaaPoista
  12. Moi Maama!

    Hieno runo tuo, jota siteerasit.;D

    Uskon, että Tommyn arvostus on nousussa nyt hänen kuolemansa perästä. Tommy oli oikea rakkausrunoilija, ja hän piti teemansa näkyvissä koko ajan.<3
    Rakkautta ei ole maailmassa koskaan liikaa, vaan liian vähän...Kuten sanoit, Tommy Tabermannin nimi jää kirjallisuushistoriaan lähtemättömästi.O_O

    Ole hyvä, Maama!

    Oikein hyvää ja leppoisaa helmikuuta sinulle, ja kiitokset tästä kommentista.<3

    VastaaPoista
  13. Moi Anja-Regina!

    Arvelin, että Leenan postaus täydentää sopivasti omaani.<3 Se on kaunis ja traaginen tarina, mies kuolee melkein parhaassa iässään. Mutta jokaiselle meille on annettu oma aikamme, emme voi sitä itse päättää emmekä pidentää...

    Oikein leppoisaa viikonloppua ja helmikuuta sinulle, ja kaikille rakkaillesi.<3

    VastaaPoista
  14. Kyllä, Tommy kosketti monia ihmisiä kauniin suorilla runoillaan. Se, mitä emme osanneet tai uskaltaneet sanoiksi pukea, sille antoi Tommy sanat. Itselleni on muutama runo jäänyt elämään ulkomuistin huokoiselle pinnalle, ne toimivat avaimina lukoissa, joihin ei muita avoimia ehkä olisikaan.

    Kiitos tästä postauksesta, luin mielenkiinnolla ja osittain kaipauksella ihmisestä, jonka sanat vaikuttivat niin moneen elämään.

    Kaunista ja rauhallista viikonloppua sinulle...:)

    VastaaPoista
  15. Pitsit sekaisin!

    Mukava tietää, että sinäkin kuulut Tommyn ihailijoihin, meitä on paljon.<3 Ovathan ne melkoisen suoraa tekstiä, mutta parhaissa runoissaan Tommy pääsee kyllä aika pitkälle, ja lunastaa runoilijan kannuksensa. Tommylla oli myös paljon muistissa omia runojaan, joita hän luki esimerkiksi Uutisvuodossa, varsinkin alkuaikoina.

    Nuo aiheet, joista Tommy kirjoitti, ovat arkaluontoisia, mutta Tommy löysi niihin oikeat sanat.;) Se on sellainen taito, joka on vain meistä harvoilla.

    Se että muistiisi on painunut Tommyn runoja, on jo kiinnostuksen osoitus häntä ja hänen runojaan kohtaan.<3

    Oikein upeaa helmikuuta ja viikonloppua sinulle, Pitsit.<3

    VastaaPoista
  16. "Ihminen tarvitsee ihmistä
    ollakseen ihminen ihmiselle,
    ollakseen itse ihminen."
    Tommy Tabermannin sanoin.

    Harvinainen oivallus, ehkä,
    mutta vaatii elämänkokemusta
    vähän syvemmältä, ajattelen.

    Tabermannilla oli kyky sanoa
    asioita niin että nais-ihmiset
    haltioituvat. Se taito kun
    puuttuu monelta
    miehiseltäkin mieheltä, ajattelen.

    Tunteensa sanoiksi pukeva mieshän on Pohjoisilla leveysasteilla melko harvaivaisuus. Moni kyllä oppii sen taidon vanhetessaan, olen
    pannut merkille :D


    Pakkasasteet senkun vaan nousevat!
    Nyt saa töpötellä huopatossut jaloissa jo
    tuvassakin. Kissakin makaa
    lämpöpatterin päällä, että
    pystyy kehräämään :), onneksi
    on ne isot vanhanaikaiset patterit,
    että noinkin paksu
    Kissi mahtuu loikoilemaan!

    Lämpöisten ajatusten viikonloppua, Aili-mummolle,
    ja kiitos mielenkiintoisista
    kirjoituksistasi!

    VastaaPoista
  17. Tietäminen on mukavaa peikosta. Ja jotkut runotkin :)

    VastaaPoista
  18. Hei Herne!

    Syitä löytyi jo tästä runosta useampia.;D

    Varmasti Tommy ajatteli paljon asioita, syitä ja seurauksia, löysi aina uusia ulottuvuuksia ja oivalluksia;) Tommy sai naiset polvilleen, olivatpa nämä nuoria, keski-ikäisiä tai vanhoja.<3

    Hyvä että vanhuus tuo mukanaan myös myönteisiä asioita, miehille niin kuin naisillekin.<3 Ilmankos ne väittävät: nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus; mutta ei minusta kuitenkaan kaikki ihmiset automaattisesti tule viisaiksi, tosin elämänkokemukseen perustuen sitä viisautta voisi ollakin luonnon lahjana meillä jokaisella.

    Kävin Kemiessä autolla, kotiin tullessa rupesi autossa paleltamaan varpaita! Tossuja ei ole, paitsi tupatossut.<3 Ovat kyllä tarpeen näillä keleillä. Tänä aamuna oli 28 astetta pakkasta, eli nousee yhä.
    Meidän kissamme ovat siirtyneet paremmille metsästysmaille, joten ei niitäkään tarvitse enää silittää. Uuninpäällys on kissalle hyvä paikka pakkasella;) Onneksi sinulla on ne vanhanaikaiset patterit lemmikillesi.<3


    Toivotaan sinulle, Herne, oikein lämpöisiä ja valoisia ja hyviä päiviä siellä Jöötanmaalla.<3

    VastaaPoista
  19. Moi Peikko!

    Tietämisen iloa sinulle.<3
    Oikein runollista viikonloppua, Isopeikko.<3

    VastaaPoista
  20. Tommy osasi tiivistää ihmisen tunteet sanoiksi, jotka koskettivat meitä kaikkia. Hänen avullaan ymmärsimme paremmin toisiamme. Kiitos, kun lyhyesti kirjoitit monista hänen tekemisistään.
    Täällä pääkaupunkiseudulla on -28C pakkasta, pitää pukea paljon päälle kun menee äänestämään.

    VastaaPoista
  21. Moi Hannele-mummu!

    Oikein hyvä, kun olet opetellut, kerro lisää.<3

    VastaaPoista
  22. Hei Annu!

    Samaa mieltä Tommysta;D

    Kiitokset sanoistasi, Annu.<3

    Samoin täälläkin, jopa yli 28 astetta;)

    Hyvää helmikuun jatkoa sinulle, Annu.<3

    VastaaPoista
  23. Tommyn runoja minullakin joitakin löytyy.
    Osa on ihan ok, kun ei aleta seksistä puhuu, niistä en tykkää :)
    Mutta enimmäkseen hyvää luettavaa, kyllä!

    VastaaPoista
  24. Moi Seijastiina!

    Minua ei yhtään hävetä lukea Tommyn runoja, olipa aihe mikä tahansa, mutta ihan kaikkia runoja en sentään viitsisi laittaa postaukseeni...

    On minulla muutama omakin runo, jota en ole laittanut mummon blogiin, mutta runoblogista löytyy;D

    Ei kaikki runot ole tehty esitettäviksi Tommyltakaan;))

    VastaaPoista
  25. Hienosti Aili kirjoitit Juha Nummisen kirjasta ja poimit tärkeimmät asiat rakastetun Tommy Tabermannin elämästä. Kiitos tästä postauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi Unelma, että vasta nyt luin kommenttisi! Hauskaa että tykkäsit; hyvää sunnuntai-iltaa sinulle!♥♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥