Google+ Followers

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Mitä kaikkea peräpukamat saavat aikaan...


Tämän kirjan sain lahjaksi Leena Lumelta; hymyä huuleen ystävät!


Karin Brunk Holmqvist: Pieni Potenssipuoti. Suom. Raija Rintamäki. Bazarkustannus (2011).


Kirjan takakannessa sanotaan: "Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä---". Pieni potenssipuoti on valloittanut ruotsalaisten lukijoiden sydämet: kirjaa on siellä myyty jo 150 000 kappaletta!"


Svenssonien ikäneidit Ellida ja Tilda asuivat Ruotsissa maaseudulla Borrbyssä kahdestaan lapsuudenkodissaan. Ellida oli heistä vanhempi, täyttänyt 79v, Tilda oli joitakin vuosia nuorempi. Rutger, heidän veljensä asui kaupungissa vaimonsa kanssa, ja kävi lapsuuden kodissaan kerran tai pari vuodessa. 


Ellida ja Tilda Svensson olivat, samoin kuin heidän veljensä, Rutger Svensson, seppämestari Svenssonin lapsia. Vanhemmat olivat kuolleet jo aikaa sitten, tyttäret olivat hoitaneet vanhempansa hautaan saakka.


Elämä oli ollut lapsuudesta lähtien karua ja vaatimatonta, heillä oli edelleen muun muassa ulkohuussi. Vesikin oli haettava naapurin kaivosta kantamalla. Kun naapurustoon muutti uusi poikamies, Alvar Klemens, Svenssonin sisarukset jännittivät kovasti, miten vedenoton käy, jatkuuko se edelleen, vai tuleeko siitä ongelmia. Toimistonjohtaja Klemens oli hyvin humaani mies, ja ymmärsi sisaruksien vedentarpeen täydellisesti, joten se sai jatkua entiseen malliin. Mutta Tilda alkoi viipyä huussireissuillaan epäilyttävän pitkään...


Suhde uuteen naapuriin, Alvariin alkoi ja jatkui lämpimänä. Naiset rupesivat pynttäytymään vielä vanhoilla päivillään. Sisaret saivat naapurin tulemaan jouluksi maalle, ja vastaanotto oli ylenpalttinen. 


Velimiehellä Rutgerilla oli puolestaan halu saada lapsuuskoti haltuunsa, ja hän toivoi, että siskokullat muuttaisivat jonnekin hoitokotiin.  Siskot halusivat, että heidän oli saatava uusi sisävessa. Rahaa olisi hankittava jostain lisää, jotta he voisivat toteuttaa unelmansa. Vihdoin he keksivät yllättävän tulonlähteen itselleen, ja aukaisivat postilokeron, jonka välityksellä he kävivät kauppaa. Tytöt valmistivat potenssilääkettä, jota he myivät postin välityksellä ostohaluisille tilaajille, muun muassa omalle veljelleen...
~~~~


Jälleen viikonloppu hiipii varkain luoksemme. Olin keskipäivän ajan Paupau neidin  (3v) kanssa, ja katselimme lasten elokuvia, söimme ja tarinoimme. Siinä se aika huiskahti, kuin tyhjää vaan, sanoi entinen Kankkulan vaari.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                                            Aili-mummo







20 kommenttia:

  1. Minulla on myös tämä esittelemäsi kirja, sain tyttäreltä. Luin sen viime viikonloppuna ja meinasin postatakin..Ihan kiva ja lämminhenkinen lukea.
    Hyvää viikonloppua sinne, me tästä lähdemme viettämään teatteri-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Minttuli!

      Samaa mieltä, kiva ja lämminhenkinen kirja, mutta ei mikään huippu;)

      Samoin sinulle, ja oikein hauskaa teatteri-iltaa;DD

      Poista
  2. Luinkin Leenan blogista tämän arvion aiemmin. Hauskasti olet otsikoinut tekstisi :) Hyvää viikonloppua ja teatterireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria!

      Otsikko edes onnistui;DD

      Kivaa viikonloppua sinulle, Helmi-Maaria.<3

      Ps. En ole menossa teatteriin, kerään Yhteisvastuuta;)

      Poista
  3. Hei Aili, itse kerkesin myös lukemaan jo tämän kirjan. Sain nauraa ja kirja oli erittäin rentouttava huumorillaan. Pitäisikin enemmän lukea kirjoja joissa huumori kukkii.
    Terveisin maiju blogista Matka Männikölle (tervetuloa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maiju!

      Oletko siis perustanut uuden blogin? Entiseen ei päässyt...

      Samaa mieltä kirjasta;DD

      Oikein hyvää viikonloppua sinulle sinne Männikölle.<3

      Poista
  4. Peikko luulee, että kirjan aihe kuuluu yhteen suositoumpaan niistä kolmesta, jotka ihmisiä kiinnostavat :)

    VastaaPoista
  5. Aili, erinomainen otsikko sinulla!

    Nyt minä liitän tämän arvostelusi omaani;-)

    Mukavaa viikonloppua sinulle, Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei IhaNainen!

      Samaa sanoi myös Helmi-Maaria: siis se otsikko;DD

      Kiitos sinulle Ystäväni.<3

      Samoin sinulle ja LumiMiehelle.<3

      Poista
  6. Tuntuu pikkuisen tyhjännauramiselta tuo ruotsalaisten peräpukamakirja. Otsikko jutussasiu on hyvä ja kertoo kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula!

      Siis pilasin tämänkin, mutta hyvä jos joitakin hymyilyttää;DD

      Poista
  7. Ihan tuntematon kirja minulle. Hmmm peräpukamat ja potenssilääkkeet?

    Sinulla on muuten edelleen tuo sanahirviö selvitettävänä. Muistitko muuten tallentaa, kun teit ne muutokset? Jos et tallentanut, mikään ei muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marleena!

      Valitettavasti se homma ei toiminut niin kuin sanoit. Lienee ensin muutettava asetukset vanhanaikaisiksi ja sitten vasta se toimii Leenan mukaan. Yhtä tuskaa tämä alituinen bloggerin muuttuminen. Miniälläkin on kiire, en ole uskaltanut pyytää, hänellä on pääsy minun blogiini kaiken varalta...

      Peräpukamien takia piti saada se vesivessa, josta syystä naiset keksivät sen potenssilääkkeen, millä saisivat rahaa siihen hankkeeseensa;))

      Olen melkoinen arkajalka noiden nettijuttujen kanssa, sorry Marleena!

      Oikein hyvää viikonloppua sinulle.<3

      Poista
    2. Hei Marleena!

      Nyt näyttää viimein onnistuneen se hirviöiden poisto onnistuneen: lämmin kiitos sinulle.<3

      Poista
  8. Kuulostaa viehättävältä kirjalta tuo "Pieni potenssipuoti". Kivasti kerroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Unelma!

      Onhan se ihan metka kirja, tavallaan;))

      Hyvää jatkoa sinulle sinne Espanjan auringon alle.<3

      Poista
  9. En tunne kirjaa,niin peräpukamat ja potenssilääkkeet mukavasti kerrottu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva!

      Yritin olla selittämättä kirjan juonta liian tarkkaan;)

      Oikein hyvää viikonloppua sinulle.<3

      Poista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥