Google+ Followers

torstai 10. toukokuuta 2012

Tarina ihmiskaupasta ja pakolaisuudesta



Fabio Geda: Krokotiilimeri. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Kannen kuva Muzafar Ali. Otava, Keuruu 2012.


Takakannen liepeessä on kuva italialaisesta kirjailijasta, joka on kirjoittanut tämän Afgaanipojan tositarinan hänen keskusteluistaan Enaiatollah Akbari- nimisen nuorukaisen kanssa.  


Luin tämän kirjan lomallani Alaniassa.


Tarinan alussa päähenkilö Enaiatollah on 10 vuotias, mutta elämä on vaarallista Afganistanissa pojan kotikylässä. "Eräänä aamuna kun Enaiat herää, äiti on poissa. Pieni poika on yksin maailmassa apunaan vain äidin neuvot: pysy erossa huumeista, älä tartu aseisiin, älä varasta. Vuosia kestävällä matkalla Pakistanista Iranin kautta Turkkiin, Kreikkaan ja Italiaan poika kohtaa häikäilemättömyyttä ja julmuutta mutta myös vilpittömyyttä ja aitoa ystävyyttä. Perillä nuorukaiseksi varttunutta Enaiatia odottaa laittoman siirtolaisen kova osa", sanotaan takakannen mainostekstissä.

Matka alkaa ihmiskauppiaitten mukana, aluksi Enaiat joutuu kauppiaan palvelukseen, hän nimittää omistajaansa "Osta sahib'iksi". Poika joutuu nukkumaan kadulla, mutta puolen vuoden kuluttua Enaiat voi nukkua kauppapuodissa. Kauppias on siis häneen hyvin tyytyväinen. Poika ystävystyy Sufin kanssa, ja yhdessä he lähtevät ihmiskauppiaiden mukana Iraniin. "Rajalla kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä", mutta silti pojat päättävät lähteä. Kauppias oli maksanut palkkaa Enaiatin työstä, mutta rahat eivät riitä. Ihmiskauppias lupaa viedä rajalle, mutta Iranissa heidän on tehtävä työtä hänen laskuunsa kolme-neljä kuukautta. Matka alkoi linja-autolla, mutta siitä siirryttiin pakettiautoon. Mutta matkan aikana poika sairastuu kuumeeseen. Matkustetaan Qomiin huippuhienolla junalla halki Iranin, ja jälleen autolla. Poika päätyy rakennustyömaalle, jossa työskentelee ihmissalakuljettajan laskuun neljä kuukautta. Poika säästi koko palkkansa tulevaa tarvetta varten. Mutta Sufi lähti omille teilleen, hänestä Isfahan oli vaarallinen paikka...Enaiat oppii farsin kielen, jolla hän voi kommunikoida ihmisten kanssa, ja hän vieraillee Sufin luona Qomissa. Sieltä palattuaan Baharestaniin, missä on hänen työpaikkansa, poliisi saa hänet kiinni ja joutuu palautetuksi Afganistaniin.


Kaka Hamid (Enaiatin entinen työnantaja), tuo pusillisen rahaa, jotta he pääsisivät takaisin Iraniin. Ensiksi he kuitenkin joutuivat pakolaisleirille, mutta pääsivät kuitenkin Iraniin ja rakennustyömaalle. Enaiat oli piilottanut työmaalla rahansa koloon, josta ne löysi palattuaan. Enaiat päättää lähteä Qomiin omin avuin. Hän elättää itsensä työllään, tiskaamalla astioita ja tekemällä mitä eteen sattuu. Qomissa hän pääsee hieman eteenpäin, pääsee keittiötöihin valmistamaan aterioita, hoitamaan ruokaostokset. Hän on kivilouhimolla, jossa on 40-50 työntekijää, ainakin puolet laittomia maahanmuuttajia. Väliajoilla hän työstää kiviä, milloin ei ole keittiötöissä. Enaiat loukkaantuu, kun kivilohkare putoaa hänen jalkansa päälle. Ja jälleen joutuu palautetuksi Afganistaniin. Jälleen on etsittävä ihmissalakuljettajia, jotta pääsisi palaamaan Iraniin. Poliisit ryöväävät armotta kaikki rahat ja tavarat, mm. rannekellon, jonka Enaiat on ostanut. Taas tuli poliisiauto jossa olevat poliisit alkoivat tulittaa Kalasnikoveilla pakenijoita. Paetessaan Enaiat päätti päästä Turkkiin, Iran oli liian vaarallinen paikka. 


Matkassa on myös Sufi. Salakuljettajat pyytävät kuljetusmaksua seitsemänsataatuhata tomania, joka vastasi kymmenen kuukauden työtä. Mutta sitten ystävät puuttuvat peliin, ja lupaavat maksaa myös Enaiatin matkan. Matka on vaikea ja hirvittävän vaarallinen, halki korkean vuoriston, se voi tappaa. Matkavarusteet oli hankittava huolellisesti, ennen muuta kengät, joilla voisi kävellä vaarallisessa vuoristossa, ja jotka kestäisivät sen reissun.


Alkumatkalla auttaa linja-auto, jolla matkustetaan Tabriziin, mikä on Iranissa, ja sieltä edelleen Salmasiin , joka sijaitsi vuorten juurella. Tästä lähdettiin kävelemään pimeässä. Joukko kasvoi, siihen tuli lisää väkeä. Iso joukko jaettiin pienempiin ryhmiin. Oli tultava toimeen vähällä vedellä ja ruualla kylmässä vuoristossa. Päivät nukuttiin ja yö marssittiin vaarallisilla vuorenrinteillä. "Kävelimme polvemme tohjoiksi", sanoo kertoja. Aina oletetetaan, että vuoristo päättyy, mutta se ei pääty... Käveltyään kolmatta viikkoa vuoristossa, he kohtaavat ihmisryhmän, joka istuu maassa aloillaan, istuu ikuisesti. He ovat paleltuneet kuoliaaksi. Enaiat ottaa yhdeltä kuolleelta mieheltä kengät, omat ovat liian kuluneet. Kun Enaiat kysyy, joko olemme kohta perillä, vastaus on "aivan pian". Vasta kahdentenakymmenentenäkuudentena päivänä vuoristo päättyy. Laskettiin kulkijoiden lukumäärä, ja todettiin että seitsemästäkymmenestäseitsemästä lähteneestä oli kuollut kaksitoista. Kasvot olivat vereslihalla, naarmut vuosivat verta. Oppaaksi tulivat turkkilaiset, ja pakolaiset pääsivät Vaniin samannimisen järven rannalle...


Kirja on oikea seikkailukertomus, ja valaisee pakolaisuuden syitä ja seurauksia, miksi ihmiset Aasiasta ja Afrikasta haluavat tulla töihin Eurooppaan paremman tulevaisuuden toivossa itselleen ja lapsilleen...


~~~~


Oikein hyvää torstaipäivää kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!



14 kommenttia:

  1. Tämä nuori mies selviytyi, miten monta onkaan heitä jotka jäivät matkalle, tietäneekö kukaan.
    Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä ja hyvää loppuviikooa Aili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli!

      Onneksi selvityi, kaikille ei käy yhtä hyvin!!
      Tuskin heitä ollaan laskemassa, meriäkin ylitetään pienissä veneissä / laivoissa ja liian suurella lastilla;/

      Minntuli, ole hyvä, samoin sinulle, Minttuli.<33

      Poista
  2. Mielenkiitoinen kertomus,kiitos siitä Aili-Mummo,auringoista loppuviikkoa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, ole hyvä!
      Aurinkoista ja lämmintä loppuviikkoa sinulle.<3

      Poista
  3. Maailma on vaarallinen paikka, jossa epäoikeudenmukaisuus vallitsee. Ihmisten itsekkyyttä on vaikea poistaa, mutta tällaiset kirjat ovat oppikirjoja; edes hetken ihminen ajattelee muitakin kuin itseään. Vähitellen ehkä maailmakin muuttuuu.

    Kiitos kirjan esitelystä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyilevä Tuula!

      Totta puhut, maailma on kaikkea tuota mitä sanot;/
      Oppikirja oli minullekin, vaikka tiedän Afganistanin vaarallisuudesta, ja olen lukenut sieltä muitakin kirjoja. Voi jos maailmaa muuttuisi parempaan suuntaan!!

      Mahdotonta sanoa, voiko tuo toive koskaan toteutua...

      Poista
  4. Kyllä Enaiatollah koki elämänsä aikan paljon asioita mitä me suomaiset emme ymmärrä ollenkaan. Varmasti hyvä kirja ja antoi paljon ajattelemisen aihetta oman elän arvostukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, ihan varmasti koki, hyvin järkyttäviä asioita!
      Turvallisessa maassa ei tarvitse ajatella näitä turvattomuuskysymyksiä, varsinkin, kun meillä poliisit hoitavat työnsä, vaikka kovin harvassa asemia onkin. Eikä korruptio kukoista vielä poliisien keskuudessa; meitä ei poliisit ammu rynkyllä jne.

      Afganistanissa valta on suoranaista mielivaltaa, vahvimmalla on kaikki oikeudet, muilla ei mitään;/
      Tässä mielessä Suomi ja Eurooppa ovat hyviä maita;)

      Krokotiilimeri on suoranainen oppikirja, kuten Hymyilevä Eläkeläinen sanoi.<33

      Poista
  5. Maailma ont äynnä tarinoita, jotkut voivat tehdä kipeää, joistain ilostuu...

    VastaaPoista
  6. Isopeikko, sinähän sen tiedät.<333

    Iloista äitienpäivää sinne Peikkometsään.<333

    VastaaPoista
  7. Tämän tahdon ehdottomasti lukea. Iloista äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, ole hyvä!

      Oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle.<333

      Poista
  8. No löytyihän tämä :) Laitoin linkin blogistani tänne :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos, Elma Ilona!<3333

    Hyvää elokuun jatkoa sinulle.<3333

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥