Google+ Followers

maanantai 7. toukokuuta 2012

Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt


Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina.Toim. Suvi Ahola & Satu Koskimies. 284 sivua, Hämeenlinna (2005).


Teos on osoitettu runotyttö Emilian ja Annan ystäville. Se pohjautuu SKS:n (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran) järjestämään lukijakyselyyn vuonna 2003. Kyselystä kirjoittaa SKS:n arkistonjohtaja Anna Makkonen  kirjan alussa parin sivun esittelyn; samoin kirjailijasta on lyhyt parin sivun tietoisku teoksen alussa. 


Me naiset tiedämme, että kanadalaisen  L.M.Montgomeryn teokset ovat kuuluneet jo lähes 100 vuoden ajan lukijoidensa suosikkeihin. Kirjailija Montgomerty eli 1874-1942.


Teos alkaa Anna-kirjoista, jotka eivät olleet omia suosikkejani mitenkään erityisesti. Luin niitä kyllä, kun käsiini sain, kirjastosta lainattuna. Kirjoittajista melkein kaikki ovat nimekkäitä henkilöitä, kirjailijoita, toimittajia, muutama tohtori, jne. Kirjoitukset hehkuttavat niitä romaanihenkilöitä, jotka ovat tehneet lukijoihensa syvimmän vaikutuksen. Vihervaaran punatukkainen Anna on oman sarjansa päähenkilö. Molempien kirjasarjojen sankarittaret ovat orpolapsia, ja joutuvat vanhempiensa kuoltua sukunsa ristiksi vastentahtoisesti. Vastentahtoisuus on erityisen selvää Emilia Byrd Starin kohdalla, Anna sai ymmärtäväisemmät kasvatusvanhemmat, Matthewn ja Marillan, joten Annan sopeutuminen uusiin oloihin tapahtui vähemmän radikaalisti kuin Emilian. Anna on sankaritar kolmessa sarjan ensimmäisessä teoksessa, Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme ja Annan unelmavuodet. Sitten Anna avioituu, ja hän jää sivuhenkilöksi ja latistuu lähes näkymättömäksi. Kotikunnaan Rilla kertoo jo Annan tyttärestä.


Annan aviomies lapsuuden toveri Gilbert, on voimakkaasti tyttöihin vaikuttava hahmo, ja valmistuu lopulta lääkäriksi. Myös ammatin tuoma glooria saattaa häikäistä naisväkeä. Naisen osa oli avioliitossa palvella kuuliaisesti miestään ja lapsiaan, omat pyrkimykset ja pyyteet saivat väistyä tämän ihanne vaimon tieltä; ehkä juuri tästä syystä Annan rooli latistuu...


Emilia on sen sijaan monen kirjailijaksi ja runoilijaksi haaveilevan tytön esikuva, minunkin. Tosin en lukenut näitä Runotyttö-kirjoja neljääkymmentä kertaa, vaan ehkä neljä-viisi kertaa tähän päivään mennessä. Viimeiset Runotytöt ostin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta. Pieni Runotyttö on sarjan aloituskirja, joka kertoo Emiliasta noin kahdeksasta vuodesta lähtien, jolloin hänen isänsä kuolee, äiti on kuollut jo aikaisemmin. Emilia saa "leimahduksia", haltioitumisen hetkiä, jolloin hän näkee hetken tulevaisuuteen, ja osaa myös ennustaa tulevia tapahtumia. 


Runotyttö maineen polulla jatkaa sarjaa, kertoo Emilian kutsumustiestä kirjailijaksi, ja hänen ensimmäiset etappinsa ja pettymyksensä. Emilia on rakastunut taiteilija Teddyyn, jolla on hyvin mustasukkainen äiti. Emilia on   ylpeä nuori nainen, kuuluisa Murray-ylpeydestään. Teddy meinaakin jäädä pelkäksi haaveeksi, vasta viimeisessä osassa, Runotyttö etsii tähteään pari saa toisensa.


Emilia on saanut meidät monet kirjoittamaan päiväkirjaa ja runoja, tai mitä itsekukin on mielinyt kirjoittaa. Omat päiväkirjani tuhosin jo nuorena, kun äitini rupesi niitä lukemaan, ja oli niitä turhan kiinnostunut, varsinkin ns. poikaystävästäni, jonka kanssa olin kirjeenvaihdossa.


"Ja Luojan kiitos Emilia on ylpeä! Kiihkeä ja säkenöivä, ja samalla järkevä ja omanarvontuntoinen.---Emilia pitää omaa työtään, omaa kutsumustaan ja taidettaan tärkeämpänä kuin mitään muuta. Eikä hän pyytele  sitä anteeksi...", kirjoittaa Laura Kalli.


Runotytön ja Anna-kirjojen tapahtumapaikka on Prinssi Edvardin saari Kanadan rannikolla. Monet kirjoittajista ovat vierailleet siellä useaan kertaan, ja samalla tutustuneet kirjailija Montgomeryn elämään. Se on varmasti ollut heille vaikuttava ja mieliin painuva elämys, josta riittää muistelemista vuosiksi eteenpäin. 


Kirjailija Riina Katajavuoren mielestä "Emiliat ovat yli-ihania", ja vertaa omaa menestystarinaansa Emilian tarinaan. Sitten löydän sitaatin: " Pienen runotytön viimeiselle sivulle olen kirjoittanut tussilla: 'Kiitos Lusy Maud  Montgomerylle Runotytöstä, mutta ei Annasta'. Alla punainen sydän.


Taija Hämäläinen otsikoi jännittävästi: "1800-luvun elämänohjeilla 2000-luvun aikuiseksi". Runotyttö kirjat ovat hänenkin suosikkejaan.


Uskomattoman monella tavalla nämä Montgomeryn ajattomat tyttöromaanit ovat vaikuttaneet lukijoidensa elämään. Jotkut suorastaan tuntuvat elävänsä Runotytön tai Annan elämää eikä omaansa. Vielä keski-ikäisinä ja vanhoina naisina monet lukevat vuosittain nämä teokset läpi, jopa pitävät päiväkirjaa lukemastaan. Jotain taikaa täytyy näissä vanhoissa romaaneissa olla, koskapa he jaksavat kiinnostaa nykypäivän naisia ja tyttöjä. Kaunista, hyveellistä ja puhdassieluista ne tarjoavatkin nykypäivän kirjallisuuden rinnalla.


Omalta osaltani olen jatkanut perinnettä, lahjoitin ostamani Runotyttö kirjan poikani tyttärille. Hekin voivat ottaa osansa runotytön lumosta, ja astella alppipolkua hänen jalanjäljissään...


Hyvin monelta kantilta pohditaan Anna ja Runotyttö kirjat sekä näiden kirjoittaja, L.M. Montgomery ja koko hänen elämänsä. Kirjailija avioitui pappismiehen kanssa ja sai kaksi poikaa. Mies sairastui psyykkisesti, ja Lucyn elämä oli raskasta. Merkittävän kirjailijan elämä päättyi  kuudenkymmenenkahdeksan vuoden iässä. Kirjan loppuun on koottu L.M. Montgomeryn teokset ja muuta kirjallisuutta sekä teokseen otettujen kirjoittajien luettelo.


Tämä paksu kirja on antoisa ja monipuolinen. Kehoitan kaikkia Montgomeryn romaaneista kiinnostuneita lainaamaan tai muuten hankkimaan selostamani kirjan, Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt!







24 kommenttia:

  1. Kiitos Aili tästä hienosta esittelystä.. Molemmat, sekä Anna että Emilia ovat melkein puhkiluetut täällä. Annasta ehkä tykkään enemmän. Meillä on näitä Montgomery-faneja kolmessa polvessa jo ollut. Luulen että neljäskin ihan pian, sen verran eskarilainen on innostunut lukuharrastuksessaan jo nyt.
    Mukavaa (luku)viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Minttuli.<333

      Olette olleet ahkeria Montgomeryn lukijoita, ja vielä uusia polvia tulee ties kuinka paljon;)))

      Onnea vain uudellekin sukupolvellenne, uskon, että hekin viihtyvät Annojen ja runotyttöjen parissa.<333

      Samoin sinulle, MInttuli.<333

      Poista
  2. Kyllä hienosti esittelit kirjan.ja niin elävästi tulikin mieleeni kirjassa esiintyvät henkilöt ja paikka Prinssi Edvadsin saari.
    Mun pitääkin ensi kerralla, kun meen kirjastoon lainata se.
    Sillä ihan mielenkiinnolla sitä varmaan lukisikin, kun olen katsonut siittä tehtyjä sarjoja aikoinaan.
    Runotyttö olikin toisen sarjan nimi, mutta toisen sarjan nimeä en muista, mutta saman kirjailijan kirjoittama oli kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkka, Prinssi Edvardin saari säilyy kyllä lukijoiden muistissa, niin ihana saari se on;)) Varmasti kannattaa lainata ja lukea, on tosiaan antoisa kirja.

      Minäkin olen katsonut sarjafilmejä teeveestä...
      Toisen nimessä oli jotain Vihervaarasta, pitäisi tarkistaa, mitä tuossa kirjassa niistä sanotaan.

      Leppoisaa viikon alkua sinulle, Harakka.<333

      Poista
  3. Aili, kiitos upeasta esittelystä! Minä omistan sekä Annat että Runotytöt sekä uusina että vanhoina painoksina;-)

    Anna oli minulle enemmän. Minä olin Anna. Palvoin Gilbertiä ja kun näin Anna -sarjan, itkin vielä aikuisena kaihoten hänen ihanuuttaan;-) Tosi on, että avioliitto kuin latisti Annan, mutta siinä Maud kirjoitti ulos omaa pettymystään omaan avioliittoonsa.

    Tässä on sama kansi, mutta vähän eri värisenä kuin on uudessa Pieni runotyttö -kirjassa.

    Saan kohta vieraan Kanadasta ja hän tuo minulle kirjan, mutta se ei koske Prinssi Edwardin saarta, vaan ihan muuta.

    Äitini ja minä olemme nämä lukeneet, mutta Meri on halunnut aivan erilaista lukemista, ei näin romanttista, vaikka on mielestäni romantikko.

    Anna ja Emila ovat aina kanssamme!

    Kaunista viikkoa sinulle, Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena!

      Hienoa Sinä!
      Giöbert on kyllä ihana, mutta jostain syystä en jaksanut hehkua Annalle. Pidin kyllä hänestä kovastikin;))

      Ennen nainen ei saanut olla oma persoonansa, hänen täytyi ensi sijassa pakottaa olemuksensa toisten tarpeisiin ja toivomuksiin (siis miehen ja lasten ym).

      Tuo kansi on kaunis ja romanttinen, ehkä paras kaikista. Kirjassa on kuvattu myös kaikkien aikojen kannet, ulkomaita myöten.

      Sinulla tuntuu olevan ystäviä sieltä ja täältä; hyvä että myöskin Kanadasta.<33

      Romantiikka elää vielä kauan meidän jälkeemme, vahvasti.

      Tyttäresi on ehkä hiukan toista maata kuin sinä.<33

      Eläköön kauan Anna ja Emilia, sekä L.M. Montgomery!!!

      Oikein ihanaa viikkoa sinulle, Leena-Lumi-Romantikko.<333

      Poista
  4. Tuttuja kirjoja minullekin. Anna-sarjaa on tullut katsottua televisiostakin ehkä kahteenkin kertaan.

    Kiitos Aili tästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, ole hyvä!!

      Samoin minä;))

      Oikein ihanaista viikkoa sinulle, Unelma.<333

      Poista
  5. Olipas se herättänyt paljon ajatuksia. Peikkokin on lukenut nuo sanotut kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Isopeikko!

      On herättänyt monien sukupolvien tytöissä ja naisissa; jopa peikoissakin;DDD

      Oikein mukavaa keväistä ja peikkomaista viikkoa sinulle.<333

      Poista
  6. Kyllä hienosti esittelit kirja,en kyllä ole lukenut ,kiitos tästä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva!

      Voisi olla korkea aika tutustua tähän ja Montgomeryn kirjoihin.<333

      Poista
  7. Ihanaa nostalgiaa meille vanhoille! Nuoret eivät enää niin innokkaasti ole tällaisten tarinoiden lukijoita. Sinänsä harmi. Mutta säilyvät nuo tyttökirjat tulevaisuudessakin esimerkkinä yhdestä menneestä aikakaudesta. Tämän päivän nuoria lukijoita kirjat kiehtovat varmasti sellaisena ihanteellisena satumaana, johon moni haluaisi kätkeytyä tältä joskus hyvinkin tylyltä nykyhetkeltä.

    Hieno teos kokonaisuudessaan. Ja kiinnostava esittely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula!

      Niin todella on, nostalgiaa meille ikäihmisille;))
      Voi olla, ettei nuoria niin suuresti kiehdo, mutta tuntuu, noiden haastattelujen ja tunnustusten mukaan, kiinnostavan melko nuoria ihmisiä;DD

      Ajattele, joku kertoi lukeneensa ainakin 40 kertaa Runotytön läpi, se on minusta käsittämätöntä. Ihmeen syvälle ihmiset painuvat kirjailijan luomaan maailmaan;))

      Pidin kovasti tuosta Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt kirjasta, minusta se on suorastaan ällisyttävä teos.<333

      Kiitos kommentista, Tuula.<333

      Poista
  8. Montgomeryn kirjat on tullut luettua osa useaankin kertaan. Kuinka niiden sisältö silloin aikoinmaan kiehtoikin nuorta mieltä. Kun pystyisi vielä kunnolla liuukemaan, olisi ihan hyvä lukea ne vielä uudelleen nyt ikämummuna. Meillökin ne on kuuluneet kolmen polven luettuihin kirjoihin. ja kirjat tyttären luona hyvässä tallessa.

    Hyvää lämmintä viikkoa sinulle ja kiitos tästä kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos sanoistasi!

      Ja ainahan vanhan ystävyyden voi uudistaa;DD

      Samoin sinulle, ole hyvä, Mummeli.<333

      Poista
  9. Olen muutaman Annan kirjoja lukenut.
    Me ei keretty lapsuudessa ja nuoruudessa lukemaan kotona kirjoja.
    Töitä piti tehdä, ja sitten oli niin väsynyt ettei enään jaksanut.

    Sinä tiedät paljon kiejoista.
    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sylvi!

      Minulla oli aina nenä kirjassa kiinni, mutta äiti ei arvostanut lukemista! Kun jäin 14v. 'maalaisemännäksi', luin kaikki mahdolliset ajat, milloin en ollut talon töissä, eikä kukaan haukkunut laiskaksi. Luin myös keskikoulunkursseja ja tein tehtäviä, opiskelin kieliä jne.

      Oikein mukavaa viikon jatkoa, Sylvi.<333

      Poista
  10. Esikoinen sai Runotytön lahjaksi muutava vuosi sitten. Minulta se oli mennyt aikanaan ohi, mutta otin lahjan myötä vahingon takaisin. Tytär ei ole vielä kirjaan tarttunut, mutta ehkä sekin aika tulee. Luen hänelle parasta aikaa Pikkunaisia ja pakotan näin tutustumaan vähän toisenkin tyyppiseen kirjallisuuteen, kun nämä nykykirjat. Pian 14-vuotiaastakin on kivaa, kun joku lukee ääneen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mine!

      Enkä tuo Runotyttö tulee vähän myöhäjunassa esikoisellesi, ainakin se ensimmäinen osa. Useat lukijat ovat kertoneet olleensa 8-10v. lukiessaan pientä Runotyttöä eli samanikäisiä kuin tuo pieni Emilia. Toivotaan, että tyttäresi kuunnistuu vielä tästä kuuluisasta Runotytöstä.

      Tuttuja ovat nuop Luisa M. Alcottin teokset minullekin. Hyviä kirjoja nekin ovat, ja kovasti pidettyjä.

      Hienoe, että luet kirjoja ääneen lapsillesi.<333

      Oikein hyvää viikon jatkoa, Mine.<333

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥