Google+ Followers

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Luostarin varjot

Christopher John Sansom, brittiläinen dekkaristi, on kirjoittanut tämän paksuhkon (460 sivua) pokkarin, Luostarin varjot (Shardlake I), suomentanut Katariina Kaila. Keuruu 2012.


Tapahtumat on sijoitettu 1500-luvun Englantiin, jolloin maata hallitsi kuningas Henrik VIII ja lordi Cromwell. Kirjan murhamysteerit tapahtuvat Scarnsean luostarissa.  Lordikansleri Cromwell lähettää selvittämään murhamysteeriä lakimiehen, Mathew Shardlaken. Hän saa apulaisekseen nuoren ja vahvan Mark Poerin. 


Henrik VIII on päättänyt erota Paavinkirkosta (Roomalaiskatollinen kirkko), ja ottaa luostarien varat ja maat valtiolle tai antaa suosikeilleen. Mutta lakkauttaminen on tehtävä pehmeästi ja 'vapaaehtoisesti'. Jos luostarissa rikotaan lakeja ja määräyksiä tai siellä vietetään huonoa ja 'syntistä' elämää, se lakkautetaan.


Scarnseassa on murhattu Cromwellin lähettämä tutkija, valtuutettu Singleton, jonka murhaajaa heidät on lähetty etsimään ja tekemään raporttia luostarin asiaintilasta.


Mathew Shardlake ja Mark Poer ratsastavat luostariin, ja yöpyvät majatalossa matkan varrella. Seuraavan päivän iltapuolella he tulevat luostariin, ja näkevät ensiksi kivisen korkean luostarikirkon. Luostaria ympäröi muuri, jossa lähellä porttia ovat ulkorakennukset, ja kirkosta oikealla varsinaiset luostarirakennukset. Luostari oli rakennettu sadalle munkille ja yhtä monelle palvelijalle. Jäljellä oli enää kolmekymmentä munkkia ja kuusikymmentä palvelijaa...


Heidät vastaanottaa  priori, veli Mortimus, jolle vieraat esittelevät itsensä. Vieraat kyselevät apotti Fabiania, joka ei ole paikalla. Odottaessaan vieraat keskustelevat professori Goodhapsin, surmatyön ilmiantajan kanssa. Professori on äsken mestatun kuningatar Anne Boleynin sukulainen. Goodhapsia on yleisvikaari Cromwell kiduttanut saadakseen uskollisuuden valan kuninkaalle...


Robin Singleton on murhattu keittiössä yöllä. Ruumiilta oli leikattu pää kaulasta poikki, lattialla oli paljon verta, johon paikalle osuneet lipesivät. Veri ei ollut vielä hyytynyt. Ruumiin löytäjä oli ollut tohtori Goodhaps.


Sairastuvan esimies oli veli Guy, joka tekee hälytyksen ruumiista keittiössä; keittion ovi oli kuulemma yöllä lukossa. Kirkossakin oli tehty veritöitä, mestattu kukko, ja pirskoteltu verta alttarille, ja huomattiin että sieltä oli varastettu reliikki (pyhäinjäännös).  Oletetaan että asia liittyy noituuteen...


Apotti Fabian oli pitkä leveäharteinen, viisissäkymmenissä oleva mies, joka tarkastaa Cromwellin antaman valtakirjan. Apotti olettaa, että joku ulkopuolinen henkilö olisi käynyt tekemässä luostarin keittiössä raa'an murhateon. Hänen mielestään kukaan luostarin asukas ei siihen pystyisi.


Shardlake vaatii itselleen kaikki luostarin avaimet, jotta hän voisi tutkia kaikki paikat ja luostarin tilikirjat. Avainnipussa on kolmekymmentä eri kokoista avainta. Vieraat majoittuvat pieneen huoneeseen luostarin sairastupaan. Sairastuvassa ja keittiössä häärii nuori naisapulainen, Alice Fewterer. Naisapulaisen pitoon tarvittiin erityisvapaus. Käy selville, että veli Guy oli koulutettu lääkäri.


Ensimmäiseksi heidät viedään katsomaan Singletonin ruumista kirkon kryptassa. Näky on haiseva ja puistattava. Shardlake tekee havainnon, että ruumiin pää on leikattu miekalla poikki, leikkausjälki on tasainen.


Noviiseja kidutettiin luostarissa nälällä ja muilla 'kurinpidollisilla' toimilla, eräs heistä, Simon Whelplay, kuolee; pojan kiusaaja on priori. Ennen kuolemaansa Simon W. ehtii kuitenkin kuiskata, ettei Singleton ollut ensimmäinen vainaja, joka ennen kuolemaansa oli tutkinut tarkaan luostarin tilikirjat, ja saanut niistä selville salattuja tietoja.


Yhteen luostarin asukkaaseen kerrallaan Mathew Shardlake tutustuu. Veli Jeromea nimitetään 'hulluksi', vaikka hän ei sitä ole, mutta puhuu sopimattomia luostarin vallanpitäjistä. 


Mathew ihastuu hoitajatar Aliceen, mutta niin tekee myös Mark Poer. Shardlake keskittyyy luostarin tilikirjoihin, hän on erityisen kiinnostunut eräästä sinikantisesta kirjasta, jota ei kuitenkaan löydy. Ruskeakantisissa ei ole mitään outoa. Vähitellen tutkijalle tulee käsitys, että jotakin on myyty, ja rahat salattu; niitä ei ole kirjattu tilikirjoihin. Epäilys syntyy maakaupoista. 


Kirkosta suuren krusifiksin alta löytyy veli Guy kuolleena kädet levällään...Jälleen uusi mysteeri! Sitten aletaan etsiä luostarista kadonnutta tyttöä, joka on varastanut hopeiset kynttilänjalat ja kallisarvoisen lippaan. Jonkin verran kuluu aikaa, mutta sitten tutkija Shardlake löytää tytön jäänteet muurin takana olevasta lammesta, tutkija Singletonin murhassa käytetyn miekan, ja veriset vaatteet...


Kirja on puolessa välissä, on sopivaa lopettaa tähän...


~~~~


Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää kesäkuun alkupuolen viikkoa!
                                                Aili-mummo








8 kommenttia:

  1. Taitaa olla mielenkiitoinen kirja,samoin hyvää kesäkuun alkua:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, kirjassa on historian havinaa, siitä pidän;))

      Hyvää kesäkuuta sinulle.<333

      Poista
  2. Tuohan pitää lukea jotta selviää mysteerin loppuhuipentuma.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllättäviä tahoja on tässä mukana;))

      Poista
  3. Hyvä kirja.
    Mukavaa kesän jatkoa. Aili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...jos murhamysteereistä pitää, mutta mielestäni se on hyvin kirjoitettu;))

      Samoin sinulle, Anna Blogisisko!

      Poista
  4. Aili, et voi tolleen lopettaa;-) Minua just alkoi jännittää ja odotin, miten tarina menee.

    Keskiajalta olisi kiintoisaa lukea kirjoja, mutta aina niitä kidutuksia...Niitä taisi kyllä olla Kirjan kansassakin vai oliko...

    Kaunista suven alkua sinulle, Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
  5. Moi Leena!

    Sorry, mutta olen niin 'vihreä'. Pitää varmaan opiskella sinun ja muiden kirjablokkareiden blogeista;) Jos nuo murhat olisin selvittänyt, turhaa olisi silloin koko kirjan lukeminen. Mutta oli kyllä mielestäni hyvä dekkari!

    Kaunista ja lämmintä kesäkuuta sinulle, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥