Google+ Followers

maanantai 9. heinäkuuta 2012

PILVISSÄ TAIVAAN LAIVA




LAILA HIRVISAARI: PILVISSÄ TAIVAANLAIVA. ROMAANI. OTAVA. KEURUU 2011.
ensimmäisen kerran kirja on julkaistu 1986, kustantaja otava. pokkari. 414 sivua.


tämä on laatokka-sarjan avausromaani, siihen sisältyy kuusi osaa. lukijaa kuljetetaan vienankarjalasta euroopan metropoleihin, solovetskin vankisaarelta sortavalaan,viipuriin ja suuruutensa aikaa elävään valamoon, sanotaan takakannen tekstissä.


impilahden pitäjässä laatokan rannalla sijaitsee avarankallion vauras talo. talon emäntä eeva maria on jäänyt leskeksi vanhasta miehestään, jonka kanssa eeva marialla on kaksi lasta, tytär katri ja poika johannes. mutta nuoruudestaan emännällä on kipeä muisto, josta hän ei ole päässyt koskaan yli, eikä sopuun yhä elävien vanhempiensa kanssa. 


eeva maria on lähtöisin vienankarjalasta, ja uskonnoltaan ortodoksi, mies oli ollut luterilainen. lapset on kastettu toinen luterilaiseksi ja toinen ortodoksiksi. paikkakuntalaiset sanovat heitä ryssiksi, sillä he puhuvat myös venäjää...


eeva marian veli, nikolai, on munkkina valamossa, ja nuori johannes haaveilee pääsevänsä valamoon opiskelemaan taidetta, kun aika joutuu. johannes käy vielä paikkakunnalla kansakoulua naapurin köyhän tytön, liipon marjan, kanssa. marja asuu mummonsa mökissä, missä tämä parantaa sairaita ja sairastaa keuhkotautia.


johannes haaveilee pilvien päällä olevasta 'taivaan laivasta', joka keinuu ja purjehtii ylhäällä. 'keltainen aurinko heittää säteensä mereen. meren ja pilvien väliin jäävät monasterin kultaiset kupolit ja ristit...siellä ylhäällä taivaassa, pilvien päällä on taivaanlaiva, jolla hän lähtee lentoon kauas kauas pois...pois maan päältä ylös jumalan luo. siihen laivaan ei astu kukaan muu kuin hän, se on hänen laivansa, niin ikioma, ettei kukaan saa koskaan tietää mitään.'


talossa on naispalvelija, juuli, jonka mies, niilo, kantaa laukkua. juuli hoitaa karjan ja suuren osan myös talon muista töistä. eeva maria on emäntä, joka vain poikkeustapauksissa hoitaa karjaa, pääosin hän kutoo kankaita. katri on jo aikuinen nainen, kerran rakastunut vienalaiseen poikaan. katri käy navetalla juulin kanssa ja tekee myös muita talon töitä. mutta vienan poika on menossa naimisiin naapurin tytön kanssa, heidät on luvattu toisilleen lapsina. katri aikoo härnäykseksi seurustella naapurin miitrein kanssa, ja saada häneltä lapsen. katrin suunnitelma onnistuu, ja nyt on vain saatava miitrei vihille. mutta katri ei aio tulla miitrein kotiin emännäksi, ei koskaan!


eeva marialla on vain yksi naisystävä kylässä, naapurin malanie, oskarin vaimo. ajan oloon käy selville, että marja tyttö on oskarin avioton lapsi. marja pääsee vihdoin kotiin oskarin ja malanien luokse, saa oman huoneenkin. vaatteita marja saa katrin vanhoja, pieneksi menneitä.


eeva maria ei pidä siitä, että johannes haaveilee valamoon menosta, emäntä haluaa, että johanneksesta tulee kotitalon isäntä, ja käy maatalousalan kouluja. eeva marialla on oma syynsä, miksi hän vihaa luostareita ja erityisesti valamoa. siellä erakkoskiitassa asustaa eeva marian menneisyyteen läheisesti liittyvä mies, joka on paennut tekojaan luostariin yhdessä nikolain kanssa.


paljon on kertomattomia ja selvittämättömiä asioita eeva marialla, valamon erakolla ja eeva marian vanhemmilla. sitten tulee joulu, ja muutama päivä ennen vuoden suurta juhlaa saapuvat eeva marian vanhemmat jouluksi tyttärensä perheen luokse. sinne saapuu myös poika, nikolai, valamosta, ja kiehnää vanhempiaan mukaansa valamoon. tietenkin talon emäntä loukkaantuu ja suuttuu tästä, isä 'diedoi' ei ole pyytänyt vanhoja kaunoja anteeksi, vaikka on rikkonut synkeästi tytärtään vastaan. vähä vähältä kerronnan edetessä vaikeat tunnelukot rupeavat aukenemaan, ja tarina kerrotaan loppuun asti. jos 'diedoi' on kova ja pitkämuistinen, puhumaton ihminen, sitä on myös tytär, eeva maria. paha tuomita muita omista virheistään...


myös johanneksella on vaikea ongelma, mennäkö valamoon opiskelemaan ja sitten munkiksi, vai jäädä kotitaloon marjan kanssa ja elää elämäänsä kotitilalla.


katrin ongelmat näyttävät myös ratkeavan suotuisasti...


huomasin, että hyllyssäni on ollut jo osa sarjan kirjoista eli kaksi ensin mainittua:
- Maan kämmenellä  (1987), Valamon yksinäinen (1988), Jäiden soitto (1989), Valkeat yöt (1990), Valoa kohti (1991).


toivotan teille, hyvät lukijani, oikein rattoisia lukuhetkiä laila hirvisaaren (e hietamies) parissa!
                                 aili-mummo



16 kommenttia:

  1. Minä vasta opettelen "lukemaan". Enkä olisi moista koskaan uskonut. Siihen edesauttoi sormiini tulleet kulumat, joten en voi tehdä käsitöitä tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taitaa olla hyvin yleistä se, että kirjojen lukeminen on monen mielestä turhan hankalaa! mutta oppia ikä kaikki, ehtii sitä myöhemmälläkin iällä.

      olet ollut varmasti ahkera käsityöihminen---. nyt voi harrastusta vaihtaa, ellei kulumat anna myöten.

      oikein antoisaa jatkoa lukuharrastuksellesi, jantta, ja kiitos kommentoinnistasi.<33333

      Poista
  2. Kiitos Aili esittelystä. Muistan tämän Valamo-sarjan yhdeksi parhaimmista Hirvisaaren monista sarjoista. Pitääkin syksyn myötä lukea uudelleen!
    Mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. moi minttuli!

      sinä olet lukenut jo koko sarjan kertaalleen, minä vasta puolet...

      oikein antoisaa lukunautintoa, minttuli.<33333

      Poista
  3. Kiitos tästä esittelystä,olen lukenut muutama Hirvisaaren kirjoja, ne ovat kyllä mielenkiitosta luettavaa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiinnostavasti kirjoitettuja eikä liian vaikea tajuisia!

      mukavaa ja antoisaa viikon jatkoa, ritva.<3333

      Poista
  4. Yksi kesä luin tuon koko sarjan ja muutaman muunkin Lailan sarjan. Äitini harrasti niiden keräilyä kirppareilta ja hän oli sieltä saanut kerättyä monta sarjaa. Taitavat jäädä minulle perinnöksi. Äitini on alzheimerin viemä, valitettavasti:(. Minä haluan ne kirjat, äidin vuoksi ja itseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. moi mine!

      onneksi ovat nopealukuisia nämä laila h:n kirjat. on niitä huonompiakin perintöjä kuin hirvisaaren teokset. jäähän sinulle samalla muisto äidistäsi, ja siitä, mistä hän on pitänyt.<333

      oikein antoisaa heinäkuun viikkoa, mine, sinulle ja perheellesi.<33333

      Poista
  5. Kiitos Aili! Taidanpa ottaa Valamo-sarjan uudelleen luettavaksi. Minulla on kaikki Laila Hirvisaaren kirjat, sillä olen niitä aina jouluna lahjana saanut ja loput keräillyt minkä mistäkin. Laila Hirvisaarta on helppo lukea ja tekstiin samaistua. Ehkä niistä sen vuoksi on tullutkin niin suosittuja kirjoja. Ja vaikka niitä on kirjahyllyssäni pitkä rivi, enpä niistä yhtäkään pois heittäisi.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. moi anja!

      olet sitten oikea laila-fani, koska olet kerännyt kaikki hänen kirjansa. lailahan on ollut hyvin tuottelias kirjailija, wikipediassa sanotaan että 41 romaania ja muu tuotanto päälle. nyt ovat heränneet tekemään jo näytelmiä---. kyllä lailalla AINEISTOA RIITTÄÄ!

      oikein rattoisaa kesää, anja, kirjojesi parissa.<3333

      Poista
  6. Tätä kirjaa en ole lukenut. Oikein kiinnostuin kun kerroit elävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. unelma, en minäkään ole aikaisemmin lukenut tätä---.
      kiva että sinua kiinnostaa, unelma.<3333

      Poista
  7. Nämö Hietamiehen kirjasarjat ovat vähän niin kuin pellillinen karjalanpiirakoita. Oman mallin mukaan tehtyjä, maistuvat tutulle, yllätyksettömiä mutta vakaata perusruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei tuula!

      on niissä piirakoissakin eroja.<3333
      lailan leipomukset maistuvat, kohta viisi miljoonaa on tullut painosta ulos!!!

      oikein aurinkoista heinäkuuta sinulle, tuula.<3333

      Poista
  8. Kiitos esityksestäsi, osaat tehdä sen hyvin.
    Olen lukenut muutaman hänen kirjoja, mutta nykyään en ole kerennyt lukemaan.

    Mukavaa heinäkuun jatkoa sinulle. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei sylvi!

      ole hyvä vaan, hienoa että pidit.<333
      olet lukenut hirvisaarta, mutta...

      samoin sinulle sylvi, ja kiitoskommentista!

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥