Google+ Followers

keskiviikko 8. elokuuta 2012

KUKKIEN KERTOMAA...

Harakankellot soittaa! Kuva: Aili-mummo.

KELLOKUKKA JA PÄIVÄNKAKKARA

 Sinikellokukka ja päivänkakkara
kotiutuivat koivun juureen.
Kerran nuo molemmat ystävätkin
joutuivat kiistaan suureen.

- Minäpä soitan illan rauhan
kellolla sinisellä!

- Minä sain valkean kaulanauhan,
jolla voin ylvästellä.

- En minä huivista huoliskaan,
sinä litteä naapurirukka!

- Ei sua luotukaan loistamaan
sinä pullea kili-kali-kukka.

Lehmä se taivalsi niityllä,
ja se tuijjotti koivupuuhun,
kuuli, kun kukkaset kiistelivät
ja ne sieppasi suureen suuhun.

- Arvid Lydecken -
Päivänkakkarat: Google.


Tuosta runosta tuli mieleeni, että näin me ihmisetkin teemme, ylvästelemme ja olemme toinen toisillemme kateita. Jotkut suorastaan nauttivat, kun kuulevat, että lähimmäistä on kohdannut vahinko. Sen sain kokea viime pyhänä, kun kerroin eräälle naapurille, että käteni oli katkennut ranteesta; tuon ihmisen silmät suorastaan loistivat ilosta - siis vahingonilosta! Jos ystävät ovat tällaisia, millaisia ovatkaan vihamiehemme? Tosin en jaksa uskoa tuollaisen ihmisen ystävyyteen, ei se minulle mikään yllätys ollut...

Tuo runo päättyi surkuhupaisesti, tulipa lehmä, joka söi molemmat ylvästelijät!

Jostain merkillisestä syystä - johtuneeko huonosta itsetunnosta vai mistä - me ihmiset olemme taipuvaisia noihin ylvästelyjuttuihin. Ehkä meitä ei ole lapsena kehuttu ja kiitetty tarpeeksi, on pakko kehua itse itseään ja nostaa omaa häntäänsä joka käänteessä. Onhan olemassa monta sananpartta näistä asioista, joista tässä runossa kerrottiin. Eräässä niistä sanotaan, että 'itsekehu haisee' jollekin, ja olen siinä asiassa samaa mieltä... 

Google: Lehmiä laitumella...
Ensi viikon alussa alkavat koulut kotikunnassani Tohmajärvellä. Vanhemmilla on viimeiset ajat saattaa koululaisten vaate- ja tarvikeasiat kuntoon. Nykyään jo alakoululaisilla on kännykät, ja mikäs siinä, aina saa yhteyden vanhempiin tai isovanhempiin tahi jonnekin muualle. Lapsille ja vanhemmille kännykkä antaa turvaa, ja tietoisuuden siitä, että aina on joku tavoitettavissa, jos asiaa tai hätä tulee...

Kyläkoulussamme on lehtitietojen mukaan 61 oppilasta, joista neljä tulee Nuppolasta. Mummoa ja ukkia tarvitaan varmaan tänäkin lukuvuotena vastaanottamassa lapsia koulusta. Olen toki iloinen siitä, että tarvitaan, ei ole tunnetta siitä, että on tarpeeton. Kun saa vielä käden hyvään toimintakuntoon, jotta pärjää kotihommissa kahdella kädellä, silloin kaikki on hyvin!

Elokuu kääntyy jo syksyä kohti, aurinko ei ole tänään paistellut, sadetta olemme sen sijaan saaneet. Näin huonoa kesää ei olekaan ollut kotviin aikoihin. Hyvä on, ettei tarvitse enää olla suomalainen ruuantuottaja, heillä ei tänä kesänä mene hyvin. Uskon, että monessa talossa ilmeet ovat melkoisen vakavat...

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-Mummo!


22 kommenttia:

  1. Olipas tosi hyvä ja opettavainen runo, lehmä teki oikein ja on mun kaveri....;D

    Tätähän se on ja sitä kun ei meistä saa pois..kateelisuus! Ite en pahemmin sitä harrasta, mutta kohteeksi olen joutunut kerran jos toisenkin.
    Mielesäni vain totean Eino Leinon sanoin...TOINEN ON HEIKOMPI TOISTA...hyvä runo muuten kokonaisudessaan....;) Huono itsetunto saa ihmisen uhomaan. Muuta kyllä se minuakin vahvaa ihmistä on kirpaissut, konstit olen jo keksinyt millä saan sellaiset suut suppuun...;/

    Tätä konetta olen pitänyt kiini, kun on ollut liikaa porukkaa ympärillä oikeestaan koko kesän, ei haittoo sai ollakin ja mukavia ovat kaikki olleet!
    Kirjoitaessa tarviin sen oman rauhallisen aikani joten ihan hyvä se välillä pientä taukoakin pittää, tästä läppäristä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEi Maikku!

      Ihminen voi rakastua koneeseen, tai ainakin on vaarassa. Kyllä minullekin netti on ollut tärkeä, mutta hyvä etä edes jotain on;))

      Totta on, että jokaisella meistä on omat heikkoutemme, mutta tuo toisen kadehtiminen on aivan hyödytöntä, ja samoin vahingonilo.

      Sinulla, Maikku, on tosiaan vahva itsetunto, ja hurtti huumorintaju, joilla pärjäät pitkälle. Ilman niitä elämä olisi jo paljon vaikeampaa..;/

      Kun vanhenee ja sairastelee, tuntee itsensä heikoksi ja haavoittuvaksi, oma vahvuus häviää, ja jäljelle jää vain aavistus siitä ihmisestä, joka on ennen ollut...

      Sinun kanssasi, Maikku, on ollut ilo tarinoida, vaikka emme muutoin toisiamme tunne! Toivottavasti ystävyys jatkuu vielä vuosia eteenpäin!<3333

      Poista
  2. Näin käy monesti ihan oikeassa elämässä ihmisellekin. Ja hyvä niin.
    Heikosta itsetunnosta varmasti johtuu oman itsensä korostaminen, helposti sitä toistaa minäminäminäminä. Eipä tosiaan lapsuudessa liioin kehuttu, mieluumminkin mollattiin ja hängittiin pois aikuisten asioista. Itsetunto on pitänyt pitkässä juoksussa vähitellen hankkia samoin kuin olemassa olemisen oikeutus. Mutta nyt se on sitäkin vahvempi. Niinkuin Maikku Leinon runon sanoin totesi, "ei paha oo kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista". Sen kun vaan aina muistaisimme.
    Oikeassa olet, hyvä ystävä ei tunne vahingoniloa toisen kompastelusta. Onneksi todellisia ystäviäkin on.
    Hieno postaus sinulta jälleen kerran. Hymyä ja hellyyttä elokuun päiviisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja-Regina!

      Ne oli toiset konstit entisaikaan, joilla lapsia kasvatettiin; hyvä että niitä ei enää tarvitse käyttää..;) Lapsia pitää nimenomaan kehua ja kiittää aina kun hän tekee oikein, ja silloinkin, kun homma ei oikein toimi; hyvä yritys on myös kiitoksen arvoinen teko!<3333

      Niin minäkin olen arvellut, ettei ystävä naura sille, kun toinen kompastelee ja vaihingoittuu. Ilmeet sen kertovat, mitä itse kukin ajattelee...

      Se on viisautta, kun erottaa todellisen ystävän valheellisesta 'ystävästä'. Uskon, että me kaikki osaamme sen taidon, toivottavasti!!

      Kiitos, Anja, sanoistasi! Iloa ja valoa sinulle ja koko perheellesi!<33333

      Poista
  3. Ei saa kehua ettei ylpisty. Sitä hoettiin minun lapsuudessa. Minusta se oli huono hokema ja olen poistanut sen omasta elämästäni. Pitää kehua, että itsetunto vahvistuu. Että oppii luottamaan omiin kykyihin. Mutta pitä kehua todesti ja oikein, ei tyhjästä. Että ei luota johonkin mitä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, juuri niin kuten sanoit, todesti ja aidosti kiittäminen on tehtävä! Voi, miten paljon kiitos kantaa hyvää hedelmää, varsinkin lasten, mutta myös aikuisten elämässä!<333

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Istanbuliin!<33333

      Poista
  4. Vahvuuteen sairastunut ei osaa kuunnella toista ihmistä. Vaikka asia rautalangasta väännettäisiin hänelle, se ei hänelle valkene. Tästä seuraa kyvyttömyys kohdata toinen ihminen, koska sisällä on vahvat omat asenteet ja sisäinen lepo ja tyyneys ovat tuntemattomia. Hän auttaa muita "omalla tyylillään", vaikka se olisi ristiriidassa ympäristön toiveiden ja tarpeiden kanssa.
    Kyse on myös tunteiden kieltämisestä. Kun hän kieltää muilta sen, mihin ei itse pysty. samalla hän kieltää tarpeensa, unelmansa ja toiveensa (Salme Blomster; Levottomuudesta rauhaan). Kokiessaan itsensä hyvin voimakkaasti auttajaksi ihminen paljastaa jotain omasta asenteestaan. Auttajana on nimittäin aina toisen yläpuolella, ja tiedostamattomasti halveksii autettavaansa.

    Näin auttaminen saattaa olla kykenemättömyyttä kunnioittaa toista ihmistä erillisenä ja vastuullisena olentona. Se on toisen halveksimista ja sokeutta hänen ihmisarvolleen - hyvin naamioitunutta omahyväisyyttä. Vahvuuteen sairastunut usein pukeutuu ekspertin asuun ja jopa tarvitsee toisen heikkoutta pitääkseen yllä illuusionsa omasta vahvuudestaan ja erinomaisuudestaan.
    ****************
    Netistä löysin tämän tekstin. On niin tuttua, koska joudun olosuhteiden pakosta tekemisiin ihmisen kanssa, joka potee em. sairautta. Hän mitätöi toisen tekemiset, sanomiset. Vain se mitä hän on saanut aikaan on merkityksellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Beate56!

      Miten nappiin osasitkaan sanoa juuri tuon ihmisen kohdalla!! Hän ei todellakaan kuuntele eikä kunnioita toisia. Kaksinaamaisuus on myös luonteenpiirre, jota kovasti inhoan...

      Vahvuutta olen minäkin joskus aikaisemmin sairastanut, mutta vahvuus katosi poikani kuoleman jälkeen, kun tunsin ja koin oman heikkouteni...

      Toisen työn ja elämän mitätöinti on helppoa, mutta jos jaksaa nähdä asiat oikeissa mittasuhteissaan ja arvostaa lähimmäistään, elämän arvojärjestys muuttuu!
      Mutta siinä se pointti juuri onkin..;/

      Kiitos Beate56 tästä kommentista, sain taas uutta ajateltavaa!<33

      Poista
  5. Ompa tosiaan opettavainen runo,niin ensiviikolla koululaiset työnsä aloittavat, hyvää viikon jatkoa Aili-Mummo:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, mielenkiintoinen ja opettavainen runo, lapsille kirjoitettu..;))

      Samoin sinulle, Ritva, oikein antoisaa viikon jatkoa!<333

      Poista
  6. Kaupunkilaiset eivät sitä niin huomaakaan, miten tärkeää on hyvät ja suotuisat ilmat.
    Ehkä me tarvitsemme välillä näitä huonoja vuosia että muistamme kuka säät ja ilmat säätää ja viljan vartuttaa. Ja oppisimme siunaamaan ja kiittämään ruokamme.

    Runosta tuli mieleen että äitini sanoi "Ylpeys käy lankeemuksen edellä"

    Kaikkea hyvää sinulle Aili-mummo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sylvi!

      Tuskin enää maalla asuvatkaan muistavat katovuosia, puhumattakaan kaupunkilaisista. Kaupastahan on saanut ostaa ruokaa halpaan hintaan, mutta ehkä olisi terveellistä joskus kokea puutetta ja nälkää! Ainakin ruuan hinnan nousu tuntuu olevan edessä, ja se voi monelle köyhälle ja pienituloiselle olla paha paikka;/

      Näin se on tässäkin ruoka-asiassa: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä". Ihminen on korottanut itsensä Jumalan asemaan, mitä hän ei todellakaan ole. Kun edes osaisimme olla kiitollisia siitä, mitä meille annetaan...

      Samoin sinulle, Sylvi-ystävä!<3333

      Poista
  7. Kerskakulutus, niin ruuassa kuin muussakin on ollut valloillaan vuosia ja ruuan poisheittäminen on vanhalle mummulle kuin punaista vaatetta heilutettaisiin. Ehkä on aika palata tuossa kulutuksessa askel taaksepäinm nyt. opetella omin käsin jotain tekemään, leipomaankin, joka kuitenkin on edullisempaa kuin kaupasta ostettuna
    Kun katselen noita naapurin viljapeltoja ikkunasta niin suru on pääällimmääisenä mielessä. Ennen tälläisinä kesinä kauhulla ajtteli, mitäs sitten myllärillä jauhatetaan kun viljat ei valmistu,. jos ei ole jauhamista, ei ole tulojakaan. Nythän ei sitä huolta enään ole kun ei enään ole mylläriänikään. Ja saavatko tarpeeki rehua karjalle talteen, kohtahan ei pelloille noilla suurilla koneilla ole asiaa. Lehmöt sitten syövät niin harakankellot kuin päivänkakkaratkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli!

      Juuri niin, voimme ihan rehellisesti puhua kerskakulutuksesta, joka näkyy kaupoissamme ja niiden ostajissa. Voi olla, että on pakko palat, ainakin meidän, joilla ei ole niitä suuria tuloja. Jauhot oat lähes ilmaisia, mutta niidenkin hinta voi hieman nousta huonon sadon seurauksena...

      Viljelijän tuloista ja kasvukaudesta riippuu myös monen muun ammattikunnan tulot, viljelijöiden kadehtimiseen ei pitäisi olla aihetta. Mutta tietämättömät ihmiset, jotka ei asioista paljoa ymmärrä, voivat olla yllytyshulluja. Meitä ihmisiä kun on monenlaisia.

      Karjatilallisilla on varmasti ongelmia karjansa kanssa, mistä rehua eläimille, jos omasta pellosta ei tule, tai sato jää kokonaan saamatta.

      Se on hyvä, jos olisi edes niitä harakankelloja ja päivänkakkaroita ruuaksi asti eläimille;))

      Oikein hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua sinulle, Mummeli!<3333

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Hyvää loppu kesän jatkoa sinullekin Aili. Ensi viikoksi on luvassa enemmän poutasäätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Matti!

      Samoin sinulle, Matti, toivottavasti se kaunis kesä vielä muistaa tulla näin pohjoiseen;DD

      Hyvää ja onnellista viikonloppua sinulle!<3333

      Poista
  10. Aili, otitpa hyvän aiheen esille. Tämä toi minulle mieleen nyt niin monta sivupolkua, että mihinkä joudunkaan...

    Ensinnäkin, on ihmisiä ja mukaystäviä, jotka suorastaan kärkkyvät, että sinulle/minulle tapahtuu jotain pahaa. En tiedä, mikä siinä on, mutta olen tullut ihan allergiseksi eräiden sukulaisten 'mitä kuuluu?' soitoille. Niissä kuin odotetaan ensin, että kerron, olisiko minulla nyt joku mennyt ihan pieleen tai jos ei muu, niin ehkä koira olisi jo kuollut ja olisin masentunut...Sen jälkeen alkaa se kerskailu. Kerrotaan ummet ja lammet mitä on ostettu uutta autoa, kuinka suuri tulee huvilasta, mistä matkoilta on juuri tultu etc. Minä olen joutunut ylpdeiden kirjoihin, koska en ikinä soita 'mitä kuuluu' puheluita muuta kuin äidille, Ester-tädille ja aikuisille lapsilleni. Minä sorastaan raivostutan eräitä, koska he eivät pääse minulle kertomaan omaa loistokkuuttaan tai kuulemaan, miten olen taas polvi kipeänä tai koneeni on liian hidas tai Olga on huonona tai mitä milloinkin. Näen ihmisen silmistä heti, mitä hän on todella mieltä mistäkin! Ison, yskityisen firman työhönottajana olin pikkukaupungissa kuuluisa siitä, että minulle ei voinut esittää mitään, kun tein työhönottohaastattelua. Tiedän heti, mikä on totta, mikä on falskia.

    Minua vaivaa todella paljon se, että omassa äidin puolen suvussani on kerskailu kuin tapa hengittää! Se, että nyt olen sattunut asettumaan maakuntaan, jossa heistä on suurin osa, on tehnyt minulle olon, että niinköhän on, että vielä palaamme rannikolle. Tosi sitä kateutta löytyy sieltäkin, Satakunnasta, ja oikein pahuutta ja pahan puhumista, mutta vastaavaa kerskailua en ole kuullut. Sitä pidetään moukkamaisena, joka kerskailee! Sen opin sain kotoani. Saa olla hyvä, missä on ja itsetutno saa olla vahva, mutta etenkin isä sanoi, että 'aina pitää muistaa heikot joukossamme'.(Tämä jatkuu, sillä kirjoitin niin pitkästi, että ei hyväksy kaikkea kerralla....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena-Leena!<3333

      Uskon että avasin portin sinulta, tuli ryöppynä paljon tekstiä! Selitän hiukan omaa oloani, ja yritän vastatakin, jos osaan.<333

      En minäkään soittele uutisia vieraille tai tutuille. Jos pakko on, niin sitten soitan muutamalle ihmiselle, joihin luotan. Minusta ja sinusta etsitään vain heikkouksia, joihin voisi iskeä hampaansa!;(( Kysyttäessäkään ei kannata kertoa pahoja asioita, eikä varsinkaan silloin!

      En ymmärrä, miten toisen paha olo, sairaus tai muu sellainen, antaa lähimmäiselle niin suuren nautinnon, kuin asianomainen olisi saanut lottovoiton tai vieläkin paremman. Sairasta tuollainen on, samoin tuo älytön kerskailu, joka ei tosiaan kuulu sivistykseen.

      Kateutta emme voi poistaa, vaikka tietenkin se hyvä olisi. Mutta siitä ei ole kenellekään hyötyä, vahinkoa vain kadehtijalle ja joskus myös kadehtitulle. Ja melkein aina tulee julki sanat teot, jotka kadehtijat ovat sanoneet/tehneet.

      Älä muuta tämän takia asuinpaikkaa, silloin he olisivat onnellisia, jos noteeraisit nuo ihmiset niin korkealle! Paha saa palkkansa joskus, ainakin toivon niin!<333

      Minäkin olen ylpeän kirjoissa, ei se mitään.<333

      Jatkan toiseen kommenttiisi...

      Poista
  11. Tiedän tuon katseen, jonka näit. Se on minulekin tuttu. Kun luin Alvtegenin kirjan Todennäköinen tarina, tunnistin Anna-Karinissa monta ns. ystävääni.

    Tiedätkö, en vastaa enää puhelimeen, jos siinä ei näy henkilön nimi. Ja jos nimi on epämieluinen, en vastaa ollenkaan. Olen myös lakannut tapaamasta muutamia ns. ystäviä. Ehkä kuolen joskus ihan yksinäisenä. Parempi yksin kuin huonossa seurassa.

    Se kaikki kumpuaa huonosta itsetunnosta, mutta on siinä muutakin. Siinä voi olla myös sunnuntailasta, joka on saanut kaiken helposti, maat ja mannut, kesämökit ja hehtariit ja hän esittää niin sosiaalista, mutta kun vähän raaputat pintaa, huomaat kerskan ja huomaat sen, miten tarkasti hän aina utelee yksityisasoitasi aina alkanen miehesi tulevasta eläkkeestä johonkin mitättömään tontin omistukseen asti. Se on törkeää! Minä en IKINÄ kysele toisten ihmisten yksityisasioita, mutta siitäkin saa vain ylpeän maineen, kun ei kysy. Utelun tarkoituksena on pysyä kartalla siitä, ettei vain liian liki joku 'aja' ohi!

    Olen niiiin kyllästynyt tietynsorttisiin ihmisiin, että en enää tiedä, onko vika minussa vai muissa vai molemmissa. Ja sitten suvun kesken on tilanteita, jolloin on pakko tavata. Mies kyllä ihmettelee, että mikä pakko, mutta kyllä hänkin sitten myöntää, kun asian rautalangasta hänelle väännän.

    Huh-huh! Nyt meni kuppi nurin;-)

    Sitten ihan toinen asia: Minun koneeni on jälleen kerran tajuttoman hidas. Eniten se hitailee siinä kohtaa, kun yritän avata muiden blogeja. Eilen R. otti aikaa ja se oli 20 minuuttia. Jos saatoin joskus käydä 200 blogia tai 300 joka viikko, se on nyt vain unelmaa. R. on taas töissä ja hän ei aina jaksa näihin heti paneutua. Eikä ehdi. Ellei olisi blogia, en tarvitsisi mitään nopeuksia, vaan voisin olla stressitön. Sinä olet tänään kai toinen, jonka blogiin tulin, sillä ottaa hermoon avata, ja sitten ehtii välillä vaikka kitkemään ennen kuin blogi on näkyvissä.

    Syksyn kirjat saapuvat ja on pakko vain jatkaa. Tosin itse sen taas näin päätin. En uskalla muuttaa nyt mitään, sillä en tiedä, miten selviän Olgan lähdöstä. Kunpa Jumala olisi ja Olga saisi lähteä nukkuessa...

    Aili, Pirkko Arstilan kirjassa Vahvaa elämää aikuinen nainen, sanotaan, että ystävät, ns. ystävät, joiden tapaamisen jälkeen koet pahaa mieltä ja/tai energiavajetta, tulee jättää pois omasta elämästä. Tee sinäkin se. Minäkin teen lopullisen ratkaisun, mutta en ihan vielä. Ja: Älä anna huomiotasi niille, jotka eivät anna sinulle huomiota. Miksi niin tekisit! Tuhlaat vain energiaasi tyhjään. Minun täytyy sanoa, että olen elämässäni saanut koiriltani paljon enemmän kuin ns. ystäviltä.

    Ja sitten vielä se sana 'kiitollisuus'. Kun täältä pääsee pois, on takuulla kokenut todeksi, että kiitollisuus ei ole maailman palkka. Kiitollisuus on aliarvostettua nykyään. Se ei ole muodissa. Minusta on kaunista olla kiitollinen sitä tietenkään mitenkään liioittelematta. Koska minä en ikinä valita mitään, olen tietysti itse taas syyllinen kaikkeen. Kun minulle valitetaan, olen ensimmäisenä auttamassa. Olen kohottanut monia, mutta kaikki, mitä minulla on, on täytynyt itse tehdä ja vaivan kautta. En ole saanut mitään helpolla, mutta haluan, että se näyttää helpolta. Elän siis kuin ballerinat, tuskallisesti kärkitossujen kivuissa.

    Juttusi avasi nyt jonkun padon, ei voi mitään...

    Tunnelmallista viikonloppua sinulle, Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena!

      'Ystävä' voi olla pahin vihamies, kaksinaamainen lipeväkielinen ihminen, pahinta lajia oleva valehtelija, ainakin tämä minun mainittu 'ystäväni'.

      On ihmisellä oikeus valita, kenen kanssa haluaa seurustella vaikka puhelimitse, jos on huonoja kokemuksia. Minulla on kyllä kanttia sanoa suoraan, mitä asioista ja ihmisista ajattelen ihan face to face! Selän takana ei ole tarvis kaivaa toisille kuoppaa eikä kieroilla.

      Yksinäisenä tai ei, tällaisia ystäviä ei kukaan tarvitse!!

      Miehenkin suvussa on ollut ja ihmisiä, jotka haluavat tietää kaiken mahdollisen meidän asioistamme, mutta minä olen oppinut nuo jo tunnistamaan. Poliisikuulusteluissa ei tarvitse olla omassa kodissaan.<333

      Tietokonejutuissa en osaa auttaa, sinulla on siellä kotona mies, joka osaa!

      Taidat olla masentunut Olgan vuoksi, mutta näin on elämä säädetty, se joskus päättyy, eläimiltäkin. Älä stressaa, asiasta tulee vaikea jo, kun odotat sitä.
      Kyllä sinä selviät, uskon sinuun, Leena.<333

      Sekin on totta, että eläimiltä saa paljon enemmän kuin ihmisiltä rakkautta ja lämpöä. Eläin ei aseta mitään ehtoja, vaan rakastaa pyyteettömästi, mitä ihminen harvoin tekee...

      Tuota Arstilan kirjaa en ole lukenut, varmaan pitäsi; kiitos vinkistä!<333

      Totta on mitä viimeisessä kappaleessa sanoit: turha odottaa, että ihmiset olisivat kiitollisia. Katin viikset! Nekin, joita autetaan jatkuvasti, eivät jaksa olla kiitollisia, ehkä enemmänkin katkeria siitä, että he ovat autettavia, ja toisille menee 'hyvin'.

      Ehkä annat tahallasi väärän kuvan, että kaikki on sinulle helppoa, vaikka se ei olekaan. Mutta toisin ollen, he voisivat olla vahingoniloisia, jos valittaisit.

      Samoin sinulle, Leena-IhaNainen, oikein leppoisaa ja romanttista viikonloppua!<3333

      Poista
    2. Kiitos!

      Yhteenvetona voisi sanoa, että mitä pelkään on kateus ja vaikeat lähdöt. Isälle se oli niin vaikea, että koko perhe jäi siitä traumaan. Äiti on tehnyt nyt kasan papereita, että hän pääsee toisin. Myös ystäväni K. jäi Kerimäellä vailla kipulääkitystä ja tytöille sekä miehelle jäi ikuinen paha muisto asiasta.

      Jos olen masentunut, se on piilomasennusta, sillä tunnen enemmänkin harmistusta. Ja Olga jaksaa vielä, koska nyt on niin hyvät kelit etc.

      En anna tahallani väärää kuvaa, vaan en ole ikinä halunnut olla ruikuttaja. Ehkä olisi pitänyt. Yhdessä kirjassa oli jännä lause: "Varo heikkoja, sillä he perivät senkin, mikä on naulattu kiinni." Siis ns. heikot saavat kaiken, mutta 'napakat' (äitini sana) jäävät paitsi. Tosin minulta ei puutu muuta kuin eräät ihmiset pois elämästäni. Se aika koittaa vielä. Nyt en uskalla ryhtyä muutoksiin, sillä Olga on prioriteetti yksi.

      Ei tarvitse enää tähän vastata. Toivottavasti ranteesi on nyt kunnossa lopullisesti. Ota löysästi, jos voit.

      Viikonloppua♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥