Google+ Followers

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Perinneruokia ja kaskiviljeltyä ruista

Vanha Nuppolan talo kesällä. Edessä kukkii mesiheinä.

En tiennyt, että seitsemänkymmentä on näin vaikea ikä.
Tuskin voi puhua varsinaisesta villityksestä, mutta
              tunteet:
aina valmiina läikkymään tai leimahtamaan!
Ja mikä pahinta: aina vain näihin samoihin 
lähikohteisiin (isoisä ei näe kovin kauas)
- kaiken väsymyksen ja kyllästymyksen,
kaiken turhuuden tunteen keskellä.
Sanoi Saarnaaja, ja lisäksi:
- Kun katsot peiliin, ihmislapsi, kai myönnät
että sinussa on mennyt jo kauan
lupaava vainaja hukkaan.

- Lassi Nummi -    
Arvaatteko, mikä kaukalo tämä on?
 Tuo yllä oleva kaukalo ei ole siankaukalo, ei sinne päinkään! Sillä tehdään ihmisten ruokaa: hakataan sieniä hienoksi tai hienonnetaan lihaa esimerkiksi sylttyä eli aladoobia varten. Kuvasta puuttuu työväline, jolla hakkuu tehdään, sellainenkin meillä on. Tuo kaukalo on jatkuvassa käytössä ainakin minun emännöimiseni ajan, se on Nuppolan talon vanha perintötyökalu.

Usempi kuin yksi emäntäpolvi on sillä nämä työt tehnyt, minä olen jatkanut perinnettä. Nykyaikaisempia välineitä varmaan on, mutta yleiskone tekee liian hienoa mössöä sienistä, joten en sitä käytä; kokeillut kyllä olen. Siinä samassa hienontuvat myös sipulit, jotka laitan viimeksi paloina sienien päälle. Viimeksi maustan hakkeluksen suolalla ja erilaisilla pippureilla. Sieniin voi vielä sekoittaa kermaviiliä tai vatkattua kermaa, sitä kutsutaan sienisalaatiksi. Tämä tarjotaan joko voilepipäpöydässä, jos juhlista on kysymys, tai muun ruuan lisäkkeenä tai yhdessä uusien keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa. Yleensä joulupöydässä meillä on aina sienisalattia. Poika odottaa sitä myös, koska ei saa sitä omassa joulupöydässään. Ja lähetän minä muutaman rasian sienisalattia pojalle; joka syksy hän tuo minulle sieniä, joitan laitan ruuaksi. Haaparouskuja teen suolasieniksi sankoon kellariin, josta mies käy niitä minulle hakemassa.

Rouskuja ei miesväki ole vielä löytänyt, mutta kanttarelleja on tullut ihan kiitettävästi. Tattejakin tuntuu olevan kehnosti. Kiihtelysksen Tattikarnevaaleissakaan niitä ei paljon löytynyt, joten ilmiö lienee yleinen tällä seudulla...

Entisajan jalkineet, joita käytettiin mm. kaskenpoltossa.


Nämä jalkineet uskoisin teidän kaikkien tunnistavan, ne ovat vanhat kunnon tuohivirsut. Siistiä työtä, niitä on myyty matkamuistoiksi tai koriste-esineiksi. Kuten näette, ne ovat ihan käyttämättömät, ei ne minulle mahtuisikaan. Isä kertoi, että Kaisa-mummo tekaisi nopeasti virsuparin, milloin tarvis oli. Kaskenpoltossa ne olivat olleet välttämättömät. Tuohi kestää märkänä paljon kuumaa ennen kuin se syttyy palamaan. Kaskea vierrettiin puukangella, eli palamaan pantuja puita siirreltiin huonosti palavasta paikasta paremmin palavaan paikkaan. Kaskettavalta alueelta oli aikaisin keväällä kaadettu puut maahan, jossa ne saivat kuivua ainakin loppukesälle. Sitten kaivettiin oja kaskialueen ympärille, jotta tuli ei leviäisi muuhun metsään, ojassa sai tietysti olla vettä, sitä tarvittiin sammutuksessa. Miehillä ja naisilla oli käsissään hoskat, eli noin kolmimetriset puun taimet, joilla lyötiin sammutettavaa kohdetta. Mukana saattoi toki olla isompia lapsiakin, ihan pieniä ei niin vaarallisen työhön haluttu. Kun kaski oli jäähtynyt, se kynnettiin puuauralla eli uatrala, ja lopuksi risukarhilla harattiin. Sitten voi kylvää ruista tai kaskinaurista.

Kaski piti vielä aidatakin sortoaidalla. Siihen koottiin päällekkäin palamatta jääneitä puunrunkoja tai tuoreitakin puita. Aita oli siksi, etteivät lehmät päässeet metsässä laiduntaessaan syömään kallista leipäviljaa...

Iisakki Rautiaisen talo Tikkalassa Mannisen talon lähellä. Viljakuhilaat tai -kuusikot edessä.

Kun vilja oli valmista eli tuleentunutta (eli jyvä oli kova, ja se rasahti hampaissa), vilja leikattiin sirpillä käsin. Silloin oli väkeä pellolla, oli leikkaajia ja sitojia. Näitä viimeksi mainittuja oli vähemmän. Sitojat tekivät lyhteen, jonka sitoivat oljista tehdyllä pannalla lyhteen tyvipäästä. Sitten ruiskuhilas pystytettiin tyvipuoli maahan, ja päälle vielä pantiin yksi lyhde taitettuna poikkipäin. Tämä oli ulkokuivausta. Jonkin viikon päästä lyhteet ajettiin riiheen, ja ahdettiin ylös parsille kuivumaan. Sinne sopikin monta hevoskuormaa näitä lyhteitä. Kun ahos oli pantu, riihtä alettiin lämmittää, ja sitä jatkui pari-kolme päivää. Riihi sai hieman jäähtyä, sitten lyhteen puitiin varstoilla (meillä riusoilla) permannolla. Jyvät irtosivat puidessa tähkistä lattialle. Lopuksi vilja tuuletettiin käsin tai koneella. Tämä oli puhdistusvaihe. Sitten vilja vietiin myllyyn jauhettavaksi. Myllyjä oli monta lajia, alkeellisimmat olivat käsikivet, oli tuulimyllyjä ja vesimyllyjä. Jos oli kiire saada uutispuuroa, käytettiin monesti käsikiviä. 

Valmiista seulotuista jauhoista emäntä paistoi ruisleivän, joka oli yleensä mukana päivän joka aterialla, paitsi puuron kanssa: ei ollut tarpeen syödä kahta erilaista Jumalan viljaa, kuten ennen sanottiin...

Näin tehtiin Nuppolassakin vuosisatoja, nykyisin leipä ostetaan 99 prosentissa kaupasta tai kuten me, Kaivolta. Mutta se on kotona paistettua, ehtaa suomalaista ruisleipää, jolle monet eivät tunnu arvoa antavankaan...

Rehti suomalainen ruisleipä.


Odotan tänne hetken päästä koululaisia tankkaamaan piirakoita, perunaleipää, munia, jätskiä ja mitä mieleen tulee. Koulun alettua tytöt ovat käyneet melkein joka päivä.  Mummo on lapsille kaiken varalta hyvä olla olemassa, joka hetki lasten vanhemmat eivät voi olla kotona.  Varsinkin sairaspäivinä mummo on erittäin tarpeellinen, sairasta lasta ei voi päivähoitoonkaan viedä, eikä mennä sairaana kouluun.

Pitkästä aikaa tänään on poutapäivä, jospa tällaisia olisi enemmän, viljatkin valmistuisivat aikanaan, ja saataisiin ne puiduiksi hyvissä ajoin. Alavat ja vetiset pellot ovat melko varmasti tuhoon tuomittuja tänä syksynä...Tikkalassa on kovapohjaisia peltoja, hietamoreenimaita, ja rinnepeltoja. Tosin vähiin ovat viljelijät käyneet ja tämän ammatin harjoittajat. Lieneekö muutaman sukupolven kuluttua enää yhtään viljelijää koko kylässä, se jää minulta ehkä näkemättä...

Oikein ihanaa ja kaunista loppuviikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-Mummo!

28 kommenttia:

  1. Hieno katsaus menneeseen. Voi, muistoja tulvii mieleen lapsuudesta. Meillä pappa (isoisäni) poltti kaskea ihan näytösluntoisesti kerran lapsuusaikanani ja siihen sitten niitä nauriita kylvettiin ja riihen uunissa hiilloksella sitten kypsennettiin. Makoisia olivat. Muistan tuon riihenpuinninkin vielä!
    Tuo kaukalo on kätevä ja kestää vuosien saatossa edelleen. Ennen kodinkoneita osattiin keksiä hyviä apuvälineitä työn helpottamiseksi..

    Kiitos Aili, muisteluista ♥ Aurinkoista elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minttuli!

      Joskus on vaikea keksiä kirjoitusaiheita, ja varsinkin kuvia. TUntui ettäon pakko kirjoittaa tästä aiheesta. Jälleen eräässä blogissa kävi muuan kommentoija kimppuuni, ja tivasi, miten maataloudesta saadaan Suomessa kannattavaa...

      Maataloutta ja viljelijöitä vihataan(ja kadehtitaan) armottomasti, viljelijä on kaikkeen syypää, katovuoteenkin.

      Anteeksi menin ohi aiheesta. Tuttuja lapsuudestani nämä jutut ovat minullekin, paitsi tuo kaskenpoltto on tuttua vain teoriatasolta;)
      uskon että kaskinauris on hyvää, on meilläkin nauriita syöty, ne paistettiin uunissa.

      Tykkään siitä, että ihminen muistaa ja tuntee omat juurensa. Tietää sukunsa, ja sen mistä on lähtenyt ja tehnyt elämäntyönsä.<33

      Oikeatsaan tuo kaukalo on museoesine, mutta vielä se on käytössä niin kauan kuin pystyn sitä käyttämään!

      Ole hyvä, Minttuli, samoin sinulle sinne Savoon.<3333

      Poista
  2. Voi mikä runo, nauratti. Vai että lupaava vainaja. Olemme joulukuussa matkaamassa anopin 70-vuotisjuhliin, mutta tuo voisi olla hieman liian karu juhlaruno? Ruisleipä kelpaisi minulle, kelpaisipa hyvinkin. Juuri on pakkasessa, mutta en osaa tehdä sellaista hyvän hapanta leipää. Aina puuttuu se oikea maku. Nautin sitten Suomessa ollessani kaikkien niiden kuukausien edestä, jolloin jäin ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mine!

      Oikeastaan aika nuorena Lasse Nummi heittäytyi 'vainajaksi', taisi elää vielä päälle 10 vuotta tuosta kirjoitushetkestä;)))

      Älä tosissaan ota juhlarunoksi, hauska runo ja elämään kannustava...

      Ruisleipä on terveysruokaa, paitsi ei tietenkään keliaakikoille. Nykyihmiset mussuttavat paljon vehnäleipää tai sekaleipiä. Meille diabeetikoille suositellaan aina ruista;DD

      Leivän happamuus vaihtelee tekijän mukaan. Kovin happamasta en pidä, vatsani ei tykkää siitä. Me ihmiset olemme kovin kranttuja makujen suhteen---.

      Suomessa saat nauttia oikeasta ruisleivästä, ja valita leipäsi runsaista valikoimista.

      Hyvää loppuviikkoa Istanbuliin, Mine!<3333

      Poista
  3. Hih, täälläkin yksi lupaava vainaja! Ihan suupielet hymyyn kaartuivat Nummen runoa lukiessa. Hienoja oivalluksia!
    Mukavasti toit esille kaikenlaista myös omaan lapsuuteeni kuulunutta. Minulla on vähän samanlainen kaukalo, mutta siinä on pesty lapsia, ei laitettu sienisalaattia eikä aladoopia.
    Pelastin sen kun oli poltettavaksi menossa.
    Tuohivirsut on saunamökin seinällä, muutaman kerran on niitä jalassa pidetty mutta sitten päätin ne säästää. Ja leivänjuuri on pakkasessa, koskahan kokeilisin ihan itse leipoa ruisleipää? ei siitä sähköuunissa tule leivinuunin arinalla paistetun veroista, mutta kumminkin.

    On sitä ihminen jo melkoisen vanha, siis minä, kun muistan kaskeamiset, kerppujen tekemiset, viljan leikkuun ja lyhteiden sitomisen ja kuhilaat. Ja risukarhin, sitä risukarhuksi lapsena nimitin. Voi sentään. Ihana postauksesi nostaa mieleen monenmonta hauskaa muistoa. Kiitos Aili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anja-Regina!

      Mukavaa kun tykkäsit, arvelin että nämä muistelmat eivät kaikkia kiinnosta! Nummi oli ja on lajissaan verraton!

      Hyvä laskea leikkiä näilläkin asioilla, niillä on oma totuuspohjansa.<33

      Lastenpesukaukaloa en muista, tuskin meillä isoa pesuvatia kummempaa oli, vannoja ei ainakaan...

      Leivänjuurta on minullakin pakkasessa, jos joskus käsi olisi niin hyvässä kunnossa, että voisi tehdä muutaman leipätaikinan ja perunakukon, jota himoitsen;)))

      Kyllä monet paistavat vuokissa ruisleipää sähköuunissa. Ja hyvältä se maistuu;DD

      Meillä risukarhia sanottiin risuharaksi, ja kaski oli kynnettävä hevosuatrala. Se on ollut kuulemma hankala homma, koska uatran sorppa meni puiden juurien alle ja maassa oli kiviä. Valitettavasti isä ei enää polttanut vanhana kaskea, mutta oli nuorena poikana ja miehenä sitäkin ollut tekemässä.

      Kiitos ja ole hyvä, Anja, muisteleminen on ihanaa!<3
      Vanhoja olemme molemmat, mutta hauskaa, että muisti toimii kummallakin..;)))

      Poista
  4. "Mnussa on mennyt jo kauan
    lupaava vainaja hukkaan." Katselin tänään Tv raihnaisista yli 65 v. Liikuntaa ja terveellistä ruokaa oli lääke. Kaukaloa en ole nähnyt, minulla on käytössä kivinen kulho jossa jauhan kivisellä nuijalla pienempiä juttuja, pippuri ja yrtit. Hih, ei taida olla käytössä enää tuohivirsut. Kiinnitin huomion myös valokuvaan (mustavalk.) Se oli talot ja maat tärkeitä näkyä kuvassa, ihmiset oli kuvassa, jos sattui olee paikalla:) Ah ruisleipä, ja Sienisalaatti. Ves tulee kielelle;)) Meillä kyllä syödään paljon ruisleipää. Sienet ostan torilta.. Tuolla alkukommissa oli maininta, että maanviljelijöitä vihataan ja kadehditaan. En tajua sellaista, sehän on järjetöntä. Ehkä se ei ole myöskään totta, ihmisillä jotka oikeesti tuntee maalaistalon työt. Ei se ruisleipäkään ilmaN TYÖTÄ pöytään tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku!

      Mustavalkokuva tuli tähän siksi, ettei viljakuhilaskuvia ollut muista. Huomaatkos, että koko talonväki ellei vieraatkin, ovat tulleet pyhävaatteissaan kuvattaviksi, ainakin 14 henkilöä..;)))

      Kerroin juuri oman kokemukseni näistä viljelijöiden vihaajista, minä olen heitä 'tavannut' näin virtuaalisesti, sillä kirjoitan aika paljon viljelijöistä ja heidän työstään! Jos tietoa ja kokemusta olisi, en usko että kadehtijoita olisi. Ja nuo eu-tuet ovat myrkkyä...

      On sitä työtä leivän tuottamisessa nykyäänkin viljelijöillä, pinta-alaa voi olla satoja hehtaareja, ammatti on lisäksi säiden armoilla elämistä; saadaanko sato talteen ensiluokkaisena vai ei, on tuhansien eurojen kysymys!

      Tuohivirsut ovat muistona menneiltä ajoilta, samoin muut tuohiesineet. Se oli aikaa ennen muovia;DD

      Mukavaa ja kaunista loppuviikkoa sinulle, Aikku.<33333

      Poista
  5. Kiitos näistä ihanista muisteloista:))

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Hannele, onhan se hauska ja hyödyllinen harrastus..;)))

      Poista
  7. Sutjakasti sujuu sinulta muistelot. Mukavaa luettavaa ja kuviakin katseltavaksi.
    Hauska tuo Nummen runo, lupaava vainaja. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma!

      Jokainen aikaansa asti on 'lupaava...'

      Ole hyvä, Unelma, ja leppoisaa elokuun loppua sinulle!<33333

      Poista
  8. Ihana mummo! Olet kullanarvoinen lapsillesi ja lapsenlapsillesi! :-)

    Sienestäminen on ilmeisesti yleisempää Itä-Suomessa kuin lännessä. Olen jostakin lukenut, että kun Karjalan evakkoja tuli sodan aikana länteen, täällä ihmeteltiin heidän innostustaan sieniin. Lännessä vain lehmät söivät sienet :-D.

    Tästä historiallisesta syystä (?) en ole oppinut sienestystä valitettavasti verenperintönä. Tunnen kyllä jo muutaman sienen, mutta en tarpeeksi, että voisin lähteä korin kanssa metsään. Rakastan kuitenkin sieniä monessakin muodossa. Olenkin päättänyt opetella tuon taidon ja käyttää apunani aluksi opasta, joka neuvoo, aluksi ihan sen, mitä niille sienille tehdään, kun ne nostetaan irti maasta :-)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula!

      Totta on, mitä sanot. Itä-Suomessa on opittu käyttämään sieniä, olihan tämä köyhä maakunta, ja varsinkin ortodoksit o(li)vat ahkeria sienestäjiä. Paasto lienee yksi tekijä, sillä paaston aikana lihan syöminen on kiellettyä..;)))Jollakin oli selvittävä sekin aika, kun lihan käyttö oli kiellettyä.

      Sienet kannattaa opetella hyvin, ainakin ne sienet, jotka aikoo syödä. Tuntemattomia sieniä en kehoita kokeilemaan, se voi tulla kalliiksi. Martoilla on ollut hyvää sienineuvontaa. On taas ilmestynyt uusi sienikirja, jossa valkoinen kärpässieni on merkitty syötäväksi. Minä ainakin jätän kaikki valkoiset sienet rauhaan...

      Kyllä sienet ovat hyvää ruokaa, mutta niiden tuntemus ja käsittelytapa on opittava tekemään oikein. Sienimyrkyillä ei kannata munuaisiaan tuhota tai itseään tappaa..;/

      Nähtävästi olet päättänyt hankkia pätevää opetusta, se on ehdoton edellytys sieniharrastukselle..;))
      Syksyisessä metsässä on myöskin rentouttavaa kävellä ja katsella ympärillä olevaa luontoa!<33333

      Poista
  9. Samanlaisessa puukaukalossa pilputin kaalia, hapankaalin tekoa varten, aikoinani ja hyvvvee tuli!

    Meillä lopetti hyvin menestyvä Vaasan leipomo toimintansa täällä. Ei haittoo, koska nyt alkovat entiset työntekijät pittää uutta pientä leipomoa. Ostin heti sen leipää, koska halusin maistaa miltä tuntuu lähiaineista tehty ruisleiä sekä rieska mun suussani!? Tuntuhan se, kumpikin ja päätin toistaiseksi vain heidän leipiä ostaa. Sen verran otin itteni sille Vaasan isolle tehtaalle, että en syö heidän leipää.... ainenkaan vähään aikaan....;D
    Pieni mielen ilmaisu on aina paikallaan ja ainakin minä päätin toimia ja tukea lähiseudun viljelijöitä......;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maikku!

      Kaalia en ole tuossa pilkkonut, koneella se käy sähäkästi!

      Ihan totta, oma mielipide on suotavaa ilmaista..;))

      Ei kai tullut tarpeeksi suuria liikevoittoja Vaasan leipomolle, olen ostanut silloin tällöin varaleiväksi Vaasan ruispaloja.

      Ihan hyvä ratkaisu sinulta tukea lähialueen viljelijöitä!<33333

      Poista
  10. Sinulle on tunnustus sivulla Varjojen saari , otsikko Tunnustus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas Aikku!

      Kiitän sydämeni pohjasta tästä tunnustuksestasi, mutta kieltäydyin jo eräästä toisesta, Lilja Liliacen tunnustuksesta, joten ollakseni korrekti, en nyt ota vastaan lisää tunnustuksia...Varjojen Saareen en ole osallistunut muuten kuin innokkaana lukijana, koska olen huono fiktion kirjoittaja...Joskus näitä tunnustuksia tulee suorastaan ryöpsähtämällä, ja niitä on mahdoton määrä liikenteessä...;)

      Muuten Bloggerissa on häikkää, linkki Varjojen Saareen ei toimi blogissani eikä myöskään Ajatellaan Aikatherine blogissa.Linkit on tehty oikein, mutta silti...

      Oikein hyvää elokuun viimeistä päivä sinulle, Aikatherine!<33333

      Poista
  11. Voi, meidän äidillä oli tuollainen kaukalo ja siin siihen sopiva hakku tai petkele mikä se nyt olikin, siinä meillä pienittiin juureksia salaattiin elikä rosolliin, Punajuuri vain pilottiin muualla ettei kaukalo tullut punaiseksi. Sieniähän meillä ei syöty ollenkaan.

    Tuo vilja, syksyllä, kun joku toi myllyyn jo harvinaista riihikuivaa ruista ja teetti siitä karkeita ruisjauhoja puuroaineksiksi, niitä toivat sitten myllärin muijallekkin maistiaisiksi. Se puuro vaati pitkän keittoajan mutta oli kyllä vertaansa vailla.

    Hih, tuo lassi Nummen runo, kun katson peiliin, voinkin todeta samoin tuosta vainajasta, olenhan jo kauan ollut siinä iässä.

    Eilen illalla ensimäinen valtavan kokinen puimuri pui pellon jonka juuri kuvasin, tuntui niin hyvätä, että ainakin sen pellon sato on nyt korjattuna, miten käy muiden kun taas sateita ennustetaan. On raskasta viljelijöillä henkisestikkin, kun sato on pellolla ja vettä tulee taivaalta.

    Mutta kuitenkin, toivon hyvää alkavaa syyskuuta, huomena se on jo edessämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mummeli!

      Varmaan näitä hakkureita on entisaikaan ollut ehkä joka talossa, mutta kotoani en tällaista ainakaan muista. Puuroruisjauhot olivat siis karkeammaksi jauhettua ruista. Myös kokonaisilla ohraryyneillä on pitempi kypsymisaika kuin rikotuilla..;)

      Oikein hyvä, että tekin saitte maistaa uutispuuroa, sitä pidetään yhä erikoisena herkkuna. Meidänkin kunnassamme muuan järjestö pitää joka syksy huttujuhlan, jossa tarjoiluna on ruisjauhopuuro (meikäläisittäin siis ruishuttu).

      Kaikkihan me olemme 'lupaavia vainajia', ihmiset kuolevat kaiken ikäisinä---.

      Ihanaa että naapurin viljapelto on puitu ja sato saatu talteen. Toivotaan että nekin muut viljat saadaan korjattua ennen pahoja sateita. Pouta olisi nyt kullanarvoinen asia!<33

      Kiitos, Mummeli, samoin sinulle ja Himmulle sinne Pohjanmaalle!<33333

      Poista
  12. Tunsin jo melkein tuoreen leivän tuoksun, äiti paistoi aina itse leivät kerralla 10 kpl.olihan meitä lapsiakin 5 kpl. En ois tiennyt mikä kaukalo tuo on,jos et ois kertonut siitä, tuohivirsuista mulla on tarina myös, siellä aseman seudulla asui aikoinaan Riekkiset, onni Riekkinen oli pitkämies ja teki tuohi virsuja, yhdet pienet hän antoi minulle, jotka on vieläkin tallessa, ovat koristeena muitten vanhojen esineiden kanssa,eli ovat ainakin 44 vuotta vanhat.riekkinen joutui onnettomuuteen aseman sahalla, jäätyään kiinni hihnan puristuksiin ja kuoli niin onnettomalla tavalla, siihen aikaa kun ei ollut suojalaitteita. Jaksamista mummona olemista, kyllä lapset muistaa koko loppu ikänsä ystävällisen mummon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pepita!

      Ruisleivän tuoksu säilyy aina muistissa, jos on sen joskus lapsena kokenut...;))

      Onni Riekkistä en ole tuntenut, enkä paljon muitakaan Tohmajärven aseman seudun ihmisiä. Paljon siellä entisaikaan asui tehtaiden työväkeä, heitä tarvittiin sahalla, turvepehkutehtaassa ja tiilitehtassa, lieneekö ollut muitakin tehtaita. Ja nyt ne eivät ole toimineet enää pitkään aikaan...

      Onnettomuuksia sattui entisaikaan varmaan paljon, koska työsuojelu oli hyvin heikkoa.

      Kiitos, Pepita, oikein hyvää viikonloppua ja syyskuun alkua sinulle!<33333

      Poista
    2. Loistava postaus! Harva enää tietää kuinka monen eri vaiheen kautta se vilja jauhoiksi ennen vanhaan saatiin. Samoin ihailee tuota puista kaukaloa, joka oli ja on justiinsa siihen tarkoitukseen sopiva mihin se on tehty, ei tosiaankaan voita puista käsikäyttöistä laitetta mikään sähköllä käyvä yleiskone. Ja entäpä niiden tuohivirsujen käytännöllisyys: ei voita niitä kiinalaiset kangastossut, ainakaan jos on kyse kaskenpoltosta.

      Pitkät perinteet on monella esineellä, mutta maailma on muuttunut vallan toiseksi ja esineet sen mukana. Ihminen tuhlaa ja tuhoaa luontoa, unohtaa vähitellen, että itsekin on osa sitä, varsinainen tuholainen, joka kulkee kohti omaa tuhoaan.

      Poista
  13. Moi Hymyilevä Tuula!

    Kiitos kaunis, ystäväni!

    Tuntui melkein turhalta tuon postauksen tekeminen, mutta ajattelin kertauksen vuoksi sen tehdä. Nykyään on kaikille itsestään selvää, että kaupasta löytyy kymmeniä eri laatuja ja makuja leipää;)) Ainakin nyt, kun jonkinlainen katovuosi on tulossa, meidän sietää opetella olemaan kiitollisia joka päiväisestä leivästämme. Me ikäihmiset kyllä muistamme sen, mutta miten on meitä nuorempien laita, siitä olen huolestunut;/

    Vaikka kannatankin kehitystä, minusta ei pidä unohtaa perinteitä. Niillä on meille tärkeä merkitys, tärkeämpi kuin uskommekaan.

    Totta kirjoitat, tuo viimeinen kappaleesi on meidän kaikkien syytä painaa mieleemme: ihminen on yksi luonnon tuholainen, joka ahneudessaan pilaa kaiken, viimeksi tuhoaa itsensä ja oman lajinsa!O_O

    Oikein rauhaisaa sunnuntaita, Tuula!<33333

    VastaaPoista
  14. Ruisleipä on täydellisen näköinen..itse kaipaan ruisjauhoista tehtyä uunipuuroa mutta missä ohjeet en löydä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi!

      En minäkään ole koskaan syönyt ruishuttua, joka olisi kypsytetty uunissa, se meillä keitetään hellalla. Ruisjauhot hämmenetään vispilän kanssa kiehuvaan veteen sakeahkoksi puurovelliksi, ja jätetään hautumaan liedelle sitä välillä sekoittaen. Huttua keitetään yksi tunti, ja lopuksi maustetaan suolalla. Huttu on valmista syötäväksi voisilmän tai maidon kanssa..;))

      Jos välttämättä haluat ruishutun panna uuniin, voit nostaa sen jauhojen sekoittamisen jälkeen noin 100 asteen lämpöön. Voi sitä kaiketi välillä sekoittaakin, jos haluaa.

      Minä keitän mieluimmin ruispuolukkapuuroa. Veteen sekoitetaan reippaasti puolukoita tai puolukkasurvosta, ja kun seos kiehuu, sekoitetaan siihen ruisjauhot. Annetaan kypsyä liedellä tunnin ajan välillä sekoittaen. Puuro kaadetaan kuppiin tai kuppeihin, ja päälle kannattaa laittaa sokeria, sillä puuron pinta muutoin kovettuu.

      Marjamämmiä valmistettiin ennen uunissa siten, että ruispuolukkapuuro nostettiin mietoon uunin lämpöön useiksi tunneiksi, jolloin se imeltui. Puuro sai olla uunissa vaikka kokonaisen yön.

      Siitä vaan reippaasti kokeilemaan!:D
      Toivotan sinulle paljon onnistumisen iloa, Anonyymi!<333

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥