Google+ Followers

maanantai 24. syyskuuta 2012

Juvoset, sukuseurat ja sukuyhteydet

Lapsenlapsen piirustus, Omenapuu...


Ilma on kaunis
naisella kultaiset silmät
ja tuuli joka ennustaa ihmiskunnalle kevättä

luomien alla on viileä paikka
tuuli puhaltaa kultaisen 
verkkokalvon läpi

omenat kasvavat suuriksi
lapset heittelevät omenoita puun läpi
syyskuun jälkeen tulee toukokuu toisen kerran tänä vuonna

- PENTTI SAARIKOSKI -

Nuppolan syysruskaa eräänä vuotena...

Sukututkimus on kovassa huudossa nykyään, sain peräti U.S.A:sta saakka kyselyn Juvosista.

Lauantaina tapasin myös nuoren naisen, joka on innostunut tutkimaan sukuaan ja useampia sen haaroja. Niitähän meillä jokaisella on kymmenittäin, mutta harvan innostus riittää niin pitkälle, että tutkisi kaikki eri sukujensa haarat. Se olisi loppumaton työ / harrastus loppuiäksi.

Mukavaa että sukuja tutkitaan. Kunpa vain löytyisi sukuseuroihin innostuneita ihmisiä, jotka vetäisivät näitä vaivalla perustettuja sukuyhdistyksiä. Voin sanoa, että alkuinnostuksen jälkeen, varsinkaan nykyaikana, vetäjiä ei löydy, ei ainakaan Juvosen suvusta. Kontkasissa on vielä paloa, mutta kunhan vielä muutama vuosikymmen mennään, voi tilanne olla toinen.

Me Juvoset saimme suurella vaivalla perustetuksi nettisivut, joita ei ole moneen vuoteen päivitetty. Syy on se, ettei sukuseura enää ole jaksanut toimia vuoden 2008 jälkeen, vain yksi vapaamuotoinen tapaaminen oli kesällä 2011 Kiteellä. Seuraava tapaaminen on sovittu kesäksi 2014 Outokumpuun. Koko suukuseura alkoi Outokummusta ja Sirkka Kosusesta, joka sai mukaansa joukon Juvosia perustamaan koko maan kattavaa yhdistystä; se perustettiinkin 1987.

Aluksi pidettiin sukukokouksia joka vuosi, mutta vähitellen tapaamiset harvenivat joka kolmanteen vuoteen. Nyt siis sukuseura on ollut lepotilassa jo neljä vuotta, eikä päätä näy. Yhteydenottoja silti tulee silloin tällöin ja kyselyjä siitä, eikö voitaisi jo tavata.

Selvästi huomaa, ettei nykyihmiset edes tunne omia serkkujaan. Sukuseurat korvaavat osaltaan entistä sukuyhteyttä, joka oli aikanaan paljon kiinteämpi asia.
Ihmisillä on selvä tarve kuulua johonkin yhteisöön ja tuntea omat juurensa. Minullakin on Pohjanmaalla serkkuja, joita en ole koskaan tavannut, postia heille olen lähettänyt, saamatta vastausta. Ja Ruotsissakin serkkujani asuu, heitäkään en tunne. Toisen tapasin, kun hän oli pikkulapsi.

Ailinkallion pihlaja syyskesällä 2012...

Nykymaailmassa ihmiset asuvat hajallaan eri puolilla maapalloa, mutta yhteydenpitokin on monin verroin helpompaa kuin entisaikoina. Silloin oli vain kirjeposti tai vaivalloinen matkustaminen kylään, joka tietenkin oli kovin kallista. Internet on oiva keino pitää yhteyksiä sukulaisiin ja tuttuihin asuivatpa he melkein missä tahansa. Aika pahalta silti tuntuisi, jos lapset asuisivat jossain eri puolilla maapalloa, jonne minulla ei olisi varaa matkustaa heitä tapaamaan tai päinvastoin. Kokonaisen suurperheen matkustaminen vaatii paljon rahaa, ja siksi ymmärrän, että paljon helpompaa on yhden matkustaa kuin kokonaisen perheen...

Uusi syysviikko jälleen alussa, ja syystyöt lienevät jo teillä lopuillaan. Minulla ne ovat vielä hiukan kesken, mutta toivon, että tällä viikolla ne saan lopuilleen...

Toivotan oikein hyvää syyskuun viimeistä viikkoa teille kaikille, ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi viimeisimmän lukijani, Graig Cantrellin, jolla on pari omaa blogia. Wellcome Craig Cantrell to my blog!
                                                Aili-Mummo

22 kommenttia:

  1. Totta mitä kirjoitat sukuseurojen toiminnasta noin ylipäätänsä. Jotkut kyllä ovat edelleen aktiivisia, kuten mieheni suvun, lehtikin ilmestyy useamman kerran vuodessa. Jäi vain meillä tänä kesänä käymättä juhlissa, jotka olivat mm.Aholansaaressa. Oli noita yhteensattumia, valitettavasti.
    Hyvää syksyä ja kiitos runosta, Saarikosken tuotantoa en olekaan paljoa lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Minttuli!

      Yhteensattumat ovat valitettavia, joku asia pitää jättää jotta toisen voisi ottaa;))

      Aktiiviset sukuseurat kokoontuvat useamman kerran vuodessa matkojen, teatterin ym. merkeissä. Näin tekevät ainakin Kontkaset. Ja yhteiseltä matkalta putkahtaa maailmaan uusi matkakirja:DD

      Samoin sinulle, Minttuli!<333
      Saarikoski on nähtävästi jälleen tulossa muotiin;)))

      Poista
  2. Asiaa kirjoitatkin.
    Mullakin on serkkuja, joita en ole tavannut kuin lapsena.
    Nyt sainkin ystävältäni lahjaksi sellasen pienimuotoien sukukirjan.
    Hän oli tehnyt sen isän puolen suvusta ja sitten siinä oli vielä paljon äitinikin puolelta.
    Ja kyllä olikin mielenkiintoinen kirja, jonka avulla sain tutustua serkkuihinikin ja moniin muihinkin, joita en tiennyt olevan olemassakaan.
    Sukututkimus on varmaan mielenkiintoinen harrastus, mutta vie tosi paljon aikaa ja vaivannäköä, mutta jos on kiinnostunut, niin nehän ovat vain haasteita.
    Hyvää syyskuun viimeistä viikkoa myös sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka, sukukirja ovat 'makeita' ja rakastettuja<3. Ihmiset haluavat lukea ja kokea omasta suvustaan, mielenkiintoa kirjoihin ja sukutarinoihin, valokuviin ja historiaan löytyy runsaasti. Oman suvun ihmiset kiinnostavat kovasti..;))

      Tosi on, että sukututkimukseen menisi vaikka kaikki aika, mutta olen halunnut harrastaa muutakin kuin näitä sukuasioita.

      Mukavaa maanantai-iltaa sinulle, Harakka!<333

      Poista
  3. Totta tuo sukupuun seuraaminen on mielenkiintoista,hieno piirustus ommena puu.Hyvää viikkoa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, olet siis samaa mieltä kanssani..;))

      Samoin sinulle, Ritva!<333

      Poista
  4. Aili, tämä on iso aihe...Molemmat vanhempani ovat olleet innokaita sukujuuriensa tutkijoita ja äiti jatkaa vieläkin. Kaikki karjalaisen sukuni tarinasta kertovat kirjat minulla on ja minä vielä tunnen serkkuni hyvinkin, sillä vietimme yhteisiä kesiä mammalassa Keuruulla sekä myös yhteisiä jouluja! Mamman jälkeen ei enää mitään sellaista. Jotenkin kaikki muuttui. Yksi serkuista vielä virittelee joka vuosi toivetta yhteisestä joulusta, mutta ihmettelen jos se toteutuu. Mamma oli ihminen, joka sai kaikki unohtamaan turhat asiat ja riidat. Nyt kun häntä ei enää ole, tuntuu jokaisella olevan jostain asiasta paljon eri mieltä alkaen perintöasioista metsästykseen ja kaikkea mahdollista siltä väliltä.

    Minä en ole ainoa, josta on alkanut tuntua, että on paljon helpompi pitää seuraa samanhenkisten ystävien kanssa, kuin olla aina jauhamassa kuka mitäkin on milloinkin kenelle sanonut vuonna kirves ja kivi. Nyt painotus on meidän perheessä muuttunut niin, että perhe on tärkein, sitten ystävät ja suku on vasta kolmannella sijalla. Perheeseen lasketaan omat vanhemmat, omat lapset ja näiden kumppanit, sekä tietysti omat sisarukset puolisoineen. Ja aika näyttää, tulevatko mukaan vielä lasten puolisoiden vanhemmat...eli ei niin pieni joukko ollenkaan.

    Olemme yrittäneet saada lapsillemme samaa serkkuyhteyttä kuin meillä oli itsellämme,mutta ainakin tytär sanoi suoraan, että 'ei kiinnosta'. Hän valitsee ystävänsä ja elää näiden kanssa mieluummin. Onneksi perhe merkitsee hänellekin ja siis myös hänen ainoa elossa oleva isovanhempansa eli minun äitini, joka ensi kuussa täyttää 85 vuotta.

    Tiedän nyt juureni niin Satakunnasta kuin Karjalasta. Tiedän ne Kanadaan saakka ja jonnekin 500 vuoden taakse. Se riittää minulle. Mieheni suku yrittää pitää sukujuhlia joka toinen vuosi, mutta ainakaan nuoret eivät ole niistä innostuneet ja mekin teemme suvella mielummin jotain muuta kuin istumme peltikotterossa matkalla toiselle puolelle Suomea. Suvi on lyhyt ja aika on muutenkin kortilla.

    Vain isäni äidin, Amandan, kutsun vielä kuulen ja lähden hänen jäljilleen kirjaimellisesti after Olga, sillä hän jäi aina äitini suvun varjoon niin arkena kuin juhlassa. Rakkain minulle..., josta olen kirjoittanut sen novellin Mummo, joka on blogissanikin. Ja malvat, kun ne kukkivat, ovat viesti isäni suvulta ja samalla Amandalta. Ihmekös sitten, että malvasta on tullut ihan suosikkini niin monessa.

    Sosiaalinen älykkyys merkkaa meidän nuortemme maiilmassa kaikkea ja he liikkuvat ympyröissä, joissa ystävät ohittavat kaiken. Myönnän ymmrätäväni tytärstäni, sillä parhaan ystävän kanssa on helpompaa kuin jonkun todella katkeran ja ilkeän sukulaistädin, joka sanoo kenelle tahansa, mitä ikinä haluaa sanoa. Kaikki karjalaiset eivät ole iloisia, mytöeläviä, lämminsydämisiä, toisia tukevia, kuten oli mammani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena!

      Sukuyhteyttä se on tuokin pienemmän ja läheisemmän piirin yhteys, josta kerroit;)))Ei tosiaan kannata lähteä väkipakolla sellaisten ihmisten luokse, jotka rakentavat riitaa ja / tai ärsyttävät muutoin sinua.
      Maailamssa on tosiaan tuollaisia ihmisiä kuin mammasi, joka saa kaikki hyvälle tuulelle, ja sukulaiset viihtymään. Sellaisia on vain harvassa, yksi tai ihmistä koko suvussa.

      On hyvä että arvostat myös ystäviäsi. Samanmieliset ystävät ovat toki rakkaita ja tarpeellisia, eikä riitaa synny tekemälläkään.

      Nuoret ihmiset tuntevat harvoin tarvetta sukututkimukseen ja suvun lähempään tuntemiseen. Siksi kerroinkin tästä nuoresta naisesta, joka haluaa tuntea sukunsa ja tutkia sitä itse. Hän on toinen nuori tuntemani nainen, joka tekee sukututkimusta.

      Hirveän harvinaista, jos tunnet sukuasi 500 vuoden päähän, sinulla täytyy olla historiallisia merkkihenkilöitä tai kuninkaallisia suvussasi, mikäli niin pitkälle olet päässyt.

      Olen joskus lukenut tuosta Amandasta blogissasi, pitää varmaan lukea uudelleen:DD

      Toki minäkin myönnän sen, etten halua ilkeitten ihmisten kanssa seurustella, olipa hän sukua tai ei. Toki näin on etteivät kaikki karjalaiset ole mukavia ja myötäeläviä ihmisiä...

      Mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa, Leena!<3

      Poista
  5. Sukututkimus on taatusti mielenkiintoista ja paljonkin viihdykettä ja ennen kaikkea tietoa omista juurista antavaa. Itselläni on Jenny-ystävä, joka asiakirjoja tutkimattakin tietää suvustaan ja miehensä suvusta mahdottoman paljon. Kummankin suku on vuosikymmenet, ehkä vuosisadat asunut näillä seuduin. On aivan luonnollista puhua omasta suvusta ja pitää mielessä sukulaisuussuhteita. 85-vuotias Jenny muistaa sukulaisten nimet ja syntymäajat sekä kuka mitenkin kelle on sukua. Tätä minä ihailen vilpittömästi ja suuresti!

    Toisaalta olen hiukan Leena Lumen kannalla, että nykyaikana jolloin ihmiset muuttavat runsaasti,on eduksi kasvaa ihmiseksi, joka ei juuri välitä sukulaisuussuhteita eikä juuri suosi sukututkimusta: ystävät ovat tärkeämpiä samoin uusiin ihmisiin tutustuminen. Nykyään monet nuoret viis veisaavat suvusta, ne omat ystävät ovat tärkeämpiä.

    Kummassakin tavassa suhtatua sukuun ja ystäviin on siis puolensa. Ehkä ihmiset tarvitsisivatkin enemmän taitoa ystävystyä aivan vieraiden ihmisten kanssa kuin suuria sukujuhlia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hymyilevä Tuula!

      Kaikilla on oma tyylinsä ja tapansa suhtautua sukuunsa ja muihin ihmisiin. En pidä rikoksena sitä, että tuntee sukunsa, monet ihmiset arvostavat sitä. Täytyy myös Leenan arvostaa, kun hän on hankkinut kaiken tiedon sukujuuristaan, ilmaista se ei ole, vaikka ei itse hankittua olekaan.

      Toki ystävillä on nykypäivänä suuri merkitys elämässä. Nuorten suhtautumisen ymmärrän hyvin, heillä on monia ajankohtaisia asioita elämässään. Useimmat kiinnostuvat sukujuuristaan vasta eläkeiässä.

      Leppoisaa alkuviikkoa sinulle, Tuula!<333

      Poista
  6. Suku on paras tai pahin. Minä omaan riittävän kiinnostuksen sukujuuriani kohtaan, mutta en lähtisi liikaa painottamaan suvun merkitystä. On hyvä tietää mistä tulee, jotta voi ymmärtää itseään ja suhtautumistaan asioihin. Sukulaisuus ei kuitenkaan välttämättä takaa yhteyttä. Sukulais- sielut voi löytyy suvusta, mutta myös jostakin ihan muualta. Ja kun sellaisen löytää, kannattaa järjestää sukulaisisielu-tapaamisia mahdollisimman usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, järkeä puhut: 'paras tai pahin'. Sukulaisuus ei todellakaan takaa mitään sukuyhteyttä, mutta joillekin ihmisille sukuseurat merkitsevät paljon...

      Totta tuo, mitä sanoit: 'sukulaissielu-tapaamisia' usein.<333

      Poista
  7. Minä tunnen serkkuni suomessa ja Inkerissä, mutta neljä serkkua hävisi kun lähtivät takaisin Inkeriin suomesta. Heistä emme tiedä menne joutuivat. Harvemmin kuitenkin tapaan serkkujani. Siskojani veljiäni kuitenkin tapaan usein. heidän lapsia ja joidenkin lastenlapsia, myös,
    Lapsillamme on 50 serkkua, mutta yhteyksiä ei heillä ole kaikkiin. Nyt Fasebokin kautta ovat yhteydessä useamman kanssa.
    Iso suku tulisi monta haaraa.

    Mukavaa viikkoa sinulle Aili! ♥ ♥







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sylvi!

      Tiedän että sinulla on paljon lähisukua, ja ihanaa että yhteydet heihin ovat hyvät!<333

      Noista suureen Neuvostoliittoon palanneista ette ehkä saa koskaan tietää, he voivat olla joutuneita jollekin vankileirille, ja niiden olosuhteet ovat olleet kovat..;/

      Ymmärrän, ettet nää ehdi pitää yhteyksiä kauempiin serkkuihisi, koska sinulla on paljon lähisukua ja yhteyden pitonne on aktiivista.

      Oikein hyvää viikon jatkoa, Sylvi-ystäväni!<3333

      Poista
  8. Minun sukuni tutkimuskirja alkaa vuodesta1543 mutta päättyy vuoteen 1927, eikä ole sitten kukaan siitä jatkanut eteenpäin edes yksittäisistä sukvun haaroista. harmi sinänsä. Mielenkiintoista on kuitenkin tuotaa kirjaa tutkia vaikka viimevuodet puuttuukin. Ei ole sukuseuraakaan meillä, mutta onhan sitten tämä oman perheen tiivis yhteydenpito, oma sukumme on tiivis monellakin lailla. Olenki sitten niin erakkoluonne, ettei pahemmin haittaa että yhteydet taakspäin ovat katkenneet vuosien myötä.

    Sinulle oikein hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli!

      Kauas on sinunkin sukusi tutkimuksessa päästy, 1500-luvulle asti, varmaankin maakirjojen kautta. Kirkonkirjat eivät niin kauas ylety. Joku innokas sukusi jäsen on tehnyt vapaaehtoista työtä, ja se on minusta hienoa!<33

      Yhteydenpito muuhun sukuun on toki ihan vapaaehtoista, ketään ei siihen pakoteta!

      Samoin sinulle, Mummeli, oikein mukavaa viikkoa!<3333

      Poista
  9. Hieno omenapuutaideteos!
    ja P. Saarikosken sanataide
    kaksi toukokuuta samana vuonna,
    ajatus on mulle mieleen....
    Olisi mukvan pitkä kevät, kerrankin.

    Olen täällä muukalisuuteni maalla
    miettinyt tuota sukututkimusasiaa
    oman sukuni kohdalla, mutta se on
    aina jäänyt pelkäksi suunnitteluksi.

    Jotakin tutkimusta sukulaiseni ovat
    tehneet isän puoleisesta suvusta,
    ja luin sitä viimeksi lomaillessa.

    Joskus olen yllättäen löytänyt tietoja
    Isän suvusta netin kautta, asioista
    joista en ole mitään tiennyt.

    Sinä olet Aili-mummo oikein tarmokkaasti
    tutkinut teidän suvun historioita, joka
    on oikein mielenkiintoista ollut lukea
    täällä blogissa.

    Täällä on sukututkimuskursseja joissa
    saa neuvontaa ja olen tyttärelleni
    ehdottanut että alotettais, mutta
    saa nyt nähdä.

    Olen iloinen että lapset ovat
    muutaman tunnin ajomatkan päässä,
    ainakin toistaiseksi, eikä tarvitse
    ikävöidä toiselle puolen maailmaa,
    niinkuin muutama vuosi sitten kun
    pojan perhe asui Hongkongissa ja
    sitä ennen Austraaliassa.
    Nyt he ovat onneksi laskeutuneet
    Osloon ja silti ikävöin....☺

    No, hyvä näinkin, tuleehan sekin aika,
    että TOIVON mukaan saadaan aina olla
    yhdessä, eikä erillämme, jo menneet
    sukupolvemme ja tämä nykyinenkin.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herne-ystäväni!

      Saarikoski on jälleen tulossa 'muotiin', häntä on arvostettu kovasti runoilijana! Parempi olisi minustakin jos syksystä siirryttäisiin suoraan seuraavaan kevääseen, pitkä ja jäinen talvi ei välissä ahdistaisi!

      Tuossa vilahtikin sinulla hieno ajatus, sukututkimus siellä Ruotsinmaalla. Nythän on saatavilla paljon tietoa jo netissä, joten ei ole pakko matkustaa kauas pois. Ja tietysti ensin se kurssi auttaa niiden tietolähteiden etsinnässä. Kiva ajatus että tytär tulisi siihen mukaan, voisitte tehdä sukututkimusta yhdessä.

      Kovin kaukana lapsesi ovat maailmalla lennelleet, mutta nyt onneksi tulleet lähemmäksi sinua. Käyt melko usein tapaamssa lapsiesi perheitä, niin olen ymmärtänyt.<3

      Ikävöinti loppuu aikanaan, kun pääsemme toiseen maailmaan, siihen parempaan..:)))

      Oikein hyvää ja kaunista syksyä sinulle sinne Jöötanmaalle, Herne!<3333

      Poista
  10. Saarikoski asui lähellä Göteborgia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän asui siellä Mia Bernerin kanssa, minulla on muutama kirja, joka on siellä tehty. Lisäksi Berner teki kirjan Saarikosken kuoltua...

      Oikein hyvää keskiviikkopäivää sinulle, Hannele!<3333

      Poista
  11. Minäkin tiedän äitini puolelta sukujuuret 1500–1600-luvulle ja jonnekin Viipurin paloon asti isäni puoleltakin. Siis tuon kaiken tiedän paperilla. Omia serkkujakin on paljon, osan olen nähnyt lapsena, vanhin serkkuni kuoli jo vuosi pari sitten. Lapsena olen nähnyt viimeksi ne jotka yleensä olen tavannut, parin serkun kanssa on joskus puhelimitse ollut kontaktia. Elämä on heitellyt meitä eri puolille, osa on syntynyt Ruotsissa ja ovat siellä vieläkin heitä kaikkia en ole koskaan tavannut. Isäni sisarussarjasta on enää yksi jäljellä, hänkin jo yli 70-vuotias. Molemmat vanhempani syntyivät Karjalan Kannaksella, heidän kotipaikoillaan olen käynyt.
    Nykyajan elämä on niin hektistä, ettei sukulaisia ehdi kai siksikään tavata. Joku hää- ja hautajaistilanne on ollut, mutta niihin en ole päässyt työ- tai jonkin muun hankalan esteen takia. Sukua on eri puolilla maailmaa. Eipä heistä tiedä.

    Onko Helvi Juvonen, muuten Sinun sukuasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja-Leena!

      Helvi Juvonen on sukua Kiteen ja Jouhkolan Juvosille, mutta, meitä yhdistävää sukuhaaraa ei ole löytynyt. Kiteeltä (nyk. Rääkkylästä) minunkin sukuni esi-isä on löytynyt. Kiteen osalta tilanne on huono, sillä kirkonkirjat ovat palaneet kirkon palon yhteydessä...

      1500-luvulle pääsee maakirjojen kautta, kirkonkirjat eivät ainakaan täällä sinne asti yllä. Sinä olet onnekas, kun tiedät susi noin kauas. Mutta meillähän on näitä äitilinjoja, jotka kuuluvat myös sukuun.

      Näyttää siltä, että Viipurin ja Karjalan Kannaksen osalta kirjat ovat säilyneet hyvin.

      Minulle on aina iloinen yllätys, kun joku pikkuserkku ilmottautuu netin kautta. Sukuamme on siis olemassa maailman tuuliin hajonneina.

      Noin se todella on, kiirettä riittää varsinkin työaikana. Nekin hautajaistapaamiset voi panna muistiin, varsinkin, jos on keskustellut tuon sukulaisen kanssa. Kaikki eivät nähtävästi tahdokaan pitää yhteyksiä sukuunsa, toki he saavat olla rauhassa...

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥