Google+ Followers

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

Ann Heberleinin kirja: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää.

Ann Heberleinin kirjan, En tahdo kuolla, en vain jaksa elää, on suomentanut Ulla Lempinen. Sen on kustantanut Atena Kustannus Oy  (2011). Pokkari. Noin 170 sivua.
A.H. on kirjoittanut teoksen vuonna 2009. 

Ann Heberlein (s.1970) on kehuttu kirjailija, koulutukseltaan hän on teologian tohtori. Hän on suosittu keskustelija monissa eri tilaisuuksissa, myös kolumnisti ja yliopiston lehtori. A.H. sairastaa tyypin II kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka on saanut hänet suunnitteleman ja yrittämään  itsemurhaa. Pieni kirja on pitkähkö jäähyväiskirje, yritys selventää meille, miksi hän on näin suunnitellut ja 'päättänyt'.

Ann Heberleinilla on perhe, aviomies ja kolme lasta. Minusta lasten pitäisi olla suurin syy siihen, ettei ihminen tee itsemurhaa, mutta siitäpä Ann haaveilee. Ann on ollut hoidettavana useaan otteeseen mielisairaalassa, ja syönyt kasakaupalla lääkkeitä, myös nukahtamis- ja unilääkeitä. "Kun olen maaninen, en pysty nukkumaan ilman lääkkeitä. Toiset lääkkeet hillitsevät maanisuutta ja tasoittavat mielialanvaihteluita.---Ilman lääkkeitä olisin tappanut itseni jo vuosia sitten. Ilman lääkkeitä olisin kuollut".

Ensimmäisen kerran Ann on ollut yhteydessä nuorisopsykiatriseen sairaalaan 14-vuotiaana, mutta meni vielä seitsemän vuotta kunnes Ann sai lääkkeitä. Opinnot menivät hyvin, ja Ann valmistui ensin teologian maisteriksi, ja vuonna 2005 teologan tohtoriksi. 

Ann kirjoittaa:
"En todellakaan ymmärrä miten tässä näin kävi. En ymmärrä alkuunkaan. Minullahan oli kaikki edellytykset hyvään elämään. Olen älykäs, kaunis, sosiaalisesti lahjakas. Minulla on ystäviä, kasvatus joka ei ainakaan ole huonompi kuin enemmistöllä, avioliitto, joka ei ole tahraton mutta yleisesti ottaen hyvä. Mieheni rakastaa minua varauksetta.---. Minulla on kaikkea mitä ihminen voi toivoa. Enemmänkin.Mikä minussa on vialla? Miksi aivoissani on käynnissä kolmas maailmansota? Miksi en saa koskaan levätä?---. En pysty nukkumaan, koska en pysty lopettamaan ajattelemista. Siksi tarvitsen lääkkeitä.---" 

Ann joutuu jopa raiskatuksi kansallispäivänä. Ann tekee maanisessa vaiheessa impulssiostoksia, ostaa aika suuren talonkin. Muutaman kappaleen jälkeen Ann sanoo, ettei häntä ole raiskattu. Mitä pitäisi oikein uskoa?

Sivulla 64 Ann sanoo: "Voisin kuolla lasteni puolesta. Uhraisin heidän puolestaan henkeni. Tappaisin heidän vuokseen jos tarve vaatisi.---. Saatan olla surkea paskiainen. Ahdistunut tyyppi. Epäonnistunut. Taloudellinen katastrofi. Mutta olen lasteni ainoa äiti. Ainoa. Ainoa." Silti Ann suunittelee itsemurhaa. Ajattelee kaasu-uunia, jolla Silvia Plath toteutti kuolemanhaaveensa. Ann oli yrittänyt itsemurhaa 21-vuotiaana pillereillä, mutta silloin kissa pelasti hänen henkensä, naukui niin kovasti, että veli huomasi Annin aikeet, ja hänet vietiin viime hetkillä sairaalaan...

"Itsemurha on edelleen 15-45-vuotiaiden yleisin kuolinsyy. Maanis-depressiiviset ovat suurimmassa vaarassa kuolla oman käden kautta". Voisin tähän lisätä (omasta kokemuksesta) että myös skitsofreenikot ovat suuressa itsemurhavaarassa...

"Olen ollut maaninen todella pitkään. Se näännyttää minut. Nukun hyvin vähän maanisena. En tarvitse lainkaan unta, mutta pitkään jatkunut vähäisen unen jakso kuluttaa ruumista, sielua, aivoja. Pian minun täytyy nukkua. Olen luisumassa masennukseen. ---. Nyt olen vuoroin maaninen, vuoroin masentunut.---"

"Aivoni toimivat mainiosti kun olen hypomaaninen. Kerrassaan loistavasti. Kirjoitin suurimman osan väitöskirjaa hypomaanisessa tilassa, kuten muutkin kirjani. Olen erittäin tuottelias maanisen kauden alussa ja teen myös laadukasta jälkeä - hyvin laadukasta. Suollan artikkeleita, esseitä, kolumneja ja arvosteluja. Luennoin, keskustelen ja olen tavattoman sosiaalinen. Jaksan ja ehdin vaikka mitä. Mutta ennemmin tai myöhemmin otteeni alkaa lipsua, puhun yhä kummallisempia, keksin ihmeellisiä mielleyhtymiä, ole liian agressiivinen keskusteluissa ja väittelyissä, esitän epäolennaisia väittämiä. Ja sitten tulee mustuus, pohjattomuus, jossa kaikki pimenee..."

Kirkon Nikodemusmessussa Ann saa paniikkikohtauksen, viimeinen virsi laukaisee jotakin. Lopulta Ann pystyy lähtemään kirkosta kaksinkerroin, ja oksentaa ulkona. Ann menee hotellihuoneeseen ja kirjoittaa pyydetyn jutun lehden toimitukseen. Ann eroaa Ruotsin kirkosta...Ann saa Lundin hiippakunnan piispalta sähköpostin: "Rakas Ann", hän kirjoitti. "Tiedät että arvostan sinua profeetallisena äänenä, mutta siinä toimiiko herätyskellona vai jakaako korvapuusteja ja takapotkuja, on eroa". 

"Vastasin kertomalla kokemukseni Visbyn tuomiokirkossa ja kosketuskammosta jota olen kohdannut seurakunnissa aivan liian monesti.----Se on ennen kaikkea teologista kosketuskammoa. Haluttomuutta, tai mikä vielä pahempaa, kyvyttömyyttä kajota ja käydä kiinni suuriin vaikeisiin kysymyksiin: pahuuteen ja hyvyyteen, elämään ja kuolemaan, syntiin ja anteeksiantoon, suruun ja iloon. Kaikkeen siihen mitä ei voi vaieta kuoliaaksi. Kaikkeen siihen mitä ihmisyyteen kuuluu. Piispa vastasi meiliini seikkaperäisesti ja lupasi rukoilla minun ja perheeni puolesta. Arvostan sitä paljon. Tarvitsen ilman muuta hyväntahtoisia sanoja ihmiseltä jolla on hyvät välit Jumalaan.
Mutta. Minun ja kirkon suhde on ohi. Olen jättänyt jäähyväiseni..."

Elämäntarkoituksen pohdiskelua. Ann lainaa Furbergiä: "Elämä ei ole merkityksellinen eikä merkityksetön; se vain on". 'Ja se, mikä on, pitää itse täyttää merkityksellä. Merkityksellä johon uskoo...'  Sitten Ann heittää hyvästit perheelleen, menee rautatieasemalle, ja syö aamiaisen. "Kello alkaa lähestyä yhdeksää. Pidän luentoni kymmeneltä. On aika lopettaa tämä ateria. Tämä elämä. Minun täytyy pian jättää tämä pöytä. Tämä elämä. Kohentaa huulipunaa. Muunnella totuutta siitä, kuka olen, viimeisen kerran. Pelata viimeisen kerran tätä peliä. Osallistua tähän leikkiin joka on todellisuutta vain niin kaun kuin siihen uskoo. Arvokas vain niin kauan kuin sen itse täyttää arvoilla. Merkityksellä. Sisällöllä. Ei mitään. Ei mitään. Tallennan tekstin ja lähetän sen mieliosoiteeseeni ann-peccatrix@hotmail.com. Peccatrix tarkoittaa syntistä. Niin se sittenkin on. Miehelleni osoitetussa kirjekuoressa on hotmail-osoitteeni salasanat, jotta hän voi käydä noutamassa tämän tekstin. Nyt minun täytyy mennä. Nyt minun pitää lopettaa."

Jotakin-jaksossa on vielä sanat: 
"Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä oli jo kuolemaisillaan.

Johanneksen ilmestys".

Siis peliä ja leikkiä. Kuolemalla. Kuolemanleikkiä. Monet meistä ovat siihen osallistuneet. Ainakin Ann Heberlein on yhä elossa







28 kommenttia:

  1. Kiitos tästä upeasta arviosta! Minunkin täytyy tämä jossain välissä lukea.

    Masennus on tuttu tauti mutta jo vuosia pysynyt hallinnassa hyvällä lääkityksellä. Tällaisia kirjoja tarvitaan muistuttamaan arjesta, joka ei ole kaikille sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Annika K!<333

      Usein myös surua nimitetään masennukseksi, minäkin surin poikaani ainakin seitsemän vuotta, mutta kovilla ponnistuksilla pääsin siitä yli...

      Tuo on totta, että arki (ja elämä) ei ole kaikille sama! Onneton ihminen on helppo tuomittava, kun ei tunne hänen elämäänsä eikä olosuhteita:/

      Poista
  2. Minulle tämä kirja oli hirveän tärkeä, sillä lähisukulaisista kaksi kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, josta siis on niin monta kokemusta, että voin aivan aistia, miten Ann on tosissaan syvällä. Tuo ostomania on kauheaa, sillä siinä yrittää muutaman minuutin ostaa hyvää oloa ja sen jälkeen on entistä pahempi olo. Eräs talous on siinä kaatunut...ja varmaan monen muunkin. Ja kun heillä olisi ollut kaikki niin hyvin, mutta ne mielialapiikit ja mitä sitten tapahtui.

    Sitä voi olettaa, että ainakaan pienten lasten äiti ei surmaisi itseään, mutta maalla on helppoa huudella, kun merellä on hätä. Mistä me sen tiedämme, miten pahalta voi tuntua. Olen itse ollut vuodenaikamasentuja, mutta se on pientä tähän verrattuna. Nyt marraskuukin menee kuin leikki, vaikka joskus luulin, että en kestä enää yhtään marraskuuta. Huhtikuu on edelleen kuukausista julmin...

    Hyvin kirjoitit ja varmaan yhdessä voimme todeta, että ei leikkiä, vaan kauhua. Annin täytyy kokea syvää kauhua, kun kuolema niin kutsuu. Hänellä on muutkin aikansa. Kirjoittihan hän myös Pieni kirja pahuudesta. Se on hirveän rohkea kirja teologilta. Mutta sen annoin tyttärelleni, joka opiskelee teologisessa.

    ***

    Luonani oli tänään eräs naapurini, toi kassin suppiksia, koska hän tykkää niitä poimia, mutta miehensä ei syö. Hänen sisarensa on skitsofreenikko. Usein hän puhuu sisarestaan rankasti tai pilkaten. Tänään hän kertoi, tämä rouva, joka aina muille esiintyy niin kauniisti, miten he olivat hänen miehensä kanssa nauraneet pöydässä taiteellista skitsofreenikkosiskoa, joka on joskus vähän ollakseen, tietää kuin kaikesta kaiken. Tänään totesein kaikkien näiden vuosien jälkeen, mitä olen mieltä siitä,että sairasta ivaillaan. Ehkä en saa enää suppiksia;-) Olen joissain asioissa aika tosikko ja niitä ovat mm. nämä sairausjutut.

    ***

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle, Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Leena!

      Monilla ihmisillä nuo masennuskaudet kulkevat vuodenaikojen mukaan, syksyisin ja keväisin. Poikani oli paranoidinen skitsofreenikko, jonka elämä päättyi oman käden kautta. Kuolema oli minulle ja läheisille suuri järkytys. Toinen poikani seurusteli kaksisuuntaisesta mielialahäiröstä kärsivän naisen kanssa, joka suhde onneksi katkesi. Nämä asiat ovat vaikeimpia ja masentavimpia kokemuksia elämässäni...

      Helppo ja helppo, en sanoisi niin; mutta jokainen tekee kuten viisaimmaksi näkee!

      Läheisen kuoltua voi kuolema kutsua myös kuolleen läheisiä, jopa toveripiiriä. Poikani koulutovereita surmasi useita itsensä. Poikani paras ystävä ennen poikaani, ja poikani jälkeen vielä pari miestä hänen jälkeensä. Itsemurha antaa huonon mallin, joka kutsuu mukaansa myös toisia mieleltään järkkyneitä. Näin olen asian ajatellut.

      Tuskin itsemurha on pelkkää kauhua, mutta elämä voi olla niin kauhistuttavaa, että siitä haluaa päästä irti - hinnalla millä hyvänsä! Poikani pelkäsi harhojaan, joita hän näki...

      Tuota Pientä kirjaa pahuudesta en ole lukenut, hankin varmaan käsiini senkin. Herne kirjoitti näistä Ann H:n kirjoista myös. Toivon että Ann löytäisi syyn elää, vaikkapa näiden kirjojensa kautta. Joku syy täytyy ihmisellä olla, miksi elää, minäkin olen sitä syytä joskus hakenut kipeimmän kautta.
      ~~~~

      Ei tosiaan kannata irvailla kenenkään sairaudella, olipa se mitä lajia tahansa. Toivottavasti naapurisi menee itseensä ja ajattelee asioita tarkemmin.

      Jokaiselle meistä on annettu omat ristimme ja vaikeutemme, siinä on kyllin kannettavaksemme!

      Hienoa, että sinulla on hyvät välit naapureihin, toivon, että ne säilyvät kaikesta huolimatta.

      Oikein hyvää loppuviikkoa myös sinulle, Leena-IhaNainen!<3333

      Poista
  3. Kiitos Aili-Mummo tästä hienosta kirjoituksesta.Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
  4. Kyllä niin hienosti kirjoitit ja niin totta joka sana!
    Mulla kerran myös oli ystävä, joka sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
    Ja hänellä oli myös näitä aikoja, kun osti kaikkia mahdollista,kaikkea sellastakin, mihin hänellä ei olisi ollut varaa.
    Sitten tuli se aika, kun hän masentui täysin, puhuminen ei auttanut, hän koki suurta hätää!
    Ja tämä kirja puhuu juuri siittä, millasta on olla ja sairastaa tätä sairautta.
    Onneksi nykyään siihen on jo jonkinlaiset lääkkeet, mutta onko vieläkään tarpeeksi hyviä.
    Ystäväni on nyt kuollut, mutta hän ei tehnyt itsemurhaa, vaan hän kuoli autoonnettomuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Harakka!

      Kiitos sanoistasi!
      Ostaminen on kuin huumetta/lääkettä pahaan oloon; ei ihme että hän masentui. Tuollainen elämä vie sekasortoon, kun rahan käyttö ei ole hallinnassa.

      Lääkkeet ovat varmasti tarpeellisia, onneksi niitäkin kehitettään uusia kaiken aikaa;)

      Itsemurha on rankin jutuu läheisille ja parhaille ystäville, se jättää jäljelle jääneille syyllisyyden tunteen..;(

      Poista
  5. Hyvin kirjoitit kirjasta.
    Varmasti tällaisia kirjoja tarvitaan.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, kiitos!<3

      Tietoa sairauksista tarvitaan lisää, etenkin näistä mielenterveysasioista!

      Ole hyvä! Hyvää viikon jatkoa sinne Ruotsiin!<3333

      Poista
  6. Kiitos tästä. Psyykkiset sairaudet ovat edelleen liian vähän esillä. Sen tähden on helppo tuomita ihmisiä hulluiksi ja antaa lupa itselleen olla ymmärtämättä. Sanon aina, että moni meistä ei kestäisi, jos tajuaisi miten hauras on terveyden ja sairauden välinen raja. Mielenterveydestään kannattaa pitää huoli. Ja jos sairastuu, täytyy sairauttaan ehdottomasti hoitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, sinulla on tietoa näistä asioista paljon enemmän kuin meillä taviksilla. Mielisairauksia pelätään juuri siksi, ettei niitä tunneta. Ja outoa aluetta se onkin, jos ei ole joutunut mielenterveysasioiden kanssa tekemisiin. Niin kävi aikanaan myös minulle kun poikani sairastui. Tasapainon saaminen läheisen itsemurhan jälkeen vaatii paljon työtä ja terapiaa, lääkkeitä minulla ei ollut. Onneksi jaksoin, vaikka koville se otti!

      Sairauden hoitamisesta olen samaa mieltä!<3

      Poista
  7. Ann Heberlein on kirjoittanut jatkoa
    tuohon mainitsemaasi, Ett gott liv,
    suomennettuna Hyvä elämä.
    Sitten on ilmestynyt suomeksi,
    Pieni kirja pahuudesta,
    kannattaa lukea.
    Täällä iltalehden arvostelua:
    http://www.iltalehti.fi/mieli/2011110214687317_md.shtml

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herne-ystävä!

      En tiedä, joko tuo kirja on ilmestynyt suomeksi. Tuosta toisesta kirjasta kirjoitti Leena Lumi, varmaan hyvä lukea sekin.

      Netistä löytyy paljon oikeaa tietoa, kun lähtee etsimään!<333

      Hyvää loppuviikkoa sinulle, Herne!<3333

      Poista
  8. Vaikeia asioita, kiitos rohkeudestasi kirjoittaa myös omakohtaisista kokemuksista. Lähellä on omaakin sukuani itsemurha koettu ja siitä selviäminen on vienyt vuosia. Mutta kyllähän se on jättänyt elinikäiset arvet.
    Hyvää syksyä sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minttuli!

      Ann Heberlein on avautunut omista kokemuksistaan, ja uskaltanut kirjoittaa niistä meidän saman/eri kokemuksen saaneille. Mielenterveysasiat taitavat olla niitä vakeimpia ja tuntemattomampia alueita, joista oikea tieto voi antaa työkalun vaikeaan tilanteeseen jouduttaessa. Itse ainakin koin oman avuttomuuteni siinä, kun poikani sairastui, eikä minulla ollut tietoa ja taitoa tehdä oikeita ratkaisuja poikani hyväksi. Siksi päätin, että puhuminen on kultaa, ja vaikeneminen hopeaa.

      Tuo on totta, että elinikäiset arvet siitä jää, jos/kun tilanteesta selviää. Minä koin suoranaisen persoonallisuuden muutoksen, niin paljon siinä menetin.

      Oikein hyvää syksyä myös sinulle, Minttuli, ja hyvää loppuviikkoa!<3333

      Poista
  9. Olen ajatellut monesti miksi tulin tähän ja olen lukenut kirjankin, surustakin varmaan hyllymetreittäin. Syytähän ei aina tiedä, joskus pinnan alla on liikaa tai liian vähän eikä itsemurha ei ole aivan vieras itsellekään, on tämä elämä välillä niin helvetin vaikeaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mustis!

      Voi käydä niinkin, ettei itsemurhan syy koskaan edes selviä jälkeenjääneille. Minusta itsemurha on julma rangaistus omaisille, vaikka kuollut ei sitä edes ollut ajattellutkaan. Ehkä tapamme reagoida asiaan on väärä, kun etsimme syytä itsestämme.

      Japanissa pidetään itsemurhan tehnyttä suurena sankarina. Minusta se on vain luovuttamista tai pakenemista elämän vaikeuksista.

      Meni vuosia poikani kuoleman perästä, kun minun piti etsiä syitä, miksi haluaisin elää. Ja yht'äkkiä syitä oli kasakaupalla, kun sain viisi lastenlasta. Parhaat asiat elämässäni.

      Toivotan sinulle, Mustis, hyviä ja kauniita päiviä. Voit postailla minullekin, jos siltä tuntuu.
      Sähköposti on: ailinupponen at gmail.com

      Poista
    2. Kiitoksia aili:) Ja kyllä todellakin, itsesyytökset jatkuvat forever, ei kai sille mitään mahda, mutta lientyvät kai pikku hiljaa ja onhan toki ihania asioita, lapsenlapsia ja aluksi jopa koirat pitivät minut tavallaan elämässä kiinni, koska kukapa Likasta tai Moskusta olisi sillä tavalla huolehtinut kuin minä, no ehkä monikin, luulin vain niin.

      Poista
    3. Ole hyvä, Mustis!<3

      Itsesyytöksistä ei ole mitään hyötyä, vahinkoa vain!
      Joka päivä pitää etsiä syitä, miksi kannattaa elää, ja sinulla syy(t) olivat nuo koirasi:)
      Mutta lapsenlapset ovat erinomaisia syitä, toivon että myös sinulle, Mustis!<3333

      Poista
  10. Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja - ehdottomasti!
    Tuo täytyy kirjoittaa ylös joulupukinlistoille. Minua nuo asiat kiinnostavat. Jo kirjannimi on kiinnostava. Mitä mieltä hän oli kuolemasta?
    Toimin mm. iltapäivystäjänä kriisikeskuksessa, joten nämä asiat ovat tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irene!

      Esititpä vaikea kysymyksen: Mitä mieltä hän oli kuolemasta?

      Se käsitys jonka sain, oli: kuolemassa ihminen pääsee vapaaksi ahdistuksestaan ja elämänpelostaan. Hän ei julistanut taivaallista autuutta eikä kuoleman jälkeistä elämää, vaan pääsyä pois, vapaaksi. Näin ymmärsin. Aivan kuin tuo kirja ei olisikaan papin ja uskovan ihmisen kirjoittama. Tuntui siltä, että hänellä oli hätä, joka aiheutui hänen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään.

      Koska asia sinua kiinnostaa, kannattaa tämä kirja lukea.<333

      Poista
  11. Kiitos Aili kirja-arvioinnista, avoimuudesta samoin muille viestiketjun kirjoittajille. Kuten Leena tuolla sanoi niin olen minäkin tosikko, jos irvaillaan mielenterveysasioilla. Herraihme, millaisia persoonia näiden ns. sairauden joukosta löytyy. Minulla on tuttavina montakin, näen heitä kaupoilla ja pistäydyn silloin tällöin, soitellaan ja puretaan mieltä. Joskus vallan jään ihmettelemään - missä kulkee se sairaan ja terveen raja, kun puhutaan mielenterveydestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Beate56!

      Tosi on että mielenterveyspotilaiden joukosta löytyy ihmeellisiä lahjakkuuksia, kuten myös tämä Ann Heberlein!<3 Nämä asiat ovat niin tiukasti salattuja ihmisten keskuudessa, ettivät monet uskalla suutaan avata. Hyvin monet runoilijat, kirjailijat ja taiteilijat ovat olleet hoidossa, he ovat kunnioitettuja kansalaisia, mutta tavallista ihmistä sopii monien mielestä pilkata...Terveen ja sairaan rajaa on tosiaan vaikea vetää!<3333

      Poista
  12. En oikein tiedä, miten tuohon kirjaan kommentoisin. Meidän keskellämme, joukossamme on paljon ihmisiä, joille elämä ei ole samanlainen kuin muille. Mielen sairaudet eivät näy päälle päin, ihmisillä ei ole kaulassaan kylttiä, jossa lukisi, mitä hän sairastaa, mistä kärsii tai minkä kanssa elää. Osa mielen sairauksista on nykytietämyksen mukaan erilaisia puutostiloja aivojen kemiassa, välittäjäaineiden väärään suuntaan ohjautuvia väyliä. Se, ettei aina huomaa lähimmäisensä sairautta, osaa toimia oikein, on taakka jota kantaa koko elämänsä. Joskus on vain sellainen tunne, että läheisen sairaus on myös oma sairaus, niin paljon ihmiset oireilevat, yrittävät ymmärtää sellaista jota ei voi ymmärtää. Koskaan ei voi tietää varmasti, mihin elämänkohtaloon törmää availlessaan ovia ihmisen sisimpään.

    Kirjoitit ajatuksia herättävästä aiheesta. Kaikesta huolimatta, kaunista loppuviikkoa ja viikon alkua...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsit!

      Tuo on totta, että osa sairauksista on puutostiloja aivojen kemiassa. Se ettei pysty auttamaan läheistään, voi viedä ihmisen epätoivoon. Itse olen sellaisen kokenut enkä toivo muille. Monet sairaudet tekevät koko perheen sairaaksi, yksi näistä on alkoholismi. Mutta mielen sairauksilla voi olla sama vaikutus läheisten ihmisten elämään.

      Sinulla, Pitsit, on varmaan elämän tuomaa kokemusta mielenterveysasioista...

      Oikein hyvää uuden viikon alkua sinulle!<33333

      Poista
  13. Hyvä Mummo

    Sain kaksi AH:n kirjaa joululahjaksi tyttäreltäni, joka joutui vastaavaan tilanteeseen kuin AH syksyllä 2011 juuri kun AH:s tärkein kirja Gott Liv, Hyvä elämä, julkaistiin. Siinä AH tekee pesäeron siihen sairaaseen henkilöön, joka kirjoitti En tahdo kuolla…

    Löydän hyvin vähän kirjoituksia Suomessa AH:sta. Minusta on väärin arvioida vain sairaana kirjoitettu kirja. Se ei ole oikein kirjailijaa kohtaan. En tiedä kuinka hyvin hallitset sitä toista kotimaista, mutta oheistan Ruotsin radion haastattelun joka osoittaa kuinka Ruotsissa suhtauduttiin. Tämä tapahtui kun kirja oli vain toimittajien luettavana. Haastattelussa AH vaatii, että kirja on luettava, minkä minä nyt olen tehnyt, tyttäreni ansiosta. Hän on myös nähnyt teatterikappaleen joka on tehty kirjasta Minä en halua kuolla.

    http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1650&artikel=4744351&date=2011-10-13

    Yst terveisin

    VastaaPoista
  14. Hyvä Seppo Isotalo!

    En usko, että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä voi parantua; ainakaan lopullisesti. Erilaisia vaiheita voi olla, ne muuttuvat jonkin ajan perästä.

    En oikeastaan osaa ruotsia, jonkin verran lukea. En ole käynyt kouluja, vaan itseoppinut kaiken, minkä olen oppinut.

    Tuo postaamani kirja oli rankka kokemus. Luin aikoinaan Leena Lumen postauksen samasta AH:n kirjasta, se oli hyvä. Voit lukea sinäkin, jos kiinnostaa.

    Nuo viimeiset sanat tuossa postauksessa ovat ehkä oudot, mutta joillakin ihmisillä (kuten joskus minullakin) on ollut tapana leikkiä kuoleman ajatuksilla. Siksi vertasin myös Ann Heberleinia tällaiseen asiaan..;/

    Voisi olla mielenkiintoiosta nähdä teatterissa tuo näytelmä.

    Kiitos linkistä, jätän sen kuuntelemisen toiseen kertaan!
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle!<3333

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥