Google+ Followers

maanantai 1. lokakuuta 2012

Perivaaran ja Aholammin Simosista I.


Aholan (myöh. Kurolan) talo sotien aikana. Heinäväkeä, etualalla Hilja Kuronen.

SIMOSTEN AHOLA PERIVAARASSA

Simosten sukutila oli 1800-luvulla Onkamon Perivaaran korkeimmalla mäellä oleva Ahola. Talo oli tuon ajan mittassa kohtalaisen suuri, pärevuorattu hirsitalo. Se käsitti suuren tuvan, kolme kammaria ja yhden kammarin kokoisen apuhuoneen, jossa oli separaattori, kirnu sekä muita talousvälineitä.

Suku on pitänyt tilaa hallussaan vuodesta 1814 lähtien. JoMan sukututkimuksen mukaan Heikki Simonen tuli Kostamon Anttilasta Aholaan v.1820. Perinnöksi tila on ostettu isonjaon jälkeen 1846.

Kostamon Anttilassa syntyi ja kasvoi viisi veljestä, Mikko (1760-1810), Simo (1773-1830), Tahvo (1808-1868), Heikki (1780-1854), Antti Simonen  (s. 1783). He asuttivat jälkeläisineen  Onkamosta suuren osan kylää, myöskin Riihiahon ja Perivaaran sivukylät. Aikoinaan Aholasta on lähtenyt tyttöjä ja poikia maailmalle aina Amerikkaa myöten, osa siirtynyt lähipitäjiin ja useita Laatokan Karjalaan.

Heikki Simosella ja hänen vaimollaan Anna Halosella  (1783-1824) jäivät eloon Perivaarassa pojat Tahvo (1808-69), Juho (1912-75) puolisonaan Riitta Heikintytär Nupponen (1821-85),  Simo (1814-68) ja tytär Kaarina (Carin) (1818-83). Suku eli yhdessä Simolassa joidenkin veljesten harrastaessa  Hernevaaralla narikkakauppaa, missä he liiallisen luotonannon vuoksi  velkaantuivat. Kaarina eli Kaisa vihittiin vihittiin naapurin pojan, Pekka Juvosen kanssa 3.5.1840. Simo siirtyi  isännäksi Riihiahon Hästilään (nyk. Alapiha). Simo osti tilan itselleen itselleen Antti Hukan leskeltä, Katariina Mikontytär Simoselta. Simon 1. vaimo oli hänen serkkunsa, Kaarina Tahvontytär Simonen (1825-59), ja toinen vaimo Johanna Sofia Tahvontytär Simonen (1841-66), joka oli hänen ensimmäisen vaimonsa sisar.

Tahvo Heikinpoika Simonen (1808-69) avioitui Heleena Yrjöntytär Simosen (1814-60) kanssa. Yrjö Simonen oli Simolan tilan (uusi nro 15) isäntä vuosina 1826-64 (Juvonen 1990). Ahola oli tuolloin vielä jakamatta. Tahvolle ja Heleenalle syntyi kaksi tytärtä, Anna (1841-1923) ja Maria (1850-1906). Heikki Simonen oli Aholan isäntänä kuolemaansa 1854 saakka.

Naiset polkupyörineen Aholan (Kurolan) talon päädyssä ennen sotia.

Mikko Kuronen (1840-1917) tuli keväällä 1863 rengiksi Aholaan kotoaan Hammaslahdesta. Parin kuukauden alkulämmittelyn jälkeen talon vanhemman tyttären, Annan, kanssa pari meni vihille juhannuksen aikaan samana vuotena. Näin Perivaaran Simola muuttui Kurolaksi.

AHOLA JAETAAN

Simoset ja Kuroset jakoivat Aholan kahtia, Juho Simosen perheineen muuttaessa Aholammille. Tätä tilaa oli aikaisemmein hoitanut vuokraviljelijä, rakennukset olivat jo aikaisemmin olleet olemassa.

Aholammin Tahvo Juhonpoika Simosella (1851-1909) ja hänen vaimollaan Elli Juhontytär Siikasella (1847-1935) oli kaikkiaan yhdeksän lasta, joista kaksi Antti-nimistä poikaa menehtyi jo pikkulapsina; vasta kolmas Antti (1887-1950) jäi eloon ja jatkoi sukua. Hänet vihittiin v. 1912 Anna Juhontytär Simosen (1894-1959) kanssa. Antti jäi viljelemään kotilaansa.

Tahvon ja Ellin vanhin poika, Juho (1872-1930) avioitui elokuussa 1899 Ida Maria Mikontytär Kauppisen (1867-1948) kanssa. Iida oli aikaisemmin ollut naimisissa Kilomäen Simo Simonpoika Simosen kanssa, mutta jäänyt leskeksi.

Iidalle ja Jussille syntyi kuusi lasta, joista vain nuorimmat, Tauno (s.1912) ja Tyyne (s.1915) jäivät eloon. 1920 he muuttivat Rääkkylään perheineen, jossa eivät kauan viihtyneet, vaan palasivat pian Tohmajärvelle. Asuinpaikan muutoksia tuli paljon, sillä Jussi ole levoton henkilö luonteeltaan. Tämä pari on haudattu Tikkalan hautausmaahan.

Tahvo ja Elli Simosen tytär Iida (s.1878) avioitui Kostamon Heikki Juhonpoika Lappalaisen (1877-1934) kanssa.

Matti (1881-1942) perusti perheen Tyyne Maria Heikintytär Iivanaisen (1892-1969) kanssa.

Eliisa (1885-1958) avioitui pikkuserkkunsa Mikko Mikonpoika Kurosen ( 1880-1948) kanssa. He asuivat myöhemmin Hernevaaralla. Eliisa ja Mikko Kuronen olivat kirjailija Ville Kurosen vanhemmat.

Emma (1893-1948) meni avioon 1922 Ruukin myllyn Antti Simonpoika Simosen (1881-1954) kanssa. Myöhemmin he muuttivat Ruukilta nykyiselle Jouko Kannusmäen paikalle. He saivat yhden tyttären, Elsan. Hän avioitui sotien jälkeen Verneri Kannusmäen kanssa, ja asuivat Elsan vanhemmiltaan perimällä tilalla, Kivikumpu (Onkamo nro 47:4). Elsalle ja Vernerille syntyi kolme lasta: Jouko, Leo ja Maija. 

Aholammin Antti ja Anna Simonen (edessä oik.) perheineen. Vas. mummo, Elli Siikanen.

Aholammilla asui useaan otteeseen kaksikin perhettä, myös mummo Elli, joka välillä asui kotonaan Aholammilla tai poikansa Matin perheen kanssa Perivaarassa. Veljekset Antti ja Matti jakoivat 1927 Aholammin maita, jossa Matti sai Heinäselän palstan nro 10:9.

Aholammilla oli tuohon aikaan puolenkymmentä lehmää, pari aikuista hevosta sekä varsa. Vanhoja rakennuksia on enää jäljellä sauna eli 'synnytyslaitos' talon tien varressa sekä riihi. Nykyisin vanha sauna toimii autotallina. Vanha aitta vietiin Taunon ollessa 4-5 vuotias Kostamon lammen rannalle Vilho Simoselle. Aitan päädyssä oli käsikivet, joilla naapuritkin kävivät tekemässä ryynejä itselleen.

Aholammin väki kävi tavallisimmin kirkossa Tohmajärvellä. Kiihtelysvaarassa he kävivät yhdessä Kurosen ja Matti Simosen perheen lasten kanssa. Pyhäselässä käytiin joskus joulukirkossa hevoskyydillä. Pyhäkoulussa lapset kävivät Nuppolassa, jossa Iida-emäntä piti pyhäkoulua.Lisäksi kesällä sunnuntaisin käytiin uimassa Kannuksessa ja Ruukinmyllyllä.

Kotikurista Tauno Simonen muisteli: "Kerran meillä oli kiertokoulu. Menimme koulun lopussa tupakalle ulkohuussiin. Opettaja sattui huomaamaan sen ja kanteli isälle ja äidille. Isä kysyi minulta, että lopetanko tupakanpolton vai otanko selkään".
Juhannusvieraita ja talon nuorisoa Aholammilla n. 1930. Edessä Tauno Simonen (polvillaan), ja toinen oikealta Otto Simonen.


Myöhemmin 1940-50 luvuilla asui taas Aholammilla kaksi perhettä, veljekset Otto (s.1913) ja Tauno (s.1916) Simonen. Aholammin vanhassa talossa oli oikeassa päädyssä suuri tupa, sen lisäksi talossa oli kolme kammaria. Otto vihittiin 1938 Vieno Matikaisen kanssa, ja heille syntyi siellä asuessa neljä tytärtä.

Oton perhe asui tuvassa yhdessä muun perheen kanssa vuoteen 1949, jolloin oli Taunon vuoro astua aviosäätyyn Vieno Kerosen kanssa. Tällöin Oton perheelle erotettiin vanhasta talosta sen vasen pääty, jolloin siihen tehtiin keittiö ja kammari. Molemmilla veljeksillä oli erillinen talous karjaa myöten. Otto ja Tauno saivat vanhemmiltaan puoliksi kotitilan maat.

Oton perhe muutti 1953 Tohmajärven Sikosuolle, mistä he saivat rintamamiestilan. Siellä asuessa Oton perheeseen syntyi vielä lisää kolme lasta, joista nuorin oli poika.

Aholammin väkeä 1950-luvulla: vas. Anna Simonen, oik. Tauno ja Vieno Simonen. 

Vanhaisäntä Antti Simonen kuoli sydämen rytmihäiriöön kesällä 1950.

Taunolle ja Vienolle syntyi viisi poikaa: Tapio, Hannu, nykyinen Aholammin isäntä, Seppo, Terho ja Jari. Vanha emäntä Anna Simonen kuoli nuorimman pojan syntymän aikoihin kesällä 1959.

Tauno ja Vieno liittyivät karjantarkkailuun jo 1940-luvun lopulla, joilloin heillä oli vielä suomenkarjaa, myöhemmin karja vaihtui ay-roduksi. Aholampi on ollut karjantarkkailussa jo yli 60 vuotta, mikä lienee kylämme ennätys. Taunoa ja Vieno laajensivat tilaansa lisämaiden ostoilla, jota myös heidän poikansa on jatkaneet. Asuinrakennus uusittiin 1960-luvun alussa, ja 1980-luvulla sitä laajennettiin. 1973 Tauno ja Vieno Simonen rakensi lietelantanavetan ja lisäsivät karjamäärää. Nykyajan Aholampi on seudun suurimpia maatiloja.

Tauno ja Vieno Simonen ostivat talon Hammaslahdesta, jossa he viettivät eläkepäiviään. Nyt talossa asuu Vieno yksin Taunon muutettua jo vuosia sitten tuonilmaisiin.

Hannulla ja Anna-Maria Simosella on kolme lasta. Aholammin tilaa he viljelevät yhdessä ja hoitavat lypsykarjaa. Meijerin laatukilpailussa he saivat keväällä 2011 kuuluisan Walter Ehrenswärdin säätiön kultamitallin.

Tämä kirjoitus on suora lainaus kirjastani Havutar, hyvä emäntä (2004). 

Tuli hieman ylipitkä tarina naapureistamme Aholammin Simosista, suonette anteeksi!

Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja antoisaa alkanutta lokakuun viikkoa, ja toivottelen uudet lukijat tervetulleiksi!
                                               Aili-Mummo

20 kommenttia:

  1. Kiva seurata tuota sukua vaikka ei heitä tunne eikää tiedä edes paikkoja,
    Oikein mainiota lokakuuta!♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, toivottavasti on..;)))

      Samoin sinulle ja Himmulle!<3333

      Poista
  2. Mielenkintoista luettavaa onkin.
    Kyllä tällainen sukutalu onkin ilo heille, joiden sukua tässäkin on. Vanhoja kuviakin on kiva katsella.
    Hyvää alkanutta lokakuun viikkoa, toivotan myös sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simoset ovat kylämme suurin suku! Minusta menneisyys on aina kiehtovaa!

      Samoin sinulle, Harakka!<3333

      Poista
  3. Minä ihailin tuota suomalaisten pukeutumista:). Kyllä silloin oltiin tyylikkäitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen mentiin valokuvaan pyhävaatteet yllä, vaikka olisi oltu ahoksella!

      Näkee, että parempiin vaatteisiin on näissäkin kuvissa pukeuduttu...

      Oikein mukavaa lokakuun alkua sinulle, Mine!<3333

      Poista
  4. Vielä suvut elävät, entisetkin muistettuna!
    Todella mielenkiintoista ja hyvin kerrottua
    sukutarinaa, kuvien kera.

    Hieno kuva on tuo naiset polkupyörineen.
    Minullakin on muistissa
    kun äiti ja isä pyhätamineet päällä lähtivät
    polkupyörällä kirkolle, kai menivät jonnekin
    nuorisoseuran kulttuuri touhuihin.☺


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herne!

      Se vanha polvi, joka näitä sukujuttuja muisteli, alkaa olla jo mullan alla, useimmat näistä ainakin! Itse olen hakenut tietoa monista eri lähteistä, jotka kaikki olen yhdistänyt saadakseni toimivan tarinan. Tuo polkupyöräkuva oli muistaakseni anoppini Impi Mannisen os. Nupposen arkistosta. Nähtävästi Impin serkkuja eli tädin ja Juho Kurosen tyttäriä Koirivaarasta.

      Hatut ja vaatteet ovat 1920-luvun muotia, uskoisin.
      Tuohon aikaan polkupyöräkin on ollut harvinaisuus...

      Ennen polkupyörillä ajeltiin jopa monien kymmenien kilometrien matkoja, minäkin tein niin nuorenpana.
      Varaa ei ollut yleensä autokyyteihin, esimerkiksi taksiin. Yksityisautoja oli aniharvalla, eli rikkaimmilla.

      Oikein hyvää lokakuun alkua, Herne-ystävä!<3333

      Poista
  5. Mielenkiintoista seurata vanhojen talonpoikaissukujen tarinaa.
    Ja tietenkin kuvia.
    Ison työn olet tehnyt sukututkimuksen parissa. Se harrastus vie mennessään,sanotaan.
    Terveiset ja hyvää lokakuista viikonjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minttuli!

      Naapurien ja sukulaisten tarinat ja historiat ovat mielenkiintoisia. Haluan että jälkeeni jää enemmän tietoa kuin mitä itse olen saanut. Kirjallisissa lähteissä tieto säilyy paremmin kuin ihmisen muistissa.

      Simosissa olikin suuri työ, 300 vuotta suvun ihmisten ja talojen historiaa. Näin kauan ovat esi-isäni tallustaneet tämän kylän tantereita.

      Näinhän se on, kuten sanot: sukuharrastus vie mennessään;)))

      Samoin terveiset sinne Kuopion taakse, ja mukavaa lokakuun alkua sinulle, Minttuli!<3333

      Poista
  6. Valokuvat tekevät vaikutuksen sellaiseenkin, joka ei sukua tunne. Hauskaa tuo poseeraminen koko perheen voimalla tai ystävättären kanssa. Pyöräilevillä naisilla on oikein hatut päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula!

      Hienoja naisia nämä Kurottaret, ihan muodin mukaisia;))) Ihmetellä täytyy, miten maalaiskylässä oli näin upeita leidejä!;DD

      Tuo takimmainen voisi olla vaikkapa anoppini Impi Nupponen, mutta tuollaista hattua hänellä tuskin on ollut...

      Poista
  7. Kiitos kommentistasi blogissani, mielenkiintoista katsella vanhoja valokuvia, niitä on jonkin verran itsellänikin ja aina niitä on kaiholla katseltava, niin oi niitä aikoja.Äitini on ollut nyt yli viikon sairaalassa lieksassa, tänään siirtävät Joensuuhun, olen tässä syksyllä tulossa sinne päin katsomaan häntä.Ruska on siellä varmaan kauniinpaa, kun on enempi puita, mutta kaunista täälläkin joissain paikoissa on,vaahteratetenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pepita!

      Ikävää että äitisi on sairaalassa! Toivottavasti hän paranee pian!<333 Minusta paras ruska on jo ollut ja mennyt, lehtiä on lentänyt puista jo viikkokausia, ainakin meillä. Toivottavasti näet Joensuussa kauniimman ruskan siellä käydessäsi!

      Hyvää viikon jatkoa sinulle, Pepita!<3333

      Poista
  8. Aili-mummo! Justä tätä me tarvitaan, tietoa juuristamme!
    Luin ja luen toisenkin kerran tämän tarinan, vaikka sukua en tunnekaan. Vaan nythän tunnen paremin kera kuvien....;)
    Teitä taitavia sukujen tutkijoita ja niistä kirjoittajia tarvitaan, kiitos ja kumarus sekä kunnioitus.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maikku!

      Kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Kokosin nämä jutut ja tiedot itseäni varten, mutta se on hyvä vaan, jos toisillekin kelpaa...;) Omien juurien tunteminen on minusta tärkeää, etenkin näin vanhana, nuoria ihmisiä kiinnostaa harvoin...;/

      Hyvää viikon jatkoa, Maikku!<3333

      Poista
  9. On se niin ihanaa kun joku merkitsee muistiin näitä sukutarinoita. Ihan mukavia ovat lukea, vaikka ko. sukuun ei kuulukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, ole hyvä vaan!<333

      Ilo on minun puolellani;DD

      Poista
  10. Aivan ihanaa luettavaa!Vaikken ole saanut elää siellä sukuni mailla niin seuraan elämää siellä ja haaveilen omasta pikku mökistä ja kasvimaasta siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina, kiva kun pidit näistä jutuistani. Nämä Simoset ovat / olivat lähimpiä naapureitamme. TUo II. jakson talo on jo aikoja sitten purettu pois. Aholammilla yhä edelleen viljellään maata ja lypsetään lehmiä.

      Hannusta ja Anna-Mariasta on toinen juttu, jossa kerrotaan heidän saamastaan Ehrenswärdin kultamitallista heidän tuottamastaan laatumaidosta.

      Aina on mukava uneksi ja unelmia pitää olla..;)))

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥