Google+ Followers

tiistai 13. marraskuuta 2012

Donna Leon: Verikivet

Luin yhdysvaltalaisen kirjailijan Donna Leonin dekkarin Verikivet. Suomentanut Kristiina Rikman. Otava Keuruu (2011). Pokkari. 282 sivua.

Kirjailija Donna Leon on tehnyt sarjan dekkareita italialaisen Guido Brunettin tukimuksista. Brunetti asuu Venetsiassa kuten kirjailija D.L. itse. Wikipediassa mainitaan kaikkiaan 19 Guido Brunettiin liittyvää rikostarinaa. Aikaisemmin olen lukenut vain yhden Donna Leonin Brunetti-tutkimuksista, Kasvot kuvassa.

Donna Leon syntyi Yhdysvalloissa 29.syyskuuta 1942, asui siellä aikuisuuteen asti eli vuoteen 1965 saakka. Sen jälkeen hän on asunut useassa maassa, joista on mainittu Englanti, Sveitsi, Kiina, ja Iran. Hänellä on ammattikokemusta useammalta alalta, mutta viimeksi hän on toiminut opettajana yhdysvaltalaisissa kouluissa ulkomailla. Vuodesta 1980 lähtien hän on asunut nykyisessä asuinpaikassaan, Venetsiassa.

Venetsiassa on halpojen merkkituotteiden eli väärennösten kauppiaita, jotka tulevat kauppaamaan tavaroitaan syvältä Afrikasta asti. Eletään joulunalusaikaa. Torin myyntikojujen takana oli näiden luvattomien kauppiaiden myyntipaikka, he levittivät tavaransa lakanoiden päälle ihmisten nähtäväksi. Siellä oli merkkikäsilaukkuja Pradaa, Guccia ja Luis Vuittonia esillä runsain määrin. Myyjät olivat mustia miehiä Afrikasta. Heidän myyntiaikansa alkoi vasta sitten, kun liikkeet olivat sulkeneet ovensa eli illalla kello 20 jälkeen. Ostajina tungeksi muunmuassa amerikkaisia, jotka halusivat ostaa halpoja merkkituotteita.

Ostajien sekaan soluttautui kaksi miestä, joilla kummallakin oli äänenvaimentimella varustettu pistooli taskussa mukanaan. Eräässä nurkassa torin laaidassa oli myös katusoittajia, joita ihmiset kerääntyivät kuuntelemaan, ja heittämään muutaman kolikon soittajien edessä olevaan laatikkoon. Asemiehet olivat suojanneet kasvonsa borsaliinolla (vilttihattu) ja takkinsa kauluksella, joten heitä ei ollut helppo tunnistaa. Amerikkalaisten takana kulkien näiden miesten oli helppo lähestyä kohdettaan, joka tunnisti miehet, ja yritti pyörähtää karkuun. Se oli myöhäistä, pitempi ampujista laukaisi aseensa kolme kertaa, ja lyhyempi vielä kaksi kertaa. He panivat aseet taskuunsa, ja erkanivat joukosta kulkien kumpikin eri suuntaan. Laukkumyyjä oli saanut osumia, hän huudahti ja painoi käden rinnalleen ja retkahti maahan. Osa laukkumyyjistä pakeni kiireesti paikalta jättäen laukut maahan. Paikalle jäi vain soittajia, jotka lopettivat soittonsa,sekä amerikkalaisia turisteja. Eräs italialainen mies soitti poliisit. Jonkun ajan kuluttua tuli myös Guido Brunetti paikalle, missä oli ammuttu musta mies, jota sanottiin vu cumpráksi. Myös  poliisilääkäri tulee tutkimaan kuolleen haavat. Hyvällä onnella Guido Brunetti onnistuu löytämään ampumistapauksen silminnäkijöitä, he ovat amerikkalaisia lääkäreitä. Brunetti haastattelee pariskuntaa, ja kyselee myös toisia amerikkalaisia todistajiksi.

Oletettiin että kuollut mies oli Senegalista, noin 30v. ja hyvin tummaihoinen. Brunetti tapaa amerikkalaisten lähtöaamuna myös toiset ampumistapauksessa paikalla olleet ihmiset. Eräs nainen muisti, että toisella ampujista oli hyvin karvaiset kädet. Siinä kaikki!

Poliisiasemalla mietitään tilannetta ja sitä, missä nuo senegalilaiset mahtoivat asua.
Neiti Elettra, sihteeri, oli avulias ihminen; Brunetti sai häneltä tietoja, ja hän voi antaa neidille tehtäviä, jotka tämä teki tunnollisesti. Neiti Elettra saa tehtäväksi etsiä afrikkalaisten miesten asunnot. Br. tutustuu afrikkalaisten kansioihin, ja tietoihin joita heistä on kerätty poliisilaitokselle. Afrikkalaisten myymät laukut ovat laadukkaita, niitä tuskin erottaa aidosta merkkituotteesta. Br. ottaa yhteyttä rikosasianajajaan, joka oli nainut mafioson tyttären, ja tiesi sen vuoksi paljon alamaailman asioita. Asianajaja oli luvannut joskus kiinni jäätyään antaa Brunettille hänen tarvitsemiaan tietoja.

Afrikkalaisen kuolema oli kirjoitettu kuolinsyyn tutkijan raporttiin. Br. ihmetteli asian käsittelyn nopeaa joutumista. Luodit oli ammuttu vajaan metrin päästä uhrin ruumiiseen. Aseiden kaliberi oli 22, tavallinen palkkamurhaajien ase siis. Br. käy puhuttamassa pappia, Don Alviisea, joka oli vaihtanut papinvirkansa sosiaalityöntekijän virkaan. Don Alviise pyytää ajatteluaikaa itselleen ja samalla hän voisi joiltakin ihmisiltä kysellä. Br. lupaa, että maahanmuuttoviranomaiset eivät saa tietää sanaakaan keskustelun sisällöstä. 

Neiti Elettra oli kaivanut esiin kaksi afrikkalaisten vuokraisäntää, joista toinen oli paikallinen jalokivikauppias Cuzzoni, ja toinen, juristi Renato Bertolli. 

Br. vie kysymykset kotiin vaimolleen, Paolalle, tunteeko hän ketään, joka voisi tuntea afrikkalaisen? Paola sanoo, että argeologian osastolla on eräs, joka viettää puolet vuodesta Afrikassa. Br. kääntyy jalokivikuappias Cuzzonin puoleen, joka myöntää että hän on vuokrannut toisesta asuintalosta kolme huonetta extracomunitareille. Guido Br. saa luvan tutkia asunnot ja avaimet huoneisiin. Br. soittaa poliiisilaitokselle pyytäen avukseen Vianellon, ja lähtee noihin asuntoihin tekemään tutkimusta. Talossa asuu kolme mustaa miestä, joista pisin mies kysyy italiaksi: "Mitä te tahdotte?" 

"Tahdon tietää kaiken mitä tiedätte illalla tapetusta miehestä". Muuan mies sanoo, ettei poliisiin voi luottaa. Käyty keskustelu ei valaissut paljoakaan... Sitten Vianello ja Br. lähtivät tutkimaan kahdestaan toisia asuntoja. Toisesta avainnipusta löytyi avain, jolla pääsi seuraavaan asuntoon. Se oli mahdottoman likainen ja haiseva loukko, jossa majaili viisi miestä, tosin yhtään heistä ei ollut paikalla. Mitään löytöjä ei tässä asunnossa ollut. Kiivettiin kolmanteen kerrokseen, ja Br. otti vainajalta löytämänsä avaimet, joista ensimmäinen sopi oven lukkoon. Nähtävsti huone oli aikaisemmin ollut varastona. Katosta roikkui varjostimeton hehkulamppu, ja pienellä pöydällä sijaitsi keittolevy, jolla oli keitetty vettä. Peräseinällä oli yksinäinen sänky. Löytyi  myös ruokatarvikkeita sisältävä laatikko, jossa oli keksejä, pähkinöitä, karkeaa merisuolaa sisältävä avattu laatikko, neljä teepussia, juustopala ja muovipussi, jossa oli baareissa kahvin kanssa tulevia paperisia sokeripusseja. Ihmeteltiin suolapakettia, miksi se siellä oli, eihän siellä keitetty ruokaa. Br. maisteli ensin suolaa, mutta sitten päätti kaataa suolan nenäliinansa päälle huovalle. Puolivälissä pakettia rakeet muuttuivat suuremmiksi ja kirkkaammiksi, jotkut rakeet olivat jopa herneen kokoisia. Miehet ihmettelivät löytöään, ja sitä mitä niille tehdään. He keksivät laittaa suolapurkin sisällön lapasien sisään, ja viedä löytönsä jalokivikauppiaalle.

Sitten Br. soitti poliisiasemalle, että rikospaikkatutkijat kävisivät siellä tutkimassa sormenjäljet. He joutuivat odottamaan kokonaisen tunnin hyytävän kylmässä asunnossa, kunnes rikospaikkatutkijat saapuivat.

Br. vie jalokivet tutkittavaksi isänsä ja hänen vanhalle luottoystävälle, Claudio Steinille.
Herra Stein oli nähnyt paljon jalokiviä elämässään ja osaisi varmasti arvioida kivet tarkasti. Sitten Claudio laittoi kivet suoloineen kuumaan veteen puoleksi tunniksi, jotta kivet erottuisivat suolasta. Claudio sanoi: "Varmasti en tiedä ennen kuin huomenna, kun olen ehtinyt laskea ja punnita ne, mutta sanoisin, että sinä olet jotenkin onnistunut hankkimaan itsellesi omaisuuden." Br. kysyi: "Osaisitko yhtään arvioida  minkä arvoisia ne ovat, edes summittain?"

"Kun isot kivet on leikattu ja hiottu, jokainen niistä voi olla kolmenkymmenen tai neljänkymmenen tuhannen arvoinen, mutta hinta riippuu siitä miten paljon leikatessa menee hukkaan.---. Jos näistä saadaan täydellisiä kiviä, ne ovat omaisuuden arvoisia."
Claudio arveli kivien olevan afrikkalaisia virheettömiä kiviä. Niinpä Br. jätti kivet ystävälleen Claudiolle arvioitavaksi ja säilytettäväksi, siksi kunnes oli päättänyt, mitä kivillä tehtäisiin.

Br. joutuu esimiehensä Pattan puhutteluun, joka tivasi Brunetilta, miksi juuri hänelle, Brunetille, oli soitettu eräänä iltana. Brunetin vastaus oli: "Olen sitä mieltä, että kyse on mustien jengien keskinäisestä kilpailusta ja me päädymme kuulustelemaan tusinoittain heikäläisiä, jotka kaikki sanovat, ettei heillä ole aavistustakaan siitä kuka se mies olisi saattanut olla. Ja loppujen lopuksi meidän on vain suljettava juttu ja lähetettävä se arkistoon.----Tämänkö vuoksi te halusitte tavata minut?"

Patta kääntyi katsomaan ja sanoi: " Teidän on viisainta istuutua, Brunetti."
Br. ei näyttänyt hämmästystään vaan teki työtä käskettyä. Esimies tiiraili taivaalle ikkunasta; lopulta hän sanoi: "Minusta on epätavallista, että te ette ole jutusta kiinnostunut, Brunetti." Br. päätti edelleen esittää vastahakoista, mutta sanoi vähän ajan kuluttua: " Kaipa se on, mutta minulla on parasta aikaa kiire ja minusta tuntuu, että tutkimukset olisivat turhia.---. Se vähä mikä olen kuullut afrikkalaisista viittaa siihen että he elävät suljetussa maailmassa johon ei ole pääsyä.---. Vähän niin kuin kiinalaiset."

Sulkeutui kipakka sananvaihto, johon vihdoin esimies sanoi ja tuli istumaan Brunetin luokse: "Mehän emme luota toisiimme, Brunetti, vai kuinka?"

Patta lausui: "Meidän on annettava tämän asian olla". Brunetti kysyi: "Oletan että tarkoitatte mustan miehen surmaa?" Patta nyökkäsi.
"Voimmehan antaa käsityksen että tutkimme. Kuulustelemme ihmisiä ja teemme raportteja. Mutta emme löydä mitään."

"Tarkoitatteko että emme löydä murhaajaa?" Br. kysyi kovalla äänellä.
"Tarkoitan vain sitä mitä sanoin. Annamme asian olla."
"Miksi te kerrotte minulle tästä?" Br. tivasi.
"Säästääkseni meitä kaikkia vaikeuksilta", Patta lausui.

Br. nousi ja kiitti varoituksesta. Hän uskoi, että Pattaa oli varoitettu penkomasta tätä juttua. Neiti Elettralle Br. antoi ymmärtää, että esimies Patta oli käskenyt yhä tutkia juttua. 

Patta vie taas Brunetin huoneeseensa, ja ilmoittaa: "Jutun lonkerot ulottuvat kauas Venetsian ulkopuolelle ja siksi se on siirretty teiltä sisäministeriön erikoistutkijoille." Alamainen ei sanonut mitään, joten Patta jatkoi: "He ovat jo tulleet aloittaneet tutkimuksensa. Olen toimittanut kaikki paperit ja asiakirja heille.---. He uskovat, että tappo liittyy erääseen toiseen tapaukseen jota he tutkivat paraikaa."

Br. oli hankkinut toisen puhelimen Roberto Rossin nimiin, eikä antanut sen numeroa edes vaimolleen. Patta ilmoitti että kaikki asiakirjat ja tiedostot oli jo poistettu poliisin koneilta...

Br. mietti ahdistuneena: "Salaisia puheluita, salakielisiä viestejä, poliiseja joiden oli naamioiduttava pystyäkseen hoitamaan tehtävänsä. Tämä on hulluutta , täyttä hulluutta". Kohta hän tulisi valepuvussa töihin ja perustaisi pankkitilejä Englannin kanaalin saarille....Tämä oli toivotonta. 

Br. sai valokuvia ruumiista, josta näkyi kidutuksen jäljet; ne olivat jo parantuneet. Ne oli tehty vainajalle pari vuotta aikaisemmin. Br. ja Vianello päättivät käydä afrikkalaisten  asunnolla, olihan Br:lla yhä asuntojen avaimet. Mutta he olivat lähteneet kiireellä pois, huone oli kaaoksessa, kaikki henkilökohtaiset tavarat olivat poissa. Joitakin näytteitä he ottivat jauho- ja ruokapaketeista, ja veivät laboratorioon omina yksityisinä näytteinään.

Claudio vanha ystävä soitti Brunetille salperäisenä, ja ehdotti tapaamista "siellä missä isäsi ja minä tasimme käydä ryypyllä". He sopivat tapaamisen, ja Br. muisti baarin, joka sijaitsi vastapäätä Arsenalin pilariporttia. Joidenkin minuuttien jälkeen Claudio ilmestyi paikalle, katsoen tarkoin, seurattiinko häntä. Häntä oli aikaisemmin päivällä seurattu, hän tunnusti Brunettille. Jolokivikauppias sanoi vieneensä Brunetilta saamansa kivet pankkiholviin, paitsi paria kiveä, jotka hän oli antanut tutuilleen tarkistettavaksi. 

Suolan sulamisen jälkeen Claudio oli laskenut kivet, niitä oli kaikkiaan 164 kappaletta. Keskihinnan mukaan laskettuna yhteensä kuuden miljoonan euron edestä...

Patta halusi taas keskustella Brunettin kanssa, ja kutsui hänet huoneeseensa. Br. ilmoitti, ettei yhtään vu cumpraa ollut enää kaupungissa. Br. valehteli parhaiten miten taisi esimiehelleen. "Kaikesta päätellen mies oli senegalilainen joka jotenkin oli suututtanut väärät ihmiset eikä älynnyt poistua ajoissa kaupungista."---.
"Jos ministeriö hoitaa jutun loppuun niin jatkanko minä yliopistolla?", Br. kysyi tarkoittaen uudestaan tutkintaan otettua Facoltá di Scienze Giuridichen juttua, jossa joidenkin oikeushistorian professorien ja apulaisprofessorien epäiltiin myyneen opiskelijoille etukäteen kopioita lopputenttien kysymyksistä.

Patta sanoi: "Kyllä. Odotan että se hoidetaan hienovaraisesti. Rooman yliopistossa on iso skandaali muhimassa ja rehtori toivoo, että samanlaiselta vältytään täällä, jos suinkin mahdollista. Sehän vain pilaa yliopiston maineen." BR. sanoi siihen, "aivan niin".  Sitten neiti Elettra ilmoittaa, että myös ulkoministeriö on kiinnostunut samasta jutusta, minkä jo sisäministeriö otti itselleen. Poliisi oli saanut täydellisen vapautuksen jutusta, koska jo kaksi ministeriötä tutki samaa juttua.

Brunetille selviää, että murhamiehet olivat tulleet Roomasta. Oletettavasti he olivat mafian palkkamurhaajia...

Kielloista poiketen Br. tutkii ja tutkii juttua, mutta mielestäni lopullista selvyyttä asiasta ei tule. Ei myöskään ilmoiteta, mitä aiotaan tehdä kuudelle miljoonalle eurolle, jotka raakatimanteista saataisiin. Jossain vihjataan siihen suuntaan, että mahdollisesti rahat käytetään hyväntekeväisyyteen...

Toivotan teille lukemisen iloa Verikivien kanssa ja oikein hyvää viikon jatkoa!
                                      Aili-Mummo







18 kommenttia:

  1. Dekkari vei siis sinut mukanaan! Hyvä joskus rentoutua ja olla vallan muissa maailmoissa. Hetkeksi edes ikävä, kostea syksy unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, näinkin voi sanoa..;)))
      Meillä oli jo talvi, mutta se lähti melkein jo pois!:(

      Hyvää marraskuun jatkoa sinulle silti!<3333

      Poista
  2. Minä löysin nuo Venetsia-dekkarit puolitoista vuotta sitten. Tykkäsin kyllä. Juuri sopivan kevyitä lomailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine!

      Näitä on lukea monen kesäloman ajaksi, tai vaikka minkä loman!:)))

      Poista
  3. Minulle muistui mieleen kirjan esittelystäsi ihan oikeasti ne yönmustat miehet, jotka ilmestyivät etelän illan vaihtuessa yöksi myymään helmiään, puisia norsujaan ja naamioitaan. Nämä yövuoromiehet sulautuivat taustaansa, ainoastaan valkoiset hampaat välkkyivät heidän tarjotessaan tavaroitaan ohi kulkeville turisteille.
    Verikivet tuntuu olevan dekkari, jonka jaksaisi lukea alusta loppuun asti. Venetsia-dekkareita en tosin tunne lainkaan entuudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja-Regina!

      Varmaan tämän kirjan aihe on ihan tosi sikäli, että tällaisia afrikkalaisia myyjiä Italian ja mahdollisesti muidenkin maiden toreilla liikkuu. Heillä tuskin on laillisia lupia kaupankäyntiinsä tai maassa oleskeluunsa. Tumma pinta yönmustassa yössä on hyvä suojaväri.

      Minusta tämä oli ihan mukava dekkari, varmaan pitäisit sinäkin!:)))

      Poista
  4. Pidän kovasti dekkareista. Donna Leonin lisäksi myös Michael Dibdinin kirjat kivoja.
    Michael Dibdinin Aurelio Zen nähtiin TV:ssäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anna!

      Minä en paljon harrasta dekkareita, muut romaanit ovat antoisampia. Dekkareita näkee teeveessä vaikka miten paljon, mutta monia niistä en voi katsoa. Yöuneni menee liian levottomaksi, ne hermot..;/

      Kiitos ehdotuksistasi, Anna, ja leppoisaa keskiviikkoa sinulle!<3333

      Poista
  5. kiitos tästä hyvästä esittelystä,hyvää viikon jatkoa:))

    VastaaPoista
  6. Dekkarit toimivat minulla aina, kun haluan rentoutua ja unohtaa "maalliset murheet". Ihanaa, että sinullakin tämä tepsi! Olen lukenut kirjailijalta joitain kirjoja, ja hänen kerrontansa on mukavan leppoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annika!

      Joskus tekee mieli lukea dekkareita, vaikka en paljoa niitä harrastakaan:)) Eivät kovin 'verisiä' nämä Donna Leonin kirjat, leppoisia, kuten sanoit..;))

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle, Annika!<3333

      Poista
  7. Tulin kertomaan että blogissani on sinulle haasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi!

      Ihan mielelläni etsin kuvia kesästäni..;))
      Hyvää torstaipäivää sinulle ja perheellesi!<3333

      Poista
  8. olen lukenut kirjan. se oli ajatuksia herättävä. nyt sairaana olen lukenut " kun kyyhkyset katosivat" johtuen ehkä osin heikosta olotilastani, järkytyin kirjasta, se oli alusta loppuun asti samaa kauheaa historiaa. En odottanut ihan niin vahvaa teosta. Se kirja vahvisti ja valaisi kyllä enemmän propagandan merkitystä yhteiskunnassa, oikeastaan se oli minulle suurin oivallus. Tosin en ollut perehtynyt veljeskansamme historiaan aiemmin näin perustellisesti, kävin Tallinassa silloin kun se oli vielä Neuvostoliiton lipun alla, se matka oli myös järkytys silloin, siitä olisi paljon kerrottavaa, seurasin muutosta ja toivoin heille itsenäisyyttä, nyt siellä on edistytty todella lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Aikku!

      Melko kummallinen olo tulee, kun lukee Italian poliisista: mikä on tällainen 'oikeuslaitos'?

      'Kyyhkyset' ovat varmasti rankkaa luettavaa, sairaana varsinkin, tuskin edistää toipumista!

      Varmaankin olot Tallinnassa ovat kovasti muuttuneet neuvostoajoista, minullakin olisi aikamoinen tarina sieltä joskus 1980-luvun alkupuolelta. Tuntui olevan rikollisten paratiisi koko kaupunki. Varmasti vahvat perusteet noille Sofin kirjoille.

      Hyvää torstaipäivää sinulle, Aikatherine, ja parenemista sinulle toivottelen!<3333

      Poista
  9. Taidan olla melkoinen Donna Leon -noviisi. En ole lukenut yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa, mutta ehkäpä jossain välissä. Kirjoituksestasi sain selkeän kuvan kirjasta, juonesta sekä aihepiiristä. Jostain kumman syystä Italiaan sijoitetut dekkarit eivät vain ole läpäisseet aivokurkiaistani ja siksi siis noviisi-vaihe on jäänyt päälle. Eipä tiedä, ehkä kirjoituksesi perusteella voisin jopa harkita kirjan lukemista, mene ja tiedä...:)

    VastaaPoista
  10. Hei Pitsit!

    Ihan yhtä noviisi olen minäkin, tosin luin yhden aikaisemmin;)) Hyvä että sait kuvan kirjasta tätä kautta, olisin vielä voinut kertoa poliisin appiukosta, mutta olisi venynyt turhan pitkäksi, on jo muutenkin..:)

    Pidin siitä, ettei kirja ollut kovin verinen..;/

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥