Google+ Followers

maanantai 5. marraskuuta 2012

Rintaruokintaa ja muitakin tunnustuksia

Kontkasen sukua kesällä 2011. 

En halua olla ympäristöni tuote:
kasvatettu, koulittu, kompensoitu,
selitetty; siksi ja siksi.

Olen mitä haluan itse.
Ja haluan palavasti.

- Anne Hänninen -

Tuossa Anne Hännisen runossa sanotaan se, mitä ajattelen itsestäni, ja mitä kauemmas nuoruuteen mennään, sitä enemmän. Mutta totuus lienee kuitenkin -ainakin osittain - se että jokaiseen meistä vaikuttaa myös ympäristö ja koti. Mitä muuta me voisimme olla kuin aikamme lapsia, enemmän tai vähemmän.

Helmi-Maarian antama tunnustus Aili-mummolle.


Sain jälleen tunnustuksen ystävältäni Helmi-Maarialta, joka kirjoittaa ihmeellistä Pisara blogia. Helmi-Maaria on ihan oikea kirjailija, kaksi romaania on jo ilmestynyt, ja kolmas ilmestynee joskus lähiaikoina. Kiitos Helmi-Maaria! Käykää tekin, jotka ette tunne Pisara blogia tutustumassa siihen!

Joten kertaan vielä tutut säännöt:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

2. Mielestäni tämä tunnustus on kiertänyt lähes kaikki tuntemani blogit. Mutta jos joku tämän haluaa, saa ottaa sen itselleen, olkaa hyvä!

3. Ketään en ole nimennyt, siis ei tarvitse ilmoitella kenellekään.

4. Kerro itsestäsi kahdeksan satunnaista asiaa.

Tunnustettavat asiat ovat:

1. Olen päättäväinen ihminen ja itsepäinen tarpeen vaatiessa.

2. Muistan sen kun äiti vieroitti minut rintaruokinnasta. Se oli kesäaikaa, etsin äidin käsiini uunin rapulta istumasta yöllä. Halusin yöllä syödä, mutta rinta maistui hirveän pahalle (siihen oli pantu pikiöljyä)! Ja minulla on sellainen mielikuva, että äiti odotti veljeäni, joka syntyi syyskuussa 1945. Joten oli jo tuolloin melkein 3½ vuotias...

3. Lisää lapsuudenmuistoja:

Isä oli kova 'noitumaan' (kiroilemaan). Kotona puutarhan puolella kasvoi paljon isonokkosia, jotka polttelivat käsiä ja jalkoja. Otin kepin käteeni, ja hakkasin viholaisia sillä ja 'noiduin' eli kiroilin. Luulin näet, että 'vihulaiset' eli nokkoset lakkaisivat polttamasta, ja muistini mukaan loppuikin se kinttujen polttaminen ja kirvely. Joten noituminen auttoi, tai paremminkin usko siihen...

4. Kerran 3-4 vuotiaana toin kysymättä naapurista rikkonaiset aurinkolasit, joissa ei ollut toista linssiä. Miina-täti nosti mekkalan, ja minun piti viedä ne lasinromut takaisin ja pyytää anteeksi. Kyllä minua hävetti, tuli selväksi se, ettei mitään saanut ottaa omin luvin, se oli varastamista!

5. Tämän olen joskus tunnustanut:

Koulumatkalla kuljin Nuppolan, nykyisen maatilamme ohi. Oli syksy ja puut täynnä omenoita. Teki kovasti mieleni omenoita, ja minä otin yhdestä vihreäomenaisesta puusta 1-2 omenaa, mutta ne olivat niin pahanmakuisia ja väkeviä, ettei niitä voinut syödä; sattui näet se kaikkein pahamakuisin omenapuu!

Avioliitossa ollessani ajattelin, että sainpa omenavarkaudesta kovan rangaistuksen, oikean elinkautisen! Helmikuussa 2013 tulee täyteen 50 vuotta...

6. Olin menettää nuoremman poikani kun hän oli 13v. Oli vuosi 1980 joulukuussa, kun hän joutui mopolla ajaessaan auton täydessä vauhdissa päälle ajamaksi. Poika lensi kuutostiellä lumivallin päälle ja siitä tielle. Mopo painui kasaan takaosastaan, mutta poika selvisi pelkällä aivotärähdyksellä. Maiharin taskussa hänellä oli vielä melkoisen suuri jakoavain, joka olisi voinut puhkaista vatsan, mutta mitään pahaa ei sattunut. Poikamme oli yön yli sairaalassa tarkkailtavana, mutta pääsi pian kotiin.

Tuskin koskaan olen sen enempää pelännyt kuin silloin. Poika on viiden lapsenlapseni isä. Silloin oli enkeleitä suojelemassa poikaani, en usko, että hän muutoin olisi selvinnyt.

7.  Ajoin autonajokortin kesällä 1965, kun mieheni osti uuden kuplavolskin. Moottoripyörän ajokortti minulla oli jo 17-vuotiaana eli 1959.

8. Olen kahden sukuseuran jäsen, Juvosten ja Kontkasten. Ensinmainitun seuran hallituksen puheenjohtajana olin yhdeksän vuotta, ja sukuseura muisti minua kultaisella ansiomerkillä.

Tällaisia asioita löytyi tällä kertaa, tuntui aluksi ettei löydy mitään.

Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein antoisaa ja mukavaa uutta viikkoa!
                                Aili-Mummo







30 kommenttia:

  1. Ihana postaus, kiitos tästä! Hauska ja koskettava. Tuosta Hännisen runosta taidan kirjoittaa seinätaulun :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Annika!

      Mukavaa kun pidit!:)))

      Ole hyvä vaan, samoin sinulle..:DD

      Poista
  2. Että 50 vuotta rangaistusta tulee täyteen;-) Hurja matka!

    Kun luen tuota runoa, siinä on just siten, miten olen täältä kaukaa ajatellut, että koet. Ympäristön puristus voi olla kova ja sitten vielä se, että vanhoissa suvuissa, maalaiskylissä, se voi olla vieläkin kovempi. Siitä olen iloinen, että siihen 'maatilakosintaan' en suostunut. Minulle se normitettu elämä ei olisi sopinut. Äiti itkee vieläkin hehtaareita, jotka hylkäsin;-) Tai oikeastaan, hän lopetti, kun sai syövän ja selvisi siitä: Elämän arvot muuttuivat hänelläkin.

    Kaunista viikkoa ja vahvaa elämää sinulle, Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena!

      Näin jälkeen päin ajatellen melkoinen reissu, mutta onneksi nyt on se helpomi osuus jäljellä;)))

      Todella näin on kuten sanot: ympäristön puristus on todella kova, mutta onneksi kantti on kestänyt. Uskon, että täällä maalla elämäni on ollut onnellisinta, vaikkakin raskasta.<33

      Aika moneen taloon olisin päässyt minäkin, mutta jokaiselle lienee varattu se ikioma kohtalo!

      Oikein hyvä, että äitisi elämänarvot muuttuivat sairauden myötä!

      Samoin sinulle, ihanaa viikkoa ja vahvaa elämää, Leena-IhaNainen!<3333

      Poista
  3. ONNEA tunnustuksesta,kiitos ihanasta postauksesta,mukavaa viikoa Aili:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, kiitoksia!<3

      Kuin myös sinulle, Ritva!<333

      Poista
  4. Onnea täältäkin! Vai pikiöljyä piti vieroitukseen käyttää, hih..mukavasti tunnustit.
    Anne Hännisen runossa on ajatusta, mutta aikamme lapsia ollaan ja välillä se vaatii sopeutumista, kovaakin.
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minttuli!

      Kiitos onnitteluista!<3
      Ihan totta, tätä käytettiin entisaikaan vieroitukseen! En tiedä, onko miten terveellistä..;)))
      Sopeutumista tosiaan tähän aikaan vaaditaan, meidät on opetettu toisenlaisille tavoille!O_O

      Kiitos samoin, Minttuli!<3333

      Poista
  5. Hei Aili mummo, pitkästä, pitkästä aikaa.
    Olipa ihana lukea taas näitä sinun postauksiasi. Mie olen niin uppoutunut tähän koulun käyntiin, että en ole paljon ehtinyt bloggailla. Joskus tuntuu, että otan liiankin vakavasti tämän koulun. Mutta tykkään todella opiskelusta.
    Kiva oli lukea tämäkin tunnustuksesi. Onnea paljon.
    Ja terveiset täältä Outokummusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Eila!

      Sinulla on ollut tosi kiire, ymmärrän sen, mutta olen onnellinen, että vielä muistit blogiani!<3 Joskus olen käynyt katsomassa sinun blogissasi, onko mitään tapahtunut, mutta viime keväältä oli voikukka tai leskenlehti näkyvissä...

      Varmaan opintosi sujuvat hyvin, kun paneudut niihin ihan tosissaan...:)))

      Oikein hyvä, että pääset omalle alallesi hoitotyöhön!
      Kiitoksia kovasti onnitteluista ja lämpimistä terveisistäsi. Paljon terveisiä sinulle takaisin Outokumpuun!<3333

      Poista
  6. Kiva olikin lukea susta ja kaikkea, mitä on tapahtunut.
    Olit menettää poikasikin, oli varmaan sulla silloin tuskaisia hetkiä elettävänäsi, kun sait kuulla kolarista.
    Onneksi hän on nyt viiden lapsen isä!
    Ja onnea niistä ansiomerkeistä, mitä sait.
    Ja onnea sulle myös pitkästä avioliitostasi, ja jatkukoon vielä monia , monia vuosia ja vuosikymmeniäkin.
    Hännisen runo on myös tosi koskettavan kaunis.
    Toivon sullekkin oikein antoisaa uutta viikkoa.
    Mä olen ollut tällä kuumeen kourissa, nyt tulin hetkeksi koneelle, ja toivon, ettei kuume enää nousisi kovin korkealle. Nyt kyllä viluttaa taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka!

      Se pojan tapaturmainen auton eteen ajo oli tosiaan suuri järkytys, en uskonut kenenkään sellaisesta selviävän ehjänä, mutta uskon, että enkelit suojelivat lastani.<333 Toisen pojan menetimme toisella tavalla, häneltä ei jäänyt lapsia.

      Lämpimät kiitokset onnitteluistasi ja toivotuksistasi, onnea aina elämässä tarvitaan:DD

      Toivotan sinulle, Harakka, pikaista paranemista sairaudestasi, ja mahdollisimman hyvää viikkoa kaikesta huolimatta.<33333

      Poista
  7. Onneksi poikasi selvisi hengissä! Pirteä teksti muuten :) Ja tuo runo on juuri niin tomera kuin monet meistä :) Kiitos, kun otit haasteen vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi-Maaria!<333

      Kirjoitusaiheet tuntuivat olevan vähissä, mutta ihme kun jotain sain vielä kirjoitettua: ja tosiasioita kaikki:))

      Kiitos vielä kerran sinulle, Helmi-Maaria, kirjailija- ystäväni!<333

      Poista
  8. Kiitos sinulle, Olipa kiva lukea sinusta.
    Vai rikkinäisiä aurinkolasit sinä toit kotia.
    Olikohan ne niin kauniit.
    Enkelit varjelivat poikaasi.
    Mekin olimme vähällä menettää pokamme hänen 20v. päivänään.
    Tunnen mitä sinäkin tunsit sillä hetkellä.

    Oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle aili.! ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi-ystävä!

      Kuin myös sinulle!
      Lasit eivät oleet mitenkään kauniit, mutta pikkutyttö ei ollut ennemmin nähnyt aurinkolaseja. Niissä oli muistaakseni tummanvihreä linssi toisella puolen, toisella ei.

      Tuollaiset onnettomuudet ja tapaturmat ovat kyllä seisauttavia kokemuksia.<3 Sellaista ei toivoisi kenellekään!<3

      Samoin sinulle, oikein hyvää tätä viikkoa, Sylvi!<3333

      Poista
  9. Jälleen todellinen runo ja monta kivaa tunnustusta. Elämänmakuista on. Vaikka ohdakkeista joskus on astella, elämän kirkkaat ja onnelliset päivät kannattelevat.
    Ja vaikka haluaisimme olla "minä itse", vaikuttaa meihin myös kasvualustamme ja kokemuksemme elämässä. Sama kaikilla.
    Mukavasti kerroit tunnustuksessasi elämäsi vaiheista, kiitos niistä. Olet monessa mukana ja aikaansaapa. Hatunnosto sinulle! <DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja kiitos!<333

      Hyvistä muistoista on apua pahoina päivinä, joita on jokaisen elämässä..;))

      Universaaleja kokemuksia siis.<3

      Kiitos Anjuska vielä kerran, et jää itsekään huonommaksi, päinvastoin!:DDD

      Poista
  10. Ihan samalta tuntui kun ajattelin, että pitäis tunnustuksia kirjoittaa....pönttö täysin tyhjänä...;/ !???
    Vaan niinhän se aina on kun vain rupee kirjoittamaanniin sitä asiaa ja varsinkin sen vierestä löytyy ainakin minulta...heh!
    Mielenkiintoisia asioita saimme taaskin lukea. kiitos....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maikku!

      Tarinaa löytyy kun vain uskaltaa tikulla kaivella muistinystyröitä..;)))

      Asiaa on, mutta toivottavasti rohkeutta ei puutu tunnustuksien tekemiseen, siitähän kaikki riippuu!O_=
      Sinä ainakin uskallat kertoa vaikka miten nolojakin juttuja, käännät tappionkin voitoksesi!:))

      Ole hyvä, Maikku, kiva kun pidit!<3333

      Poista
  11. Anne Hännisen runosta kiitokset.

    Oli mukava lukea Sinusta,
    ja oikein huvitti tuo
    pikiöljyjuttu! Se oli meilläkin
    sellainen yleislääke,
    joka aina auttoi ☺.

    50 vuotta on pitkä matka,
    johon mahtuu monenlaisia
    päiviä iloineen ja suruineen.
    Sitä voisi sanoa oikeaksi
    elämän kouluksi, jossa
    toinen toistaan Rakastaen hioo...
    Vai mitä?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herne-ystävä, mukavaa että tarinani huvitti sinua:)))
      Minustakin melkoisen naurettava asia tuo pikiöljy, mutta teki tehtävänsä, ei tuollaista 'tissiä' kukaan viitsi lutkuttaa!;/

      50 vuotta eli puoli vuosisataa on monen miehen ikä. Siinä punnitaan moneen kertaan molempien tuntemukset ja elämänarvot. Oikeastaan elämä itse hitsaa meidät toisiimme kiinni, rakkaudella.<333

      Oikeassa olet, Herne, näin on!<333

      Poista
  12. onnea, olet ansainnut tunnustuksen. kivaa kerrontaa kiitos siitä myös

    VastaaPoista
  13. Aina löytyy uusia ennen kertomatta olevia totuuksia....:)
    Oliko sinulla / teillä moottoripyörä, silloin kun ajoit tuon moottoripyöräkortin? Ajoitko miten paljon / pitkään moottoripyörällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne!

      Toivottavasti löytyy, mutta ajassa piti mennä aika kauas!;)))

      Minulla itselläni oli skootteri, ei mopoa kummempi, mutta sille piti hankkia moottoripyörän ajokortti. Myöhemmin veljeni osti Java Sixteen 350 m3 kilpapyörän, jolla joitakin kertoja ajoin ihan Joensuussa asti. Kävin apteekista muistaakseni ostamassa lehmän lääkkeitä, ja sitä ennen kävin eläinlääkäri Pynnöseltä reseption. Tohmajärvellä ei tuolloin ollut vielä eläinlääkäriä...

      Ajelin minä omalla pyörällä aika kauan, auton osti mieheni vasta 1965, jolloin siirryin autokortin haltijaksi ja kuplavolskin ajajaksi. Veljelläni oli tosin auto jo aikaisemmin, mutta sillä en ole ajanut.

      Meiltä oli pitkä matka kaupoillekin, menotuloreissu oli 13 kilometriä, jonka tein talvella hiihtäen ja aikaisemmin kesällä polkupyörällä.

      Tohmajärvelle on matkaa yhteen suuntaan 25 kilometriä, ja takaisin yhtä paljon..:/

      Oikein hyvää isänpäivää, Punatulkku-Anne!<3333

      Poista
  14. 50 vuotta happamia omenoita pihalla, onneksi yhteinen matka ei varmastikaan vertaudu omenoihin. Uskomaton ihmiskoulu, diplomatian ja kompromissien korkeakoulu. Nyt en osaa muuta kuin heilautella railakkaasti, pelkästä kunnioituksesta pitsejäni...:)

    VastaaPoista
  15. Pitsit, on niitä makeitakin omenia ollut, ja enimmäkseen niitä!:)))

    Kiitos, Pitsit, kunnoituksesta ja heilauttelusta:DDD

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥