Google+ Followers

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Maistammeko yövillaa?



YÖLAMPAAT

Kristalliyössä lampaat laiduntavat,
solisevassa sateessa hiljaa märehtivät.
Kuin ruusunhenkäys sinä saavut
ja kerit ne.

Yönvillassa on oma makunsa,
hipaisu vain
ja tukko on suussani.
Naurat hämmästykselleni,
sierainteni liimautuessa yhteen.

Nauran kainosti,
elvytän nenääni,
olet mennyt menojasi.

Lampaiden seasta löydänkin,
en sinua,
taikka lampaita,
vaan sortuneen savitornin.
Tähtivyössä näen kasvosi,
Kuu Kelmeänaama iskee silmää.

Astun torniin,
korskahdan.
Prinssi lattialla,
suudelmaani halaten makaa.

Kumarrun huulillani,
koskenkin savipintaan.
Sinä naurat kiertotähdeltäsi,
kuun keittäessä kuravelliä.

Lähden pois,
toissapäivään palata yritän,
sillan alle nukkumaan, 
syömään raakaa kalaa.
Aikakoneeni on jumissa,
otan jakoavaimen,
tuskasta kiljaisen.
Kuulen hymysi korvissani.

Sateen loputtua,
olen unessa,
mieli rauhassa pilkasta,
nenä nuhassa villasta.
Kosket pilviä,
sade alkaa taas
naurusi lomassa.

- Pinja-Liisa Kujanpää -

~~~~

Tämän 'lapsellisen' runon mukana toivotan teille rakkaat lukijani oikein hyvää ja onnellista viikonloppua!!
               Aili-mummo

torstai 29. maaliskuuta 2012

Tunnustus ja E-P Tiitisen runo

Kiitos Ritva!

Sain tämän Tunnustuksen Ritvalta blogista ritvan elämää.
Kiitos Ritva!!!

Tunnustus pitäisi jakaa viiteen blogiin, mutta koska näitä on liikkunut ihan liikaa, en nimeä ketään. Sen sijaan jokainen, joka haluaa tällaisen, voi ottaa sen itselleen...

~~~~
Hän juoksi ympyrää välitunnilla, hän sai itsensä kiinni. Takaraivo tuli vastaan. Hän koputti sitä. Pää kääntyi ja kysyi:
"Mistä tulet?" Alussa oli kohtu, sitten rinta, sitten tuli jalat
alle, ja lopulta hän sai isän ja äidin avioeron. Äiti lähti matkalle
ja sanoi: "Pysy rauhallisena ja syö tästä lähin isäsi luona."
Lause meni korvasta sisään ja muuttui skeittilaudaksi, Hän 
ei syönyt kolmeen vuoteen. Päässä oli kolinaa. Lauta  rullasi
korvasta korvaan, rampin laidalta toiselle. Äiti tuli takaisin ja
sanoi: "Ootsä taas lintsannu? Yritä nyt valita, mitä elämältäsi
haluat!" Hänelle ei löytynyt valinnaisainetta, hän ei mennyt
tenttiin, hän meni nettiin ja sai ystäviä universumista. Nyt hän
on koulun käytävässä, hän voisi valita minkä luokan tahansa,
minkä tahansa oven, hän voisi aloittaa ensimmäisestä ja päätyä
viimeiseen. Hän on tullut kaukaa, viereisestä pulpetista.

- Esko-Pekka Tiitinen -

Tämän proosarunon löysin kirjasta Runo vieköön, toim. Kari Levola. Tammi (2009).

Oikein hauskaa torstaipäivän jatkoa kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-mummo!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Aurora ja villikyyhkysten aika


Pirkko Pekkarinen: Aurora ja villikyyhkysten aika; 164 sivua. Gummerus (1995). Kannen kuva: Matti Amnell. Kansi:Liisa Heikkilä-Palo.

Nykyisin tunnemme kirjailijan Anna Amnellina. Muita saman sarjan kirjoja ovat Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991); Aurora ja Pietarin serkut (1993), ja Aurora ja Molly (1999).


Perehdyin viime viikolla kirjastosta lainaamaani tyttökirjaan, jonka tapahtumat on sijoitettu Kanadan Torontoon, missä kirjailija asui perheineen noin vuosikymmenen. Teos sijoittuu kevääseen ja kesään vuonna 1906 ja Ruusulaakson kartanoon, jossa vietetään sen ajan kartanoelämää. 


Talon isäntä on William Austin, joka ei halua hyväksyä poikansa morsianta, suomalaista Auroraa miniäkseen. Tästä syystä poika Thomas oli lähtenyt maailmalle morsiamensa perään. Sen sijaan talon rouva ja tytär olivat morsiamen puolella, ja valmiit hyväksymään hänet tulemaan suvun jäseneksi.


Muistettava on, että Suomi kuului vielä tuohon aikaan Venäjän vallan alle eli Suomen suuriruhtinaskuntaan. 


Suomesta tuli paljon siirtolaisia Kanadaan, pääasiassa nuoria miehiä. Suomalaisista liikkui paikkakunnalla hurjia huhuja, joista osa oli tietenkin liioiteltuja. 


Kerrotaan että Ruusulaakson kartanossa kummittelee valkopukuinen nainen---. Tämän tarinan ympärille ja näihin komeihin puitteisiin kietoutuu tämä Auroora tarina. Pääseekö morsian Aurora talonväen suosioon selviää romaanin loppupuolella.


Lisää voitte lukea tästä linkistä.
~~~~
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikon 13 alkua!
                      Aili-mummo

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kissamainen juttu

Lapsenlapsen piirustus: Kissa Kirjavahäntä.


MITÄ KISSA KUVITTELI

Oli kissa
joka huvitteli
siten että kuvitteli
olevansa gepardi
tai puuma taikka pantteri.

Se vietti hauskaa pilviaikaa
tehden monenmoista pikkutaikaa,
eli mukavasti,mutusteli
kuukusia, vaaraimia,
sekä taikakirjaa lueskeli.

(Se näet oli satukissa, toisenmoisen kissasuvun jälkeläinen
jääräpäinen. Se piitannut ei silakoista, ei makkaroista
eikä kermakahmaloista.)

Ja se huvitteli
siten että kuvitteli
olevansa piisoni
tai seepra taikka gaselli
tai kirahvi tai antilooppi,
laama taikka puhveli.


Vaan se oli kissa kotimainen
ja sen kielitaito vajavainen.
Aivan, aivan: sille tuotti vaivan
monet kirjaimet (yms. sekalainen).

Olen dorilla,
sanoi kissa.
Olen dorilla tai piselli
tai parahvi tai kintteri
tai gevonen tai hepardi
tai kipinä tai arahvi.

Tai karahvi
tai purahvi
tai iso vesipuhveli
tai pihveli
tai kihveli
tai vohveli
tai tohveli.

Tohveli tai tossu
tai kissa taikka possu.

- Kaarina Helakisa -
~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
Aili-mummo




Ps. Oman versioni kissarunosta voitte lukea tästä.


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kaikenlaisii sattumuksii...

Joensuun Botanian kohtalonköynnös kukkii näin ihanasti...


Jatkan potilaskertomuksia kirjasta Parantunut hoidoista huolimatta:

Potilas muuttanut Vaasasta Turkuun. Muuten terve.

Potilaan kuulo on huonontunut olennaisesti. Todellisuudessa hän ei kuule lainkaan vasemmalla silmällään.

Potilas on 65-vuotias nainen, joka on kaatunut ja kaatumisen on täydentänyt kuorma-auto, joka ajoi hänen päälleen.

Saanut jotain lääkettä, jota ei ole edes kokeillut. Keskiolutta sen sijaan käyttää usein lääkkeeksi.

Vasen jalka amputoitu ja rullatuolissa. / Ylipainoinen rouva, joka ponkaisee tuolista ilman tukea liikkeelle ja kävelee kauniisti.

Laitetaan tämä tiedoksi tohtori Virtaselle, josta potilas tykkää kuin hullu puurosta.

Toisinaan ei pysty samanaikaisesti ajamaan autoa ja pesemään ikkunoita.

Diagnoosi: Paperityömies. / Rasituksessa ja pakkasessa kävelevä sepelvaltimotauti.
Botanian kissanhäntä saniaisten ja muiden kasvien seassa...

Hyvvee päivee kirvesvartta hyvät immeiset, ei tuo kirjaplokkarina olo ou niin kaksista, ainakkaa jos ei ossoo kunnola kirjuttoo. Van aiheihen puutteessa sitä immeisen on tehtävä mitä tahhaan, vaikkei ois ammattitaitookaan. Neun nuo sanankäyttäjät erikseen, jotka leipäsäkkii repässöö kirjuttamalla. Onnee vuan kaikile ammattikirjuttajile, miula syntyy piäassiissa tuota asijatekstii satunnaisen runnoilun rinnala. 

Mukava on lukkee teijjän toisiin juttuja, aiheita on tuhatmiärin tään pohjosen taivaan alla. Anja-Regina levittel hevosijjaan, niitä on kuulema enemmän kun tuhat kappaletta; onneks eivät tarvihe ruokoo eivätkä juomoo, ei ies laijjunta. Kuv vuan sillon tällön pyyhkii pölyt niihen pinnalta ja kuapista, niin seun sillä saletti. Ja sittä siinä on sekkii hyvä puol, jotta nuo EU:n viranommaiset eivät tule tekemään niitä tukitarkastuksiisa, ei vuajita semmosta ja tämmöstä laijjun alloo elläintä kohti niinkum meilä muajussiloila. Ja lantajututtii on heleppoja, kun sitä paskoo ei tule. Se taitas ollakkii parempi jos kaikki muajussit siirtys tämmössee  kuappiviljellyy, ratkiis kaikki ongelmat yhelä kertoo. Sittä ostettas kaikki ruoka ulukomailta kun kerta halava suapi, nii neun väittänneet jo monta vuoskymmentä. Varsinnii evuskuntavualiloihen eilä...

Sanonpahav vuan, jotta Anja-Rekina on mainijo kirjuttaja, nauroo suap iha silimät vesissä. Sittä hällä ja Rinssipuolisola on koira, Simo Sallinpoika Hurtta, jonka tempauksii myö kaksjalakaset suahaan ihmetellä millon mitennii, sennii, kun Simo kiipes puuhun! Jo vuan on vikkelä poika, tuo Simo Hurtta. Jos Simo vielä oppis soittamaan viuluu, sillon se ois mualimanennätyskoira...

Kaakaon hedelmä on tuo keltainen möhkäle, josta saadaan kaakaojauhetta.
Kyllä se siitä kevväks kiäntyy, vaikka eilen sato lunta kymmenen senttii, ja tiet ovat umpikierossa jiässä ja liukkaat kun mitkä. Yritin pyhänä käyvä Yhteisvastuun kerjuureissula nuapurissa, van kun on niin vuaranen maasto, käv niin hassusti, jotta auto ei suostuna nousemmaan talon pihhaan korkeile mäile, van tek topin, ja kiänty tiele poikittain. Yritin sittä kiäntee auton nokkoo alaspäin, van taisin kaasutella liijjan innokkaasti, ja auto jäi niile sijolleen; pyörät suti vuan tyhjee. Ajopa isäntä raktorila siihen ja läks hakemaan pihastaan nuoroo, van yhen äkin ajo paikale talon sukulaisii kylätietä pitkin, ja siinä ol mukana nuormies, joka sai sen auton kiäntymmään nokka alaspäin ja ajettuu siihen rinteen alle. Annon kauniit kiitokset avulijaile nuapurloile, jotka ajovat takasin paikale, josta heile ohimännessä vilikutin. Tosijaan se rinne ol niin jiässä, jotta minnuu pelotti kuatuminen ja luihen särkyminen. Van kävin mie vielä kolomessa talossa sillä reissula, yhessä tarjosivat kahvittii, vaikka olin vuan rahastamassa. Kiitokset Osmole ja Tuulale!


Joten sanottava on, jotta näilä kelilöilä on uskalijasta männä ies nuapurriin. Vaikka nuapur ois miten ystävällinen immeinen, niin maasto on semmonen, jotta heikkohermossii pelottaa...


Jotta näilä evväilä männään.
Toivottelen teile lukijoile oikkeen hyvvee keskiviikkoiltoo ja -iltapäivee!
                                        Aili-mummo

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Maaria Päivisen romaani Silja ja Mai

Voitin tämän kirjan Helmi-Maarian arvonnassa.

Maaria Päivisen romaani Silja ja Mai; ntamo (2010). Ulkoasu Marko von Konow.

Joskus onni potkaisee huopatossut jalassa kirja-arvonnoissa. Lupasin laatia  tästä kirjasta postauksen, vaikka tiedän kyllä rajoitukseni. 

Mielestäni romaanin päähenkilö on Silja, Mai on hänen rakastettunsa, vihattunsa ja asuinkumppaninsa ja alivuokralaisensa. 

"Silja ei laskenut irti; hän ahmi Maita joka päivä, voi hyvänen aika, ja silti nainen oli ehjä! Kultaiset kutrit ja suppusuu, sellainen oli Siljan oma Mai.---Kuukausi aiemmin Silja oli löytänyt vasemmasta rinnastaan kyhmyn - ei, se oli paljon pienempi kuin pieni lääkekapseli!---Sun täytyy poistattaa se, Mai oli kirjoittanut huuruiseen (kylpyhuoneen) peiliin---. ---Mutta Mai; se käänsi uudestaan ja uudestaan sivua, tuo ihminen joka painotti usein olevansa enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseensa; oli vakituinen työpaikka, oli karaokeillat kapakoissa, rahaa ruokaan, vuokraan ja makeisiin, kyrpääkin sai tarpeeksi usein."

Mutta Siljan mielestä Mai sai kyrpää liian usein, hän ei sietänyt niitä päiviä. Silja masentui, sillä "hän ei saanut Maita, itseasiassa lainkaan, koskaan, ei sinä aamuna eikä milloinkaan!" Siljan rinta leikataan, siitä tulee epämuotoinen, ja Silja masentuu; joulukin tuli ja meni, Silja vietti sen yksin, Mai vei ystävänsä rahatkin mennessään lomalle. Naiset jättävät viestejä tosilleen kylpyhuoneen peiliin lähtiessään jonnekin...

Naisilla on kissoja, joista tulee ritaa, ja Mai yrittää tappaa ne, mutta onnistumatta.
Silja palaa työhönsä kouluun opettajaksi. Koulun esimies on tietenkin rehtori, josta kirjailija kertoo: "Silja oli viettänyt tuon miehen kanssa lohdutonta kesää pari vuotta sitten. He olivat tavanneet koulun tunkkaisessa kirjastossa, Silja oli ollut hitusen nuorempi ja kalteva, kuin kirjoilla täytetyt hyllyt; uhkaamassa kaatua. Rehtorin piti naulata hänet seinään kiinni, porata oikein kunnolla---rehtori oli naimisissa ja otti hänet, laittoi haluamaan; rehtori piti omanaan vaikka sen omaisuus oli jo kuitattu.---Mutta hän oli lopettanut suhteen, ehkä ajoissa." Mutta sittenkin rehtori parka oli rakastunut ja tunnusti olevansa hulluna Siljaan...

Mai on lähtenyt omille teilleen, mutta palaa takaisin, ja aiheuttaa Siljalle tuskaa miesuhteittensa kanssa. Silja palaa takaisin rehtoriin, jonka perhe on kesällä mökillä. Suhde jatkuu, mutta rehtorikin joutuu sairaslomalle. Romaanin osa I päättyy tähän.

Romaanin jakso II jatkuu matkailun merkeissä, jonka juonta en käy enää selostamaan. On sanottu, että kirjan huikein osa on juuri romaanin loppupuoli.

Siljasta ja Maista on Maaria Päivisen blogissa Pisara linkkejä moniin hienoihin ja vivahteikkaisiin arviointeihin, joita en varmasti pysty ylittämään. Blogissa on myös nyt kirja-arvonta parhaillaan. Toinen Päivisen julkaistu romaani on Minä rakastan sinua nuorimies (2011), jonka myös ennen joulua luin. Pidin sen kielestä vielä enemmän kuin tästä Siljasta ja Maista, jonka juoni säilyy hyppysissä, mutta 'nuorimies' kadottaa välillä sen.

Maaria Päivinen kirjoittaa runollista kieltä, hän todella kirjoittaa kuin ammattilainen, uniikilla omalla tavallaan. Myös hänen bloginsa, Pisara, on erinomaisen hienoa ja kaunista tekstiä, jota lukee nautinnolla. 

Joten hyvät ystävät, kehoitankin teitä käymään Helmi-Maarian blogissa, Pisara, ja osallistukaa kirja-arvontaan!

Toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkanutta viikkoa!
                                     Aili-mummo



sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Muuan odotus...

Joensuun Botanian kuvia.


ODOTTAJA

Sydämessä armo rauhan
varron mielin iloisin,
kivun hetkin lyhyin, lauhan
levon hetkin pitemmin,
miten kääntyy elämäni,
minne, askel, minut viet,
vaikka vielä silmiltäni
suljettu on kaikki tiet.

Kahden valtakunnan rajaa
tyyni laakso vartioi.
Siellä odottajan majaa
sydän harras pitää voi.
Musta kuilu yksin johtaa
maahan, jota tunne en;
jyrkän vuoren jalka kohtaa
tiellä kodin entisen.

Ohenevan hunnun maisen
tiedän tiellä molempain,
selkenevän jumalaisen
poven salaisuuden vain.
Siksi laakson vihannalla
helppo odotella on,
rakkauden siiven alla,
kypsyessä kohtalon.

- Saima Harmaja -

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Mitä kaikkea peräpukamat saavat aikaan...


Tämän kirjan sain lahjaksi Leena Lumelta; hymyä huuleen ystävät!


Karin Brunk Holmqvist: Pieni Potenssipuoti. Suom. Raija Rintamäki. Bazarkustannus (2011).


Kirjan takakannessa sanotaan: "Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä---". Pieni potenssipuoti on valloittanut ruotsalaisten lukijoiden sydämet: kirjaa on siellä myyty jo 150 000 kappaletta!"


Svenssonien ikäneidit Ellida ja Tilda asuivat Ruotsissa maaseudulla Borrbyssä kahdestaan lapsuudenkodissaan. Ellida oli heistä vanhempi, täyttänyt 79v, Tilda oli joitakin vuosia nuorempi. Rutger, heidän veljensä asui kaupungissa vaimonsa kanssa, ja kävi lapsuuden kodissaan kerran tai pari vuodessa. 


Ellida ja Tilda Svensson olivat, samoin kuin heidän veljensä, Rutger Svensson, seppämestari Svenssonin lapsia. Vanhemmat olivat kuolleet jo aikaa sitten, tyttäret olivat hoitaneet vanhempansa hautaan saakka.


Elämä oli ollut lapsuudesta lähtien karua ja vaatimatonta, heillä oli edelleen muun muassa ulkohuussi. Vesikin oli haettava naapurin kaivosta kantamalla. Kun naapurustoon muutti uusi poikamies, Alvar Klemens, Svenssonin sisarukset jännittivät kovasti, miten vedenoton käy, jatkuuko se edelleen, vai tuleeko siitä ongelmia. Toimistonjohtaja Klemens oli hyvin humaani mies, ja ymmärsi sisaruksien vedentarpeen täydellisesti, joten se sai jatkua entiseen malliin. Mutta Tilda alkoi viipyä huussireissuillaan epäilyttävän pitkään...


Suhde uuteen naapuriin, Alvariin alkoi ja jatkui lämpimänä. Naiset rupesivat pynttäytymään vielä vanhoilla päivillään. Sisaret saivat naapurin tulemaan jouluksi maalle, ja vastaanotto oli ylenpalttinen. 


Velimiehellä Rutgerilla oli puolestaan halu saada lapsuuskoti haltuunsa, ja hän toivoi, että siskokullat muuttaisivat jonnekin hoitokotiin.  Siskot halusivat, että heidän oli saatava uusi sisävessa. Rahaa olisi hankittava jostain lisää, jotta he voisivat toteuttaa unelmansa. Vihdoin he keksivät yllättävän tulonlähteen itselleen, ja aukaisivat postilokeron, jonka välityksellä he kävivät kauppaa. Tytöt valmistivat potenssilääkettä, jota he myivät postin välityksellä ostohaluisille tilaajille, muun muassa omalle veljelleen...
~~~~


Jälleen viikonloppu hiipii varkain luoksemme. Olin keskipäivän ajan Paupau neidin  (3v) kanssa, ja katselimme lasten elokuvia, söimme ja tarinoimme. Siinä se aika huiskahti, kuin tyhjää vaan, sanoi entinen Kankkulan vaari.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                                            Aili-mummo







keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Joensuun Botaniasta ja Hellistä

Palmupuun varjossa...
HIMA

Kliivia kukkii ikkunalaudalla kaupungissa, 
sinne uuteen kotiin se on juurtumaan tuotu.
Täällä maalla taas kuolleeksi heittytynyt onnenapila 
nostaa ensimmäisen verson, kuultavan punaisen.
Aamulla kasvot ja yöllä hiljainen odotus,
johon mahtuu niin kuiske kuin hiljainen kohina,
melkein kesäsateen ropina.
Olen hereillä ja jouten ja uneksin vain,
kuten se entinen mies, 
Monsieur Montaigne, jäykkä Pariisin patsas.
Mutta sinä olet siellä, nukut jo
siinä liian leveässä sängyssä,
johon jokainen unelma uppoaa
ja joka silti vie yötä eteenpäin.
Ja kun mietin, tulen heti sinne minäkin
ja jonnekin pehmeään vajoan jälleen;
aina, aina olen siellä missä sinä,
jossain omassa kodissa, tutussa himassa,
jos sellaista sanaa osaan vielä käyttää.
Niin kuin minä olen kokonaan sinua ja sinun,
niin alkaa ja etenee kevät taas, kukkii
ikkunalaudan kasvien ja ruukkupuitten varjoissa,
joita yön autojen hitaat valot
yhä uudestaan ja uudestaan heittävät kattoon.

- HANNU MÄKELÄ -

Oikealla koristeananas
Retkeilimme viime lauantaina Joensuussa Itä-Suomen yliopiston omistamalla Botannialla, jota myös Perhospuutarhaksi on kutsuttu. Tosiaan, oli siellä ainakin yksi perhonen, jonka näimme liihottelevan, mutta perhosten toukkia oli puutarhaan tuotu runsain määrin. Joten ainakin muutaman viikon perästä perhosia varmaan löytyy.

Teimme oikein perhematkan naisväen kesken. Pojan vaimo ajoi autoa, mukana olivat tytöt ja heidän serkkunsa sekä minä. Yliopisto aikoo kuulemma luopua tuosta hienosta puutarhastaan, onhan heillä jatkuvasti ollut rahavaikeuksia. Väkeäkin on irtisanottu paljon. Nyt on perustettu myös tukiryhmä Botanian ystävät, joka aikoo keksiä, millä rahoituksella kasvitieteellinen puutarha voisi toimia eteenpäin. Se löytyy tästä.

Botanian puolesta voi kirjoittaa nimensä myös adressiin ihan fyysisesti paikanpäällä, johon minäkin nimeni raapustin, ja toivoakseni moni muukin.

Botanniassa on kakadu papukaijoja, ja muuan heistä, Juuso niminen, puhuu. Sana oli muistaakseni "terve". Lisäksi oli yksi vihreä papukaijapariskunta, jonka nimeä en tiedä. Varsinkin lapsia nämä kiinnostivat kovasti.

Vaikka riisuimme päällysvaatteet naulakkoon, tuli siellä trooppisella osastoilla kuuma, joka taas talviosastolla jäähtyi. Hyvä etten vilustunut, mutta ääni melkein meni käheäksi. 
Ensimmäisen kerran näen kun rahapuu kukkii...
Kolmella meistä oli mukana kamera, koska valokuvaaminen ei ole kielletty. Ellu oli lapsista ainoa, joka kuvasi; hän pitääkin kovasti valokuvaamisesta. Miniä taas kuvasi omalla järkkärillään hienoja otoksia, suunnitelmissa on varmasti kuville käyttöä. Ja minä taas kuvasin teitä varten, rakkaat blogiystävät!

Nuo botanian kasvit ovat meille tuttuja siitä, että pidämme useimpia niistä huonekasveina eli ruukkukukkina   kodeissamme. Paljon oli siellä vasta ruukutettuja kasveja...

Toivon hartaasti, että botania saisi jatkaa eteenpäin, ja lapset ja aikuiste voisivat opintomatkailla tässä hienossa laitoksessa. Ikävää, jos kaikki aotaan lopettaa iänikuisessa rahan puutteessa!
Hän on botanian vetonuala, Juuso-pappukaija, puhuu ainakin yhden sanan...
Monet teistä muistanevat sen mainion Paras hankkeen, jonka piti 'parantaa' sosiaali- ja terveyspalvelujamme. Meille perustettiin 3-4 vuotta sitten neljän kunnan keskeinen Helli, joka on ainoastaan osoittanut meille huonot puolensa. Yhtenä innokkaimmista puuhamiehistä oli nuori kunnanjohtajamme Olli Riikonen. Nyt olemme tulleet katkeraan päätöspisteeseen tai ainakin lähelle sitä.


Hellin kuolinkamppailusta kirjoittavat Matti Kosonen blogissaan Näin se on nähtävä ja sanomalehti Karjalainen. Koko Hellin toiminta-aika on menty yhä alaspäin, palvelut huonontuneet jatkuvasti ja laskut kasvaneet. Sanovat että Hellin tileistä ei ota selvää Erkkikään, mutta jatkuvasti joka vuosi saamme maksaa miljoona tolkulla lisää rahaa. Lisäksi kiteeläiset ovat vallanneet meidän terveyskeskuksemme potilaspaikat, ja tohmajärveläiset saavat hoitoa Tikkalamäellä keskussairaalan tiloissa. Joten niistäkin laskut lankeavat Tohmajärven kunnalle.


Monien meidän osaksi on tullut etsiä palveluja yksityislääkärien kautta ja tietysti maksaa itse. Minäkin investoin polviini 600 euroa päästäkseni kunnolla kävelemään. Eilen kävin asioilla  kirkonkylässä, kirjastollakin, mistä toin runsaasti lukemista. Se on vielä toistaiseksi maksuton palvelu, saa nähdä kuinka kauan. 


Toivotan tervetulleiksi uudet lukijani Harakan ja Marjatta H:n. Viihtykäätte Aili-mummon blogi(e)n parissa...


Oikein hyvää keskiviikkopäivää kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-mummo!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Mukavaa viikonloppua!

Joensuun Botanian kasveja 09.03.2012.

VANHA VESIROTTA

Kaislaranta kahisee, 
suviheinä suhisee,
rapakossa rahisee;
Kuka siellä tuhisee?

Mikä tuolla pilkistää?

Vesirotan pieni pää,
viikset vallan mutaisina,
rämpii jalat rutaisina
vanha Jaakko Vaakko Vesirotta.

Silmät vettä siristen,
nenä nuhaa tiristen,
tuhisten ja puhisten.
Ja sitten voi voi Vaivastus!
Ja atsii atsii aivastus!

(Vaivastus on vesirotan omaa kieltä
ja tarkoittaa aivastuksen vaivaa
ja sitä että täytyy esiin kaivaa
nenäliina
niistääkseen nenän pieltä.
Totisesti piina!)
Ja taasen - voi Vaivastus,
ja atsii atsii aivastus!

Vanha Jaakko Vaakko Vesirotta
on - aivan totta -
vanha hieno herkkä rotta,
joka kärsii ammattinsa vuoksi
kuhanuhaa, vesiköhää, ryskäyskää.
Ja nyt - katsos, nyt se juoksi
suoraan kaislavuoteeseen
ja makaa jalat luoteeseen
ja kuono kohti kaakkoa.

Se auttaa Jaakko Vaakkoa.

- KIRSI KUNNAS -
~~~~

Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoilleni toivottaa 
Aili-Mummo


torstai 8. maaliskuuta 2012

Minä, Katariina




Mikäpä sopisi naistenpäivään paremmin kuin kirjapostaus Katariina toisesta, Venäjän kuuluisasta keisarinnasta. Tämä Laila Hirvisaaren teos pitää sisällään 600 jännittävää ja mielenkiintoista sivua, joihin yhteenkään en ehtinyt kyllästyä. Tunnelma nousee kirjan loppua kohti kuin jännitysnäytelmässä. Kirja onkin kirjoitettu Hirvisaaren näytelmän pohjalta: Katariina II Suuri eli viisauden nauru tyhmyydelle. Teos oli myös Finlandiapalkintoehdokkaana vuonna 2011, mutta ei tullut valituksi.


Päähenkilön esittely tapahtuu sivulla 23 seuraavasti:
"Minä Sophie Auguste Frederike, eli Anhalt-Zerbstin prinsessa Sofia synnyin Berliinissä 21. huhtikuuta 1729. Äitini Johanna Elisabet oli ylhäisen ja rikkaan Holstein-Gottorpin ruhtinatar. Isäni Cristian August oli Anhalt-Zerbstin rahaton ruhtinas, Preussin armeijan kenraalimajuri, kunnian mies, äitiäni 27 vuotta vanhempi. Asuimme Stettinissä, jossa isäni toimi varuskunnan komentajana....Ollessani neljäntoista , tapahtui asioita, jotka käänsivät minun, pienen tytönrääpäleen, elämän päälaelleen." 


Venäjän keisarinna, Elisabet, oli pyytänyt prinsessa Sophieta avioitumaan perintöruhtimas Pietarin kanssa. Elisabetin isä on Pietari Suuri, mutta keisarinnan äiti ei ole virallinen keisarin puoliso, vaan vihkimätön jalkavaimo...


Sofia saa Venäjällä nimekseen Katariina II, kun hänet on vihitty aviomieheensä Pietariin, joka haisee pahalta, ja joka ei peseydy, vaan inhoaa sitä. Puolisot nukkuvat valtavan suuressa pylvässängyssä virallisessa makuuhuoneessa, jossa mitään avioelämää ei ole. Pietari ei koske vaimoonsa millään, vaikka heidän odotetaan aloittavan avioliittonsa. Menee vuosia, mutta lopulta keisarinna Elisabet uskoo, ettei Pietarista ole lapsen isäksi eikä vaimonsa aviomieheksi. Molemmat puolisot inhoavat toisiaan...Keisarinna määrää Katariinan hankkimaan lapsen, mies saa olla kuka tahansa, jonka Katariina hyväksyy lapsensa isäksi. Uusi perintöruhtinas on saatava Venäjälle, ja se on Katariinan tärkein tehtävä.


Katariinan äiti on muuttanut tyttärensä kanssa myös Venäjälle, mutta äiti ei pidä tyttärestään, kurjistaa vain hänen elämääsä, ja politikoi ja vakoilee ulkolaisille valtioille. Onneksi Katariina voi todistaa, ettei hän ole osallistunut näihin vakoiluasioihin, kirjeethän luetaan tarkoin. Katariinalle tulevia kirjeitä piilotellaan, monet tärkeät kirjeet hän saa vasta 30 vuoden jälkeen, keisarinnan Elisabetin kuoltua. Katariina pelkää henkeään, hänellä on oltava pakotie valmiina, jos häntä tultaisiin vangitsemaan ja viemään luostariin. Avioliiton purkuakin Katariina pelkäsi lähimpien liittolaistensa kanssa. Näihin ihmisiin kuuluvat Katariinan puolisisar Aleksandra ja hänen miehensä Leon. Aleksandra on Katariinan isän avioton tytär, joka muuttaa Venäjälle Sofia / Katariinan kanssa. 


Katariina saa lapsen rakastajaltaan, tietysti lapsi on virallisesti suuriruhtinas Pietarin lapsi.
"...Onko minulla tunteita? Ne liukuvat helposti miehestä toiseen. Nyt olen hulluna Zuboviini, sitä ennen olin hulluna johonkin toiseen. Ja sitä ennen ja sitä ennen...Jos ajattelen kaikkia suosikkejani, Saltykov oli lapsentekijä, Orlov keisarinnaksi tekijä, Potemkin itse hulluus, mutta Poniatovski ...itse rakkaus..." Aluksi tulee rakastajan kanssa keskenmenoja, mutta "lapsen oli määrä syntyä Moskovassa ja hänet oli tarkoitus viedä siunattavaksi Marian Taivaaseenottamisen kirkkoon. 


Suuriruhtinas huvittelee kalmukkipojan kanssa, joka oli ainoa, joka sai suuriruhtinaan kylpyyn. Poikarakkautta siis. Moskovasta hovi muuttaa Pietariin, jossa on useita  asuinpaikkoja: Pietarhovi, Kesäpalatsi, Zarskoje celo ja tietenkin Talvipalatsi. Synnytys tapahtuu Kesäpalatsissa jääkylmissä vetoisissa huoneissa syksyllä. Syntyy poikalapsi, jonka heti pestyä ja synnyttyä koppaa tsaaritar itse syliinsä ja sanoo: "Me adoptoimme lapsen. Niin on tapana täällä Venäjällä". Elisabetilla ei ole itsellään lapsia. Samoin käy seuraavankin lapsen kohdalla, tsarinna koppaa lapsen heti sen synnyttyä itselleen. Lapset kasvatetaan täysin erillään äidistään, lastenhoitaja on lasten 'äiti' ja tsarinna mummo. Vasta hiukan ennen Elisabetin kuolemaa tekevät Kariina ja Elisabet sovinnon, ja antavat anteeksi kaiken tehdyn pahan. "Katheriine, naiset vaihtavat  aina salaisuuksia kun ovat kahden kesken. En tiedä, kannattaako teidän ottaa Grigori Orlovia vakavasti. Komea hän on... Niinkin voi käydä, Katherine, että ihmiset kohtaavat todellisesti vasta kuolemassa. Sitten hän sanoi: 'Tämä aamu on loppuelämämme ensimmäinen aamu. Minä halusin sinut tänne Katherine kertoakseni miten se tehdään...' 
Se oli testamentti, Leon. Nyt minä sen tiedän."


'Se' tarkoitti vallankaappausta. Elisabethin kuoltua valtaistuimelle nousee tsaari Pietari III, joka aloittaa hallituskautensa avovaimonsa (rakastajatterensa) kanssa. Ensiksi uusi tsaari iskee Venäjän ortodoksisen kirkon kimppuun, vaikka hänet on kastettu siihen uskoon, mutta mieleltään hän on luterilainen. Häntä ei oltu vielä kruunattu kirkon päämiehelksi, mutta siitä huolimatta Pietari määräsi kirkon omaisuuden takavarikoitavaksi valtiolle. 


Uusi Talvipalatsi valmistui 1762, juuri ennen entisen tsaarittaren kuolemaa. Katariina saa huoneiston palatsin toisesta päästä, jonne tehdään heti uudet pakotiet pahoja tilanteita varten.  Katariina odottaa kolmatta lastaan, poikaansa Alekseita, jonka isä oli Grigori Orlov. Synnyttämisen aikaa pelätään, mitä tapahtuu, jos tsaari saa jostain syystä päähänsä tulla tsaaritarta tervehtimään. Keksitään juoni, Skurin (avustaja) tarjoutuu polttamaan oman rakennuksensa, jotta Katariina saisi olla synnytyksen ajan rauhassa. Tsaari kun haluaa jalkavaimoineen nähdä kaikki tulipalot vierestä pitäen. Puolessatoista tunnissa Katariina synnyttää lapsensa Salaisessa Buduaarissa, ja avustajat saavat siistittyä keisarinnan vastaanottokuntoon. Pietari ei huomaa mitään outoa tapahtuneen, ja Katariina saa loppuun asti salattua tämän raskautensa. Lapsen adoptoi sisar Aleksandra ja hänen miehensä, Leon Denitov.


Tsaari Pietari III ihailee suuresti Preussia, ja haluaa tehdä kaikki toimensa Preussin mielen mukaan, hävitä sodankin Preussin kanssa. Hän hankii vihamiehiä ahkerasti, ja suututtaa suuren osan kansaa samoin kuin Venäjän kirkon. Pietari III on hullun kirjoissa, hänen tempauksensa ovat omituisia, Katariina pelkää henkensä puolesta.  Orlovien ja muiden kannattajiensa avustamana vallankaappaus  onnistuu, ja Pietari vangitaan, ja myöhemmin Katariinan rakastaja surmaa tsaarin.


Katariina muistelee: "...Tein aviorikoksia avioliittoni aikana kolmen miehen kanssa. Kaikki muut suhteeni ovat olleet leskeyteni aikaa. Myönnän, että petin aviopuolisoani jatkuvasti. Enkä edes kadu sitä. Olen aina ollut aistillinen nainen. Voin tunnustaa itselleni ajatuksissani, että tarvitsen miestä joka päivä. Se ei ole elämäni pääasia.---. Minun väitetään sotkeutuneen jopa hevosiin...Sivistyneenä ihmisenä minulla on oikeus syvästi loukkaantua koko maailmalle, jos tällaiset hirvittävät juorut ovat ainoa asia mistä minut kuoltuani muistetaan!"


~~~~


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa ja naistenpäivän iltaa!
                                  Aili-mummo
















maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kummittelevia eläimiä...

Ellun ja Angin piirustus: Kirjava kummitus

On naama totinen kummituksen,
suu viivana möllöttää.
Toinen silmä on suuri ja ummessa,
toinen vieressä röllöttää.
Korvat siipinä tuulessa liehuu
ja tukka sinisenä
päässänsä riehuu...


- Aili Nupponen -


Ellun ja Angin piirustus: Silmälasikummitus.
Arvelin siirtyä kummitustarinoihin. Ne on otettu teoksesta Pieni Kummituskirja, toim. Kati Lampela. SKS (2006).


"Talon emäntä oli noita, joka vei sairastavan lehmän tai muun kotieläimen aina talon pirttiin. Toisinaan itikka eli lehmä parani, toisinaan tauti paheni ja eläin kuoli, toisinaan se jouduttiin lopettamaan, jotta eläinparka pääsisi kärsimyksistään.


Samassa talossa oli Kuppari-Kaisan huone. Hän oli hyvä hieroja ja kuppari ja viipyi usein myöhäiseen yöhön matkoillaan. Kerran hän taas oli ollut kylällä ja tuli myöhään iltasella kotiin. Talon väki sanoi saunassa olleen hyvän löylyn ja että vielä sitä oli jäänyt Kaisallekin. Kaisa  lähti saunaan myöhäisestä illasta huolimatta, koska ei pelännyt turhia, eikä tyhjiä säikkynyt.


Kun Kaisa löi löylyä kiukaalle, ilmestyi lehmä kiukaan viereen. Se ynisi, katsoi Kaisaa lauteille ja puisteli sarviaan niin että ne kalahtelivat lauteisiin. Silloin Kaisa sanoi: "Haista paskas ja mee tiehes ja anna mun saunata. Sinähän oot tapettu jo aikaa", paiskasi vettä kiukaalle ja jatkoi vain saunomista. Siihen se lehmä hävisi, eikä sitä näkynyt sen koommin.


Kaisalle ilmestynyt lehmä oli ollut talon enetinen iso musta kellokas. Se oli jo aikaa sitten tapettu, sillä se oli sairastunut. Kaisan muistin mukaan sitä ei ollut käytettykään pirtissä parantumassa, kuten tapana oli. Kun Kaisa pääsi saunasta tupaan, sanoi hän: "Hiilikki tuli saunaan." Talonväki ei ottanut sitä uskoakseen, vaikka Kaisa tunnettiin rehellisenä ihmisenä."


Tarina on Sievistä 1935.
~~~~~


"Joku mies meni kerran vedon päälle yöksi kirkon lehteriin. Yöllä siellä maatessaan hän kuulee, että joku kipuaa lehteriin. Hän katsoo alaspäin ja näkee, että sinne ylös on nousemssa verinen härkä. Hänelle tuli hätä käteen ja hän lähtee pakoon. Ääni kuuluu perästä: "Katso minun punaiseen suuhuni." Mies vain huutaa: "Katso sinä minun takapuoliini," sillä hän tietää, ettei saa katsoa taaksensa, kun kummitusta pakoon lähtee, muutoin paha perii."


Tarina on Ikaalisista 1935
~~~~


"Helluntaiaattoiltana vuonna 1920 tulin minä Kallen kanssa Multian Haapakumpuun.
Oli hyvin valoisaa ja lämmintä, ruohoa ei vielä ollut maassa. Puotirakennuksen seinässä oli jousikarhi. Sen vierestä, aivan meidän edestämme, lähti äkkiä kummallinen elävä. Väriltään se oli kuin likaantunut jänis. Eläin oli noin kaksi metriä pitkä ja 60-70 senttimetriä korkea. Sillä oli puolen metrin pituinen häntä, jota se piti pysyssä. Eläin hyppäsi läheiseen aidan mutkaukseen ja katosi meidän edestämme aukealle paikalle. "Mikäs piru se oli", sanoi Kalle." "En minä tiedä", vastasin. Me etsimme joka paikan, mutta emme löytäneet mitään. Muuta kummitusta en ole eläissäni nähnyt."


Tarina Multialta 1938.
~~~~


Uusi viikko on taas alussa. Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää maaliskuuta!
                                       Aili-mummo









perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kansanperinnettä ja lapsuusmuistoja

Lapsenlapsen piirustus Punatulkku, josta tehtiin mummolle hiirimatto.
PUNATULKUN PULLAMATKA

Poikasensa kanssa meni kaupunkiin
punatulkku pullan ostoon, paakariin.
"Tavallinen pulla vaiko rusina-?
Yksi kappale vaiko tusina?"
No tätä eivät osanneetkaan ratkaista.
Piti lyhyeen siis pullamatka katkaista.

- Englantilainen kansanruno, suom. Kaarina Helakisa -

Tuvan eli olkkarin parketilla on myös hyvä piirustuspaikka.
LEIPURITAIKURI - TAIKURILEIPURI

Oli kerran -
ei suutari
ei kraatari
ei pikipöksypietari
ei kulkuri
ei nahkuri
ei marsipaanimaakari,
vaan kelpo pullapaakari
ja kuulu taikuri.

Hän vispiläänsä heilutti
ja huusi: hupsis hui!
Jo kulhossa vene keinutti
ja taikinassa ui.


Sormensa sitten taikinaan
hän työnsi, hupsis hei.
Jo tuuli yltyi nousemaan
ja venheen kauas vei.

Kun jauhopussiin puhalsi
hän vielä, hupsis hoi,
jo lumi kulhon peitteli,
ei mitään nähdä voi.

Mut kämmenellä leipurin
on vene, hupsis hai.
Se tosityötä taikurin
on, arvaat jo sen kai.

- Kaija Pakkanen -
~~~~
Ilima on tännään - pitkästä aikoo - (p)lussan puolela, ja räystäät alkaa tippuu, toivottavasti ei muahan asti!


Kynttilänpäivästä tulloo pyhänä neljä viikkoo. Vanha kansa sano, jotta kevättä kynttelistä eli kynttilänpäivästä, jollon puasto alako (varsinnii ortotoksiloila). Meile lurilaisile kirkkohrra suosittel ekopuastoo. Piti ruveta laskemmaan, miten voipi luontoo siästee; muunmuassa auton käyttö piti minimoija. Van en mie jaksa jalan kulkiin kiertee sitä Yhteisvastuuta talosta toiseen, on sen verran pitkät taloloihen välit.


Entisaikaan ei suanu puastonaikaan imettee isompoo lasta, kun siitä suatto tulla noita! Ja rulliloita piti pelätä koko puaston ajan piäsiiseen asti, väittää Kustaa Vilikuna vainoo.


Muuvan merkkipäivä maaliskuussa on 'Tapijon riihenpuinti', joka tunnettaan nimelä honka- eli kuarnatuulen ja mehänkylyvön nimelä. Siitä laskettaan seihtemän tai yheksän viikkoo sulliin vessiin. Jos se tapahtuu varrain, myös kylyvöttii tehhään varrain. - Tarkottaskohas tuo riihenpuinti niitä 'päristäjän purkuja', jollon tuul karistelloo puista oksii ja kuarnoja hangele; hanki ja meilä pihamua tulloo siivottoman näköseks, myö kun asuttaan mehässä. Karjalassa maaliskuuta sanottiin mämmikuuks' (Kustaa Vilikuna). Mämmi tehtiin ennen piäsiistä, ei sitä entisaikaan tyhjii kyhhäilty, van uuninarina ol täynä tuohiroppeita paistumassa.


Variksettii tul tuas immeisiin ilimole maaliskuussa tunkijoile räkättämmään. Sekkii tieto ol' kansale tärkee...


Entisaikaan ol' mahottaman paljo uskomuksii ja merkkipäivii, ihe en niihen usko, miusta seun taikauskoo. Miina-täti osas ulukoo vinon pinon sananparsii, joita hiän aina sopivassa tilanteissa laskettel meile lapsile. Tättii mie suannii kiittee paljosta, jotta kiinnostun perinteestä ja historijasta. Isä tuas osas paljo suku- ja talotarinoita, ja lisäks kummitusjuttuja, joita hiän iltasilla kertoil toisile aikuisile, van mie pikkupentu kuuntelin niitä silimät pyöreenä kun pöllölä. Ei sillon miun lapsuuvessa ollu televisijoo eikä alakuaikona ies ratijoo; siitä kuuneltiin vuan uutiset ja jumalanpalavelukset ja Markussetän lastentunti.
Sa(d)ut mie kerron ihe itellen, ei niitä aikuiset lukenu miule. Sittä kun 6v. opin lukemmaan, luvinhan mie Riihiahon vähäpätösen koulukirjaston laijasta laitaan.


Toivotan teille kaikile lukijoile oikkeen hyvvee ja mukavoo viikonloppuu!
                      Aili-mummo