Google+ Followers

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappuvirsi

Kevät ja hiirenkorvat Ailinkalliolla.


MITÄPÄ NYT VIRTTÄ LAULAN

Mitäpä nyt virttä laulan,
kuta virttä kuikuttelen?

Laulan lehot leipämaiksi,
ahovieret vehnämaiksi,
mäet mämmikakkaroiksi,
pienet vaarat piirasiksi.

Laulan mie tytöille tyynyn,
isännille ilvesturkin,
emännille verkaviitan,
pojille punaisen paian.

Mie laulan tähän talohon,
tammen keskitanhualle,
tammelle tasaiset oksat,
joka oksalle omenan,
omenalle kultapyörän,
kultapyörälle käkösen.

Kun käki kukahtelevi,
kulta suusta kumpuavi,
vaski leualle valuvi,
kultaisehen kuppisehen,
vaskisehen vakkasehen.

- Suomalainen kansanruno -

Näillä kansanrunon sanoilla toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein ihanaa Vappua ja Vapun aattoa!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Matkalla Alaniassa 4.

Hotelliamme vastapäätä oleva rantapuisto...
Tiistaina 17.04.2012 heräsin selkä jäykkänä  ja kipeänä surkean yön jälkeen. Oli pakko nukkua selallään, vuode oli kaatopaikkatavaraa, tyyny kova ja liian korkea minulle. Tarvitsen matalan tyynyn, jotta voin nukkua kyljelläni.

Aamiainen kello 7.30 oli hyvä ja monipuolinen, suihkun jälkeen. Noin 10 aikoihin lähdimme paikalliseen 'posti- ja rahanvaihtoliikkeeseen' , jossa vaihdoin 50 euroa Turkin liiroiksi; suhde oli 1 euro =2,35 TL. Ostin 20 kpl postikortteja yhdellä eurolla ja viisi postimerkkiä. Palasimme hotellille, jossa kirjoitimme postikortit ja minä kirjoitin matkapäiväkirjaa. Täytin myös palautelomakkeen eilisestä retkestä.

Olimme hotellilounalla; meitä palveli itse ravintolapäällikkö kädestä pitäen, toi pöytäämme juomiset (valkkaria), ja vei ruokailun jälkeen pois likaiset astiat. Nähtävästi mies oli ihastunut matkakumppaniini...
Vuorelle rakennetaan kiivasta vauhtia; maasta on puutetta!
Oli kovin tuulinen ilma, siksi Marin kasvot ovat kireät...
Ostosretki


Veimme ostosretkelle mennessä kortit postiin. Lähtöpaikka oli Kale-marketin edestä.

Mutta mikä ostosmatka!!! Meiltä ei kysytty mitään, minne halusimme mennä. Ensimmäinen kohde oli kello- ja kultasepänliike, jossa meitä odotti 6-7 miestä valmiina palveluksiin. Eräs nainen osti itselleen sormuksen. Meitä muita nauratti ja - suututti!!  Meille tarjottiin liikkeessä juomia, mutta join vain omenateetä.

Tämän jälkeen pakkauduimme pikkubussiin ja ajoimme Panda Leather markettiin, jossa meille tuputettiin toista tuhatta euroa maksavia nahkatakkeja. Myyjä kysyi, paljonko haluaisin maksaa takista? Sanoin että hinnasta pois 75 prosenttia. Kauppoja ei syntynyt, myyjät pudistelivat päätään. Sanoin, että minulla on kotona komerossa kolme nahkatakkia ja turkki, kiitos en tarvitse niitä lisää!!! Mari laukoi lisää totuuksia: "Suomessa pitävät nahkatakkeja romanit ja venäläiset".

Sitten meidät vietiin merkkivaateliikkeeseen, jossa kävimme vessassa. Myynnissä oli Adidas-urheiluvaatteita ja muuta turistirihkamaa. Ostin omenateetä 600 gramman pakkauksen 10 eurolla, selvisi että muualta senkin olisi saanut kolmella eurolla.

Tämän jälkeen oli vuorossa silmälasiliike. Aikaa oli lähtöön vain kaksi vuorokautta. Omistaja puhui suomea, mutta kauppoja ei syntynyt, ymmärrettävästi.

Vasta viimeksi annettiin aikaa noin puolituntia tehdä ostoksia basaarikujalta. Kaikessa kiireessä ostin 18 paria sukkia, yhden t-paidan ja kuusi paria miesten 'nimettömiä'. Huimaa!!! Hotellille pääsimme vasta kello 18.30.

Oli aika antaa palautetta tästäkin retkestä, jossa meille yritettiin väkisinmyyntiä!!

Merellä vaahtosi, mutta puistossa kukki...
Hotellimme Sultan Sipahi Resort oli puiston takana.
Vapaata aikaa meille jäi keskiviikoksi ja torstaiksi. Keskiviikkona keskityimme viimeisiin kotiin viemisiin.

Aamiaiselta palattua luin Krokotiilimiehen loppuun. Se oli niin vaikuttava, että tuli tippa silmään. Sirryin lukemaan mukaan ottamaani Parnassoa. Lounaan jälkeen lähdimme ostosretkelle pääkadun varteen. Ostin laukun viemisten takia, ja miniälle puseron. Valitettavasti valikoima oli liian suppea, malli oli luullakseni nuorisomuotia.

Mari osti hajuvesiä, ja ovela myyjä myi minullekin samat tuotteet, vaikka minulla on niitä liikaa entisiäkin. Miniä ei pidä hajuvesistä, on kuulemma niille allerginen.
Lasten leikkipuisto oli jonkin matkan päästä hotellistamme.
Torstai kului kotiinlähdön merkeissä, ja etsimme viimeisiä tuomisia. Tytöille valkosuklaata ja minttukaramelleja itselleni. Kallista oli, samoin oli alkoholien laita, emme ostaneet niitä ollenkaan.


Iltapäivällä otimme kauneusunet, jotka jäivät lyhyiksi. Kahville lähdimme puoliviiden aikaan. Silloin tuli Deturin opas kertomaan meille, että hotellille saapuu mies Panda Leather liikkeestä tuomaan meidän ' arvontavoittojamme' tervetulotilaisuudesta. Tuli mies auton kanssa ja vei meidät - jo kolmannen kerran - kyseiseen liikkeeseen. Mukaan tuli myös kuopiolainen mies, joka myöskään ei ollut saanut 'voittoaan'. Valitsin naurettavasta kasasta ruskean naisten lompakon, Mari otti kolikkokukkaron ja kuopiolainen otti myöskin piene pussukan. Siinä koko show. Viimeiseksi yritettiin Marille myydä nahkatakkia. Hotellille pääsimme Pandan kyydillä.


Iltapuolella tuli aurinkokin näkyviin. Muutamien tuntien perästä läksimme  (klo 23) lentokentälle. Koneemme nousi ilmaan kello neljä aamulla, ja Joensuussa olimme kello kahdeksan perjantaiaamuna.


Siinä oli pääpiirteissään meidän Alanian seikkailumme. Lupasin Deturille, että kirjoitan julkisesti kaupankäynnistä, jota suorastaan pakottamalla yritetään turisteille tehdä. Muuten oppaat olivat ystävällisiä ja palvelualttiita, ei ole heidän syytään tällainen ostoskierros. Tuomio lankeaa itsensä matkatoimiston piikkiin.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!
                                   Aili-Mummo

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Matkalla Alaniassa 3.

Myytäviä vaatteita ulkoeteisen lattialla.

Vuoristoretki jatkuu...


Kun ajoimme vuoristoon, näimme valkoisia kukkivia puutarhoja. Kun kysyimme, mitä nuo puut ovat, opas kertoi meille niiden olevan mantelipuita. Kukat olivat valkoisia ja melko pieniä, mutta puut olivat täynnä kukkia. Tulee varmaan hyvä mantelisato ensi syksynä. Melkoisen työn ja vaivan takana tuollainen puutarha on ollut kivisessä rinnemaastossa. Rinne oli pengerrettävä, muuten sen viljely olisi ollut mahdotonta.

Teimme siis vierailun ravintoloitsijan kotiin, jossa meille talon ehtoisa emäntä tarjoili vierailleen teetä ja esitteli kotiaan. Rakennuksella oli ikää 300 vuotta, joka selittää talon ulkonäön. Istuimme talon kuistilla eli ulkoeteisessä penkeillä. Talon vanha emäntä oli syömässä pienessä huoneessaan, ja keittiössä ahersi nuori nainen taloustöissä emännän apuna. Talon eteisen lattialle oli koottu suuri määrä myytäviä käsitöitä, ostin sieltä itselleni kukikkaat turkkilaisen naisen housut. Ne ovat ilmavat ja mukavat pitää. Ja sopivat varmasti jokaiselle!

Kauppa kävi kuin siimaa ja talon emäntä oli hyvillään...
300 vuotta vanhan ulkoeteisen seinällä oli  tällaisia 'koristeita'.

Kellosta en aikaa katsonut, vierailumme kesti korkeintaan tunnin. Pakkauduimme autoon ostoksinemme, ja auton nokka käännettiin takaisin kohti ruokapaikkaa.

Mutta kotimatka se vasta jännä oli. Kuski lähti ruokapaikastamme  ajamaan siihen suuntaan mihin opas viittasi. Tie nousi yhä ylemmäs vuoren kuvetta entisiä jälkiä useita kilometrejä, mutta sitten kuskille tuli uskon puute ja hän kääntyi täpärästi tien kurvissa takasin tulojälkiä. Vähän ajan päästä tuli - yllätys yllätys - vastaan Deturin toinen pikkubussi, ja jälleen oli käännyttävä takaisin. Sitten pysyimmekin tiiviisti edellä ajavan auton perässä. Vuoren rinnettä edestakaisin 'sahaamalla'  pääsimme lopulta takaisin Alanian kaupunkiin, kello oli lähellä neljää. Bussi vei meidät takaisin hotelleille, lähtömme oli Kale-marketin edestä.

Samoin tässä...
Makuuhuoneen nurkkaus.
Lapsen vuode makuuhuoneessa. Huomaa myös lämpöpatteri.
Olohuoneessa oli tällainen kamina, päällä keittolevy.
Olohuoneen lattialla oli tällainen 'sohva'. Pieni tv. oli sijoitettu komeron lattialle.
Ehdimme juuri parahiksi kello puoli viiden kahville. Otimme muutaman grogin ja rupattelimme Marin kanssa kahdestaan. Osan ajasta olimme parvekkella. Ulkona varjossa oli suorastaan kylmä, Mari näytti minusta kuumeiselta.

Illalliselle painuimme puoli kahdeksan jälkeen. Ruokaillessa tapasimme Joensuun naisia, joista toinen oli vahvassa hiprakassa. Rouva kertoi niistä ostoksistaan, joita oli Panda Leatherissa tehnyt.

Ilalla kirjoitin vielä matkapäiväkirjaa, mutta Marilla oli kiire jo nukkumaan. Sammutin lampun heti hampaiden pesun ja vessassa käynnin jälkeen.

Vaatekasaa on pengottu ahkerasti...
Näkymä vuoristoon talon läheltä. Klikkaa suuremmaksi!
Zuumin kanssa löytyi maisemasta rakennuksia. Klik!
Matkalla Alaniassa jatkuu...


Huhtikuun viimeinen viikko on vierähtää pian lopuilleen, ja kevät alkaa olla jo meilläkin. Vesisateen jälkeen lumet lähtevät vauhdikkaasti, ei tosin vielä kokonaan. Mittarissa on parhaillaan päälle kahdeksan astetta lämmintä, mutta tuskin vielä Vapuksi pääsemme viime talven lumista eroon.


Kävimme eilen Joensuussa asioilla. Vähin erin pitäisi tehdä rästitöitä kuntoon, ja kohta on kevätsiivouksien aika...


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää kevättä ja loppuviikkoa!
                                   Aili-Mummo




                             

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Matkalla Alaniassa 2.

Alanian kaupunkia 116.04.2012. Usvainen näkymä...
Maanantaina 16.04.2012 teimme Deturin järjestämän vuoristokyläretken. Se oli matkamme jännittävin tapahtuma. Kävimme ainakin kilometrin korkeudella. Kaikkiaan sanottiin vuoriston olleen 1,2 km korkuinen. Alkupään tie oli leveämpi ja kestopäällystetty, sillä mahtui jopa sivuamaan vastaantulevan auton. Retkiauto oli normaalia kapeampi ja lyhyempi bussi, noin 25-30 hengen auto. Kuski ajoi tätä reittiä ensi kertaa, ja siksi ajoimme alkumatkan toisten autojen perästä. Deturilla oli retkellä mukana kolme autoa. 

Maanantai valkeni aurinkoisena ja kauniina, mikäpä meidän oli retkeillessä...
Matkaan piti lähteä aamulla kello 9.15, mutta aikataulut oli laitettu niin huonosti, että me jouduimme odottelemaan toisia lähtijöitä muilla pysäkeillä kymmeniä minuutteja, mikä hieman harmitti...

Alanian kaupunkia. Vuorinen niemi näkyy kauempana, linnoitus on siellä.
Eräs pysähdyspaikka vuoristoretkelle mennessä.

Ensimmäinen kohteemme oli pieni vuoristokylä, jossa kyläseppä valmisti myyntiin mm. veitsiä, joiden kahvat tehtiin eläinten (vuohen?) sarvesta. Puhuttiin puukoista, mutta minusta se oli vain veitsi. 

Kylässä oli  oma moskeija, sisällä en käynyt, sillä olisi pitänyt riisua kengät. Lisäksi sisällä oli täysin pimeää, joten kuvien ottaminenkaan ei olisi onnistunut. Ulkorakennukset (eläinsuojat) näyttivät myöskin huonokuntoisilta, jossain oli katto romahtanut sisään. Kevät oli jo pitkällä, puissa olivat hiirenkorvat, ja maa vihersi.
Ensimmäisen vuoristokylän rakennuksia.
Kyläseppä tekemässä veitsiä.
Vuoristokylän rakennuksia.
Kylämoskeija ulkoapäin.
Mummo ja aasi odottavat ratsastajia.
Seuraava etappimme oli ruokapaikka, joka oli ulkoilmaravintola alla olevan kuvan kohdalla. Siellä oli kalankasvatusta, mutta tuossa uomassa ei kaloja ollut. Ravintola sijaitsi yläkerrassa, katto oli päänpäällä, muuten paikka oli ilman seiniä. Tätä ruokapaikkaa hoitivat perheen miehet, saman perheen naiset hoitivat kotia, ja esittelivät sitä meille turisteille. Kirjoitan heistä kuvien kanssa seuraavan kerran.

Ruoka ravintolassa oli hyvää, ja annokset olivat suuria. Otin kanaa salaatin ja riisin kanssa, Mari söi kalaa, joka oli omasta kasvattamosta saatua.

Ulkona kylän mummot olivat keränneet koko kylän aasit turistien ratsastusta varten. Mummo talutti aasia, ja vieras istui aasin selässä satulassa. Huomasin myös muutaman muulin. Ratsastuksesta perittiin pieni maksu. Ratsastuksesta sai halutessaan aasilla ratsastuskortin muistoksi. 
Ruokapaikan putous. Siellä kasvatettiin kaloja.
Retken selostus jatkuu seuraavassa postauksessa.
~~~~


Uusi viikko on alussa. Toivottavasti tällä viikolla on lämmintä säätä, ja saamme myös kaivattua sadetta. Meillä on täällä rapakelit pahimmillaan...


Kiertelin eilen kylillä Yhteisvastuukeräystä kuljettamassa talosta toiseen. Vielä yksi sunnuntai on uhrattava tälle harrastukselle, ja sitten keräys päättyy.


Toivotan Irenen lämpimästi tervetulleeksi lukijakseni!


Oikein hyvää ja aurinkoista viikkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Matkalla Alaniassa 1.

 Tippukiviluolan suu  Alaniassa 4.4.-12. Klik!

Lämmin tervehdys teille, hyvät ystävät, Alaniasta! Olin siellä viikon 13.04.2012 - 20.04.2012. Matkan oli järjestänyt matkatoimisto Detur, jolle lausun kiitokset ja kirjoitan myöhemmin omista kokemuksistamme. Matkakumppanina minulla oli Marjatta, jolle lausun myös lämpimät kiitokseni tästä neljännestä yhdessä tehdystä matkasta. 

Kevät oli jo saapunut Turkkiin ja kyseiseen 120 000 asukkaan kaupunkiin. Joskus oli aurinkoista ja lämmintäkin, huippupäivä oli  +23 astetta Celsiusta. Paras sää oli heti kohta saavuttuamme, loppua kohti sää kylmeni, satoi vettä ja merellä myrskysi. Aallot löivät korkeina ja vaahtoisina. Rannalla ei ollut varsinaista tungosta, parhaina päivinä näki ihmisiä uima-altailla aurinkoa ottamassa. Lopussa taisi olla lämmintä  +17 astetta. Matkailukausi oli  vasta alussa...

Matkamuistomyymälä tippukiviluolan lähellä. Klik!
Lähtöpäivämme kotimaasta oli perjantai. Seuraavana päivänä  (lauantaina) teimme infotilaisuuden jälkeen kaupunkikiertoajelun. Ensimmäisiä kohteita oli kaupungissa oleva tippukiviluola, jonka ulko- ja sisäpuolelta otin joukon kuvia. Luolan etuosassa oli niin paljon valoa, että sitä saattoi kuvata. Alhaalla luolassa oli niin hämärää, ettei kuvaus onnistunut. Alas oli viety penkkejä, joilla kulkija voi lepuuttaa jakojaan, niinpä istuimme ja ihailimme näkymiä. Kaikkiaan Alaniassa on kaksi tippukiviluolaa, ne ovat löytyneet vahingossa räjäytystöiden yhteydessä.

Ensimmäinen kuva tippukiviluolan sisältä. Klik!
Lisää kuvia sisältä: klik!
 Onneksi luolaan oli pantu valoja, jotta kohteen saattoi nähdä paremmin ja myös kuvaus onnistui.
Näin laaja luola aukeni eteemme...
Alaosasta luolaa kuvia ei saanut, oli liian pimeää. Klik!


Luolan jälkeen menimme katsomaan vuoristossa olevan linnan raunioita. Linna varustuksineen oli rakennettu 1200-luvulla. Erään portin luona ylhäällä haisi 'ihan sille itselleen' eli ihmisen ulosteilta. Haju oli todella voimakas...

Linnan raunioita 1200-luvulta. Klik!
Vuorelle noustessa otettu kuva. Alhaalla kaupunkia. Klik!
Linnan läheisyydessä maasto oli kivistä. Klik!
Vuorten rinteille rakennetaan kovaa vauhtia uusia taloja. Klik!


Tällaisiin vuoren rinteisiin rakennetaan kiivaasti uusia taloja; myös turistit ostavat näitä innolla. Emme käyneet tutustumassa yhteenkään myytävään taloon, vaikka meitä muuten riepoteltiinkin kalliista ostoskohteesta toiseen - pyytämättä. Kerron niistä toisen postauksen yhteydessä. Raha näkyy olevan liikkeellä Turkissa, nostokurkia näki vähän joka puolella. Hotellimääriä en osaa sanoa, mutta paljon niitä Alaniassakin on. Tontit olivat pieniä, talojen välissä vain kujia tai kadun pätkiä.
Linnan raunioita ja pensaskasvustoa. Klik!
Näkymä tieltä muurin juurelta. Klik!

Kello viiden maissa pääsimme hotelillemme, Sultan Sipahille, takaisin, jossa meillä oli täysihoito. Aloitimme Marin synttärien vieton allasbaarilla kahden joensuulaisnaisen seurassa. Juttu luisti ja nauru raikui . Illallisen jälkeen tulimme kämpille, jossa vielä seurustelimme jonkin aikaa. Sammutimme valot noin kello 23.00.
~~~~

Kevät keikkuen tulevi, tiet ovat jo sulaneet, mutta muualla on lunta vielä paljon.
Mies kertoi sataneen vettä ainakin kerran. Huomenna on luvassa lämmintä jopa 10 astetta!

Toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein leppoisaa ja mukavaa viikonloppua!
                                Aili-mummo



tiistai 10. huhtikuuta 2012

Mummot on lähössä liesuun

Martti Ruokosen kuvitusta kirjaan Liian iso karuselliin. Gummerus (2005).

AIVOSOLUT

Hei sit
myö lähetään nyt
Ne hyppäs tervapääskyn selkään
vetos johonkin ihme vuosilomalakiin.
Niin ne lähti, 
ne miun aivosolut
miun luovuusosastolta.
Itikat hoilas  suviaamun valssia
englanninkielinen Basso-paarma pörisi:
händs ap beibii, händs ap
rämpyti-räm-räm
Käskystä mie huitelin käsiä
kuin Esapekka Salonen konsanaan
Niin kaikkosi luovuus
sinisiin korkeuksiin,
rahkarämeen suokukkien yläpuolisiin avaruuksiin.

Jos työ näettä miun aivosoluja
ottasiteks työ ne kiinni
ja palauttaisitta osoitteeseen:
Luovuuskuja 1 A, 13580 PÄÄNUPPI.
Löytäjälle palkkio, kymmene kiloa jätskii.

- Anja Romu -
Martti Ruokosen kuva kirjaan Liian iso karuselliin. Toim. Ulla Kivekäs.

Joskus seun vuan hävveissä, se luovuus. Siks kopijoin toisten runoja, esmerkiks'.


Van nyt mummo on lähössä liesuun Turkin muale, Antalijjaan asti. On maha ollu koko päivän sekasin jännityksen takkii. Lähtö on eissä perjantaiuamuna, ja kohtapuolin pittää alakoo pakkoomaan hynttyitä kassaan. Jos kuka ei tiijjä mitä ne 'hynttyyt' on, niin varmuuven vuoks sanon, jotta neun vuateriepuja...


Miula on matkaseurana Mari tuolta nuapurista, toiselta puolen kuutostietä. Mummot ne vuan matkustelloo porukassa, silleen on mukavampoo...


Onneks ne pitkät pyhät ol ja män, ei mittää isompoo sattuna. Tiet on hirmu rapasessa kunnossa, jotta ei kehtoo ihan turhoo kylilä ajella. Pittää se Yhteisvastuu lopettoo sieltä Alanijasta tultuu.


Ulkona on kova viima, piäle on pantava vuatetta tavallisen paljo, jotta ei kylymä seisaalleen. Tännään on jo ollu lämmintä melekein kuus astetta. Jos vuan satas vettä ja pitäs lämmintä, lumet lähtis lennossa. Suap nähä mikä on tilanne 20 päivä tätä kuuta, kun ollaan tiälä kotmuassa takasin...


Jotta elekee ihmetellä, jos ei löyvy teijjän kommenttiloihen vastauksii. Miula eijjoo läppärrii, jolla piäsis nettiin. Pöytäkone on liijjan jykkii kantoo mukana, ja lisäpainomaksuu tulis varmasti paljo... Meinoon pittee tuas matkapäiväkirjoo, jotta ois aineksii mistä kyhätä seuraava matkakirja.


Jotta oikein hyvvee viikon jatkoo teile lukijoile ja vielä seuraavannii viikon jatkoo. Vastailen kommenttiloihen vielä muutaman päivän ajan.
                            Aili-mummo




sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kuningas Kultatakin seurassa

Joensuun Botanian orkideoja.

KUNINGAS KULTATAKKI
Matt. 16:29

Kaikki kaupungin kadut eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja kirkot eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen, 
me elämme siitä, se elää meissä:
Onko tämä totta ja kannattaako.
Asiat liukuvat ohitsemme,
ja me vaellamme vajaina ilmiöissä.
Leikkikentällä, keinulaudalla seisoo kuningas Kultatakki.
Maata hän ei ole, hän ei ole taivasta,
hän on kuningas Kultatakki,
keinulaudan voittaja,
sillä paenneet ovat kentältä toiset lapset,
yksinäisyyden voittaja,
sillä toiset ovat paenneet.
Oikealla ja vasemmalla keinuu tyhjä
rautaisten ketjujen varassa.
Miksi me olemme kunigas Kultatakki,
kannattaako se ja merkitseekö se mitään.
Miksi me olemme voittaneet,
ja mitä on voittaminen.
Se, joka loi sinisen krusifiksin
taidekaupan ikkunaan,
tiesi varmaan,
että kuljemme vajaina ja kysymme,
koska kaikki kaupungin kadut eivät meitä auta.
Kun niiden ylle ja räikeitten valojen ylle
yö yön jälkeen on musta risti naulattu,
me olemme saaneet avun,
me, jotka emme anoneet, olemme saaneet.
Me nämme sen, koska sitä ei ole.
Me koemme sen, koska se ei ole totta.
Ja kunigas Kultatakki,
tyhjyyden voittaja,
on hiljaa ja nukkuu.
Nyt hän on yhtä kaikkien kanssa.

- Helvi Juvonen -

~~~~

Näillä mystisillä sanoilla toivotan teille oikein aurinkoista Pääsiäistä!


torstai 5. huhtikuuta 2012

Ehtookellojen kumahtelu...

Tohmajärven Kirkkoniemen vanha pappila hankien keskellä...

Ehtookellojen kumahtelu
ja sitten soittaa joku sellolla "Komm, süsser Tod".
Joku sairastaa nyt vakavasti, ei tunne enää ketään,
toinen luulee elävänsä nyt täysin voimin mutta on
                                                          kuitenkin kuollut.
"Tule, suloinen kuolema" - kaunis ja täyteläinen jousi
kuin tuuli hulmahtaa yli ja joku luulee elävänsä,
olevansa profeetta omalla maallaan, omassa kirkossaan.
Mutta ehtookello on kuoleman kello,
mereen vaipuvan laivan viimeinen kolahdus
ja kuka sanoikaan, että meren pohjassa makaavat
                                                                   kaikki ne,
joiden suu ei puhunut sateesta, leivästä eikä levosta?

Alttaritaulu katsoo kirkon peräseinältä,
elämänpuu, ristinpuu, vieritetty kivi haudalta.
Se katsoo kuin aurinko metsässä liikkuvia marjastajia,
laskeva päivä punaisissa, keltaisissa puissa,
maahan pudonneissa lehdissä, kahisevissa varvuissa.
Meri on lähellä, leveä ulappa ja sen taakse pilviin
                                                          putoa aurinko,
kirkon lasimaalaukset sammuvat, alttarille hiipii pimeys,
holveihin kiirinyt pääskysten laulu haihtuu pois,
keskikäytävää marssii ulos näkymätön hääsaatto,
sillä ei morsian ole enää onnellinen täällä.

Mustat hevoset on ajettu kirkon vierelle.
Niiden selkään hypähtävät ratsastajat,
he pudottavat krusifikseja kaduille ihmisten käsiin.
Mutta aurinko on pimentynyt, linnut metsässä 
                                                                 hiljentyneet
jalat valmiina hypähtämään;
kuu yöllä on punainen kuu
ja sumu ryömii peittämään veden pinnan, tiet ja polut,
nousee oksille asti
ja kosteiksi tulevat lintujen siivet.

Kirkon vierellä emme itke enää rakkaitamme,
kukat eivät enää ole kyyneleitämme
eikä multa ole kuollut enää kauan.
Kevät on lähellä, se nousee koivujen juurista,
sen laulu tarttuu notkeille oksille.
Mullan tehtävä päättyy keväällä,
silloin kun se paljastaa kasvonsa
eikä kätke enää niitä, joita olemme itkeneet.
Tuuli laskeutuu oksille, jotta me nousisimme
                                              ja lähtisimme
ja koko kevät muuttaisi pois, jättäisi meren tänne
                                                     ja tyhjän mullan,    
nälän kuluttamat temppelin portaat
ja sen penkeille nukahtaneen ikävän,
joka kuoli ennen kuin kukaan sen sydäntä tunnusteli.

- NIILO RAUHALA -

Näkymä Tohmajärven kirkonmäeltä Tohmajärvelle 04.04.2012.

Laskeudumme hiljaisesti pitkäperjantain suruun, siksi tuo Niilo Rauhalan runo.


Eilen peitettiin haudan lepoon muuan Mannisen suvun jäsen, joka oli tehnyt päivätyönsä Helsingissä pankkineitinä. Hän on syntyntynyt 1918, samana vuotena kuin äitini. He olivat koulutovereita, äiti tosin jo haudassa kesäkuusta 1974, eli lähes 38 vuotta aikaisemmin kuin tämä hänen koulutoverinsa. Varsinainen ruumiinsiunaus on toimitettu Helsingissä pienen sukulaispiirin kesken, pappikin oli suvun jäsen.


Vainaja halusi tulla lepäämään äitinsä viereen Tohmajärven Vanhalle hautuumaalle. Äiti kuoli lapsivuodekuumeeseen 1921 vuoden viimeisinä päivinä. Nyt on enää yksi naisen lapsi elossa, hänkin jo päälle 90v. Mutta jälkipolvia on paljon...


Mekin saimme aterian, jolla muistelimme vainajaa. Kukaan meistä ei tiennyt sitä, milloin vainaja muutti Helsinkiin, mutta asuihan siellä jo hänen vanhempi veljensä, joten muutto on sujunut varmaan ihan helposti.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää pitkäperjantaita ja pääsiäistä!
                                         Aili-mummo


Ps. Viimevuotisen kirjoitukseni  löydät tästä.
Ja lasten pääsiäisjutun löydät tästä.





maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kaksi tulisieluista lyyrikkoa


Satu Koskimies: Hurmion tyttäret, romaani. Tammi (2009, 308 sivua). 


On sanottu, että Satu Koskimies on parhaita suomalaisen runouden asiantuntijoita. Helppo uskoa, kun olen lukenut tämän värisyttävän teoksen...


Katri Vala, alkuperäiseltä nimeltään Karin Wadenström (1901-1944), ja Elina Vaara (Kerttu Sirén, 1903-1980), olivat alkuperäisiä 1920 luvun Tulenkantajia, ainoita naisrunoilijoita, jotka luettiin tähän kuuluisaan ryhmään kuuluviksi. Muita Tulenkantajia olivat Olavi Paavolainen, Mika Waltari, Yrjö Jylhä ja Lauri Viljanen.


Romaani alkaa vuodesta 1909, jolloin kumpikin runoilija olivat vielä lapsia, oikeita runotyttöjä, ja ensimmäinen jakso vie vuoteen 1919 saakka. Tytöt kirjoittavat Pääskyseen ja myöhemmin Nuoreen Voimaan. Katri valmistuu opettajaksi 1920-luvun alkuvuosina, ja hankkii tällä ammatilla leipänsä ja elättää myös äitinsä ja veljensä pienillä tuloillaan. Nuoret naiset ovat ystäviä keskenään, tukevat ja innoittavat toisiaan, keskinäinen kirjeenvaihto on vilkasta: "Miten ihanaa on on vaihtaa ajtuksia runoudesta! Odotan kirjettä joka päivä." Elina taas puolestaan sanoo: "Runot jotka tämä Kaarin eli Katri on minulle lähettänyt, herättävät minussa valtavan onnentunteen. Niissä on paloa, johon en mitenkään tunne yltäväni. Hän hehkuu, oikein tulisesti. Iskee suorastaan kipinää. Hänestä tulee runoilija - ei, hän on jo runoilija."


Katri kirjoittaa seminaarissa olessaan: "Ei tämä varmasti kutsumukseni ole, ei sittenkään. Mutta tämän hetken on pakko. Lapset ovat ihania, mutta opettaminen? Vakituinen tulo, taloudellinen turva -minussa taitaa olla järkevä puoli ja sitten tuo hulluus, joka taas puskee esiin. Runo."


Elina opiskelee vielä lukiovuosiaan ja on Nuoren Voiman innokas kirjoittaja. Samassa yhteydessä hän tutustuu myös tulevaan mieheensä, Lauri Viljaseen.


Katrin huonetoveri, Sirkka Gustafsson näyttää luvatta huonekaverinsa tekstejä Olavi Paavolaiselle, joka haluaa liittää heti Katrin (eli Katin) hengenheimolaisekseen. Mutta Katri pelkää ja epäröi: Olenko kirjoittanut runoissani liian paljaasti? Hän vyöryttää ylleni outoja ja kiihkeitä ajatuksia---. Runonne ovat ihmeellisiä: vihdoinkin joku, joka osaa olla omaperäinen, intohimoinen, tyylittelevä, värikäs ja mielikuvituksellinen!" Kirjeenvaihto Paavolaisen ja Katri Valan välillä on kiihkeää. Paavolainen tahtoo, että runokokoelmakin on kokonaisuus, ei sekaisin rakkautta, aatteita, rivoutta, sotalauluja ja moraalia, vaan yhden suuren tunteen läpitunkema."


Katri kirjoittaa modernia vapaata mittaa, Elina on sidotun mitan kannattaja. Elinan ja Lauri Viljasen välillä sinkoilevat kuumat Amorin nuolet. Lauri kirjoitta runoja ihannenaiselleen Elinalle, mutta Katrin runoista hän ei pidä, hylkää Katrin hopeamerkkinäytteen. Olavi Paavolainen ja Yrjö Jylhä sen sijaan ovat 'Katrin miehiä'. Lauri Vljanen haluaa, että Elina Vaara pääsee julkisuteen ennen Katria, mutta toisin käy. Elina pääse ylioppilaaksi ja menee yliopistoon Turkuun, jossa V A Koskenniemi pitää runoudesta luentoja.


Olavi Paavolainen vie Katrin eli Katin kotiinsa Vienolaan Kivennavalle kesänviettoon, jossa suunittelevat Katrin kokoelmaa ja sen runojärjestystä. "Totta on, että meidän päivämme Vienolassa olivat sitä elämän korkeaa hetkeä, joita olen tuon ajan runoihini kirjoittanut. Vaikka elimme elokuuta, aurino paistoi yhä kuumana, ja vaikka syntymässä olleen runoni sinipunaiset tertut ja pihlajan valkoinen kukkahärmä olivat vain runossa, tältä kesältä jo lakastuneet, tunsin sen kaiken, minkä olen kolmanteen säkeistöön saanut vangituksi. Olavin mielestä tässä juuri se, runon loppu, on tärkein. 'Katso, Kati, se jättää lukijaan hillittömän elämänuhman' , hän vakuutti. 'Sulje nyt silmäsi, keskity, niin minä leun sinulle vielä kerran, minkälaisen loppuhuipennuksen sinä nerotar olet paperille saanut:'

"Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!"

"Olavi teki ehdotuksen, jonka huomasin oivalliseksi. Kokoelmaan tuli viisi sarjaa, ja jokaisen alkuun Olavi ehdotti mottoa, muutaman säkeen pituista akordia välehdelle. Avaimeksi sarjan runoihin. ---.Tunsin rikastuvani. Tunsin jakavani hänen kanssaan yhteisen hurmion." Olavi on Katrin runollinen hurmio. Hän on Narkissos, hurmautuu omasta kauneudestaan...


WSOY julkaisee yhdeksän nuoren runoilijan yhteisen antologian, johon Katikin pääsee, siinä on Tulenkantajien kantajoukko. Yrjö Jylhä astuu molempien runosisarusten elämään. Keke eli Elina kirjoittaa: 'Mustia kukkia, paheen kukkia. Niitä on intialaisissa saduissa.---Kirjoitan tästä Katille. Minun on pakko. Senkin uhalla, että hän olisi ihastunut Jylhään tai Jylhä häneen. Kaikenlaista puhutaan.---Kerron Katille, mitä vuosien varrella on tapahtunut ja senkin, että tietyistä syistä päätin odottaa, kirjoittaisiko Yrjö minulle armeijasta - silloin Kati käsittäisi: 'Huomaa, ettemme ole nähneet toisiamme muuten kuin ehkä kerran kuussa Nuoren Voiman Liiton kokouksissa ja joskus kadulla. Emme ole koskaan joutuneet intiimiin keskusteluun. Mutta kirje tuli kuin tulikin.' Yrjö Jylhästä aiheutuu runoilijattarien kesken skismaa. Keke eli Elina kirjoittaa: "Mutta Jylhä - hänen silmiensä hullaannuttava yö...Haluaisin rangaista itseäni, piinata ja kiduttaa lihaani tämän kaiken vuoksi. ---. Jylhä luulee että hänellä on oikeus minuun. Ja minä tunnustan: se hänellä on. Ja niin ei saisi olla. Mutta meillä on salainen yömme, vielä toteutumaton. Lauri on päivänpaisteen poika. Häälyn edestakaisin: olen kuin koulutyttö, romanttinen yltiöpää. Annan katseen hurmata itseni. Hurma katkaisee järjenjuoksun." Jylhällä on hindun mustat silmät, ne hurmaavat molemmat runoilijattaret.


Vihdoin vuonna 1924 Katri Valan esikoisrunokokoelma Kaukainen puutarha juuri ennen joulua. Katri tuntee olevansa Olaville paljon velkaa, jotta runot päätyivät painettaviksi kokoelmana. Myös Yrjö Jylhä kantaa ja kannustaa Katria eteenpäin runoilijan tiellä. Katri saa esikoiskokoelmastaan suitsutusta kriitikoilta. Katrin pukeutuminen muuttuu hyvin värikkääksi, ja Elina (Keke) tuntee kateutta ja mustasukkaisuutta ystävätärtään kohtaan. Kati lähtee lentoon! Viipurissa pidetään NVL:n talvipäivät, ja sitten nuoret Tulenkantajat kokoontuvat Olavin kotiin, Vienolaan, jossa juhlat jatkuvat, ensin illallisilla suurellisissa puitteissa, ja myöhemmin talon ullakolla. Sinne on rakennettu beduiiniteltta, jossa runoilijat esittävät vuorollaan omia runojaan. Naiset viedään suuren arkun äärelle, josta he voivat etsiä sopivia asuja kuvaelmaansa. Sitä ennen runot kiinnitettään teltan seinille, joista esittäjä itse poimii omansa. Ennen  esityksen alkua on kuitenkin teehetki, joka kirvoittaa kielenkannat...


Kun kaikki on saatu kuntoon asuja myöten, alkaa esitys. Runoilijat istuvat beduiiniteltassa paksulla matolla, jossa spriilamput luovat sinertävää valoaan.  Teltassa on bagdadilainen kauppias,  toreadori ja eunukki. Haaremitanssijattaria esittävät Keke ja Kati, liehuvissa liinoissaan. Illan isäntä esiintyy faunina kaksiväriset trikoot yllään ja otsassaan sarventyngät. Suitsukkeet poltetaan ja juomaa kaadetaan laseihin tunnelmaan pääsemiseksi...


Neljä sivua  (165-168) runonäytelmää esitettyinä: ihana kohtaus, hurmaava, jännittävä, kirjailijan (Satu Koskimies) runoista rakentama; lukekaa tämä, se on sanoinkuvaamaton!!!


Olemme vasta hieman yli puolen välin tätä romaania. Lukekaa se itse, kyllä kannattaa!!


Leena Lumen arvion voitte lukea tästä.


~~~~
Olemme päässeet pääsiäisviikon alkuun. Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää pääsiäisen odotuksen aikaa, ja malkamaanantaita!
                                Aili-mummo