Google+ Followers

torstai 31. toukokuuta 2012

Muistoja Joensuusta ja vähän muualtakin

Joensuun torin esiintymislava loisti tyhjyyttään tiistaina 29.05.2012.

Kallonkutistaja määrää minulle 15 mg mirtatsapiinia.
Näin sikeästi en ole nukkunut kahteenkymmeneen vuoteen
ilman että jääkaapin hyrähdys tai hissin liikahdus
herättää minut etsimään komeroista murhaajaa.
Se osoittaa itsevalaisevin luvuin
miten yksi suussa hajoava tabletti
loitsii mielen hyppyhiiret laiskiaisiksi.

Kallonkutistaja on hetkahtamaton mies.
Hän istuu valkeassa huoneessa ahvoitunein kasvoin
ja lykkii tietokoneelta toiselle pyörät työtuolin alla.
Kenties hänenkin rauhallisuutensa on lääkepurkista kotoisin.
Hänen läsnäolonsa saa minut kaipaamaan isää,
ja raivo, miten raivo kalkitseekaan sisukseni
kun paljastan hänelle sen haavan.

- Helena Sinervo -

Myöskään kahvioissa ei ollut tungosta...
Kävimme tiistaina Joensuussa, mies silmälääkärissä ja minä ostamassa lisää lukemista itselleni. Ostin viisi pokkaria ja yhden runokirjan, Eeva Heilalan Omenat omasta puusta. 

Eeva Heilala on pohjoispohjalainen kirjailija, runoilija ja maatalon emäntä, jolta on julkaistu monia runoteoksia. Viimeisin niistä ilmestyi vuonna 2009.

Tuntui siltä, ettei Heilalan runot sovi oikein tähän kaupunkiympäristöön, ja siksi turvauduin Sinervoon. Tuossa torin ympärillä on muutamia lääkärikeskuksia, mm. ITE  ja TERVEYSTALO, joissa olen käynyt silloin tällöin minäkin.

Vain muutamat torikauppiaat olivat vaivautuneet paikalle...

Ajattelimme ehkä juoda torilla kahvia, muta päivä oli niin kolea, ettei kansaa siellä liikkunut. Jätimme mekin kahvin juomatta. Marttakahvio oli tästä torikahviosta oikealla, sieltä saa aina tuoreita karjalanpiirakoita. Maakunnan martat käyvät niitä vuorotellen leipomassa. Martoille maksetaan matkaraha, ja tuotot saa Marttapiiriliitto.  Torilla voi nähdä aika iäkkäitä marttoja leipomassa...

Kovin on marttojen keski-ikä käynyt korkeaksi. Mutta kaupunkeihin syntyy vielä uusiakin yhdistyksiä, joihin liittyy nuoria naisia ja miehiä. Miehien kokkauskurssit ovat suosittuja, ja sehän on hieno asia. Nykyajan miehet pystyvät hoitamaan kotinsa ja perheensä siinä missä naisetkin. Saattaa olla, ettei nuorilla naisilla ole kodin perintönä enää sellaisia valmiuksia kuin entisaikaan. Talouskoulu Joensuussa on muuttunut kokonaan ammatilliseksi kouluksi, sekin on alunperin Joensuun marttayhdistyksen perustama. Muutama vuosikymmen sitten kuului asiaan, että tyttö meni perus- tai ammattikoulun käytyään talouskouluun, myös ylioppilasneitoset katsoivat talouskoulun itselleen tarpeelliseksi. Sillä kurssilla jolla itse olin keväällä 1966, oli yhteensä toistasataa tyttöä. Koulun johtaja Impi Palsanen jäi silloin eläkkeelle, ja Vieno Kuusisto tuli tehtävään hänen tilalleen. Jouduin olemaan angiinan takia poissa koulusta, ja muutamat kokeet menivät hieman huonommin kuin tavallisesti, josta syystä Kuusisto kutsui minut puhutteluun ja kyseli asioita. Kävin koulua kotoa Tikkalasta käsin junalla, joten päivä venyi pitkäksi. Junat kulkivat vielä siihen aikaan. Tosin oli meillä jo autokin, jolla kävin muutaman kerran Joensuussa, ja pääsin johtajan kyytipojaksi hänen käydessään Keskolla.

Tuohon aikaan talouskouluun ostettiin lihat vielä ruhoina, jotka oppilaat sitten paloittelivat  ohjeiden mukaan. Niitä opiskeltiin viikkokausia kuvien kanssa, mistä ruhonosasta voi tehdä mitäkin ruokaa. 

Myös kanat ostettiin teurastetettuina, niitä riiputettiin talvella kuukausia, sitten kynimme ja suolistimme ne. Ei ollut hauska työ, mutta tulipa tehtyä!

Haluaako joku paistettuja muikkuja?
Joensuun kaupunki on muistini aikaan muuttunut hyvin paljon. Ennen siellä oli paljon puutaloja, keskikaupungilla isompia kuin syrjemmällä. Nämäkin torin ympärillä olevat talot on rakennettu aikuiselämäni aikana. Teräskulma, joka ei näy kuvassa, lienee vanhin torin ympärillä oleva kivitalo. Noiden kahvioiden paikalla oli vanha puinen kauppahalli, joka talvella oli mahdottoman kylmä. Oli siellä patteritkin, mutta ei ne paljoa lämmittäneet. Ja lisäksi kansa kulki ovista sisään ja ulos koko ajan, joten tila jäähtyi. Joka kerran kun kävimme kaupungissa, piti ehdottomasti käydä ruokaostoksilla kauppahallissa. Silloin ei vielä ollut suuria marketteja missään. Torin laidalla tuon ylimmän kivitalon paikalla oli Kotilaisen liiketalo, jossa voi käydä ostoksilla. Torikauppiaat myivät myös silloin paljon vaatteita ja muita. Olihan äidillä pikkuserkkuja, jotka oli aloittaneet torikauppiaina, mutta vaurastuttuaan siirtyneet myymään vaatteita omassa liikeessään. Kontkasia oli Joensuussa kauppiaina monella eri alalla.

Vaatteet on kuin aatteet, lauletaan jossain laulussa!


Nykypäivän Joensuu on Suomen suuria kaupunkeja, ei tosin kymmenen suurimman joukossa. Viime vuosina Joensuu on laajentanut pinta-alaansa, yltäähän sen raja omaan kyläämme, Tikkalaan asti. Tuupovaaran liityttyä Joensuuhun yltää kaupunki myös Venäjän rajalle. Ja saattaa olla, että muutaman vuoden kuluttua myös Tohmajärvi kuuluu Joensuuhun.


Ennen sotia kävivät Keski-Karjalan asukkaat paljon Sortavalassa, joka sodan päätyttä jäi Neuvostoliiton omaisuudeksi samoin kuin Viipuri ja koko Karjalan Kannas. Alueelta joutui lähtemään yli 400 000 suomalaista pakolaisina muun Suomen alueelle. Vielä näin kauan sodan jälkeen sodan haavat kirveltävät... 


Marraskuussa 2011 täytti  eräs kylämme emäntä 100 vuotta. Joitakin vuosia hän on asunut Kemiessä, ja on pirteässä kunnossa. Karjalainen on julkaissut kaksi suurta juttua Jenny Lötjösestä, josta äskettäin oli kirjoitus nettilehti Värtsissä. Se juttu on niin kaunis ja tunnelmallinen, että laitan linkin sinne teidänkin luettavaksenne. Jenny ja hänen perheensä olivat myös evakkoja eli pakolaisia vanhasta Värtsilästä, joka on nyt Venäjän aluetta.  Väinö ja Jenny ostivat maatilan Tikkalan Koirivaarasta, jossa Jenny hoiti perheensä ja muut sukunsa ihmiset kotonaan. Työtä oli paljon, mutta Jenny on valoisa ihminen luonteeltaan. Toivotan paljon onnea ja terveyttä hänelle, sukunsa tervaskannolle.


Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-mummo!

maanantai 28. toukokuuta 2012

Toiset tulloo, ja toiset lähtöö...

Kielot ovat vasta nupulla...


Kun tulet kotikylääni,
tule vasta sitten,
kun kukat kukkivat.
Tule tuulen suunnasta,
kierrä tien kautta
koivukujalle.
Lehtien lomasta minä vilkutan sinulle.

+++

Paljon pieniä
villiintyneitä mansikoita
ja sitkeä nurmi.
Kylläpä kelpaa
paljain jaloin.

- MAIRE TARKIAINEN -

Oman kesärunoni löydät tästä linkistä!
Samoin kullerot...


On piästy nippa nappa siihen parraaseen vuuvven aikaan, kessään. Melekein vakituiseen laulaa ne linnut sen minkä kiireiltään kerkivväät...Kasvit on myökii suatu muahan, vuan ne kesäkukat puuttuu, ja käynti hautuumuala. Seurakunnan hautoinhoitaja on sairaslomala, eikä sijjaista tunnu otetun. Jos ei sittä keskiviikon lehessä mittää ilimoteta, nii se on siinä. Jokkainen suap tehä niin ku ihe arvioipi. Miula on vuan urakka yhestätoista sukuhauvasta kolomesta er suvusta. Miehen kansa oun viime vuosina sen tehny. Suap tehä ison lenkin, kun vihon viimen on kaikki hommat hoijjettu. Suap kantoo ja raijata mullat, taimet, veit ja työvärkit hautuumuan ympäri, ei se niin heleppoo ou, varsinnii vaivasila käsilä ja jalola.

Kun myö on mänty sinne sammaan paikkaan, myö istuskellaan ylläälä piliven reunala ja ihmetellään, kuka niitä hautoja hoitaa. Minniile annon osviitaks sen, jotta jos hoitaat vuan Nupposen suvun hauvat, en mie voi enkä halluu niitä toisii ommiin jäläkeläisiin riesaks laittoo. 

Siihen hautuumuan ympärile on kasvanut Kesärannan asutusaluve, taloja nousoo sinne melekein kun sienii satteela. Ja mikäpä siinä, on rauhalliset nuapurit, eivät mekkaloi ja metelöi.
Lehtikuusen keväisiä käpyjä.

Myö vanhat ukot ja akat ei jakseta muuta kun ihmetellä tätä nykymualiman männöö. Nykyimmeisilä ei taija olla paljo minkkäällaisii elämänarvoja - ai niin, unohtu se raha. Se tosin ei anna mittää pysyvämpee selekänojjoo elämäv varrelle; immeinen on tottaalisen yksin, kun huaver sattuu, ja sattuhan niitä joskus jokkaisele. Niinku nyttii nuo Heinolan ampumisvälkohtaus, jossa on tähäm männessä kuollut jo kaks nuorta immeistä, kolomas on riittisessä tilassa. Sitä vuan jollai kansalaisela naksahtaa piässä, ja hetpaikala on ehittävä hirvi-ja muita kivväärijä, ja lähettävä tappammaan vijattommii kanssaimmeisii. Van kyllä miusta tuntuu, jotta pittää tuomosela immeiselä olla jottain katteutta ja kaunoo toisii kohtaan... Miten voip kukkaa tehä tuolleen, on miule täyvvellinen arvotus. Hulluus ei lopu mualimasta, van se lissääntyy, niinku myö on nähty ja nähhään!

Mies mäni tua hakemaan ommaan autoon penssoo tuolta nuapurin puolelta. Meleko ussein sielä onnii käytävä, kun hiän hakkoo mänövettä kolomeen autoon. Tuopi sittä samala miule sitä Bon Aqvoo, jota oun juonu jo ainakii 10 vuotta. On meijjän kaupassa melkosta kallimpoo kun tuola rajan takkoo. On myös ostettu joskus Lidlistäkkii, kun piäsöö loppummaan.

Oikein mukavoo, kun kohta ne koulut piättyy, ja lapset - ja aikuisettii - piäsöö kesälomile. Mansikat alkakaa kohta kukkii, ja kuukauven piästä on mehtämansikat makkeimmillaan.

Oikeen hyvvee uuven viikon alakuu teile kaikile toivottaa Aili-mummo!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Heleää helluntaita!

Näkymä Jouhkolan Hovin rannasta Tohmajärvelle.
ON KESÄ


Oi kesä, kuppi teetä, aamu ja aurinko.
Me ollaan kahden valtiaita talossa,
joka tuoksuu vuosikymmenten asumattomuudelta,
vanhalta puulta, isoisäsi lahoilta vaatteilta.
Me ollaan pyyhitty seitit pihlajilla,
lakaistu kärpäset lattioilta,
rakennettu runohuone, jossa hylly on lukemattomia
                                  keltalehtisiä kirjoja.
Ollaan tehty vuode, koti jossa meidän kyllä
                                  kelpaa pesiä.
Oi kesä, koivun tuoksu, hikiset aamupäivät.
Täällä kammataan talven rutistamaa ruohoa
ikivanhan koivun alla.
Täällä meillä on kynnen alla multaa.
Villiintynyttä puutarhaa, harmaita omenapuita,
maassa kuivia oksia, pihlajan poikasia,
tuolla tuomi valkoisessa paidassaan,
kaukana kuusia vihreissä leningeissään.
Kukkia kaikkialla. Naapureita, juoppo Kalle,
kiviaidan takana helluntalainen pari ja Hevos-Väinö,
viikonlopulla mökkiläiset rannoilla.
Ja takana, päiväkirjan lehdissä
kevään yksinäiset illat kapakan nurkassa,
maalatut naiset, pako politiikan puheeseen,
humalan epätuntoon,
nyrkiniskut ja päänsärky aamuisin.


Oi kesä, tyhjät paperit, täydet sanat, kuvat.
Kello on aurinko metsän yllä,
kun me tullaan kävelyretkeltä,
radio kertaa verannalla uutisia,
joista me vähät välitetään.
Sinä joka taidat maalata taulua pihalla,
minä kirjoitan oodia kesän nuoruudelle.
Tämä paikka on luovuuden lehto,
Täällä ovat maalarit peittäneet seinät tauluin,
raitilla soi yhä vuosikymmenten takainen viisu.
Oi kesä, suosi nyt meitä, jotka kerrankin
ovat päässeet pakoon
mainoskuvain uljaita uroita, näyteikkunain narttuja,
jotka kolhivat ja raapivat meitä, 
lupaavat onnen ajan jos niiden  myrkkyjä
                              ihollemme sirotellaan..
Ämyrit eivät täällä huuda
ja kapakkain savuinen porina
                              käy bussimatkojen takana.


Oi kesä, illat ja sumu niityllä harmaa.
Nämä viikot olkoot meidän,
entä tulevat vuodet.
Älä laadi vielä ohjelmia, sillä satoja vuosia
on kylä katsellut nuorten kulkua raitillaan
                              ja tähän asti minä puhun.


Oi kesä, kesä, kajastus taivaalla. Tässä yössä
en minä kadu päivää, jonka meille taas annoit.


- AKI LUOSTARINEN -
~~~~


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista ja heleää helluntaita!
                            Aili-mummo



keskiviikko 23. toukokuuta 2012

"Kesä rehahti vauhtiin..."

Näkymä Särkijärveltä Kotalahden kohdalta.


KESÄ REHAHTI VAUHTIIN

Kesä rehahti vauhtiin,
hillittömät päivät pääksytysten,
kuumotti korvat
ja kesi pisamat.
Nokkosten varret.
Sillä lailla nahka luodaan.
Auringonpilkkuja kuulaalla iholla.
Pääskyt keikisteli puhelinlangalla.
Sänkipeltojen kutka,
viholaissäkit selässä,
valjenneita hiukset,
ja otsat liimassa,
pisteli jalkapohjiin.
Horsmien voimakas haju,
hevosen horsmapartaa, hiukset silmillä.
Pääskyt viritti puhelinlangan molliin,
heinänuha levisi epidemiana,
taivaalla kanahaukan varjo,
itäinen matalapaineen aalto:
siellä täällä tilapäisiä ukkoskuuroja.

Tikka nakutti aakkoset vesiränniin,
se oli morsetusta,
vaskitsa teki umpisolmun,
friisejä tuvan nurkalta puimalatoon.
Kuin ajaisi unessa itseään polkupyörällä,
kuin juoksisi takaperin pieksut jalassa,
kuin lähtisi tuvan katolta lentoon.

- MATTI PIRINEN -

Tuomi kukkii tein varressa.


Kesä on tullut tänne Tohmikselle eli Tohmajärvelle, siinä asiassa olemme tasa-arvoisia. Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa paikkakunnan asioista.

Hallitus on pohtinut viisaissa aivoissaan, että Tohmajärvi liitetään Kiteeseen, mihin seikkaan Tohmiksen asukkaat lyövät tomerasti kampoihin: emme halua liittyä Kiteen kaupunkiin, silloin meiltä viedään tuhkatkin pesästä. Kirkonkylästä tulisi kuollut kylä alta aikayksikön, lähes kaikki palvelut katoaisivat pois paikkakunnalta, ja asukkaat niiden mukana. Niin näkymätömiksi emme vielä halua! 

Ensimmäinen tehtävä on saada Hellin romuttamat lääkäri- ja sosiaalipalvelut toimimaan. Ennen Helliä nekin toimivat  todella hyvin.

Nyt useimmat ovat kääntäneet katseensa Joensuun suuntaan, kuten monet muutkin kunnat ovat tehneet.

Kemiestä seurakuntatalon edestä näkee kauas...
Tikkalassa elämä jatkuu lähes ennallaan. Kyläyhdistys on saanut uuden puheenjohtajan, Jari Hiltusen, jolle toivotan onnea ja menestystä. Sihteeriksi on palannut Outi Forsblom, joka on toiminut myös aikanaan puheenjohtajana. Muitakin muutoksia kyläyhdistyksessä on ollut, mutta toivotan sille lisää tarmokkaita toimintavuosia. Ilman kyläyhdistystä Tikkalasta ei varmaan paljon olisi jäljellä, vaikka kylä on Tohmiksen kasvukyliä. 


Joillekin Tikkala on vain välietappi matkan varrella, näin näköjään myös Hongistoille, jotka kuulemma muuttavat paikkakunnalta pois. Janne Hongisto on Kotiteollisuusyhtyeen basisti, joka viihtyi perheineen paikkakunnalla lähes vuosikymmenen, rouva on ollut tutkijana Itä-Suomen yliopistolla. Olen kuullut, että Lappeenranta olisi heidän suuntansa. Kotiteollisuus on hevirock yhtye.


Sitten vielä yksi ihmeuutinen: Tikkalaan perustetaan sasliki-ravintola ja kyläkauppa!
Rohkea yrittäjä, kuka lieneekään. Tarkoitus on kuulemma avata juhannukseen mennessä. Mikkosen liiketalossa kuulemma tehdään parhaillaan remonttia, toivotaan että kauppa ja ravintola menestyvät...


Aurinkoa on viime aikoina riittänyt, joskin lämpöä on vain päälle 14 astetta. Parhaina päivinä olemme päässeet yli 20 asteen, mikä on jo näillä seuduilla täysi kesä. Mies puuhaa kasvimaalla, oli tarkoitus saada tällä viikolla kasvit maahan. Minulla on vielä menossa siivouksia.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa ja ihanaa kesää!
                               Aili-mummo

maanantai 21. toukokuuta 2012

Tunnustus Aikatherinelta



Sain ystävältäni Aikatherinelta tämän kaunis blogi tunnustuksen, kiitos sinulle!
Tunnustus on blogissa Ajatellaan Aikatherine.
Useimmilla meistä on sekä ulkoisesti että sisällöllisesti kaunis blogi. Jokainen joka haluaa ottaa itselleen tällaisen tunnustuksen, voi ottaa sen tästä, ketään en nimeä erikseen...


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikon alkua! Kesä näyttää saapuneen Suomeen, meilläkin on jo lähes 19 astetta lämmintä, muutamana päivänä ylikin sen.


perjantai 18. toukokuuta 2012

Luomisihmeen äärellä

Kevään vihreää 18.05.2012. Kuva AN.
LUOMINEN


Avaruus
Ikuisuus


Taivas täynnä auringoita,
meri täynnä pisaroita,
aallon alla aalto uus.


Tuuli, tuuli vaeltaa.


Uumenista ajan, aineen,
puhki maailmoiden paineen
suuri, suora, yksinäinen
vuorenhuippu kohoaa.


Vyönä velloo vaahto laineen,
päässä hohtaa kruunu jäinen.
Hartioita pilvet pyyhkii,
ilma nyyhkii. -
Vaiti seisoo jättiläinen
katse pitkin ulappaa.


Kerran vuoren voima riehui.


Tuhat kertaa tuhat vuotta
laavan lieskat yötä halkoi,
tuhkavyöryt salamoi.
Tuhat kertaa tuhat vuotta
varjot häilyi, loimut liehui,
aalto kiehui,
tulta joi.


Vetten alla, vetten päällä
tehtiin kerran työtä täällä,
kunnes aine elää alkoi.


Levää, limaa kerroksittain, 
koralleja miljoonittain
luotiin, kunnes alta meren
verkalleen
nousi ihme luun ja veren,
uiva riutta palmuineen.


Nähkää, kuinka siivin hennoin
perho kantaa kultaa heteen!
Nähkää, kuinka vaakalennoin
albatrossi syöksyy veteen!


Nähkää, kuinka palmun siemen
pitkin pitkää meren selkää
pähkinässään samoaa!
Katsokaa ja ihmetelkää:
ken ei myrskyyn käydä pelkää,
sille hyväntoivonniemen
kerran tarjoo mannermaa!


Nähkää, kuinka äärtä vailla
vilja huojuu lietemailla,
kuinka lauma pilven lailla
aron halki vaeltaa!


Elämä on ihmeellinen!
Kuulkaa laulu kraniittinen,
nähkää lintu teräksinen
huippuvuorten päällä!


Yhä liikkuu Henki täällä.


Mitä ei voi silmin vajain
nähdä, siitä unta nähkää.
Aina uuden aamun eteen
luojankämmen tuutii tähkää.
Aina sataa tulvaveteen
lastut arkinrakentajain.
Lienet eläin taikka puu, -
kaikin soluin, sydämin
usko, tahdo jotakin,
niin se kerran tapahtuu!


Tuhat kertaa tuhat vuotta
mitään ei voi tehdä suotta.


- Lauri Viita -


~~~~


Näillä suuren shamaanin, Lauri Viidan sanoilla, toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!
          Aili-Mummo

torstai 17. toukokuuta 2012

Marleenan kysymykset ja antamani vastaukset

Kuva Aili Nupponen, Alaniasta tippukiviluolan edustalta.


Sain Marleenalta blogista Arkea, juhlaa ja unelmia vastattavakseni 11 kysymystä. Kiitos Marleena!


Kysymykset ovat seuraavat:


1. Missä haluaisit asua? Meren rannalla, kaupungissa, Lapissa, Hawaijilla etc?


2. Mikä viikonpäivä on paras, mikä hankalin?


3. Mikä ärsyttää sinua?


4. Mitkä asiat ovat etusijalla elämässäsi?


5. Mikä piristää, jos alakulo meinaa saada vallan?


6. Mikä kouluaine on / oli sinusta kivoin?


7. Miksi halusit tulla pienenä? Toteutuiko unelmasi?


8. Pidätkä eläimistä? Onko sinulla lemmikkiä?


9. Mihin maahan haluaisit seuraavaksi matkustaa?


10. Mitkä ovat ihanteesi?


11. Mitä toivot lahjaksi?


Vastaukseni kysymyksiin ovat:


1. Olen aina halunnut asua maaseudulla, mutta jos vielä voisin valita, niin komea järvenranta olisi mieluinen paikka. Olen asunut aina maatilalla maalaistalossa, paitsi yhden vuoden ajan, jolloin asuin Pielisjärvellä.


2. Kaikki viikonpäivät ovat 'parhaita päiviä'.


3. Minua ärsyttää hidasälyiset ihmiset, joille saa tankata asioita pohjamutia myöten. Ja toiseksi ihmiset, jotka haluavat tietää toisten asioista kaiken...


4. Etusijalla elämässäni on oma ja mieheni terveys, poikamme lapset, oma kotimme ja netti. Myös hyville kirjoille annan suuren arvon, ne ovat ystävistä parhaimpia. Kesällä luonto ja pikkulinnut ovat ihania, samoin savusauna tuoreine vastoineen...


5. Piristäviä asioita ovat kaikki edellä luetellut asiat, lisäksi ystävät ja kesäteatteri.


6. Kivoja kouluaineita olivat lukuaineet, niissä olen pärjännyt hyvin. Myös matikka oli helppoa, ja sain siitä kiitettäviä numeroita. Piirustus ja käsityöt olivat minulla heikompia juttuja (kahdeksikon arvoisia). Tosin talouskoulusta sain käsitöistäkin yhdeksikön, ja samoin ruuanlaitosta.


7. Olin jo 13-14 ikäinen, kun haaveilin kirjailijan ammatista. Ammattilainen en ole, mutta olen tehnyt melkoisen joukon omakustannuskirjallisuutta. Joten siinä mielessä toive on 'toteutunut'.


8. Pidän eläimistä, hoidin lehmiä työkseni noin 42 vuotta. Kissat olivat lemmikkejämme, nyt ei ole enää yhtään kissaa. 


9. Haluaisin matkustaa vielä Italiaan, jos terveyteni kestää...


10. Ihanteet? Nuoruuden ihanteeni olivat rehellisyys, ahkeruus, 
suoraselkäisyys, usko ihmisyyteen ja henkiseen jalostumiseen...
Ainakaan tuo viimeksimainittu ei toteudu ihmiskunnan kohdalla.


11. Lahjatoivomus? Että saisin seurata lapsenlastemme elämää vielä vuosia, ja heille onnea ja menestystä.


Koska tämä 'tunnustustehtävä' on kiertänyt jo monen bloggarin blogissa, en tee uusia kysymyksiä enkä nimeä ketään. Sen sijaan jokainen joka haluaa, voi vastata näihin samoihin kysymyksiin kuin minäkin, tai sitten Marleenan vastaamiin kysymyksiin.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein lämmintä ja kaunista helatorstaita!
                                       Aili-Mummo                

maanantai 14. toukokuuta 2012

Oikein hyvää maanantaipäivää!

Joensuun Botanian bugainvillea kukkii...

Kiitos Blogisko Anna Amnell, tunnustuksesta, jonka sain eilen äitienpäivänä!

Sain seuraavat ohjeet:
Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi.
Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
Jos haluat ja ehdit, voit nimetä muita bloggaajia ja jakaa heille tämän Monipuolisen bloggaajan tunnustuksen.

Satunnaiset tosiasiat minusta:


1. Minä värjään aina hiukseni, harmaa väri ei pue kasvojani, muutun kokonaan harmaaksi. Käytän kestovärejä, ja teetän sen tavallisimmin kampaajalla.


2. Kenkien ostaminen on vaikeaa. Kokoni on 42-43, ja minulla on paha jalkapöydän laskeutuma sekä neuropatia. Korkokenkiä en missään tapauksessa voi käyttää...


3. Nukun kesällä ja talvella villa- ja puuvillasukat sekä pitkät housut jaloissani. Kylmä aiheuttaa suonenvetoa.


4. Syön joka päivä magnesiumia, sillä saan muuten yöllä kramppeja jalkoihini. 


5. Olen ristivedolle herkkä, se aiheuttaa niskasärkyä ja muutakin särkyä eri puolille kroppaa.


6. Minulla on nivelrikko varpaista päänalueelle saakka.


7. Käsi- ja rannesärkyjä torjun villaisilla ranteen lämmikkeillä. En yleensä syö särkylääkkeitä. Jos särkee enemmän, otan ranteisiini kortisonipistokset.


Tämä haaste on kiertänyt hyvin monella blogistilla, siksi en nimeä ketään uusia haasteensaajia. Ole hyvä ja ota tunnustus itsellesi, jos haluat!


Kiitän kaikkia blogiystäviäni, ja toivotan teille oikein hyvää ja ihanaa toukokuun viikkoa!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Oikein ruusuista äitienpäivää!

Saihon ruusuja, Leo Karppanen.


ALFHILD


Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.


Alfhild, hän joka synnytti minut,
on joka yö sinne purjehtinut,
missä nyt Eemeli tullen ja mennen
murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa, pihlajan alla
viipyen ääneti nuoruuden muistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa -
ostaen kahvit ja pullat kai,
jos sattuu olemaan perjantai.-
Ja sitten, kun Pispala aamun saa,
äitini vuoteen valmistaa
ja linnut, linnut helää---.
- Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lapsenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa!


- LAURI VIITA -


~~~~


Oikein ihanaa ja onnellista äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja isoisoäideille!!!
              Toivottaa Aili-Mummo









torstai 10. toukokuuta 2012

Tarina ihmiskaupasta ja pakolaisuudesta



Fabio Geda: Krokotiilimeri. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Kannen kuva Muzafar Ali. Otava, Keuruu 2012.


Takakannen liepeessä on kuva italialaisesta kirjailijasta, joka on kirjoittanut tämän Afgaanipojan tositarinan hänen keskusteluistaan Enaiatollah Akbari- nimisen nuorukaisen kanssa.  


Luin tämän kirjan lomallani Alaniassa.


Tarinan alussa päähenkilö Enaiatollah on 10 vuotias, mutta elämä on vaarallista Afganistanissa pojan kotikylässä. "Eräänä aamuna kun Enaiat herää, äiti on poissa. Pieni poika on yksin maailmassa apunaan vain äidin neuvot: pysy erossa huumeista, älä tartu aseisiin, älä varasta. Vuosia kestävällä matkalla Pakistanista Iranin kautta Turkkiin, Kreikkaan ja Italiaan poika kohtaa häikäilemättömyyttä ja julmuutta mutta myös vilpittömyyttä ja aitoa ystävyyttä. Perillä nuorukaiseksi varttunutta Enaiatia odottaa laittoman siirtolaisen kova osa", sanotaan takakannen mainostekstissä.

Matka alkaa ihmiskauppiaitten mukana, aluksi Enaiat joutuu kauppiaan palvelukseen, hän nimittää omistajaansa "Osta sahib'iksi". Poika joutuu nukkumaan kadulla, mutta puolen vuoden kuluttua Enaiat voi nukkua kauppapuodissa. Kauppias on siis häneen hyvin tyytyväinen. Poika ystävystyy Sufin kanssa, ja yhdessä he lähtevät ihmiskauppiaiden mukana Iraniin. "Rajalla kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä", mutta silti pojat päättävät lähteä. Kauppias oli maksanut palkkaa Enaiatin työstä, mutta rahat eivät riitä. Ihmiskauppias lupaa viedä rajalle, mutta Iranissa heidän on tehtävä työtä hänen laskuunsa kolme-neljä kuukautta. Matka alkoi linja-autolla, mutta siitä siirryttiin pakettiautoon. Mutta matkan aikana poika sairastuu kuumeeseen. Matkustetaan Qomiin huippuhienolla junalla halki Iranin, ja jälleen autolla. Poika päätyy rakennustyömaalle, jossa työskentelee ihmissalakuljettajan laskuun neljä kuukautta. Poika säästi koko palkkansa tulevaa tarvetta varten. Mutta Sufi lähti omille teilleen, hänestä Isfahan oli vaarallinen paikka...Enaiat oppii farsin kielen, jolla hän voi kommunikoida ihmisten kanssa, ja hän vieraillee Sufin luona Qomissa. Sieltä palattuaan Baharestaniin, missä on hänen työpaikkansa, poliisi saa hänet kiinni ja joutuu palautetuksi Afganistaniin.


Kaka Hamid (Enaiatin entinen työnantaja), tuo pusillisen rahaa, jotta he pääsisivät takaisin Iraniin. Ensiksi he kuitenkin joutuivat pakolaisleirille, mutta pääsivät kuitenkin Iraniin ja rakennustyömaalle. Enaiat oli piilottanut työmaalla rahansa koloon, josta ne löysi palattuaan. Enaiat päättää lähteä Qomiin omin avuin. Hän elättää itsensä työllään, tiskaamalla astioita ja tekemällä mitä eteen sattuu. Qomissa hän pääsee hieman eteenpäin, pääsee keittiötöihin valmistamaan aterioita, hoitamaan ruokaostokset. Hän on kivilouhimolla, jossa on 40-50 työntekijää, ainakin puolet laittomia maahanmuuttajia. Väliajoilla hän työstää kiviä, milloin ei ole keittiötöissä. Enaiat loukkaantuu, kun kivilohkare putoaa hänen jalkansa päälle. Ja jälleen joutuu palautetuksi Afganistaniin. Jälleen on etsittävä ihmissalakuljettajia, jotta pääsisi palaamaan Iraniin. Poliisit ryöväävät armotta kaikki rahat ja tavarat, mm. rannekellon, jonka Enaiat on ostanut. Taas tuli poliisiauto jossa olevat poliisit alkoivat tulittaa Kalasnikoveilla pakenijoita. Paetessaan Enaiat päätti päästä Turkkiin, Iran oli liian vaarallinen paikka. 


Matkassa on myös Sufi. Salakuljettajat pyytävät kuljetusmaksua seitsemänsataatuhata tomania, joka vastasi kymmenen kuukauden työtä. Mutta sitten ystävät puuttuvat peliin, ja lupaavat maksaa myös Enaiatin matkan. Matka on vaikea ja hirvittävän vaarallinen, halki korkean vuoriston, se voi tappaa. Matkavarusteet oli hankittava huolellisesti, ennen muuta kengät, joilla voisi kävellä vaarallisessa vuoristossa, ja jotka kestäisivät sen reissun.


Alkumatkalla auttaa linja-auto, jolla matkustetaan Tabriziin, mikä on Iranissa, ja sieltä edelleen Salmasiin , joka sijaitsi vuorten juurella. Tästä lähdettiin kävelemään pimeässä. Joukko kasvoi, siihen tuli lisää väkeä. Iso joukko jaettiin pienempiin ryhmiin. Oli tultava toimeen vähällä vedellä ja ruualla kylmässä vuoristossa. Päivät nukuttiin ja yö marssittiin vaarallisilla vuorenrinteillä. "Kävelimme polvemme tohjoiksi", sanoo kertoja. Aina oletetetaan, että vuoristo päättyy, mutta se ei pääty... Käveltyään kolmatta viikkoa vuoristossa, he kohtaavat ihmisryhmän, joka istuu maassa aloillaan, istuu ikuisesti. He ovat paleltuneet kuoliaaksi. Enaiat ottaa yhdeltä kuolleelta mieheltä kengät, omat ovat liian kuluneet. Kun Enaiat kysyy, joko olemme kohta perillä, vastaus on "aivan pian". Vasta kahdentenakymmenentenäkuudentena päivänä vuoristo päättyy. Laskettiin kulkijoiden lukumäärä, ja todettiin että seitsemästäkymmenestäseitsemästä lähteneestä oli kuollut kaksitoista. Kasvot olivat vereslihalla, naarmut vuosivat verta. Oppaaksi tulivat turkkilaiset, ja pakolaiset pääsivät Vaniin samannimisen järven rannalle...


Kirja on oikea seikkailukertomus, ja valaisee pakolaisuuden syitä ja seurauksia, miksi ihmiset Aasiasta ja Afrikasta haluavat tulla töihin Eurooppaan paremman tulevaisuuden toivossa itselleen ja lapsilleen...


~~~~


Oikein hyvää torstaipäivää kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!



maanantai 7. toukokuuta 2012

Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt


Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina.Toim. Suvi Ahola & Satu Koskimies. 284 sivua, Hämeenlinna (2005).


Teos on osoitettu runotyttö Emilian ja Annan ystäville. Se pohjautuu SKS:n (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran) järjestämään lukijakyselyyn vuonna 2003. Kyselystä kirjoittaa SKS:n arkistonjohtaja Anna Makkonen  kirjan alussa parin sivun esittelyn; samoin kirjailijasta on lyhyt parin sivun tietoisku teoksen alussa. 


Me naiset tiedämme, että kanadalaisen  L.M.Montgomeryn teokset ovat kuuluneet jo lähes 100 vuoden ajan lukijoidensa suosikkeihin. Kirjailija Montgomerty eli 1874-1942.


Teos alkaa Anna-kirjoista, jotka eivät olleet omia suosikkejani mitenkään erityisesti. Luin niitä kyllä, kun käsiini sain, kirjastosta lainattuna. Kirjoittajista melkein kaikki ovat nimekkäitä henkilöitä, kirjailijoita, toimittajia, muutama tohtori, jne. Kirjoitukset hehkuttavat niitä romaanihenkilöitä, jotka ovat tehneet lukijoihensa syvimmän vaikutuksen. Vihervaaran punatukkainen Anna on oman sarjansa päähenkilö. Molempien kirjasarjojen sankarittaret ovat orpolapsia, ja joutuvat vanhempiensa kuoltua sukunsa ristiksi vastentahtoisesti. Vastentahtoisuus on erityisen selvää Emilia Byrd Starin kohdalla, Anna sai ymmärtäväisemmät kasvatusvanhemmat, Matthewn ja Marillan, joten Annan sopeutuminen uusiin oloihin tapahtui vähemmän radikaalisti kuin Emilian. Anna on sankaritar kolmessa sarjan ensimmäisessä teoksessa, Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme ja Annan unelmavuodet. Sitten Anna avioituu, ja hän jää sivuhenkilöksi ja latistuu lähes näkymättömäksi. Kotikunnaan Rilla kertoo jo Annan tyttärestä.


Annan aviomies lapsuuden toveri Gilbert, on voimakkaasti tyttöihin vaikuttava hahmo, ja valmistuu lopulta lääkäriksi. Myös ammatin tuoma glooria saattaa häikäistä naisväkeä. Naisen osa oli avioliitossa palvella kuuliaisesti miestään ja lapsiaan, omat pyrkimykset ja pyyteet saivat väistyä tämän ihanne vaimon tieltä; ehkä juuri tästä syystä Annan rooli latistuu...


Emilia on sen sijaan monen kirjailijaksi ja runoilijaksi haaveilevan tytön esikuva, minunkin. Tosin en lukenut näitä Runotyttö-kirjoja neljääkymmentä kertaa, vaan ehkä neljä-viisi kertaa tähän päivään mennessä. Viimeiset Runotytöt ostin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta. Pieni Runotyttö on sarjan aloituskirja, joka kertoo Emiliasta noin kahdeksasta vuodesta lähtien, jolloin hänen isänsä kuolee, äiti on kuollut jo aikaisemmin. Emilia saa "leimahduksia", haltioitumisen hetkiä, jolloin hän näkee hetken tulevaisuuteen, ja osaa myös ennustaa tulevia tapahtumia. 


Runotyttö maineen polulla jatkaa sarjaa, kertoo Emilian kutsumustiestä kirjailijaksi, ja hänen ensimmäiset etappinsa ja pettymyksensä. Emilia on rakastunut taiteilija Teddyyn, jolla on hyvin mustasukkainen äiti. Emilia on   ylpeä nuori nainen, kuuluisa Murray-ylpeydestään. Teddy meinaakin jäädä pelkäksi haaveeksi, vasta viimeisessä osassa, Runotyttö etsii tähteään pari saa toisensa.


Emilia on saanut meidät monet kirjoittamaan päiväkirjaa ja runoja, tai mitä itsekukin on mielinyt kirjoittaa. Omat päiväkirjani tuhosin jo nuorena, kun äitini rupesi niitä lukemaan, ja oli niitä turhan kiinnostunut, varsinkin ns. poikaystävästäni, jonka kanssa olin kirjeenvaihdossa.


"Ja Luojan kiitos Emilia on ylpeä! Kiihkeä ja säkenöivä, ja samalla järkevä ja omanarvontuntoinen.---Emilia pitää omaa työtään, omaa kutsumustaan ja taidettaan tärkeämpänä kuin mitään muuta. Eikä hän pyytele  sitä anteeksi...", kirjoittaa Laura Kalli.


Runotytön ja Anna-kirjojen tapahtumapaikka on Prinssi Edvardin saari Kanadan rannikolla. Monet kirjoittajista ovat vierailleet siellä useaan kertaan, ja samalla tutustuneet kirjailija Montgomeryn elämään. Se on varmasti ollut heille vaikuttava ja mieliin painuva elämys, josta riittää muistelemista vuosiksi eteenpäin. 


Kirjailija Riina Katajavuoren mielestä "Emiliat ovat yli-ihania", ja vertaa omaa menestystarinaansa Emilian tarinaan. Sitten löydän sitaatin: " Pienen runotytön viimeiselle sivulle olen kirjoittanut tussilla: 'Kiitos Lusy Maud  Montgomerylle Runotytöstä, mutta ei Annasta'. Alla punainen sydän.


Taija Hämäläinen otsikoi jännittävästi: "1800-luvun elämänohjeilla 2000-luvun aikuiseksi". Runotyttö kirjat ovat hänenkin suosikkejaan.


Uskomattoman monella tavalla nämä Montgomeryn ajattomat tyttöromaanit ovat vaikuttaneet lukijoidensa elämään. Jotkut suorastaan tuntuvat elävänsä Runotytön tai Annan elämää eikä omaansa. Vielä keski-ikäisinä ja vanhoina naisina monet lukevat vuosittain nämä teokset läpi, jopa pitävät päiväkirjaa lukemastaan. Jotain taikaa täytyy näissä vanhoissa romaaneissa olla, koskapa he jaksavat kiinnostaa nykypäivän naisia ja tyttöjä. Kaunista, hyveellistä ja puhdassieluista ne tarjoavatkin nykypäivän kirjallisuuden rinnalla.


Omalta osaltani olen jatkanut perinnettä, lahjoitin ostamani Runotyttö kirjan poikani tyttärille. Hekin voivat ottaa osansa runotytön lumosta, ja astella alppipolkua hänen jalanjäljissään...


Hyvin monelta kantilta pohditaan Anna ja Runotyttö kirjat sekä näiden kirjoittaja, L.M. Montgomery ja koko hänen elämänsä. Kirjailija avioitui pappismiehen kanssa ja sai kaksi poikaa. Mies sairastui psyykkisesti, ja Lucyn elämä oli raskasta. Merkittävän kirjailijan elämä päättyi  kuudenkymmenenkahdeksan vuoden iässä. Kirjan loppuun on koottu L.M. Montgomeryn teokset ja muuta kirjallisuutta sekä teokseen otettujen kirjoittajien luettelo.


Tämä paksu kirja on antoisa ja monipuolinen. Kehoitan kaikkia Montgomeryn romaaneista kiinnostuneita lainaamaan tai muuten hankkimaan selostamani kirjan, Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt!







lauantai 5. toukokuuta 2012

Ihanaa viikonloppua!

Saihon ruusut kukkivat. Oikealla taiteilija Leo Karppanen perinneaittansa edessä.


NIMETÖN ELEFANTTI

Olipa kerran elefantti,
jolla ei ollut nimeä,
mutta kärsällänsä se tahtoi
ruususta mettä imeä.

Minkä se halulleen mahtoi
vaikka se tiesi että
ruusu on ruusu ja ruusun mesi
on mettiäisen mettä.

Ruusujen kukat sille nauroi:
Oletpas trumelunki!
Olen mitä olen, vastaan se haasti,
kärsän kun kukkaan tunki

imaisten mettä autuaasti.
Silloin se ruusu itki,
itki ja itki myös elefantti
kun kärsästä piikkejä kitki.
Niinpä se lähti
kauas pois
kauas pois
kauas
eikä se koskaan palaa.
Mutta unelmissa se joskus
ruusuja haistaa salaa

kuiskaten: Olen Trumelunki.
Voi kyynelten karvasvettä!
Ruusu on ruusu ja ruusun mesi
on mettiäisen mettä.

- KIRSI KUNNAS -
~~~~

Tällä Kirsi Kunnaksen runolla toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää viikonloppua!
Aili-Mummo

torstai 3. toukokuuta 2012

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

'Aikuiselätettävä' muistelee...

Aivan pian puhkeavat hiirenkorvat koivuihin...

Oli ensimmäinen toukokuuta.

Hän pyysi, että ottaisin myös rannekelloni pois.
Hän pyysi, etten haavoittaisi sormuksella häntä.

Vihreät tasangot
kumisevat alastonta hevosta.
Avaruudessa oli tuhat härkää, tuhat härkää!
Ruusuja kukki kaikki, mitä kosketimme!

*

Talot hoippuivat ohi ja ohi.
Viivat taipuivat. Seinät menivät sisäkkäin.
Ohi kulki tuntematon mies, jolla oli jalat.

*

Olen lukenut tuhat kirjaa,
ja puhdas sivu on nyt yhtä kaunis,
kauniimpi kuin täyteen kirjoitettu.

*

On ensimmäinen toukokuuta.
Älä anna sen kuihtua.
Kukka, viini, huulet, hedelmä:
älä anna sen kuihtua.

- Väinö Kirstinä -
Vesille venosen mieli Jouhkolan hovin rannassa Tohmajärvellä.


On toinen päivä toukokuuta, kevät etenee pikku hiljaa. Nyt ei ole mitään lentävää lähtöä kesään, vaan tänä vuotena saamme odottaa sitä. Eilinen oli melkein kiireinen päivä, lapsukaiset kävivät mummon ja ukin ilona päivällä, ja aamupäivällä saimme olla ilman sähköjä. Tuuli kovasti, ja äkkiä sähköt vain katkesivat. Onneksi sitten iltapäivällä saimme ne takaisin.

Vein kirkkoherranvirastoon yhteisvastuukeräyksen, ja samalla reissulla toimittelin muitakin asioita, kävin ruokakaupassa ja apteekissa. Kaivolla kävin ostamassa tyttösille aitoja karjalanpiirakoita, tulevat toivottavasti huomenna syömään. Samalla nautin myös päiväkahvin mukavien ihmisten seurassa.

Kaivolta saa joka arkipäivä ostaa tuoreita leivonnaisia, esimerkiksi piirakoita, kahvileipiä, ruisleipää (ei ihan joka päivä), kukkosia.
Kymmenet ahkerat emännät tekevät työtä näiden leivonnaisten tekemisessä, lisäksi on vielä myyjät ja muut käsitöiden ja kirjojen tekijät ja kustantajat. Minullakin on muutamia kirjoja siellä myynnissä. Myyntipalkkio on vain 10 % tuotteen hinnasta; jotkin kaupat perivät 20 % hinnasta myyntipalkkiota.

Tikkalan venerannassa ja grillikodalla keväällä 2011...
Tohmajärvi ottaa terveyskeskuksen pois Helliltä, saa nähdä, miten palvelut tulevat toimimaan; tämän huonommin kuin nyt, ne eivät voi toimia. Ilman yksityislääkäreitä olisimme huutavassa hukassa. Postitin Kelalle paksun kirjeen lääkärin kuitteja ja kuntoutusmaksuja; jokaiseen lappuun oli kirjoitettava samat tiedot monen moneen kertaan. Saattaa olla, että kuntoutuksenkin Kela pudottaa pois korvattavien listalta, näin olen ainakin lukenut. 


Monet lääkkeet jäävät Kelalta kokonaan korvaamatta, niitäkin minulla on suuri määrä, joistakin saa muutaman euron. Paras korvaus on diabeteslääkkeistä, joista omavastuu on yhdestä lääkkeestä kolme euroa. Vanhuus ja sairaus tulee kalliiksi, itselle ja yhteiskunnalle...


En jaksa tuntea syyllisyyttä siitä, että olen vanha. Elämä on ollut kovaa ja armotonta, työn ja perheen puolesta. Maanviljelijä on monille kirosana, ja emäntä oli vielä 1970-luvulla 'aikuiselätettävä', vaikka hän teki 16-17 tuntisia työpäiviä jokaisena viikonpäivänä. 


Ilmankos olen sairas ja loppuunkulunut, kuten varmaan niin moni muukin emäntä-maanviljelijä. Työtä vuorotta seitsemänä päivänä viikossa, ja yölläkin Karjan ja lasten parissa...


Minulla oli harrastuksia, jotka pitivät pääni pinnalla; muuten olisin hukkunut yksitoikkoisuuden suohon. Onneksi virtaa ja aikaa riitti niihinkin.


Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein hyvää ja iloista toukokuuta!
                                 Aili-Mummo