Google+ Followers

perjantai 29. kesäkuuta 2012

KESÄYÖ

Kesäilta Onkamolla...


Härjänojan yö tulee,
se seisoo koivikossa: valkea hevonen isoin sinisin silmin.
Minä tahdon tuskassani lyödä rikki maailman,
pienen pallon, joka kerran oli auringosta tehty,
auringon hahtuvista, kullasta.
Maapallo pivossani.
Nyt ei mitään -
kesyön hevonen syö lehdokkeja, syö pääskysiä, syö val-
                                          keita pilviä.                
Itken kasvot vasten valkeaa sinistä pilveä, harjaasi.
Mikä minun on?
Olen koditon,
tuskassani on loputon kipinä:
Miksi olen täällä?


- HELVI HÄMÄLÄINEN -


~~~~


Näillä kirjailija Helvi Hämäläisen sanoilla toivotan teille, hyvät lukijani, oikein hyvää viikonloppua!
              Aili-Mummo

tiistai 26. kesäkuuta 2012

KELLOKOSKEN PRINSESSA


Kellokosken prinsessa kirjan ovat tehneet Ilkka Raitasuo ja Terhi Siltala. Like Kustannus Oy, Helsinki. Painopaikka: Keuruu 2011. ISBN 978-952-01-0598-3. Pokkari.


Kirjassa kerrotaan Anna Svedholmin o.s. Lappalaisen henkilöhistoria ja samalla myös mielisairaanhoidon historiaa.


Anna Lappalainen syntyi 27.6. 1896 Kuopion Maaseurakunnassa suutari-sepän perheeseen. Anna oli vasta 2,5-vuotias, kun hänen isänsä kuoli äkkiä. Äiti ei pystynyt huolehtimaan kolmesta lapsestaan, hän antoi tyttärensä lastenkotiin. Äidille jäi kaksi poikaa huollettavaksi. Lastenkodit olivat siihen aikaan pelkkiä vastaanottokeskuksia, jotka sijoittivat perheisiin pientä korvausta vastaan saamansa lapset. Huutolaisuus oli tuohon aikaan mennessä kuitenkin jo lopetettu.


Kunta velvoitti kirjallisesti huoltavan perheen velvollisuudet lasta kohtaan. Näitä olivat: riittävä ylöspito, kristillinen kasvatus, ja lapsen kouluttaminen jos mahdollista. Lapsen työllistäminenkin sovittiin periaatteessa, lapsen itsensä oli tehtävä työtä voimiensa mukaan, mutta ei kuitenkaan niin, että hänen terveytensä turmeltuu. Monet perheet ottivat kasvattilapsia pelkästään heistä saatavan maksun ja työhyödyn takia; lapsia sanottiin 'eläteiksi'. Kaikki lapset eivät millään saaneet kunnollisia ja vastuuntuntoisia hoitajia, Annakin oli joutunut olemaan viidessä erilaisessa kasvatuskodissa.


Kolmentoista vanhana Anna palasi äitinsä luokse, äiti oli poikineen muuttanut Helsinkiin 1906. Äidin ja Annan suhde jäi etäiseksi, todennäköisesti he eivät tavanneet niiden 10 vuoden aikana, joilloin Anna oli sijaisperheissä ja lastenkodissa. Anna koti oli Punavuoressa, ja äiti teki raskaita aputöitä rakennuksilla mm. siivoojana ja laastin kärrääjänä.


Anna kävi kansakoulun neljä luokkaa, ja aloitti kaksivuotisen tyttöjen ammattikoulun, ja suoritti yhden vuoden, mutta lopetti sitten, ja pääsi paitatehtaaseen töihin. Tehtaassa hän pääsi työnjohtotehtäviin, mutta ei viihtynyt. Anna oli 19v. nuori nainen, joka lauloi kauniisti, ja esiintyi ravintoloissa, elokuvateattereissa ja kahviloissa, joissa hän myös tarjoili. Erityisen mielellään Anna esitti kupletteja, ja ne olivat  suosittuja kansan keskuudessa. Laulajanura kesti pari vuotta.


Täytettyään 21 vuotta  Anna sairastui pahaan keuhkoputkentulehdukseen, jonka jälkeen Annalle suositeltiin laulamisen lopettamista, mikä oli isku vasten kasvoja. Anna päätti hankkia uude ammatin, ja hän opiskeli hierojaksi kolmen kuukauden kurssilla; perusti sitten vastaanoton ja sai asiakkaita. Sisällissodan aikana 1918 loppui ruoka, ja kansalle uskoteltiin, että porvarit ovat piilottaneet ruuat. - Tietääkseni Suomessa oli tuolloin katovuosi...


Sodan jälkeenkin Anna jatkoi yrittäjänä, ellei hieronta tuonut tuloja tarpeeksi, Anna vastaanotti muuta työtä vaatealalta tai alastonmallina Ateneumin piirustuskoulussa. Anna leikkuutti itselleen 'polkkatukan', joka oli silloin muodissa. Anna meni naimisiin 1926 puutarhuri Arthur Svedholmin kanssa. Avio-onni kukoisti vain kaksi vuotta, Arthur joi liikaa alkoholia ja Anna asui ja työskenteli Helsingissä. Avioero tuli jo 1929. Avioliittopäätös oli Annan osalta ollut hätiköity...


Vuonna 1931 Anna joutui ensi kerran mielisairaanhoitoon Kivelän sairaalaan, joka toimi nykyisen Hesperian sairaalan alueella. Vuokranmaksut olivat sairauden takia jääneet Annalta rästiin. Näistä muodostui vähitellen kierre, josta ei päässyt eroon. Anna oli sekaisin, ja hän kärsi vaino- ja aistiharhoista. Tauti määriteltiin skitsofreniaksi. Kolmen viikon hoidon jälkeen Anna palasi äitinsä luokse, joka kesti kevääseen 1932 asti. Sitten oli lähtö Lapinlahden sairaalaan, missä häntä hoidettiin kolme kuukautta. Anna kutsui äitiään rouva Lappalaiseksi, kasvatusäidikseen. Tästä ryöpsähti sairaalakierre, joka lopulta jäi hänen ainoaksi olinpaikakseen. 1933 Anna tuli Kellokoskelle, kun Helsinki liittyi kuntainliittoon. Anna oli jatkuvasti kellokoskella 37-vuotiaasta alkaen yhteensä 51,5 vuotta. Vielä yhdeksänkymppisenä hänet siirrettiin Sipoon Nikkilään, joten mielisairaalassa Anna oli yhteensä 55 vuotta.


Annalla oli skitsofreniaan kuuluvia harhoja, ja sen ohella myös maanis-debressiivisiä oireita vuoden kierron mukaan. Kevät virkisti hänet, ja lokakuussa hän synkistyi ja pysyi huoneessaan. Annan suuruusharha oli megalomaaninen (suuruudenhulluus). Monet haluavat olla historian merkkihenkilöitä, esim. Jeesus on yksi suosituimmista harhoista. Anna oli omasta mielestään siniverinen Prinsessa, joka oli sukua useimmille eurooppalaisille kuningashuoneille. Tällaisen harhan takana on oma riittämättömyys, epävarmuus ja alemmuuden tunne. Sairautensa alusta asti Anna oli tuntenut olevansa muiden yläpuolella ja miljoonaperijä, oikea Prinsessa.


Kellokosken sairaala toimii Kellokosken kartanossa, joka sijaitsee Tuusulassa. Kartanon ympärillä on kaunis puisto, jonne on istutettu jalopuita edellisen omistajan aikaan. Ennen sairaalakäyttöön ottoa kartanoa jouduttiin laajentamaan. Sairaalassa oli vajaat sata sairaspaikkaa, ja se vihittiin 1915.


Sairaalassa harjoitettiin karjataloutta ja maanviljelyä, joten potilaat osallistuivat maatilan töihin. ja muihin askareisiin.  Palkattua väkeä oli vain vähän, ja varsinaisen työn tekivät pääasiassa potilaat. Potilaat saivat pientä ahkeruusrahaa, jolla he saattoivat ostaa itselleen jotakin. Samalla työskentely toimi sairaiden työterapiana.


Sairaala-alue oli suljettu ulkopuolisilta, jotta sairaat olisivat olleet levollisempia.
Levottomien potilaiden rauhoittaminen olikin mielisairaalan tärkeimpiä tehtäviä, ja hoitomudot olivat tuohon aikaan varsin kehittymättömiä. Myös hygieniataso saattoi olla ahtaissa oloissa huono, pakkopaitojen käyttö yleistä. Ulkoilu muutoinkin kuului sairaalan rutiiniin, potilaalle vapaa kävelyoikeus sairaala-alueen ulkopuolella oli eräs haluttu palkitsemisen muoto, Annakin sai ajoittain kävellä vapaana Kellokosken kirkonkylällä.


Potilaiden kirjeenvaihtoa sensuroitiin ja tarkastettiin. Anna kirjoitti 1935 kirjeen entiselle miehelleen, joka päätyi sairaskertomuksen liitteeksi kuten monet muutkin kirjeet. Anna koki itsensä terveeksi eikä hän halunnut 'olla hullujen kanssa'. Hän pelkäsi hulluuden tarttuvan itseensä..


Heinäkuussa 1936 Anna nimitti itseään ensi kertaa 'prinsessaksi'. Hänen sukupuunsa jalostui, ja Anna löysi lehdistä lisää sukulaisiaan. Vanhempien nimet vaihtelivat, joskus äiti oli Aino Ackté ja isä marsalkka Mannerheim, välillä taas Kreikan kuningatar Frederika ja Saksan keisari Wilhelm II. Hän oli syntynyt Englannin hovissa, Buckighamin palatsissa. Hänet oli kuulemma ruöstetty pienenä palatsin parvekkeelta, varasteleva kotka oli vienyt sieltä hänet Suomen Lappiin ja pudottanut sinne. Lappalaiska, kasvatusäiti, oli sitten hänet Lapista löytänyt.


Prinsessan käytös ja pukeutuminen muuttuivat yhä kuninkaallisemmiksi. Annalla oli rikas mielikuvitus, ja hän osasi koristella vaatteensa monella tapaa. Keltainen väri oli kullan merkki, ja sitä Anna harrastikin paljon. Hän osasi tehdä itse myös koruja, ja sai niitä myös lahjaksi. Tyyli oli näyttävä, ja sormet olivat täynnä sormuksia. Anna ylllätti vieraansa laulamalla kupletteja, olihan hän niitä oppinut nuoruudessaan. Kartanoa Anna piti omana kotilinnanaan, jossa muut olivat hänen palvelijoitaan. 


Anna jakoi suosikeilleen arvonimiä, jotka sopivat hänen korkeutensa elinpiiriin. Vain ruskeasilmäiset naiset olivat naisia, muut olivat miehiä! Arvioitiin, että prinsessan antamia arvonimiä oli yli sata. Prinsessasta tuli kaikkien tuntema henkilö Kellokosken kylällä.


Kirjassa on kuvia ja selostuksia Prinsessan käsitöistä, ja sanotaan hänen olleen hyvin taitava käsitöidentekijä. Prisessa ompeli mm. tauluja langanpätkillä, niitä ostettiin muistoksi itselle sekä lahjoiksi. Lääkäri Paavali Alivirralle Anna kutoi komeat edustusliivit ja töppöset 1948, kun tämä astui virkaan. Taiteilija signeerasi taulut nimimerkillä 'Prinzezza', ja se oli kultalangalla ommeltu!


Annalla oli Prinsessana harha, että hän ja sukulaisensa olivat hyvin rikkaita. Niinpä hän saattoi jollkein suosikilleen yht'äkkiä kirjoittaa suuren shekin, jolla ei tietenkään ollut katetta. Mutta asia ymmärrettiin pankissa, ja joskus saattoi pankinjohtaja lunastaa shekin jostain varoista. 


Prinsessan perusluonne oli optimistinen , ja hän suhtautui myötämielisesti asioihin. Hän oli myös iloinen ihminen, ja teki moniin ihmisiin suuren vaikutuksen. Anna viihtyi Kellokoskella ja ihmiset yleensä pitivät hänestä. Prinsessan rooli oli täydellisesti Anna omaksuma persoona. Omaisiinsa Anna ei ottanut yhteyttä viiteenkymmeneen vuoteen... Prinsessa Anna siirtyi tuonilmaisiin 1988.


Anna Svedholmista on tehty elokuva Prinsessa, jota en ole nähnyt...


Minusta tämä 252 sivuinen pokkari on hyvin antoisa esitys Anna Svedholmin elämästä, ja myös mielisairaanhoidosta Suomenmaassa!


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein antoisaa kesäkuun viimeistä viikkoa!
                                        Aili-Mummo



torstai 21. kesäkuuta 2012

Oikein hyvää ja ihanaa juhannusta!

Vanha Nuppolan talo ennen juhannusta 2012.


Sanat: Debora Vaarandi, suom. Ilkka Kortesniemi; säv. Raimond Valgre, esittäjä Geog Ots (1957).

Siell' lauantai-iltana valkeat koivut / jo kunnaille antavat lehtevän näyn. /
Ne hartaana näyttävän lausuvan sulle: / Vain onnea kaukana kukkuvat käet. 

Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä / kun silmissä leikkivät säkenet lyö. /
:,: Niin kaunista muuall' ei löytyä saata / kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö :,:

Yön varjoissa tuomi kuin valkea lumi / se lintujen laulua sinulle soi. /
Ei muuten nyt huulet ja polttava poski / niin loistaa kuin omenan kukkaset voi. /

Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä / kun silmissä leikkivät säkenet lyö. /
:,: Niin kaunista muuall' ei löytyä saata / kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö :,:

On Saarenmaan niityt kuin kasteinen syli, / yön helmassa lauluista helisee maa. /
Ja taivaskin loistavi pilvien yli / ja polttava suudelma hurmata saa. /

Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä / kun silmissä leikkivät säkenet lyö. /
:,: Niin kaunista muualt' ei löytyä saata / kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö :,:

Nyt siellä me nurmella vietämme juhlaa / kun hämärä aamulle kättä jo lyö. /
Ja kaikkien aatokset yhtehen liittää / tuon päivämme runsahat riemut ja työt. /

Siis pyöritä, houkuta neitoa nuorta / sä kiiltävätähtinen sotilas vaan. /
:,: Ne yöt ovat valkeat, kuluvat kohta - / nyt pellavapäätä et omaksi saa :,:

~~~~
Tällä Saarenmaan valssin sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni Oikein Hyvää ja Kaunista Juhannusta!
                      Aili-Mummo





maanantai 18. kesäkuuta 2012

Juhannuksen juhlintaa entisaikaan...

Tätä punakukkaista pensasta en tunnistakaan...

NIMETÖN

Minä tahtoisin
kipunoida
salamoida
suureen liekkiin leimahtaa.
Korkealle
pilven alle
kiurun lailla kimmahtaa.

Hypähdellä
läikähdellä
alla kosken kuohupään
sydämille
itkeville
riemun jousna helkähtää.

----

- ILONA KARJALAINEN -
Pihlajat kukkivat vaahdoten Nuppolassa kesäkuussa 2012.

Elämme juhannusviikkoa, on pian käsillä keskikesän juhla ja mittumaari. Vietämme sitä kristillisenä juhlana  Johannes Kastajan muistopäivänä. Juhannus on Johannes-nimen vanha ääntämismuoto.

Ennen kristillistä aikaa esi-isämme viettivät juhannusta Ukon juhlana, jolloin juotiin ns. Ukonmaljoja; tämä uuden sadon menestymiseksi. Luonnollisesti keskikesän juhlat vietettiin luonnossa, onhan se silloin kukkeimmillaan. Torstaina 21 päivä kesäkuuta on kesäpäivänseisaus, jolloin päivä on pisimmillään, ja yö on hyvin lyhyt.  Lapissa aurinko ei laske, vaan puhutaan yöttömästä yöstä. Entisaikaan piti nauris kylvää juhannuskasteeseen, silloin nauris kasvoi hyvin suureksi. Kaski poltettiin siis juhannusviikolla ja sen piti jäähtyä ennen sen kylvämistä.

Huoneet koristettiin puiden oksilla ja lehvillä, juhannuskoivut on oltava porraspielissä. Myös lehtimajan tekeminen juhannukseksi on ollut tapana Lounais-Suomessa ja Kainuussa. Juhannuskuusi on ollut tapana pystyttää keskelle pihaa Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Ruotsinkieleisillä alueilla pystytetään koristeltuja juhannussalkoja. Lehdillä somistettiin tuvan lattiat ja hirsien rakoihin laitettiin kukkivia pihlajan oksia. Näin ole tehnyt joskus minäkin nuorempana. Ja tietysti kukkia kannettiin huoneisiin runsaasti, kertoo Kustaa Vilkuna teoksessaan Vuotuinen ajantieto (1998).

Entisaikaan juhannuspäivä oli kiinteä, 24. päivä kesäkuuta, nykyisin se sijoitetaan viikonloppuun. Juhannuksena pidettiin monet juhannushäät, tätini Aune K. vihittiin juhannuksena 1947 Armas K:n kanssa. Molemmat he ovat jo siirtyneet tuonilmaisiin.

Ja tietysti juhannustaiat olivat tärkeitä ainakin tyttöjen mielestä. Silloin voitiin  ennustaa sulhasia ja tulevia tapahtumia monella eri tavalla. Myös karjan lypsy oli hyvä varmistaa jollain sopivalla taialla. Varsinkin hedelmällisyystaikoihin Juhannus oli parhainta aikaa, samoin lemmennostatustaikoihin. Juhannukseen on siis sisältynyt paljon magiaa eli taikavoimaa.

Nämä kansanomaiset juhannuskoristeet ovat liittyneet karjaonneen, ja lienevät peräisin esikristillisistä paimenjuhlista, joita on pidetty keskikesällä. Keskikesällä lehmät lypsivät parhaiten, talvella ne olivat ummessa. Juhannusjuusto keitettiin Keski-Pohjanmaalla punaiseksi, ja sitä syötiin erityisenä juhannusherkkuna. Savossa on tehty lehmisavulla maitovelliä, jota on syöty juhannusaattona risukarhin päällä kesantopellolla. Paimenten oli oltava sitä nauttimassa, tietenkin muut söivät sitä myös. 

Juhannuskokon polttaminen voi olla kristillinen tapa, eikä suinkaan peräisin pakana-ajoilta peräisin. Pääsiäiskokko  on sen sijaan noitien karkottamiseksi tehty pakanallinen tapa. Koska Jeesus oli kuollut pitkänäperjantaina ristillä, pahat henget olivat valloillaan.

Isänikin kertoi sitä, miten aarnivalkeat paloivat juhannusyönä, ja silloin maasta voi löytää aarnitulien perusteella maahan kätketyn aarteen. Mutta aarteen maasta nostaminen oli yleensä niin vaikeaa, ettei se onnistunut. Reijo Tirronen kertoo 1885 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirjassa nro VII onkamolaisia aarretarinoita, jotka on liitetty kirjaani Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006).

Mystinen kasvi, sananjalka, on myös kukkinut juhannusyönä, kertoo vanha kansantarina. - Kuten tiedetään, sananjalka on itiökasvi, eikä se kuki koskaan...


Oli juhannus 1968 Nuppolassa.  Portailla seisoo Mikko, sylissä on Petri.

Tiedämme nykyään, miten perheet kokoontuvat kesämökeilleen ja -asunnoilleen juhlimaan juhannusta järvien rannoille. Juhannus vietetään yhäkin luonnon parissa kesästä nauttien. Valitettavasti monet menettävät juhannuksena henkensä, kun lähtevät humalassa vesille, ja putoavat järveen...Toivotaan, ettei  tänä juhannuksena kukaan menetä henkeään liiallisen juhlimisen vuoksi.


~~~~

Meillä on tässä jo viikkoja satanut joka ikinen päivä, joten maa ei ainakaan kärsi kuivuudesta, päinvastoin. Kasvimaakin näyttää siltä, että olisi jo aika käydä kitkuhommiin!

Pistäydyn huomenissa Kemiessä leikkauttamassa tukkani, ja saamassa siihen lisää väriä. Juhannuksena kun meidän kaikkien täytyy olla koreimmillaan...

Toivotan teille lukijoilleni, oikein hyvää ja kaunista juhannusviikkoa!
                                      Aili-Mummo!



lauantai 16. kesäkuuta 2012

Alppiruusun kukkiessa

Alppiruusu kukkii Ailinkalliolla kesäkuussa 2012.

VÄKEVÄ KUKKA

Olen väkevä kukka, itänyt kuumassa maassa.
Imin mullasta voimaa unessa autuaassa,
minun teräni hehkuen nousi aurinkoon.
Niin tuli pohjatuuli
ja repäisi kukkani irti,
niin tuli myrskytuuli
ja tempasi juureni pois.
Ilmojen pyörteissä nousin, vaivuin
vavisten, nääntyen, kauhua täynnä,
mutta en sammua voinut.
Mihin tuuli on varteni viskannut,
olen juurtunut uudelleen,
tuhat kertaa kuoleman jälkeen
olen kukkinut uudelleen!

Minun levätä missään ei anna maa,
sade varttani lyö, vilu vapisuttaa,
joka tuulen henkäyksessä
minun kukkani vaikeroi.
Mutta ajasta aikaan muuta en voi
kuin rakastaa, vain rakastaa
maan ihmeellistä multaa,
ja myrskyn ulvontaa.
Niin kesken kuolinkamppailun
näen äkkiä kirkkauteen:
säde auringon lävitseni syöksähtää
tulivirtana uudelleen,
tuhat kertaa uudelleen!
Minä en voi sammua milloinkaan.
Minä, murtunut, huudan pauhinaan:
Ole kiitetty, korkea Jumala,
joka loit tämän taistelun maan.

- Saima Harmaja -

~~~~

Tällä ihanalla Saima Harmajan runolla toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja virkistävää viikonloppua!
               Aili-Mummo





torstai 14. kesäkuuta 2012

Kirjan kannet kiinni!

Nuppolan sireenit kukkivat 13.06.2012. Kuva AN.
Kiitän Leena Lumia saamastani  kirjankansihaasteesta!
Kirjoista en ota kuvia, mutta kaikki ovat omista kirjoistani kerättyjä...

1.

Hullun lehmän tanssi
      Olemisen sietämätön keveys
Tyhjän paperin nautinto

Annan kiireen mennä!

~~~~

2.

Ensimmäinen potilas
       Elämä elettäväksi
Vasaran alla.

Parantunut hoidoista huolimatta!

~~~~

3.

Naarassika, liian iso
karuselliin!
Tummaa taivasta, tuulista rantaa.
Pilvet ja aurinko

Neito kulkee vetten päällä

~~~~

4. 

Elämänpelto
    Sulavoi, peippo vei
Sanajalkaiset pitkospuut
Kahdeksan minuuttia aurinkoon

Runo kasvaa maasta

~~~~

5.

Vieras mies 
    tuli taloon
Ihana mies.

Maan kämmenellä
Vienan punainen kuu

~~~~

6.

Päivällinen 
    koti-ikävän ravintolassa?
Ei kiitos!

Synkkyys pohjaton,
niin myös iloni, onneni.
Hedelmäntäysi

~~~~

7.

Maan pakolainen
minä pieni krysoliitti.

Haukka, minun rakkaani,
ratsumies, sanantuoja
Verensokeri.

~~~~

Lähetän tämän haasteen edelleen seuraaville blogisteille:






Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein kaunista ja ihanaa
loppuviikkoa ja viikonloppua!
              Aili-Mummo
 




tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ilimoja on piisannut...

Talon  hepat laitumella...


Meidät naiset pitäisi joskus nostaa
vähän korkeammalle
vaikka peilipiirongin päälle

Siinä me kuningattaret sitten
sojottaisimme hajareisin

Sellainen teko on aina
yhden rubiinin arvoinen

~~~~~

Lapsena keräsin tähtikukat
pelloilta ja metsistä
rakensin tietä taivaaseen
Jumalalle sanoin, tule
tieni on valmis
vie ikävät asiat pois maanpäältä

Mutta ei hän tullut.
Otti isän ja äidin
ja niin monta ystävää

Tähtitieni ei katkennut
se on yhä olemassa
vaikka sitä on vaikea liittää
tämän päivän polkuihin

Se onnistuu parhaiten metsissä ja pelloilla
lintujen saapuessa
suovillan hajoamisen aikoihin
hetkinä jotka ovat sidoksissa
maan kanteen
enemmän kuin ihmisen askeleet

- Eeva Heilala -

Kielot kukkivat tienvarressa!

Kävelin viime perjantaina kameran kanssa Talolla, nämä kuvat ovat sitä satoa. Vielä on sireenit kuvaamatta, mutta tänään ei voi kuvata, koska sataa ja on harmaata. Eilen veimme kukat vainajien haudoille, siellä menikin yksi ruokaväli meiltä kahdelta. Näimme reissulla naapureita, väki oli liikkeellä. Seurakunta ei tietääkseni tänä vuotena järjestänyt talkoopäivää siivouksen merkeissä, vaan olemme käyneet lakaisemassa kuka milloinkin. Ja tulos on sen näköistä...

Kukat hankimme paikalliselta puutarhalta, sen nimi on Tuhatkauno. Puutarhuri on hortonomi Juha Forsblom, joka myy taimia myös Joensuussa. Tikkalassa on palkattu työntekijä myymässä taimia.

Juha Forsblom on joskus aikaisemmin pitänyt radiossa sunnuntaisin puutarha-aiheista ohjelmaa useita vuosia; ääni voi olla teille tuttu...;))

Tuomikin kukki vielä 8.6.2012.
Keittelin lauantaina kuusenkerkkäsiirappia tulevia tarpeita varten. Helpolla olemme flunssista päässeet. Ystävättäreni Mari on ihastunut tähän siirappiin, veimme hänelle tätä luonnonherkkua useita purkkeja viime keväänä. Näin sitä Kaivolla myynnissä pienissä purkeissa kovalla rahalla...


Ilmoja on piisannut, väliin sataa tai sitten paistaa, varsinaista hellettä ei ole ollut. On ollut kaksi helteistä kesää, joten kolmas voi jäädä tulematta; se on näillä seuduilla enemmän kuin todennäköistä.


Mies on ahkeroinut puutarhan parissa, istuttanut kurkun-  ja kukantaimia. Ja tuo kasvimaan hoito on annettava myös hänelle. Eilinen päivä olikin melko rasittava, miehenkin oli mentävä lepäämään hautausmaalta tultua. Tänään tulee 76v. miehelle mittariin, mutta se sivuutetaan ilman juhlimista. 


Mitä enemmän me hidastumme, sitä nopeammin aika lentää! Mutta onhan siinä se hyvä puoli, ettei tarvitse valittaa ajan käymisestä pitkäksi. Onneksi.;))


Oikein hyvää kesäviikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
                                         Aili-Mummo

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Sireenien ja omenapuiden kukkiessa




KUKKIVA MAA

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovutavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, jos kuolema tulee!
Mitä siitä, jos monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

- Katri Vala -
~~~~~


Toivotan teille oikein ihanaa viikonloppua, hyvät ystävät!
                 Aili-Mummo

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kemmiin mäiltä ja Muljulasta

Kuvia Kemiestä seurakuntatalon pihasta...
Noita keitti,
teki kesästä uutteen,
poimulehtiniitystä pisaran.
Arvaa mitä: siitä kuolee.
Liian tiheä on myrkkyä.

Sata kärkeä tylsyy tasangoksi, olkoon että pilvissä
ja uuvuttaa kulkijan.
Rotkojen ympäri ilmaa, niin ne erottuvat.
Syvenevät, ja heti huippu kasvaa itsestään tietoiseksi.
Niitty, kesä, tämä rajaton kokemisen väljyys.
Vastakohdille mahdollisuus.
Ne tekevät siitä jotakin.

Mirkka Rekolalle

- Aila Meriluoto -

Hieman eri suuntaan....

Kävin tuas eilen Kemmiissä asijoilla ja muutennii. Ilima ol melko kaunis, jossii pilivipoutanen, sittä yhen äkin aurinko tul kirkkaana näkyvviin. Miula ol aikoo ootella tuossa seurakuntatalon pihassa linja-auton lähtöö jonnekkii, miäränpiätä ei tiakonissa suostunna ilimottammaan, van se tiijjettiin, jotta ollaan mänössä syömään.

Meitä yhteisvastuun kerreejii palkittiin siis ruuvala, miule se ol ensimäinen kerta. Oltiin kuulema tehty hyvä tulos, mitäpä sitä huonosta tuloksesta palakihtemmaan...

Pitkän vuottelun perästä kaikki lähtijät olivat lopulta kyyjjissä. Liihoteltiin Kemmiin rinnettä alaspäin ja laskeuvuttiin Kitteen tiele. Sittä vuan nokka kohti Kitteetä. Välilä ois tosin ollu vielä Jouhkolan hovikii, van kyyti olis jiäny lyhheeks. (Jouhkolan hovin linkki löytyy allaalta oikiilta sivupalakista). Kitteetä kohti siis köröteltiin, tultiin keskikaupuntiin, ei mänty Kitteehovviin, vuan sujuvasti ohi kohti Tolosenmäkkee. Siitä yl kuutostiestä ja suoraan Riäkkylän tiele. Tultiin Muljullaan, ja tiakonissa lausahti: "Joko työ nyt arvootta mihin myö ollaan mänössä?" Jotkut sano, jotta jo. Mie vuan en ollu millonkaa siinä paikassa käyny. Ajettiin entisen Muljulan koulun pihhaan, ja sieltähän se Annin kartano löytykkii. Talosta ol tehty pitopalaveluravintola ja kurssikeskus. Sammaan ovat yhistänneet kaks yrittäjjee voimasa, Eräskin ja Annin kartano.

Ravintola on hyvin viihtysä, ja seun kalustettu tyylikalusteila, joissa on puuleikkauksii. Soppii sielä pittee pitoja tahi muita tillaisuuksii. Järvikkii näkkyy pihamuale. Talo on tehty 1950-luvula, van paljo työtä ja rahhoo siihen remonttiin on pantu. Alakertaan ol tehty 'mukavuuslaitos' miehile ja naisile, ja iso sauna pesutiloneen. Olin kuulevinaan, jotta ulkona on vielä savusaunakkii, van sitä kahtomassa myö ei käyty. Se on kai jossain sielä rannan tuntumassa...

Zuumilla näkee kauas...
Ruoka ol hyvvee, totta kai, savumuikkut vei kielen männessään, ja muukii ruoka ol mainijjoo ja taijola tehtyy. Jäläkiruuvvaks ol kakkukahvit, ja nekkii kelepas. 

Sittä talon emäntä pit puhheenvuoron, jossa kertoil talosta ja toiminnoista sielä. Kuunneltiin myö varsinnii toisela korvala, van ol sielä muitakkii kiinnostavvii puhheenaiheita. 

Tiakonissa ol varannu ohjelmookii, lopuussa laulettiin 'Kiitos sulle Jumalani', ja luvettiin kelttiläisii rukkouksii. Ja vihon viimeseks vielä Tellervo ja Hannu laulovat kaksistaan Kari Kuuvan sävellyksen 'Kiitämme nyt vielä tässä', sanat Eeva Ikosen.

Kahtelukierroksen perästä myö pakkauvuttiin autoon ja nokka kiänty ensin takasin Kitteele ja sieltä Tohmiksele.
Omenapuutu kukkiva valkoisena vaahtona...
Kerkisin käyvä kotona kiäntymässä, kun piti tuas lähtee Tolosenmäkkeen miestä hakemaan. Mauri teki Tallinnan matkan riäkkyläläisiin kansa. Saunajuomiset on  hankittu ulkomailta, van oishan ne suanu lähempeekii ja halavemmala. Se siinä ol hyvä puol, jotta ukko sai syyn olla poikessa par yönseutuu. Miula alako jo ollakkii  yksinäistä;))

Nyt näyttää jo kesä tulleen, toivottaan jotta se jiäp tänne pitemmäks aikoo. Kävin ihan mittarista kahtomassa, 20,1 astetta, kyllä se siitä. Josko uskaltas ne hautakukat viijjä vainajile...

Tästäkin näkee kilometrien päähän...
Kuvista työ voitta piätellä, omenapuissa on paljo kukkii, ja ihan kohtsillään myöskii pihlajissa ja sirreenilöissä. Kesä piäsöö vauhtiin ihan oikeesti, ja kesäasukkaat voipi tulla mökkilöilleen kesänviettoon. Tikkalassakkii on suuret miärät kesäasukkaita Helssinkii myöten. Suap kylä muutamaks kuukauveks elämee järviin ja lampiloihen rannole, ja muuvallekki. Kyläyhistys on kunnostellu tuas uimarantoo urakalla, uuvvet hiekattii on rannale tuotu, josta kiitos kyläyhistyksele ja muile asiinossaisile.


Muistakkee jotta nuo kuvat suurennoo, kun niitä (k)likkovvaa, neun paljo kommeempii silleen...


Toivotan teile lukijoile oikkeen sulosta kesäviikkoo: Ottakkeehan kesä rennosti.<333
                                                     Aili-mummo



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Luostarin varjot

Christopher John Sansom, brittiläinen dekkaristi, on kirjoittanut tämän paksuhkon (460 sivua) pokkarin, Luostarin varjot (Shardlake I), suomentanut Katariina Kaila. Keuruu 2012.


Tapahtumat on sijoitettu 1500-luvun Englantiin, jolloin maata hallitsi kuningas Henrik VIII ja lordi Cromwell. Kirjan murhamysteerit tapahtuvat Scarnsean luostarissa.  Lordikansleri Cromwell lähettää selvittämään murhamysteeriä lakimiehen, Mathew Shardlaken. Hän saa apulaisekseen nuoren ja vahvan Mark Poerin. 


Henrik VIII on päättänyt erota Paavinkirkosta (Roomalaiskatollinen kirkko), ja ottaa luostarien varat ja maat valtiolle tai antaa suosikeilleen. Mutta lakkauttaminen on tehtävä pehmeästi ja 'vapaaehtoisesti'. Jos luostarissa rikotaan lakeja ja määräyksiä tai siellä vietetään huonoa ja 'syntistä' elämää, se lakkautetaan.


Scarnseassa on murhattu Cromwellin lähettämä tutkija, valtuutettu Singleton, jonka murhaajaa heidät on lähetty etsimään ja tekemään raporttia luostarin asiaintilasta.


Mathew Shardlake ja Mark Poer ratsastavat luostariin, ja yöpyvät majatalossa matkan varrella. Seuraavan päivän iltapuolella he tulevat luostariin, ja näkevät ensiksi kivisen korkean luostarikirkon. Luostaria ympäröi muuri, jossa lähellä porttia ovat ulkorakennukset, ja kirkosta oikealla varsinaiset luostarirakennukset. Luostari oli rakennettu sadalle munkille ja yhtä monelle palvelijalle. Jäljellä oli enää kolmekymmentä munkkia ja kuusikymmentä palvelijaa...


Heidät vastaanottaa  priori, veli Mortimus, jolle vieraat esittelevät itsensä. Vieraat kyselevät apotti Fabiania, joka ei ole paikalla. Odottaessaan vieraat keskustelevat professori Goodhapsin, surmatyön ilmiantajan kanssa. Professori on äsken mestatun kuningatar Anne Boleynin sukulainen. Goodhapsia on yleisvikaari Cromwell kiduttanut saadakseen uskollisuuden valan kuninkaalle...


Robin Singleton on murhattu keittiössä yöllä. Ruumiilta oli leikattu pää kaulasta poikki, lattialla oli paljon verta, johon paikalle osuneet lipesivät. Veri ei ollut vielä hyytynyt. Ruumiin löytäjä oli ollut tohtori Goodhaps.


Sairastuvan esimies oli veli Guy, joka tekee hälytyksen ruumiista keittiössä; keittion ovi oli kuulemma yöllä lukossa. Kirkossakin oli tehty veritöitä, mestattu kukko, ja pirskoteltu verta alttarille, ja huomattiin että sieltä oli varastettu reliikki (pyhäinjäännös).  Oletetaan että asia liittyy noituuteen...


Apotti Fabian oli pitkä leveäharteinen, viisissäkymmenissä oleva mies, joka tarkastaa Cromwellin antaman valtakirjan. Apotti olettaa, että joku ulkopuolinen henkilö olisi käynyt tekemässä luostarin keittiössä raa'an murhateon. Hänen mielestään kukaan luostarin asukas ei siihen pystyisi.


Shardlake vaatii itselleen kaikki luostarin avaimet, jotta hän voisi tutkia kaikki paikat ja luostarin tilikirjat. Avainnipussa on kolmekymmentä eri kokoista avainta. Vieraat majoittuvat pieneen huoneeseen luostarin sairastupaan. Sairastuvassa ja keittiössä häärii nuori naisapulainen, Alice Fewterer. Naisapulaisen pitoon tarvittiin erityisvapaus. Käy selville, että veli Guy oli koulutettu lääkäri.


Ensimmäiseksi heidät viedään katsomaan Singletonin ruumista kirkon kryptassa. Näky on haiseva ja puistattava. Shardlake tekee havainnon, että ruumiin pää on leikattu miekalla poikki, leikkausjälki on tasainen.


Noviiseja kidutettiin luostarissa nälällä ja muilla 'kurinpidollisilla' toimilla, eräs heistä, Simon Whelplay, kuolee; pojan kiusaaja on priori. Ennen kuolemaansa Simon W. ehtii kuitenkin kuiskata, ettei Singleton ollut ensimmäinen vainaja, joka ennen kuolemaansa oli tutkinut tarkaan luostarin tilikirjat, ja saanut niistä selville salattuja tietoja.


Yhteen luostarin asukkaaseen kerrallaan Mathew Shardlake tutustuu. Veli Jeromea nimitetään 'hulluksi', vaikka hän ei sitä ole, mutta puhuu sopimattomia luostarin vallanpitäjistä. 


Mathew ihastuu hoitajatar Aliceen, mutta niin tekee myös Mark Poer. Shardlake keskittyyy luostarin tilikirjoihin, hän on erityisen kiinnostunut eräästä sinikantisesta kirjasta, jota ei kuitenkaan löydy. Ruskeakantisissa ei ole mitään outoa. Vähitellen tutkijalle tulee käsitys, että jotakin on myyty, ja rahat salattu; niitä ei ole kirjattu tilikirjoihin. Epäilys syntyy maakaupoista. 


Kirkosta suuren krusifiksin alta löytyy veli Guy kuolleena kädet levällään...Jälleen uusi mysteeri! Sitten aletaan etsiä luostarista kadonnutta tyttöä, joka on varastanut hopeiset kynttilänjalat ja kallisarvoisen lippaan. Jonkin verran kuluu aikaa, mutta sitten tutkija Shardlake löytää tytön jäänteet muurin takana olevasta lammesta, tutkija Singletonin murhassa käytetyn miekan, ja veriset vaatteet...


Kirja on puolessa välissä, on sopivaa lopettaa tähän...


~~~~


Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää kesäkuun alkupuolen viikkoa!
                                                Aili-mummo