Google+ Followers

maanantai 30. heinäkuuta 2012

KESÄKUUSSA 1976

KUVA GOOGLE.

LUOTORISTI


Käpykiven alta vihersielu lähti liiti,
luodetuulen kämmenellä kiiti.
Kauas kantoi tulevata puuta,
reutoi viimoi yli lahden,
ohi niemennenän,
lennätteli yli suuren selän,
kiikutteli vihelteli,
siementä pientä suuressa kämmenessään keinutteli.


Mietti luode mennessään,
minne veisi siemenen siivekkään,
minne mitättömän itämään.


Tähysteli tuonne,
tohahteli tuonne kylmään luotoon,
tuonne kivikylmään kallioiseen muotoon,
uraan ukkostuulen halkoman,
uraan myrskytuulen piiskaaman.


Sinne päätti viedä siemenen siivekkään,
sinne mitättömän itämään.


Tohahteli pohjanveli,
pakkaslunta pyrytteli,
suurta kämmentänsä heilutteli,
heristeli heittoon ojenteli.
Tietämättä tekemäänsä,
muistamtta näkemäänsä,
heitti vihersielun kivenkitaan,
lumikuurolla sen peitti.


Hetken tuijotteli istutustaan,
toisen hetken tohahteli,
tyyntyi, poistui pohjanveli,
majoillansa makas ajat ajatteli.


-----


Miksi luotoon kasvoi ristinpuu?
Nyt sitä kyselivät kesäillan itikat,
yli kiitävät koskelot ja kuikat,
miksi miksi? sanailivat saukon viikset,
halusivat hauen leukaluut,
miksi miksi? povailivat perhosten ja korentojen suut.


-----


Ihmetellen istukastaan katsoi pohjanveli,
tohahteli, tohahteli humauksin herkin,
istutinko, istutinko luotoon Nasaretin Pojan merkin.
Miksi vihersielun kivenkitaan pistin?
miksi istutin mä luotoon ristin.


Mietti luode menneitä mietätteli,
tarkkaan tarkasteli pohjanveli
tapahtumat takavuosien,
vuosikymmenien vuosisatojen.


Viimein luisti luoteen muisti,
muisti tapahtuman vanhan,
totta tohahteli pohjanveli
julki lausahteli 
luodon kallioisen kalman.


Siksi vihersielun kivenkitaan pistin,
siksi istutin mä luotoon ristin,
koska kauan sitten rengin käsi kerran
tappoi luotoon rikkaan tilusherran.




- ANTERO HALTTUNEN -
antologiassa Asemalaiturilla minusta pusertui kaikki. Kokkola 1976. Lyhennys Aili-Mummo.


~~~


Minulla on hieno muisto kesältä 1976 Helsingissä Finlandiatalolla. Oli Keskusta puolueen 70-vuotisjuhla, johon minäkin osallistuin. Tuo edellä mainitsemani antologia oli myynnissä, ja ostin sen muistoksi itselleni. Samalla sain runoilija Antero Halttusen runonlausuntaesityksen, jossa hän lausui omat runonsa hyvin vaikuttavasti ja ilmeikkäästi minulle. Tuo keskustelu ja jälkitunnelma on yhä vielä mielessäni. Tunsin olevani samalla aaltopituudella hänen kanssaan.


Ehkäpä teistä joku tuntee Antero Halttusen, hän oli joskus aikaisemmin jossain Keski-Suomessa ehkä, ohjaamassa kirjallisuuspiiriä.


Juhlaruno oli MARKKU LAHTELAN kirjoittama ON TULLUT ARKI, jonka esitti muuan naislausuntataiteilija, muistaakseni hän oli Ritva Ahonen.


Tälle viikolle on luvattu paljon aurinkoa ja lämpöä, joten kesä jatkuu - vai alkaako se vasta - suotuisissa merkeissä. Minulla onkin erityisen paljon jännitettävää...


Sienikausi on alkanut lupaavasti, kanttarelliaika on parasta aikaa menossa, ja tattejakin alkanee löytyä. Meillä on tatteja vielä pakkasessa, joten mitään hinkua niiden keräämiseen ei ole. Rouskukausi on vielä edessäpäin, niitäkin on vielä suolassa.


Kesäteatterit ovat käymättä sattuneesta syystä, mutta toivon pääseväni edes muutamaan näytökseen.


Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista heinäkuun loppua!
                                   Aili-Mummo

perjantai 27. heinäkuuta 2012

IKÄISEKSEEN HYVIN SÄILYNYT!

AILI-MUMMO BUDAPESTISSÄ IHAILEMASSA TONAVAA...

Ikäisekseen hyvin säilynyt

säilynyt
kuin etikkaan hukutettu kurkku

ja miten niin ikäisekseen
mikä se ikä on
vuodet vai verisuonet
virkatodistus mieli vai rypyt

ja hyvin siis kuinka
ryppyinen mutta aivoiltaan virkku
unohteva hupakko mutta elämänmyönteinen

virkku etikkakurkku
hellä höppänä
kurttuinen älypää

onhan sitä
monenlaista säilymistä


- KYLLIKKI VILLA -

TÄNÄÄN ON ILMA KUIN MORSIAN!O_O

TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLENI OIKEIN KAUNISTA JA ANTOISAA VIIKONLOPPUA!
          AILI-MUMMO   

torstai 26. heinäkuuta 2012

KIVISTEN KUKKIEN PUUTARHA




DEBORAH SMITH: Kivisten kukkien puutarha. Suomentanut Auli Hurme-Keränen. Karisto, Hämeenlinna 2009. Lisäotsikkona on Romanttinen sukutarina Syvästä Etelästä. 328 sivua, pokkari.


Takakannessa on lyhyt juonipaljastus:


"Eletään kesää 1972. Vasta 7-vuotias Darleen Union on yksinäinen pikkutyttö, joka tietää sanomattakin, että suvun valta ja vauraus erottavat hänet muista lapsista. Darleen on menettänyt molemmat vanhempansa auto-onnettomuudessa ja elää mahtavassa marmorikartanossa isoäidin luona, tämän värillisen sihteerin tytär ainoana leikkitoverinaan."


Rutiköyhä Waden perhe saapuu Pohjois-Carolineen etsimään töitä perheen isälle, Jasper Wadelle, joka on kivenhakkaaja. Hän saa töitä Burnt Standista, vaaleanpunaisen kaupungin marmorilouhokselta, sen omistaa Hardigreen suku. Suvun mahtiäiti oli ollut Esta Hardigree, joka oli perustanut marmoriyhtiön vuonna 1925. 


Kirjan kertojana toimii 7-vuotias Darleen, joka kasvaa vuosien mentyä naiseksi. Hän ystävystyy kymmenvuotiaan Eli Waden kanssa, ja huomaa nopeasti pitävänsä lahjakkaasta Elistä suunnattomasti. Elin äiti, Annie Gwen,  pääsee töihin päärakennukseen, marmorikartanoon, jossa Elikin käy oppimassa koulun jälkeen kirjanpitoasioita. Isä ylenee louhoksella työnjohtajaksi, mutta sitten tapahtuu jotakin dramaattista, Swan Herdigreen sisar, Caroline, katoaa ja heti epäillään perheen isää, Jasper Wadea, murhaajaksi. Perhe sanotaan irti työpaikoistaan, ja isä vangitaan. Näissä melskeissä sheriffi ampuu Jasperin, ja paikkakunnan ihmiset pitävät ilman muuta Jasper Wadea kadonneen Caroline Hardigreen murhaajana.


Ajan myötä käy selville, että Hardigreen että Waden suvuilla on ollut yhteinen menneisyys, mistä jälkipolvet eivät tiedä. Loppukirja on sukujen menneisyyden, Caroline Hardigreen oletetun murhan ja tulevaisuuden selvittelyä.


Eli Wade menestyy valitsemallaan uralla ja rikastuu. Hän saapuu Solon nimellä ulkomailta tutustumaan uudelleen Darleen Hardigreeniin äitinsä ja sisarensa, Bellin,  kanssa. 


Kaivosyhtiön johtaja, Swan Hardigree, on vanha nainen, joka tekee tiliä elämästään. 


Elille selviää, ettei hänen isänsä ollut murhannut ketään, tekijät löytyvät toiselta taholta. Painajainen Waden perheen osalta on ohi...


Mutta mitä muuta kohtalo on varannut näille kahdelle perheelle, tulee ilmi kirjan loppupuolelta. Darleen on opiskellut asianajaksi, ja hoitaa erään säätiön palkkaamana asianajajana puolustamassa huono-osaisia ihmisiä. Lopussa selviää, että hänen palkkansa maksaa säätiö, jonka takaa löytyy Eli Wade eli herra Solo.


Deborah Smith on entinen toimittaja ja romanttinen menestyskirjailija. Hänen tuotantonsa on suunnattu naislukijoille. Romaanit ovat sukutarinoita, joissa esiintyy vahvoja naisia. Suomeksi ovat lisäksi ilmestyneet romaanit Karhuvuoren varjo, Omenan tuoksu, Kotona laaksossa, Risteävien polkujen kahvila ja Kuin lempeää sadetta.


Toivotan kaikille lukijoille viihtyisiä hetkiä tämän romaanin parissa!
                                          Aili-Mummo








tiistai 24. heinäkuuta 2012

KUKKIA YSTÄVYYDEN TALOSSA

Nousiaisen emäntä, Marjatta (vas.) komean luhtiaitan edessä Aili-mummon kanssa 23.07.2012.

ONNEKSI OLKOON!

akileija, aronkukka, humala,
harjaneilikka, jalopähkimö,
jättipoimulehti ja kevätkaihonkukka,
kuunlilja, kurjenmiekka,
kesäpäivänhattu, kylmänkukka,
leijonankita, lemmikki ja leimukukka,
morsiusharso, palavarakkaus,
peurankello, pioni ja syyshehku,
ruiskaunokki, salkoruusu ja sarviorvokki,
syysleimu, verihanhikki

ja vielä kohtalonkukka

kylvä siemenet joka vuosi, vain yksi
laji kerrallaan, ja minä muistan sinua
vielä tähtien takaa
kun terälehtien syvyyksistä aukeaa
maailman kukkiva pyörre -
salakäytävä menneeseen ja tulevaan

- JUHA SIRO -

Sade on piessyt näitäkin kukkia, palava rakkaus hehkuu punaisena.

Eilen saimme kutsun naapuriin, ja samalla sain kuvia kauniista, hyvin hoidetusta maalaistalosta. Nolotti lähteä kyläreissulle kipsi kädessä, muita paitsi pakollisia kylä- eli kaupunkimatkoja olen vältellyt. Talon ehtoisa emäntä leipoi meille perunapyöryköitä, antoipa niitä vielä kotiin tuomisiksi... Marjatta on ahkera kotileipuri, monet piirakat hän on tuonut lämpimäisiksi, puhumattakaan muista tuomisista!

Marjatan kanssa olen tehnyt monta matkaa, viimeksi olimme keväällä Turkin Alaniassa kahdestaan. Marjatalla on myös muita matkakavereita, hän on oikein innokas maailmamatkaaja, kiertänyt maapalloa ristiin rastiin. Minun osaltani matkailu voi olla jo lähes taaksejäänyttä elämää, mutta Mari jatkaa harrastustaan vielä kauan. Niin kauan kuin pystyy on matkailtava, eräänä päivänä huomaa, ettei enää kykene lähtemään. Ja silloin se harrastus loppuu...

Päärakennus on saanut kesällä uuden värin, ja uudet ulko-ovet.

Kukat ja ystävyys, eivätkö ne ole sukua keskenään? Ihminen joka harrastaa intohimoisesti kukkia ja puutarhanhoitoa, ei voi olla paha eikä itsekäs. Ei ainakaan Mari. 

Nousiaisen isäntä, Antti, on ahkera kalamies. Keväisin hän pyytää verkolla lahnoja, joita mies käy ostamassa ja hakemassa, siivoaa kalat, muutamia suolaa, ja loput pakastaa. En paljon perusta pakastetusta kalasta, mutta syön mieluummin tuoretta kalaa. Herkkua on kirjolohi ja tuoreet muikut. Norjan lohesta en paljoa perusta, se 'haiseekin' minusta omituiselle...Juuri hetki sitten, toi Kiteen mies, Jaska T. meille tuoreita muikkuja.

Maalaistalossa on paljon ulkorakennuksia... 


Tänään kävimme Tohmajärvellä eli 'Tohmiksella', minä lääkärissä näyttämässä pahaista polveani. Jälleen oli ulkomaalainen nuori naislääkäri hoitamassa lääkärin tehtäviä. Kielitaito auttava, joten pärjättiin pahempia kompuroimatta. Sain kortisonipiikin polveeni, joka ehkä lievittää särkyjä. Särkylääkkeitä olen syönyt joka ikinen päivä neljä viikkoa, nukkunut olen hyvin ensimmäistä yötä lukuunottamatta. Parhaiten tuntuu auttavan kylmä kääre, joka hitaasti on laskenut myös turvotusta.


Kaivolla oli koolla paljon väkeä, missä joimme kahvit ja ostimme piirakoita. Kaivo on kiva kokoontumispaikka vaikka kokouksille. Tuoreita leivonnaisia sieltä saa ostaa joka päivä. Ostimme myös laatikon mansikoita sekä syöntiä että hilloamista varten. Itsepäisesti meille yritettiin myydä valmista 'hilloa' eli mehumarjoja. Kysyin tytöltä, että eivätkös nämä marjat olekaan myynissä, haluat pitää ne itse? Vasta sitten tyttö oli valmis myymään haluamani marjat...


Kanttarelleja 'löysin' naapurin pojalta kokonaista puolitoista kiloa. Ne ja mansikat odottavat lisätoimenpiteitä! 


Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivottaa Aili-Mummo!

torstai 19. heinäkuuta 2012

PUHETTA PUHELIMESTA

Töyhtöangervot kukkivat Nuppolan talon seinustalla.

Olet yöllä nähty uni
jota ei aamulla enää muista
Olet muutama kala ja muutama leipä
ja käsi joka ne jakaa
Olet se joka ei anna lepoa ja rauhaa
vaan nautintoa
ja ihanaa tuskaa
Olet liian lähellä tai liian kaukana,
olet vielä edessä tai jo takana
Olet niin että jokin osa minusta
on aina sinussa, sinun mukanasi:
varvas, sormi, uni, murunen sydäntä,
kourallinen huolta, murhetta, kuvitelmaa
saada kulkea elämän halki
kuin terälehtien päällä
tai niin kuin iho liikkuu ihoa vasten

- TOMMY TABERMANN -

Nuppolan ruusu kukkii kesällä 2011.


ihmettä kummaa, olin lapsenvahtina, minä yksi kätinen ja lähes yksi jalkainen mummo! ei niissä mitään vahtimista ollut, pidin heitä vain silmällä sohvalla istuessani. osa katsoi telkkarista junioria ja osa seilasi internetissä. kyllä nämä tytöt viihtyvät tietokoneen ääressä ehkä liiankin hyvin.

tänään ei ole jaksanut sataa, vaan on ollut pilvipuotaista. lämmintä jotain 16-17 astetta, ei aurinko ole polttanut kenenkään ihoa. eilen tai toissa päivänä oli kova ukkonen, Talolta se oli särkenyt kylmiöstä muistikortin, laite on sekaisin. naapurista kuuluu särkyneen lankapuhelin, ihme kun vielä sellaisiakin laitteita on. meillä ei ole ollut lankapuhelinta moneen vuoteen kun kuitenkin on oltava kummallakin oma kännykkä. lankapuhelimeen soittelivat vain lehtiasiamiehet, lisäksi entisaikaan sain aina juosta miestä pellolta hakemaan milloin kenellekin. minun puolestani kännykkäaika olisi saanut jo monta vuosikymmentä aikaisemmin!

ajatelkaa, että lapsuudessani ja nuoruudessani oli aika, jolloin lankapuhelin oli vain muutamissa taloissa, yleensä niiden talojen isännät olivat joissakin luottamustehtävissä, ja siksi he tarvitsivat puhelimen. tuli sitten 1960-luvulla aika, jolloin lehmiä siemennettiin ja tarvittiin eläinlääkäriä kiireellisesti, jopa rupesi puhelin 1970-luvun alussa yleistymään. meidänkin oli saatava sivupuhelin navetalle ja yksi sivupuhelin oli talomme kodinhoitohuoneessa. milloin oli tärkeitä puheluja tulossa, piti olla puhelin lähettyvillä. toista se on nyt kun puhelin kulkee aina taskussa mukana!

puhelin on yhdistänyt ihmisiä lähellä ja kaukana, nykyisin on lisäksi netti ja sen kautta tehtävät kuvapuhelut, ja tietysti sähköposti.

hienoa olisi, jos sää olisi edes pilvipoutainen. meille on luvattu jälleen sadetta, onneksi asumme suuren soramäen päällä, ja vesi pääsee valumaan pois äkkiä. amerikassa eli usa:ssa ei ole satanut kuukauteen, nekin vedet kaadetaan tänne meidän niskaamme. ennustavat ruuan hinnan nousevan eikä ihme. onkohan meillä enää rahaa ostaa ulkomailta ruokaa, kun makselemme vain vieraiden velkoja, ja itse velkaannumme lisää joka päivä!

näissä merkeissä toivotan teille, arvoisat lukijani, oikein hyvää ja kaunista loppuviikkoa!!
                                     aili-mummo
                          

maanantai 16. heinäkuuta 2012

VANHAN KARTANON PAT




L. M. MONTGOMERY: Vanhan kartanon Pat, suom. Sisko Ylimartimo. Minerva Kustannus. Hämeenlinna 2009. 366 sivua. Tyttöromaani.


Minulle VANHAN KARTANON PAT on uusi tuttavuus ja iloinen löytö. Kirjan ja jatkoteoksen PAT -VANHAN KARTANON VALTIATAR esitteli aikanaan Leena Lumi blogissaan. 


Tunnen kanadalaisen L. M. Montgomeryn entuudestaan hänen RUNO TYTTÖ ja ANNA-kirjoistaan, joista ensinmainitut ovat olleet suosikkilukemistoani nuoruudesta lähtien. Tämänkin PAT-kirjan tapahtumapaikka on sama eli Prinssi Edvardin saari, jossa myös kirjailija itse asui suuren osan elämästään. Kaikilla paikoilla saarella on oma ihastuttava nimensä, joka luo runollisuuden ilmapiirin näihin romaaneihin.


Kirjan alussa Pat on vielä pieni tyttö, ei edes koulussa. Toinen teoksen merkkihenkilöistä on talousapulainen Judy Plum, joka puhuu omaa murrettaan, sitä on hieman hidasta lukea. Murre on Sisko Ylimartimon luoma, se antaa lisää hienoa paikallisväriä teokseen. Pat on Judyn tyttö, joka viihtyy erinomaisesti keittiössä, ja tekee mielellään taloustöitä. 


Teoksessa on paljon henkilöitä, sillä Gardinerit ovat suuri perheisiä, ja muukin suku kokoontuu hyvin mielellään Patin kotiin vierailuille, onhan heillä avara ja lämmin sydän.


Silver Bush on Patin jumaloima koti ja maatila, jossa perhe asuu. Äiti on sairaalloinen, ja saa lisää lapsia, syntyy Cudles vauva. Äidin voimat eivät riitä paljon muuhun kuin vauvan hoitoon. Siksi on hyvä, että perheen omat tyttäret ja Judy hoitavat koko suuren talouden. Tarinoiden kertojana irlantilainen Judy on verraton, ja Pat saa vauhtia näistä Judyn kertomista jutuista. Kirja on kirjoitettu lähinnä Patin näkökulmasta käsin.


Leikki- ja koulukavereita Patilla on kaksi, Jingle eli Hilary Gordon ja Bets Wilcox, joista viimeksi mainittu asuu Yksinäisyyden talossa, naapurissa olevalla maatilalla. Talon nimi muuttui sen jälkeen Ystävälliseksi taloksi.


Pat oppii taloustaitoja kuin leikiten, myös puutarhan hoidon. "Tämä kesäilta oli tulvillaan viehätystä, lumoa ja salaperäisyyttä, ja Pat juopui siitä kaikesta, kun hän juoksi hiukset hulmuten Hopeakoivikon läpi kohti nousevaa kuuta ja saapui lehdon eteläpuolelle pienelle aukiolle. Sitä verhosivat valkoiset tuhatkaunot: ne olivat kuin viileä, huurteisen kuunvalon täyttämä lammikko." 


Pat hurmioituu yhä enemmän, niinpä hän päättää tanssia alastomana kuunvalossa aukiolla, missä hän kuuli keijukaisten nauravan Lumotulla lähteellä. "Hetki oli ennen kokematon! Hän pysähtyi varpailleen tuhatkaunojen keskelle ja ojensi kätensä, jotta hänen rakkaan ja ihanan kuunsa valo saisi hohtoa hänen lapsenruumiistaan.


'Pat!!!'Edith-tädin äänessä soi neljäkymmentä huutomerkkiä. Pat tömähti maanpinnalle..."


Alastontanssi kuutamossa ei sopinut hienolle naiselle eikä 10v. tytölle. Samaa mieltä oli myös äiti, mutta Tom-setä mylvi naurusta. Rangaistukseksi Pat määrättiin olemaan hiljaa kokonaisen viikon ajan.


Isä lähti muualle Pohjois-Amerikkaan katsastamaan suurempia maatiloja, mutta Pat pelkää, että hän ja he kaikki joutuvat lähtemään pois Prinssi Edvardin saarelta. Onneksi isä ei löydä parempaa tilaa matkallaan, ja kuukausien kuluttua isä palaa kotiin takaisin. Pat on ikionnellinen siitä, että he saavat jäädä asumaan kotiin Silver Bushiin.


Kerrotaan, että Pat muistuttaa eniten kirjailija Lucy Maud Montgomeryä itseään. Kirjailija on kiintynyt Patin tavoin kiihkeästi paikkoihin ja ihmisiin, eniten hän vihaa muutosta. Tunteissaan yliherkkä Montgomery oli sisäisesti epävarma ihminen, jo pikkulapsena hän menetti äitinsä, ja joutui isovanhempien huomaan. 


Green Gables maatila oliAnna-sarjan tapahtumapaikka. Kuva Wikipedia.


Kirjailija oli teoksen kirjoittaessaan jo kuusissakymmenissä, ja nähtävästi hän kaipasi kovasti lapsuuteensa. Avioliitto papin kanssa ei tuottanut tyydytystä, sillä mies Ewan Mc Donald sairastui psyykkisesti. Maud oli avioituessaan jo 36v, ja synnytti miehelleen kolme poikaa. Myöhemmin on selvinnyt, että kirjailija surmasi itsensä lääkkeiden yliannostuksella 67-vuotiaana. Mutta vieläkin 138 vuotta syntymänsä jälkeen, Lucy Maud Montgomery hurmaa yhä uusia tyttö- ja naissukupolvia näillä kiehtovan romanttisilla teoksillaan. Vanhan kartanon Pat on avainromaani kirjailijan omaan elämään. Voimme uskoa tai olla uskomatta tuon edellisen lauseen, mutta lukukokemus L.M. Montgomeryn teosten äärellä on hieno!


Tässä linkki Wikipedian L.M.Montgomery sivuille.


Toivotan teille, hyvät lukijat, oikein hyvää uuden kesäviikon alkua ja jatkoa. Lukuiloa teille kaikille toivottaa Aili-Mummo!



lauantai 14. heinäkuuta 2012

MINÄ SINUA RAKASTAN!


KELTAINEN MORSIAN. KUVA GOOGLE.
ROUVA B:LLE

Kun sinua rakastin, sulle olisin elämäni tuonut.
mut sinä, sinä et minun rakastaa suonut.
Sinun ansasi ei enää minua vangita voi;
sinun naurusi, kyynelesi vain teeskentelyä soi.
Kuten lapsi, kun hämärässä vanhassa salissa karttuu,
kovin pelkää ja alastomana aseeseen tarttuu; 
oven sulkee, tointuu, huoneessa pimeyteen
jää, väristen ryömii kylmään vuoteeseen.
Mut päivän noustessa, valjetessa taas aamun
hän huomaa verhon poimuiksi peljätyn haamun,
hän aseensa heittää ja nauraa riemuissaan:
"Miten lapsellista, oh, minun pelkoni olikaan!" 

- ALFRED DE MUSSET -
Aarno Kotro, Musta morsian kirjan kansi. KUVA GOOGLE.

PIENI SYNTINEN LAULU

Pieni ihanaiseni, vuoteellain
olet ollut alaston.
Minä syntimme muistoa laulussain
en kiellä; se kaunis on.

Ja kun silmäni suljen, päivin öin
näen vartes vieläkin,
ihos kuultoa, poveas ikävöin
ja syntiä, suloisin.

Ja aina, kun olet lähelläin
ja suutas suutelen,
minä tunnen kanssasi kylpeväin
pyhiss' aalloissa Gangeksen.

Sinä puhdistat, sinä nostat vain,
siks syntimme kaunista on.
Tytär jumalan, minun vuoteellain
olet ollut alaston.

- UUNO KAILAS -
MORSIAN. Kuva Google.

Minä nukuin, mutta minun sydämeni valvoi.
Kuule, rakkaani kolkuttaa:
"Avaa minulle, siskoseni, armaani, kyyhkyseni, puhtoiseni.
Sillä pääni on kastetta täynnä,
kiharani yön pisaroita."

"Olen ihokkaani riisunut; pukisinko sen päälleni enää?
Olen jalkani pessyt; tahraisinko ne taas?"

Rakkaani pisti kätensä ovenreiästä sisään.
Silloin minun sydämeni liikkui häntä kohden;
minä nousin avaamaan rakkaalleni,
ja minun käteni tiukkuivat mirhaa,
sormeni sulaa mirhaa salvan kädensijoihin.

Minä avasin rakkaalleni,
mutta rakkaani oli kadonnut, mennyt menojaan.
Hänen puhuessaan oli sieluni vallannut
hämmennys.
Minä etsin häntä, mutta en häntä löytänyt;
minä huusin häntä, mutta ei hän minulle
vastannut...

- KORKEA VEISU -
5. LUKU, JAKEET 1-6
Auringon lasku Ailinkalliolla. Kuva AILI-MUMMO.
RAKKAUSLAULU


On toivoa, on odotusta
ja onnentäyteistä kaipausta.
On yö ja sillon nukutaan.
Me huomenna - viimein - tavataan!
näen silmäsi maailman kauneimmat
ja niistä leiskuvat veitikat
ja kasvosi rakkaat, ihanat,
ne vihdoin viimein nähdä saan.
Taas jälleen tavataan!


Nyt yö jo on.
Nyt tahtoisin sinusta nähdä unta.
Niin kaunista kaikki on!
On aika pitkä ja loputon
kun armastansa odottaa,
sitä milloinka kasvonsa nähdä saa.
Äänensä kuulla rakkahan.
Tätä kiihkeästi odotan.
Minä sinua rakastan!


- AILI NUPPONEN -
Sävelletty...


Osallistun näillä runoilla Leena Lumen rakkausrunohaasteeseen.  Kiitos Leena!<333


Olen ollut elämäni ajan runoharrastaja, ja kirjoittanut kaikenlaisia runoja. Lisää rakkaus- ja muita runoja löydätte omien runojeni blogista TANSSI ELÄMÄNPELLOSSA, johon on linkki oikeassa sivupalkissa ylhäällä. Tämän kesän aikana olen laittanut runojani myös VOI NIITÄ AIKOJA blogiini.


Ensimmäinen runo on kuuluisan ranskalaisen runoilijan ALFRED DE MUSSET'n (1810-1857) kokoelmasta YÖT, jonka runosuomennokset ovat YRJÖ KAIJÄRVEN tekemiä. Ostin kokoelman huimassa nuoruudessani, kirja on painettu v. 1949 Otavan kustantamana Helsingissä.


Toinen runo on kotimaisen runoilijan, UUNO KAILAAN, tunnettu runo, löysin sen kokoelmasta JA TOMUST' ALKAA AVARUUS. Kailas eli 1901-1933.


Kolmas runo on raamatusta vuoden 1938 suomennoksesta. Halutessanne voitte lukea koko runon Korkean veisun viidennen luvun. Loppuosa on hyvin ihanasti kirjoitettu, mutta en jaksanut koko lukua laittaa tähän.


Viimeinen runo on kirjoitettu 1984, ja se on kokoelmassani  ÄITI-MAAN HELLÄÄN SYLIIN (2003). Sitä ei ole painettu, vaan tein sen monisteena.


Koska on kiireinen kesä teillä monella, en uskalla haastaa ketään, vaan jokainen joka runoja rakastaa ja harrastaa, voi osallitua tähän haasteeseen. Minusta ainakin tämä haaste oli hauska ja hieno juttu, osallistuin tähän hyvin mielelläni...Kehoitankin, osallistukaa tähän runohaasteeseen!


Toivotan teille kaikille lukijoileni mitä parhainta ja kauneinta viikonloppua!  
                                 Aili-mummo

torstai 12. heinäkuuta 2012

RIISSISTÄ RIISSIIN!

mummo ja aasi vuottaa matkustajjii.

NELJÄNKYMPIN RIISI

Oljhan se ennen...
Oljhan se er toesta.

Sikakkii se olj lihasemppoo.

Pottaatti maestu pottaatilta.
Vehnänen vehnäseltä.

Akkakkii olj kommeempi
                   eli hoikempi.

Ryttyseltä tuo nyt näättää...

Ennen sitä olj itekkii nuor ja kommee.

Nyt sitä on ennee nuor,
                            kommee ja viisas.

- VIKTOR KÄRKI -
maisemat on kommeet tuola alanian vuoristossa.

Nii seun, jotta myö immeiset männään riissistä riissiin. ennen sanovat, jotta niitä on ollut kolomen-, neljän- ja viijjenkympin riissi, jolla ne tarkotti semmosta juoksuaikoo. kun oma ukko tahi eukko ei ennee kiinnostana, sittä lähettiin toisiin naisiin tai ukkoloihen perrään. avijoeroja tapahtuu siinä kultasessa keski-ijässä paljo, mon ukko ja mummo viettää sen tähe yksinäisen vanhuuven, kun se uus mieltietty ollii lähtenä omile teilleen. joitakkii suattaa onnistoo sen uuvven onnen kansa, van ei kaikile käy yhtä hyvästi. joilekkii se uus 'onni' tuop vuan surruu ja murhetta eli sitä immeinen joutuu ojasta allikkoon...monesti se vanha valittu päihittää pussillisen uusii ihastuksii, onpahan ainakkii sen vanhan valitun vijat tiijjossa! ja ne yhteiset lapset sittoo monta pariskuntoo tiukemmin yhteen kun mikkään muu. ja jos vielä sattuu olemaan yhteinen työmuakii, niin kun se monela muanviljelijä pariskunnala on, sekkii enemmän yhistää kun erottaa immeisii. entisaikaan ei tunnettukkaan avijoeroja muanviljelijöihen keskuuvessa, van se johtu yksinommaan naisen heikosta asemasta. vaikka irvelä ikenin piti assuu yhessä, kun ei elannon tautta pystynnä erroomaan. ja sittä ne lapset. kaikki  vaimot eivät pystynneet hylykeemään lapsiisa, ei niitä oikein muantielekkää voinu mukkaan ottoo. van meijän muori ois kyllä ottanu pentusa muantiele, josta myö ois luultavasti piävytty lastenkottiin. ei tokkiisa, myö jiätiin isäukon luokse, kun ol seinät ja katto piän piälä. van johan mie olin iso tyttö, ikkee 14v, ja pittuutta enemmän kun äitilä. viime kesänä kirjutin runonnii äitistä...

aili-mummo alanian vuoristokylässä huhtikuussa 2012.


Nykyvvään nuita juoksu- tahi riissiaikoja on paljo enempi. ne alakaa jo lapsuuvesta hetkohta kävelemmään oppimisen jäläkeen. sitä kuitennii nimitettään uhmaijäks, van oikeestaan sammoohan se merkihtöö. ennen sitä annettiin reippaasti remmilä tahe vihala selekään ja sittä pistettiin vielä pimmeeseen karsinnaan opiskelemaan semmosta oppiainetta kun kiltteyttä. van jos ei oppina kiltiks ens kerrala, joutu het kohta uuteen samanlaiseen käsittellyyn, suattopa siinä olla er vivahteita, tukasta repimistä tahi jottai nöyryyttämistä, kuten anteekspyytellyy. ja parasta ol, kun renki tempas puukon seinän rausta, ja pan sen 'tuhman' tytön kulukule, ja uhkas katkasta kulukun poikki. molotovin koktaililla ol hyvä säikytellä talon väkkee, ja uhata polttoo tahi räjjäyttee koko huusholli hajale. tietysti se retale ol humalassa, ja pelottel koko talonväin henkhieverriin. joitakkii kertoja myö juostiin talavipakkasela umpihangessa nuapurriin outtammaan, jotta tämä 'isäntä' rauhottuu. ja rauhottuhan se meleko noppeesti äitin kourissa. tässä sillä ol asseena kirves, jolla se särki kammarin oven.


Kyllä Ilonen talo on tuntunu meleko keppeeltä ajanvietteeltä tään kaiken perästä. se on nyt uusintakierroksella, on osittain vilimattu tohmajärvelä, onpa siinä paikallissii harrastajjii avustajina.


näin tällä kertoo. miusta tää muisteleminen on hauskoo, varsinnii jäläkikätteen!
oikkeen hyvvee torstai-iltoo kaikile lukijoile toivoo aili-mummo!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

PILVISSÄ TAIVAAN LAIVA




LAILA HIRVISAARI: PILVISSÄ TAIVAANLAIVA. ROMAANI. OTAVA. KEURUU 2011.
ensimmäisen kerran kirja on julkaistu 1986, kustantaja otava. pokkari. 414 sivua.


tämä on laatokka-sarjan avausromaani, siihen sisältyy kuusi osaa. lukijaa kuljetetaan vienankarjalasta euroopan metropoleihin, solovetskin vankisaarelta sortavalaan,viipuriin ja suuruutensa aikaa elävään valamoon, sanotaan takakannen tekstissä.


impilahden pitäjässä laatokan rannalla sijaitsee avarankallion vauras talo. talon emäntä eeva maria on jäänyt leskeksi vanhasta miehestään, jonka kanssa eeva marialla on kaksi lasta, tytär katri ja poika johannes. mutta nuoruudestaan emännällä on kipeä muisto, josta hän ei ole päässyt koskaan yli, eikä sopuun yhä elävien vanhempiensa kanssa. 


eeva maria on lähtöisin vienankarjalasta, ja uskonnoltaan ortodoksi, mies oli ollut luterilainen. lapset on kastettu toinen luterilaiseksi ja toinen ortodoksiksi. paikkakuntalaiset sanovat heitä ryssiksi, sillä he puhuvat myös venäjää...


eeva marian veli, nikolai, on munkkina valamossa, ja nuori johannes haaveilee pääsevänsä valamoon opiskelemaan taidetta, kun aika joutuu. johannes käy vielä paikkakunnalla kansakoulua naapurin köyhän tytön, liipon marjan, kanssa. marja asuu mummonsa mökissä, missä tämä parantaa sairaita ja sairastaa keuhkotautia.


johannes haaveilee pilvien päällä olevasta 'taivaan laivasta', joka keinuu ja purjehtii ylhäällä. 'keltainen aurinko heittää säteensä mereen. meren ja pilvien väliin jäävät monasterin kultaiset kupolit ja ristit...siellä ylhäällä taivaassa, pilvien päällä on taivaanlaiva, jolla hän lähtee lentoon kauas kauas pois...pois maan päältä ylös jumalan luo. siihen laivaan ei astu kukaan muu kuin hän, se on hänen laivansa, niin ikioma, ettei kukaan saa koskaan tietää mitään.'


talossa on naispalvelija, juuli, jonka mies, niilo, kantaa laukkua. juuli hoitaa karjan ja suuren osan myös talon muista töistä. eeva maria on emäntä, joka vain poikkeustapauksissa hoitaa karjaa, pääosin hän kutoo kankaita. katri on jo aikuinen nainen, kerran rakastunut vienalaiseen poikaan. katri käy navetalla juulin kanssa ja tekee myös muita talon töitä. mutta vienan poika on menossa naimisiin naapurin tytön kanssa, heidät on luvattu toisilleen lapsina. katri aikoo härnäykseksi seurustella naapurin miitrein kanssa, ja saada häneltä lapsen. katrin suunnitelma onnistuu, ja nyt on vain saatava miitrei vihille. mutta katri ei aio tulla miitrein kotiin emännäksi, ei koskaan!


eeva marialla on vain yksi naisystävä kylässä, naapurin malanie, oskarin vaimo. ajan oloon käy selville, että marja tyttö on oskarin avioton lapsi. marja pääsee vihdoin kotiin oskarin ja malanien luokse, saa oman huoneenkin. vaatteita marja saa katrin vanhoja, pieneksi menneitä.


eeva maria ei pidä siitä, että johannes haaveilee valamoon menosta, emäntä haluaa, että johanneksesta tulee kotitalon isäntä, ja käy maatalousalan kouluja. eeva marialla on oma syynsä, miksi hän vihaa luostareita ja erityisesti valamoa. siellä erakkoskiitassa asustaa eeva marian menneisyyteen läheisesti liittyvä mies, joka on paennut tekojaan luostariin yhdessä nikolain kanssa.


paljon on kertomattomia ja selvittämättömiä asioita eeva marialla, valamon erakolla ja eeva marian vanhemmilla. sitten tulee joulu, ja muutama päivä ennen vuoden suurta juhlaa saapuvat eeva marian vanhemmat jouluksi tyttärensä perheen luokse. sinne saapuu myös poika, nikolai, valamosta, ja kiehnää vanhempiaan mukaansa valamoon. tietenkin talon emäntä loukkaantuu ja suuttuu tästä, isä 'diedoi' ei ole pyytänyt vanhoja kaunoja anteeksi, vaikka on rikkonut synkeästi tytärtään vastaan. vähä vähältä kerronnan edetessä vaikeat tunnelukot rupeavat aukenemaan, ja tarina kerrotaan loppuun asti. jos 'diedoi' on kova ja pitkämuistinen, puhumaton ihminen, sitä on myös tytär, eeva maria. paha tuomita muita omista virheistään...


myös johanneksella on vaikea ongelma, mennäkö valamoon opiskelemaan ja sitten munkiksi, vai jäädä kotitaloon marjan kanssa ja elää elämäänsä kotitilalla.


katrin ongelmat näyttävät myös ratkeavan suotuisasti...


huomasin, että hyllyssäni on ollut jo osa sarjan kirjoista eli kaksi ensin mainittua:
- Maan kämmenellä  (1987), Valamon yksinäinen (1988), Jäiden soitto (1989), Valkeat yöt (1990), Valoa kohti (1991).


toivotan teille, hyvät lukijani, oikein rattoisia lukuhetkiä laila hirvisaaren (e hietamies) parissa!
                                 aili-mummo