Google+ Followers

perjantai 28. syyskuuta 2012

Ihanaa viikonloppua!

Kuva: Google. http://www.freewebs.com/allu-tuppurainen/rllielokuvia.htm


MENNINKÄINEN

Syntyi pieni menninkäinen
eikä tiennyt nimeään,
lähti sitä etsimään.

Näki heinän,
näki kuun,
näki kiven,
näki puun,
pienen hassun ryysymytyn
sekä äidin hillopytyn.

Niin sai pieni menninkäinen
monen monta nimeä:
Heinä, Kuu,
Kivi, Puu,
Pieni Hassu Ryysymytty
sekä Äidin Hillopytty.

- Hannele Huovi -

Tämän hassunhauskan runon mukana toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                          Aili-Mummo

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Lapsista ja vastuusta

Lapsenlapsen piirustus kirjasta Mummo ja muusat (2010).



- Lapsen syntymän jälkeen pidetään aina kahden viikon juhlimisloma. (Ida 8 v.)

- Lapsia nyt vain putkahtelee maailmaan keväisin. (Sofus 8 v.)

- Jos isällä on rakas, isä menee sen luokse siksi aikaa kun äiti synnyttää. (Frida 8 v.)

- Sairaalassa tädit ottavat ensin vauvan ulos, jotta isä näkee, miten se tapahtuu. Sitten vauva pannaan takaisin ja isä saa yrittää. (Frederik 7 v.)

- Kun äiti synnyttää, isä istuu oven takana itkemässä. (Jon 8 v.)

- Jos lapsi syntyy nopeasti, se ei ehkä vielä pärjää kuivalla maalla. (Magnus 8 v.)

- Jos vauva syntyy toinen jalka edellä, se tekee spagaatin. (Katrine 8 v.)

- Joskus nainen saattaa synnyttää Siamin kaksoset. Silloin vain leikataan toiselta pää. (Natacha 6 v.)

- Minä olen nähnyt naisen, joka sai viidet kaksoset yhtä aikaa. (Ida 8 v.)

Nämä syvälliset ajatelmat on poimittu kirjasta LASTEN AJATUKSIA LAPSISTA. Kirj. Grethe Dirckinck-Holmfeld, suom Ulla Lempinen. 

Pippurin piirustus kirjasta Mummo ja muusat (2010).

Lapset oivaltavat paljon asioita hyvin nuorina. Parhaimmat jutut kuulee usein 3-4 vuotiailta lapsilta, mutta eivät nämäkään 'hassumpia' ole. Meidän nuorin täyttää kohtsillään 4 vuotta, oikein tarmokas ja temperamenttinen lapsi muuten. Olemme kutsuneet häntä Paupauksi täällä mummon blogissa. Hän on ihana vaalea kiharatukkainen lapsi, joka on pärjännyt erinomaisesti viiden joukossa sarjan nuorimpana.

Jotkut aikuiset, mm. äitini, halveksi lapsia, eikä uskonut lastensa älykkyydestä ja ajattelukyvystä mitään hyvää. Voi miten suuresti hän erehtyikään, näin ja ymmärsin paljon enemmän kuin hän ikinä olisi uskonut.

Minä olen siksi arvostanut ja kunnioittanut lapsia ja varsinkin lapsenlapsiani, kehittyvinä, tunteellisina ja älyllisinä olentoina, jotka kaikki ovat yksilöllisiä ja lahjakkaita omalla tavallaan. Lapset voivat opettaa paljon meille aikuisille, jos olemme valmiita ottamaan sen opetuksen vastaan.

Meillä on vain yksi lapsuus, joka voi mennä pahasti pieleen. Uutta tilaisuutta ei valitettavasti tule. Siksi lapsiin ja nuoriin on panostettava, jotta saisimme heistä hyviä ja yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Presidentti Niinistökin on huomannut syrjäytyneet nuoret, jotka lopettavat koulunsa käytyään peruskoulun. Nähtävästi he sitten aikovat vain viettää vapaa-aikaa yhteiskunnan kustannuksella lopun ikänsä. Tulee kalliiksi, ja kuka tämän kaiken maksaa?

Pippuri piirustus kirjasta Mummo ja muusat (2010).

Epätoivon vimmalla on etsitty kuntavaaliehdokkaita eri puolueisiin. Jotkut ovat saaneet paremmin kuin jotkut toiset. Ainakin Perussuomalaisilla tuntuu olevan hyvin ehdokkaita, saamme nähdä, miten vaaleissa käy. Veikkaan heidän saavan paljon ääniä, vaikka itse en tähän ryhmään kuulukaan. En usko Timo Soiniin, vaikka onhan hän ääntä käyttänyt EU-asioissa, mutta valtakunnan politiikassa hän jää vapaaehtoisesti paitsioon, kun ei uskaltanut ottaa vastuuta ja mennä hallitukseen mukaan...

Vastuu on raskas sana. Entisaikaan vastuuta jouduttiin ottamaan jo lapsina. Hoitamaan omia sisaruksia, ottamaan osaa perheen työpanokseen ja yhteiseen toimeentuloon. Näin oli mm. minunkin lapsuudessani, meitä sota-ajan lapsia ei ole totisesti hemmoteltu! Näin kertoi myös ystäväni Valonkantaja, joka lauantaina siunattiin viimeiseen lepoonsa. 

Monet nykyajan aikuisetkaan eivät osaa kantaa omaa vastuutaan. Vastuu jätetään yhteiskunnalle omasta perheestä, omista lapsista, omista vanhemmista. Nykyajan lähin omainen näyttää olevan viranomainen eli yhteiskunta, jonka eväät ovat leviämässä kuin tuhka tuuleen. Vastuu pitäisi Suomen valtion ja sen pienen kansan kantaa, jopa Euroopan velkaantuneista valtioista ja niiden suurista ihmisjoukoista. Tässä asiassa olen Timo Soinin linjoilla: meidän rahamme eivät riitä siihen, olemme jo kaulaamme myösten suossa! 

Tänään on ihanan aurinkoinen päivä ensi kertaa tällä viikolla. Toivotan teille upeaa syyspäivää tänään keskiviikkona!
                                              Aili-Mummo


maanantai 24. syyskuuta 2012

Juvoset, sukuseurat ja sukuyhteydet

Lapsenlapsen piirustus, Omenapuu...


Ilma on kaunis
naisella kultaiset silmät
ja tuuli joka ennustaa ihmiskunnalle kevättä

luomien alla on viileä paikka
tuuli puhaltaa kultaisen 
verkkokalvon läpi

omenat kasvavat suuriksi
lapset heittelevät omenoita puun läpi
syyskuun jälkeen tulee toukokuu toisen kerran tänä vuonna

- PENTTI SAARIKOSKI -

Nuppolan syysruskaa eräänä vuotena...

Sukututkimus on kovassa huudossa nykyään, sain peräti U.S.A:sta saakka kyselyn Juvosista.

Lauantaina tapasin myös nuoren naisen, joka on innostunut tutkimaan sukuaan ja useampia sen haaroja. Niitähän meillä jokaisella on kymmenittäin, mutta harvan innostus riittää niin pitkälle, että tutkisi kaikki eri sukujensa haarat. Se olisi loppumaton työ / harrastus loppuiäksi.

Mukavaa että sukuja tutkitaan. Kunpa vain löytyisi sukuseuroihin innostuneita ihmisiä, jotka vetäisivät näitä vaivalla perustettuja sukuyhdistyksiä. Voin sanoa, että alkuinnostuksen jälkeen, varsinkaan nykyaikana, vetäjiä ei löydy, ei ainakaan Juvosen suvusta. Kontkasissa on vielä paloa, mutta kunhan vielä muutama vuosikymmen mennään, voi tilanne olla toinen.

Me Juvoset saimme suurella vaivalla perustetuksi nettisivut, joita ei ole moneen vuoteen päivitetty. Syy on se, ettei sukuseura enää ole jaksanut toimia vuoden 2008 jälkeen, vain yksi vapaamuotoinen tapaaminen oli kesällä 2011 Kiteellä. Seuraava tapaaminen on sovittu kesäksi 2014 Outokumpuun. Koko suukuseura alkoi Outokummusta ja Sirkka Kosusesta, joka sai mukaansa joukon Juvosia perustamaan koko maan kattavaa yhdistystä; se perustettiinkin 1987.

Aluksi pidettiin sukukokouksia joka vuosi, mutta vähitellen tapaamiset harvenivat joka kolmanteen vuoteen. Nyt siis sukuseura on ollut lepotilassa jo neljä vuotta, eikä päätä näy. Yhteydenottoja silti tulee silloin tällöin ja kyselyjä siitä, eikö voitaisi jo tavata.

Selvästi huomaa, ettei nykyihmiset edes tunne omia serkkujaan. Sukuseurat korvaavat osaltaan entistä sukuyhteyttä, joka oli aikanaan paljon kiinteämpi asia.
Ihmisillä on selvä tarve kuulua johonkin yhteisöön ja tuntea omat juurensa. Minullakin on Pohjanmaalla serkkuja, joita en ole koskaan tavannut, postia heille olen lähettänyt, saamatta vastausta. Ja Ruotsissakin serkkujani asuu, heitäkään en tunne. Toisen tapasin, kun hän oli pikkulapsi.

Ailinkallion pihlaja syyskesällä 2012...

Nykymaailmassa ihmiset asuvat hajallaan eri puolilla maapalloa, mutta yhteydenpitokin on monin verroin helpompaa kuin entisaikoina. Silloin oli vain kirjeposti tai vaivalloinen matkustaminen kylään, joka tietenkin oli kovin kallista. Internet on oiva keino pitää yhteyksiä sukulaisiin ja tuttuihin asuivatpa he melkein missä tahansa. Aika pahalta silti tuntuisi, jos lapset asuisivat jossain eri puolilla maapalloa, jonne minulla ei olisi varaa matkustaa heitä tapaamaan tai päinvastoin. Kokonaisen suurperheen matkustaminen vaatii paljon rahaa, ja siksi ymmärrän, että paljon helpompaa on yhden matkustaa kuin kokonaisen perheen...

Uusi syysviikko jälleen alussa, ja syystyöt lienevät jo teillä lopuillaan. Minulla ne ovat vielä hiukan kesken, mutta toivon, että tällä viikolla ne saan lopuilleen...

Toivotan oikein hyvää syyskuun viimeistä viikkoa teille kaikille, ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi viimeisimmän lukijani, Graig Cantrellin, jolla on pari omaa blogia. Wellcome Craig Cantrell to my blog!
                                                Aili-Mummo

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ihanaa syyskuista viikonloppua!



OHOH KULTAISTA KOTIA!

Ohoh, kultaista kotia,
maan parasta paikkastamme!
Siell' on lasten lysti olla,
pieneten leikkiä pidellä.
Siell' on lehdot lauleskella,
käen kanssa kilvoitella.
Selät siell' on kiikuskella,
laineen päällä liikuskella.
Siell' on armahat ahomme,
siellä mansikkamäkemme,
vaaraimia vaarat täynnä,
mättähiköt muuraimia,
puoloja kanervakangas,
vaikka poimis päivät pitkät,
päivät pitkät, yöt lisäksi.

- SUONIO -



TOHTORI PÖLLÖ

Keskellä metsää asustaa
tohtori Pöllöläinen.
Hän istuu ja valvoo oksallaan,
tuo viisas ja miettiväinen.

Kissa kauniisti kumartaa,
Kisseli Hissun Hassun:
- Tohtori Pöllö, sairaana saavun.
Voitteko parantaa tassun?

- Kauanko kipu kestänyt on?
- Kolme tuntia, tohtori kulta.
- Ja mitenkä tassu kivun sai?
- Kun sytytin lieteen tulta.

- Kuinkas on sitten keuhkojen laita?
- Hyvin, ja hyvä on mieli!
- Avaahan suusi, tutkin sitä:
No, hieman on valkea kieli.

Annan nyt sulle höyhenen,
Kisseli Hissun Hassun.
Sivele sillä kipeää paikkaa,
niin saat terveeksi tassun.

Sillä kun sivelet, pian olet terve,
niin pian, ettet arvaa!
- Kiitos, kiitos! Paljonko maksaa?
- Vain hännästä kolme karvaa.

Kisseli tassun parantaa
sulalla pehmeällä.
Kolmiloikaten tohtoriin tuli,
läks neljällä käpälällä.

- Anna Maria Roos, suom. Kirsi Kunnas -

Näillä hauskoilla runoilla toivotan teille lukijani, oikein ihanaa viikonloppua!
                                      Aili-Mummo



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Itku ja sateenkaari

Oikealla tikkalan pieni kyläkappeli.

Erossa sinusta. Syksy on erossa sinusta.
Sen kultaiset viljapellot.
Omenapuut ja pihlajat ovat taivuttaneet
raskaat oksansa.
Itkee vesi, ja joet, aivan pienet joet:
ne todella itkevät.
Ja syvät tummat sammalmeret,
jokainen metsän lehti.
Kun maa itkee noin,
on kuulaan taivaan jaksettava
kantaa suru.
Arka peura, joka on kadonnut
ennen kuin sen tuskin huomasitkaan,
on siksi erossa sinusta.
Keltainen perhonen tanssii hetken
villiviinin seassa, vai heti erotakseen.
Ja auringonkukat painavat päänsä
kuin nöyrät vanhukset, jotka
jo ovat täältä eroamassa.
Elämäni, kaikki, on erossa sinusta,
kuoleman valta on voimaton:
olen erossa sinusta.
Mutta kaiken ylle on noussut sateenkaari:
se siunaa liiton, josta en tiedä,
ja jota en, erossa sinusta, vielä ymmärrä.

- SIRKKA TURKKA -
Malvat eivät kuki enää näin kauniisti...


Syksy tekee mielen apeaksi. Monille meistä syksy on hyvästi jättöjen aikaa...
Pian jätän hyvästit vanhalle ystävälleni, joka kutsuttiin täältä pois. Oman kylän hautausmaata pitäisi käydä kunnostamassa, kukat ostimme jo viime viikolla. Syksyllä puut riisuvat itsensä talvea varten, ja elämän illassa, syksyllä, riisutaan meidät jokainen maallisista koreuksista. Raha eikä omaisuus paljon paina, ne on kaikki jätettävä tänne seuraaville sukupolville. 

Elämä on hetken aikaa. Osaisimmepa käyttää sen ajan hyödyllisesti ja hyvin ajattomia arvoja etsien. Joillekin meistä tuovat iankaikkiset arvot tarpeellisen lohdun, toisille se jää usein puuttumaan.

Näin pahaa melankoliaa ei ole ollut pitkiin aikoihin, mutta nyt se iski. Toivon ja rukoilen, että se vielä iloksi muuttuu. Aina on toivoa, sanotaan, ehkä se on totta.
Auringonkukat...
Paikallislehdessä olivat uudet kunnallisvaaliehdokkaat. Perussuomalaiset ovat lähteneet liikkeelle tosi mielessä, ehdokaslista on melkoinen. Taitaapa olla pikkuserkku siellä ehdokkaana tai sitten hänen kaimansa.

Keskustan 'suuret nimet' Matti Majoinen ja Leena Väistö eivät enää jatka poliittista uraansa. Ehkäpä viime kauden Helli sotkut saivat heidät luopumaan, ja monta muutakin vanhaa konkaria. Toivon, ettei uuteen valtuustoon tule enää yksinkertaista enemmistöä, joka voi yksin päättää asiat mielensä mukaan. Tämä viimeinen valtuustokausi on ollut vaikea, ehkä eniten tuon yksinkertaisen enemmistön takia - ja tietysti Hellin, joka on hoitanut kuntalaistemme sosiaali-  ja terveysasioita.

Tohmajärvi aikoo irtautua lopullisesti Hellistä, onhan oletettujen säästöjen sijaan tullut miljoonia isommat menot joka vuosi, ja palvelut samalla huonontuneet lähelle katastrofia. Minäkin olen käyttänyt tänä kesänä pääasiassa Kiteen Hellin palveluita ja alkuvuodesta yksityislääkäriä. Ei auta itku markkinoilla, on vanha sanonta. Rääkkylä on toistaiseksi pärjännyt hyvin ilman Helliäkin jo toista vuotta.

Näissä merkeissä toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää loppuviikkoa!
                                                Aili-Mummo

lauantai 15. syyskuuta 2012

Tsemppiä ja ystävyyttä

Nuppolan Mongnolianvaahtera syysasussaan...
Ennen kuin aika alkoi,
istuin kanssasi
joen partaalla
                 eikä vesi virrannut
                 tai virtasi, ikuisesti
                 liikkumatta.

Minä olin silmiesi heijastus,
sinä silmieni.

Peilistä näkyi peilin kuva.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Anna kun katseleen sinua.

Silmät vahtavat väriä
valon nauraessa.
Kulmakarvat.
Peikon hymy.
Ei äitisi ollut ihminen,
tuskin isäsikään. Olet metsien sukua.

Olet sukua kaikelle sille,
mistä me näemme unta.  

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Puut puhuvat:
        Kulje tammien taakse,
        kysy runojen vehreydeltä.
        Meren rannassa aallot laulavat,
        vesi hyväilee kallioita.

Aalloilta minä kysyin.
Ne olivat suudelleet jalkojasi.
Puhuin hiekalle:
se oli tuntenut vartalosi muodon.

Nuotio kertoi kesäyössä,
kuinka silmäsi loistavat.
Tuuli hyräili metsässä,
kantoi tuoksuasi.

Ja koko maailma laulaa sinua,
enkö minäkin?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kirjoitan sinut tähän
näiden sivujen valkeuteen,
piirrän kuvasi kirjaimin.

Mustalla kynällä kulmakarvat,
huulet punaisella,
hiukset palavan auringon värein.
Silmät meren välähdyksin,
vartalo laineiden kimalteella,
jota silmä ei saa katsoa
vaan kääntyy pois häikäistyneenä.

Sinun kuvaasi varten
minä tarvitsen meren,
tuulen, taivaan ja auringon.


- Jaakko Hämeen-Anttila -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lämmin kiitos Leena Lumi!

Lämpimät kiitokset Leena Lumille tästä hienosta tunnustuksesta Tsemppaava blogiystävä! Kuvan on maalannut Julia Lammi 2012.

Muutama ajatelma ystävyydestä teoksesta Kultaisia sanoja, toimittanut Anne Seppälä:

- Ystävä on lahja, jonka annat itsellesi. (Robert Luis Stevenson)

- Puhu hyvää ystävistäsi, vaikene vihollisistasi. (Sanonta)

- Jos sinulla on yksi ystävä, olet sinä rikkaampi kuin jos sinulla olisi satatuhatta ihailijaa. (Maria Jotuni)

- On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa toivoa pystyvänsä antamaan lapsilleen: juuret ja siivet. (Hodding Carter)

- Avioliiton arvo ei ole siinä, että aikuiset tuottavat lapsia, vaan siinä, että lapset tuottavat aikuisia. (Peter de Vries)

Ja teen nyt kuten ystäväni Sylvi: Jaan tämän tunnustuksen teille kaikille, jotka kommentoitte blogiani ja tätä kirjoitusta. Ilman teitä kirjoitteluni olisi ihan turhanaikaista. Joten olkaa hyvät ja ottakaa!


Muistattehan että Leena Lumilla on juhla-arvonta yli 500 000 kävijää!!!

Toivotan lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                           Aili-Mummo

torstai 13. syyskuuta 2012

Kamila Shamsie: Poltetut Varjot

Kuva Leena Lumilta. Kiitos Leena!


Satuin ostamaan hienon kirjan, Kamila Shamsien Poltetut varjot. Gummerus 2011. Suomentaneet Kristiina Drews ja Tommi Uschanov. 462 sivua, pokkari. Englanninkielinen alkuteos Burnd Shadows by Kamila Shamsie (2009).

Oikeastaan kirjan ostaminen ei ollut sattuma, luin siitä aikanaan Leenan mielenkiintoisen ja ihanan kirja-arvion, ja siitä lähtien tuon kirjan kansikuva on säilynyt mielessäni.

Teos on jaettu viiteen jaksoon: Prologi; Maailma joka ei vielä tiedä. Nagasaki, 9. elokuuta 1945; Verhotut linnut, Delhi 1947; Soturit, melkein enkelit, Pakistan 1982-83; Menetyksen korvaamiseen vaadittava vauhti, New York, Afganistan, 2001-2002.

Romaani alkaa siitä päivästä kun atomipommi pudotettiin Japaniin Nagasakin kaupunkiin.  Päähenkilö Hiroko Tanaka menettää sulhasensa saksalaisen Konrad Weissin yhdessä huikaisevan kirkkaassa välähdyksessä. Konrad on lähtenyt menemään kirkolle päin, mutta hänestä jää kiveen vain kapea poltettu varjo. Sen Hiroko löytää etsiessään sulhastaan. Myös Hirokon selkään on palanut varjokuva kolmesta lentävästä linnusta, hänen syntymämerkistään.

Nagasaki on 70 000 asukkaan kaupunki, joka hävitettään yhdessä silmänräpäyksessä. Mutta kotonaan vuoristossa ollut Hiroko jää eloon eikä hän edes pahoin vahingoitu, hänen päällään ollut silkkinen kimono on palanut ihoon kiinni, ja iho on tunnoton.

Ennen pommia oli annettu ilmahälytys, jolloin Konrad oli lähtenyt menemään väestönsuojaan, mutta ei ehtinyt. Hiroshimaan oli atomipommi pudotettu kolme päivää aikaisemmin.

Shokista ja säteilymyrkytyksestä selvittyään Hiroko lähtee etsimään Konradin sukulaisia, jotka asuvat Delhissä. Elisabet ja James Burton asuvat kaupungissa palvelijoineen. He ovat valtaa pitävää kansaa, englantilaisia. Iso-Britannian siirtomaa-aika on lopuillaan, ja pian Intia jakautuu kahteen osaan, Pakistaniin ja Intiaan. Entiset isännät ajetaan kotimaahansa. 

Burtoneilla on työssä Saijjad Ali Asraf, joka tutustuu japanilaiseen Hirokoon, he rakastuvat ja päättävät avioitua. Elisabethistä (Ilsestä) ja Jamesista tulee heidän lähimpiä ystäviään.

Saijjadille suku oli etsinyt jo morsiamen, mutta Saijjad päätti itse valita vaimonsa. Hiroko päätti myös kääntyä muslimiksi, jotta avioliitto ja elämä olisi yksinkertaisempaa.
Hirokolla on hyvä kielipää, hän oppii nopeasti ja tehokkaasti uusia kieliä. Saijjad opettaa Hirokolle paikallista kieltä, urdua, jota pidettiin rosvojen ja palkkasoturien kielenä.

Burtonien poika, Henry Burton, opiskeli Englannissa sisäoppilaitoksessa. Edes joka vuosi Henri ei käy vanhempiensa luona Intiassa. Henrin äiti kaipaa kovasti poikaansa, jolle hän kirjoittelee säännöllisesti...

"James!" Elisabet sanoi tullessaan miehensä luo. "Tiesitkö sinä, että Sajjadin suku on tullut tänne vuosisatoja sitten Turkista?" Mutta Saijjad pitää itseään intialaisena, onhan suku asunut Intiassa niin kauan! Saijjad haaveilee lakimiehen urasta, herra James on luvannut kouluttaa hänet, mutta loppujen lopuksi ammatti jää ikuiseksi haaveeksi, ja Saijjad päätyy avioduttuaan Hirokon kanssa saippuatehtaan johtajaksi. Tämä kuitenkin tapahtuu vasta Saijjadin äidin kuoleman jälkeen.

Burtonien avioliitto hajoaa, ja Ilse (Elisabet) muuttaa Yhdysvaltoihin ja nuori aviopari Hiroko ja Saijjad Asraf matkustavat Turkkiin, mistä eivät enää saa matkustuslupaa takaisin Intiaan. He asuvat rappeutuneessa loisteliaassa rantahuvilassa, jonka omistajat ovat jossain pitkällä matkalla. 

Hiroko saa häälahjaksi Ilseltä timanttikorvakorut, joita väittää Konradin omaisuudeksi, ne ovat isoäidin korvarenkaat, perintökorut, ja suunnattoman arvokkaat. Mutta tosiasiassa ne ovat Ilsen saama häälahja mieheltään Jamesilta.

Seuraavaksi tapaame avioparin Pakistanissa Karachista sisämaahan päin, missä heillä on 16-vuotias poika, Raza. Tuohon mennessä he olivat olleet jo 26 vuotta naimisissa, ensimmäinen tyttölapsi oli syntynyt keskosena vammautuneena. Hiroko ajatteli sen johtuvan atomipommista ja hänen säteilysairaudestaan. Hiroko toimi koulussa opettajana...

Sajjad menestyy hyvin lukio-opinnoissaan, kunnes tulee tutkintovaihe; silloin hän saa paniikkikohtauksen eikä hän pysty vastaamaan tentin kysymyksiin. Kotiväelle ja kavereille tämä on täydellinen yllätys ja ihmetyksen aihe: miten niin lahjakas poika voi reputtaa tutkinnossa islamintuntemuksen tentissä, joka oli kaikille pakollinen? Muut tentit olivat menneet läpi erinomaisesti. 

Raza tutustuu Karachissa afgaanipoikiin ja miehiin, joista tulee hänelle läheisiä ystäviä. Raza kuitenkin leuhkii näille olevansa afgaani Raza Hazara, joka vainojen takia oli poistunut Afganistanista, eikä palaa ennen kuin viimeinenkin neukku on poistunut siitä maasta. Neukut olivat surmanneet hänen molemmat vanhempansa. Juttuhan on tarua, mutta se menee kuin häkä hänen uusiin ystäviinsä.

Myös Harry (ent. Henry) Burton tulee diplomaattitehtäviin eli CIA:n tiedusteluorganisaatioon Karachiin USA:sta, jossa hänellä on asunto New Yorkissa. Harryllä on mukanaan tyttärensä Kim, joka myös tutustuu Razaan ja hänen perheeseensä. Harrykin on eronnut vaimostaan, ja siksi hänen tyttärensä tapaaminen on ollut satunnaista.

Oikeastaan Harry oli USA:n vakoilija, joka oli kiinnostunut Pakistanin ydinaseohjelmasta. Hiroko ei ole uskaltanut kertoa pojalleen Nagasakin atomipommiräjäytyksestä eikä sen uhreista, Hiroko itse näki jatkuvasti niistä unia. Edes selässään olevia jälkiä hän ei ollut pojalleen näyttänyt; selässä oli tunnoton kohta, missä varjot näkyivät.

Harry tunnistaa  Razan tenttikauhun, ja selittää sen pojalle ja hänen vanhemmilleen.

Raza Hazara hankkiutuu sotilaiden koulutusleirille yhdessä ystävänsa Abdullahin kanssa; Abdullah on opettanut konetuliaseen käsittelyä jo ennen koulutusleiriä. Raza sai ystävältään konetuliaseen AK-47:n sitä vastaan, että hän opettaa Abdullahille englantia.

Monta kuukautta Raza vietti kaksoiselämää, hänellä oli kaksi persoonallisuutta, oikea ja keksitty. Abdullahin veljet olivat luvanneet, että 14-vuotiaana hän pääsisi koulutusleirille, jossa pojista tehtiin sotilaita ja miehiä. "Tosi afgaani ei hukkaa aikaansa CIA:n kanssa, hän hyökkää suoraan neukkusotilaiden kimppuun. Sen minä ole oppinut sinulta", Raza sanoi. Matka koulutusleiriin kesti kolme päivää, kuorma-auto kuljetti aselastia kapeilla vuoristoteillä, ja pojat olivat samassa kyydissä. Koulutusleiri sijaitsi aivan Afganistanin rajan läheisyydessä. Kuorma-auto jätti pojat autiomaahan odottamaan toista kyytiä, Abdullahin veljeä, joka veisi heidät leiriin asti. Tasangolla näkyi pakolaistelttakaupunki, joka Abdullahin mukaan kasvoi koko ajan.

Razan isä etsi poikaansa päiviä, joka aamu hän lähti satamaan etsimään poikaansa, tuloksetta. Hirokolle kertoo Razan tyttökaveri, että Raza on lähtenyt  afgaanien koulutusleirille Peshawarin lähelle yhdessa Ablullahin kanssa. 

Leiri sijaitsi vuoristotasangolla, joka sijaitsi Afganistaniin menevän tien varrella. Leirille oli vain yksi, jota helppo vartioida...

Mutta käy niin, että Raza käännytetään CIA:n vakoilijana leiriltä; hänen ystävänsä Abdullah oli puhunut suuttuneena siihen suuntaan! Mutta sillä aikaa Saijjad etsii yhä epätoivoisemmin poikaansa, ja menehtyy afgaanin ampumaan luotiin ennen kuin Raza pääsee kotiinsa takaisin. Mikä murhe Razan tähden! Hiroko oli vihainen ja suunniltaan. Harry kiirehtii apuun etsimään Razaa koulutusleiriltä, mutta hänkin tulee ammutuksi.

Viimeisessä kirjan jaksossa ollaan New Yorkissa ja välillä Afganistanissa. Raza rientää NY:iin pelastamaan ystäväänsä Abdullahia, mutta joutuu yhä syvemmälle CIA:n listalla. Abdullah pelastuu, mutta miten käy Razan, jää oikeastaan auki kirjan päättyessä. Ehkäpä Kamila Shamsie kirjoittaa jatkoa toisessa romaanissa!

Toivon että luette Leena Lumin erinomaisen postauksen tästä linkistä.

Toivotan teille, hyvät lukijat, oikein hyvää ja  aurinkoista loppuviikkoa!
                                            Aili-Mummo



maanantai 10. syyskuuta 2012

YSTÄVÄNI VALONKANTAJA - IN MEMORIAM!


Tikkalan hautausmaalta syksyllä 2011.

Älä kiinny maisemaan.
Siirrä se sydämeesi
ja katsele matkalla uuteen.

- Pekka Kejonen -
~~~~
Meidän elämämme pienuus ja suuruus ei riipu siitä
millä tavoin näemme eteemme
vaan siitä miten koemme itsemme maisemassa
olemmeko kivenä istujalle, polkuna vaeltajalle, piippuna
leipovan emännän uunista nousevalle savulle.

- Kaarina Valoaalto -

Tikkalan-Onkamon sankarihaudat syksyllä 2011.

Syksy kuten kevätkin on muuttojen - ja muuttolintujen - aikaa. Sain äsken surusanoman rakkaasta lapsuuden ystävästä. Se on kaunis tarina. Tutustuin häneen naapurin nuoreen naiseen jo muutaman vuoden ikäisenä. Kävin heillä kylässä varmaan kolme kertaa päivässä, niin lähellä hänen kotinsa oli. Hän kampasi sotkuisen pörröisen lapsentukkani kärsivällisesti ja kauniisti. Samoin teki hänen nuorempi sisarensa. Tietysti he leikkivät ja narrasivatkin joskus pientä pari-kolme vuotiasta pörröpäätä.

Hän oli ollut sota-aikan kotirintamalottana, ja palvellut ilmavalvonnassa kotikylällä ja kauempanakin, mm. Valkeavaarassa Kiihtelyksen puolella. Hänen vanhempi sisarensa oli rintamalotta, joka oli huoltamassa sodassa olleita miehiä. Ja kolmas sisar oli pikkulotta. Neljäs sisar ei ehtinyt vielä osallistua lottatoimiin. Kaksi hänen veljistään olivat myöskin sodassa mukana, samoin talon hevonen. Neljäntoista vanha veli teki miesten töitä, isä oli kuollut 1942 marraskuussa. Ja poikia oli vielä nuorin veli, joka oli vasta lapsi. Äiti oli katsomassa joukkuettaan perään, isäähän ei enää ollut.

Vuonna 1945 ystäväni avioitui loppuvuodesta onkamolaisen nuoren miehen kanssa, joka oli ollut sodassa mukana. Olin häissä istumassa tuvassa tiskipöydän alla, tupa oli tosiaan ihan täynnä väkeä. Tilaisuus oli mieliinpainuva pikkutytölle, olen sitä joskus nauraen muistellut yhdessä ystäväni kanssa...

Nuoripari asui Onkamossa ja lapset syntyivät yksi toisensa perästä; kuusi kaikkiaan. Maalaistalossa riitti työtä ja aherrusta aamusta iltaan karjan ja perheen kanssa...

Ystäväni oli luonteeltaan iloinen ja auttavainen, hyvyys oli hänen salainen aseensa, joka kantoi elämässä pitkälle. Hän oli oikea valonkantaja lähimmäisilleen ja omaisilleen!

Aviopari myi Onkamon tilansa pois, ja osti Saariosta uuden tilan, jossa viljelytoimet jatkuivat. Siellä kävimme kylässä useaan kertaan mieheni kanssa, ja hekin kävivät meillä...

Jouduin kylähistorian työryhmään 1987, johon haastateltiin suuret joukot myös entisiä kyläläisiä, ja näissä merkeissä minäkin tein haastattelun lotta-ajoista. Myöhemmin kävin vielä Havuttaren tiimoilta keräämässä suku- ja perheasioita ystävältäni, tekipä hän kirjaani pari-kolme kirjoitustakin, joita toimitin painokuntoon asti. Paljon sain historia- ja perinnetietoa kootuksi juuri tällaisten, vanhojen, hyvämuististen ihmisten avulla, ja lisää arkistoista ja nauhoituksista, eräs heistä oli isäni Oskari Juvonen.

Ystäväni poistui joukostamme 91-vuotiaana, suremaan jäi lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia. Kiitollisena ystäväni kauniista ja hyvästä elämästä kirjoitan tämän muistona hänelle ja hänen perillisilleen: olkoon hän iäti muistettu! 




Sain tämän tunnustuksen blogiystävältäni Ireneltä: kaunis kiitos hänelle! Blogin nimi on Rakkaudesta Vironperään.

Lahjoitan tämän kauniin tunnustuksen kiitokseksi seuraaville hyvänmielen blogeille:

Maikulle blogiin Maijan monenmoista murua


Herneelle blogiin Lohdun Lohdun

Toivotan kaikille teille oikein hyvää alkanutta uutta syysviikkoa! Onneksi olkoon kaikille merkin saaneille!
                                       Aili-Mummo

perjantai 7. syyskuuta 2012

Iloa ja kauneutta

Metsää riittää talon takaa toiselle talolle.
Metsä on iloa.
Siksi jätän teille kallioita, poikani,
ja metsää niiden ympärillä.
Kallioilta näkee Karjalaan
ja sinne, kuusenlatvojen taakse
voi kuvitella äidin lapsuuden
               ja mummin ja vaarin lapsuuden,
sinne voi kuvitella
               myös teidän lastenlastenne lapsuuden,
se on luvallista
               se on sallittua
                             se on mahdollista
"ei slmä ossaa ota"
ja vaikka ottaisikin
               se olisi vain oikein.
Siellä ovat teidän vaarinne metsät
               äitinne rannat
                          ja rantapolut
laitumet joilla hän paimensi lehmiä,
lähde jonne naapuri upotti mehupullot
ja ne säilyivät siellä yli talvisodan,
yli välirauhan ja uuden sodan.
Ja kun hän kolme vuotta myöhemmin
                           kesällä neljäkymmentäkaksi
palasi ja upotti kätensä lähteeseen
ne tervehtivät häntä ehjinä, sileinä, raikkaina
kuin kärsivällisesti odottaneet
                                        piilotetut lapset.
Ja se mehu oli hyvää.

- EEVA KILPI - 

Näillä Eeva Kilven sanoilla toivotan kaikille teille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                                  Aili-Mummo

PS. Leena Lumella on juhla-arvonta, joka alkaa nyt. Leenalla on yli puolimiljoonaa vierailijaa vuodesta 2009 alkaen, jonka johdosta hän järjestää arvonnan!

TOIVOTAN LEENA LUMELLE PALJON ONNEA JA MENESTYSTÄ!
                                  Tervehtien Aili-Mummo                                  

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Naapureita ja kulkukauppiaita

Suur-Onkamo järvi 2012. Vesi on korkealla.
 LAUANTAI-ILTANA

Vieras mies ajaa pihaan:
- Hjyve ilta, anteeks minu hoono suomi,
olla taiteilija, osta kuva. Taulu osta.

Sanon, että kai tässä vähän kuvien puutettakin,
ja kohta on pirtin pöytä täynnä Lapin lumoa,
Pohjanmaan lakeutta ja suota.

- On minulla noita, mutta jos tuo tuossa ei paljon maksa,
saatan ostaakin.
Osoitan kuvaa, jossa on kaupunki, satoja ikkunoita
ja askelten täyttämiä katuja.

Varsovan poika ihmettelee valintaani,
mutta ojentaa taulun ja lähtee.
Muutamaa euroa köyhempänä katson hänen jälkeensä.
Pitkä letti, lyhyet lahkeet,
taitava näyttelijä.

- EEVA HEILALA -

Vanerilehmä, jota  kulkukauppias kaupitteli.


Muutama tunti sitten naapurimme Ville N. toi kaloja. Ne olivat isoja muikkuja, en kysynyt mistä järvestä, ja niitä oli melkoinen määrä, kolmisen kiloa! Tuojalle ei kelvannut raha, vaikka olisin maksanut ne. Ville tuntui ostaneen koko laatikollisen muikkuja, jotka sitten jakaa sukulais- ja naapuritaloihin jalosta ystävyydestä.

Sitä nyt tässä ihmettelen, millä tuon korvaisi, kun raha ei kelpaa. On hän aikaisemmin myynytkin kaloja, hän pitää itse kovasti kalasta. Siivosin muikut kiireen kaupalla, ja laitoin ne jääkaappiin odottamaan ruuanlaittoa. Suurimman osan lahjoitan pojan perheelle, koska jotkut tytöt pitävät kaloista, enkä jaksa itse kaikkea syödä; mies on matkoilla.

Tällaista täällä maalla on, joku tuo jotakin ihan pyytämättä. Miten tuon korvaisi ystävälliselle naapurille? Omenia olisi puissa, mutta naapurilla on niitä itselläänkin.
Vai antaisinko runokirjan...? Kiitollisuuden velkaan jään hyvin usein, ja sehän on veloista pahin!

Halstaroituja muikkuja.


Eeva Heilala puhui runossaan kulkukauppiaista, jotka kiertävät talosta toiseen joskus polkupyörällä, joskus autolla. Erään kerran ulkomaalainen mies, joka puhui  englantia, työnteli talvella lumihangessa pyöräänsä. Nämä talojen tiet eivät talvisaikaan ole juuri aurattuja, vaan lunta voi olla jopa parikymmetäkin senttiä. Hänkin myi taidetta, tauluja, joiden arvelin olevan jotain jäljennöksiä tai painokuvia. Otaksuin miestä puolalaiseksi, Joensuussahan on paljon opiskelijoita Kiinasta asti. 

Tuon lehmän kuvan ostin kiinalaisen näköiseltä mieheltä, joka puhui melkoisesti Suomea, kertoi tulleensa tänne sisarensa luokse. Itse sanoi opiskelevansa olikohan Prahassa vai missä Euroopassa. Ajattelin tuosta kielitaidosta, ettei hän voinut olla täällä vain käymässä, koska suomea ei hetkessä opita. Ihan sama, mitä puhuvat, tuskin totta kuitenkaan. Tämä mies ajeli autolla. Eikä myynyt muutamalla eurolla, ostin lehmän ja muumipeikon, ja hintaa pidettiin melkoisesti. Minusta tuo on suoranaista kerjäämistä, en usko että heillä edes mitään kulkukauppalupaa on, niin kuin laki edellyttäisi.

Tuo Suur-Onkamo järvi on kuuluisa muikuistaan. Pyydetään Onkamosta vieläkin muikkuja myyntiin, mutta pääasiassa talvella. Kesäaikana Onkamossa on sinilevää, joka on riesa kesä- ja muille asukkaille. Onkamo on matala järvi, ja joskus menneinä vuosina päässyt rehevöitymään. Nyt Onkamolta on niitetty rantakasvillisuutta pois, jotta järvelle pääsisi paremmin. On oikein rantaprojekti, jonka turvin työtä on tehty.

Lukekaahan mitä Blogisko Anna Amnell kirjoittaa maaseudusta!
Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja kaunista loppuviikkoa!
                                     Aili-Mummo