Google+ Followers

maanantai 31. joulukuuta 2012

Linn Ullmann: Aarteemme kallis


Kuva Leena Lumi! Kiitos Leena!


Linn Ullmann: Aarteemme kallis. Suom. Tarja Teva. Norjankieleinen alkuteos Det dyrebare. WSOY 2012. 360 sivua.  ISBN 978-951-0-3928-9.

Sain tämän kirjan lahjaksi Leena Lumelta, ja samoin kiitos myös kansikuvasta!

Kirjan alkutapahtuma on Jenny Brodahlin syntymäpäivillä. Jenny-rouva on entinen kirjakauppias, jolle tytär Siri on järjestänyt 75-vuotisjuhlat vastoin äitinsä tahtoa. Päivä on heinäkuun 15. vuonna 2008, ja talon nimi on Mailund. Jenny-rouva oli alkoholisti, joka oli ollut raittiina jo 20v. Mutta juhlan kunniaksi hän päättää vetää päänsä täyteen viiniä. Juuri juhlayönä oli Mille-niminen tyttö kadonnut. Hän oli ollut kaitsemassa Sirin ja Jonin lapsia ja myös Simen-nimistä poikaa.

Kahden vuoden kuluttua juhlista, päätti kolme poikaa kaivaa 'aarteensa' maasta. Se oli arvokas, jokainen oli laittanut sinne kalleinta, mitä 'omisti' tai sai käsiinsä. Aarre oli haudattu erään puun alle, mutta kaivaessaan 'aarettaan' esiin, pojat löysivät kuolleen ihmisen jäännökset. 
   "Kukaan heistä ei käsittänyt että maassa makasi Mille, kun he hengästyneinä ja väsyneinä valaisivat löytöään taskulampulla. Hauta näytti linnunpesältä, isolta maanalaiselta linnunpesältä, joka oli tehty risuista luista, ihosta, oljista, heinästä ja vaatekappaleista - ja aluksi Simen, joka ei pystynyt heti käsittämään mitä haudassa oli---hän ajatteli että siellä oli jättiläislinnun rippeet---.Gunnar alkoi kirkua. - Hyi hitto, se on ruumis."

Simen oli kolmesta pojasta nuorin. Toiset olivat nimeltään Gunnar ja Ole Kristian. Tapahtuma-aika oli lokakuun lopun lauantai vuonna 2010, ja kaverukset viettivät sitä yhdessä. Kesämökit pantaisiin talviteloille ja kaupunki lähellä Osloa jäisi omiin oloihinsa. Pojat olivat haudanneet aarteensa vain muutamia kuukuasia aikaisemmin, mutta eivät muistaneet tarkalleen sitä paikkaa, minkä puun juurelle olivat sen haudanneet.

Osoittautuu että luuranko, jonka pojat löysivät, oli kadonnut tyttö Mille. Häntä oli haettu kaikkialta, mistä keksittiin etsiä, laihoin tuloksin. 

Sirillä ja Jon Dreyerillä on kaksi tytärtä, tummatukkainen ja -silmäinen Alma, 12v. ja nuorempi vaaleatukkainen viisivuotias Liv, jota vahtimaan Mille oli palkattu. Jon oli kirjailija joka kirjoitti romaanitrilogiaa, menossa oli viimeinen osa. Mutta se ei sujunut, jokin esti Jonia tekemästä tekstiä.  Perhe eli Sirin ravintolatuloilla ja palkkaennakoilla kustannusyhtiöltä, joita Jon nosti rahaa tarvitessaan. 

Jonilla oli salainen 'harrastus' vieraat naiset. Millekin oli ollut Jonin listalla. Jon oli hävittänyt Millen kadottua hänen salaisen päiväkirjansa, repinyt lehdet silpuksi ja heittänyt ne läheiseen lampiin. 

Sirin isä ja äiti olivat eronneet aikoja sitten. Äiti oli ollut kirjakauppias, joka oli ratkennut juomaan. Kesät Sirin perhe asui Mailundissa, jossa Jon 'kirjoitti' ullakkohuoneessa, Siri hoiteli ravintolaansa, ja Irma -asuinkumppani- hoiti äitiä. Irma ei pitänyt ollenkaan siitä, että Siv asui tai edes kävi äitinsä luona. Sivin pikkuveli Syver, oli pienenä hukkunut kodin läheiseen lampeen. Irma oli mustasukkainen Jennystä.

Mille on valokuvataiteilja-Amandan tytär. Mikkel-isällä ja Millellä oli salaisuus, joista ei saanut kertoa kenellekään...

Pääosa kirjasta on Sivin ja Jonin avioliiton kuvausta, puolisot nukkuvat erillään, sillä heitä häiritsee Alman ja Livin yöllinen nukkuminen heidän keskessään. Jon on sitä mieltä, ettei hän saa nukutuksi yhtään tämän takia. Muutoin aviopari näyttää kasvaneen toisistaan erilleen. Jonilla on ollut useita naissuhteita, jotka ovat jonkin ajan kuluttua päättyneet. Siv vakoilee miestään, mutta mies hävittää sähköpostit ja tekstiviestit. Jon valehtelee.

Sirillä on jakautunut persoonallisuus, toinen persoona on Iris, Siri on huomannut sen, ja kertoi sen veljelleen Syverille. Syver oli vain kolmevuotias, kun hän hukkui.

Painajaisunista kärsivät Alma ja Siri. Siksi Alma tulee nukkumaan aikuisten vuoteeseen. Alma on joutunut koulukiusatuksi.

Sivin isä on uudessa avioliitossa, isä kuolee kun Siv ja Jon ovat olleet naimisissa joitakin vuosia.

Siri järjestää äitinsä kunniaksi puutarhajuhlat. Itse juhlakalu juo yläkerrassa itsensä humalaan, ja lähti laskeutumaan alas portaita. Vastaan tuli vävy, Jon, jolle Jenny sanoi: "Hyvää iltapäivää". Jon pysähtyi katsomaan häntä tarkemmin. "Mitä ihmettä?"
   "Niinpä niin, Jenny vastasi, "juuri niin. Mitä ihmettä! Osuvasti sanottu!"
Jon siristi silmiään ja katsoi Jennyä. "Oletko sinä humalassa, Jenny?"
   "Olen ollut selvin päin yli kaksikymmentä vuotta. Taitaa olla enemmän kuin sinusta voi sanoa, vai mitä'?"
   "Niin no, selvähän se", Jon vastasi. Hän katsoi ympärilleen ja madalsi ääntään:
   "Tietääkö Siri että olet juonut?"
   "Olen seitsemänkymmenenviiden  ja saan tehdä mitä haluan."---.
   "Hyvää syntymäpäivää, Jenny", hän kuiskasi tämän korvaan. Jenny nyökkäsi ja yritti tuupata Jonin sivuun. Jon kuiskasi edelleen.
   "Siri on raatanut jotta sinulla olisi hienot juhlat tänä iltana. Etkö voisi osoittaa vähän -----."
   "Mitä jos vaikka teeskentelisit että annat arvoa illan juhlille? Se merkitsisi paljon Sirille."
Jenny pudisteli päätään ja jatkoi matkaansa.
   "Kuulitko, mitä minä sanoin, Jenny?"
Jenny ei vastannut vaan asteli liioitellun hitaasti ja ikään kuin arvokkaasti portaat alas.

Siri ja Jon olivat riidelleet Jennyn syntymäpäivien järjestämisestä melkein raivokkaasti, mutta Siri oli itsepäinen eikä antanut periksi. Juhlat pidettäisiin, maksoi mitä maksoi.

Isoäiti Jenny sanoi Almalle: "Alma, tänä iltana me häivymme. Kesken juhlien. Otetaan auto ja häivytään, otetaan retkituolit mukaan, vähän eväitä ja limsaa ja mennään rantaan katselemaan merta, ja mitä paksummaksi sumu käy ja mitä enemmän sataa, sen parempi".
   "Mehän kastumme litimäriksi", Alma sanoi.
   "Otetaan sateenvarjot mukaan ja kiinnitetään ne retkituoleihin niin että ne ovat kuin aurinkovarjoja,"  Jenny sanoi, "ja sitten istutaan kumpikin oman aurinkovarjomme alla ja annetaan myrskyn tulla."

----

Kukaan ei nähnyt Millen kasvoja monta tuntia myöhemmin, kun poika, jota kutsuttiin KB:ksi painoi hänen päätään soraan.Pojan käsi oli hikinen ja kova, hengitys kylmää. 
   "Tätäkö sinä haluat?" poika kuiskasi. Hän tunkeutui Milleen takaapäin ja repi hänet rikki.
Mille ei halunnut, mutta hän ei pystynyt kääntymään, ei pystynyt pudistamaan päätään, ei pystynyt vastaamaan kunnolla, koska suu oli täynnä soraa.
   "Et halua vai, niinkö?" poika sanoi.
Jennyn vieraat kuljeskelivat ympäri puutarhaa, he yrittivät tasapainoilla pieni valkoinen lautanen toisessa ja viinilasi toisessa kädessä, he keinuivat musiikin tahdissa, he nauroivat jollekin mitä joku sanoi, he menivät erikseen niitylle, josta aiemmin iltapäivällä oli poimittu kukkia, kissankelloja, koiranputkia, päivänkakkaroita, leinikkejä, kulleroita, puna-apiloita, horsmia ja kurjenpolvia, ja muutamat vieraat seisoivat hiljaa paikoillaan katsellen taivaalle ja keskustellen keskenään, mahtaisiko kumminkin ruveta satamaan.

Sivin ja Jonin avioliitto jatkuu, lapset kasvavat. Alma alkaa olla jo nuori nainen. Mutta 19 vuotiaan Millen arvoitus säilyy. Otaksumia ja mahdollisuuksia esitetään, mutta varsinaisesti ketään ei nimetä Millen murhaajaksi. Voi olla että tarina jatkuu seuravassa romaanissa ja  siinä salaisuus selviää - tai sitten ei.

Takakannen mainostekstissä sanotaan: "Vähä vähältä raa'an rikoksen takaa paljastuu tarina perheenjäsenten välisistä salaisuuksista. Aarteemme kallis on jännittävä, pikimusta ja huumoristinen romaani ihmisistä, jotka sinnikkäästi kääntävät toisilleen selkänsä".

Tosin se 'huumori' taisi olla piilotettuna rivien väliin...

Toivotan teille lukintoa, hyvät lukijani! 

~~~~

OIKEIN HYVÄÄ JA ANTOISAA UUTTA VUOTTA 2013 KAIKILLE LUKIJOILLENI TOIVOTTAA  AILI-MUMMO!







lauantai 29. joulukuuta 2012

Huumorin keinoin...

Kuva: Google. Iltasanomat.fi

Mitä me ilman leijonaa voisimme?

Runo on omistettu, arvatkaas kelle?
Tietysti Laukkosken ylhäiselle
naarasleijonasankarille!
Onnea hänelle toivotamme
me jotka toisinaan voivotamme,
myös periaatteilleen ankarille:

Elämä sujukoon kohtuuden rajoissa,
ruuan on oltava pöydässä ajoissa!
Vanhan ja koetun hyvissä urissa
hän pitää lapset ja aikuiset kurissa.
Mitä me ilman leijonaa voisimme?
Hyvää siis pelkkää hänelle soisimme,
taipuen nöyrästi ikeensä alle.
Onnea valtias Marjatalle!

Kaikukoon laulu ja soikoon soitto,
leijonan aina on lopuksi voitto,
vaikka hän, lempeä, ylevämielinen,
(onhan karjunta leijonan vapaus).

Päivänsä kesän taas suurin on tapaus.

                           Rouva Marjatta Waltarille
                           hänen 55-vuotispäivänään
                           15.8.1964,
                                  kuuliainen aviomiehensä   

- Mika Waltari -

~~~~~

Näillä loistavan kirjailijamme sanoilla toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää vuoden viimeistä viikonloppua!
                        Aili-Mummo

torstai 27. joulukuuta 2012

Hyvä, lämmin, hellä...

Lahjat jaettu jouluna 2012.

"Oi jospa ihmisellä
ois joulu ainainen!"

Onneksi ei ole ainainen joulu, kuolisimme tylsyyteen!
Mutta kerran vuodessa joulu on ihana juhla, saa leikkiä sydämensä kyllyydestä ja kuvitella olevansa parempi ihminen kuin todellisuudessa...

Meidän joulumme alkoi vasta joulupäivänä kun pojan perhe tuli syömään luoksemme jouluateriaa ja tutkistelemaan lahjojaan...

Aaton vietimme kahdestaan, mies kävi viemässä vainajille kynttilät. Kertoi olleen hautausmaalla niin kovan viiman, että pois piti lähteä kiireen vilkkaa. Pakkasta oli muistaakseni päälle 20 astetta, ja Särkijärveltä puhaltava tuuli oli ollut jäätävä.

Koulun joulujuhlassa emme olleet, koulun liikunta-juhlasali on niin pieni, ettemme kehdanneet enää sinne mennä, vaikka Eve patisteli meitä tulemaan mukaan. Kaksosilla oli ensimmäinen oikea joulujuhla, jossa he saivat olla mukana. Lasten juhlat ovat aina niitä liikuttavimpia ja tunnelmallisimpia. Lapset ovat aitoja, eivät teeskentele.
Mummon joulupöytä.

Kiitos myös joulupaketista ja sähköposteista, joista sain iloita! Linn Ulmannin kirjaa Aarteemme kallis olen lukenut, ja teen siitä muutaman päivän perästä postauksen. 
Vielä kerran, kiitos Leena Lumi! 

Kovilla pakkasilla ei huvita jouluvierailuja tehdä, niiden aika on sitten, kun pakkaset ovat lauhtuneet. Oikeastaan nyt olisi sopiva keli...

Eilinen päivä oli ensimmäinen päivä, jolloin oma joululomani alkoi. Tai paremminkin joulupäivän ilta oli ensimmäinen vapaahetkeni. Kun on vanha niin on hidas tekemään työtä, olipa se kuinka mieluista tahansa. Mutta jouluohjelmaa tuli radiosta, teeveestä ja ceedeeltä ihan riittävästi. 

Sukkia ja lapasia lapsenlapsille.


Vielä viidettä päivää tätä elettävää vuotta 2012, sitten se on nähty. Voimme pelolla ja vavistuksella odotella ennustettua uutta vuotta 2013, josta kukaan poliitikko ei ole paljoa lupaillut, ehkä vain nälkää ja kärsimystä köyhimmälle osalle kansaa. Tohmajärvi sai valtiovallalta ultimaatumin liittyä Kiteeseen terveydenhoidon järjestämisessä. Tosin se pointti oli kokeiltu huonoin tuloksin, eikä sittenkään Keski-Karjalaan tule sitä vaadittua 20 000 asukkaan yhteisöä. Rääkkyläläiset älysivät lähteä ajoissa, eivätkä turhaan enää yrittäneet, kun näkivät että ei tule muuta hyvää kuin lisää rahanmenoa luvatun säästön sijasta.

Mutta nähtävästi kunta aikoo panna täytäntöön yhteistyön Attendon kanssa, ja valittaa Suomen hallituksen päätöksestä. 

Mies kolmen valtuutetun ryhmästä (KOK) johtaa kunnanvaltuustoa, ja nainen  11 jäsenen (Kesk) ryhmästä johtaa kunnanhallitusta. Nainen joka sai eniten ääniä (122 ääntä, SDP) jäi soittelemaan lehdellä. Tosi omituisia nämä nykyiset poliittiset kiemurat, en jaksa ymmärtää. Kuulin, että Keskusta ja Kokoomus liittoutuivat vaalien jälkeen, joten tulos on sen mukainen. Mutta oikeudentajuni ei kyllä tätä hyväksy!

Talviaurinko näyttäytyi pian talvipäivänseisauksen jälkeen...

Voin sanoa ettei viime vaalikauden huonosta politiikasta Keskusta oppinut mitään! Uusi vuosi ei näytä ainakaan meidän tohmajärveläisten osalta hyvältä, ei miltään kantilta katsottona! 

Mutta kaikesta huolimatta, toivotan teille lukijani, oikein hyvää tulevaa vuotta 2013!
                                                   Aili-Mummo



perjantai 21. joulukuuta 2012

Jouluyön ihme

Hellä Juvosen työ Neitsyt Maria ja lapsi.

MARJATAN LAULU

Keinutan kehtoa, laulatan lasta
vaulussa vemmelpuun.
Nukkuos tähtiä katselemasta,
vaipuos kuusia kuuntelemasta,
uinuos äitisi lauleluun,
keinuhun vemmelpuun.

Harva on soimi ja hieno on loimi
kuurassa kiiltävi maa.
Lämmitä lempi, äityen lempi,
varjele lastani valkeaa!
Ihmiset emollesi kantavat kaunaa.
Saanut en kylpyä, saanut en saunaa.
Pysty on kulkea pyytäjän tie -
sulleko loivempi lie?

Harva on soimi ja hieno on loimi,
kylmä on yö kuni sois.
Hengitä halla, kohtalon halla,
hengitä orponi onneton pois!

Nukkuos äityen nurmilintu,
tuuti, tuuti lulla!
Uinuos pakkasen untuville,
armahille, harmahille,
painuos yöhyen parmahille -
taisi jo Tuoni tulla?

Miksi et nuku oma kukkani, rukkani?
Itket - kylmäkö koski?
Kylmäkö on?
Ihme! Lämmin on lapseni poski,
sulanut seimen on seinä,
allasi, allasi angervon
kuumana huokuvi heinä.

Kas, mikä kajastus päälläni päilyy? -
kas, mikä sajastus seinällä häilyy? -
Seimen päällä on tähti,
tummempi päivää, kirkkaampi kuuta, 
selvempi, suurempi tähteä muuta -
Luojako lähetti tähden sen
suojaks lapseni valkoisen?

Keinuos kehtoni vemmelpuinen,
tuuti, tuuti lulla!
Tuutios lapseni tuiretuinen,
armahainen, naurusuinen,
tuutios rinnoille rakkauden -
taisi jo unetar tulla?

- EINO LEINO -


~~~~~

KAIKILLE LUKIJOILLENI OIKEIN RAUHAISAA JA HYVÄÄ JOULUA!
           AILI-MUMMO   


tiistai 18. joulukuuta 2012

Lapsuuden joulua meille kaikille!


LAPSUUDEN JOULU

Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää
mutta jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hoihtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.

Miten hartaana pirtissä juhlavirren kajaa
sävel valtava: "Enkeli taivaan lausui näin..."
Ja kuuntele, kuuntele, vaari koholla päin
nyt lukee: "Koska he eivät saaneet majaa,
he menivät talliin härkien, lammasten luo..."
Miten liikuttaakaan lapsen sydäntä tuo:
härät, lampaatkin rakasti hyvää Vapahtajaa.

Siks navetan, tallinkin asujat kunniaks joulun
tänä iltana leipää, herkkua suurta saa.
Mut huomio - pukki jo ovelle kolkuttaa.
Lapinmaasta se tullut on, takaa Tornion, Oulun.
Miten kummasti toiveet salaiset pukki ties!
Hymyhuulin onnensa vaipuu pikkumies
ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta koulun.

Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan,
on hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
satu tosi ja riemukas, syntymä Vapahtajan,
ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
hyvä tahto ja havina taivaisten siipien -
miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
käyn  takaisin elämän suuren, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsen silmäni lien,
sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitse läikkyvän
ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuvi jouluaatto
ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
sadun taikapiirissä siivin havisevin
tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto!
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat,
te joulun katoamattomat haltijat,
tule, äiti, lietesi luo, tule penkilles taatto.

- Kaarlo Sarkia -


Tämän Kaarlo Sarkian nostalgisen runon sanoilla toivotan teille kaikille oikein ihanaa joulun odotusta!
                           Aili-Mummo

perjantai 14. joulukuuta 2012

MAAN LAPSET

Patsas Unkarin Kansallismuseo Budapest.

MAAN LAPSET

       Olen Äiti Maa
       Willendorfin Venus
reheville reisilleni
pulpahtavat
        sikiöt
maan lapset.
        Punamulta takaa
        ikuisen elämän.

        Olen Efeson Artemis
tuhansilla nisilläni
        imetän
        kyltymättömät
maan lapset.
        Uhrialttarille
        teurastettu karitsa
        ikuisen elämän tae.

        Olen Neitsyt Maria
        jalkavaimona 
        esikoiseni synnytän
maan lasten
        pelastajaksi.
        Rikolliseksi
tuomitsevat
         ristinpuuhun
naulaavat.
         Annettu uhri
ikuisen elämän tae.

         Olen Äiti Maa 
voimani vähenevät
pelosta vapisen
          kohtuni ei hedelmöity
          tuhat rintaa
          verta tihkuvat
rukoukset eivät
itsestään loittone
          alttarit sammuneet
          punamulta
          sekin verta.

          Pelastakaa Äiti Maa
Pelastakaa Tellus.

- AILI SEPPÄNEN -
~~~~~~~~~

Tämä runo löytyy antologiasta Runo Kasvaa Maasta, Jyväskylä 1991. Oman runoni löydätte tästä linkistä.

Näillä sanoilla toivotan teille, hyvät lukijani, oikein hyvää kolmatta adventtia!
                      Aili-Mummo


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Taiteilijasisarukset

Taiteilija Leo Karppasen tauluja.


ÄITI-MARIAN KEHTOLAULU

Nuku mun nuppuni, äitisi valvoo
untasi valvoo, vierelläs armahainen.
Kylmä ja karu taival on mainen
uinu mun pilttini untuvainen
äiti vierelläs valvoo.

Nuku mun nuppuni, myrskyt ne käyvät
ympäri käyvät, päiväsi pitkän tiellä
tuntea ehdit tuulet sä siellä
viivythän äidin helmassa vielä
ulvoen myrskyt käyvät.

Nuku mun nuppuni, tuima on talvi,
pohjolan talvi, viluko lapseni lienee
laulut vieraatko lapseni vienee
tuima on pohjolan talvi.

Nuku mun nuppuni, tähdet tuikkii
valoa tuikkii, teillesi lempeätä.
Riennä sä sinne missä on hätä
kuolleille luille vie elämätä
tähdet tielläsi tuikkii.

Nuku mun nupuni, äitisi valvoo
hellien valvoo, laulaen pelot poistaa.
Hymy äidin enkelviestin toistaa.
Tähtesi lapsi kirkkaana loistaa.
Äiti luonasi valvoo.

- ILONA KARJALAINEN -

Taiteilija Leo Karppanen (oik) ja Mauri N. (vas) Karppasen aitan edessä  2011.


Laitoin näitä ihania kesäkuvia, kun kävimme kesällä 2011 Leo ja Maire Karppasen kotona Saihossa. Tuo yllä oleva runo on Leon sisaren, Ilona Karjalaisen kirjoittama marraskuussa 1960. Varmaan huomaatte että aihe on jouluinen. Jotkut teistä muistanevat, että Ilona Karjalainen oli kirjailija. Ilonalla oli ollut tarkoitus tehdä runokirja, mutta aika loppui häneltä kesken...

Maire Karppanen ja Karppasten tytär olivat kirjoittaneet tietokoneella Ilonan runoja vihkoksi, ja antoivat tämän vihkon käydessämme minulle. Olen useita runoja julkaissut täällä netissä, ja varmaan tulen vieläkin julkaisemaan niitä. Ilona oli kirjoittanut nämä runot vuosina 1960-61 ollessaan noin 30v. Lisää Ilonasta voitte lukea Joensuun kirjaston sivuilta, jonne laitoin linkin.

Taiteilija Karppasesta olen kirjoittanut useaan kertaan, joten jos laitatte hakusanaksi Leo Karppanen oikeassa yläreunassa olevaan laatikkoon, saatte tulokseksi monta postausta, jotka kertovat taitelijasta, hänen kuuluisasta ruusupihastaan ja ateljeestaan. Kolme rakennusta on täynnä Leon taidetta.
 
Leo Karppasen taidetta Saihosta. Kuva: AN.

Joulukortit on vielä kirjoittamatta ja postittamatta. Ne pitää saada viimeistään 13. päivä tätä kuuta postiin. Se joukko jolle olen kortteja lähetellyt, vähenee koko ajan. Jotkut sanovat etteivät he postita kortteja lainkaan. Sehän on tietysti jokaisen oma valinta lähettääkö vai ei. Monille vanhoille joulukortin saaminen entisiltä kotinurkilta saattaa olla elämys, kuten olen saanut kuulla. Että joku heitä vielä muistaa, vaikka ikää on jo yhdeksänkymmentä, ja elämä jatkuu lapsuuden ajassa...

Olen saanut reilusti kuvatilaa blogiini, kun olen pienentänyt kuviani enemmän kuin puolet niistä. Loputkin aion pienentää, mutta ehkä vasta joulun jälkeen. Tuota alimmaista kuvaa taisin pienentää liikaa, se on otettu vajaa vuosi sitten. Vaatii aikaa ja paneutumista, mutta kyllä sen kestää mieluummin kuin vaihtaa blogia. Olen pienentänyt Picasa-kuvat Piknikillä, aika yksinkertainen toimenpide.  Nyt pitäisi tulla lisää ilmaista kuvatilaa vuosiksi eteenpäin...

Ukki ja mummo tammikuussa 2011.

Sukkia ja lapasia olen neulonut lapsenlapsille puolilaiskasti, sillä murtunut käsi kipeytyy neulomisesta. Nyt on viimeiset lapaset menossa, ja sitten on enää päättelemiset ja prässäys jäljellä. Jouluruokia on pakkasessa riittävästi, samoin piirakoita.  Joulukinkun paistan tapani mukaan itse, sekin on pakkasessa, mutta emme paista kerralla koko kinkkua, se vanhenee liian nopeasti. 

Kaksoset kävivät eilen ilostuttamassa mummoa ja ukkia, paistoin heille piirakoita ja keitin munia. Tuntuivat olevan siihen tyytyväisiä. Tänään sanoivat tulevansa ukin kanssa hiihtämään, saadaanpa nähdä...Ukki aloitti hiihtokautensa äskettäin, leikattu käsi toimii, se on kuntoutunut kovan työn tuloksena. Leikkaus oli vasemman käden olkapäässä viime vuoden syyskuussa; yksi jänne ja kiertäjäkalvosin oli murtunut, kun hän kaatui maaliskuussa 2011.  Hyvä että käsi saatiin toimivaksi, täällä maalla riittää työtä vaikka mitä. Halkojen sisäänkantaminen on melkoinen urakka, tuvan uuni on lämmitettävä noin kolme kertaa viikossa. Ihan sähköllä yksinään lämmitys tulee liian kalliiksi. Lämmityspuita meillä on omasta takaa enemmän kuin tarpeeksi. Toinenkin talo (Nuppola) lämpiää puilla.

Toivotan Terttu Liimataisen tervetulleeksi lukijakseni!
Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-Mummo!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Robert Harris: Haamukirjoittaja

Kuva: AN.
Luin Robert Harrisin poliittisen trillerin, Haamukirjoittaja, sen on suomentanut Seppo Raudaskoski. Se on painettu Otavan kirjapainossa Keuruulla 2008. yhteensä 336 sivua, sidottu. ISBN 978-951-1-22391-7.

Robert Harris (s.1957) on entinen toimittaja ja BBC:n reportteri. Hän on kirjoittanut sekä tietokirjoja että romaaneja.

Tekijäpuheessaan kirjoittaja kiittää Andrew Croftsia siitä, että hän oli saanut luvan käyttää otteita erinomaisesta haamukirjoittajan käsikirjastaan  Ghoswriting. Jokaisen luvun alussa on lyhyt sitaatti tästä kirjasta.

Haamukirjoittaja on ihminen, joka tekee kuuluisuuksien elämäkertoja hyvinpalkattuna 'näkymättömänä' henkilönä, mutta kirjoittajan nimeä ei näy kirjassa, hän kirjoittaa minä-muodossa eli on kirjan päähenkilö. Tämän kirjan aihe Adam Lang eli Tony Blair, entinen Iso-Britannian pääministeri.

Kirjalla oli ollut jo yksi tekijä, Michael McAra, joka oli saanut kootuksi Adam Langin faktatiedot, mutta oli äskettäin löydetty kuolleena läheiseltä rannalta merestä. Haamukirjoittajan oli tehtävä loppuun aloitettu työ, ja saatava käsikirjoitus mielenkiintoiseksi ja toimivaksi. Aikaa on vain kuukausi kustannustalon mukaan, kirja oli saatava nopeasti markkinoille.

Tapahtumat on sijoitettu Amerikkaan Massachusetin Woods Holesta, mistä mennään Matha's Vineyardin saarelle. Päivä on tammikuun kahdestoista, mistä tarina alkaa, se on Michael McAran kuoleman päivä. Hän on pudonnut lautalta mereen, ja seuraavana päivänä hänet löysi eräs seudun naisihminen kuolleena rannasta. Oikeastaan ihan turhaa selostaa kirjan juonta, vakuutan että teos on tiheätunnelmainen ja jännittävä. Se imaisee mukaansa lukijansa. Itse luin kirjaa iltalukemisena, mutta monet varmasti ahmivat kirjan. A.Lang on ollut huimassa nuoruudessaan innokas harrastajanäyttelijä, missä hän oli tutustunut kirjan moniin henkilöihin. Jotkut näistä olivat A.L:n vihollisia, valmiina tekemään mitä vain, millä saavat A. Langin tuhottua. Langilla on suuri turvamiesjoukko mukanaan Amerikassa, hän ei uskalla mennä minnekään ilman niitä. Vihan syynä on se, että Lang osallistui Irakin sotaan USA:n rinnalla. Langia syytetään monista asioista, mm. maanpetturuudesta. Uskotaan että polittiikkaan sai Langin innostumaan hänen vaimonsa, Ruth Lang. Kirjan lopussa selviää Ruthin osuus näihin Adam Langin syytöksiin...

Selviää ettei Michael McAran kuolema ollut itsemurha, kuten uskottiin / uskoteltiin.  Marthas Vinyardissa on myös mielenkiintoinen henkilö, professori Paul Emmet, jonka Ruth Lang on tuntenut nuoruudestaan asti, eli stipendiaatti-ajoiltaan. Tapahtumissa on mukana CIA ja monia muita tahoja. Näiden Adam Langin vihollisten luona haamukirjoittaja  käy ottamassa asioista selvää. Totuus selviää pala palalta ja A.L. kokee kohtalonsa lentokentällä...

Adam Langin elämäkerran julkistamistilaisuuteen toukokuun lopussa ei Haamukirjoittaja saanut kutsua, mutta hän pääsi Langin sihteerin 'aveckinä' osallistumaan siihen. Kirjasta on otettu 400 000 kappaleen painos, jonka otaksutaan menevän hyvin kaupaksi. Tilaisuudessa 'Haamu' tapaa myös Ruth Langin, joka kutsuu nimetöntä kirjailijaa vieraakseen...

Kun haluatte jännittävää ja mielenkiintoista lukemista, toivon että muistatte tämän kirjan, Robert Harrisin Haamukirjoittajan!

~~~~

Toivotan Terttu Liimataisen tervetulleeksi lukijakseni Aili-Mummon blogiin!

Oikein hyvää ja leppoisaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!


lauantai 8. joulukuuta 2012

Vastasyntynyt



HOIPERTELUA

Vastasyntynyt puhuu
esi-isiensä tavoin
maimaiskustellen
kuikuiskutellen
nelinkontin
maanläheistä
huoletonta reppuselkä
kieltä
satakielen slangia
ryömintäsanoja
loikintasanoja
keinuntasanoja
ja sanoja sille 
kun lämmin hikinen
ruoho 
pistelee
paljaan 
takapuolen alla


TANGLEFOOT CHILD

Newborn talks
like the ancients
flayfluttering
maymuttering
foor-footed
earthpresent
happy hunchback
language
slang of bulbs
crawlingwords
jumpingwords
rollingwords
& words
for warm sweating
grass
sticking 
under 
the bare
buttocks

- J.K.IHALAINEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Näillä runon sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua ja toista adventtia.
                   Aili-Mummo     
                  

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kallisarvoista Itsenäisyyspäivää!

Tohmajärven sankarivainajien haudat ja muistomerkki.

ISÄNMAAN KASVOT

Sun kasvois eessä, Suomenmaa,
on isät astuneet.
Nyt missä vilja aaltoaa,
se kertoo heidän kunniaa.
He ovat uskoin kyntäneet,
ja toivoin kylväneet.

Ja missä isät astuivat,
käy siitä meidän tie.
Ja polvet kerran nousevat
sun eessäs valan toistavat:
mik' ikään kohtalomme lie,
se kasvois eteen vie.

Oi Suomi sinijärvien 
ja kesäin valkeain,
suot meille kodin armaisen
ja haudan alla turpehen.
Sun eestäs kaikki uskaltain -
se onnemme on vain!

Sun kukoistukses kuorestaan
on käynyt kukkahan.
Sun lastes lempi voimassaan
sen kantaa valoon, kunniaan.
Soi laulu Suomen vapahan, 
soi ajast' aikahan!

- VEIKKO ANTERO KOSKENNIEMI -


Oman runoni löydätte tästä linkistä.

TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLENI OIKEIN HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!
            AILI-MUMMO