Google+ Followers

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kirsi Kunnas & Christel Rönns: Tapahtui Tiitiäisen maassa

Kansi on sadukas ja onnistunut...
Kirsi Kunnaksen lapsille kirjoitettuja saturunoja. Teos on koottu yhdeksästä eri kirjasta, jotka ovat saaneet suuren suosion lasten ja aikuisten parissa. Kirjassa on 180 Christel Rönsin kuvittamaa sivua, ja se on WSOY:n kustantama vuonna 2004. Teoksessa on myös joitakin suorasanaisia satuja.

Lukijoille osoitetussa alkulauseessa Kirsi Kunnas sanoo: "Satu on kuin metsä: kuka sinne menee ja sen poluilla vaeltaa, tulee itseään vastaan eikä palaa samana takaisin - Näin olen joskus kirjoittanut ja näin on minulle tapahtunut."

Kirja on koottu Kirsi Kunnaksen tuotannosta 50 vuoden ajalta. Kirjailija kertoo, että tämä saturunokirja on kirjoitettu sekä lapsille että myös heidän vanhemmilleen...
Yksi aukeama, joka sisältää viisi lyhyttä runoa.


LEPPÄKERTTU

Hännätön, nenätön,
karvaton, korvaton,
mutta kuusi jalkaa on
sekä takki napiton,
pilkullinen, taskuton.
Mikähän se on?

Kun luit runon otsikon
tiedät että sehän on -
sehän leppäkerttu on.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

TUHATJALKAISEN TYÖT

Voi minua raukkaa!
Ei lopu minulta työt.
On monta tuhatta sukkaa,
saan parsia kaiket yöt.
Kuva liittyy runoon Tavaratalossa.

TAVARATALOSSA

Tunnetko Mik-Makkia,
joka puhuu klik-klakkia
ja kulkee siksakkia
ylös alas ravaten
kuin tavaratalossa
ovia avaten
ja etsii milloin lakkia,
takkia tai frakkia,
milloin anorakkia
ja muuttaa suuntaa äkkiä
ja etsii makuusäkkiä
tai vaikka linnunhäkkiä.
-----


NEWTONIN OMENA

Putosi omena omenapuusta.
         - Mikä kiihtyvyys! Mikä massa!
huusi omenamato omenassa.
         - Mikä painovoima kaikkialla.
         Mikä vetovoima omenalla!
Sen kuuli suoraan madon suusta
muuan mies puun alla
          ja omenan söi
ja sillä tiedolla maailman ällikällä löi.
Sadan lapsen talo...

SADAN LAPSEN TALO

Siinäpä talossa vasta
on vilskettä, melskettä, molsketta,
jossa juoksee sata lasta.

Yksi kun yskän saa
ja köhisee,
heti kaikki yskimässä
röhisee
että koko talo töhisee.

Siinäpä talossa vasta
on suhinaa, tuhinaa, puhinaa
jossa nukkuu sata lasta.

Yksi kun unen saa
ja nyssyttää,
toiset toisiansa heti
hyssyttää
että koko talo tyssyttää.

Kuva runoihin Hattu ja pää sekä Herra Pakkasen hella.

HERRA PAKKASEN HELLA

Herra Pakkasella oli kylmä hella,
jonka luona oli kotoista oleskella.

Kun hella jäätyi ja hampaita kiristi,
herra Pakkasta se kummasti piristi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

HATTU JA PÄÄ

Kun tapaan hyvätapaisen
         hattuherran,
hän nostaa aina hattua
ja huomaan joka kerran
että pitipä nyt sattua
        näin hyvä sää,
että itipä itipä
        hatun alla pää.

Kaikki runot siis Kirsi Kunnaksen ja kuvat Christel Rönnsin.

Teoksesta löytyy myös huikea runo Herra Piipoosta sekä Meritähdestä, jotka olen aikaisemmin lainannut. Herra Pii Poo on blogini eniten luettu postaus, ja varmasti yksi Kunnaksen huikeimpia luomuksia.

Toivotan teille rakkaat lukijani, oikein hyvää helmikuun alkua ja heleitä pakkaskelejä, onhan meillä laskiainen ihan kohta. Tänään tosin pakkasta on vain kuusi astetta, joten ulkona kelpaa kyllä juoksennella. Odotan ihan pian kaksosia pitämään seuraa minulle.
                                     Aili-Mummo

22 kommenttia:

  1. Ihana Kunnas. Ja Rönnsin kuvitus. Hienoa Runebergin päivää ja helmikuun alkua toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä!
      Kuin myös sinulle, Helmi-Maaria!<3333

      Poista
  2. Kirsi-rouva on ollut kyllä ihailtavan tuottelias. Meilläkin on muutamia hänen kirjojaan hyllyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, todella sitä!<3333
      Lapsiperheessä usein on..:)))

      Poista
  3. Ihana Kunnas.Hyvää Runaberin päivää

    VastaaPoista
  4. Ihana Kirsi kunnas, nautin hänen teksteistään. Voisin hommata ihan itselleni tämän kirjan. Kiitos esittelystä ja mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsillä on ihan huikeita runoja, mutta näihin kuviin ei sattunut..:))
      Minäkin ostin kaksi kirjaa tätä teosta, toisen jätin itselleni...
      Sinullahan on myös lapsenlapsia, joten hyvä ostos, jos sattuu kohdalle..:D

      Ole hyvä, samoin sinulle, Minttuli!<3333

      Poista
  5. Hauskoja runoja! Kuopus on siinä iässä, että kielellisessä kehityksessä tapahtuu edistystä, pieniä sellaisia, päivittäin. Paljonhan tuon pikkuisen puhe on vielä "jee, jee, tööt, tööt" -tasoa, mutta pikku hiljaa alkaa sanojakin tulemaan.

    Lorutteluhetket on ihania :)

    Lempeää viikon jatkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, niin on, lapsille on hauska lukea runoja ja satuja.
      Sanotaan, että lapsen sanavarasto kehittyy paremmin, jos hänelle luetaan paljon pienenä..:))

      Kuin myös sinulle, Annika!<33333

      Poista
  6. Kirsi Kunnaksen kirjoja luin ennen paljon päiväkodissa tyeskennellessäni suomalaisten lasten parissa. Loppuaikoina oli vain ruotsalaisia lapsia. Muistaakseni niitä on myös käännetty ruotsiksi.
    Hyvä lasten kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, uskon että on käännetty myös ruotsiksi, sen verran suosittuja nämä Kunnaksen kirjat ovat..;)

      Tässä on yhdeksän hyvää kirjaa samoissa kansissa!<3

      OIkein hyvää helmikuun alkua sinulle, Sylvi!<3333

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niin on, mutta hieman hailakoita (kuvaukseni ei siis onnistunut)!<3333

      Poista
  8. Todella runot ovat sekä lapsile että lapsenmielisile.
    Newtonin omena maistuu erityisesti aikuisille. Tavaratalossa taas hauskuuttaa paljon sanakäänteillään jo alle kaksivuotiastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, etenkin me mumot olemme ihastuneita, lasten ohella!<3
      Hienoa että jo niin pieni lapsi ymmärtää näitä Kunnaksen tekstejä...
      Lorut ovat pikkulapselle ehkä niitä parhaita..:)))

      Ihanaa torstai-päivää, Irene!<3333

      Poista
  9. Voi, tuli mieleen niin kivoja muistoja lukuhetkistä! Olin syksyllä kuuntelemassa Kirjamessuilla Kirsi Kunnaksen esitystä - luomisvoima ei tunnut ehtyvän häneltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, hienoa että kuulit livenä Kirsi Kunnasta! Hän on varmasti elämys..:)
      SE on upeaa, että luomisvoima säilyy vielä yli kahdeksankymppisenäkin!<3333

      Poista
  10. Oi, tämä olisi varmasti ihana kirja. Kirsi Kunnas on ehkä kaikkien aikojen paras riimittelijä missään, niin oivaltava! Meillä on Kirsi Kunnaksen Kani Koipeliinin kuperkeikat juuri Christel Rönnsin kuvittamana. Hauskaa, että he ovat tehneet enemmänkin yhteistyötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, oikein ihana kirja, siinä on monia satoja runoja upeasti kuvitettuna.
      KIrsi osaa viedä runonsa hulvattomuuksiin asti, kuten runossaan Herra Pii Poo; se on blogini luetuin postaus.

      Kirjassa on tekstejä myös Kani Koipeliinista, jota olette lukeneet...
      Christel Rönns osaa kuvittaa hauskasti ja lapsenomaisesti..;)
      Oikein hyvää torstai-päivää sinulle, Katja!<33333

      Poista
  11. Ihania nämä Kirsi Kunnaksen riimittelemät runot. Niistä ei koskaan voi saada kyllikseen. Ja tuo Herra Pii Poo (se joka oli taikuri, hän sanoi hii, hoo - ja maata polkaisi) oli joskus ihan lempparilorujani.
    Aivan hykerryttävän hauska postaus sinulta. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, aivan totta, minustakin tuo Herra Pii Poo on huippuhauska, hulvaton runo taikurista..:)))

      Kiitos, Anja!<3333

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥