Google+ Followers

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ilona Karjalainen: Kaimos

Kuvasta kiitos Latvavesiltä pk-kirjailijat.
Romaani Ilona Karjalainen: Kaimos. Pilot kustannus 2007. Kansikuva: Ilona Karjalainen. Ulkoasu: Risto Penttinen. 134 sivua. ISBN 978-952-464-728-1.

Romaani on takakannen tekstin mukaan "kertomus suruista, ilosta ja rakkaudesta. Tarina kertoo Saaresta, jossa olen monta kertaa käynyt. Nähnyt sen monella tavalla ja kuunnellut sen kukkien tuoksua. Sitä ympäröi vihreä meri, se laulaa ja tanssii..."

Tuo teksti sopisi hyvin Rodoksen  saareen...

Sain pari vuotta sitten lahjaksi tämän romaanin kirjailijan veljeltä, josta kiitos hänelle!

Ilona Karjalaisen runoja olen useasti lainaillut, olen pitänyt niistä paljon. Ilona eli 79-vuotiaaksi, mutta runokirjansa julkaisua hän ei ehtinyt nähdä, vaikka nuo runot olivat kirjoitettu jo 1960-luvulla...

Tarinan alku on traaginen; pieni Miro-poika ja 'äittä' ovat Saaressa rannalla ottamassa aurinkoa. Lapsi osaa puhua vasta muutamia sanoja, "kilkattaa kuin pieni kello". 
    "Kuuntelen puoliunessa pojan kilkatusta. Lapsi leikkii, kantaa hiekkaa ja tekee omia linnojaan. Potkii tekeleensä hajalleen, rakentaa uutta linnaa ja koko poika on märän hiekan tahrima. Houkuttavan unen rajalla ajattelen hitaasti, että vien mereen ja pesen puhtaaksi. Luomet painuvat kiinni, olen hetken syvässä unessa. Herään kuuma etelän aurinko silmissä, se polttaa tulena paljaita reisiä ja paljasta vatsaa."
    "Kuulen rannalta omituista hälinää, hätähuutoa ja itkua. Kielten sekasotkua ja näen punaiseksi paahtuneita alastomia selkiä. ----. Nousen hitaasti. Nuori mies pysähtyy eteeni vettä tippuva käärö sylissään. Katsoo syvin, myötätuntoisin silmin minuun, ja sanoo jotakin, joka ei mene heti tajuntaani. 'Your baby', hän sanoo uudestaan ja ojentaa kannettavaansa minulle. Otan miehen ojentaman mytyn. Kylmiä pisaroita putoaa jalkoihin, kun raotan huopaa kasvoilta, nähdäkseni kuka on menettänyt lapsensa. Näen ja tunnen, polveni pettävät, kaadun vieraitten käsien varaan ja huudan kuin mieletön: - Eiei eeii!"

Karmea katastrofi on tapahtunut, mutta nainen ei huomaa heti, että hukkunut lapsi on hänen poikansa. Vasta kotvan ajan perästä hän käsittää, että lapsi on Miro...

Lapsi on adoptoitu paikallisesta lastenkodista, ja 'äittä' on viisikymppinen 'vanhapiika', joka on ikävöinyt lasta itselleen. Naisella on myös nuorena hankittu oma tytär, jonka nainen on antanut veljelleen ja hänen vaimolleen. 

Nainen hautaa poikansa etelän punaiseen multaan. Myös paikalliset asukkaat tuovat kukkia pojan haudalle, onhan lapsi yksi heistä...

Nainen matkustaa kotimaahan, ja nukkuu monta päivää yhteen menoon. 

Naisen nimi on Krista, jota Inga-tytär kutsuu Krista-tädiksi. Sen jälkeen selvitellään veljen perheen ja tädin suhteet. Inga on jo iso tyttö, lähes aikuinen. Hän on kovasti kiintynyt tätiinsä, jota sanoo myös äititädiksi. Tämän lapsen Krista synnytti, kun hän oli itsekin melkein lapsi, ja antoi hänet siksi pois. Miron kuolema on kauhea asia selittää sukulaisille ja Ingalle.

Surusta ja masennuksesta ei toivuta aikoihin. Unet kulkevat mukana paikasta toiseen ja maasta maahan. Mutta ajan ja ystävien avulla surusta selviää. Ja piirtämisen ja taiteen avulla.
Syntyy kuvia Mirosta, jotka ovat eläviä kuin poika itse. 

Jero on Kristan eli Kristiinan miesystävä, joka saapuu naisen luokse noin kerran vuodessa. 

Nainen matkustaa jälleen seuraavana kesänä Kreikan saarelle. Krista haluaa tehdä surutyönsä loppuun siellä. Hän tapaa miehen, johon rakastuu, Markon. Parilla synkkaa hyvin yksiin, mutta sitten saapuu Inga tätinsä luokse. Hänellä ja veljen perheellä on kriisi. 

Marko on myös yhden kesän tuttavuus, tärkeämpi häntä on Jero, jonka kanssa Krista tuntee kasvaneensa yhteen. Niinpä Marko saa pakit ja hän lähtee loukkaantuneena pois. 

Saarella Krista ja Inga osuvat hautausmaalle, jonne Miro on haudattu. 
    "Hän on tässä. Seison hetken hiljaa. Miro siinä! Laitan kädet ristiin. 'Levolle laske luojani!' ja polvistun haudalle. Painan pääni havuille, kukat tuoksuvat ja kaskaat laulavat nyt lempeästi. Joku ojentaa käteeni valkoisen ruusun, en näe kuka sen ojentaa. Olen hetken tuon kukan kanssa ja tunnen lapseni läheisyyden. Miromiro, hän ei vastaa, on muualla: haudassa tai taivaassa.---. Lepään kummulla poikani kanssa ja pyydän anteeksi huonon äidin olemista!"

Saarella olon loppuajan Krista maalaa intohimoisesti tauluja. Kaapissa on lehtiö täynnä luonnoksia Mirosta ja saaresta, Ingasta ja Jerosta. 

Kirjasta huokuu lämpö ja elämän ymmärtäminen, se ei jätä lukijaansa kylmäksi.

Toivon, että kuvan alla olevasta linkistä luette Ilona Karjalaisen kotisivun Latvavesiltä- tietokannassa. 

Loppu romaanista käsittelee veljen perhettä. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tervetuloa lukijakseni Mai Laakso, toivon että viihdyt seurassani!

Kaikille lukijoilleni toivotan oikein antoisaa ja kaunista pääsiäisenalusviikkoa!
                              Aili-Mummo


12 kommenttia:

  1. Oi kamala, mun keskimmäisen pojan nimi on Miro... Tässä siis kirja, jota en kestäisi lukea :( Vaikuttaa kuitenkin antoisalta teokselta.

    Kaunista hiljaistaviikkoa! ♥

    VastaaPoista
  2. Annika, harvinainen nimi, sattuipas pahasti!

    Ihan mielenkiintoinen ja syvällisesti 'tunteva' romaani.<3

    Samoin sinulle, Annika K.<33333

    VastaaPoista
  3. Kiios tästä esittelystä Aili-Mummo.Hyvää pääsiäisviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, ole hyvä!
      Samoin sinulle ja perheellesi.<33333

      Poista
  4. Kiitos mielenkiintoiseta esittelystä! Tuska taitaa olla suomeksi kirjan nimi ja päässäni alkoikin soimaan Mikis Theodorakiksen samanniminen sävel, josta pidän paljon...

    Hiljaisen viikon terveiset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä!

      Kaimos on luullakseni kreikkaa, mutta minulla ei ole sanan merkityksestä tietoa...

      Samoin sinne sinulle mansikkapitäjään.<3333

      Poista
  5. Koskettavaa, ihan uppouduin tuohon kirjan esittelyy.

    aurinkoista ja rauhallista viikkoa sinulle Aili. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi-ystävä!
      Samoin sinulle sinne Ruotsiin!<3333

      Poista
  6. Mun tyttären nimi on Krista...Mutta kirja on varmaan mielenkiintoinen esittelystäsi päätellen.
    Pitääkin laittaa muistiin itselleni.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka, ihan mielenkiintoinen kirja..:))
      Sattuipa somasti, Krista on niitä nykyajan nimiä!
      Ole hyvä, Harakka.<3333

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥