Google+ Followers

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kirkossa ja hautausmaalla

Tohmajärven uudempi hautausmaa on jyrkän rinteen alla.


Taas kukkasilla kukkulat / oi Herra, kaikki vyötät /
ja laumat lukemattomat / taas laitumellas syötät. /
Näin kaikki maa nyt iloissaan / sinulle laulaa kiitostaan /
julistaa kunniaasi.

On täynnä vettä virtasi / sä janoovaiset juotat /
ja runsaan siunauksesi / maan kansoille sä tuotat. /
Lehteen ja kukkaan, herra, saat / auringon nousun, laskun maat /
iloksi ihmisille.

Taas, Herra, askeleistasi / maa uhkuu muhevuutta. /
Ajallaan annat sateesi, / saa pellot voimaa uutta. /
Näin, Herra, vuoden kaunistat / ja työmme siunaat, vahvistat, /
suot nousta kultaviljan.
---

On autuas, ken olla saa / Jumalan kartanoissa. /
Ylistää Luojan kunniaa / pyhien asunnoissa, /
kun hyvyydellä huoneesi, / rauhalla läsnäolosi /
ravitset, Herra, meitä.

- Elias Lönnrot -
vuoden 1886 virsikirjaan. Nykyisin virsi 572.

Kustaa Mannisen ja hänen vaimonsa Leena Kokon hautakivi.
Tohmajärven kirkon alttaritaulu, jonka maalasi M. Toppelius.


Juhlimme juhannusta eilen käymällä kirkossa. Meillä on Tohmiksella vanha ja komea puukirkko, melkoisen iäkäskin, mutta hyväkuntoinen. Alunperin se on ollut kuvakirkko, josta tein kaksi vuotta sitten postauksen. Entinen saarnastuoli on viety Kansallismuseoon, jossa sitä voinee käydä katsomassa. Joskus 1970-luvulla näin sen Olavinlinnan kappelissa, mutta myöhemmin se on siirretty Kansallismuseon kokoelmiin. 

Tuo alttaritaulu on aika synkkäsävyinen väritykseltään. Kirkossa ei ollut sähkövaloja kun tuon kuvasin jumalanpalveluksen päätyttyä.
Kirkon urkuparvi.

Urkujen ikää en tiedä, mutta näillä uruilla on monet kanttorisukupolvet soittaneet. Nykyinen kanttori on Eini Perälä. Kirkon sisäväri on sininen ja savunharmaa.

Kirkon saarnastuoli. Entinen on kansallismuseossa.

Tästä saarnastuolista on monta saarnaa jaettu seurakunnan ihmisille, ja kymmeniä pappeja on ollut sanaa jakamassa. 

Piispa Eino Sormusen ja hänen puolisonsa hautamuistomerkki kirkon takana.


Tohmajärven suuri poika oli piispa Eino Sormunen, joka teki elämäntyönsä Kuoppion hiippakunnassa. Hän oli lahjakas kirjoittaja, joka keskittyi hengellisiin teoksiin. Minä tunnen parhaiten piispa Sormusen muistelmateoksen Lapsuus maakylässä. Se on herkkä ja kaunis kertomus Riikolan kylästä, missä oli Eino Sormusen lapsuuden koti.
 
Tohmajäven kirkko, joka on valmistunut 1756. Kuva pitäjäntuvan puolelta.


Kävimme jumalanpalveluksen jälkeen pitäjääntuvalla kirkkokahveilla. Katselimme myös myynnissä olevia kirjoja. Tupa oli ihan täynnä kahvittelijoita, joilla juttu luisti...

Lähdimme kävelemään hautausmaille, ja kuvasin sillä reissulla kirkkomaita, jonne sukuamme  ja tuttujamme on haudattu. Viimeksi kävimme vanhalla hautuumaalla, jossa on myös mieheni suvun, Mannisten sukuhauta. Hautapaadessa on mieheni mummon, Aino Mannisen o.s. Kettusen (1880-1921) ja kahden hänen lapsensa nimi. Aina kuoli lapsivuodekuumeeseen saatuaan kaksospojat, joista toinen on vielä elossa. Asiakirjoissa hän oli Aina Manninen, joten kivessä oleva nimi on väärä.

Löysimme myös erään toisen hautakiven, jossa syntymävuosi on väärä. Joten virheet hautakivissä ovat sangen tavallisia. Anoppini hautakiveen ei ole pantu hänen tyttönimeään.

Teimme sen havainnon, että hautausmaat ovat erinomaisesti hoidettuja, josta suurkiitos seurakunnan uudelle hautojen hoitajalle!

Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein ihanaa sydänkesää ja alkavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!
                            Aili-Mummo

16 kommenttia:

  1. Komea on teillä kirkko! Paljon saa olla väkeä liikkeellä että istumapaikat täyttyy.
    Oikein ihanaa. löämmintä kesäviikkoa Tohmajärvelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!

      Entisaikoina joulukirkossa ja piispantarkastuksissa oli niin paljon väkeä, etteivät meinanneet kirkkoon sopia. Tosin väkiluku taisi olla siloin 2-3 kertainen nykyiseen verrattuna. Luointo on ihana ja ilma lämmin tällä viikolla;))

      Kaunista ja lämmintä viikkoa myös sinulle, mummeli & Himmu♥

      Poista
  2. Hieno kirkko. Tykkään käydä kirkoissa ja yleensä ulkomailla lomaillessa kierrämme ainakin muutamassa kirkossa, sillä eri maissa kirkot ovat erilaisia ja taide on erilaista. Kirkkohan on aina kannustanut taiteilijoita erilaisten taide-esineiden ja taulujen tekemisessä sekä itse kirkon suunnittelussa.
    Yleensä sytytämme neljä kynttilää vanhempiemme muistoksi joka kerta kirkkovierailulla.
    Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tosi on, kirkko on kauniin yksinkertainen;))
      Kirkoilla on tosiaan eroa, katolliset kirkot ovat suorastaan prameita. Kirkkotaide on kaunista, kelpaa sitää katsoa...
      Vahinko, että kirkostamme kuvat peitettiin eikä niitä enää saa esille.

      Kunttilän sytyttäminen on minusta kaunis tapa;)
      Kuin myös sinulle, Mai.♥

      Poista
  3. Kaunis puukirkko teillä siellä Nuo virren sanat ovat niin kauniit keväiset
    Kiitos Aili näistä kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, kiitos!
      Kaunis virsi suurmiehen kynästä.
      Ole hyvä, Irma.♥

      Poista
  4. Kaunis on Elis Lönnrotin virsi ja niin
    on Tohmajärven kirkkokin. Minä tykkään
    vanhoista kirkoista, niitten
    alttaritauluista ja ikkunoista.

    Tykkään myös kävellä hautauumaalla,
    ja olen asunutkin aivan sen vieressä.
    Ne ovat rauhallisia ja kauniita paikkoja.

    Jurvan Kirkko, vanha kotikirkkoni, on
    kanssa vanha puukirkko ja aina ehdin
    sinne piipahtamaan, kun lomareissulla
    olemme. Viimeksi vein lapsenlapsetkin
    sinne ihailemaan.

    Oikein kaunita kesäpäiviä toivon Sinne
    Tohmiksen perukoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elias Lönnrot oli tehnyt suurtyön usealla eri alueella, tunnetuin niistä on Kalevala, joka tunnetaan kansalliseepoksenamme.

      Vanhoissa kirkoissa on tunnelmaa, ehkäpä menneiden polvien esirukoukset kantavat siellä meitä yhä eläviä. Kesällä kirkoissa on paljon kävijöitä. Hautausmaat ovat myös mieluisia hiljentymispaikkoja kesäisen luonnon keskellä.

      Varmaan jokainen muistaa oman kotikirkkonsa, sen jossa on päässyt ripille. Hyvä on viedä sinne myös oma jälkikasvunsa tutustumaan Jumalan huoneeseen.

      Kiitos, Herne, kuin myös sinulle Länsi-Jöötanmaalle!

      ♥♥

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus kirkonne historiasta ja luin linkistä hiippakuntamme entisestä piispasta, Eino Sormusesta.
    Kiitos tästä postauksesta ja kesäisiä päiviä sinne kauniiseen Karjalaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä!

      Kuvia on paljon, siksi halusin tehdä postauksen:)
      Ihanaa keskikesää myös sinulle ja perhekunnallesi!

      ♥♥

      Poista
  6. Kaunis kirkko ja hautausmaa. Pitääkin tulla joskus katsomaan ohi ajaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, ole hyvä!
      Nämä hautausmaat ovat Kirkkoniemessä, jossa sijaitsee myös vanha kirkko.

      Oikein hyvää kesäkuun viimeistä viikkoa sinulle!

      ♥♥

      Poista
  7. Upeita kuvia! Ei haittaa ollenkaan pieni tummuus, sehän suorastaan luo tunnelmaa. Hautausmaa on aina hyvä kohde ottaa valokuvia. Messussa käynti on minulle viikottainen tapa - varjele tapa ja se varjelee sinut :)

    Mukavaa viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos:))
      Ihmiset viihtyvät kesällä kirkoissa ja hautausmailla, ne ovat niitä tärkeimpiä kohteita, kun paikkakuntaan tutustutaan tai tullaan käymään...

      Olet ihan esimerkillinen ihminen, toivoisin olevani yhtä ahkera kävijä.

      Samoin sinulle, Annika♥

      Poista
  8. Kaunis kirkko.
    Emme ole siellä käyneet vaan ohi ollaan ajettu muutama vuosi sitten.
    Me kävimme myös Juhannuksena Messussa.
    Käymme joka pyhä kirkossa.
    Oikein ihanaa kesänjatkoa sinne sinulle Aili♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!

      Tässä kirkossa pidetään kesäaikaan jumalanpalvelukset, joskus myös Värtsilän kirkossa.

      Me katsomme usein teeveestä jumalanpalvelukset, meillä on tuohon kirkkoon matkaa 32 kilometriä yhteen suuntaan. Sinä olet hyvin aktiivinen seurakuntalainen, samoin miehesi.

      Kuin myös sinulle ja puolisollesi, Sylvi-ystävä!

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥