Google+ Followers

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kontkaset komia heimo

Kimmelin rantapuistikko, missä valokuvaus tapahtui.

Runoilija!

Älä nukahda nurmikolle.

Sudenkorento
taivasta polkee pirunratsu
paholaisen neula
           silmäs umpeen ompelee!

- KAARINA VALOAALTO -

Kontkasen sukuseuran puheenjohtaja, Juhani Kontkanen pitämässä puhetta.


Olimme eilen Joensuussa hotelli Kimmelissä, missä Kontkasen sukuseura juhli 17v. toimintaansa. Paikalle oli tullut noin 40 henkeä tai hieman alle. Kaksi vuotta sitten julkistettiin sukujuhlassa suurteos Kontkaset, arjen karjalaiset. Kirja on tehnyt hyvin kauppansa, jo yli 300 kappaletta on myyty. Ostin täältä kirjan serkulleni Ainolle.

Ensin pidettiin sukukokous, jossa valittiin toimihenkilöt. Juhani Kontkanen valittiin edelleen jatkamaan puheenjohtajan pestiään.
Mari Matveinen soittaa kanneltaa ja laulaa...

Kokouksen jälkeen kävimme lounaalla alakerrassa, ja sen jälkeen porukka kuvattiin ensin pienemmissä sukuryhmissä, ja lopuksi koko joukolta. Kuvauspaikkana oli Kimmelin rantapuistikko, jonka läheltä on ensimmäinen kuva. Puistikon takana virtaa Pielisjoki, joka laskee läheiseen Pyhäselkään.

Ylilääkäri Anu Niemi luennoi perinnöllisistä sairauksista.

Tämän jälkeen siirryttiin takaisin viidenteen kerrokseen, Sirkkala saliin, missä tapaaminen jatkui sukujuhlalla. Karjalaisten laulun jälkeen tervetuliaissanat lausui Juhani Kontkanen. Mari Matveisella oli musiikkiesitys, jonka hän esitti itseään säestäen kanteleella. Juhlaesitelmän piti ylilääkäri Anu Niemi, puhuen perinnöllisistä sairauksista. Sukututkimuksen ansiosta on näistäkin päästy hyvin selville. Tietyt suvut ja niiden esi-isät ovat tuoneet sairaudet Pohjois-Karjalaan. Jotkut sairaudet aiheuttavat vaikeata kehitysvammaisuutta...

Laikanlahden laulajat esittivät seuraavan musiikkiesityksen Mari Matveisen johdolla. 
Laikanlahden laulajat esiintyivät Mari Matveisen johdolla.

Osmo Turunen esitti seuraavaksi, mitä sukukirjan jälkeen. Hän itse oli koonnut valokuva kirjan kotitalostaan ja sen ihmisistä. Se on helppo tapa saada tehdyksi oma kirja eikä välttämättä vaadi kovin suuria taitoja. Tietysti on hyvä osata kuvankäsittelyä, jotta lopputulos olisi tyydyttävä.

Sukuseuran huomionosoitukset jakoi Juhani Kontkanen Irma Tuulion avustamana.
Leo Kontkanen saapui sukujuhlaan Vienan-Karjalasta.


Viimeisen puheenvuoron käytti Leo Kontkanen Vienan-Karjalasta. Hän on yli 80v., mutta terävä ja hyvävoimainen mies. Hän on kirjoittanut elämästään myös Kontkasten sukukirjaan. Leo on osallistunut myös talvi- ja jatkosotaan. Hänen vaimonsa oli kotoisin Jyskyjärveltä.

Juhlan päätteeksi lauloimme yhteisesti Kevät Karjalassa (sanat V.Karjalainen, Esko Lavonen).

On tauonnut talvi ja tuiskut, / kevät tullut jo on Karjalaan. /
On rannoilta häipyneet tyrskyt, / siit iloitsee metsät ja maa. /
Pellot ja niityt nyt herää / sielt nousevi kukkien vyö. /
Lintujen laulu myös helää, / sit kuuntelis vaikk olis yö. /

Kun laulelut lehdoissa kaikaa / ja kunnaat sit kuuntelee, /
myös soittelot rannoilla raikaa / ja hongatkin myötäelee. /
Tuuli tuo puistoissa huokaa / ja rannoilla käkönen soi. /
Tää on kuin ain olis juhlaa, / ja yötä ei olenkaan ois./

Laps Karjalan laula ja soita, / vaikk muuta ei olisikaan. /
Nää lahjat on sull, siis ne koeta / tuoda mieltämme kirkastamaan. /
Laulellen, riemuiten kulje, / se elämään sisällön luo. /
Joskus kun silmäni suljen, / nää sävelet mieleeni tuo. /

Kontkaset ovat vielä tänään seilailleet laivalla Pyhäselällä neljä tuntia, mutta me emme enää jaksaneet osallistua siihen...

Toivotan sukuseurallemme oikein hyvää tulevaisuutta, ja kiitämme sukuseuraa 17 vuoden ahkerasta toiminnasta! Kontkaset ovat ahkeraa ja toimeliasta väkeä, siksi jälkeä myös syntyy.

Kaikille lukijoilleni toivotan hyvää sunnuntaita ja alkavaa uutta heinäkuuta!
                       Aili-Mummo



10 kommenttia:

  1. Minullekin tulee sukuseuramme postia. Mutta sukujuhlissa en ole ainakaan vielä koskaan tullut käyneeksi. Ehkä sekin aika vielä tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, uskon että tulee...
      Yleensä vanhemmat ihmiset ovat enemmän kiinnostuneempia sukujuuristaan, nuorilla ei ole aikaa!

      Hyvää heinäkuuta sinulle ja perheellesi, Mine!

      Poista
  2. Teillä oli hyvä sukujuha. On mukava kun pidetään yhteyttä suvun kanssa.
    Se on kyllä vähentynyt nykyään. Toiset eivät tunne edes serkkujaan.
    Kaunis karjalaisten laulu.
    Kiitos samoin sinulle Aili, hyvää alkavaa heinäkuuta.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavanomainen, sanoisin:)
      Nämä 'serkut' ovat etäserkkuja, omia serkkujani en tavannut!
      Tuossa laulussa on kaunis sävel.
      Toivon hartaasti, että teidän säänne lämpiää, meidän on ihan tarpeeksi 'kuumaa', sanoisin.☺

      Ihanaa heinäkuun viikkoa sinulle, Sylvi!

      Poista
  3. Hieno sukujuhla teillä on ollut ja kauniissa paikassa:)
    Hyvää heinäkuun ensimmäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!
      Kuin myös sinulle sinne mansikkapitäjään!

      Poista
  4. Teillä on ollut hieno sukujuhla, onkin mukava tavata sukulaisia.
    Laulun sanat ovat kauniit,Mieheni kuorossa on sitä laulellut on komea mies kuoro,
    kyllä kuulostaa kauniilta kun he laulavat tämän laulun. Hyvää heinäkuun alkua Aili !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, ihan mukavat juhlat, mutta ketään läheistä sukulaista ei ollut mukana. Teoriassa he 'kaikki' olivat tietysti sukua, mutta oman sukuhaarani ihmiset pysyttelivät poissa.

      Laulussa on tosiaan kaunis sävel eikä sanatkaan ole hassummat...

      Kuin myös sinulle, Irma, kaunista viikkoa!


      Poista
  5. Hienot juhlat. Meillä oli juhannuksena perinteiset juhannusaattojuhlat ja sunnuntaina 80v. juhlat miehen suvun piirissä. Sukujuhlat on kivoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai!

      Teillä oli yhtä juhlaa koko juhannus..:)
      Kivoja ne tosiaan ovat☺
      Kaunista viikkoa sinulle, Mai♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥