Tohmajärven teatterin Hunttalan Matti

Pitoemäntä Eeva Manninen  (vas. pöydän päässä) järjestää boolit kutsuvieraille.

Kävimme eilen 28.07. -13 vihdoinkin katsomassa Tohmajärven kesäteatterin Hunttalan Matti-näytelmän, sen on kirjoittajanut tunnettu humoristi Simo Hämäläinen. Pääosaa (Hunttalan Mattia, liikemiestä) esitti Teemu Jaatinen antaumuksella ja uskottavasti.

Tapahtumapaikka on Hukansalmen kunta ja kylä. Kunnan nimihenkilöt ovat näytelmässä mukana antaen oman osuutensa näytelmän tapahtumiin. Myös alkoholilla saattaa olla osuutta asiaan. 

Naispääosaa, Maijaa, esitti Johanna Rannasalo. Puku oli komea, mutta joitakin numeroita liian suuri.

Paikallislehti oli tietenkin paikalla tekemässä omaa juttuaan. Entinen päätoimittaja maisteri Kunnas (Veijo Hämäläinen, lehden entinen omistaja) oli kovasti katkeroitunut omaan kohtaloonsa. Lehden uutta, päätoimittaja Varista, esitti Markku Hämäläinen.   

Lehtori Eeva Purlakka (Kirsi Kaikko) haluaa nähdä...

Sieväsen Oskaria (luottamushenkilöä) esittää Raimo Bergman osaansa täysin antautuen.

Elinkeinoasiamies Yli-Niekkoa esitti Mikko Sairanen. Hän löysi myös morsiamen itselleen vai löysikö morsian hänet?

Pitopalvelun emäntää ja naisvoimistelijoiden puheenjohtajan roolia veti Eeva Manninen leppoisaan tapaansa.

Pankinjohtaja Kuostilan roolia veti Pentti Lindsberg; Roippolaa esitti Vesa Raninen. Taiteilija Arvikon osaa hoiti Helena Järveläinen värikkäästi. Emännän apulainen oli Veera Karvinen. Avustajia oli samoin aikamoinen joukko, lisäksi kuiskarit ja lipunmyyjät, ja liikenteen ohjaajat.

Banderolleja viritellään....

Esitteessä ohjaaja sanoo näytelmää 'komedialliseksi', kertoohan se ihmisen perisynneistä, ahneudesta ja vallanhimosta, mutta myös yhteisöllisyydestä ja yhteistyön voimasta. Myös romantiikka on näytelmässä mukana. 

Näytelmä on hyvä analyysi ihmisluonteesta, mistä kiitos kirjailijalle, ohjaajalle, Mervi Venäläiselle ja näytelmän esittäjille! 

Vas. etualalla pääosan esittäjä Teemu Jaatinen, liikemies...

Tohmajärven teatterissa on katettu katsomo, selkänojalliset istuimet, mikrofoonit, (kuuluvuus ei siis ole ongelma), ja erinomaiset järjestelyt. Kahvituksen satalukuiselle yleisölle järjestivät Järventauksen martat. Makkarat Tohmajärven pomppu; myös jäätelöä oli saatavilla. Yleisön toivotti tervetulleeksi Esa Matti Savinainen ohjaajan ollessa estyneenä. Äänenmiksauksen hoitivat Kai Pitkänen ja Roosa Karvinen.

Loppukumarrusten aika...

Hunttalan Mattia esitetään vielä seitsemän kertaa, joten tervetuloa katsomaan!
Kiitokset ohjaaja Mervi Venäläiselle ja Tohmajärven teatteriyhdistykselle, oli jälleen ilo käydä katsomassa hyvin esitettyä teatteria. Hunttalan Matin esitykset jatkuvat elokuun puolelle; viimeinen esitys on sunnuntaina 11.08.-13.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää heinäkuun loppua ja elokuun alkua!
                          Aili-Mummo

Heinäkuussa kauan sitten...

Porvoon tuomiokirkko 09.06.2013.

NOCTURNO 1942

Yö heinäkuinen. Sotavuoden helmaan 

on vahvuus täyteläinen auennut.

On illan viime tuuli viljaa hipaissut

ja maa on nukahtanut rauhan kuvitelmaan.

Veen yli, viljapellon yli silloin

äkisti vihloo ääni sireenin,

parahdus, hätähuuto kaupungin...

Taas äänettömyys. Hiljaisuus kuin käsi

yön sydänalaa ahdistavaa painaa.

Mut juuri kun on kaikkein hiljaisinta

vavahtaa haapa - niinkuin puusta ois

nyt varpusparvi pyrähtänyt pois.

Puu vapisee kuin sairas, vitkaan rauhoittuen.

Kipeä, haaveellinen hetki yössä

ja yllä himmenneiden puiden katse,

suruisa Kristus-katse, tutkimaton.

Yö heinäkuinen. Vilja verkkaan kypsyy.

- OIVA PALOHEIMO -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Näillä Oiva Paloheimon sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

                   Aili-Mummo

Haluanko tarpeeksi

Kukkiva pensas, jota en tunne.

HALUAN

Haluan pitää pintani pehmeänä

   tuntea lapsen nukkaposken

           ja töitä tehneen käden karheuden.

Tahdon pitää aistini auki

   haistaa syksyn kirpeyden

           ja lumen alta paljastuvan mullan lemun.

En huoli naamiota kasvoilleni

    vaikka kaikki näkisivät lävitseni.

En aio kasvattaa kuorta

                          en kilpeä

                          en panssaria

                          vuosi vuodelta paksunevaa.

Haluan säilyttää toivon

                 lapsellisen unelman

                 ihmisestä

                 hänen katseestaan ja kosketuksestaan

                          sanattomista sanoistaan.

En suostu liukuhihnalle

                 putkeen.

Tahdon lentää huipulle

Tahdon

Tahdon

Tahdon nähdä huikaisevan valon

Tahdon nähdä

Haluan pysyä haavoittuvana.

- SATU HASSI -      

Pielisjoen varrelta Joensuusta, kuvattu Kimmelin takaa.

Meillä ihmisillä on monenlaisia haluja. Tuossa edellä poliitikko Satu Hassi kertoi omiaan, halusi pysyä haavoittuvana. Mutta voiko poliitikko olla herkkä ja haavoittuvainen? Minun mielestäni ei, sillä jos politiikko on herkkähipiäinen, hän on entinen poliitikko.

Satu Hassi oli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Lipposen II hallituksessa 1999-2002. Satu jätti paikkansa vastalauseena viidennen ydinvoimalan rakentamispäätökselle. Hän joutui ministerinä olessaan sairastamaan myös rintasyövän, jonka seurauksena syntyi kirja, Tukka hattuhyllyllä (2002). Olen joskus lukenut sen, muistelen sen olleen aika sykähdyttävä teos.

Satu Hassi tahtoo paljon, ja on saanut myös paljon aikaan elämässään. Ilman rautaista tahtoa ei synny mitään merkittävää. Paitsi lahjoja tarvitaan myös luovuutta, jotta pystyy toteuttamaan tahtonsa. Satu Hassilla on ollut molempia. 

Pielisjoen linna Joensuussa.

Ilman lujaa tahtoa ei elässä synny tuloksia eikä saavuteta sitä päämäärää, joka meillä jokaisella tulisi olla. Maali, jota kohti pyrimme, tulisi olla kuin huippu-urheilijalla. On ponnisteltava jopa yli voimiensa, jotta sen saavuttaisimme. Ja totta on, että luja tahto vie vaikka 'läpi harmaan kiven', kuten Kontkasten sukuvaakunassa sanotaan.

Monilla meistä on kunnianhimoa, mutta ei tarpeeksi asti. Luovutetaan liian helposti, annetaan periksi tai peräti odotetaan jotain onnenpotkua, joka nostaisi meidät rikkaiksi ja kuuluisiksi. Ellei muuten, niin toisten siivellä, 'siipiveikkona'. Ja ellemme onnistu, kadehtimme toisia, parempiosaisia lähimmäisiämme.

Vanha koivu, mieheni enon istuttama Nuppolan pihassa.

Monet meistä elää elämäänsä toisten kautta. Minäkin kun katson Tunteita ja tuoksuja-sarjaa aamuisin. 'Kaunarit' jätin jo kauan sitten, mutta saman kirjoittajan Tunteet ja tuoksut jaksavat yhä kiinnostaa. Ei silti, en toki itselleni tuota elämää haluaisi, jos se olisi mahdollista, mutta vanhalla mummolla on oltava jotain hauskaa elämässään, kun aikaakin on. Miehellä on aamupäivällä jo kiire jonnekin töihin tai kalastamaan, minä joka olen iltakukkuja, elän vasta iltapuolella päivää. Joka ilta valvon ja luen aamupuolelle yötä, se on vanha opittu tapa. 

Mies kantoi kotiin muutamia litroja vadelmia, jotka on siivottava ja keitettävä hilloksi...

Toivotan kaikille lukijoille oikein kaunista ja hyvää viikon jatkoa!

                            Aili-Mummo

Suossa suolivöitä myöten!

Juhana Kainulaisen petäjä. Tämän puun juurella Juhana K. lauloi Elias Lönnrotille.

Lopettamisen jälkeen vaikeinta 

      on aloittaminen.

Vallitseva aika: yltyvä pimeys

      ja pilvien haavissa uusikuu,

kastetta ruoholla, vaahteran valot

      vilkkuvat risteyksessä.

Maassa on taas uusi johto.

Ei ole vallan kumouksia

kun valta vaihtuu,

siisti kansa pukee likaiset kalsarit

            vielä kerran.

Montako kertaa aloitin kapinan, turhana,    

tässä vaihtoehdottomassa valtiossa, jossa

totarismit markkinatalous.

             Voi vanha kreikkalainen!

Milloin alamme puolustaa isänmaata

niiltä, jotka eivät edes itseään tunne?

Luulitko että Talous on sinua varten,

tässä yhden promillen maassa,

jonka ainoa kerskan aihe

             on vuoden ajat?

Montako kertaa lopetin kapinan, turhaan

              aloitan sen taas.

Virkaheiton suru ja syksy;

              pois minun on lähdettävä,

kauas pois, mutta minä olen aviossa

     suomeni kanssa,

pilvien haavissa,

         uuden kuun alla....

                                  [Paulille]

- AKI LUOSTARINEN -

Toukokuuta Tohmajärvellä. Kuvattu S-Marketin pihalta.

Puhutteleva runo tuo Aki Luostarisen kirjoittama. 

Ei ole Suomen maassa uutta johtoa, ei. Saamme vielä odottaa sitä päivää, että tulee vallan vaihdos. Mutta se tulee. Silloin ja jo nyt olemme suossa korviamme myöten. Tuleepahan Kataisen saama 'palkinto' maksetuksi. Ei Kreikkaa voitu pelastaa, vaan saksalaiset pankit. Sehän oli Angela Merkelin tahto, ja Jyrki yhdessä Jutan kanssa toteutti sen. 

Sen seurauksena Suomi on laulettu suohon kuten Väinämöisen aikoina Lemminkäinen laulettiin suolivöitään myöten. Meidät on petetty 'ystävyyden' nimissä.

'Voi vanha kreikkalainen' sopii vaikka kirosanaksi, mutta emmehän me toki sitä tarkoita. Ei kreikkalaiset maksa koskaan velkojaan takaisin, vaikka Suomi hankkisi mitkä vakuudet.
Olemme pahemmassa liisterissä kuin -90-luvulla Eskon Ahon aikana, varsinkin kun asiat tulevat julki kaikessa hirveydessään.

Minne menet suomen kansa, voimme kysyä itseltämme...

Toukokuuta Nuppolan metsiköstä, entistä laidunmaata. 

Miten kovalla työllä ja tuskalla kansamme on menestynyt, sitä ei enää kovin moni muista. Me maalaiset olemme saaneet sen kovuuden luissamme kokea kalliisti, tervettä päivää emme tulee enää näkemään. Mutta onneksemme 'työn raskaan raatajat' ovat paljon vähentyneet, pian ei ole jäljellä muuta työtä, kuin meidän vanhojen hoitamista, sekin halvimmalla mahdollisella tavalla. Kaikilla meillä ei ole varaa maksaa viittätuhatta euroa kuukaudessa hoidostamme jossain hyvässä laitoksessa. Vuodessa olisi oltava rahaa 60 000 euroa henkeä kohden, jos summa kerrotaan kahdella.

Uskallan väittää, että vanhustenhoito ei ole tuottavaa työtä, mutta lapset, heissä meillä on toivoa. Toivoa jota ei saa sammuttaa!

Tämän kirjoituksen aiheen sain Eija-Riitta Korholalta hänen blogistaan. 
Toivon että luette sen!

Lehtosinilatva kukkii Nuppolan vanhan talon seinustalla.

Viime viikolla säilösin marjoja, lakkoja ja mansikoita, keitin hilloja, ja pakastin nekin. Mies on jälleen hakemassa polttoainetta pojan perheen autoon, ja tuo ehkä lisää pakastettavaa. Mansikoista tein osasta hilloa raparperin kanssa. Näissä askareissa kuluu minun aikani sulavasti. Täällä on satanut viimeisen viikon ajan ja samalla lämpötilat jääneet 13-14 asteeseen päivällä. Mutta äsken kurkisti aurinko pilvien raosta, ja se tuntui mukavalta. Saisi ilmakin lämmetä. Eilen ei huvittanut lähteä edes kesäteatteriin, oli niin kalsea sää. Jos sadetta jatkuu, vie se viljat lakoon, elleivät ne jo ole. Kypsä ohra on paha itämään tähkällä olessaan. Onni on, ettei meillä ole enää viljaa. Hevosten heinätkin on saatu katon alle kohtuullisesti. Myös perunaan voi tulla rutto, jos sateinen kesä jatkuu. Peruna kukkii upeasti, ne ovat jo 'syötävän' kokoisia. 

Harakankello kukkii myös!

Tänä kesänä on ollut perhosia ennätyspaljon.  Mummon luonnonkukat ovat keränneet ruokaa suurelle perhos- ja kimalaisjoukolle. Ampaisiakin on usean vuoden jälkeen riesaksi asti. Saa olla varuillaan ettei ampiainen pistä. 

Näin loppukesästä herkkuja riittää, kun luonnon antimet kypsyvät ja valmistuvat. Myös työ lisääntyy, kun on säilöttävä marjat ja muut säilykkeet talven varalle. Onneksi nyt on kaksi kättä näihin säilömispuuhiin. 

Pojan perheen hevoset laitumella...

Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja kaunista alkanutta viikkoa!

Eläkää terveinä ja onnellisina, toivottaa Aili-Mummo!

Illan tummetessa

Sanoja sydämestä sarjassa ilmestynyt...

Kirja on koottu edesmenneitten nimirunoilijoiden tuotannosta, ja tunnettujen taiteilijoiden maalauksista. Ulkoasu Päivi Veijalainen, toimitus Pekka Saarainen. 60 sivua. Värikuvitus. Minerva Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-952-492-405-4.

Kirja on kaunis, mutta kiireellä tehty, löysin siitä virheitä. Ostin kirjan Pukaron Paronista. Siellä on suuri valikoima alennuskirjoja, joita ostin pari kassillista.

Saima Harmajan runoja kirjassa on ehkä eniten. Muita runoilijoita Uuno Kailas, Edith Södergran, Kaarlo Kramsu, Oskari Uotila, Eino Leino, J.H.Erkko, Aleksis Kivi, muutama runo on ilman runoilijan nimeä, jostain runosta uupuu viimeinen rivi. Vaikuttaa siltä, että tehtyä kirjaa ei ole oikoluettu.

Anna Sahlstenin maalaus Nainen ikkunan äärellä (1893).

SIDOTTU

Sun sylissäsi usein kuuntelin

syvintä rauhaa, joka virtas minuun.

Mut yhtä usein, vangittuna sinuun

sinussa siipiäni räpytin.

Ei rakkaus voi koskaan olla vapaa.

Se yksin sidottujen aarre on.

Mut läpi rakkauden ristikon

olevan ääriin vangin silmä tapaa,

salatut aukoo se, mi kahlitsee,

ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja.

Se sydän, jok on askelteni raja,

maailman sydämeksi laajenee.

- SAIMA HARMAJA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

ENKELI

Tuli kaunein kaikista enkeleistä

minun lohduttajakseni päälle maan.

Nyt vast' olen ihminen: mulle

hänen kauttaan kaikki annetaan.

Hänen ruumiinsa on kuin sielu

ja sielunsa taivaan kaltainen.

Hänen luokseen lentävät laulut

kuin pienet linnut riemuiten.

Minä rakastan. Ja nyt herään

kuin mullan alta elämään.

Hänen hentoa olkaansa vasten

minä nyyhkien painan pään.

- UUNO KAILAS -

Teoksen tiedot puuttuvat. Mielestäni kuva on lasimaalaus.

KAUNEIN JUMALA


Sydämeni on kauneinta maailmassa.
Se on pyhä.
Kuka ikänä sen näkee,
säteilköön loistoa.
Sydämeni on kevyt kuin lintu,
maan päällä ei ole hauraampaa esinettä.
Uhraan sen sinulle, 
tuntematon jumala.
Jumala ylinnä pilvissä -
siipeni kantavat minut sinne -
kaunein jumala
jonka edessä kaikki on tomua.
Olen palaava
kimmellys otsani ympärillä -
eikä kukaan ole näkevä muuta
kuin yön ja jumalan.


- EDITH SÖDERGRAN -
suom. Uuno Kailas

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                         Aili-Mummo         

Sota-aika muistoissamme

Muutama kuukausi sitten ilmestyi Tohmajärvellä kauan odotettu kirja, Sota-aika muistoissamme. Tohmajärveläiset kertovat. Toimittaneet Kyösti Jaatinen ja Seppo Luukas. Sidottu, Saarijärvi 2013. ISBN 978-952-93-1678-6. 

Ostin kirjan Kaivolta.

Vähän ennen kirjan valmistumista kuoli opettaja Seppo Luukas, joka oli yhdessä Kyösti Jaatisen kanssa tehnyt työtä 13 vuotta. Kirja kertoo elävästi siitä, miten sodat 1939-44 koettiin Tohmajärvellä ja sotarintamilla. On sanottava, että kirjan kokoajat, jotka vaatimattomasti puhuvat kirjan 'toimittamisesta', ovat tehneet melkoisen työn kahteen mieheen.

Kirjan alussa everstiluutnantti evp. Matti Majoinen, kirjoittaa Suomalaisten puolustusvalmiudesta, ja lopuksi kappaleella Tohmajärvi ja Värtsilä sotatoimialueena. Mukana on  kartta asemasodan ajalta itärajalta. Värtsilästähän jäi suurin osa kunnasta Neuvostoliiton hallintaan. Matti Majoinen on syntynyt Värtsilässä ja asuu Tohmajärvellä.

Tämän jälkeen on kymmenen veteraanin kertomus heidän osuudestaan näissä sodissa. Erityisen vaikutuksen minuun teki Kalle Heinosen kertomus Kaveria ei jätetty. Joukossa on myös yksi nainen, Anja-Riitta Porthan, joka oli sotilaskotisisarena rintamalla.

Rintamalla koettua jaksossa kolme rintamalla ollutta miestä ja yksi nainen sekä Reino Löppönen, joka kertoo isänsä osuudesta kaukopartiomiehenä sodassa. RL. kertoo myös sotavangista, joka oli heidän kotonaan, Ellilän hovissa, töissä.

Kolmantena osana on Elämää Kotirintamalla, missä ihmiset kertovat joko omasta kokemuksestaan, tai jonkun toisen henkilön osuudesta kotirintaman toimintaan. Minusta tämä osuus oli antoisa ja monipuolinen, vaikka nämä henkilöt ovat olleet lapsia, nuoria poikia tai tyttöjä. Yrjö Vuorinen oli kokenut evakkolapsen kohtalon lähdettyään kodistaan Suistamolta.

Rauhattomasta rajaseudusta on kolme tarinaa, Reino Parkkulaisen ja Teuvo Erosen kertomina.

Suojeluskunnista ja lotista kerrotaan luvussa Maata tätä tahdon puolustaa... 
Kertojina Veijo Saloheimo, Pirkko Tervola, Kyösti Jaatinen, Marketta Karhu ja Eini Parkkulainen.

Viimeinen luku Kukkivat kummut nuo kalmistojen... ovat Arto Juntusen ja Tapani Timoskaisen kirjoitus Sankarivainajien muisto. Tohmajärvellä on koulukeskuksessa Pro Patria muistotaulu, jossa on 455 henkilön nimet. Muistotaulu paljastettiin 09.01. 2011 Tohmajärvi-Värtsilän Reserviupseerien 70-vuotisjuhlassa. Taulu sisältää myös Onkamon-Tikkalan sankarivainajat, joita on 10 prosenttia taulun vainajista. Omia serkkujani oli ainakin Rautiaisen veljekset Vatalasta ja kymmeniä pikkuserkkuja, joita en ole koskaan nähnyt. 

Raskaan veron viime sodat siis vaativat meiltä. Olemme sotiemme sankareille ja sankarittarille paljosta kiitollisuuden velassa. Toivon ettei tämä asia koskaan unohdu.

Kuvia kirjassa on joitakin kymmeniä, ei paljon, mutta antoisia silti. Kuvat olisivat voineet olla suurempia...

Kiitän omasta puolestani Tohmajärven opettajia, jotka ovat tehneet suuren ja kunniakkaan työn tämän muistokirjan kokoamisessa ja toimittamisessa. Kirja on hyvin tehty, sen sisältö on jaettu sopivasti eri jaksoihin, ja antaa oivallisen kuvan Tohmajärvi-Värtsilän kuntien ja asukkaiden kohtaloihin. 

Kirja on saanut myös rahalahjoituksia monilta järjestöiltä, ev-lut. seurakunnalta, liikelaitoksilta, kunnalta ja yksityisiltä. Kiitos tästä talkoosta kaikille osallistujille!

Onneksi on ihmisiä, jotka tarttuvat toimeen!

Tikkalan osalta asiat on kertaalleen käsitelty kylähistoriikissa Tikkalan neljä vuosisataa (1993). Tikkalan osuuden kirjoitti siihen kirjailija Ville Kuronen tehtyjen haastattelujen ja oman kokemansa perusteella.

Uskon, että tämä muistokirja kuluu käsissämme, se on myös muisto nuorisollemme heidän esipolviensa työstä ja kohtaloista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa!
                          Aili-Mummo 

Puhoksen Perinnepäivät

Suomenlampaat villoineen aitauksessaan.

MÄÄ, MÄÄ, LAMMAS KULTA!

Mä, mä, mää, / raukka pässinpää! /

Kesän villat kantaa, / syksyin pois ne antaa, /

talveks ilman jää. / Mä, mä, mää, / raukka pässinpää!

Tules tänne, lammas kulta, / saatpa leipäpalan multa. /

Sitten otan hiukan villaa, / niistä kudon töppöset, /

niin on jalat lämpöiset / meidän pienoisilla. 

- SUONIO - 

Suomenhevonen kieseineen.

Terveisiä Puhoksen Perinnepäiviltä! Oli maalaisakalle ihan mukava kokemus. Paljon tuttua oli esillä, nyt jo antiikkia ja mennyttä elämää. Ensimmäisinä vastaanottajina olivat pikkuvasikat ja suomenlampaat, joista järjestettiin villankeritsemisnäytöksiä yleisölle. Ja sitten oli joitain kanoja, kolme kanaa ja kukko. Kirjavia, sopuisia ja hauskoja...

Näin lapsiperheitä, jotka kiinnostuneina ja uteliaina tutustuivat eläimiin ja muihin kohteisiin. Suomenhevonen oli valjastettu lippakiesien eteen. Mies vilkaisi hevosvaljaita, kuinka polle oli pantu aisoihin.

Maamoottorilla pyöritettiin ennen puimakonetta.

Maamoottorilla pyöritettiin entisaikaan erilaisia koneita, kuten puimakonetta, pärehöylää ja silppukonetta. Minun kodissani oli vanhanaikainen ihmisvoimalla pyöritettävä silppukone. Kaksi aikuista ja yksi lapsi (minä) pyöritimme kammista silppukonetta, isä syötti ruislyhdettä silppukoneen kitaan. Oli raskas ja inhottava homma, oikeata rääkkiä...

Kaikkia kohteita en edes katsonut, miesten työvälineet ja ajoneuvot täyttivät kentän. Naisille oli nähtävyyksiä järjestetty vanhan kartanon navetassa. Hienoja entisajan käsitöitä oli esillä runsain mitoin. Rukilla kehrääjä istui rukin edessä lepuuttamassa itseään, kun vähän ennen poislähtöä kävimme katsomassa. Ruokalakin sijaitsi samassa rakennuksessa.

1900-luvun linja-auto Ylämyllyn automuseosta.

Tuo kuvassa näkyvä linja-auto on liikkunut maanteillämme 1930-luvulla. Sisään emme katsoneet, mutta kaikenlaiset käryt ja katkut (häkäkaasu) 'ilahduttivat' siinä matkustajan nenää. Ja talvella oli takuuvarmasti kylmä kuin jääkaappi. Puupenkit ovat kovat ja epämukavat.

Musikantit soittivat tukkilaiskisojen ajan.

Tukkilaiskisat pidettiin myllyn takana olevassa kanavassa, myllyssä oli muutama leivän ja viljan myyntipiste ja myös kahvittelupaikka. Kävimme hörppäämässä päiväkahvit siellä kisojen jälkeen. Musiikkia saimme kuulla tämän soittajakaksikon ansiosta. 

Ennen varsinaista kisaa meille antoi Unto Kyllönen työnäytöksen näresilmukan teosta. Tuossa kuvassa hän on lopettelemassa silmukkaa. Kyllösiä oli tukkilaisnäytöksessä peräti kolme sukupolvea, ukki (kuvassa) Unto Kyllönen, hänen poikansa ja pojanpoikansa.

Närelenkin taivutusta.

Unto Kyllönen kertoi, ettei hän ole koskaan hankkinut leipäänsä tukkilaisena, vaikka osasi hommat ainakin yhtä hyvin kuin joku ammattilainen. Harjoitusta Kyllösellä on, ja hän on opettanut jälkipolvensa yhtä eteviksi. Mies on täyttä rautaa, vaikka jo ukki-iällä onkin; voimaa ja taitoa löytyy.

Kolmen sukupolven sestojat.

Puhoksen Perinnepäiviä on vietetty jo useana vuotena, ja mies on siellä käynyt ainakin kaksi kertaa ennen tätä. Jos haluatte nähdä enemmän näistä juhlista, kehoitan teitä katsomaan tuon laittamani linkin. Siellä on tietoa, kuvia ja videoita useilta edellisvuosien vastaavilta päiviltä. Aikaa kannattaa varata reippaasti niiden katsomiseen. 

Kaikki tämä tehdään porukalla talkootyönä, josta kiitos järjestäjille ja talkoolaisille. Lippujen hinnat olivat ilahduttavan pienet, joten kiitos vielä siitä. Oli ilo tavat teitä kiteeläisiä näissä merkeissä.

Vuoden 2013 Puhoksen Perinnepäivistä on videolinkki tässä.

Myös Yle on järjestänyt tietoa Puhoksen Perinnepäivistä kuvineen.

Oikein hyvää viikon alkua kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-Mummo!

Noiduttu tanssi

Leila Hurmalaisen kuva runokokoelmassa Hullun lehmän tanssi (1999).

AMMATTI


Kukaan ei kertonut että tämä tanssi
voisi olla niin pitkä, lähdit vain mukaan ja leikit
kuin leikkiä jonka voi halutessaan lopettaa,
lähteä kotiin syömään tai nukkumaan, kun tulee ilta
ja ilta tulee, mutta kädet jotka pitävät
sinua piirissä mukana eivät päästä irti,
ja sinä hienoisen yrittelyn jälkeen annat periksi,
jatkat leikkiä, hymyilet yhä mutta toista hymyä,
et ihan vieläkään usko sitä todeksi
vaikka tanssi jatkuu yöhön ja varjot
kulkevat pitkinä ja lujina
kuin musta liha, ja iskee ensimmäinen kauhu
kun viimein tajuat että sitä se sittenkin oli,
oma elämäsi, mutta sinä voitat sen kauhun
ja päätät voida elää sen kanssa, ja se katoaa
kun tulee ensimmäinen riemu, sitten toinen
suurempi kauhu, ja suurempi riemu, ja tanssin 
vuorot jatkuvat öihin ja päiviin, yhä syvemmälle,
ja sinä naurat ja itket kaikkien naurut
ja itkut, ja tanssit yhä paremmin ja keksit
siihen jo uusia kuvioita, ja hymyilet,
hymyilet ja tiedät
mitä tiedät.

Kukaan ei kertonut, alussa.


- PENTTI SAARITSA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan näillä Pentti Saaritsan runon sanoilla kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                                      Aili-Mummo

Ihana luontomme marjoineen

Meidän lakat ovat toisten hillat...

Yhtä maailmaa köyhempänä katselen

kuinka ilta-aurinko ja omituinen

väreilevä pöly alkavat yhdessä murennella

minun vähiä perujani, näkyjäni

joista ne itse muodostavat 

huomattavan osan, fluidumin

jota pitkin katseeni kulkee,

koskettelee, arvioi etäisyyksiä

näkyvästä näkymättömään.

Minä yritän oppia iloitsemaan

luopumisen ajatuksesta, ja parasta runoani

kirjoitan ikäni kaiken,

laajennan mielessäni

kohti juuri tapahtuneen unohduksen

äärimmäistä hienostusta.

- PENTTI SAARITSA -

Päivänkakkara on päivän sana!

Elämme ruokaista aikaa, marjat kypsyvät luonnossa, soilla ja metsissä. Ja myös puutarhoissa. Jotenkin ei istu tuo Pentti Saaritsan runo tähän kuvaan ja ruoka-ajatukseen. Mutta luontoon se käy joka tapauksessa...

Tänä vuotena on luonto järjestänyt lakkoja eli hilloja, joita poimitaan ja ostetaan vesi kielellä. Mies toi eilen meillekin näitä herkkuja, joita äsken pakastelin. Oli niitä lähes kahdeksan kiloa. Naapuri on ostanut ja kerännyt jo kymmeniä litroja, aikoo kai herkutella näillä suomarjoilla lähes joka päivä. Joka vuosi ei lakkoja saada, nytkin on mennyt monta vuotta, jotta lakkoja ei ole saatu.

Paras juttu, jonka eilen naapuri kertoi, on, että toinen naapuri, jo iältään 86 vuotta, on nähty suolla kävelemässä ja keräämässä lakkoja yhdessä poikansa kanssa. Täytyy sanoa, että kova kunto sillä ukolla on, eikä terveyskään siitä huonoimmasta päästä... 

Lehdestä luin, että näinä aikoina saapuvat myös poimijat Thaimaasta iloksemme. En tiedä, paljonko mustikoita on tulossa, mutta lakkaa kuuluu olevan. Nuo kuvaamani lakat ovat itänaapurin ihmisiltä ostettuja. Me jätämme suosiolla marjaretket muiden, kovakuntoisempien iloksi...

Kesällä on monilla vanhoilla ihmisillä kova hinku marjastamaan. Sitten käy niin, että asianomainen joko eksyy tai voimat loppuvat muuten, eikä pääsekään enää takaisin tien varteen. Seuraava vaihe on suuretsintä armeijan ja poliisin kanssa, ja lisäksi paikalle kutsutaan helikopteri, joka etsii lämpökameralla eksynyttä. Toivokaamme ettei kukaan lähtisi metsiin tai lakkasuolle vanhana ja huonokuntoisena eikä varsinkaan yksin.

Lumipalloheisi kukki jo kesäkuun alussa. Kuva Nuppolasta.

Mystistä muuten, miten Venäjän lakat eli hillat muuttuvat Lapin hilloiksi heti kun päätyvät marjakauppiaan omistukseen. Samoin käy tietysti myös monille muille marjoille, esimerkiksi mansikoille. Marjoissa en ole vielä huomannut kansallisuustunnusta, joten se on helppo valehdella kotimaiseksi marjaksi. Eikä sitä ostaja pysty muuttamaan, vaikka valheeksikin tietäisi.

Vadelmia emme tänä kesänä saa, kun en voi enää lähteä metsään. On siis opittava elämään ilman niitä. Puutarhavatut ovat komeita, mutta eivät minkään makuisia.

Tänään sataa, poika niitti heinät luo'olle, mutta eivät ne ainakaan tänään kuiva. Saadaan nähdä, mitä niistäkin tulee!

Sireenit ja pihlajat kukkivat samaan aikaan. Kuva otettu 3. kesäkuuta -13.

Melko hiljaiseksi on blogistania muuttunut, mutta niinhän siinä kesällä käy. Ihmisillä on paljon muita menoja ja harrastuksia, mikä on tietysti hyvä asia. Suomi on kesällä liian täynnä erilaisia kesätapahtumia, jotta niihin kerkiäisi osallistumaan. Ja varsinkaan jotta rahat riittäisivät. Meillä vanhuksilla on paljon näitä 'pakollisia' menoja joka päiväisestä elämästä selviämisestä. Ja hinnat sen kun nousee jatkuvasti. Kannattaa ajatella, mihin vähät rahansa käyttää. Monta vähemmän tärkeää asiaa olemme tänäkin vuotena jättäneet väliin, kun tarpeellisia menoja on ollut paljon.

Laitan kuultavaksenne Tamara Lundin Lapin tangon, olkaa hyvä!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikon jatkoa!
                            Aili-Mummo