Google+ Followers

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Sota-aika muistoissamme



Muutama kuukausi sitten ilmestyi Tohmajärvellä kauan odotettu kirja, Sota-aika muistoissamme. Tohmajärveläiset kertovat. Toimittaneet Kyösti Jaatinen ja Seppo Luukas. Sidottu, Saarijärvi 2013. ISBN 978-952-93-1678-6. 

Ostin kirjan Kaivolta.

Vähän ennen kirjan valmistumista kuoli opettaja Seppo Luukas, joka oli yhdessä Kyösti Jaatisen kanssa tehnyt työtä 13 vuotta. Kirja kertoo elävästi siitä, miten sodat 1939-44 koettiin Tohmajärvellä ja sotarintamilla. On sanottava, että kirjan kokoajat, jotka vaatimattomasti puhuvat kirjan 'toimittamisesta', ovat tehneet melkoisen työn kahteen mieheen.

Kirjan alussa everstiluutnantti evp. Matti Majoinen, kirjoittaa Suomalaisten puolustusvalmiudesta, ja lopuksi kappaleella Tohmajärvi ja Värtsilä sotatoimialueena. Mukana on  kartta asemasodan ajalta itärajalta. Värtsilästähän jäi suurin osa kunnasta Neuvostoliiton hallintaan. Matti Majoinen on syntynyt Värtsilässä ja asuu Tohmajärvellä.

Tämän jälkeen on kymmenen veteraanin kertomus heidän osuudestaan näissä sodissa. Erityisen vaikutuksen minuun teki Kalle Heinosen kertomus Kaveria ei jätetty. Joukossa on myös yksi nainen, Anja-Riitta Porthan, joka oli sotilaskotisisarena rintamalla.

Rintamalla koettua jaksossa kolme rintamalla ollutta miestä ja yksi nainen sekä Reino Löppönen, joka kertoo isänsä osuudesta kaukopartiomiehenä sodassa. RL. kertoo myös sotavangista, joka oli heidän kotonaan, Ellilän hovissa, töissä.

Kolmantena osana on Elämää Kotirintamalla, missä ihmiset kertovat joko omasta kokemuksestaan, tai jonkun toisen henkilön osuudesta kotirintaman toimintaan. Minusta tämä osuus oli antoisa ja monipuolinen, vaikka nämä henkilöt ovat olleet lapsia, nuoria poikia tai tyttöjä. Yrjö Vuorinen oli kokenut evakkolapsen kohtalon lähdettyään kodistaan Suistamolta.

Rauhattomasta rajaseudusta on kolme tarinaa, Reino Parkkulaisen ja Teuvo Erosen kertomina.

Suojeluskunnista ja lotista kerrotaan luvussa Maata tätä tahdon puolustaa... 
Kertojina Veijo Saloheimo, Pirkko Tervola, Kyösti Jaatinen, Marketta Karhu ja Eini Parkkulainen.

Viimeinen luku Kukkivat kummut nuo kalmistojen... ovat Arto Juntusen ja Tapani Timoskaisen kirjoitus Sankarivainajien muisto. Tohmajärvellä on koulukeskuksessa Pro Patria muistotaulu, jossa on 455 henkilön nimet. Muistotaulu paljastettiin 09.01. 2011 Tohmajärvi-Värtsilän Reserviupseerien 70-vuotisjuhlassa. Taulu sisältää myös Onkamon-Tikkalan sankarivainajat, joita on 10 prosenttia taulun vainajista. Omia serkkujani oli ainakin Rautiaisen veljekset Vatalasta ja kymmeniä pikkuserkkuja, joita en ole koskaan nähnyt. 

Raskaan veron viime sodat siis vaativat meiltä. Olemme sotiemme sankareille ja sankarittarille paljosta kiitollisuuden velassa. Toivon ettei tämä asia koskaan unohdu.

Kuvia kirjassa on joitakin kymmeniä, ei paljon, mutta antoisia silti. Kuvat olisivat voineet olla suurempia...

Kiitän omasta puolestani Tohmajärven opettajia, jotka ovat tehneet suuren ja kunniakkaan työn tämän muistokirjan kokoamisessa ja toimittamisessa. Kirja on hyvin tehty, sen sisältö on jaettu sopivasti eri jaksoihin, ja antaa oivallisen kuvan Tohmajärvi-Värtsilän kuntien ja asukkaiden kohtaloihin. 

Kirja on saanut myös rahalahjoituksia monilta järjestöiltä, ev-lut. seurakunnalta, liikelaitoksilta, kunnalta ja yksityisiltä. Kiitos tästä talkoosta kaikille osallistujille!

Onneksi on ihmisiä, jotka tarttuvat toimeen!

Tikkalan osalta asiat on kertaalleen käsitelty kylähistoriikissa Tikkalan neljä vuosisataa (1993). Tikkalan osuuden kirjoitti siihen kirjailija Ville Kuronen tehtyjen haastattelujen ja oman kokemansa perusteella.

Uskon, että tämä muistokirja kuluu käsissämme, se on myös muisto nuorisollemme heidän esipolviensa työstä ja kohtaloista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa!
                          Aili-Mummo 

22 kommenttia:

  1. Alan kyllästyä noihin sotakirjoihin, niitä on tultu luettua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (minulla kolme setää jotka tulleet tänne sotalapsina, ja heiltä saanut tusinan ihan ruattalaisia serkkuja)

      Poista
    2. Hannele, en minäkään tavallisista sotakirjoista perusta enkä lue niitä, mutta minusta tämä kirja on ihan eri asia. Se kertoo omasta kotiseudusta ja selvitymisestä ihmisineen. Läheltä piti, jotta mekään olisimme joutuneet lähtemään pakolaisiksi (siis siirtolaisiksi) omassa maassamme...

      Poista
    3. joo, mullakin yksi kirja Heinjoelta Viipurin läheltä, isän siskojen kuviakin siinä.

      Poista
    4. P.S.
      Isäni on sotapakolainen Viipurista.

      Poista
    5. Hannele, siksi aihe on sinulle vastenmielinen.
      Otan osaa!

      Poista
    6. Ei ole vastenmielinen aihe, mutta paljon on puhuttu ja luettu. Setäni ja isäni ja tätini ja mummuni ja muut sotapakolaisina Viipurista Perniöön. Sieltä sedille vielä lappu kaulaan ja Ruotsiin. (Heidän kanssa käynyt Viipurissa, he kun eivät osaa muuta kuin ruotsia...)

      Poista
    7. Hannele, sanoinpa väärin, sorry!

      Aihe on sinulle tuskallinen, koska lähiomaisesi joutuivat lähtemään pakolaisina / evakkoina kodistaan; ja isäsi veljet muuttivat sotalapsina Ruotsiin.

      Onhan se ollut aikamoista pyöritystä lapsille. Onneksi pääsivät vihdoin turvaan ja hyvään elämään.

      Kiitos että kerroit, Hannele!
      Hyvää viikonloppua sinulle.♥

      Poista
  2. Minun mielestäni näillä kirjoilla, joissa on aitoja haastatteluja ja aitoja valokuvia, on aina paikkansa. Ne valottavat faktatiedoilla noita raskaita vuosia. Pojanpoikani 11v on kiinnostun Talvisodasta ja hänen kanssaan tuli tehtyä juhannuksen aikoihin pitkä matka tutustumalla Sallaan ja siellä Salpalinjaan. Hän kuvasi kaikki tien varsien sotamuistomerkit ja teki niiden edessä kunniaa ja osti Sallan Sota ja jälleenrakennusmuseosta pari videota, jotka olivat todella hyvin tehtyjä ja vaikuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aimarii, kyllä oman kansan ja kotiseudun historiaan kannattaa tutustua jo lapsesta lähtien. Sodat ovat olleet raskaita aikoja kansallemme, noin 90 000 miestä, mukana naisia, kaatui viime sodissamme. Sotaa emme tietenkään toivo, mutta menneisyys kannattaa kuitenkin muistaa.

      Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle, aimarii.♥

      Poista
  3. On hyvä, että ilmestyy kirjoja sota-ajasta, sillä niistä ei saatu avoimesti puhua ja kirjoittaa vuosikymmeniin. Tuleehan sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan ajoista jatkuvasti kansainvälisiä dokumenttielokuviakin Aina uudet polvet haluavat tietää, mitä tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, aivan niin:)

      Aika paljon tehdään myös sotaelokuvia, näytetään jälkipolville niitä tapahtumia, jotka vanhemmat sukupolvet ovat läpikäyneet!

      En ymmärrä sitä, että pitäisi ikäänkuin hävetä kansakunnan menneisyyttä. Baltian maat luovuttivat kohtalonsa suuren itänaapurin käsiin, ja saimme nähdä, miten heidän kävi. Nyt riittä Sofi Oksasella ja muilla kirjailijoilla historia-aiheita...

      Poista
  4. Kyllä se on hyvä kun noista kirjoitetaan.Oikein hyvää loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ritva!
      Samoin sinulle ja läheisillesi.♥

      Poista
  5. Olin juuri äskettäin ystäväni mukana käymässä tapaamassa hänen isäänsä, joka on 88 vuotias. Hänenkin kanssaan juttelimme sodasta, vaikka minä olenkin vasta sodan jälkeen syntynyttä ikäluokkaa.
    Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo kulunut paljon aikaa noista veristä tapahtumista, joten niistä voi jo avoimemmin kertoa. Minä olen sodan aikana syntynyt, mutta silti joitakin asioita muistan kotipiiristäni.

      Samoin sinulle, Marja-Leena.♥

      Poista
  6. Varmasti hyvä kirja luettavaksi monelle,
    Kovasti on kirjan kirjoittamisessa ja kokamisessa töitä.
    Hyvä kun löytyy ahkeria.
    Kaikkea hyvää sinulle Aili.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi!

      Uskon että meidän tohmajärveläisten käsissä tämä kirja kuluu!
      Työtä on tietysti ollut paljonkin, tiedän sen omasta kokemuksesta. Onneksi nämä muistot päätettiin pelastaa. Monet haastatelluista ovat kuolleet jo vuosia sitten, muuan onkamolainen haudattiin vasta joitakin viikkoja takaperin. Väki on vähentynyt, joilla näitä omia kokemuksia on. Pian ei ole ketään jäljellä.

      Samoin sinulle, Sylvi-ystävä.♥

      Poista
  7. Tällaisten kirjojen merkitys on myös se, että ihmiset saavat kertoa ja tulla kuulluksi (luetuksi). Jälkipolvet jää muuteen ilman tätäkin tietoa, jota yleensä aletaan miettiä vasta sitten, kun sen kertoja ei enää ole keskuudessamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, monet näistä haastatelluista on jo edesmenneitä vuosia sitten. Mutta muistan heidät elävinä ihmisinä keskuudessamme.

      Minusta on tärkeää muistaa oma historiamme ja sen tuomat kokemukset. Näin pitkän ajan kuluttua eivät pahatkaan asiat tunnu enää niin raskailta, kuin silloin ne olivat tapahtuessaan.

      Poista
  8. Ihan sattumoisin loysin taman sivun.Miun pittaa, pittaa suaha taa kirja.. Isa aina puhu Heinosen Kallesta rintamakaveristaan, hanen on pitanyt olla miestenmies , Kyosti Jaatinen on tuttu nimi.Minullakin on joitakin muistoja jotka mielellani jakaisin.
    Paljon on jo unohtunut.--- terveisia taalta rapakon takkoo-- preerialta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, ehkä olet se kuuluisa Preerian Keltaruusu, josta on iskelmäkin aikoinaan tehty: tervetuloa kommentoimaan:)

      Onko sinulla tuttuja Tohmajärvellä, joilta voisit tilata kirjan?
      Myynnissä kirja maksaa 30 euroa, johon tietysti tulisi lisää postituskulut ja ehkä postiennakkomaksu.

      Kävin eilen Tohmajärvellä, missä postimme sijaitsee...
      Kyösti Jaatinen on yhä hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, ja tekee kirjoja.

      Jos haluat postailla minulle, sähköpostiosoitteeni on oikeassa sivupalkissa:)

      Lämpimiä terveisiä sinulle!

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥