Google+ Followers

torstai 1. elokuuta 2013

Terveisiä Paratiisista!

Nousiaisen emäntä vieraansa kanssa rappujen edessä 31.07.2013.

Kuinka monta kertaa sydämen pitää hakata
jättää väliin lyönti, toinen
olla kuin ei olisikaan.

Se on tällä puolella.
Paratiisi.


- MARI MÖRÖ -

Omenapuutarhan edessä loistavat leimukukat...


Terveisiä Paratiisista!
Siellä kävimme eilen, ystävyyden talossa Kostamossa. Ja kuten huomaatte, Marjatta-emäntä on ollut ahkera ja hoitanut puutarhaansa ja kasvihuonettaan ahkerasti.

Emäntä on ollut matkakumppanini useilla matkoilla, ja hauskaa meillä on ollut. Naurettavan hauskaa! 

Joimme kahvia tuvassa, ja juttelimme kuulumiset. Mari on tehnyt jo monta reissua sen toissa keväisen jälkeen, jonka teimme yhdessä Alaniaan. Viime vuotena en voinut matkustaa, koska sattui se kohtalokas tapaus, että käsi katkesi. Mutta nyt se on jo melkein ennallaan. 

Talonväki vieraansa kanssa. Tässä voisi nauttia vaikkapa iltapäiväkahvit...

Antti Nousiainen istuu oikealla puutarhatuolissa, ja pitää seuraa vierailleen. Tämä talo on maatila, jonka peltoja viljelee vieras. Karja lähti jo kauan sitten, ennen meidän aktiiviuramme loppua.

Pelargonia pöydällä ihmettelee emännän ilmettä, mutta liian kuivaa on ollut. Yhdeltä alueelta olivat kukat kuolleet ja kuivuneet lähes tyystin, vettä on saatu liian vähän. Isäntä sanoi muistaakseni, että heinäkuussa satoi vain 40 milliä vettä kahdessa erässä, ja muutaman kerran niin vähän ettei sillä sateella ollut mitään merkitystä.

Antti on ahkera kalamies vuoden ympäri. Meillekin hän kalastaa lahnoja, ja usein olemme saaneet myös haukia tuomisiksi. Mauri kalastaa vain katiskalla, mutta haukea ja ahvenia silläkin on saatu Särkijärvestä.

Kultapallot kukkiuvat puutarhan toisella reunalla.


Myös Nousiaiset ovat saaneet uuden naapurin. He ovat pariskunta, joka on laittanut ostamansa autiotalon museokuntoon. Hienoa että talo sai uutta elämää asukkaista, jotka tekevät kovasti työtä kunnostaessaan taloaan ja ympäristöään. Sellaisia ihmisiä me tarvitsemme.

Myös meidän kahteen naapuritaloon on saatu uudet asukkaat. Toisessa asuu nuoripari, jolla on kaksi lasta. Toisesta en tiedä, mutta en ole kuullut että heillä olisi lapsia. Mutta niitä voi hankkia, jos siltä tuntuu.

Hernevaaralla on  kolmessa talossa pikkulapsia, joten ihan huonosti ei kylän kehitys ole mennyt. 
Talon komea luhtiaitta kukkasineen. 

Ajatella, olemme jo elokuussa! Niin nopeasti on aika mennyt, kuukaudet huiskahtavat ohi liian nopeasti. Mutta minkäs sille mahtaa, menivät ne ennenkin, kun piti tehdä kesällä pitkiä 16-17 tuntisia työpäiviä. Työtä oli silloin loputtomasti, sai tehdä itsensä äärirajoille asti. Hoitaa karja, lapset ja koti, ainoana naisena. Ja vielä tehdä lisäksi joka päivä peltotöitä toisena aikuisena, kesällä heinäaikana oli naapureiden poikia heiniä ja viljoja seivästämässä. 

Mutta nyt EU-aikana, kylämme taloista ei monikaan ole enää toiminnassa. Kostamossa on kaksi karjatilaa, ja Tikkalassa kolme maitotilaa. Lisäksi parilla tilalla lihakarjaa, ja yksi villisikatila Kostamossa. Joidenkin tilojen pellot on vuokrattu naapureille, koska viljelijät ovat jo eläkkeellä. Metsätilojakin on muutama yrittäjä. Ja naapureiden metsiä ovat ostaneet sijoittajat. 

Muuten UPM-Kymmene tekee metsistään yhteismetsiä, myymällä palan sinne ja toisen tänne. Meillekin tuli kutsu sijoitusiltaan...

Kuulinpa eilen kumman jutun. Eräs maidonlähtettäjä Tikkalasta on ryhtynyt lähettämään maitoa Iisalmen Osuusmeijeriin, vai millä nimellä kulkeekaan tuo meijeri. Varmaan se maksaa enemmän kuin nämä paikalliset, Osuuskunta Itämaito ja Arlan Kiteen meijeri. 

Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää elokuun alkua ja tätä viikkoa!
Aurinko hymyilköön teille kaikille tasapuolisesti☺☻☺
                        Aili-Mummo

24 kommenttia:

  1. Kauniita pihapiirejä, leppeää kesätunnelmaa. Kaunista elokuuta sinulle, Aili-mummo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, kuin myös sinulle!
      Osuvasti kerroit tunnelman:)

      Poista
  2. Kauniit kuvat kyläpaikastanne, paljon on kukkia ja tuo luhtirakennus mahdottoman kaunis.
    Ihanaa elokuun alkua sinulle sinne itärajalle tältä länsisuomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos!
      Talvella luhtiaittaa kaunistavat valoköynnökset;)
      Samoin sinulle ja Himmulle!

      Poista
  3. tuonne pitäisi muuttaa:) ihana paikka, en ole nähnyt noin kaunista luhtiaittaakaan viel ikunas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisumarjatta, aivan totta!
      Paikka on komea, ei voi moittia:))

      Poista
  4. Kyllä on viihtyisää ja hyvin hoidettua! Luhtiaitta on todellakin kaunis, siellä aitassa nukkuisi makeat unet kesäöisin:)
    Hyvää elokuun alkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos:)

      Nuorempana sitä uni maittoi aitassa, mutta vanhana ei ei niinkään. Kylmä ja veto aiheuttavat kramppeja jalkoihin, ja ne koskevat julmetusti! Eivät hekään nuku enää aitassa.

      Kiitos, Minttuli, kuin myös sinulle!

      Poista
  5. Kaunista on siellä,ja viihtyisä paikka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, kiitos:)
      Samaa mieltä kanssasi.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Ihana paikka maisemoineen,luhti aitta on nin kaunis,myös kukkia paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma!
      Ihanaa viikonloppua sinulle:)

      Poista
  7. Kaunishan se on tämä Suomen luonto. Ja kun jollekin lahjoitetaan vielä viherpeukalo, on paratiisi valmis:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, samaa mieltä minäkin olen:)
      Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi-Maaria!
      Kuin myös sinulle:)

      Poista
  9. Maiskuttelin runoa
    ja kesäisen Paratiisin
    kauniita kuviasi!
    Haikeus valtaa,
    kun on jo elokuu....

    Kohta ne elokuun kuutamoillat
    sulostuttavat maaseudun levollisuutta,
    niin Teillä kuin meillä!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herne, samoin tunnen minäkin, haikeutta on ilmassa!
      Niitä kuutamoiltoja odotan minäkin:)

      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Oi miten ihania puutarhakuvia. erittäin hyvin hoidettuja, aikaa käytetty ja annettu rakkautta ja huolenpitoa.
    Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Mai, samaa mieltä:)
    Samoin sinulle!

    VastaaPoista
  12. Mari Mörö on oikea puutarhaihminen. Vähättelevästi kutsuu itseään viherturaajaksi.
    Ystäväsi on selvästikin myös mieltynyt puutarhanhoitoon. Kukat ja koko puutarha on niin hyvin hoidettu. On ilo vierailla tuollaisissa paikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni jaksaa tehdä vielä raskaitakin töitä, vaikka selkäänsä valitteleekin:)

      Toki tykkään minäkin puutarhasta, mutta kun en enää pysty tekemään, niin tietysti yritän minimoida hommat.

      Toki on ilo käydä noin hyvin hoidetuissa pihoissa, niissä silmä lepää...

      Oikein hyvää elokuun jatkoa, Irene!

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥