Google+ Followers

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lehdet puista variseepi...

Pihlaja karistaa jo lehtensä, talvi tulossa.


Talvi lienee tulollaan, lehtipuut tyhjentyvät pikavauhtia...
Saadaanpa nähdä, onko runsaan viikon päästä maassa jo lumipeite. Lämpöä on ulkona enää yhdeksän ja puoli astetta. Muuttolinnut ovat lentäneet etelän maille. Lauantaina lensi iso hanhiparvi kohti etelää ja ronksutti mennessään jäähyväislaulua. Sitä oli kaihoisaa kuunnella.

Eilen ja viikonloppuna sulostuttivat pojan lapset elämäämme. Viisi virkeää sisarusta...
Ihanaa että meitäkin vanhoja muistavat. Kovasti kasvavat, vanhin on melkein minun mittaiseni. Lapsuus menee niin nopeasti ohitse, yksi huiskaus vaan...



Olen tässä lähtötunnelmissa. Huomisaamuna anivarhain on lähdettävä Onttolan lentokentälle. Kone lienee täysi Costa de Solille lähtijöistä. Espanjaa en osaa sanaakaan, mutta englantia jonkin verran, sekin itseopiskeltua. Etsin netistä paikkoja, missä voisimme käydä, ja ottaa kuvia. Niistähän te uskoakseni pidätte, kuten minäkin.

Ailinpäiväkukat olivat jo nuutumassa.

Rantaelämää emme varmastikaan vietä, sen aika on ohi. Niveliä on särkenyt viime aikoina kovasti säiden takia. Siitä huomaan että talvi on pian meillä. Seuraavan postauksen teen luultavasti lokakuun toinen päivä. Siitä voi tulla kiireinen viikko, monta työtä jää kesken.


Toivotan teille kaikille oikein hyvää tätä ja ensi viikkoa!
                         Aili-mummo



26 kommenttia:

  1. Toivotan sinulle ihanaa ja virkistävää matkaa! Toicottavasti ne särytkin hellittävät siellä etelän lämmössä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marmustoi:)
      Sen ne kyllä saattavat tehdä, ainakin ennen on käynyt niin...
      Oikein antoisaa viikon jatkoa sinulle!♥

      Poista
  2. Oi kuulostaa huikeen ihanalta päästä lämmittelee ja ota vaan sitten kuvia paljon, tottakai tykätään niistä.
    Varmaan taitaa olla vika postaus tämä jos aamulla lähdet, niin toivottelen antoisaa ja ihanaa matkaa Aili Mummo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen on ennen lähtöä, Seija:)
      Lämpimästä, en kuumasta, minäkin tykkään.♥
      Oikein leppoisaa ja hyvää viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Tuntuu että syksy tuli kertaheitolla,lehdet jo varisevat puista,Turvallista matkaa Aili-Mummo.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ritva:)
      Tosi nopeasti sää on muuttunut, tuulee pohjoisesta!
      Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle:)

      Poista
  4. Hyvää ja turvallista matkaa. Nauttikaa:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos:)
      Ihan varmasti nautimme, jos Luoja suo.
      Ihanaa viikkoa sinulle, Minttuli.♥

      Poista
  5. Mukavaa, rentouttavaa, onnellista, siunauttua matkaa etelän lämpöön!

    VastaaPoista
  6. Mukavia syysviikkoja ja kiitos kommenteistasi.
    (tänne sun sivustolle en tahdo päästä, vaikka muille kylläkin, lieneekö omassa koneessani jotain häikkää.. :( )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ullis:)
      Syytä moiseen en ymmärrä!

      Poista
  7. Oikein hyvää nautinnolista matkaa:)

    VastaaPoista
  8. Jään odottelemaan kuvia ja matkakertomusta. Espanja on nähtävyyksien kannalta monipuolinen maa, varsinkin turistialueiden ulkopuolella. Vaikka luitani ei kolotakaan, en minäkään vihdy rannoilla paistattelemassa. Olen siis hengessä mukana, kun kipittelet pitkin portaita kuvailemaan ja ihailemaan raunioita ja ihmisiä kaduilla...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsit, nyt se alkaa - matkakertomus:)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Hannele, huiskis sinne ja huiskis tänne: viidessä tunnissa:)

      Poista
  10. Turvallista matkaa mennen tullen, kuvia pitää sit käydä katsomassa, meillä kaipaus itä suomeen, ollaan lokakuussa viikko Joensuussa ja sen ympäristössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepita, kiitos:)
      Ihanaa ettet unohda meitä!

      Poista
  11. Mukavaa lomaa. Espanjaa on helppo opiskella paikallisten kanssa, kokemusta on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, varmaan onkin;)
      Puhuin paikallisten kanssa englantia...

      Poista
  12. Sinne se Aili lensi muuttolintujen kanssa etelään.
    Leppoisaa lomaa lämmössä!
    Kohta jo kuullaan kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, loma kesti vain seitsemän päivää:)
      Nyt olen jo kotona...

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥