Google+ Followers

perjantai 4. lokakuuta 2013

Costa del Sol 2: Mijas

Matkalla Mijaksen kylään...


Andalusian kierroksellamme vierailimme Mijaksen kylässä, joka elää turismilla. Kylä on hyvinvoivan näköinen, ja antaa edullisen kuvan espanjalaisesta elämästä. Mijas sijaitsee 428 metrin korkeudessa merenpinnasta, 31 kilometriä Malagasta ja siinä on 35 000 asukasta. Alueella on mäntymetsiä, ja Mijas on lähellä omaa kaupunkiamme, Benalamádenia. Mijasta esitellään tyypillisenä andalusialaisena kylänä. 

Aasit odottavat kyydittäviään.


Ruoka ei meitä houkutellut. Katselimme siis kylässä ympärillemme, näimme pienen kirkon tai kappelin, jonka kuvasin. Keskelle kylää oli tehty turisteja varten kesäravintola, jonne monet meistä vetäytyivät nauttimaan ruokaa ja juomia. Keskellä kylää oli myös yleiset vessat, ravintolan vessoja eivät saaneet käyttää muut kuin asiakkaat. 

Hevosetkin olivat valjastettuja kyydinantoon.

Matkamuistomyymälöitä oli joka puolella, mutta emme ostaneet mitään. Minulle riittivät muistoiksi kuvat. Turistien 'lypsäminen' oli tietenkin antoisinta työtä paikallisille ihmisille.

Mijaksen kesäravintolan 'ruokasali'.


Onneksi tuulenhenki puhalteli tänne reippaasti, ilma oli kuuma ja aurinkoinen. Maaperä oli hiekkainen ja kallioinen, mutta kastelemalla täällä saattoi viljellä kasveja ja hedelmäpuita. Appelsiineja ja banaanipuita oli teiden varsilla, samoin puistoissa. Sateesta ei ollut paljoa haittaa; vain lauantaina oli hiukan sateista ja pilvistä.


Näkymä kylän ympäristöön, takana näkyy meri.

Mijaksen kirkko ulkoapäin.

Vasen oviaukko vie 1500-luvulla rakennettuun kirkkoon, oikealla on matkamuistomyymälä, jossa emme käyneet.


Kirkko sisältä. Siellä oli myös penkkejä.


Kirkossa paloivat sähkökynttilät molemmin puolin alttaria. Alkukantaisen näköinen tämä kirkko, mutta se oli koristeltuna hyvin kaunis. Kukat vaikuttivat aidoilta, mutta en kokeillut niitä, olivatko. 

Kaksi toreron pukua.


Lähdimme oppaan jäljestä katsomaan härkätaisteluareenaa. Kadut olivat kiveä ja hankaloita kävellä. Maasto nousi ylöspäin aika paljon, matkaa tuli muutama kilometri ainakin. Opas vei areenalle asti, ja kehui mitä kaikkea siellä on. Näimme tämän ja tyhjän katsomon. Mielestämme tästä neljä euroa per nuppi oli silkkaa rahastusta. Valitettavasti emme päässeet / löytäneet härkätaistelumuseoon.

Mari matadorina.

Härkätaisteluareenan katsoma loisti tyhjyyttään.


Pettynyt olo, näimme vain tyhjän katsomon! Takana olisi ollut tyhjä härkien tila, mutta emme viitsineet enää...

Täytetty härkä ja mummo.


Härän edessä olevassa kivessä olisi ollut eläimen nimi ja ehkäpä sen elinaika. Härkä on tapettu jossain taistelussa. Olen pahoillani espanjalaisten härkien puolesta; en ymmärrä tällaista eläinrääkkäystä. Urheilua se ei ainakaan ole sen enempää kuin kukkotappelut!

Muuan matkamuistomyymälä Mijaksessa.


Lähtö retkellemme Andalusian kahdet kasvot oli hotellilta jo 9.20, mutta tietenkin auto oli myöhässä. Auto oli lähes täysi.

Tutustuimme retkellä Torremoliinokseen, Malagaan, Fuengirolaan ja tähän esitettyyn kylään, Mijakseen. Tie oli aika hyvä ja leväkin, paitsi yhdestä kohtaa. Kuski ajoi taitavasti ja nopeasti, palasimme hotellille jo ennen kello kuuttatoista.

Perjantain vietimme hotellilla ja läheisillä kaupoilla. Löysimme uuden suurehkon marketin, josta löytyi vaikka minkälaista ruokaa, tuoreita leivonnaisiakin. Leipomo oli marketin yhteydessä. Ostimme reilusti ruokatarviukkeita, ja söimme tästä lähtien 'kotona' kaikki ateriat. Viini ei paljoa maksanut; litran pahvitölkissä vain 0,86 centtiä litra. Kestomaito maksoi euron litra. Hedelmät olivat halvempia kuin meillä.


~~~~~~~~~~~~~~~~


Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein hyvää ja antoisaa perjantai-iltaa ja viikonloppua!
                         ♥ Aili-mummo ♥


32 kommenttia:

  1. kiitos taas kertomuksesta! hauska lukea noista tutuista paikoista, vaikka kauan jo onkin siellä käynnistä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, mummeli:)
      Ainakin jotain lienee muuttunut entisistä ajoista!

      Poista
  2. Kiitos matkakuvista ja tarinasta. Käymisen arvoinen paikka jos joskus sinne suuntaamme:)
    Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, varmaan monta muutakin paikkaa:)
      Samoin sinulle!

      Poista
  3. Ettekö tykänneet Espanjan ruuista? Sikäläinen ruokakulttuuri onkin jäänyt aika vieraaksi. Yleensä minulle matkoilla se ulkona syöminen on se kaikkein ihanin. Kotona kun saa ruokaa olla laittamassa yhtenään, joten on mukava lomalla päästä valmiiseen pöytään. Huoneistohotelleissa on sen verran tingitty, että aamu- ja iltapalat on laitettu itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me tykkäsimme, mutta kalliisiin ravintoloihin emme lähteneet!
      Matkatoverini tykkäsi olla kokkina..:)
      Ja varmaan olisimme syöneet ravintolassa, jos omassa hotellissamme olisi sellainen ollut!

      Poista
  4. Kiitos kun sain olla mukana kuvien myötä.
    Hyviä kuvia ja kerrot mukavasti.

    Mukavaa viikonloppua ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, ollos hyvä:)
      Samoin sinulle ja miehellesi!

      Poista
  5. Kiitos, kun sain olla mukanasi näin, ja etkö huomannut, matkasin taskussasi koko matkan ajan, hi!
    Hyvää perjantaita ja viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka, enpä arvannut tuota;)
      Kiitos, kuin myös sinulle!

      Poista
  6. Kiitos matkakertomuksesta ja kuvista,en ole sielläpäin käynyt kaunista
    näytti olevan, Hyvä että ovat lopettaneet ne härkätaistelut, aivan järjetöntä rääkätä eläimiä. Mukavaa viikonloppua Aili-Mummo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, ole hyvä:)
      Eivät ole lopettaneet, vaan juuri silloin ei ollut...
      Tuo areena on jatkuvassa käytössä...
      Kuin myös sinulle, Irma;)

      Poista
  7. Samaa hevosvankkuria minäkin kuvasin Mijasissa tammikuussa! Tutulta näytti maisemat, vaikka me vain bussilla pistäydyttiin siellä ja kiivettiin kylän ylärinteen kadulle ostelemaan pientä tilpehööriä matkamuistoiksi. Paljon suomalaiset viettävät lomiaan Mijasissa. Ja eihän sieltä ole pitkä matka alas Fuengirolaan, vaikka merenranta onkin matkan päässä - joten uida voi vain altaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, sepäs sattui..:)
      Siellä on ihan ikiomat turistihotellit...
      Fuengirolassa pistäydyimme myös, siellä asuu 20 000 suomalaista vakituisesti!

      Monet hotellimme asukkaista uivat myös altaissa, vaikka merenranta oli parinsadan metrin päässä...

      Poista
  8. Hieno ruokailusali teillä oli! Meren rannalla on ihanaa kun aina vähän tulee.

    No nyt sää sitten puutuit härkätaisteluun kun mää paasasin siitä jo tuossa sun aiemmassa jutussa. Katsos kun meillä on sinne kutsu poikineen mutta minä en ylitä rajaa ennen kuin härkätaistelut on kielletty, Kataloniassa on jo se tehty. Miten EU:ssa voi olla maa, jossa on urheilulajina eläinten mahdollisimman hidas kiduttaminen kuoliaaksi!

    Minusta espnajalainen ruoka on hyvää! Pelkäsitkl jotain vatsapöpöjä;) Minä sain sellaisen kerran Kreikassa ja se oli melkein kuolemaksi.

    Malagassa se meidän tytär aina...että jos sinne sitten häihin;) Ovat uhanneet huumata minut, että saavat rajan yli. Voipi seurata jännä kertomus vielä;)

    Sinäkään et sortunut turistikrääsään, ei se kiinnosta minuakaan. Usko tai älä, hyvä ruoka ja kirjakaupat, vaikka olisin maassa, jossa en edes kieltä osaa. Ostan taidekirjoja, kun ne maksavat Suomessa kultaa.

    Kiitos, tämä oli kiinnostavaa ja onneksi olemme yhtä mieltä Espanjan kansallisurheilusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena!

      Ulkoilmaravintoloita siellä kesämaassa riitti, ja mikäs siinä, mukavaa ja viileää on istua tuulen vilvoiteltavana puiden alla.

      Katalonia on siis edelläkävijä härkätaistelujen kieltojen suhteen. Toivoisinpa, että muuallakin maassa, jopa Andalusiassa, tekisivät kielto päätöksen.

      Ei tuo ravinto-asia pelosta johtunut, meillä oli ihan muu syy. Minulla ei koskaan ole ollut vatsatautia matkoilla, vaikka vatsani on hirveän 'ronkeli' mm. laktoosin suhteen.

      Kyllä Malagassa kannattaa käydä muutoinkin kuin häissä, vaikka loistava syy sekin on tutustua Malagaan ja sen ympäristöön.

      Minä ostin kirjoja aurinkorannikosta ja Gibralttarista neljä kappaletta. Luin niitä joutessani, kun en kirjoittanut matkapäiväkirjaa.

      Nuo sinun suosikkisi, hyvä ruoka ja kirjat, saavat minunkin siunaukseni:) Krääsä on krääsää eikä muuksi muutu. Tytöille ostin tietysti tuomisia, samoin miehille ja itsellenikin.

      Taidekirjoja minulla on kotona paljon, niitäkin ostan joskus lisää!

      Oikein hyvää sunnuntaita sinulle, Leena:)

      Poista
  9. Kuvien ja kirjoituksesi perusteella minulle iski matkakuume. Viime viikonloppuna olimme Inarissa, mutta nyt voisi matkustaa vaikka Teneriffalle.
    Terv. Mai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sepä hauskaa:))
      Teneriffalla en ole käynytkään!
      Kiitos, Mai; terveisin Aili;)

      Poista
  10. Hieno matka, paljon on nähtävää. Varmasti virkistävää katkaista syksy tällä tavoin.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, aimarii:)
    Onhan se erilaista ja antaa uusia virikkeitä!

    VastaaPoista
  12. Todella vanha kylä ja kirkko 1500-luvulta! Siellä ne säilyvät partemmin, kun rakensivat kivistä.
    Kylän talot näyttävät olevan ihan vieri vieressä. Varmaan rinteeseen on vaikeaa rakentaa. Voi olla, että ihmisillä on turvallinen olo kun asuvat noin liki toisiansa.
    Tuo kesäravintola näyttää tosi viihtyisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi siellä kunnioitetaan vanhoja kirkkoja:)
      Naapuri ei todellakaan ole kaukana espanjalaisista kylistä ja kaupungeista! Voi olla rakentaminen hankalaa, mutta niin voi olla asuminenkin.

      Kesäravintola on kesäisen näköinen:D

      Poista
  13. On kerrassaan upeita matkakuvia ja meininkiä ♥

    VastaaPoista
  14. Oi, oi, tuttuja paikkoja. Viime talvena kävimme Mijasissa monta kertaa aaseja tervehtimässä. Kaunista seurtua. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, tokihan muistan sen, olitte noin puolivuotta yhteen menoon ulkomailla.

      Kaunista on, kaunista:D

      Poista
    2. No on hienoja kuvia, ihan erilaisia kuin pohjois-karjalassa,ja luulisin ettäihmisetkin on aika erilaisia, meikä eikuitenkaan matkustais noin kauas, kun en ole suomeakaan kokonaan nähnyt, huomenna lähdemme sinne karjalaan katsomaan sitä lunta, jota täällä ei vielä ole, laitettiin hyvät talvirenkaat alle, ja täys talvi varustus mukaan, onhan nyt meillä talviloma.Äitejä pitää käydä katsomassa, ovat jo vanhoja molemmilla.

      Poista
    3. Pike, ei Espanja ole kaukana, vain noin viisi tuntia lentoa;) Helsinkiin ei ehtisi mennä muilla kulkuneuvoilla kuin lentäen, nopeammin! Olen suosinut suoria lentoja Joensuusta jo useita vuosia.

      Täällä on nyt liukasta. Talvirenkaat ovat tarpeelliset eli välttämättömät!

      Mukavaa matkaa Pohjois-Karjalaan äitienne luokse, pike:)

      ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥