Google+ Followers

tiistai 19. marraskuuta 2013

Aili-mummon kesä 2013

Leikkimökki ison koivun varjossa...


Nuppolassa omenapuut ja sireenit kukkivat jo toukokuun lopussa täysillä. Mummo kävi kameran kanssa niitä ihailemassa...Leikkimökki näyttää hyvin yksinäiseltä jostain syystä.


Kesäkuun alkupuolella kävimme sukulaisissa Porvoossa. Kuljimme serkkuni Veijon ja hänen vaimonsa Anjan, 'siivellä'. Joten kiitokset vielä kerran heille ja heidän tyttärensä Jaanan perheelle!

Porvoo on vanha kaupunki, perustettu jo 1380. Vain Turku on sitä vanhempi kaupunki.

Vanha Porvoo elää ja voi hyvin. Idyllisessä puukaupungissa on kunnostettu vanhat talot nykyaikaan sopiviksi. Pieniä liikehuoneistoja toimii niissä myös. Valitettavasti aikamme ei 
riittänyt niihin tutustumaan. 


Metropoliitta Ambrosius kahden serkkunsa seurassa kesäkuussa.


Ambrosius piti sukuvastaanoton asunnollaan Kallvikissa noin 30 hengelle. Meitä kutsuttuja oli pieni joukko äidin puolelta, enemmän Jääskeläisten sukua. Sain tutustua kahteen serkkuuni, jotka olivat Hilda-tätini sukuhaaraa. Toisen heistä kanssa olin ollut jo muutaman vuoden yhteydessä.  

Viimeksi kokoonnuimme vuonna 2007, jolloin juhlimme metropoliitan äidin syntymän 100-vuotispäivää Vatalan Iisakkilassa. Talon omistaa sekkumme, Kalevi Julkunen. Se on myös Ambrosiuksen lapsuudenkoti.


Kesäkuun 24. päivä, sunnuntaina, kiertelimme jumalanpalveluksen jälkeen Tohmajärven hautausmailla tutkistelemassa sukuhautoja. Tuo ylempi hautakivi on vanhalla hautuumaalla Mannisten sukuhaudalla. Kiven ylimmät nimet, Kustaa Immanuel Mannisen ja Leena Kokon nimet, ovat Tikkalan Mannisten esivanhemmat. Heidän jälkeläisiään on satoja kotimaassa ja ulkomailla. Leena Kokko oli kotoisin Polvijärveltä. 

Alla piispa Eino Sormusen ja hänen puolisonsa hautapaasi kirkon lähellä. Eino S. oli kauan aikka Kuopion piispana; hän oli hyvin tuottelias, kirjoitti hengellistä kirjallisuutta yli 50 teosta. Hänen muistelmateoksensa, Lapsuus maakylässä, on hyvin kaunis ja koskettava teos.  Tein siitä kirjasta yhden postauksen.

Tukkilaisnäytös Puhoksen perinnepäiviltä heinäkuussa.


Hauska ja mielenkiintoinen ohjelma oli Kiteellä Puhoksen perinnepäivillä, jonne menimme sunnuntaina miehen kanssa. Tein myös tästä postauksen 15.07.-13.

Hunttalan Matti oli tohmajärveläisten 
tämän kesäinen näytelmä. Ei vallan hauska,
mutta purevaa asiaa. Matti oli liikemies,
jolla oli omat kivenkovat periaatteensa.
Mattia esitti edessä oleva Teemu Jaatinen.















Heinäkuun lopussa pääsimme vierailemaan 'Paratiisissa', josta tein postauksen. Kuvassa Mari-emäntä Aili-mummon kanssa. Talvella Marin 'kukkia' ovat valoköynnökset, joita onkin sitten monessa paikassa ulkona.

Syyskuun loppupuolella vierailimme Espanjassa Costa Del Solilla, eli Aurinkorannikolla. Siellä jatkui yhä kesä 2013. Lämmintä oli, mutta ei kuumaa.
Mijaksen kylä oli eräs turistipaikka muiden joukossa. Kylässä oli oma härkätaisteluareena.

Vieressä olevassa kuvassa oli ulkoilmaravintola puiden varjossa. Tein Aurinkorannikolta ja Gibralttarista neljä postausta.

Värtsilän näytelmäryhmä esitti Pienyrittäjä Pöntinen ja Bisnesenkelit näytelmää (alla), joka oli hulvattoman hauska ja hyvin harjoitettu esitys. Kuvassa Pöntinen vaimoineen. Jostain syystä vaimo sai tarpeekseen Pöntisestä, ja lähti 'nostelemaan'!



Tässä nämä viime kesän ilonaiheet, joista voin olla kiitollinen...
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää marraskuun kolmatta viikkoa!
                               Aili-mummo

26 kommenttia:

  1. Aili Mummolla on ollut antoisa ja hyvä kesä, paljon kivoja tapahtumia ,juttuja ja iloista seuraakin.
    Kuulostaa kivalle.
    Mukava kertomus ,oli hyvä lukea ja kauniit mielenkiintoiset kuvat ja ihmiset.
    Hyvää marraskuun sateista iltaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seijastiina, kuin myös sinulle ja Oonalle:)
      Mummokin on (lähes) tyytyväinen.♥
      Ihanaa tiistai-iltaa sinulle:)

      Poista
  2. Kiva postaus viime kesän tapahtumista. Mukavasti oli koonnut kuvien kera ilon aiheitasi ja käyntikohteita. Nyt on niin pimeää päivälläkin kun ei ole lunta valoa tuomassa, että ilonpisaroita tarvitaan.
    Nätti leikkimökki kaipaa leikkijöitä. Upeasti on ison puun varjossa ja syreenien kainalossa. Mutta kukapa tietää, jos pienet jalat sinne tepsuttavat...tai ainakin hyvät haltijat ja tontut leikkimään.
    Postauksiasi on aina mukava lukea, niistä saa aimo annoksen elämänviisautta ja ilonpisaroiden pirskuttelua. Olet lempparibloggaajani, luen kaikki vaikka kommentointini on kömpelöä.
    D;<< kivat sulle Aili-mummo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anja-Regina, olet ihana ihminen!♥
      Uskon, että ensi kesänä on leikkijät paikalla, nuorin täytti jo viisi vuotta. Ja tontut sekä hyvät haltijat ovat aina tervetulleita leikkimään tähän mökkiin:)

      Toivotan sinulle optimismia ja elämäniloa, niitä me kaikki tarvitsemme pimeinä aikoina!

      Kivat sinullekin, Anja-Regina♥ ♥ ♥

      Poista
  3. Sinulla on ollutkin kiva kesä on mukava muistella niitä kuvien keraa
    Mukava kertomus kiva oli lukea. Kiitos Aili Mummo ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma:)
      Arvelin, että tarvitsen itsekin muistin 'verestystä'!
      Oikein ihanaista tiistai-iltaa sinulle, Irma.♥

      Poista
  4. Hieno kesä sinulla Aili! Paljon mukavia käyntikohteita ja ilonaiheita muistona ♥
    Näitä on kiva lukea ja katsella kesää kuvissasi!
    Hyvää marraskuuta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Minttuli:)
      Paha kun en osaa kollaasia tehdä, sinulla se syntyy:D
      Oikein hyvää marraskuuta myöskin sinulle!♥ ♥

      Poista
  5. Hieno kesä sinulla on ollut,paljon kivoja juttuja ja muisteloita.Mukavaa viikkoa .♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella:)
      Kiitos, Ritva, kuin myös sinulle.♥

      Poista
  6. Sulla on ollut paljon iloisia ja mielenkiintoisia tapaamisia kesällä.
    Paljon on jäänyt mileeenpainuvia tapahtumia ja kivoja juttuja ja Espanjan lomakin vielä.
    Oikein hyvää marraskuun loppua, ja hyvää tiistai iltaa sulle Aili-mummu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukiinmenevää, paikkasi hieman edellisen kesän menetystä:)
      Kiitos, Harakka, samoin sinulle hyvää marraskuun loppupuolta!♥

      Poista
  7. Lämmin kiitos kesäkatsauksestasi! Olipa mukava päästä kuvien kautta mukaan ilonaiheisiisi.

    VastaaPoista
  8. Onpa ihania kuvia! Tuo huomioni kiinnittäjä oli nyt leimukukkapenkki, jossa valkoista ja vaaleanpunaista. Mammallani oli aina vaaleanpunaista ja nyt siitä on siirretty osa äitini kukkapenkkiin.

    Uskontoa ja rotua ei saa kuulemma nykyään kysyä, mutta...oletko ortodoksi? Ei tarvitse vastata...ellet halua.

    Vahvaa viikon jatkoa sinulle Aili-IhaNainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että pidit kuvista:)
      Marilla riittää ihania kukkia...
      Mukavaa että äitisi jaksaa vielä hoitaa kukkapenkkejään!
      En ole ortodoksi eikä Ambrosiuksen sukukaan ole, hän itse on käännynnäinen. Minun äitini ja isovanhempani olivat ortodokseja. Äiti kääntyi luterilaisuuteen naimisiin mennessään.

      Kiitos, samoin sinulle, Leena-Iki-IhaNainen ♥

      Poista
  9. Vilkas kesä :) Kiva lukea kesästä näin harmaana, kylmänä päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maaria:)
      Ihanaa olisi minustakin ♥

      Poista
  10. Vaikuttaa sopivalle kesälle. Sellaiselle, jossa oli menemistä, mutta myös paikallaan olemista. Kesäteatteri se on edelleenkin käyntilistallani, ei viimekään kesänä keretty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mine, ihan kivasti oli vaihtelua:)
      Käyt sitten Suomeen tultuasi, jos siltä tuntuu ♥

      Poista
  11. Teillä on ollut mukava kesä. Monenlaista matkaa, ja seuraa.
    Kiitos kesämuistoista.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Aili ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Sylvi-ystävä:)
      Ole hyvä!
      Samoin sinulle ja läheisillesi♥ ♥

      Poista
  12. Leikkimökkiä ei mulla ollut, vintissä sahanpurujen joukossa leikittiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...varmaan silti hauskaa oli?
      Ei ollut minullakaan. Me leikimme usein navetan vintissä:)
      Kaunista viikonloppua, Hannele ♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥