Google+ Followers

maanantai 25. marraskuuta 2013

Maria Kallio - Extra

Maria Kallio on useimmissa Leena Lehtolaisen dekkareissa esiintyvä poliisi, josta tämä opas- ja ihailijakirja, Maria Kallio Extra, on tehty. Alaotsikkona on Kevyttä ja vakavaa Leena Lehtolaisen komissariosta. Toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa. Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki (2013). ISBN 978-951-31-7131-5. Kirjassa on 211 sivua tekstiä kuvineen. 

Sisältö on seuraava:
Kuka on Maria Kallio; 12 Murhatarinaa; Maria Kallio muiden silmin; Kolleegat kimpussa; Leena Lehtolainen: Kaksi aikaisemmin julkaisematonta novellia; Tiesitkö tämän Maria Kallio romaaneista (tietokilpailukysymykset); Bar and Grill (Antti Kokkaa); Ave Maria. Lainasin (=mies lainasi) kirjan kirjastosta.

Aikojen saatossa olen lukenut monia Leena Lehtolaisen Maria Kallio dekkareita, ja olen pitänyt niistä. Yleensä dekkarisankarit ovat miehiä, mutta Lehtolainen on halunnut laittaa päähenkilöksi naispoliisin. Kallio dekkareita on ilmestynyt kahdenkymmenen vuoden aikana 12 kappaletta, ja mtv3:lla sarjassa, joka 2002 lähetettiin. Kallio-romaanit ovat olleet kansainvälisiä suosikkeja; niitä on käännetty yhteensä 28 kielelle tähän mennessä. 

Leena Lehtolainen asui kasvuvuotensa Outokummussa, joten häntä pidetään pohjoiskarjalaisena. Useimmissa elokuvissa on päähenkilön esittäjä ollut Minna Haapkylä; punatukkainen nainen, kuten kirjailija itse, LL.

LL on kirjoittanut alun Kuka on Maria kallio, Kaiken alku on arvoitus, jossa kirjailija kertoo omasta lapsuudestaan. Hän oli oppinut lukemaan viisivuotiaana, päiväkirjoja hän on kirjoittanut seitsemän vuotiaasta alkaen. Kirjallinen inspiroija oli ollut Agatha Christie, jonka tuotantoon hän on perehtynyt perusteellisesti. Äkkiä onkin toukokuu, LL:n ensimmäinen romaani, syntyi kirjailija ollessa vasta 12v. LL suoritti yliopisto-opintoja mm. kirjallisuustiedettä. LL huomasi, ettei oikeastaan kukaan ollut kirjoittanut naisesta rikostutkijana. Niinpä LL valitsi naispoliisin romaniensa päähenkilöksi, ja nimesi hänet Maria Kallioksi. Koska LL itse asui Espoossa, tuli Maria Kallion sijoituspaikaksi Espoo.

Vielä 1990-luvun alussa rikosromaanit olivat marginaalikirjallisuutta, mutta jo monia vuosia dekkarit ovat muuttuneet lukevan kansan suosikeiksi. LL kertoo, että hän haluaa rikosromaaniensa kautta vastustaa väkivaltaa.

Maria Kallio esitellään joka puolelta tarkkaan lukijoille. Hänen persoonansa ja koulutus, Pieni Maria Kallio sanasto, jossa tulee ilmi puoliso, Antti Sarkela, Arpikylä (Outokumpu), joka on myös Marian lapsuudenkaupunki. Kuparisydän on sijoitettu LL:n ja Maria K:n lapsuudenkaupunkiin, Arpikylään (Outokumpuun), jossa aikanaan sijaitsi Outokummun kuparikaivos. Outokummussa tämä teos esitettiin myös näytelmänä.

Maria Kallio saa miehnsä Antti Sarkelan kanssa myös kaksi lasta, tytär Iida, ja poika Taneli.
Maria ehtii käydä työssä myös Afganistanin pääkaupungissa, Kabulissa erityistehtävissä.
Miesväessä herättää pahaa verta se, että nainen on jättänyt miehensä selviytymään yksin.

Kirja päättyy tietokilpailukysymyksiin ja Marian miehen, Antti Sarkelan, ruokaresepteihin, joita tosin ei ole paljon.

Tykkäsin lukea tämän kirjan, olen Maria Kallion ja Leena Lehtolaisen ihailija. Onnittelut tälle kuuluksi tulleelle naisdekkaristille Leena Lehtolaiselle ja hänen romaanihenkilölleen, Maria Kalliolle!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan oikein hyvää alkanutta marraskuun viimeistä viikkoa teille, hyvät lukijani:)
                                  Aili-mummo


12 kommenttia:

  1. Itse luen parhaillaan Lehtolaisen Rautakolmiota, joka pääsi vahingossa tulemaan kirjakerhosta.

    Ihan sujuvaa tekstiä. Eilen kuitenkin uni painoi silmiä niin, että jätin loppuratkaisusivut täksi illaksi.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakerhossa minäkin olen, siinä Suuressa Suomalaisessa:)
      Hyvin kirjoitettuja nämä Lehtolaisen kirjat ovat...
      Loppuratkaisujen aikaan kannattaa olla silmät auki ja nukkumatta;)
      Samoin sinulle!♥

      Poista
  2. Kiitos samoin sinulle aili hyvää marraskuun loppua ♥ ♥

    VastaaPoista
  3. Takuulla mielenkiintoinen kirja.
    Hyvää marraskuun vika viikkoa Aili Mummo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tosiaan on!
      Kiitos,kuin myös sinulle, Seijastiina.♥

      Poista
  4. On mielenkiintoinen kirja Kiitos Hyvää Viikon jatkoa Aili Mummo!♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet lukenut näitä Maria Kallio-dekkareita, antaa tämä kirja niihin jotain lisää:)

      Kiitos, Irma, samoin sinulle.♥

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hannele, jos luet LL:n Mario Kallio kirjoja, tästä saat lisätietoa niihin!
      Ole hyvä vaan, Hannele:)

      Poista
  6. Varmasti on mielenkiintoinen kirja.
    Hyvää marraskuun loppua sulle Aili mummu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka:)
      Samoin myöskin sinulle.♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥