Google+ Followers

lauantai 7. joulukuuta 2013

♥ Oi mitkä juhlat! ♥

Presidenttipari Jenni Haukio ja Sauli Niinistö tulemassa Tamperetaloon.

Minä elän nyt niin että kuoltuani
jumalakin itkee sitä,
että loi ihmisen ainutkertaiseksi.

- EEVA KILPI -
Orkesteri ja yleisö ennen esityksen alkua.



Eilen nähtiin seremonia, jota monet muistelevat ääneen kaiholla: Presidenttiparimme itsenäisyyspäivän vastaanotto Tampere-talolla. Ei ikuista hytkytystä Tonava kaunoinen kameroiden loisteessa, kuten on nähty näihin aikoihin asti.

Ohjelma oli kasattu eri kirjailijoiden lyhyistä teksteistä ja musiikista. Ohjelman alkupäässä lauloi vanha tekijä Vesa-Matti Loiri. Monien rakastama ja useiden inhoama esiintyjä. 

Parhaimmillaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa seurasi yli kaksimiljoonaa ihmistä.
Duudsonit esittelyvuorossa.


Neljä komeaa miestä nahka-asuissaan olivat Duudsonin veljekset. Pohjalaisen miehen kansallispuvun mukaan tehty komea nahkatakki ja helapäävyö ilman puukkoa, oli minusta parhaita miestenpukuja, joita olen nähnyt. Musta oli illan suosituin väri; ehkä synkkä mutta juhlava väri. Kansallispukuja oli myös huomattavan paljon, ja ainakin yksi muinaispuku.


Rouva Haukion puku oli myös vaikuttavan kaunis ja hyvällä maulla tehty. Samoin hänen tukkalaiteensa. Rouvan huulilla karehti hyvänsuopa hymy koko ajan. Sanonpa, ettei näin hyvää pr-naista Suomella ole ollut koskaan ennen. Myös illan ohjelmansuunnittelussa Jenni Haukiolla oli oma osuutensa, josta kiitokset hänelle!

Yleisö asettuu paikoilleen.

Tampere-talo esiintyi edukseen. Rouva Pauliina Ahokas puolisoineen oli tietenkin illan kutsuvieraiden joukossa. Rouvan koti- ja kasvupaikka oli Siilinjärvellä. 

Tämä presidenttiparimme itsenäisyyspäivän vastaanotto on suosituimpia ohjelmia Ylen historiassa. Pohjois-Karjalastakin oli ennätysmäärä kutsuttuja tähän tilaisuuteen, mm. taiteilija, tohtori Anna-Liisa Alanko, kutsuttuna omilla ansioillaan eikä vain lahjakkaiden lapsiensa takia. Musiikin Alangon lapset perivät isältään, Voitto Alangolta. Anna-Liisa tunnetaan monista runoesityksistään. Hänen tohtorinväitöskirjansa aihe oli runoilija Immi Hellén. 

Olen ollut useissa Alangon esityksissä katsojana, sekä muutamilla runokursseilla mukana. Siinä hioimme hänen valitsemansa runot esityskuntoon yhtenäiseksi ohjelmaksi.

Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein hyvää viikonloppua ja toista adventtia!
                       Aili-mummo

Ps. Kuvat on Ylen-lähetyksestä juhlavastaanotosta pe 06.12.2013. Kuvat ovat minun ottamiani.

40 kommenttia:

  1. Tämänlaisen julan toivoisi toisenkin kerran. Oli paljon mielyttävämpi kuin linnan juhlat koskaan. Näissä näkyi niin huolelleinen ja kaikki huoiooanottava sisältö Ja mikä parasta, vihdoin oli useampi sotaveteraani saanut kutsun juhlaan, lottiakaan unohtamatta. ja juhlassa oli muutenkin paljon vieraita, jotka eivät niitä turhia julkkiksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että linnan juhlat muuttuisvat edukseen ja saisivat uutta ohjelmaa. Uskonkin Saulin ja Jennin vievän asiaa siihen suuntaan.
      Totta kai veteraaneja pitäisi kutsua enemmän, samoin lottia näihin itsenäisyysjuhliin. Turhat julkkiset saisivat jäädä kotiin, kutsumatta!

      Oikein hyvää toista adventtia sinulle ja Himmulle:)

      ♥♥

      Poista
  2. Oli tosi onnistuneet juhlat Tamperetalossa.Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siis samaa mieltä, ritva:)
      Kuin myös sinulle ja läheisillesi.♥

      Poista
  3. Duudsonit (ei doodsonit) oli ehdottomasti paras näin pohojalaasen mielestä tietennii...
    (pieni vihje: korjaisitko tuon Paulin Sauliksi)
    Hyvää Joulun odotusta Pohojammaalta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulleriina, kiitos korjauksesta!
      Ihmettelen miksi laitoin Saulin Pauliksi:)
      Kiitos, Ulleriina, samoin myös sinulle.♥

      Poista
  4. Hieno konsertti herkisti, jäi hyvä mieli näistä juhlista. Duudsonit olivat edukseen ja presidentin puoliso kaunis ja herttainen. Olen kuullut hänestä pelkkää posiitivista myöskin hänen työhönsä liittyvissä asioissa ( Turun kirjamessut)

    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma oli aika kiireisesti esitetty, joten vähempikin olisi riittänyt.
      Anteeksi että en muistanut kaikkien kirjoitusta tarkistaa, mutta tein sen nyt. Jenni Haukion uskon olevan mahdollisimman miellyttävä kumppani työasioissa.

      Kiitos, samoin sinulle, Minttuli♥

      Poista
  5. Minustakin nämä oli hienot juhlat! Ainakin itse olisin mieluummin tuollaisissa jossa on ohjelma, kun vaan tanssia ja seisoskelua. Tarjoilutkin näytti tosi herkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kiva että pidit näistä juhlista:)
      Linnassa tuntui vaikealta katsoa tanssimista, kun kaikki veivasivat valssia yhtäaikaa, ja tuskan hiki loisti otsalla...
      Aivan niin, oli kasattu kasa herkkuja, joissa oli valinnanvaraa!

      Poista
  6. Hyvää toista adventtia myös sinulle Aili-mummi :)
    Juhlista en tiedä, kun en ole koskaan ollut niistä kiinnostunut, telkkari oli kyllä auki ja katsoin nuoren kapellimestarin haastattelun ja kirjaa lukiessa kuulin musiikin hienon pauhun. Konserttitalo on tuttu paikka, olen käynyt siellä katsomassa musikaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sinä olet harvinaisuus:)
      Varmaan pidät tuosta Tampere-talosta; akustiikka tuntui hienolta!
      Leppoisaa sunanuntaita sinulle♥

      Poista
  7. Kiitos tästä postauksesta.
    Itse en nähnyt linnan juhlia.
    Voisikohan ne nähdä jälkeenpäin.
    Kaikki jotka katsoivat sanoivat että paras linnanjuhla , mitä koskaan on ollut.
    hyvää pyhää sinulle Aili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, uskon että Areenalta tai mtv3:n Katsomosta voi katsella näitä juhlia netin kautta. Olen samaa mieltä, Sylvi; aloittivatkin jo hieman yli viideltä ip.

      Hyvää sunnuntaita eli toista adventtia sinulle, Sylvi♥

      Poista
  8. Kiitos Aili postauksesta. Minusta itsenäisyyspäivän juhla oli todella ikimuistoinen, tykkäsin kovasti sekä musiikista että lausutuista. Oli hienosti punottu yhteen. Miksei näin voisi jatkaa myös tulevina vuosina!
    Ja tietysti tykkäsin myös pohojolaasista veljeksistä. Olivat ilo silmälle.
    Muuten pukeutuminen oli vähän hakusalla, jopa muutamia ylilyöntejä molempiin suuntiin. Mutta kuvastaa tätä katajaista kansaa kenties.

    Mukavaa huomista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Aili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anja:)
      Näihin juhliin ei ehtinyt pitkästyä, kuten moniin aikaisempiin!
      Varmaan juhlapaikan valinnalla voi olla merkitystä ohjelmaan. Tampere-talolla ei ollut tilaa tanssia, mutta voi mikä katsomo valoineen ja tehosteineen:)

      Minäkin tykkäsin pohojalaasista pojista, olivat tosi komeita nahka-asuissaan! Jokainen tuumaa omassa päässään tai tuumaa sitten jonkun itseään viisaamman kanssa. Kansallispukuja oli harvinaisen paljon. Onkohan niiden arvostus nousussa? Muutama kansallispuku oli myös ainakin Lapin miehellä, ja hänen rouvallaan.
      'Katajainen kansa' ei aina osaa valita oikein, mutta ainahan voi kysyä itseään viisaammilta.

      Kiitos, Anjuska, samoin sinulle & prinssipuolisolle:)

      ♥ ♥

      Poista
  9. Kyllä oli kaunista ja herkkää, linnan juhlat sais olla aina tuollaiset, mutta vieraita voisi kutsua tavallisista työpaikoista, etteiaina olis joku jotain ansainnut tai jokin hyvä ammatti, minusta esim. siivoojat pitäis nostaa arvokkaisiin ammatteihin, ajatella jos ei olis siivoojia. No pääsihän se Tohmajärven likka sinne haastateltavaksi,niinkuin aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pike, olet ihan oikeassa, tavallista kansaa voisi kutsua, jos kutsujat arvostavat oman maan työväkeä.

      Katri-Helena on niitä kansan kestosuosikkeja, mutta A,mbrosiusta en nähnyt. Lieneekö ollut sillä tavoin, että vain ev.lut. kirkon arkkipiispa ja ortodoksien arkkipiispa kutsutaan?

      Leppoisaa sunnuntaita ja toista adventtia sinulle, Pike:)

      Poista
  10. Tulevinakin vuosina voisi järjestää vastaavanlaisen tapahtuman kuin tuo Tamperetalon tilaisuus. Se todella kertoi hienolla tavalla itsenäisyydestäme; ei aina ja ikuisesti niitä ikivanhoja sotajuttuja! Sen Tuntemattoman sotilaankin voisi Yle panna jo naftaliiniin. Sen sijaan on hineo tapa kutsua juhliin niitä miehiä, jotka ottivat yli puoli vuosisataa sitten osaa taisteluihin. Eikä olisi hassumpaa kutsua mukan noita Piken ehdottamia ihan tavallisia kansalaisiakin ja jättää pois muutamia pintaliitäjiä. Tyylikas nainen tämä Jenni Haukio - järkeäkin on päässä ja tunnetta rinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula:)
      Olen samaa mieltä, että tanssit voisi jättää väliin, kun linnassa on niiden aikaan yletön tungos ja kuuma kuin pätsissä! Toki rintamamiehet ja invalidit sekä lotat saavat aikansa olla kutsuvieraita itsenäisyysjuhlissa, eikä tavallisiakaan työihmisiä pidä 'katsoa ylen', vaan kutsua mukaan eri maakunnista.

      Jennillä on hyvä maku ja hänellä on myös pätevät neuvonanatajat. Kaunis nainen ja järkevä muutoinkin. Tuntee myös kotimaista kirjallisuutta.

      Oikein mukavaa sunnuntaita sinulle, Tuula♥

      Poista
  11. Kyllä oli komeat juhlat ja mielenkiintoista katsottavaa.
    Duutsoneista en kyllä pidä ,vaan Vesku vallan ihana aina.
    Ihanaa iltaa Aili mummo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijastiina, ihanat juhlat, ei voi muuta sanoa:)
      Duudsoneita en ole seurannut, mutta nuo puvut olivat minusta ihanat!
      Vesku herättää monen suuntaisia ajatuksia...

      Samoin sinulle, Seijastiina.♥

      Poista
  12. Käypäs vilkaisemassa blogiani, voitit arpajaisissa ja saat valita sukat ensin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta?
      Lämmin kiitos sinulle, valitsin jo. Lue sähköpostistasi♥
      Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle, Beate:)

      Poista
  13. Mikä parasta: tämä upea juhlashow oli tehty meille kaikille katsojille. Nyt emme olleet sivullisia tirkistelemässä miten toiset juhlivat. (Ja taisikin meillä olla mukavammat istumapaikat kotisohvillamme, ei kiristänyt korsetti ei kaulus ;)) Jospa tästä alkaisi uusi käytäntö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjattah, oikeassa olet: tällä tavoin emme tosiaankaan olleet tirkistelijöitä, vaan 'juhlavieraita'. Oikein hauskaa oli seurata presidenttiparia ja juhliin pukeutuneita kutsuvieraita. Olisi ihan kiva, jos käytäntö muuttuisi joka vuotiseksi...

      Hyvää viikon jatkoa sinulle, Marjattah♥

      Poista
  14. Peikkokin istui metsässä kivellä ja kuunteli juhlien kaikuja. Hännälle tuli kyllä vähän kylmä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntä ei tainnut tykätä näistä juhlista, voi-voi..:)
      Mukavaa että Peikko kuunteli:D

      Poista
  15. Tässä vielä yksi kommentti, vaikka taitaa kommenttivyöryyn vastaamisessa olla sinulla kova homma. Juhlat olivat upeat, eikä paikkakaan ollut hassumpi. Myös isäntäpari juhlassa ja juhlan suunnittelussa onnistuivat loistavasti. Toiveena olisi joskus päästä vaikkapa konserttiin Tamperetalolle. Lähituntumaan olen jo päässyt, sillä kävimme viime kesänä viereisessä Sorsapuistossa parin lapsenlapsen kanssa, josta osoituksena kuva profiilissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mauri, hauskaa että kommentoit, tervetuloa:)
      Sinullahan on sitä jälkikasvua Tampereella, varmaan pääset konserttiin kun niin haluat♥

      Tamperetalo on h i e n o:))

      Poista
  16. Minäkin tykkäsin näistä juhlista enemmän kuin niistä tanssi juhlista. Kuuntelin ja katselin koko ohjelman iloiten suuresti hyvin valitusta ohjelmasta. Tälläinen tapa saisi olla useimmin, voisivat tanssia sitten myöhemmin ihan ilman kaneroita. Tamperetalo on tosi upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisumarjatta!

      Sinäkin tykkäsit, sepä mukavaa:)
      Niin tosiaan saisi olla, silloin olisimme kaikki kunniavieraita:D
      Nuo tanssit ovat yleensä hullunkurisia ja hikisiä tilaisuuksia...

      On tosiaan upea tuo Tampere-talo:)

      ♥ ♥

      Poista
  17. Nyt todella nautti Itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsoessaan Me kaikki saimme olla tavallaan siellä mukana hienoa ohjelmaa seuratessamme, eikä vain sivusta kurkkimassa toisten ilonpitoa. Erittäin arvokasta oli, kun sotaveteraaneja ja lottia oli kutsuttu niin paljon. Tällaisia juhlat saisivat olla joka vuosi, vaikka samanlaisia taitaisi olla vaikea toteuttaa Presidentinlinnassa. Hyvää adventtiaikaa sinulle, Aili-mummu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nummentonkija, olen samaa mieltä kanssasi!
      Sen kyllä huomasin, että lottia ja sotaveteraaneja oli mukana melkoisen runsaasti.

      Ehkä vaikea toteuttaa linnassa, samanlaisia juhlia. Etenkin tuon esityspaikan suhteen, linnassa ei sellaista salia ole.

      Kiitos toivotuksista, Nummentonkija, samoin sinulle:)

      Poista
  18. Oli todella erilaiset itsenäisyyspäivän juhlat. Tampereen kongressikeskus oli oikein edustava juhlapaikka. Kutsuvieraslistalle oli tänä vuonna pääsyt tavallisempaakin väkeä ihan omin ansioin. Siellä näytti olevan useita kyläyhdistysaktiiveja. Luulenpa, että presindenttipari arvot tulivat esiin jo vieraslistan kirjoittamisessa. Ehkä nyt oli enemmän omin ansioin kuin viran puolesta -väkeä.
    Luulenpa, että Sauli ei ole mitään tanssimiehiä, kun oli tanssit vaihtanut ohjelmalliseen osuuteen. Idea oli hyvä, mutta toteutus ehkä vähän liian raskas ja "silppuinen".
    Duudsonit olivat komeita ja tuo vanha pohjalaismiehen juhla-asu oli erittäin onnistuneesti muokattu nykypäivän asusteeksi. Miehiä pukevat hyvin nuo koristeelliset vyöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, yhdyn mielipiteeseesi:)
      Se on minusta hyvä, että tavallisia ihmiäkin arvostetaan. Kyläyhdistykset ja niiden vapaaehtoinen toiminta ovat tärkeitä.
      Luultavasti niin, mutta ohjelma oli "silppuista" ja raskasta, kuten sanoit.

      Myös Duudsonit olivat komeita pohjalaisine pukuineen & asusteineen. Ihan samaa mieltä olen kanssasi, Irene.♥

      Poista
  19. Aili, olen sama mieltä kanssasi: ihanat, ikimuistoiset juhlat meille TV:n ääressä istuvillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, Anna, toisia tämänkaltaisia juhlia lisää:)
      Hyvää viikonloppua sinulle.♥

      Poista
  20. Kuvittele, minä katsoin linnan juhlat vain kun oma edesmennyt anoppini oli siellä ja minusta hänellä oli illan kaunein puku!

    VastaaPoista
  21. Anoppisi oli sinulle rakas..♥
    Minä kyllä katson vuosittain, minusta juhlat ovat olleet suorastaan hauskoja:)
    Mutta vuoden 2013 itsenäisyysjuhlat poikkesivat edellisistä edukseen!

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥