Google+ Followers

torstai 31. tammikuuta 2013

Kissamaista elämää tilastojen valossa

Misu-kissa  parhaina päivinään...

MEIDÄN KISSAT

Meidän kaksi kisaa
syö ja juo ja pissaa
niinkuin kaikki muut
pikku simasuut.

Mutta muuten ne on hienommat!

Niiden äänetkin on vienommat
kun ne naukuu
     nirun narun
     lirun larun
     pirun parun
kinastellen keskenään
kumpi ensin hellimään
pääsee emäntäänsä,

kumpi ensin kellimään
pääsee syliin lämpimään,
kainaloon saa päänsä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

KALIKOO-KISSAN KAKSOISELÄMÄ

Kalikoo-kissalla on musta takki,
valkeat liivit ja punainen lakki
ja jalassa metsästyssaappaat.

Mutta unten mailla se ylleen puki
samettiviitan ja kreikkaa luki
ja tutustui antiikin historiaan
ja kirjoitti kalikoo-mitallaan
runoja oudosta unestaan
jossa se oli Kalikoo-kissa
jolla oli kirjavat metsästyssaappaat
valkeat liivit ja musta takki
ja päässä punainen lakki.

- KIRSI KUNNAS -
teoksessa Tapahtui Tiitiäisen maassa (2004)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kyllä tämä netti on ihmeellinen väline, täällä tutustuu aina uusiin ja joskus entisiinkin ihmisiin. Useilta täältä Tikkalasta tai Tohmajärveltä lähtöisin olevilta ihmisiltä tai heidän jälkeläisiltään, olen saanut postia, ja mikä onkaan sen hauskempaa. Sukuanikin olen saanut tavata tämän netin kautta, joista en ole kuullut moneen vuosikymmeneen. Ja uskon että heitä on vielä paljon enemmän, jotka eivät uskalla ilmoittautua, vaan lukevat blogiani salaa. Lukijakunta on kasvanut tasaisen varmasti, ennätys oli muutama päivä sitten, noin 350 henkeä yhden päivän aikana. Jos olisin yhtä ahkera postaaja kuin jotkut muut, lukijamäärä voisi olla vielä paljon suurempi, mutta hyvä näinkin...

Eniten on luettu postaustani Herra Pii Poo ja Kirsi Kunnas ......1323 kertaa
toisena on Afrikan morsian naurattaa Tohmajärvellä.................1298  -"-
kolmantena on Riikka Pulkkinen: Raja.......................................489  -"-
neljäntenä  on   Marmoria ja "mukuloita"....................................362  -"-
viidentenä on Joulumakkarat ja muut entisajan jouluruuat............323  -"-

Tuolla Pulkkisen Rajalla tuntuu olevan vientiä. Kahdella näistä jutuista ei ollut edes kuvia. Postailin alussa toista vuotta ilman niitä, kunnes vihdoin uskalsin opetella kuvien laiton. 

Sekin on ihmeellistä, että blogia voidaan lukea missä maassa tahansa ja millä kielellä tahansa.
Tilastot näyttävät lukijoita olevan 10 eri maasta, suurin lukijakunta minulla on Suomen jälkeen Yhdysvalloista, seuraavina Ruotsi ja Venäjä.

Olen oikein iloinen ja otettu, että lukijoita on, vaikkakin kaikkein parhaita lukijoita ovat ne, jotka jättävät jonkun kommentin lukemansa jälkeen. Palautetta on kiva saada ja kiva antaa, teen kommentointeja ahkerasti myös toisille blogisteille. 

Miten hurjasti aika rientääkään, olemme jo tammikuun lopussa AD 2013. Huiskis vaan ja vuoden loppu on käsillä!  

Seuraavaksi on keskityttävä kaksostyttöjen synttäreihin. Lahjat on laitettava pakettiin, ja sitten pukeudutaan shakettiin, vai miten se Kirsi Kunnas asian ilmaisisi...Ja pian päästään Yhteisvastuun kanssa kiertämään kyliä...

Oikein mojovaa torstai-iltaa teille, rakkaat lukijat!                              
                            Aili-Mummo


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja ahdistelija

Sorry, kiiltävä kansi on vaikea kuvata...



Matti Yrjänä Joensuu (1948-2011) on mainetta niittänyt suomalainen dekkaristi. Hän oli poliisi, joka käytti kirjoissaan hyödyksi poliisin ammattitaitoa ja tietämystä. 

Romaani(e)n päähenkilö on vanhempi konstaapeli Timo Harjunpää. Poliisina Joensuu toimi vuodesta 1973 vuoteen 2006, jolloin jäi eläkkeelle. Joensuu kirjoitti kaksitoista poliisiromaania, viimeisin niistä ilmestyi vuonna 2010.

Joensuun romaaneista on tehty elokuvia, TV-sarjoja, kuunnelmia ja näytelmiä.

Tämä kirja, Harjunpää ja ahdistelija, on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1981 Otavan kustantamana. Uusi painos siitä on otettu 2007. Siinä on 288 sivua. ISBN-13: 978-951-1-21710-7

Väkivalta tulee kirjan sivuilta tutuksi, kun siirrymme Helsingin yöhön ja sen elämään.
Monia naisia on raiskattu tai yritetty raiskata
Pajamäki - Pitäjänmäki - Munkkivuori alueella. Myöhäisiä lenkkeilijöitä ja jalankulkijoita ahdistellaan ja raiskataan pusikoista käsin. Vähin erin alkaa poliisille muodostua jonkinlainen kuva rikostentekijästä. 

Löytyy myös kuollut nainen, joka oli oikaissut autolta polkua pitkin kotiinsa päin, mutta ei ehtinyt, vaan hänen, kahden pienen lapsen äidin, elämä päättyi rusentavalla tavalla. Tapaus sattui Talin kartanon metsikössä, missä tappaja oli ollut piilossa. Raiskattu ja pahoinpidelty nainen oli löydetty hengissä ja viety ambulanssilla Töölön sairaalaan. Naisen korvista oli tullut verta, joka merkitsi tavallisesti kallonpohjan murtumaa. Tekijää etsittiin koirapartion voimin, tuloksetta. Pääteltiin myös, että nainen oli kaatuessaan lyönyt päänsä kiveen, josta löytyi hiuksia ja verta.

Harjunpää käy uhrin kotona ilmoittamassa aviomiehelle tapahtumasta:  
   "Teidän vaimonne  on viety Töölön sairaalaan," Harjunpää sanoi; hän vihasi itseään ja sitä että seisoi siinä tietäen sen minkä tiesi. Hän ojensi ajokortin Yliluomalle (uhrin miehelle) joka vilkaisi siihen vain kerran.
   "Marian se on," hän sanoi tukahtuneesti...
   "Hänen kimppuunsa hyökättiin kotimatkalla. Tässä lähellä, Ulvilantien alkupäässä." 
---."Teidän vaimonne oli jäänyt jonkun autosta Lapinmäentien risteyksessä. Ilmeisesti hän oli aikonut oikaista metsikön läpi. Se tapahtui juuri sillä metsäpolulla. Tekijä on mies. Hänet nähtiin kun hän pakeni. Häntä jäljitellään parhaillaan. Teidän vaimonne on tajuton...hän on loukannut päänsä. Hänelle tehdään ilmeisesti leikkaus."
    "Kuinka paha se on?"
    "Minä en tiedä. Lääkäri pyysi että ottaisitte itse yhteyttä..."
    He katsoivat toisiaan silmiin, ja Harjunpää kovetti kasvonsa ettei valhe olisi näkynyt. Mutta hän tunsi kuinka toinen ymmärsi.
    "Marian," Yliluoma kuiskasi, nousi seisomaan, kouri hitain sormin ilmaa. Ja sitten hän liikahti kuin olisi äkkiä alkanut palella.
   "Ei helvetissä," hän sanoi karheasti, käveli ikkunan luo ja painoi otsansa ruutuun niin että kuului vaimea rasahdus. Sitten hän kääntyi - ja näki edelleen vain Harjunpään eikä ketään muuta. 
    Mies on lentokapteeni, ja hänellä on kaksi pientä lasta, jotka nukkuvat. Mutta hetken päästä molemmat lapset heräävät ja hirveä huuto alkaa...Harjunpää ei voi muuta kuin sääliä miestä, joka lapsineen on joutunut kaameaan tilanteeseen.

Harjunpää sai korvata myös kaksi muuta poliisia, yksi oli sairaalassa ja toinen sairaslomalla. Koirapartio oli löytänyt etsintämatkallaan naisen pikkuhousut, onneksi. Ahdistelija oli pudottanut ne. Siirrytään ahdistelijaan ja esitellään hänet...

Harjunpää sai kaverikseen väkivaltajaoksesta Onervan, jonka kanssa he kahdestaan asettivat ansan raiskaajalle. Auli Moisander oli yksi ahdistelijan 'uhri', joka oli selvinnyt vammoitta tapahtuneesta. Hänen kimppuunsa oli edellisenä iltana käynyt myös väkivaltainen mies. Nainen kertoo:
   "Bussista jäätyäni ehdin tuskin kulkea kolmeakymmentä askelta, kun kuulin takaani kevyet juoksuaskeleet. Melkein samassa käsivarteeni tartuttiin - ja mies oli minun vierelläni. Hän kysyi että pääseekö hän saattamaan minua ja että...hän haluaa tehdä minun kanssani jotain...Minä sanoin että hei, sinäkös siinä oletkin, Pirkko pyysi kertomaan sinulle terveisiä - en minä tunne ketään Pirkkoa, minä keksin sen - ja mies hellitti otteensa ja katsoi minua hölmistyneenä. Hän kysyi että kuka Pirkko. Minä sanoin että Moisanderin Pirkko, että te olette olleet samassa työpaikassa, ja mies kysyi siihen että sairaalassako..."
   "Minä kysyin että vieläkö sinä asut samassa paikassa. Mies otti muutaman askeleen taaksepäin ja...ja...Uskottehan te? Hän lyyhistyi maahan polvilleen. Ja peitti kasvonsa. Ja...minä en tiedä, voi olla että hän nyyhkytti...Minä en uskaltanut lähteä pois ettei hän olisi käynyt salaa kimppuun. Minä seisoin siinä...ja hän nousi ja sanoi että oli iloinen ettei ollut tehnyt minulle mitään koska minä olin ollut niin kiltti että olin puhunut hänelle kauniisti. Ja sitten hän lähti juoksemaan..."
   "Te olette timantti...Vaikka tiedän kohdallanne ei voida puhua varsinaisesta rikoksesta, asiasta täytyy tehdä ehdottomasti sekalaisilmoitus. Ja minä kuulustelisin teidät mielelläni nyt heti."
   "Miksei, ei minulla kiirettä ole," Auli Moisander sanoi. Ja sitten hän meni kuin hämilleen ja sanoi lähes anteeksipyytäen: "Jos te voisitte antaa minulle paperia ja kynän ...Minä voisin luonnostella sen miehen kasvot. Minä olen kuvaamataidonopettaja."
    Kahdeksalta Moisander oli jo mennyt. Onervan pöydällä oli muutamalla nopealla ja elävällä vedolla tehty piirros: paperista katsoi kaitakasvoinen mies nälkäisin, apein silmin, ja harvojen viiksien alla oli suu jonka asennossa oli jotain tavattoman pettynyttä. 

Näin poliisi sai kuvan ahdistelijasta, otti siitä kopioita, jotka pantiin yleiseen levitykseen. Asiat etenevät pikkuhiljaa. Tapahtumista kerrotaan yksi kerrallaan. Mutta mukana onkin enemmän kuin yksi ahdistelija-raiskaaja. Onerva ja Harjunpää joutuvat tiukoille, ennen kuin koko rikosvyyhti on selvitetty. Liikettä riittää myös muulle poliisikunnalle ja jaoksille. Maailmassa on monenlaisia osattomia ja onnettomia ihmisiä, jotka toteuttavat itseään heille itselleen mahdollisella tavalla. Ja tuhoavat monen ihmisen elämän ikuisiksi ajoiksi...

Minusta Harjunpää ja ahdistelija on hyvin luettava rikosromaani, kannatan siihen tutustumista jännityksen ystäville. Ensimmäinen lukemani Matti Yrjänä Joensuun romaani oli Harjunpää ja pahan pappi, josta on tehty myös elokuva suomalais-saksalaisena yhteistuotantona. Pääosassa Harjunpäänä oli Peter Franzén.

Toivotan teille lukuiloa rikosetsivä Harjunpään parissa!








maanantai 28. tammikuuta 2013

Noin kymmenen lempiasiaa...


Sain Marmustoilta haasteen mainita kymmenen lempiasiaa. Kiitos Marmustoi!

1. Tehtävänä on listata kymmenen lempiasiaa
2.  Lähetä haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille!
3.  Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein.

Nämä asiat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Budapestin kylpylässä...

1.  Lempiasioitani on ollut matkustelu, vaikka en kovin usein sitä tee. Tämä kuva on Budapestistä eräästä kylpylästä, jossa kävimme. Myös televisiosta katson mielleläni matka- ja kulttuuriohjelmia.

Tohmajärven kesäteatteri.

2. Teatteria ja sen katsomista olemme harrastaneet. Tohmiksen teatterissa olemme käyneet joka kesä. Aikaisemmin harrastin myös näyttelemistä paikallisessa kyläteatterissa, ja viimeksi olin mukana vuonna 2000 tässä Tohmajärven teatterissa. 

Tikkalan kauppa ja baari. Kyläläiset...

3. Oman kylän historia ja sen ihmiset ovat olleet minulle tärkeitä. Olen toiminut paikallisessa kylätoimikunnassa toistakymmentä vuotta erilaisissa tehtävissä. 

Aviomies ja nuorempi poika Kolilla  kesällä 1972.

4. Koti, perhe ja maatila; yhteinen leivänhankinta 1967-1998. 
Leivänantajana meillä oli lypsykarjatalous.

Kemien Kaivolta saa kahvia, leipomuksia, melkein mitä vain...
5. Kemien Kaivolta ostamme leipää ja joskus muitakin leivonnaisia, esim. karjalanpiirakoita. Siellä on hyvä käydä myös päiväkahvilla kun liikkun kylillä. Täältä saa myös akupunktiohoitoa, jota kävin ottamassa parin vuoden ajan... Minulla on Kaivolla myös kirjoja myynnissä.


Sukuhistoriaa Onkamon kannakselta. Heimo Nupposen talo.
 6. Sukuhistorioista  ja -tutkimuksesta olen ollut kiinnostunut vuosikymmeniä. Jotain on tullut myöskin tehtyä tältä alalta. Kuvassa Nupposten talo Onkamolta, josta olen myös kirjoittanut netissä.

Mummon ja lastenlasten yhteistyötä: Mummo ja muusat...
7. Lastenlasten kanssa olen tehnyt yhteistyönä kuvassa näkyvän kirjan, Mummo ja muusat (2010). Vielä on tarkoitus saada toinen kirja samalta alalta. Lasten kuvien pohjalta kirjoitin runoja, yhteensä 48 sivua. Teokseen voi tutustua runoblogissani Tanssi Elämänpellossa (linkki oikeassa sivupalkissa teosteni kohdalla).

Runot: Tommy Tabermann...
8.  Runot, omat ja vieraat, ovat olleet tärkeä osa elämässäni.  Tässä yksi suosikeistani, Tommy Tabermann.

Kirjoittaminen: vuosien tulos
 9. Kirjoittamisharrastus on tuottanut myös tulosta. Runokirjojen ohella olen kirjoittanut myös paikallis- ja sukuhistorioita sekä perinnettä. Suurin yksittäinen teos on Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006).

Kirjapostaukset...
10. Blogini Aili-Mummon arkea pitämisen aloitin huhtikuussa 2008. Yli vuoden ajalta minulla on myös kirjapostauksia, joista tässä näytteeksi yksi. Nykyään pidän kolmea blogia, jotka löytyvät oikeasta sivupalkista. Näissä se aika sitten kuluukin, pääasiassa.

Lähetän haasteet seuraaville blogisteille ja blogeille:

1. Elma Ilonalle blogissa Tarinauttisen hämän hetket

2. Maikulle  blogissa Maijan monenmoista murua

3. Aikatherinelle blogissa Pieniä sanoja

4. Kirsille blogissa Kirsin kirjanurkka

5. Annika K:lle blogissa Rakkaudesta kirjoihin

Ja sitten vain nauttimaan...

Toivotan Pihin Naisen tervetulleeksi lukijakseni! 

Oikein hyvää viikon alkua kaikille lukijoilleni!
                          Aili-Mummo

perjantai 25. tammikuuta 2013

Auringonlaskun aikaan

Auringonlasku Sharm el-Sheikhissä.

Kyllä minä maksan 
tämän auringonlaskun,
jota Suuressa Laaksossa emme 
heti havainneet.
Sanalla vain.

Kun tulee yö
ja pilvet palavat
kaksi vartaloa yhtyy
kahden maailman keskipisteessä.

Lue nyt savumerkkini:
Mitään et pyytänyt
    ja kaiken sain minä.

Milloin sinä tulet?
Olen tehnyt työtä kuin tuuli koivikossa;
ja nyt minä kokoan kaikki impressiot,
kokoan kaikki marjat, sienet ja hajutkin
kun sinä olet niin kaukana
niitä jakamasta.

Kun ei ole ketään, ketään kelle kertoisin
kokoan kaikki asiat
olen niin täynnä, että kun tulet,
niin paljon on minulla jakaa,
ja niin olemme enemmänkin, kuin sanat
hyvässä lausessa, yli merkityksensä,
                                        kaikki.

- AKI LUOSTARINEN -

~~~~

Näillä runoilijan sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                       Aili-Mummo

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

MIRJAMI HIETALA: ISOVELI


Luin oululaisen kirjailija, Mirjami Hietalan (s.1944) kirjoittaman romaanin Isoveli. 282 sivua. Tammi 2011. Painettu Ruotsissa, ScandBook'in kirjapainossa. Hietala kirjoittaa kaikenikäisille, lapsille, nuorille ja aikuisille. Tämä Isoveli on aikuisten romaani.

Kirjan päähenkilö, Veikko, on kehitysvammaisena syntynyt poika. Hänen vanhempansa ovat Hilja ja Arvi, opettajia molemmat. Romaani alkaa syksystä 1992, jolloin kirjan äiti, Hilja, on kuollut. Kirsti on myös Arvin ja Hiljan lapsi, Veikon sisar; hän murehtii sitä, miten isä ja Veikko tulevat selviämään äidin kuoleman jälkeen. Äiti on aina huolehtinut pojastaan Veikosta, ja äidin kuoleman jälkeen huolehtiminen on jäänyt pääasiassa isän ja Kirstin tehtäväksi.

Vanhempien kirjeenvaihto on jäänyt lapsille muistoksi. Näitä kirjeitä käytetään romaanin aineksina. Palataan sota-aikaan ja heinäkuuhun 1941, jolloin Arvi on rintamalla. Ei sotimassa, vaan toimistotöissä.

Hilja on maalla lastensa kanssa vanhempiensa luona. Veikko-poika oli heti sairastunut. Vatsa oli sekaisin, ja ruokahalu kadonnut, mikä on luonnollista vatsasairauden aikana. Sitten oli seurannut yskä  ja ilkeä ihottuma, joka parantui Hyvä-salvalla. Sen jälkeen nousi vesirakkuloita, jotka kutisivat ja rikkoontuivat. Lääkäri oli tiennyt, että se oli vesirokko. Hilja oli hoitanut lastaan parhaansa mukaan, ja poika oli selvinnyt; syntyessään lapsi oli painanut vain 1,5 kiloa.

Maalla oli väkeä, sukulaisia ja ruokaa, ei tarvinnut potea nälkää. Veikko oli Hiljalle oikea enkelilapsi, hän oli etuoikeus ja elämäntehtävä...

Kirsti asuu Oulussa, jonne vanha isä Arvi ja Veikko-veli ovat tulossa vierailulle lentokoneella. Kirsti on heitä vastassa lentokentällä. Veikko on vammainen, joka asuu isän kanssa kahdestaan. Kirstillä on urut, joita isä on soittanut; ja myöskin Veikko soittaa urkuja. 

Syyskuussa 1941, Hilja palaa työhönsä Kuopioon opettajaksi. Veikko on uskottava vieraan hoivaan.

Kesäkuussa 1993 mennään vanhempien kesämökille, siellä Kirsti tyhjensi komerosta äidin vaatteet. Veikkoa väitetään sokeaksi, mutta hän osaa kulkea talosta toiseen polkuja pitkin eksymättä. Kaupungissa Veikkoa ei voi laskea menemään yksin minnekään, hänellä on oltava saattaja. Mutta myöhemmin käy ilmi, että Veikko kulkee yksin myös kaupungissa. Jotenkin minua häiritsee se, että sanotaan Veikon olevan sokea, mutta hän ei kuitenkaan käyttäydy sokean tavoin. (Olen elänyt umpisokean tädin kanssa lähes 20 vuotta, ja tunnen asian.)

Romaanissa kerrotaan vuorotellen Hiljan ja Arvin perheen elämästä 1940-luvulla, ja vuorollaan 1990-luvulla pääosassa on Kirsti, äiti Hilja on jo haudassa. Arvi-isä ja Veikko Kirstin kanssa. 

HIlja saa paljon apua mieheltään, joka kertoo lääkäreille poikansa sairauksista. Arvi soittaa lääkärien neuvot ja lääkkeet vaimolleen, joka hoitaa poikaansa mahdollisimman hyvin. Arville ja Hiljalle syntyi myös kolme tytärtä, joista Kirsti oli toiseksi nuorin. 

Veikon kehitys on hidasta. Paitsi keskosuutta, Veikolla viivästyy kaikki kehityksen merkit. Tarkalleen ei Veikon syntymäpäivää ole ilmoitettu, mutta hän lienee ollut vuoden ikäinen kun oppi istumaan. Käveleminen, puhuminen, kaikki tapahtuu viivästyneesti pitkän ajan kuluttua. Mutta oppii, ja sillä hämmästyttää oman perheensä iloisesti. Ihmeellisin asia on pojan musikaalisuus...

Arvi käy melko usein perheensä luona vierailulla, siksi ei ole ihme, että perhe kasvaa. Vaimo turvautuu aina mieheensä ja hänen apuunsa.

Yhdeksänkymmentäluvulla Kirsti on jo isoäiti, ja hänen isänsä isoukki. Saana on Kirstin tytär, hänellä on Sini-tytär. 1995 Sini on viidenkuukauden ikäinen vauva, jonka Arvi saa nähdä ensi kerran. Lasta valokuvataan paljon isoukin vierailun aikana.

    "Veikko voi hyvin. Veikko voi paremmin kuin koskaan. Veikko myhäili, esitteli huonettaan ja uutta pöytälamppuaan, jonka oli hankkinut kun kerran sellaisen tarvitsi (sokea)? Veikko tuli kaupasta, otti takin päältään, ja sanoi lepäävänsä vähän, istui eteisen tuolilla, katsoi näkemättömin silmin eteensä, puki taas päälleen ja lähti. Hetken teki Kirstin mieli lähteä hänen peräänsä ja todistaa veljen liikkumista salaa kadun toiselta puolelta. Tuo tuleminen, tuo ilmoitettu lepo, päätös lähteä uudelleen ja lähteminen oli jotain niin uutta, että sen näkeminen melkein salpasi hengen. Äiti oli lukenut maiseman Veikon sisälle kolmenkymmenen vuoden ajan, olisiko Veikko ollut jo kauan sitten valmis lähtemään maailmalle? Miten kauan kestäisi että Veikko olisi ottanut kiinni - niin minkä, Kirsti ajatteli, eikä tiennyt, mitä ajatella---."

    "Mitä sinä näet?" (Kirstin kysymys).
    .Kirstin typerä kysymys sai Veikon hymätämään, raapimaan päätään, tuhahtelemaan. Sisko kysyi hassuja. "Näenhän minä", hän vastasi eikä osannut selittää. Kirsti arveli, että veli ehkä erotti jotain hahmoja, valoa ja varjoa.

Veikko on varmastikin ollut huononököinen, mutta ei sokea. Nykyaikaisesti sanottuna näkövammainen.

Marraskuussa 1995 Arvi joutui sairaalaan, Veikko vanhainkotiin 'lomalle'.
Nainen luki lausuntoa, jossa vilisi kummallisia sanoja. "Hemmoteltu." "Itsepäinen." "Vaikeasti käsiteltävä." "Heikkotasoinen."  "Kehitysvammainen. "---"
   "Mikä se taso oikein oli, mikä taso? Debiili, äiti oli joskus sanonut hiljaa ja selittänyt sen jälkeen, että eihän sitä tasoa oikein voinut tarkasti mitata ja että toisissa asioissa veli oli hyvinkin pitkällä ja muisti ja tiesi enemmän kuin moni muu. Oliko sanaa 'kehitysvammainen' edes kuiskattu ääneen?"

'Debiili' on siis lievästi kehitysvammainen (Wikipedia). Veljeä yritettiin laittaa vaikeasti kehitysvammaisten joukkoon, Kirsti mietiskeli.

Kesällä 1942 Veikko oli joutunut kurkkumätäbakteerin kanssa sairaalaan. Mätä oli pesiytynyt Veikon jalkaan. Yleinen myrkytys meinasi viedä pojan jalan, mutta onneksi lapsi kuitenkin parantui. Jalassa oli ollut vaikea sairaus, luumätä. Kesällä 1942 Hilja alkoi odottaa toisen lapsensa syntymää.

Veikon ensimmäinen vierailu kesämökille oli melkein katastrofi, Kirsti oli saada hermoromahduksen. Mutta onneksi siltä vältyttiin, ja Veikko pääsi autoon ja kotimatkalle omaan asuntoonsa. Veikolla oli jo tyttöystäväkin, Mari-nimeltään. "Veljen ja Marin romanssi kukoisti edelleen. Kaksi harmaapäätä istui vierekkäin tuntikausia, kävi yhdessä työssä ja kerhossa, ja jos veli kuvasikin tyttöystävää sanalla rauhallinen ja nimitti soittamista ja kahvinjuontia työksi, niin veli oli kiistatta tyytyväinen ja piti työstä saatavaa taskurahaa palkkana. Hetken Kirsti ajtteli, että veljellähän oli kaikki elämän peruspilarit, työ, rakkaus ja taide, mitä häneltä nyt sitten puuttuikaan?"

"Ja veli oli ruvennut tanssimaan!---. Se oli tanssia, se oli rakkautta, voi, äidin kuoltua ja isän kadottua sairaalasänkyyn ja omiin maailmoihinsa velihän oli saanut enemmän kuin kukaan koskaan , ikinä, olisi voinut toivoa. Elikö veli uutta nuoruutta?"

"Kirsti oli väsynyt syksystä, väsynyt joulusta ja väsynyt edellisestä yöstä, koska oli heräillyt monta kertaa Veikon käydessä kylpyhuoneessa. Herännyt ja ajatellut, et ei kai Veikko törmää joulukuuseen, herännyt ja huomannut, ettei Veikko löytänyt valokatkaisinta (??), herännyt ja ajatellut, että ei kai Veikolla ollut joku hätä, mutta että hänen ei pitänyt mennä katsomaan, Veikko ei pitänyt siitä. (Miksi sokea sytyttää valot)

Kirjan sivuilta marssii eteemme monta sukupolvea; ihmisiä jotka ovat tärkeitä toinen toisilleen.
Usko Jumalaan ja sukurakkaus on tämän kirjan kantavia teemoja.

"Veikko istui levollisena ja ryhdikkäänä urkupenkillä keskellä urkuparvea, keskellä suurta kirkkoa ja alkoi soittaa 'Vanhaa holvikirkkoa'. Kirsti istui kädet ristissä ja tunsi, miten ilo oli niin suuri, että silmiin kohosivat auttamatta kyyneleet. Kanttorin poika, Kirstin oma veli, soitti kirkossa, jonka kaikki lamput oli sytytetty ja jonka raskas ulko-ovi oli auki tulijoille. Kirkon holvi kohosi korkeuteen, soitto kiiri kirkkoon, kaikui alttarille, hyväili maalauksia, hipaisi katosta riippuvaa kirkkolaivaa, väreili lasi-ikkunoissa, vyöryi ovesta ulos, lennähti katon läpi, nousi taivaankaareen asti. Kirsti otti nenäliinan taskustaan ja ajatteli, että ehkäpä silloin kauan sitten urkuparvella heitä olikin ollut kaksi lasta istumassa?" 

Minullakin tuli silmistä kyyneleet, kun luin tämän romaanin lopun...
Hieno kirja, rakkaudella ja sydämellä kirjoitettu. Kiitos Mirjami Hietala!

~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein rauhaisaa ja antoisaa keskiviikkoiltaa!
                               Aili-Mummo






maanantai 21. tammikuuta 2013

Blogirakkautta


Sain tämän hienon tunnustuksen Mummelilta, kiitos Mummeli!

Tehtäväksi on annettu nimetä viisi blogia ja blogistia, joilla on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa.

Pitkällisen harkinnan perästä päätin nimetä kolme blogia ja blogistia, joille annan tunnustuksen. Syynä on se, että viime aikoina tunnustuksia on liikkunut paljon.

Nimetyt ovat:

Elma Ilonalle blogiin Tarinauttisen hämärän hetket

Annika K:lle blogiin Rakkaudesta Kirjoihin

Anja-Reginalle blogiin Anja-Reginan aitta

Paljon Onnea kaikille tunnustuksen saaneille ja oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
                           Aili-Mummo

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Muuan analyysi



PIETARIN PORTILLA

Vaskipatsas ratsastaa revittyjen pilvien alla
    suohon paalatussa kaupungissa
Viipurista kaakkoon; tuisku lounaasta
    Ukrainan arojen takaa, kattaa kanavat umpeen.
Kapakassa sipulin hajussa piika
    kantaa Dmitrille votkaa ja rukiista leipää,
käymälässä on kusen juuri.
    Kuumehoureinen Raskolnikov hikoilee käärinliinoilla
ja on meille metafora suuresta idästä.
    Mutta se on harhaa,
sairaskertomukset ovat tarinoista toiveikkaimpia,
    vain sairas voi tervehtyä.

Voi Venäjä, maailman rikkain huutolainen,
    alati arvoitus lännen Idiootille.
Vaskipatsas osoittaa miekalla myrskyyn; tsaarit,
    nuo tataarien kisällit, suursihteereiden mestarit,
ovat kirjanneet suunnitelmat kaappiin:
    kun Berliinissä tsuhna nostaa veljenmaljan,
rykäisee Pietarin portin pielessä
    joku kansallisasiain komissaari.

- Aki Luostarinen -
~~~~~~~

Tällä vaikuttavalla Aki Luostarisen runolla toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää suununtaita ja
uutta, alkavaa viikkoa!
                                Aili-Mummo

perjantai 18. tammikuuta 2013

Ilmoitusasia

Avioeroa voisi verrata tällaiseen Veera-myrskyyn...

ILMOITUS

Se saapui ruskeassa kuoressa.
Ilmoitus avioerosta.
Virkailijan allekirjoittamana.
En tunne häntä.
Ehken sinuakaan.
Tulevaa entistä.

Illalla kävelen.
Tai kompuroin.
Metsässä.

Sitten pysähdyn.
Hengitän.
Ei auta.

Revin kuusen.
Juuriltaan.
Ei auta.

Etsin katajan.
Sitkosen.
Väännän kättä.
Se irtoaa.
Ei auta.

Menen kotiin.
Otan kylmän suihkun,
kuuman suihkun,
kylmän suihkun,
kuuman suihkun.

Vesi loppuu. 
Minä en.

Menen sänkyyn.
Uni ei tule.
Menen keittiöön.
Syön kaiken.
Tapetitkin.

Uni ei tule.
aamu tulee.

Katson peiliin.
Ketään ei näy.

Vain riekaleita
siellä täällä.

Puen ne päälleni.

Ja lähden töihin
ja tulen töihin.

Lukitsen oven.

Ja siirrän paperin
ja siirrän toisen.

Joku koputtaa.
En avaa.

Kello tulee neljä.

Lähden kotiin.
Tai metsään.
Kaivan kuopan.
Kokeilen.

Makaan aikani.
Joku kulkee ohitse.
En tervehdi.
Ei hänkään.

Mitäpä sillä, 
jos ei millään.

- OUTI MÄENPÄÄ -

~~~~~~~~~~~~

Tervetuloa lukijakseni Anne-Riitta Laukka-aho! Toivon että viihdyt seurassani.

Kaikille lukijoille oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                                 Aili-Mummo



keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tammikuun kolmas viikko



Aamutaivas on viileää mehua
ja pulppuaa minuun tasaisesti

minun päässäni on suuri haava
siitä valuu aurinko hangelle ja säkenöi,

tiedän mitä tuntea
mutta en tiedä miten,
miten sanoisin sen:

tiedän mitä tuntea
en tiedä mitä.

- SAILA SUSILUOTO -



Huomaan ettei kirjabloggaus lukijakuntaani paljon kiinnosta. Siinä on liikaa lukemista. Itsekin joskus välttelen lukemasta pitkiä kirjoituksia, kun aikaa on vähän ja tunnen itseni levottomaksi. Kirjabloggarit ovat onneksi löytäneet blogini, joten pikkuhiljaa lukijamäärä on lisääntynyt. Tervetuloa Marmustoi lukijakseni! Laitoin sinun blogillesi linkin noiden kymmenien muiden seuraan. 

Otin kirjat siksi mukaan, että kirjoitusaiheet täällä pienellä kylällä ovat aika rajoitettuja. Ja myös siksi, että luen kirjoja jatkuvasti, ja siksi niiden postaaminen on tähän liittyvä asia. Runot ovat esillä kaiken aikaa, pidän runoista ja runokirjoista, ja kirjoitan niitä joskus itsekin.

Saila Susiluodon runokirjan Missä leikki loppuu ostin Suomalaisesta kirjakaupasta Joensuussa käydessäni. Nyt on kirja-ale parhaimmillaan, ja sieltä kelpaa ostella mielenkiintoista lukemista itselleen ja toisille. Olen lisäksi Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäsen, ja sieltä varsinkin olen tilannut paljon kirjoja. IKävä piirre on se, että paksuja romaaneja on paha lukea etenkin vuoteessa, joka on minun paras lukupaikkani. Istuallaan voin käyttää apuna kirjatelinettä, joka ei rasita käsiä; ne ovat jatkuvasti kipeät ja kestävät vähän rasitusta. Nivelrikko on paha ja pahenee jatkuvasti.



Lapsenlapset eivät ole sunnuntain jälkeen käyneet mummolassa. Odottelin heitä eilen lyhyen koulupäivän jälkeen, olisin paistanut pannukakkuja, jos he olisivat tulleet. Viime perjantaina menimme Joensuuhun, ja kaksoset olivat tulleet meille, mutta - yllätys yllätys - ovet olivat lukossa. Pahaksi onneksi unohtivat ottaa mukaan kotiavaimen, joten eivät päässeet edes sinne. Onneksi isä oli tullut pian kotiin asioilta, joten naisenalut eivät olleet paleltuneet...

Minulla oli mielessä lähettää tekstari, mutta sekin unohtui. Entisaikaan muistin aina lähettää sen tai soittaa heidän äidilleen.  Sen olen huomannut, että olen ruvennut enemmän unohtelemaan, se lienee tavallista tällä iällä. Mutta huono merkki, on syytä skarpata tuon muistin kanssa. 

Parin viikon perästä on taas syytä juhlia Pippuria ja Eveä, kahdeksan vuotta tulee täyteen siitä, kun he syntyivät. Ja helmikuun loipulla on Angin vuoro, hän täyttää 10v.

Lapsista ja meistä ikäihmisistä huomaa selvimmin ajan kulun. Vuodet ja vuosikymmenet ovat yksi huiskaus vaan, ja sitten lapset ovat aikuisia ja me vanhat olemme poissa...

Uusia naapureitakin olemme saaneet: toivotan heidät tervetulleiksi kylällemme! 
Tämä kylän osa on asutettu meillä ikäihmisillä, joten asukkaiden vaihtuminen tulee olemaan varmaa muutaman kymmenen vuoden aikavälillä. 

Näin ne 'härkäviikot' ovat alkaneet ja tammikuu on kääntynyt loppupuolelle.

Toivotan oikein hyvää tammikuun kolmannen viikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
                                           Aili-Mummo

maanantai 14. tammikuuta 2013

MAUNO SAARI: HAAVIKKO-NIMINEN MIES



Kirjailija, akateemikko Paavo Haavikon (1931-2008) elämäkerta kirjailija Mauno Saaren kokoamana. Otava 2009. Pokkari. 544 sivua.

Kirjan julkaiseminen yritettiin estää Paavo Haavikon pojan toimesta PH:n kuoltua lokakuussa 2008. Mauno Saari ja Paavo Haavikko olivat tuttuja, ja myöhemmin ystäviä, jo vuodesta 1974. PH:n kirjoja on käytetty myös lähteenä ja samoin PH:n tunteneiden ihmisten haastatteluja; heitä oli 39 henkilöä, joiden nimi on mainittu kirjassa. Myös nimettömiä henkilöitä oli.

Kirjan alussa on sitaateja PH:n kirjoista, joista paras minusta on: Tosi herkut ovat raakoja, osterit, lohi ja valta. (PH: Puhua, vastata, opettaa).

PH:n tuotanto alkaa vuonna 1951 ja jatkuu keskeytymättä vuoteen 2007 eli lähes kuusi vuosikymmentä. Tuotanto on hyvin monipuolista, runoteoksista näytelmiin, filmikäsikirjoituksiin, aforismikokoelmiin, romaaneihin ja kuunnelmiin sekä ooppralibrettoihin asti. Teoksia oli yhteensä yli 70 kappaletta, mies oli harvinaisen lahjakas. Kirjoitustyö tapahtuu samaan aikaan, kun PH hoitaa leipätyötään liikemiehenä,  OTAVAN toimitusjohtajana, ja myöhemmin ArtHousen, oman tuotantoyhtiönsä pallilta käsin.


Mauno Saareen PH ottaa usein yhteyttä keskellä yötä, kun hän ei saa nukutuksi, kun hän ei voi hyvin tai kun hän haluaa vain keskustella. Ja Mauno S. tulee, tulipa soitto mistä asunnosta tahansa tai PH:n huvilalta, Juholasta. PH:lla on myös pelkoja, esim. se, että hän tulee hulluksi.

Naiset vaihtuvat PH:n elämässä. Vihittyjä on vain kaksi: Marja-Liisa Vartio ja Ritva Haavikko, Marja-Liisan kuoltua. Molemmat tunnetaan kirjailijoina. PH:n lapset synnyttää Marja-Liisa Vartio, yhden tytön, Johanna Haavikon ja yhden pojan, Heikki Haavikon. Avioliitto alkaa 1955 ja päätyy Vartion kuolemaan 1966. Ritva Haavikko oli PH:n puoliso vuodesta 1971 aina hänen kuolemaansa asti.

"Minä tiesin jo varhain olevani nero, reilusti ennen kuin opin kävelemään. Kyllä Paffu tiesi! Kyllä minä sen tiesin, vaikka en tiennyt sen tiedon nimeä. Tiesin heti olevani ulkopuolinen. Se oli uhmaa ja varmuutta," (sivu 59).

"Olipa mieluinen mies se Haavikko! Niin oli älykäs. Naiset juoksivat sen kiinni, ja saivat. Se puhui paljon ja se kirjoitti niiden iholle kosmisen eroottisia runoja. Kuka nahkallensa sellaisen runon sai, se oli sen runoilijan orja..."(sivu 62).


Haavikko saa ensimmäisen runokokoelmansa julki jo ylioppilaskeväänään, 20-vuotiaana. Haavikon teksti ja tyyli on valmista alusta lähtein, turhat sanat on minimoitu. Ei siis parannettavaa. Mutta runoilla ei tehdä rahaa, sitä on saatava muuten. 

WSOY:lle Haavikon runokirjat eivät kelvanneet paitsi ensimmäinen, mutta OTAVALLE sitäkin paremmin. Otavalla arvostetaan uusia tuulia, ei niitä samoja entisiä.

Paavo ei opiskele yliopistossa, hän ryhtyy liikemieheksi, ja sen ohella hän kirjoittaa. Miehellä on lahjoja monelle alalle. "Ihmisen etsimä totuus on illuusio hänestä itsestään. Haavekuva."
Paavo hankki omaisuutensa kiinteistökaupoilla. Hän ostaa myös 1000 hehtaaria metsää.

Otavassa PH aloittaa vuonna 1967, kun Marja-Liisa oli kuollut syöpään. Otava on vararikon partaalla, Paavon tulee pelastaa Otava, ja Paavo pelastaa. Reenpäät olivat eteviä, mutta eivät raha-asioissa. Kirjassa sanotaan, että myös talous oli Haavikolle runoutta. Kun Otavan talous kohentui, alkoi mennä PH:lla huonosti. Lopullinen välirikko Otavaan tapahtui vuonna 1983. Paavo Haavikko tunsi olevansa syntipukki ja roskakori.

"Kun uusi aika oli alkanut Otavassa, tulivat pian paikalle ruotsalaiset konsultit. Ne oli lähettänyt Yhdyspankki, ajan henkeen sopivasti, sillä yhä laajemmin oli vallalla usko, että
konsultit ovat välttämättömiä, kun yhtiötä nostetaan kuiville. Konsulteilla on nahkasalkuissaan kalvoja, joiden nuolilla yhdistetyt ympyrät ja kolmiot takaavat hyvän lopputuloksen. Ilman niitä ei ole toivoa tulevasta. Lisäksi on hyvä, jos konsultit ovat amerikkalaisia tai ruotsalaisia, joka tapauksessa vieraskielisiä. Näiden nimi Otavassa olivat Daltonin veljekset. Konsulttien tärkein asia oli koskenut sukulaisuutta. 
   - Kolmekymmentä kertaa ne kysyivät, olenko Reenpäitten poika, avioton poika, vävy, miniä, käly, setä tai kummi. Kiistin olevani miniä."

"Hän (Haavikko) oli mielestään kiskonut kustantamon taloudellisesti pitävälle maalle , pelastanut siinä sivutyönään yhden lehtiyhtiön (Yhtyneet Kuvalehdet)  ja  hoidellut Rautakirjan monimutkaisen kriisin, johon Heikki A. Reenpään  kynnet eivärt olleet pystyneet " (sivu 164).

" Oli pakko iskeytyä töihin ja naisiin, naissuhteisiin. Arkipäivän omaterapiaa, työ, viini ja himo. Kirjoittamisessa yhdistyy kaikki. Ja kaikkea yhdistää ja peittää vimma" (sivu 147).

Paavo Haavikko sai valtakunnan oraakkelin arvonimen, hän osasi ennustaa asiat ja tapahtumat etukäteen. Paavon ennustukset olivat osuvia.

Paavo suree vaimonsa Marja-Liisa Vartion kuolemaa koko elinikänsä. Myös tytär, Johanna, kuolee itsetuhoisesti päihteisiin nuorena. 
"---Minä kuolin ja hautasin itseni, mutta nousin ylös ja aloin elää kuolleena, minusta tuli hillitön ja julma ja itsesäälinen ruumis, joka kirjoitti koko ajan itseään, Marja-Liisaa ja maailmaa pois, vähemmäksi, ja melkein onnistuin (sivu 174)."

"Minä olen matkalla viimeiselle tuomiolle.---. Minä en halua tulla häväistyksi! Haluan levätä rauhassa. En halua joutua naurunalaiseksi haudassa, saatikka nyt. Mitä muuta tunnustettavaa minulla on kuin se, että olen ihminen? Mitä merkitystä on jättää kertomatta, että rakastin toisen miehen vaimoa, ja että hänkin sanoi rakastaneensa minua? Mehän teimme tilit valmiiksi yhdessä ja erikseen. Käänsimme selät vastatusten ja lähdimme pois. Rikoimme kuvion, kuten me sitä nimitimme, tahallamme. Emme siksi että niin olisimme halunneet vaan koska me niin tahdoimme. Mitä merkitystä sillä on, jos et kirjoita  totuutta? Sillä on suuri merkitys (s. 249)."

Paavo Haavikko uskaltaa arvostella myös Suomen tilaa ja sen johtajia. Erityisen kovan tuomion saa presidentti Mauno Koivisto ja hänen toimensa.  PH saa 1994 arvonimen taiteen akateemikko, ja hänet on jo sitä ennen 1969 vihitty Helsingin Yliopiston filosofian kunniatohtoriksi.

"Kekkonen oppi kovan kautta tunnustamaan tosiasiat. Hänestä tuli Suomen vihatuin mies. Hän sai jotakin aikaan, kuljetti hiljaisen kansan ja napisevan eliitin erämaan yli. Nyt on Kekkonen taas Suomen vihatuin mies, tai pilkatuin. Ja todellisen suomettumisen eli opportunismin rintamamiehet sanovat, että katsokaa nyt! Kekkonen on hiljaa, se ei uskalla väittää vastaan.
Kyllä se vielä uskaltaa, sanokaa Haavikon sanoneen."---. "- Suomi haluaa vielä lännemmäksi!
- Kirppu kiskoo hevosenraatoa. Mistä pirusta se on kiinni? Pitäisi kirjoittaa satukirja. Ai niin, niitähän jo on! Hisrtoriankirjoja. Mutta jos tämän lännemmäksi joudutaan, tulee maailman reuna vastaan (s. 317)."

Ja tässä norjalais-amerikkalaisen Veblebenin kuolemattomia ajatuksia:

"Veblenin mukaan ihmisen ja yhteiskuntien toimintaa ohjaavat itsekkyys ja ahneus. Joutilas johtava luokka varaa itselleen näköalapaikat, vallan, rahat ja sankaruuden, mahdollisuuden olla tekevinään jotain hyödyllistä, mutta ennen kaikkea tilaisuuden nauttia joutilaisuudesta ja osoittaa kerskakulutuksen ja kalliiden harrastustensa kautta ylemmyyttä niille, jotka tekevät ikävimmät ja pakolliset työt.---.Joutilas luokka näkee vaivaa todistaakseen ylemmyytensä monin keinoin, kuten ylenpalttisilla taloilla, huviloilla, veneillä, autoilla, puutarhojen suihkulähteillä, baarikaapeilla ja vaikkapa naisen asemalla. Johtavan luokan asetuksissa naisen oikea paikka on kotona näyttönä siitä, että tähän järjestelyyn on varaa (s. 306)."
Paavo Haavikko allekirjoittaa ajatuksen henkilökohtaisesti, mutta sitä ei voi soveltaa hänen vaimoonsa Ritva Haavikkoon. Myös Haavikko itse ei ole joutilas, vaan on painanut töitä hullun lailla.

Otavan sovintolounas oli vuonna 2007, silloin oli taas Otavalla Paavon kyvyille käyttöä. Ehditään juhlia Paavo Haavikon paluuta, mutta 'paluu' oli vain näennäinen; sairaudet ja kuolema olivat silloin kovin lähellä.

Sitten kerrotaan Paavo H:n sairauksista, joita riittää. Aivo- ja sydäninfarkteja lukuisa määrä, kaatumisia ja luunmurtumia. Sairaalakierrettä ja hoitolaitos, joskus kotona lyhyen aikaa. Pojan kieltoja etteivät ystävät saa käydä potilasta katsomassa, vaikka hän on järjissään ja tekee testamentin poikansa hyväksi. Haavikon viimeistä kirjaa viimeistellään yhdessä Mauno Saaren kanssa. Mauno ja hänen vaimonsa, psykiatri Pirkko Turpeinen ovat läheisiä ystäviä, mutta potilasta määräillään eikä hän saa tehdä asioita tahtonsa mukaan. Heikki Haavikko määrää niin. Potilaan eristäminen ystävistään on holhouksen päämäärä, ja se ettei elämäkertaa saa julkaista.

Viimeisinä vuosina PH:lta on kadonnut nökö, lähes kokonaan. Hän tarvitsee apua kirjojensa kirjoittamisessa ja julkaisussa, oikolukijana. Myös käsikirjoituksen tarkastuksessa lukija on tarpeellinen, koska tekijä ei voi itse tarkastaa kirjaansa.

Akateemikko Paavo Haavikko saa kutsukirjeen Otavalta. Mauno Saari lukee ääneen, kustantajan lähettämän tiedustelun, haluaako Haavikko tulla syksyn kirjamessuille. 
   "Oi, miten positiivista! Ilman muuta olen! Palsamointi saattaa tosin olla vielä vähän kesken, Haavikko riemastuu."

Paavo Haavikon elämäkerta päättyy riitaisiin tunnelmiin. PH:n maallinen vaellus sammuu lokakuussa 2008. Ystäväpari Mauno Saari ja Pirkko Turpeinen  eivät ole hautajaisiin kutsuttujen listalla.

Tässä suurmiehen elämäkerta kirjan sanoilla kerrottuna. Karua mutta totta!

Mielenkiitoinen elämä, suositukseni on: Tutustukaa siihen!

~~~~

Oikein hyvää alkanutta tammikuun kolmatta viikkoa teille kaikille!
                                          Aili-Mummo