Google+ Followers

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Tuas leivokset ilimassa leikkii lyöp

Se on Vappua nyt!

Vappuaamu
minä vain istun marraskuun reunalla
jalkojani heilutellen

Kaikki nuo välissä olevat päivät ovat litistyneet tuntemattomiksi
                             kokoan ne kirjani väliin vaahteranlehtien joukkoon

Jotkut päivistä hapertuivat, putosivat tien sivuun
vain nämä kolme jäivät jäljelle
            lumimyrsky tapaninpäivänä - kun kahlasimme valkoisessa
            pimeydessä
            emmekä nähneet toisiamme

            aamu juna-asemalla,
            kyyneleet valuvat poskillani enkä tiedä miksi

            ja päivä joka jäi unohdukseen, se harmaareunainen

- MARJA LEENA TOUKONEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Vappuu tässä vuotellaan, van tänä vuotena ei meilä ainakkaa siemenperunoita valita kuukauven piähän kylyvettäviks. Kun ei se mualaisen vappu millonkaa ou sieltä räväkämmästä piästä. 

Aikonnaan ol meijjän nuapurila, Kurosen Tahvola, Vappu-niminen hevonen. Sen mie muistan, van Tahvo-isäntä hevosesa kansa on ollut jo muisto kymmennii vuosii. 

Kirjutin talavela Kurosista toiseen plokkiini Voi niitä aikoja, missä myös kahesta Tahvosta on kerrottu. Tosin tästä viimesimmästä meleko vähän.

Entisaikaan sitä pistäyvyttiin nuapurriin monta kertoo päivässä, varsinni myö puoskat (lapset) mäntii millon mieleen juohtu. Pervuaran Simosessa mie olin 'vieraana' kolome kertoo päivässä ennen kouluikkee. Martta huasto miule, jotta mie olin sanonu heile, jotta se 'Tuune on niin tuttava'. Emäntä Tyyne siis. Tyyne ollii kova huastammaa, televisijoo hällä ei ollu vielä 1960-luvullakkaa. 'Tuune' vuan juoks ikkunasta toiseen ja kahtel muantiele, ketä sielä kulukoo. Sittä kun myö oltiin jo aikuisii, Tyyne tuskin jouti nukkummaankaan. Van se ei meitä häirinny. Tiijjän kyllä jotta näin utelijaita immeisii on muitakkii...

Siitä Pervuara ol mukava jotta sielä nuapur ol lähelä, kolome talloo melekein yksilä tanterilla. Ja kahessa talossa ol puoskii, kolomannen talon 'mukulat' (lapset) ol jo aikuisii.

Uottelen tullooko tytöt meile van eivät. Kaksoset on käyneet kiitettävän uskollisesti mummolassa, ja välilä koko porukala. 

Vappumusiikkii kuuloo tästä linkistä.

Toivottelen teile kaikille oikkeen hyvvee ja aurinkoista Vappuu ja sen uattoo!
                             Aili-Mummo

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Onnellista sunnuntai-iltaa!

Peippouros. Kiitos Wikipedia.

ONNELLINEN AAMU


Huhtikuinen
aamu heläjää.
Kultasuinen
lintu livertää.

Syliin riemun
nukuin, havahduin.
Peippo vie mun
lemmenlauleluin

päivään uuteen,
liian heleään,
ihanuuteen,
jonka todeks nään.

Siivin hennoin
kaukaa lentänyt!
Riemulennoin
liki lennä nyt,

kohoo alla
armaan ikkunan,
uinuvalle
laula: rakastan!

- SAIMA HARMAJA - 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Näillä Saima Harmajan siivekkäillä sanoilla toivotan teille kaikille lukijoilleni onnellista sunnuntai-iltaa!
                    Aili-Mummo

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Äiti-Maa paljastuu hitaasti

Lumi on jo sulanut melkein, Nuppola näkyy meidän terassiltamme.

MAA PALJASTUU HITAASTI

Maa paljastuu hitaasti
likaisesta lumesta
niinkuin vetäisi lakanaa pois
ruumiin yltä.

Aamulla nopeasti pyrähtävien
lintujen levoton parvi
valtaa pellolta homeisen pälven
noustakseen taas siivilleen
lentämään yli metsän.

Itsepintaisesti 
kohoaa mätänevään ruohikkoon vihreä
väri,
taivaanrannassa tähyää 
kultareunaisesta pilvestä
reväisty riekale
kuin verkkoon takertunut kala.

Viileässä illassa
viileät puut tummuvat hitaasti
kirkasta taustaa vasten.


- HANNU SALAKKA -

Taivas on sinisen harmaa, vaikka aurinkoista onkin...


Nopeasti nämä viikot lentävät ohitse, hetki vain ja seuraava viikko on jo käsillä. Onneksi sain kaksi asiaa pois mieleni päältä, toinen oli  valituskirjelmä, jonka vein kunnan postilaatikkoon keskiviikkona. Miniä kirjoitti kirjeen, ja minä keräsin mieheni kanssa nimiä siihen. Seuraavaksi on orientoiduttava keväisiä ulkotöitä varten, joista tärkein on pihan siivous. Viime keväänä sain apua mieheltäni ja muutaman kerraan pyörähtivät myös tytöt auttamassa. He tulevat mielellään, kun tarjoaa vähän rahaa vaivan palkaksi...

Nämä kuvat otin eilen tästä talomme läheltä. Lumi on jo vähissä, viime aikaiset vesisateet ovat kiihdyttäneet lumien sulamista. Lintujen konsertti ulkona on jo melkoinen...

Laitoin eilen vappusiman käymään, ensi keskiviikkona on Valpuri, jolloin viimeistään otetaan perunansiemenet itämään. Mies sanoi tänä keväänä ostavansa uudet siemenet, ei ollut tyytyväinen enää viime syksynä nostettuihin perunoihin...
Tien reunassa on vähän lunta, samoin metsässä.

Viiden viikon kuluttua loppuvat koulut, ja lapset pääsevät kesälaitumille. Se on heille suuri riemun aihe joka vuosi, eikä ihme. Mummollekin aukeaa uusi työmaa katsoa porukan perään, viides on päivähoidossa. Paupau saa loman heinäkuussa, kun päiväkodin tädit itse viettävät kesälomaa.

Tohmajärven teistä on kirjoiteltu viime aikoina paljon, rajalle vievä Sininentie on huonossa kunnossa, kapea ja mutkainen. Lisäksi täällä on ajettu paljon kuolonkolareita. Ajoneuvomäärä on melkoinen, ja mukana liikenteessä on paljon venäläisiä autoja ja kuskeja. Arvaamattomia tilanteita saattaa kehittyä milloin vain. Joskus on venäläisrekka ajanut eteeni Kiteentieltä Likaistenristeyksessä, mutta onneksi siinä on vauhti jo aika hiljainen. Nyt rajaliikenteen vuoksi jotkut ajavat paljon lujempaa kuin mitä saisi ajaa. Ihan suomalaisautotkin. Ajoin itse sallittua nopeutta, mutta kiireajajat painoivat edelle kovaa vauhtia. 

Valtatie kuuden levitys pitäsi ulottua Pyhäselästä Imatralle asti, mutta Haavanpäätä pitemmälle ei ole vuosikausiin ehditty. Aina tehdään Joensuun ohitusteitä, rahat eivät riitä muuhun. Ja muutaman kymmenen vuoden kuluttua jälleen tehdään taas uusi tie Reijolan kohdalta, näin on käynyt ainakin kertaalleen.

Viikko sitten, 19.04. oli blogissani kävijöitä ennätysmäärä, 487 lukijaa..:)))

Toivotan Aikatherinen uudelleen lukijakseni, tervetuloa Aikku!

Oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-Mummo!


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kevään tuoksu

Kevät Ailinkalliolla muutama vuosi sitten.
KEVÄT

Kerran, kauan sitten,
olemme lukeneet kirjoista siitä,
näkivät ihmiset keväisin
kurkien raikkaasti huutavat kevätaurat,
kultapillkuiset voikukkaniityt
ja puissa väkevän vihreyden.

Me syöksymme teräksen, betonin ja öljyn aikaan,
- kadun jättiläiskuilun yllä on taivas,
kovin kaukainen ja pieni.
Kristalli-ikkunoitten takana nääntyvät kukat
autojonojemme tomuun ja bensiinihöyryyn.

Vain joskus iltaisin,
kun on hiljaista,
nousee satamasta, varastosuojista ja laivoista,
meren tuoksu, tervan, oranssien ja vaniljan tuoksu.
Ja seuraavana päivänä kahisevat matkailutoimistossa
kartat, reklaamilehdet ja punaiset pilettivihot.


- MIKA WALTARI -

Varhaiskevät Särkijärvellä venevalkamassa & grillikatoksella.

Tämän runon kirjoitti Mika Waltari vuonna 1929 eli 84 vuotta sitten. Saattoivatpa sen ajan laivat olla ihan eri näköisiä kuin nykyiset ja paljon pienempiä. Ne olivat puulaivoja ja niistä nousi tervan tuoksu, sillä puulaivat tervattiin. 

Laivoja ei lastattu myöskään nostureilla, vaan ahtaajina olivat raavaat miehet, jotka kantoivat satamasta tavarat laivaan ja sieltä pois. Muistan Wäärin Niilon, joka keväisin järjesti satamissa lakkoja silloin kun kiireet olivat kovimmillaan.

Nopeasti ajat ovat muuttuneet niistä 'vanhoista hyvistä' päivistä, jotka tosin eivät tainneet ollakaan niin erinomaisia kuin meille on uskoteltu. Matkustushalut olivat kuitenkin ihmisillä heränneet, kun jäät olivat lähteneet ja laivat purjehtineet satamaan. Uskoakseni turisteja 1920-30 luvuilla oli tähän aikaan verrattuna paljon vähemmän, silloin matkustivat hyväosaiset ihmiset, ja muu väki yritti selviytyä päivästä toiseen omalla kotiseudullaan.

Runossa puhutaan myös öljystä, joka  on 'loppumaisillaan', jos viisaiden sanoihin on luottamista. Saa nähdä, kauanko öljyä riittää, ainakin se on kallistunut kovasti viime vuosikymmeninä.

Kesä Pitkälammilla Pitkässä niemessä.

Käväisin Tohmiksella eli kuntakeskuksella asioimassa. Oli harvinaisen monta asiaa. Vein pois Yhteisvastuukeräyksen, joka oli tuottoisa, kävin kirjakaupassa hakemassa pois kirjani myynnistä, yksi runokirja oli käynyt kaupaksi. Ruistähkähumpan painos alkaa olla lopussa eikä uutta painosta kannata ottaa. Myös Elämänpelto on myyty loppuun, sillä oli 500 kappaleen painos. Kaivolla on kauppa käynyt paremmin, ja siellä yritän pitää edelleen kirjojani myytävänä.

Seurakuntatalolle laitetaan maalämpöä, joka tulee ajanmittaan edullisemmaksi kuin öljylämmitys. Kaikessa haetaan säästöjä, rahat eivät riitä ilman niitä. Melkoisen hyvin seurakunta on silti pärjännyt, kunhan käyttää järkeä hankinnoissaan. Kiinteistökulut ovat kasvaneet paljon, sillä lämmitysenergian hinta on noussut.

Eilen kaksoset ilahduttivat mummoa ja ukkia vierailullaan. Paistoin neitosille perunaleipiä, joita sitten voin ja munien kanssa syötiin vatsat pullolleen. Muun ajan tytöt viettivät mummon tietsikalla. Keksin sillä aikaa itselleni muuta tekemistä. Kyllä tuolla ulkona työtä riittää viikoiksi, kun loput lumet sulavat pois. Tänään satoi vähän vettä, se on hyvä lumien sulattaja.

Kevätlinnut peippoja myöten ovat saapuneet, kelpaa tuolla ulkona kuunnella ilmaista konserttia...

Tästä kuulette vuoden 2011 äitienpäiväkonsertin solistina Tomi Metsäketo.

Tervetuloa lukijakseni Rajari, toivoakseni viihdyt kanssamme.

Toivotan teille, rakkaat lukijat, oikein keväistä ja kaunista loppuviikkoa!
                                 Aili-Mummo




maanantai 22. huhtikuuta 2013

Maaria Päivinen: Pintanaarmuja

Kuva Leena Lumilta, kiitos Leena!

Luin juuri Maaria Päivisen kiitetyn uutuusromaanin, Pintanaarmuja. 259 sivua. Ntamo 2013. ISBN 978-952-215-370-8. Kannen kuva: Anni Halonen.

Tämä on kirjailija Maaria Päivisen kolmas romaani, se oli minusta hyvin erilainen kuin aikaisemmat kaksi romaania, Silja ja Mai (2010), Minä rakastan sinua nuorimies (2011).

Kirja alkaa lopusta, kuten nykyisin useimmat romaanit. Romaani on jaettu kolmeen osaan. Jokaisella niistä on jokin motto: jonkin kirjailijan lause.

Kirjan juoni on kolmoisdraama, kaksi miestä ja nainen, Anna. Veikko on Annan aviomies ja Herman on Annan rakastaja, joka on avioliitossa tahollaan, ja hänellä on perhe.

Kirjassa 'puhuvat' Anna ja Herman vuorotellen. Anna ei puhu 'minästä', vaan hän on puhuu itsestään 'hänenä'. Saamme tutustua sado-masokistiseen avioliittoon. Veikko on sadisti, mutta Anna on sado-masokisti. He eivät ole päässeet toisistaan eroon, vaan allianssi jatkuu vuodesta toiseen.

Hermannille Anna on pyhimys, jota hän palvoo. Hermaani ja Anna ovat töissä yliopistolla, jossa he tapaavat usein. Herman hengittääkin samaan tahtiin Annan kanssa.

Anna kertoo Veikosta:
"Alussa se oli kuiskaillut: katso kuinka iso, katso kuinka työnnän, katso, katso, katso eikä Anna katsonut, koskaan ei. Ja nyt mies veti vaatteita ylle rivakka kuin ei mitään ei koskaan olisi ollut ja Anna ihaili sen huvittavaa kiukkua, olet side minun silmilleni!
    Eikä hän katso, vieläkään ei. Ja sitten mies löi. Anna ei vilkuile. Nainen: turta, ei satu. Et sinä osaa satuttaa. Eikä itkeä saa se on heikkoutta. Ei sellaista Veikon edessä, ylimääräistä heikkoutta ei ei ei, Anna otti iskuja vastaan kuin viulu kotelossaan, lepäsi."

Anna pelkäsi, vihasi ja rakasti Veikkoa, niin se oli.

Hermannille Anna oli "kuin pyhä vesi kirkkojen kulhoissa. Hän oli kastetoimitus, aamunavaus, ikoni alttarin yllä, syntyi joka päivä uudelleen, särkyi iltaisin, särkyi jälleen; minun suuri sinä ja hän; yhtä kuin yksi.---. Hän oli minun häneni."

Herman sanoo: "Minä rakastuin häneen, minä jollakin tavalla omistin hänet. Vaikka hänellä oli aviomies. Sain tosin tietää miehestä vasta, kun olin tyrkännyt minun häneni veteen, vasta, kun näin, että hän oli kaukana rannasta, vasta, kun pimeys ympäröi minut ja hänet merenselällä." 

"Olen uskollinen, tiedätkö, kaikille," hän sanoi minulle jo ensimmäisenä päivänä, kun virallisesti tutustuimme. Hän oli pukeutunut pitsimekkoon ja korkokenkiinn enkä uskonut että siinä edessäni seisoi kerran hartaasti itkenyt enkeli.
    Viimeisenä aamuna ennen merivirran viemää hän toisti sitä samaa, mutta lisäsi lausahdukseensa: "Myös minulle, itselleni, uskotko, myös minulle olen uskollinen."---.
    Hän kuvaili solmunsa. Hän kuvaili kalpean, vapisevan loppunsa. Hän nauroi ja sanoi, että hänen loppunsa oli kuin suora vitsi.----."

Anna kertoo: "Sitä paitsi hän tuli siellä raskaaksi, häämatkalla, toista kertaa elämänsä keskellä auringon paahtamaa maata, ja sekin sikiö on jo huurretta taivaankannessa ja sellaista pelkäävät kaikki, ihan kaikki ei vain Anna." Ja tietenkin Veikko on onnellinen, Anna saa lapsen hänelle, Veikolle.
    Sikiö perkele, Anna nousi ja jalat vavahtelivat vähän. Ääni kylmä kuin pakkanen vasten poskia ikävässä tuulessa, minä tapan sen, varmasti tapan. Hän kulki keittiöön, keitti teetä, katseli kun vesi jäähtyi ja Annankin nesteet: jäätyneet.

Anna ja Herman matkustavat yhdessä useampaan kertaan vuosien aikana. Herman rakastaa järjettömästi Annaa, Atheniaa, mutta Anna ei rakasta ketään eikä mitään.

Mutta se sikiö...
     Ja se oli paras kosto aviomiehelle, tapaa itse omin käsin, miten olikaan valmis riistämään, lentohiekkaan sukeltamaan, maa alta petti! Hän vihasi Veikkoa joka kerta kun kantoi sen lasta.---. Ja sitten hän seivästi itseään. Kädenliikkeet vakaat kun hän sohi sukupuolielimiään tylsillä saksilla. Vesi kirveli ääriviivoja punersi pitkin ammetta. Anna tärisi paniikissa nauroi pelosta jäykkänä. Ja kuinka hän surmasikaan,---.

Hurjaa ja julmaa touhua, jota en voi ymmärtää! Mutta käykin niin, ettei sikiö kuole, se on liian sitkishenkinen...

Herman taas runoilee: Hän on alppiruusu. Hän on minun puutarhani maa, joka laulaa, kun kaadan sen uumeniin vettä. Ja kun hän oli epätoivon partaalla minun olohuoneessani sinä sateisena iltapäivänä, jona hän tunnusti kaiken, en tiennyt mitä tehdä.

Lääkäri ompeli Annan haavat, eikä Annaa syytetä mistään. Sikiö jatkaa kasvamistaan, Annasta huolimatta. Annan täytyy tehdä 'se' Veikon kanssa toisin, muu ei ollut mahdollista.
Joskus Anna oli onnellinen miehensä kanssa, useammin ei. Anna yrittää tuhota sikiönsä alkoholilla, mutta sekään ei auta, sikiö vain kasvaa...

Hän ei ollutkaan tyhjä.---.Lääkäri muikisteli edessä tyynenä kuin verinen saarna, muodonmuutos. Näytti kai siltä että Anna todella todella halusi halusi pitää sisuskalujaan nakertavan möykyn , että tottakai rakastan miestäni ja sen kyntämää vitun viljapeltoa.

Veikko on innoissaan lapsestaan ja isyydestään, raahaa kotiin lastenrattaatkin ennen sen syntymää. Annaa vain yhä oksettaa, hänellä on raskauspahoinvointia. Ja vielä kerran Anna yrittää surmata sikiön, mutta Veikko vie Annan sairaalaan. Hermannin mielestä Anna pahuus on Veikon syytä, joka on opettanut Anna niille tavoille. Hermannin jumalointi Anna kohtaan  ylittää lukijan käsityskyvyn. Herman haluaisi Annan kanssa lapsia; vaimon kanssa hänellä on niitä jo kolme. Herman on eksyksissä suhteessa omaan ja vieraaseen naiseen. Herman himoitsee Annaa, mutta ei ole häntä saanut...Vähin erin Hermankin muuttuu, hän tulee katkeraksi.

Alkaa roimaanin kolmas jakso:
Kun lapsi on tulossa, Veikon ja Anna väliin astui anoppi. Joka on tietysti iloissaan lapsenlapsesta. Anna on vihdoin synnyttänyt lapsensa, ja päässyt hänestä eroon.

Anna ja Herman matkustavat kahdestaan lentokoneella ulkomaille. Annalla on mukanaan vain käsilaukku, ei matkatavaroita. Herman auttaa Annan pitkälle matkalle...

Romaanin loppu on traaginen ja julma---.

Omasta puolestani voin sanoa, etten pitänyt tästä kirjasta ja sen aiheen käsittelystä. Pidin aikaisempien kirjojen kielestä paljon enemmän, vaikka niissä ei juuri juonta ollutkaan. 

Olen jo tottunut siihen, että minun pitämiseni ja antipatiani ovat päinvastaiset kuin monen muun tai yleisen mielipiteen. Mutta paljon blogisauhuja Maaria Päivisen kirja on saanut ja herättänyt vilkasta keskustelua, joten puhumme merkittävästä romaanista. Tästä onnittelut Maaria Päiviselle, ja jatkukoon kirjailijan ura rohkeasti ja ansiokkaasti! Odotan innolla Maarian runokokoelmaa, kun se milloin ilmestyy...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein antoisaa huhtikuun viimeistä viikkoa!
                                  Aili-Mummo







perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kevytmielistä eutanasiaa

Kuva Tikkalan hautausmaalta.

Kuollakseen täällä puhetta kuulee.
Kevytmielisesti ne kertovat elvytyksistä,
supistuksista, leikkauksista...
mutta miksi tämä eutanasia jää aina kesken?
Kun yksikin joutilas silvottuna
saa kukoistamaan kokonaisen golfradan,
raajarikolla lannoittaa tuoksuvan puutarhan,
ja runoilijalla, valtion elätillä ruokkii
perunamaan, jolla ruusukin on rikkaruoho.

Mitä tämä barbaarilauma enää 
tekee lapsilla, vanhoilla, köyhillä?
Rikkaat menköhöt merten taa.
Kun pienet, oikeat piirit päättävät
jää demokratialle tilaa ilveillä,
ja äänet voivatkin vaieta uurniin.

Me ollaan nyt
      yhtä pitkiä lähes kaikki,
mutta kukin on vähän pitempi muita,
      ja pisimmät me pilkotaan
arkkujemme mittaan.

Me ollaan viisaita kaikki,
mutta viisaimmat ovat kyllin viisaita 
ollakseen nauramatta.

Me ollaan rikkaita jokainen
      tosin köyhät on meillä aina
hiljaa, ja tasa-arvoisina
      kuin Odyseuksen miehet,
porsaiksi loihditut.


- AKI LUOSTARINEN - 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällä Aki Luostarisen puhuttelevalla runolla toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!
                             Aili-Mummo

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Upea arpajaisvoitto Tanjalta

Tämän upean kani-neidin voitin Tanjan arpajaisista!

Sain kerrassaan hienon arpajaisvoiton Tanjalta blogista Mäeltä näkyy puolet pitäjää. Lämpimät kiitokseni, Tanja!

Tässä hän on, Neiti kani Kaunotar, meidän uusi 'puutarhanhoitajamme'. Se tuli tosi hyvään tarpeeseen, sillä olemme jo - mieheni ja minä - iäkkäitä ja työnkuluttamia 'mualaismollukoita'.

Kuten huomaatte, neidolla on toisessa kädessään ämpäri eli 'sankko' ja toisessa kädessä oksasakset.  Varmaankin omenapuumme ja marjapensaamme tulevat nyt esimerkillisen hyvin hoidetuiksi.

Tanjalla on upea, tutustumisen arvoinen blogi, josta löydätte monia juttuja. Hän on suurenmoinen leipuri, jolla on herkkupostauksia viikottain. Lisäksi hän on intohimoinen sisustaja, jonka kodista oli muutamia kuukausia sitten Meidän talo lehdessä monisivuinen artikkeli. 

Mukana seurasi näin hieno kortti...

Tässä kortissa on etusivulla teksti: "Ei elämän tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa." Hieno ajatelma, näin se on!

Toisella puolella korttia on teksti: 
"Onnea voittajalle 
ja 
Ihanaa kevään jatkoa! 
t. Tanja    
Mäeltä näkyy puolet pitäjää."

Toivotan lukijoilleni oikein hyvää kuluvaa viikkoa. Kevät on jo aluillaan, myös täällä Pohjois-Karjalassa!
                    Aili-Mummo


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Antti Hyry: Uuni

Kiitos Google ja Wikipedia!
Kirjailija-insinööri Antti Hyryn romaani Uuni sai vuonna 2009 Finlandiapalkinnon. Ostin pokkarin alennusmyynnistä nyt talvella. Siinä on 400 sivua ja ISBN 978-951-1-25133-0. Kirjan on kustantanut Otava, painettu Keuruulla 2010.

Uunin muurauksesta on kysymys, vauhti ei päätä huimaa. Mutta asiantunteva on insinöörimme tietotaito, ja sen kyllä huomaa.

Päähenkilö Pietari on siirtänyt ja koonnut savupirtin kooltaan seitsemän kertaa kahdeksan metriä, johon hän haluaa muurata uloslämpiävän isokokoisen leivinuunin tiilistä. Pirtin huonekorkeus on myös vaikuttava, yli kolme metriä. Tämä sijaitsee Pirttimaan kylässä Oulusta pohjoiseen perämeren rannalla.

Ensiksi kuuluu etsiä uuninmallia, josta syystä ajellaan paikasta toiseen, mutta vihdoinkin mallikappale löytyy.

Pietarin pirtin pystytys on kestänyt parikymmentä vuotta, kiireellä tämä mies ei mitään tee.

Savupirtin kanssa on samassa rakennuksessa toinen, pienempi pirti, missä Pietari vaimoineen asuu aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Siellä on myöskin uuni, joskin vaatimampaa kokoa kuin suunnitteilla oleva uuni. Sydäntalven he asuvat Etelä-Suomessa. Uunin mallia haetaan Oulusta asti.

Pietari ottaa mitat metrimitalla, merkitsee kaikki ylös paperille. Uunin korkeus on sisältä lähes metrin, ulkoapäin uuni on vaikuttava. Koska uunissa ei ole palomuuria, seinien ja uunin väliin jätetään ilmatilaa noin puolimetriä. Ihmettelin itsekseni, miksi savupirttiin ei tehdä savupirtinuunia, vaan nykyaikaisempi rakennelma.

(Savupirteissä käytettiin piisitöntä uunia samoin kuin riihessä. Uuni oli aivan riihenuunin näköinen).

Pirtti on ensiksi tyhjennettävä tarpeettomista tavaroista, jotta sen peränurkkaan voisi ruveta uunia muuraamaan. Ja muutoinkin rakennushomma on tarkoin suunniteltava, jotta se onnistuisi. Rakennuksessa käytetään nykyisin muodikasta purkutavaroista uudelleen rakentamista. Uuniin tiilit tulevat kolmesta eri uunista. Ja kaupassakin joutuu käymään vähän päästä milloin valusoraa, sementtiä, verkkoa ja eristelevyä hakemassa tai jotakin muuta.
Ja siitä se lähtee, ensiksi tietysti pohjavalu, joka on jo tehty. Sitten pannaan pystyyn uunin nurkkalaudat, jotka määrittävät rakennettavan uunin paikan. Vain Pietarilla on kavereita, väliin taas ei. Lukijaa kuten aloittelijaa Leeviä, opetetaan muuraamaan. Taukoa ei voi pitää, ennen kuin laasti on muurattu loppuun. Ja kaupassa joutuu käymään tämän tästä. Ensiksi tietenkin kysytään hinnat, ja sitten suoritetaan hankinnat: tulenkestävä laasti, tulenkestävä valumassa, viiden sentin palovilla, normaali reikätiili, kotimaainen tulitiili, puoliholvitiili, arinatiili ja lisäksi työhanskat. Ja naapurilta lainataan betonimylly.

Uuninteon selitystä on enemmän kuin puolet romaanista: linjalankaa, savuhormeja, tuhkaluukkuja, uunipeltejä, ja niin edelleen. Ja kaikki korkeudet, leveydet ja syvyydet. Uuninsuuluukku ja rautapelti sen ympärille. Olen pari uuninmuurausta nähnyt läheltä, enkä huomannut sitä noin monimutkaiseksi kuin kirjailija. Ammattimies tekee leivinuunin noin viikossa, mutta Pietari muurasi sitä melkein kaksi kesää...

Tulee hilla-aika (meillä lakka-aika heinäkuussa), ja tietysti Pietari käy suolla keräämässä hilloja yksin. Vaimo ei lähde mukaan. Ja sen jälkeen on käytävä katsomassa, miten pojan perhe ja talonteko jaksaa. Olisiko poika apua vailla. Muutama viikko kuluu siinä poikaa autellessa.

Pietari tulee kotiin, ja toisen pojan perhe on tullut katsomaan vanhempia kesälomalla. Pietari ja vaimonsa Hanna rakentavat hiljalleen kesäparatiisia lapsilleen ja ystävilleen. On tilaa ja lääniä. On valkoinen pieni talo vieraita varten, mutta sitten on punainen talo, jossa on kaksi pirttiä, ja jossa he itse asuvat. On savusauna, ja tavallinen sauna, ja merenranta, jossa uida ja kalastaa.

Sitten tulee tieto, että heille tulisi vieraita 40 henkeä eli linja-autolastillinen. Pietari ja Hanna ruokkisivat ja majoittaisivat heidät ja sitten lähtisivät itsekin mukaan urkuihintutustumismatkalle Ruotsiin. Saunat on lämmitetty kuumiksi ja ruokaa ja juomaa varattu tarpeeksi asti. Lisäksi aamulla on kahvi ja aamupala kaikille. Yöpymishinta on viisi euroa per nokka.

Ensiksi mennään Tornioon ja Haaparannalle, siitä Luulajaan. Käydään monessa eri kohteessa, mukana on musiikki- ja kuoroihmisiä. Muutama heistä testaa kirkkojen urkuja ja niiden sointia. Urkujakin on monta sorttia, ja niiden nimet mainitaan. Vieraillaan urkutehtaassa, jossa niitä valmistetaan. Näihin matkalaisiin ja matkaan menee yli viisikymmentä sivua kirjassa.

Ei siis ihme että uuni valmistuu vasta seuraavana kesänä.
Mitä sanoisin kirjailijasta ja kirjasta? Tempo on rauhallinen, kieli tavallista, ei mitään erikoista. Romaanissa ei ole mitään suuria nousuja eikä laskuja. Tämän kirjan voi lukea, tai jättää lukematta. Mutta tietoa siinä kyllä on, siitä voi kiittää insinööri Antti Hyryä. Minä kyllä pidin lukemastani, vaikka se ei nostattanutkaan suuria tunteita eikä tehnyt 'sydämenjäristyksiä'. Uuni oli mielestäni hyvänolonkirja, jonka voi ottaa vaikka matka- tai lomalukemiseksi, jos ei kaipaa murhia seurakseen. Vaatimattomalle romaanille ja sen kirjoittajalle on myönnetty Finlandia-palkinto, vai pitäisikö olettaa että palkinto on myönnetty koko Antti Hyryn tuotannolle? Uskon että palkinto on annettu koko tuotannolle. Antti Hyry on tehnyt kirjoja verkkaiseen tahtiin, vuodesta 1958 tähän asti kuusitoista teosta. Uuni oli vasta ensimmäinen lukemani kirja koko tuotannosta.

Kiitos Antti Hyrylle mukavasta kirjasta! Lukekaa tekin, jotka pidätte kiireettömästä menosta ja rauhaisasta olosta!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkanutta huhtikuun kolmatta viikkoa!
                          Aili-Mummo



perjantai 12. huhtikuuta 2013

VIRVALIEKKIMÄISTÄ VIIKONLOPPUA!

Kiitos Google ja Wikipedia!

VIRVALIEKKI

Olen liekkinä virvatulen.
Minä kutsun ja houkutan.
Kun kiinni mun saavasi luulet,
minä käsistäs katoan.

Sinä kiusaatko virvatulta?
Toki luulithan, luulithan niin.
Jää sieluusi tuhkaa ja tulta
ja sydämes eksyksiin.

Kun rankaisevas mua luulet,
sinä itseäs kidutatkin.
Minun nauruni korvissas kuulet
yhä särkyvin sydämin.

Et tavoita virvatulta,
joka edessäs läikehtii.
Jää sieluusi tuskaa ja tulta.
Se myrskynä mylvehtii.

- AILI NUPPONEN -

Runon on säveltänyt Teuvo Latvala.

Tällä runollani toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                       Aili-Mummo

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kapuloita rattaisiin

Tohmajärven syksyn ruskaloistoa Kemiestä aseman suuntaan.

ENTEET 

Yöllä jymisi, jäät.
Kahlasin auttamaan pajuja.
Keuhkokuume. Kevät.

Mustat kärpäset. Syksy.
Pihassa hidas lintu
ruskeat nuolenkärjet selässään.

Miksi näin: "Lapsen eläessä
sinä paastosit ja itkit,
mutta lapsen kuoltua
sinä nouset ja syöt."

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN MEMORIAM

Olin kivi, joka murretaan,
olin savu, joka hajoaa tuuleen,
mutta kulkija, kerran,
vapise tomun ääressä
kaiken sen tähden,
mikä olisin voinut olla.


- MIKA WALTARI -

Tämä vanhus ei muistaakseni tarvinnut laitoshoitoa: mieheni ukki, Antti Manninen.

Sain aiheen tämänpäiväiseen juttuuni paikallislehdestämme, UutisAlasimesta. Olin vähällä laittaa linkin, mutta tutkittuani lehden sivuja, ei tätä uutista löydykään netistä, vaan se on luettava paperilehdestä.

Tohmajärven sosiaali- ja terveyspalveluja vuodesta 2013 on hoitanut Attendo, mutta Valvira eli Valtiontalouden lupa- ja valvontavirasto heittelee kapuloita rattaisiin. Attendo haki Valviralta toimilupaa Erkkilän, Marjattakodin ja Takkunurmentuvan palvelukodeille. Tarkoituksena oli jatkaa toimintaa samanlaisena kuin se oli Helli-liikelaitoksen aikana, jossa yöhoito oli ulkoistettu. Tämä oli lisännyt hoidettavien keskuudessa asiakastyytyväisyyttä ja turvallisuutta. Se ei nyt käy, kun Attendo on kysymyksessä. Myös henkilömitoitusta on lisätty entisestä Hellin ajasta. Hoivapalveluissa ei ollut tapahtunut muutoksia tilojen, asukkaiden tai toiminnan sisällön suhteen.

Sillä, kuka palvelut tuottaa, ei pitäisi olla vaikutusta puolueettoman lupaviranomaisen päätöksiin. Attendo Oy:n toimitusjohtaja Pertti Karjalainen on valittanut Valviran Tohmajärvi-päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Kysymys on yhdenvertaisuudesta sosiaali- ja terveydenhuollon erilaisten palveluntuottajien välillä.

Tähän on siis menty, kun ministeriön pakkopäätöksiä ei ole noudatettu eli Hellin olisi pitänyt jatkaa kallista ja huonoa toimintaansa. Saamme nähdä, mihin vielä joudummekaan; Attendo on joka tapauksessa hoitanut leiviskänsä paljon paremmin kuin edesmennyt Helli-liikelaitos.

Tohmajärven vanha pappila eräänä kevättalvena.

Kävin antamassa Islabille verinäytteet, ja sillä matkalla tapasin entisen tikkalalaisen, ja vaihdoimme kuulumisia. Hänellä kuoli aviomies jo monta vuotta sitten, rouva on minua joitakin vuosia vanhempi. Monenlaista löytyy kuulemma hänestäkin, sairauksia on riittänyt. Hän asuu omassa osakkeessaan, eikä varsinaisissa vanhusten taloissa. Näitä taloja on kirkonkylään tehty kymmeniä, joista tuossa edellä on mainittu muutama. Takkunurmentupa on entinen kunnansairaala, joka on laajennettu ja saneerattu uuteen uskoon.

Harmistusta rouvalle tuottavat naapurit, joita ei voi itse valita. Näinhän se on, taajamissa ei tosiaan voi valita naapureitaan, olipa heistä minkä sortin haittaa hyvänsä. Astmaatikolle tuottavat haittaa kaikenlaiset tupakan- tai hampuntupruttelijat, yöeläjät, jotka nukkuvat päivällä ja elämöivät yöllä. 

Täällä maalla on ollut rauhallista, varsinkin sen jälkeen, kun muuan viinaan menevä naapuri muutti pois. Mies ajoi taksilla tai naapurin kyydillä pihaan ja tuli sisälle, jos pääsi. Yöaikaan olemme pitäneet ovet lukossa.

Postitin arvontapalkinnot onnellisille voittajille, joten ne ovat muutamassa päivässä teillä...

Mahlanvalutukseen myös jotkut varautuvat, varmaan miehenikin, kun aika koittaa. Nordic Koivulla sesonkia kestää keväällä noin kolme viikkoa. Meidän sesonkimme on onneksi vielä lyhyempi, korkeintaan viikon. Liikaa ei kannata vettä pakastaa, vain omiksi tarpeiksi.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonjatkoa ja kevään alkua. Kertoivat että muuttolintuja on jo saapunut...
                         Aili-Mummo


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Aili-mummon viisivuotiskirja-arvonta


Pääsiäisnoita toimii todistajana kun arvomme...


Heippa kaikki arvontaani osallistuneet!

Suoritimme äsken mieheni kansa kirja-avonnan, jonka virallisena valvojana toimi pääsiäisnoita, se pieni punapukuinen. Otin myös valokuvia, mutta en onnistunut saamaan niitä tänne katseltavaksenne.
(Näin voi käydä, kun on uusi tietokone, ja mummo, joka on harjoitellut vasta 22 vuotta!!!)

Tulokset olivat seuraavat:
                                        
Numero 1. Leena Lumi.

Numero 2. Aimarii.

Numero 3. Unelma.

Paljon onnea voittajille!

Sitten voitte ilmoittaa nimenne ja osoitteenne minulle sähköpostilla: asn.42.ump (at) gmail.com
Muut osoitteeni eivät toimi, valitettavasti. 

Leena voi ilmoittaa minkä kirjan haluaa (runokirjani hänellä jo onkin, joten oletan että Okran kaskukirjan).

Sitten ilmoittaa Aimarii kumman runokirjani haluaa, ja mikä on nimi ja osoite.

Unelma saa viimeiseksi jääneen kirjan, kun ilmoittaa nimensä ja osoitteensa.

Kun saan pikaisesti nämä tietonne, voin laittaa kirjat postiin jo keskiviikkona, jolloin käyn Tohmajärvellä.

Nyt on arpajaiset pidetty ja juhlat juhlittu!

Toivotan teille rakkaat lukijani oikein iloista ja kaunista huhtikuista viikon alkua, ja kiitän teitä arvontaani osallistumisesta. 
                          Aili-Mummo


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Arabialaiseen tapaan

Imatran kosken kuohuja. Kuva: AN.

PSALMI


Hän saapuu aseitta kuin metsä, kuin pilvi hän on
torjumaton. Eilen hän kantoi mantereen, muutti 
merien paikan.

Hän piirtää päivän selkäpuolen. Hän tekee jaloistaan
päivän, lainaa yöltä kengät, jää odottamaan sitä, mikä
ei tule. Hän on asioiden luonne - hän tuntee ne ja antaa
niille nimet, joita ei paljasta muille. Hän on todellinen
ja todellisen vastakohta, elämä sekä se toinen.

Missä kivestä tulee järvi ja varjosta kaupunki, siellä
hän elää, elää ja eksyttää epätoivon. Hän pyyhkii 
pois toivon laajuuden, tanssii, kunnes maan tomu
haukottelee ja puut nukahtavat.

Nyt hän julistaa kaukaisten äärien risteävän ja
kaivertaa aikamme otsalle taikuuden merkin.

Hän täyttää elämän mutta häntä ei kukaan näe. Hän
saa elämän kuohuiksi ja sukeltaa niihin. Hän muuttaa
huomisen riistaksi ja jahtaa sitä toivoa vailla. Hänen
sanansa on kaivettu kohti eksymistä, kohti eksymistä.

Hämmennys on hänen kotimaansa, mutta hän on
silmiä täynnä.

Hän herättää pelkoa ja virvoittaa.

Hän vuotaa kurjuutta ja tulvii pilkkaa.

Hän kuorii ihmisen sipulin lailla.

Hän on tuuli, joka ei käänny kannoillaan, ja vesi, joka
ei virtaa lähteelleen. Hän luo lajinsa, aloittaa itsestään
- vailla esi-isiä hän on, juuret askelissaan.

Hän kulkee kuilujen syvyydessä, hänen muotonsa on
tuulen.

- ADONIS -
suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Näillä arabialaisen runoilijan sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni oikein antoisaa ja kaunista viikonloppua!
                               Aili-MUmmo