Google+ Followers

perjantai 31. toukokuuta 2013

Taivaan porteilla



KERJÄLÄISLEGENDA


On kuollut ontuva Eriksson,
ja moni on hyvillään:
Ei enää puistojen porteille
hän laahusta kerjäämään.
      Monet kyllä itkulla saatetaan
      alas rauhaan kalmiston,
      mut sua ei itkenyt ainutkaan.
      Vai itkikö, Eriksson?

Ja nyt hän on puistonsa jättänyt.
Hän on saapunut taivaaseen,
ei sisälle aivan, portille
hän jäänyt on  hattuineen.
      Mene hiukan lähemmäs portteja,
      niin näät, mitä sisällä on,
      voit itsekin mukaan toivoa!
      Vai voisitko, Eriksson?

Ei moista juhlaa nähnyt hän
ole koskaan päällä maan.
Ja ihme: kerjäläiselle
yhä almuja ojennetaan.
       He nyt Jumalan edessä näyttävät,
       miten hyviä hurskaat on
       ja hattusi neuvoilla täyttävät.
       Se riittääkö, Eriksson? 

Tuli ilta vihdoin taivaaseen
ja portteja suljettiin
ihan edessä miehen ontuvan,
ja avainta kierrettiin.
        Maan päällä tämän jo kokea sait,
        se osasi ollut on,
        ja osasi myöskin on olla vait.
        Vai onkohan, Eriksson?

Mies ontuu ääneti muurin taa
ja nuttunsa turviin käy:
Tänä yönä sada ei ainakaan
ja poliiseja ei näy.
          Paras takana taivaan porttien
          sinun varmaan olla on.
          Olis liikaa musiikki harppujen.
          Vai oiskohan, Eriksson?  

Hän rauhassa aamulla mennä saa
taas taivaan porttien luo.
Tosin vainajat tänne mukanaan
ei kukkaroitaan tuo.
          Mutta tyhjä nuttu ennenkin
          sinun ansios ollut on.
          Saat nukkua maksutta kuitenkin.
          Vai saatkohan, Eriksson?

- OIVA PALOHEIMO -

Tässä sama laulu Tapio Rautavaaran laulamana.

Toivotan hyvää ja kaunista viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                      Aili-Mummo
     

torstai 30. toukokuuta 2013

Elämänjano

Nuppolan vanha omenapuu kukkii. Takana vanha talo (rak. 1830-luvulla).

Aurinko laskee, nousen
niin kalliolle, että näen
jäisten ja kivisten kausien
koko maan avohaavan yli
miljoonain vuosien
            avohaavan taa
Silmiä kirvelee
kun ajattelee
sitäkin miestä, joka jo lauloi
(vähin vokaalein ja nuotein)
tuskaansa ajalleen

Sen auringon hiilloksilla
minä nyt juon samasta haarikasta,
samaa janoa elää
kuin samaan selkärankaan kasvaneena,
mikä pyhä yhteys!

Jospa kaikki isäni, kaikki äitini,
kaikki lapseni, kaikki
kokoontuvat kerran,
hyräilen hymniäni nuotin vierestä

Ne ovat kertyneet minuun
ja elävät, kaikki nimet ja kaudet,
eikä missään ole se puuttuva rengas;
en kuole kokonaan koskaan!

Taivas on jo tuhkan värinen,
mutta samaa janoa elää
juon samasta haarikasta

Mikä pyhä yhteys!


- AKI LUOSTARINEN -

Ns. saunaomenapuu. Takana entinen navetta, nyk tallirakennus.

Maisema alkaa olla kauneimmillaan, omenapuista otin kuvat alkuviikosta kun kävin päätalolla. Uskokaa tai älkää, mutta nämä omenapuut ovat mieheni mummon istuttamat, Iida Nupponen (o.s. Paajanen) oli hänen nimensä. Iida tuli emännäksi Nuppolaan 1910, ja hänen elämästään olen tehnyt postauksenkin, ja useasta postauksesta löytyy tietoja Iida-emännästä. Voitte itse tehdä haun sivupalkista. Kova työ hänelle oli soraiseen maahan saada puutarhaa aikaan, mutta hyvin hommat onnistuivat. Monta puuta poikani on jo kaatanut liian ränsistyneenä. Nämä puut ovat sieltä ihan vanhimmasta päästä.

Sata vuotta, miten lyhyt aika se onkaan, kolme-neljä sukupolvea. Uudet ihmiset eivät välttämättä tiedä, millaisia aikoja talossa on eletty. Työtä, tuskaa ja vaivannäköä...

Iida ja Janne tekivät ainakin kahden sukupolven työn, heidän ainoa poikansa kuoli epileptiseen kohtaukseen 27-vuotiaana. Voi uskoa, mikä murhe se oli heille ollut. Ja tietenkin heidän poikansa sairaus, joka oli avioeste. Meiltäkin kyseltiin kuulutuksia hakiessamme 1963, oliko suvussa epilepsiaa. Sairautta pidettiin näet periytyvänä, mitä se ainakaan Einari Nupposen kohdalla ollut. Hän oli saanut sairauden päähänsä kohdistuneesta kovasta iskusta.

Mieheni Mauri tuli enonsa Einarin sijalle 'isännäksi' sukutaloon, ja hyvin hän on täyttänyt tehtävänsä. Minä olen tässä vain 'elellyt sivellä'!

Muistaakseni Norjan angervo, takana kukoistava heinäpelto.

Nopeasti hajaantuu tieto suvusta ja sukulaisista, kun aina uusia sukuja liitetään entisiin sukuihin. Sukututkimus on alkanut kiinnostaa yhä uusia ihmisiä. Olen huomannut sen, etteivät välttämättä sisarusten lapset tunne toisiaan. Näin on omallakin kohdallani. Minulle ovat äidin puolen serkut lähes tuntemattomia, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. En tunne kaikkia isänkään puolen serkkujani, mutta pääosan sentään. Äidin puolen sukuni jäi luultavasti siksi minulle vieraaksi, kun vanhempani erosivat 1950-luvulla. Oli melkoinen ponnistus yrittää muistaa jotakin äidin tarinoista, kun Kontkasen sukukirjaa teimme. Minullahan oli vain lapsen muistot, onneksi sain sitten ukkini Simo Kontkasen veljien jälkeläisiltä postia, joka antoi minullekin runsaasti tietoa Tohmajärven Kontkasista. Ja loput löytyi ortodoksiseurakuntien asiakirjoista.

Ortodokseilla ei ole niin hyviä kirkonkirjoja kuin luterilaisilla seurakunnilla. Siellä voi olla aukkoja tai vääriä tietoja. Lisäksi vanhat kirkonkirjat ovat venäjäksi kirjoitettuja. Jos pappi ei ole osannut kunnolla suomea, on yhteydenpito voinut jäädä kovin heikoksi. Seurakuntalainen ei ole osannut oikaista vääriä tietoja eikä pappi ymmärtänyt seurakuntalaisen ilmoittamaa asiaa. Muitakin syitä on ollut...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eilen oli monta asiaa Kemieen eli kirkonkylään. Kun käyn melkoisen harvoin siellä, kertyy asioita väkisinkin. Toin myös kotiin samettiruusun taimia, jotka aion istuttaa...

Ukki oli reissussa jälleen Tallinnassa, ja yöllä piti hänet käydä noutamassa kotiin Tolosenmäestä. Olin aika kuitti, ja kysyin häneltä: Onko tämä aika järkevää vanhalta ihmiseltä, reissata maailmalla yötä myöten? - Vastausta en saanut, mutta ihme on, että 77 ikävuottakaan ei saa miestä rauhoittumaan.

Kiitos Anna Amnellille, Blogisiskolle, kuvakollaasista Larin Paraskesta. Laitoin kollaasin tätä edelliseen postaukseeni 27.05.-13. Kuva löytyy postauksen lopusta...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja onnellista viikonloppua!
                                Aili-Mummo


maanantai 27. toukokuuta 2013

Anu Kaipainen: Poimisin heliät hiekat



Kirjailija Anu Kaipainen kirjoitti unohtumattoman romaanin runolaulaja Larin Parasken (oikea nimi Paraskeva Nikitina) elämästä (1834-1904). Paraske oli syntyjään inkerikko, mutta avioliittoon hän meni Kaurila Teppananpojan (Gavril Stepanov) kanssa.

Anu Kaipaisen romaani ilmestyi 1979, mutta Suuri Suomalainen Kirjakerho myi 1980 romaania kuukauden kirjana, ja tietenkin myös itselleni romaanin halusin. Nimilehdellä on teksti "Tarvittavin paikoin kirjallisen vapauden kuvittama kertomus Larin Parasken uskomattomasta elämästä." WSOY. Juva. ISBN 951-643-141-0. 289 sivua, sidottu.

Se minua harmitti, kun kirjassa eikä kansiliepeessä ole kuvaa Larin Paraskesta. 

Tämä oli kolmas lukeminen, ne kaksi ensimmäistä kertaa olivat 1980-luvulla.

Paraskesta tuli kuuluisuus, kun suuret taiteilijaherrat ja pastori Neovius kiinnostuivat hänestä. Neovius keräsi Paraskelta runoja yli 32 000 säettä, mikä on suurin yhdeltä runonlaulajalta kerätty määrä.

Parasken äidin isä oli tietäjä, Mikkolan ukko, mutta Parasken isä oli seppä, ja lauloi myös runoja ja loitsuja. Romaanin johdanto vei syntyihin syviin, ja Parasken isän maaorjuuteen, hän oli Iknattalan Mikiitta eli Kuushovin maaorja. Hän oli taitava takoja, ollut Pietarissa sepänopissa peräti kolmetoista vuotta. Lapsuudessaan Paraske sai kuulla runoja harva se päivä, mutta tyttö oppi myös itse tekemään omia runoja.

Kymmenvuotiaana Paraske joutui paimeneen, jolloin oli aikaa laulaa ja keksiä uusiakin runoja. Laki kielsiä miehiä paimentamasta lehmiä, jotteivät he olisi sekaantuneet eläimeen. Jos sellaista oli tapahtunut, se oli miehelle kuolemalla rangaistava teko. Sudet ja karhut paimensivat tyttöjen kanssa karjaa, mutta niitä ei saanut säikkyä. Oli tytöillä mukana pillit ja torvet, joilla he saivat pedot karkotettua pois. Oli osattava soittaa, ja kovaa, jos mieli säilyä niiltä.

Parasken äiti kuoli, kun tyttö oli viisitoistavuotias. Parasken työmaaksi tuli kaikkinaiset naisten työt omassa kotitalossa. Työtä Paraske sai tehdä jo lapsesta lähtien, hän oli pieni, mutta voimakas nainen. Paraske teki myös miesten työt, ja moni mies jäi häntä huonommaksi.

Paimenessa oli poika, Ontropo Melnikov, joka myös osasi paljon runoja. He kilpailivat keskenään, kumpi oli muistiltaan ja runoiltaan mahtavampi. Ontropo säilyi Parasken muistissa koko hänen ikänsä, vaikka Parasken tie kulki Ruotsin puolelle avioliittoon Gavril Stepanovin kanssa. Ontropon kohtalo oli orjan, hän jäi Venäjälle.

Kaurila Teppananpoika oli Paraskea parikymmentä vuotta vanhempi, ja hän asusteli yhdessä äitinsä kanssa. Lisäksi Kaurila 'sairasti' paljon, josta syystä työt jäivät naisten tehtäväksi.

Heinäkuussa 1853 Paraske ja Kaurila avioituivat. Tavan mukaan häitä pidettiin kahdessa paikassa, ensin morsiamen kotona itkettiin läksiäisiä juohdeväen mukana. Varsinaiset häät pidettiin sulhon kotona. Papin luona käytiin vasta myöhemmin. Hääitkuja laulettiin suruun ja iloon. Sitten tanssittiin ja syötiin, syötiin useampiakin kertoja, kestihän häät monta päivää. Ruokana oli piirakoita, olutta ja viinaa, keittona oli hernerokka, jota Paraske ja Kaurila söivät samasta vadista.

Vihdoin hääpari pääsi vuoteeseen, johon johdateltiin laulun sanoilla: "Onko teidän sulhollanne / sarkasessa hautunutta, / pöksyissä pöhöttynyttä? / Vaan ompi meiän neiollamme / pikkarainen patanen, / kaksilaita kattilainen, / jossa kelli keitetään, / nahkapalli paistetaan."

Yhdeksän lasta Paraske synnytti Kaurilalle, kuusi niistä vietiin pieninä kirkkomaahan. Kesällä Paraske oli miehensä edestä kiskomassa heinäjaaloja Taipalenjokea ylös. Miestentyötähän se oli, mutta Kaurila oli selästään sairas...

Kaurilan pirtissä oli maalattia, voi uskoa, että kylmä sillä oli kävellä, ja vielä avojaloin. Omien lasten ohella Paraske ottaa vielä hoitoonsa kruununlapsia. Kysymys oli tienestistä, kun mies ei tee mitään muuta kuin makaa ja valittaa, täytyy perheelle saada toimeentuloa. Pietarista Paraske kävi jalkaisin hakemassa kotiinsa hoitolapsia, niitä oli vuosien aikana kymmenittäin. Monet näistä hoidokeista olivat jalosukuisten äpärälapsia. Ja hoviin tuli maksaa vuokraa, sekin jäi Parasken tehtäväksi, miehestä ei ollut mihinkään... Pirtin maalattialla peuhasivat yhdessä sianporsaat ja omat ja hoitolapset. Siihen tulla pelmahtivat vielä hoitoa tarvitsevat ihmiset kauemmistakin kylistä, Parasken piti hoitaa pois sepän vaimon hammassärky, ja sen hän tekikin, veti pois märkivän hampaan.

Vaskelassa, Sakkolan naapurissa olivat isot herrat keräämässä kansanrunoja. He ostivat myös kansannaisten käsitöitä hyvin mielellään museoihin ja itselleen. Paraskea pelotti, hän pelkäsi rangaistusta 'jumalattomien' runojen esittämisestä. Boreniuksen kanssa ei Parasken runoilut menneet parhaalla tavalla, hän väitti Paraskea keskinkertaiseksi laulajaksi. Mikä ei ollut totta. Neoviuksen kanssa Paraskella sujui paljon paremmin; vuodesta 1887-94 Neovius laulatti Parskea, ja sai tältä suurimman runosaaliin kuin keneltäkään muulta ikinä. 

Kaurilan elinajan Paraske piti Pietarilaisia hoidokkeja, mutta miehen vihdoin kuoltua Parske alkoi saada elatusta 'pillillään' eli kurkullaan. Miehelleen Paraske sepitti kauniin itkuvirren, minkä lainaan romaanista:

"Hyvää huomenta, mun kyllin-kyntäjäiseni!
Joko sie makaelet niitä huolettomia huomenoisia?
Miks sie jättelit mun huoliksentelemaan niitä huolellisia.
Huomenoisia tänne vaikiaiseen valtakuntaseen?
Mikses sie heittelit - mun kyllinkyntäjäiseni -
mikses sie jättelit vaivasen vaimokuluseis
niihin vikivierahaisiin turvanvaraisiin kyllinkyntäjäisiin?
Mikses sie jättelit niille ikuikäväisille,
niille ikuikäväisillen tukiturvattomaks, aniarmottomaks?
Kehes mie nyt turvaelen - vaimokulunen - iltasilla
ikimyöhäsin, aamusilla anivarahaisin?
Kovakorvaset, kylmäkylkiset on ne vikivierahaiset
kyllinkyntäjäiset."

(Tässä on 10 ensimmäistä säettä Parasken kuolinitkusta puolisolleen.)

Tämä tapahtui 1887 Parasken ollessa viidenkymmenenneljän ikäinen. Paraskenkin päätä oli ruvennut särkemään, ja muistikin murentumaan. Talo oli ränsistynyt ja Parasken oli yhä vaikeampi ikuista velkaa (veroja) valtiolle maksaa. Vasle-poika oli tullut isäänsä, hänestä ei ollut mihinkään, naimaton tytär Nadeschda oli kotona, toinen tytär Tatjana oli naimisissa. Pian olisi Parsken syli taas täynnä lapsenlapsia. Kyläläiset arvelivat, jotta Paraske joutuisi vaivaistaloon...

Pastori Adof Neovius tuli Sakkolaan 1885 apulaispapiksi. Pastorilla oli 'paheenaan' kansanrunouden ja -perinteen kerääminen ja tutkiminen. Sakkolassa, rajapitäjässä, oli hyvä mahdollisuus harrastaa niitä. Loitsut olivat alkuperältään pakanallisia, mutta niihin oli ehtinyt jo tulla kristillistä perinnettä. Puhuttiin Jeesuksesta ja neitsyt Muarii emosesta. Sakkolaa ei luettu Venäjään eikä Ruotsiinkaan kuuluvaksi.

Kansanrunouden kerääjät kävivät laulattamassa monen hengen voimalla paikallisia ihmisiä. Kylän suurimpaan taloon tuli suuri joukko rahvasta, joita korkeat herrat laulattivat vuoronperään. Talossa tarjottiin ruokaa myös laulajille, samoin tietysti herroille...

Vaslekin terhistäytyi ja hankki miniän äidilleen, Paraskelle, se oli hänelle suuri ilo. Tatjaana eli Tanu oli anopilleen mieluinen miniä. Ja vunukoita (lapsenlapsia) alkoi syntyä. Paraske sai olla ensimmäisen lapsenlapsen puapona eli lapsenpäästäjänä. Ja se oli poika, tulisi työmies taloon! Siinäpä oli naisille elättämistä, kun oli suuri perhe, joka kasvoi, eikä mies tehnyt töitä, vaan makasi pankolla valittamassa isänsä tapaan!

Vuonna 1889 Neovius muutti perheineen Porvooseen, hän oli saanut sieltä paremman viran. Vasta 1890 Paraske matkusti Porvooseen, ja sen matkan jälkeen hän oli kuuluisa.
Tietenkin matkarahat tulivat kutsukirjeen mukana.

Yömyöhään paloi lamppu, kun Neovius kirjoitti muistiin Parasken runoja. Neovius tutustutti myös monia suomalaisia kuuluisuuksia Paraskeen, joka sai olla mallina mm. Eero Järnefeltille, Aadolf Edelfeltille. Säveltäjä Jean Sibelius laulatti myös Paraskea, Sibelius sävelsi parhaillaan Kullervoa. Ja tietenkin Paraske kävi ja esiintyi Helsingissä; myös Suomalaisen Kirjallisuuden seura tuli tutuksi, kun Paraske esiintyi siellä. Senaattori Yrjö Koskinen, seuran puheenjohtaja, kävi Parasken kättä puristamassa.

Kaikkein suurin nautinto Paraskelle oli kahvi, jota hän joi kultareunaisesta kahvikupista. Kotona kahviin ei ollut varaa, mutta herrojen luona oli. Suitsutusta ja ylistystä satoi kuin laarista, se suorastaan pökerrytti Parasken.

Kesän tultua Paraske matkusti kotiin Sakkolaan. Siellä hänen kirjeensä kirjoitti kruunun hoitolapsi, Antrus, joka osasi lukea ja kirjoittaa. Paraskekin oli vanhalla iällään opetellut lukemaan, mutta kirjoittaa hän ei osannut. Ja aina piti pyytää ja ruikuttaa rahaa, pojan perhe söi kaiken, minkä jaksoi saada kasaan. Vasle oli kova poika ottamaan velkaa kavereiltaan, ne piti sitten Parasken ansioilla maksaa. Vaslelle maistui myös viina. Välillä Parasken piti myös kerjätä ihmisiltä.

Vuonna 1899 Parasken tila ja talo myytiin, valtiolle oli velkaa 200 markkaa. Tilan arvo oli monikertainen. Monien vaiheiden jälkeen Suomalaisen Kirjallisuuden seura maksoi sata markkaa. Silloin Paraske kävi viimeisen kerran Helsingissä ja Porvoossa. Eläkkeestäkin oli puhetta...

Vain muutama päivä ennen Parasken kuolemaa 1904 Vasle lunasti Parasken mökkirähjän ikiomaksi. Se oli palvelus äidille, joka oli tehnyt kaikkensa rakkaittensa eteen.

"Seppä syöpi selvän leivän, Paraske sanoi ja katsoi kohti, suoraan Tanun läpi hän katsoi, jonnekin pirtin nurkkiin, joissa savu oli ruvennut pitämään leikkiään. Seppähän se siellä seisoi, pihtiveikko, seisoi rauhallisena ja odotti. Ja sepän takana, isän, Kaurilan, Jumalan, aukeni pirtin nurkkaan paja, niin kaunis ja ihana että se oli kuin kirkko. Siinä seisoi ja odotti. Ei tarvinnut kuin astua risoistaan, ei tarvinnut kuin tallata multalattialle, joka muuttuikin jo kirkon permannoksi. Laulu kiiri pitkin pirtin seiniä ja helskytteli.---".

Romaani päättyy vielä tätäkin liikuttavampaan kappaleeseen, jossa Paraske haaveksii tapaamistaan Helsingin herroista. Viimeisiksi sanoikseen Paraske lausuu: "Edelfeltillä olivat kultareunaiset kupit."

Lämmin ja sydämellä kirjoitettu romaani. Soisin että lukisitte sen, suuren runolaulajan, Larin Paraskesta kertovan romaanin Poimisin heliät hiekat. 
Kiitos Anu Kaipainen! Tämä on niitä romaaneja, joita ei unohdeta...

~~~~~~~~~~~~~~~~

Tämän patsaan tekijä on Alpo Sailo. Kollaasi on Anna Amnellin.
                               
Kiitos Anna Amnell! 
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikon jatkoa!
                            Aili-Mummo





torstai 23. toukokuuta 2013

Henkevää hengitystä

Henkiä on, ruumiitakin...Nupposia kesällä 1968.


                    Se siis myönnetään, että jokainen syntyvä ihminen
on esi-isiemme henki. Sanotaan - aviopari saa 2 lasta, he ovat 4 
henkinen perhe. Henkien perhe. 4 henkeä jotka syövät ja
juovat.
                        HENKIEN TALOUKSIA
Minä tulin 6 henkisestä perheestä.Siinä henkistyi jo
vähemmästäkin. 6 henkeä istui ruokapöydässä ruokaliinat
kaulassa ja kalautteli tarmokkaasti haarukoita pöytää vasten.

Aina kahdesta ne syntyivät.
2 ihmistä mies ja nainen tehtaili henkiä tähän maahan. Kunnes
he nukahtaisivat ja uudet henget näkisivät heidän uniaan.

Miten valo lankeaa punaiselle tiiliseinälle jossa on sideaineena
käytetty harmaata sepelisoraa.
Pehmentyen syksyisen lehtiverhon läpi työntyessään

                            Niinkin vähät henkiset esineet kuin autot on
mitattu hengille.
4 - 6 hengen auto.
Samoin kakut.
HENKIMAAILMA! Henkien valtakunta. Sanaa ruumis
käytetään vain sanatorioissa ja hautausmaiden kylmiöissä ja
sairaalapastorien puheissa.

Henki ja aaveet yhdistetään.
Vaikka tuota sanaa käytetään päivittäin jopa kalkkunan ostossa.
Henki siltä lähti.
Joku voisi miettiä liittyykö sanan henki alkuperä jotenkin
hengitykseen...
henki...torveen?
Tuleeko henkilö sana hengestä vai hengityksestä?
Monsieur Saussure.


- KAARINA VALOAALTO -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Musiikkia ihanasta sunnuntaista, On kesän kirkas huomen.

Toivotan tällä syvällisen hauskalla runolla kaikille lukijoilleni oikein ihanaa viikonloppua!
                              Aili-Mummo               

tiistai 21. toukokuuta 2013

Iloksi muuttuu

Kaksi kaunista, taivas ja puut!


Kuohunsa nostavat 
               vaahtoavat
         kukkameren maanalaiset rönsyt.
Aalto aallolta kaatuvat kukat edelliset
jälkimmäisten niskaan.
Voikukat harmaat leinikkien jalkoihin.
Siivin sinisin siitä nousevat orvokit.

Niin kukkaset kiiruhtaa
                        niityn aikataulua noudattain.
Järjestys on mullan alla
          sävellys hienonhieno.
Ensin leskenlehden sitten kukka valkea vuokon.

Niitylle kukat melodian luovat.
Ajallaan kilahtaa kukin kukkanen
                            oktaavina ylös ja alas
koko sävellyksen nuotit ylimmästä
                    alimpaan.
Nuotit lukemalla
                   niityt
       kukkiin pukemalla
            sen soittaa.
                      Sävelasteikossa
järjestys on tiukka.
     Ensin lehti lesken sitten vuokko valkoinen
kielo orvokki ja ruusu...


- KAARINA VALOAALTO -       

Mummon ja ukin mökki metsän keskellä.

Jotain outoa on näissä mummon nettiyhteyksissä. Eilen yritin postata, mutta oli vain yksi tolppa yhteyttä, ja sitten katkesi sekin vähä. Otin eilen nämä kuvat kun siivoilin pihaa talon takaa. Huomannette, ettei mummolla ole kukkapenkkejä, ei ole niiden hoitajaakaan. Ainoat kukat ovat pihassamme luonnonkukkia, joita olen siirtänyt satamäärin. Myös lupiineja esiintyy melkoisen paljon...

Tänään ihmeekseni huomasin, että nettiin on kolmen tolpan yhteys. Poika kertoi pyhänä käyneensä naapurissa tutkailemassa, miksi naapurillakaan ei yhteydet toimi. Pojankin perheen yhteys on huono, vaikka heillä on suuritehoisempi 'mokkula' kuin minulla ja naapurillamme. Monet meistä ovat luottaneet DNA:han, valitettavasti. Kirkonkylässä saisi 4G yhteyden toiselta firmalta, mutta siitä tuskin on meille mitään apua.

Jos elämä vielä sujuisi muuten, mutta pankkiasiat ovat näiden yhteyksien varassa. Kuinka maksan laskut ajallaan, kun yhteydet eivät pelaa? Posti kantaa laskuja harva se päivä. Ei tee mieli lähteä pankkiin 25 kilometrin päähän, jos maksaminen ei kotoa käsin onnistu. 

Ja miten käy sitten, kun Osuuspankkimme yhdistetään Joensuun ja Juuan Osuuspankkiin, säilyykö konttorimme enää ja viekö suuryritykset vähät rahamme omiin tarkoituksiinsa? Juuri sitä ollaan parhaillaan tekemässä. Kaikki täytyy olla 'suurta' , jotta mikään ei toimisi, kunnat myöskin.

Anteeksi, tuli jälleen valitusvirsi. Ei ollut tarkoitus...
Ketunleipä kukkii pihakuusen alla.


Ihminen saa tuntea oman pienuutensa nyky-yhteiskunnassa. Tässä muutaman kymmenen vuotta saimme välillä viettää jo kohtuuelämää, mutta nyt meidät on luokiteltu nollakastiin. Tai jo EU toi sen nollakastin meille maanviljelijöille. Meitä voi alistaa ja alentaa miten paljon tahansa, ottaa pois jopa nekin oikeudet, jotka koskevat kaikkia kansalaisia.

Ihmettelin luopumistuelle jäädessämme, kun asianomaisessa sääntövihkossa sanottiin, että 'kiellettyä on myös metsämarjojen kerääminen myyntiin', mikä on lain mukaan sallittua kaikille Suomen kansalaisille verottomana, mutta ei ole meille maajusseille. Ei kai sellaista lakia ole koskaan tehty, jossa erotellaan maanviljelijät erikseen muista Suomen asukkaista. Mutta jotkut höyrypääherrat olivat sellaisen säännöksen vihkoseen laittaneet maajussien kiusaksi. 

Tosin nauroin makeasti myös, sillä en olisi enää siinä vaiheessa pystynytkään poimimaan ja myymään marjoja selkäni ja polvieni takia.

Eli kyllä se lopulta iloksi muuttuu, ellei muuta niin vahiniloksi!

Toivotan teille oikein hyvää ja kaunista toukokuun neljännen viikon alkupuolta!
                                  Aili-Mummo

perjantai 17. toukokuuta 2013

Oodi kesälle

Kesä syreenien aikaan...
OI KESÄ

Oi kesä, kuppi teetä, aamu ja aurinko.
Me ollaan kahden valtiaita talossa,
joka tuoksuu vuosikymmenten asumattomuudelta,
vanhalta puulta, isoisäsi lahoilta vaatteilta.
Me ollaan pyyhitty seitit pihlajilla,
lakaistu kärpäset lattioilta,
rakennettu runohuone, jossa hylly on lukemattomia
                              keltalehtisiä kirjoja.
Ollaan tehty vuode, koti jossa meidän kyllä
                             kelpaa pesiä.

Oi kesä, koivun tuoksu, hikiset aamupäivät.
Täällä kammataan talven rutistamaa ruohoa
ikivanhaan koivun alla.
Täällä meillä on kynnen alla multaa.
Villiintynyttä puutarhaa, harmaita omenapuita,
maassa kuivia oksia, pihlajan poikasia,
tuolla tuomi valkoisessa paidassaan,
kaukana kuusia vihreissä leningeissään.
Kukkia kaikkialla. Naapureita. Juoppo Kalle,
kiviaidan takana helluntalainen pari ja Hevos-Väinö,
viikonlopulla kesämökkiläiset rannoilla.
Ja takana, päiväkirjan lehdissä
kevään yksinäiset illat kapakan nurkassa,
maalatut naiset, pako politiikan puheeseen,
humalan epätuntoon,
nyrkiniskut ja päänsärky aamuisin.

Oi kesä, tyhjät paperit, täydet sanat, kuvat.
Kello on aurinko metsän yllä,
kun me tullaan kävelyretkeltä,
radio kertoo verannalla uutisia,
joista me vähät välitetään.
Sinä joka taidat maalaat taulua pihalla,
minä kirjoitan oodia kesän nuoruudelle.
Tämä paikka on luovuuden lehto,
täällä ovat maalarit peittäneet seinät tauluin,
raitilla soi yhä vuosikymmenten takainen viisu.
Oi kesä, suosi nyt meitä, jotka kerrankin
ovat päässeet pakoon
mainoskuvain uljaita uroita, näyteikkunain narttuja,
jotka kolhivat ja raapivat meitä,
lupaavat onnen ajan jos niiden myrkkyjä
                            ihollemme sirotellaan.
Ämyrit eivät täällä huuda
ja kapakkain savuinen porina
                         käy bussimatkojen takana.

Oi kesä, illat ja sumu niityllä harmaa.
Nämä viikot olkoot meidän,
entä tulevat vuodet.
Älä laadi vielä ohjelmia, sillä satoja vuosia
on kylä katsellut nuorten kulkua raitillaan
ja tähän asti minä puhun.

Oi kesä, kesä, kajastus taivaalla. Tässä yössä
en minä kadu päivää, jonka meille taas annoit.


- AKI LUOSTARINEN - 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällä Aki Luostarisen runolla, toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua!
                           Aili-Mummo 

torstai 16. toukokuuta 2013

Cecelia Ahern: Suoraan sydämestä



Luin iltalukemisenani tämän Cecelia Ahernin romaanin Suoraan sydämestä. Gummerus Kustannus. Juva 2010, 491 sivua, pokkari. Alkuteos Thanks for the Memories (2008). Suomentanut Kyllikki Ukkonen ja Fröbelin Palikat. ISBN 978-951-20-8183-7.  Kirjailija on hyvin tuottelias, laskin Wikipedian sivuilta, että häneltä on ilmestynyt jo yhdeksän romaania. Voi olla, että hänen uraansa on vauhdittanut se, että hänen isänsä oli entinen Irlannin pääministeri, Bertie Ahern.

Niin tai näin, harva hieman yli kolmekymppinen kirjailija on päässyt näin hyvään vauhtiin omalla urallaan. Romaaninsa CA on omistanut molemmille isovanhemmilleen kiittäen muistoista.

Kirja kertoo Irlannista ja irlantilaisista Joyce Conwaysta ja hänen isästään. Toinen osapuoli on amerikkalainen professori, Justin Hitchcock, joka on tullut luennoimaan taiteesta. Justin H. on jo eronnut vaimostaan ja Joyce C. on menettänyt odottamansa lapsen. Hänenkin avioliittonsa on lopussa. Kirjassa sattuu monenmoisia tapahtumia, jotka sitovat tulevaa pariskuntaa yhteen, ensimmäinen näistä on professorin verenluovutus, joka pelastaa lääkärimme Joyce Conwayn hengen. Tai ainakin kirjassa näin väitetään.

Joyce saa kummia tuntemuksia ja tietoja verensiirron jälkeen, osaa mm. italiaa, tuntee ja 'tietää' asioita, joista hänellä ei ole mitään kokemusta tai opintoja.

Minusta romaani oli aika sekava ja liian pitkä, vaikkakin viihdyttävä. Kevyttä kesälukemista siis nuorille tai nuorehkoille ihmisille.

Tämän tulevan parin pitäisi kohdata monissa eri tilaisuuksissa, mutta aina sattuu jotakin, etteivät he kohtaa ennen kuin vasta viimeisillä sivuilla. Vaikka he ovat toisensa nähneet ja sillä tavoin 'tuntevatkin' toisensa.

Minua haittasi sekin, että Joycen isä käytti tyttärestään kuolleen vaimonsa nimeä, se oli eksyttävää. 

Netistä löytyy kirja-arvioita romaanista. Tässä Katan arvio romaanista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein antoisaa loppuviikkoa!
                      Aili-Mummo

tiistai 14. toukokuuta 2013

Eilen ja tänään

Eilen aukesivat hiirenkorvat, aurinko nauroi taivaalla...

Ei selviä tästä
hornan humalasta.
Pois, perhana, pois!
On jalassa lasta,
ei toisessa lapikasta.

Pian korvat puhkeaa puuhun
ja silmät moneen muuhun.
Nyt taita, lapseni, taita!
On sillä punainen paita
ja tarhassa risuaita.
Tee lapseni iloinen vasta!

- AILI NUPPONEN - 

Pihlaja-angervokin sai pienet lehdenalut...

Anteeksi että eilen jäi päivitykset tekemättä! Kevät on saapunut hennon vihrein vaattein meillekin, ja mummo puuhasteli ulkona. Illemmällä saimme sitten sadetta, joten maa on nyt märkä, enkä mene pihalle. Tänään sää on sateisen harmaa eikä aurinko näyttäydy.

Nämä ovat uusia kuvia, eilen otettuja. Tuo runo on vanhempaa perua, se ilmestyi vuonna 1991 kokoelmassa Elämänpelto, jonka painos (500 kpl) on ollut jo aikaa sitten lopussa.

Viime sunnuntaina, kävi pojan perhe luonamme äitienpäiväkahvilla. Mummon 'ruusu' on miljoonakello, joka toivottavasti kukkii koko kesän ajan ulkona.

Miehellä on ollut kotvan aikaa vaivoinaan kipeä selkä, jota on luvattu kuvata, ja sitten ei. Hän on ainoa pienessä perheessämme, joka voi nostella ja kannella vähänkin raskaampaa. Eli tilanne on siis huono ellei apua saada jostakin.

Katkennut käteni on särkenyt viikon ajan hautojen lakaisusta alkaen. Kyllä molempia ranteitani särkee myös nivelrikon takia, mutta murtuma pahensi tilannetta oikeassa ranteessani. Tapahtuneesta on lähes 11 kuukautta, joten hidasta on 'parantuminen'.
Syksyllä istutettu sinivuokko kukkii näin kauniisti.


Onneksi meillä ei ole kesämökkiä, on vain tämä kesä- ja talvimökki, josta riittää huolta ja tekemistä. Pieni kasvimaakin on, jonka varmaan kylvämme entiseen tapaan. Jos hyvin käy, kylvemme kesällä muutaman kerran savusaunassa, viime kesä tosin meni ilman ainoaakaan lämmitystä.

Eilen huomasin jo ruohon tuoksuvan, vaikka ei sitä vielä paljon ole. Uuden ruohon tuoksu on melkein huumaavan ihana! Sitä ja monta muutakin vanhaa ja tuttua asiaa ihmettelen.

Tohmiksella käydessä pitäisi muistaa ottaa uusia kuvia. Kännykälläkin saa hyviä kuvia, mutta minulla ei ole siinä salamaa. Tosin harmaalla ilmalla ei kuvia kannata ottaakaan.

Ruttojuuri on karannut metsään!

Tikkalassa tuntuu olevan asuintaloille kysyntää. Me aiomme sinnitellä tässä talossa ja kylässä vielä vuosia. Mitään hinkua kirkolle ei kummallakaan ole, onhan meillä molemmilla ajokortti. Ja sitten on tuo pojan perhe, jonka lapsia olemme pitäneet silmällä ja ruokkineet. Se on ollut meille mieluisaa puuhaa lähes 12 vuoden ajan. Koulut loppuvat parin-kolmen viikon perästä, ja sitten mummon kuuluu olla jonkinlaisena varasilmänä ja hoiturina neljälle vanhimmalle neidolle. Paupau on päivähoidossa koko kesäkuun ajan. Hän täyttää syksyllä viisi vuotta. 

Me vanhat asumme täällä syrjäkylällä, ja työikäiset asuvat keskikylällä, pääasiassa. Toimivien maatilojen määrä on enää murto-osa siitä, kun me lopetimme vuonna 1998. Maitotiloja laskin viisi kappaletta, lihatiloja kaksi, yksi villisikatarha.

Sen uskallan sanoa, ettei maatilojen lukumäärä ainakaan suurene, ellei ihmettä tapahdu. Ja sitä en usko tapahtuvan!

Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein antoisaa alkanutta toukokuun viikkoa!
                           Aili-Mummo

perjantai 10. toukokuuta 2013

Liplatusta




Joka aamu kävelen sanojen äärelle, istuudun, ja kuuntelen niiden
liplatusta.
Katselen sanojen väreilevää pintaa ja peilaan itseäni. Siellä minä olen
taas, hyvää huomenta rakas minä.

Astun veneeseen, soudan. Vesilinnut kahahtelevat kaislikossa, niiden
ääntely seuraa airojeni työtä.

Tänä aamuna vesi on mustaa, hauet levolla.


- MARJA LEENA TOUKONEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista äitienpäivää ja viikonloppua!
                             Aili-Mummo

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Toukokuussa

Valkovuokot kukkii.

Oli ensimmäinen toukokuuta.

Hän pyysi, että ottaisin myös rannekelloni pois.
Hän pyysi, etten haavoittaisi sormuksella häntä.

Vihreät tasangot
kumisevat alastonta hevosta.
Avaruudessa oli tuhat härkää, tuhat härkää!
Ruusuja kukki kaikki, mitä kosketimme!

*

Talot hoippuivat ohi ja ohi.
Viivat taipuivat. Seinät menivät sisäkkäin.
Ohi kulki tuntematon mies, jolla oli jalat.

*

Olen lukenut tuhat kirjaa,
ja puhdas sivu on yhtä kaunis,
kauniimpi kuin täyteen kirjoitettu.

*

On ensimmäinen toukokuuta.
Älä anna sen kuihtua.
Kukka, viini, huulet, hedelmä:
älä anna sen kuihtua.


- VÄINÖ KIRSTINÄ -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan Karoliinan tervetulleeksi lukemaan blogiani!

Kaikille lukijoilleni oikein kaunista helatorstaita!
                   Aili-Mummo