Google+ Followers

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kontkaset komia heimo

Kimmelin rantapuistikko, missä valokuvaus tapahtui.

Runoilija!

Älä nukahda nurmikolle.

Sudenkorento
taivasta polkee pirunratsu
paholaisen neula
           silmäs umpeen ompelee!

- KAARINA VALOAALTO -

Kontkasen sukuseuran puheenjohtaja, Juhani Kontkanen pitämässä puhetta.


Olimme eilen Joensuussa hotelli Kimmelissä, missä Kontkasen sukuseura juhli 17v. toimintaansa. Paikalle oli tullut noin 40 henkeä tai hieman alle. Kaksi vuotta sitten julkistettiin sukujuhlassa suurteos Kontkaset, arjen karjalaiset. Kirja on tehnyt hyvin kauppansa, jo yli 300 kappaletta on myyty. Ostin täältä kirjan serkulleni Ainolle.

Ensin pidettiin sukukokous, jossa valittiin toimihenkilöt. Juhani Kontkanen valittiin edelleen jatkamaan puheenjohtajan pestiään.
Mari Matveinen soittaa kanneltaa ja laulaa...

Kokouksen jälkeen kävimme lounaalla alakerrassa, ja sen jälkeen porukka kuvattiin ensin pienemmissä sukuryhmissä, ja lopuksi koko joukolta. Kuvauspaikkana oli Kimmelin rantapuistikko, jonka läheltä on ensimmäinen kuva. Puistikon takana virtaa Pielisjoki, joka laskee läheiseen Pyhäselkään.

Ylilääkäri Anu Niemi luennoi perinnöllisistä sairauksista.

Tämän jälkeen siirryttiin takaisin viidenteen kerrokseen, Sirkkala saliin, missä tapaaminen jatkui sukujuhlalla. Karjalaisten laulun jälkeen tervetuliaissanat lausui Juhani Kontkanen. Mari Matveisella oli musiikkiesitys, jonka hän esitti itseään säestäen kanteleella. Juhlaesitelmän piti ylilääkäri Anu Niemi, puhuen perinnöllisistä sairauksista. Sukututkimuksen ansiosta on näistäkin päästy hyvin selville. Tietyt suvut ja niiden esi-isät ovat tuoneet sairaudet Pohjois-Karjalaan. Jotkut sairaudet aiheuttavat vaikeata kehitysvammaisuutta...

Laikanlahden laulajat esittivät seuraavan musiikkiesityksen Mari Matveisen johdolla. 
Laikanlahden laulajat esiintyivät Mari Matveisen johdolla.

Osmo Turunen esitti seuraavaksi, mitä sukukirjan jälkeen. Hän itse oli koonnut valokuva kirjan kotitalostaan ja sen ihmisistä. Se on helppo tapa saada tehdyksi oma kirja eikä välttämättä vaadi kovin suuria taitoja. Tietysti on hyvä osata kuvankäsittelyä, jotta lopputulos olisi tyydyttävä.

Sukuseuran huomionosoitukset jakoi Juhani Kontkanen Irma Tuulion avustamana.
Leo Kontkanen saapui sukujuhlaan Vienan-Karjalasta.


Viimeisen puheenvuoron käytti Leo Kontkanen Vienan-Karjalasta. Hän on yli 80v., mutta terävä ja hyvävoimainen mies. Hän on kirjoittanut elämästään myös Kontkasten sukukirjaan. Leo on osallistunut myös talvi- ja jatkosotaan. Hänen vaimonsa oli kotoisin Jyskyjärveltä.

Juhlan päätteeksi lauloimme yhteisesti Kevät Karjalassa (sanat V.Karjalainen, Esko Lavonen).

On tauonnut talvi ja tuiskut, / kevät tullut jo on Karjalaan. /
On rannoilta häipyneet tyrskyt, / siit iloitsee metsät ja maa. /
Pellot ja niityt nyt herää / sielt nousevi kukkien vyö. /
Lintujen laulu myös helää, / sit kuuntelis vaikk olis yö. /

Kun laulelut lehdoissa kaikaa / ja kunnaat sit kuuntelee, /
myös soittelot rannoilla raikaa / ja hongatkin myötäelee. /
Tuuli tuo puistoissa huokaa / ja rannoilla käkönen soi. /
Tää on kuin ain olis juhlaa, / ja yötä ei olenkaan ois./

Laps Karjalan laula ja soita, / vaikk muuta ei olisikaan. /
Nää lahjat on sull, siis ne koeta / tuoda mieltämme kirkastamaan. /
Laulellen, riemuiten kulje, / se elämään sisällön luo. /
Joskus kun silmäni suljen, / nää sävelet mieleeni tuo. /

Kontkaset ovat vielä tänään seilailleet laivalla Pyhäselällä neljä tuntia, mutta me emme enää jaksaneet osallistua siihen...

Toivotan sukuseurallemme oikein hyvää tulevaisuutta, ja kiitämme sukuseuraa 17 vuoden ahkerasta toiminnasta! Kontkaset ovat ahkeraa ja toimeliasta väkeä, siksi jälkeä myös syntyy.

Kaikille lukijoilleni toivotan hyvää sunnuntaita ja alkavaa uutta heinäkuuta!
                       Aili-Mummo



perjantai 28. kesäkuuta 2013

Olemisen riemu

Luolakirkon madonna Budapestistä. Kuva: Helena Nieminen.

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa
                                               pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
ja seisoa vuorella auringossa.
Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
en tiedä mistään muusta kuin auringosta.


jatkuu...

Väilimeri Alaniasta katsottuna. Kuva: AN.

Aika - muuntajatar, aika - hävittäjätär, aika -
                                                        loihtijatar,
tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan
                                          minulle olemassaolon
niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen
                            käärmeen, niinkuin merellisen luodon?
Aika - sinä murhaajatar - väisty luotani!
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.


- EDITH SÖDERGRAN -
(suomentanut Uuno Kailas)

~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                        Aili-Mummo 

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kesäihanuutta ja valitusvirsiä

Harakankellot kukkivat...

Tien reunalla, tien varressa
on suuri kukkamaa.
On kakkarat, on matarat,
myös peurankellot upeat
ne siellä kukoistaa.

Ja perhoset, ja perhoset
ne siellä kisailee.
Niin koreat, niin koreat.
Ne auringosta nauttivat
ja mettä kokoilee.

Tien reunalla, tien penkassa
on suuri kukkamaa.
Nyt pikkupuron varrella
on mesiheinät tuoksuvat
ja punamansikat.


- AILI NUPPONEN -


Samoin samettiruusut.


Nyt on keskikesän aika. Lämpö nousee tänään ainakin kolmeenkymmeneen asteeseen ellei ylikin. Eilen jäi vielä 28 asteeseen, mutta kuumuus lisääntyy yhä loppuviikkoa kohti. Eilinen iltapäivä meni kolmen tytön kanssa. Isommat tytöt viihtyivät kännykkäpelien maailmassa, pienin Paupau katseli teeveestä omia ohjelmiaan, Muumeja ynnä muuta. Ihme ja kumma - kukaan ei halunnut mummon tietokoneelle pelaamaan heidän leikkiohjelmiaan...

Lasten äiti oli kahden isomman lapsen kanssa ostosmatkalla Joensuussa, isä taas oli omissa opintoharjoitteluissaan. Luullakseni heillä on heinäkuu vapaa opinnoista, mutta kuka näistä tietää. Onhan maalla paljon muutakin tehtävää.

Kontkasilla on ensi lauantaina ja sunnuntaina sukukokous retkiohjelmineen. Minä varasin paikat lauantaiksi sukukokoukseen ja -juhlaan. Sukukirjaa myydään sukukokouksessa 70 eurolla kappale poikeuksellisesti. Minä tosin olen ostanut omani kirjan ilmestyessä; toisen kirjan vein veljelleni. Pojalta kysyin, ostanko heille, mutta hän sanoi, ettei halua. Jäähän heille minun kirjani, jos haluavat tutustua äitini sukuun.

Lupiinit lopettelevat kukkimistaan...


Näin keskikesän aikaan liikkuu lomalaisia ja käyvät tervehtimässä serkkujaan. Meillä kävi mieheni serkut, joiden isä kaatui talvisodassa rintamalle, nuorempi poika ei ole koskaan nähnyt isäänsä. Äiti kasvatti pojat, ja meni myöhemmin uusiin naimisiin, ja sai lisää lapsia. Toinen veljistä työskenteli diakonina Helsingissä ja toinen viljeli maata kotitilallaan. Isäpuoli hallitsi kaikkea elinaikansa, mutta kotiseudulleen jäänyt veli on muuttunut kovasti entisistä ajoista ja hyvään suuntaan. Näinkin voi käydä. Nyt tämä serkku asuu kirkonkylässä, kotitila on myyty ja sitä hallitsevat uudet ihmiset.

Ihania metsämansikoita löytyy porraspielestä.


Mansikat kypsyvät porraspielissä ja teiden varsilla. Meillä ei ole enää puutarhamansikoita, olemme ostaneet säilöttävät ja syöntimarjatkin. Nämä herkut ovat lapsenlapsia varten, he pitävät niistä kovasti. Minäkin sain eilen yhden marjan maistaakseni. Mielläni niitä keräisin, mutta huimauksen takia en paljoakaan pysty keräämään.

Mutta ihanaa on että voi ottaa päivän kerrallaan. Nyt ei väsytä, verenpaineeni taitaa olla parempi. Pari vuotta sitten, lääkkeiden takia, verenpaine laski liian alas eikä varsinkaan kuumalla jaksanut yhtään mitään. Saunasta tultua taju oli mennä, kun kuuma vielä laajentaa lisää verisuonia. Olen vähentänyt paljon verenpainelääkkeiden käyttöä ihan omatoimisesti, koska lääkäreistä ei ole täällä ollut apua. Ensin poistin diureettilääkkeen ja sitten vielä puolitin varsinaisen lääkkeen. Pitäisi vielä joskus tehdä kontrollimittauksia. Jos verenpaine on kovin alhaalla, on lähes mahdotonta saada mittaustulosta. Sellainen mittari oli hankittu diabeteshoitajalle, joka hylkäsi mittaamansa tuloksen; tulos ei ollut suositusten mukainen. Kaikeksi hirveydeksi mittari pumppaa paineen niin korkealle, että se katkaisee koko verenkierron siitä kädestä, johon mansetti on pantu. Ja arvata voi, että se 'mittaus' kokee hirveästi!

Mutta valitusvirret seis, nyt on kesä, ja siitä pitää n a u t t i a♥♥
Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja aurinkoista kesäkuun loppua!
                           Aili-Mummo

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kirkossa ja hautausmaalla

Tohmajärven uudempi hautausmaa on jyrkän rinteen alla.


Taas kukkasilla kukkulat / oi Herra, kaikki vyötät /
ja laumat lukemattomat / taas laitumellas syötät. /
Näin kaikki maa nyt iloissaan / sinulle laulaa kiitostaan /
julistaa kunniaasi.

On täynnä vettä virtasi / sä janoovaiset juotat /
ja runsaan siunauksesi / maan kansoille sä tuotat. /
Lehteen ja kukkaan, herra, saat / auringon nousun, laskun maat /
iloksi ihmisille.

Taas, Herra, askeleistasi / maa uhkuu muhevuutta. /
Ajallaan annat sateesi, / saa pellot voimaa uutta. /
Näin, Herra, vuoden kaunistat / ja työmme siunaat, vahvistat, /
suot nousta kultaviljan.
---

On autuas, ken olla saa / Jumalan kartanoissa. /
Ylistää Luojan kunniaa / pyhien asunnoissa, /
kun hyvyydellä huoneesi, / rauhalla läsnäolosi /
ravitset, Herra, meitä.

- Elias Lönnrot -
vuoden 1886 virsikirjaan. Nykyisin virsi 572.

Kustaa Mannisen ja hänen vaimonsa Leena Kokon hautakivi.
Tohmajärven kirkon alttaritaulu, jonka maalasi M. Toppelius.


Juhlimme juhannusta eilen käymällä kirkossa. Meillä on Tohmiksella vanha ja komea puukirkko, melkoisen iäkäskin, mutta hyväkuntoinen. Alunperin se on ollut kuvakirkko, josta tein kaksi vuotta sitten postauksen. Entinen saarnastuoli on viety Kansallismuseoon, jossa sitä voinee käydä katsomassa. Joskus 1970-luvulla näin sen Olavinlinnan kappelissa, mutta myöhemmin se on siirretty Kansallismuseon kokoelmiin. 

Tuo alttaritaulu on aika synkkäsävyinen väritykseltään. Kirkossa ei ollut sähkövaloja kun tuon kuvasin jumalanpalveluksen päätyttyä.
Kirkon urkuparvi.

Urkujen ikää en tiedä, mutta näillä uruilla on monet kanttorisukupolvet soittaneet. Nykyinen kanttori on Eini Perälä. Kirkon sisäväri on sininen ja savunharmaa.

Kirkon saarnastuoli. Entinen on kansallismuseossa.

Tästä saarnastuolista on monta saarnaa jaettu seurakunnan ihmisille, ja kymmeniä pappeja on ollut sanaa jakamassa. 

Piispa Eino Sormusen ja hänen puolisonsa hautamuistomerkki kirkon takana.


Tohmajärven suuri poika oli piispa Eino Sormunen, joka teki elämäntyönsä Kuoppion hiippakunnassa. Hän oli lahjakas kirjoittaja, joka keskittyi hengellisiin teoksiin. Minä tunnen parhaiten piispa Sormusen muistelmateoksen Lapsuus maakylässä. Se on herkkä ja kaunis kertomus Riikolan kylästä, missä oli Eino Sormusen lapsuuden koti.
 
Tohmajäven kirkko, joka on valmistunut 1756. Kuva pitäjäntuvan puolelta.


Kävimme jumalanpalveluksen jälkeen pitäjääntuvalla kirkkokahveilla. Katselimme myös myynnissä olevia kirjoja. Tupa oli ihan täynnä kahvittelijoita, joilla juttu luisti...

Lähdimme kävelemään hautausmaille, ja kuvasin sillä reissulla kirkkomaita, jonne sukuamme  ja tuttujamme on haudattu. Viimeksi kävimme vanhalla hautuumaalla, jossa on myös mieheni suvun, Mannisten sukuhauta. Hautapaadessa on mieheni mummon, Aino Mannisen o.s. Kettusen (1880-1921) ja kahden hänen lapsensa nimi. Aina kuoli lapsivuodekuumeeseen saatuaan kaksospojat, joista toinen on vielä elossa. Asiakirjoissa hän oli Aina Manninen, joten kivessä oleva nimi on väärä.

Löysimme myös erään toisen hautakiven, jossa syntymävuosi on väärä. Joten virheet hautakivissä ovat sangen tavallisia. Anoppini hautakiveen ei ole pantu hänen tyttönimeään.

Teimme sen havainnon, että hautausmaat ovat erinomaisesti hoidettuja, josta suurkiitos seurakunnan uudelle hautojen hoitajalle!

Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein ihanaa sydänkesää ja alkavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!
                            Aili-Mummo

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hyvää ja aurinkoista juhannusta!



SYVIEN VETTEN PÄÄLLÄ


Tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä.

Valon Jumala luomisen hurmassaan
nojas rannan pajujen hopeaan,
ja hän sanaa tapaili herkintä, luovaa
valon hiukkasta, josta hän ihmisen muovaa,
kuvan hengestään iki-ihanaisen,
hänen osanaan luovana jatkuvaisen.
Salat siitä jo sykkivät kädellään...

Salat avaamattomat kädellään
pajun lehtiä riipi hän mietteissään.
Meren aaltoon ne siroitti mietteissään.
                                Pudotti niin
salat ihmisen myös meren syvyyksiin.

Pajun lehdissä hopeakylkineen
kalat syntyivät näin, mykät ihmeet veen.

Mutta Jumalan kauneinta näkemystä
unohduksen kätköihin syvyys vei,
omanaan sitä tuutii, herätä ei,
salaperäistä on se nyt himerrystä,
meren syvyytten yöllistä nyyhkytystä.
Se on silmu, lehdeksi avaamaton,
johon jäi osa Jumalan henkäystä.

Tätä katseli Jumala kauhuissaan.
Oli luoja hän taivaan ja luoja maan,
oli ylin hän kaikista, valo ja hyvyys.
Mutta yks oli ennen häntä jo: syvyys.
Ja jo alussa syvien vetten päällä
hänen henkensä liikkui täällä.
Sen tutkimattoman ylläkö yhä
saa harhata Herran henki pyhä?

Valo himmeni yllä pajujen
ja pajujen luojan murheellisen.

Ja tuli ehtoo ja tuli aamu, kuudes päivä.

Meren partaalla Jumalan henki havas.
Tomuhiukkasen otti hän mitättömän
ja sen kuoren mursi kuin pähkinän,
tomun sisimmän valonsa lämmölle avas.
Ja hän loi siitä kuvansa, Ihmisen.
Ja elävän henkensä, joka täällä
yhä liikkui syvien vetten päällä,
hän puhalsi hengeksi ihmisen.
Ja hän kädestä otti sen ihmisen,
meren partaalle vei, liki syvyytten,
ja hiljaa tunnusti ainoalleen:

- "Rakas poikani, sielusi salaisuus,
koko ihmiselämän salaisuus,
se on tuolla. Tuntemattomuus
sen on syvälle painanut alleen.
Se on merkki ja sana lausumaton, 
ja tiedä: Se merkki silmu on.
Ja se silmu öljypuussa on.
Mene, lintuni, nouda se murheen syy,
mene aavoille, veet joissa syventyy,
sumun yllä ja alla souda
ja se auennut silmu nouda.
Se on usvien alla ja tietön on tiekin,
hae sentään, pimeään vaikka se viekin,
hae lehti se, vihrein vihertävistä,
se on sanansaattaja syvyyksistä,
joka tiedon on tuova huojentavan:
Vedet väistyvät kaikista syvyyksistä,
salat löytyvät tuntemattoman.
Mene, lintuni, etsi se öljypuusi,
sinä uupuva et ole kilvoitteluusi."

***

Yhä vieläkin syvien vetten päällä
käy ihmisen henki levoton täällä.
Ei lumosta siitä hän pääse,
ett' on syvän ja pimeän vaikerrus
hänen salaisuutensa odotus,
kysymyksien kiihkeiden vastaus.

Se on siellä ja sinne jää se.
Mutta ihminen onneton
ei lumostaan pääse.

Niin tulevat ehtoot ja aamut,
mutta ei tule lepopäivää.
Sydän rauhaan ei pääse,
yhä levähtämättä kiirehtää se.

Voi lentoa yllä ulapan
syvän, pimeän, loppumattoman!
Yhä kyselee tiukutus linnun suun:
- "Joko luhistuu syvien vetten valta?
Joko kohoaa syvien vetten alta
levon viesti lehtenä öljypuun:
- Veet väistyvät kaikkialta..!"

Voi lintua syvien vetten päällä,
voi, saako se koskaan visertää täällä:
- "Jo riemuitkaa, sillä syvyyksissä
on maata, maata näkyvissä!
Ja katso, syvältä nouseva maa
paratiisin laaksoina aukeaa!"


- OIVA PALOHEIMO -

Musiikkia suvivirsi youtubesta.

Tällä Oiva Paloheimon runolla toivottelen kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja rauhallista juhannusta!
                                      Aili-Mummo



maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kuvia Haikosta

Haikonkartanon pääsisäänkäynti. Kuva MN.

Minä olen kesäillassa
olen väistyvässä valossa
hiljaisella taivaalla
silmänräpäyksen ikuisuuden
ennenkuin päivä ehtii tänne
sinä vielä vierelläni
aamu ja illan sarastus
ja sanomaton jota kuuntelemme
meille yhteinen
lyhyessä selkeässä elämässä


- Bo Carpelan -
suom. Tuomas Anhava
Kauempaa katsottuna. Kuva MN.


Jotkut meistä ehtivät käydä iltalenkillä Haikon Kartanossa asti. Tuolta matkalta on mieheni ottamia kuvia, joita tässä lainaan. 

Haikon kartano on kuuluisa kylpylähotelli, jossa on monenlaista toimintaa majoituksen lisäksi. Ulkona on mm. 13 hehtaarin hyvin hoidettu puistoalue, jossa on golfkenttä. Haikko on myös kokous ja kongressihotelli. Päärakennuksen suunnitteli arkkitehti Armas Lidgren 1911.

Haikon Kartano on suosittu hääpaikka, siellä vietetään paljon myös muita juhlia. Ei hullumpi idea on antaa lahjakortti läheisilleen kartanohotelliin. 

Koko kartano. Kuva MN.

Haikko on muutaman kilometrin päässä Porvoon keskustasta.
Nykyisin kartanon omistaa Vuoriston suku.

Tänään kävi kaksi tyttöä mummolassa syömässä piirakoita ja vehnäpullaa. Kaksoset olivat serkkujen luona Rääkkylässä, missä eilen oli vanhimman lapsen rippijuhlat.  Paupau on myös kesälomalla päivähoidosta. Eilen kävimme Mässänlammella miehen veljen perheen vieraina. 

Ukkosta ja sadetta on ollut, eilen myös tuuli kovasti. Noin tunti sitten satoi jäärakeita. Taivas on harmaa ja pilvinen, ei kovinkaan lupaava juhannusviikko, mutta juhannukseksi on ennustettu lämpimämpää.

Ihanaa olisi, jos tästä ilma lämpeäisi. Juhannusta, keskikesän juhlaa odotetaan kovasti...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista juhannusviikkoa!
                              Aili-Mummo

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Sukuvierailu Kallvikissa


Näkymä piispan asunnon ikkunasta Suomenlahdelle.


Huhtikuun 15. päivätyllä kirjeellä saimme kutsun Helsingin Vuosaareen Kallvikinniemeen juhlalliselle sukuvierailulle metropoliitta Ambrosiuksen luokse. Hänellä tulee täyteen piispanelämää eletyksi ensi syksynä 25 vuotta.

Noudatimme siis kutsua serkkuni Veijon ja hänen puolisonsa Anjan kanssa. Taisimme olla lähes viimeisiä tulijoita, suurin osa kutsutuista oli saapunut kello 15. kuten kutsussa oli mainittu.

Tuo ensimmäinen linkki on kevään 2013 Hesarissa ollut Samin Sykön juttu piispa Ambrosiuksesta ja hänen kodistaan. Sattuneesta syystä minäkin sain tuon lehden itselleni tilattuna.

Aili-mummo, Veijo-serkku ja piispa Ambrosius.
Sukua oli kutsuttu koolle sekä äidin että isän puolelta. Muitakin pohjoiskarjalaisia meidän lisäksemme oli paikalla, he olivat piispan isänpuoleista sukua. 

Itselläni oli ilo tavata Hilda-tädin jälkikasvua Turusta ja Helsingistä. Molempia miehiä olin viimeksi nähnyt pikkupoikana eli noin 55 vuotta sitten.

Tilaisuuden aluksi lauloimme suvivirren kokonaan. Piispa toivotti vieraansa tervetulleiksi; en tiedä paljonko meitä oli kaikkiaan, arvaan että yli 30 henkilöä. Piispalta oli jäänyt sukulaisten perhejuhlat käymättä. Paikalla oli useita henkilöitä, jotka hän oli vihkinyt luterilaisena pappina  ollessaan, minun isäni hän kävi siunaamassa hautaan maaliskuussa 1969.

Risto Jääskeläinen kääntyi ortodoksiksi 1975, liittyi Valamon luostarin veljestöön nimellä veli Kristoforos. Valamon luostarissa alkoi tapahtua, Kristoforos joutui Heinäveden luostarin rahastonhoitajaksi. 

Joskus Ambrosius kaskuili, että hänen Heinäveden Valamoon tullessaan luostarilla oli velkaa 200 000 markkaa, mutta kun hän lopetti, velkaa oli 20 000 000 markkaa, eli velat satakertaistuivat. Valamossa rakennettiin ja sinne muutti nuorempaa veljestöä. Valamosta tuli se paikka, mikä se tänään on.
 Ikoniseinä.

Vuonna 1988 alkoi uusi ura piispana. Silloin hänet nimitettiin Joensuun piispaksi, hän otti nimekseen Ambrosius. Joensuun piispa on arkkipiispan apulainen, missä uusi piispa koulutetaan tehtäväänsä. Arkkipiispan paikka on Kuopiossa, mutta nyt on alettu puhua että se pitäisi siirtää Helsinkiin. Tämä ei kuitenkaan tapahdu metropoliitta Ambrosiuksen aikana, vaan vasta sitten, jos / kun hän on jäänyt eläkkeelle. 

Ortodoksisuus on lähtenyt vuosia sitten nousuun eikä loppua näy. Suurin ortodoksiseurakunta on nyt Helsingissä.

Vuosina 1996-2002 Ambrosius oli Oulun piispana, mistä hän sai siirron Helsingin piispaksi.

Mitä Ambrosius on tehnyt Helsingissä?

Metropoliitta tuntee paljon rahamaailman ihmisiä, ja päätti hankkia Helsinkiin ortodoksisen kulttuurikeskuksen, joka on nimetty Sofiaksi. Rahat hän 'kerjäsi' niiltä, joilla rahaa on paljon. Rahalahjoituksilla perustetettiin Sofian-ystävät säätiöValitettavasti tämä paikka jäi tältä reissulta näkemättä.

Toivotan serkulleni, piispa Ambrosiukselle, paljon onnea ja menestystä!
Jääskeläisten poika on päässyt pitkälle elämässään, hänellä on ollut mukanaan Taivaan Isän siunaus. Henni-serkku olisi hyvin ylpeä vanhimmasta pojastaan. Iloa ja onnea myös Marjatta- serkulle ja hänen perheelleen!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein antoisaa ja hyvää viikonloppua!
                            Aili-Mummo



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Porvoon mitalla

Mukana olleet...

Että kukat kukkivat
    Kukat kaikessa kukkeudessaan
kruunajaiskulkueen suunnitellun reitin varrella
vain kuihtuakseen, en suostu uskomaan

Jätän puistattavat puistot,
viivottimella piirretyt käytävät,
leijonankidat ammollaan
Kuljen kesäyössä kysymässä
     nimeä Nisäkkäältä, sen nisää, Kalalta
kuninkallisessa lammikossa 
             kutuaan

Saan vastauksen medestä raskaalla
niityllä, suusta suuhun, heinikon huojentuessa
                      viikatteen terään
Kerron kun hengitys lopulta
tasaantuu, omin sanoin
           että
Kenelläkään ei ole valtaa
Kauneuden ylitse


- ARTO MELLERI -  
Vanhaa Porvoota.


Kaunis ja mielenkiintoinen oli vanha Porvoo, vaikka näimme siitä vain osan. Mummon jalat eivät olisi enää paljoa kantaneet. Kirkonmäellä ja kirkossa pistäydyimme, siellä oli alkamassa ruotsinkielinen jumalanpalvelus kello kaksitoista. Syömässä kävimme vanhassa kauniissa puutalossa, mutta minulla ei ole kuvaa siitä. Ruoka oli ihan kohtuuhintaista.

Katujen varret olivat täynnä pikkuputiikkeja, joihin emme poikenneet. Emme myöskään etsineet antiikkia. Mutta kiva kaupunki kieltämättä Porvoo on, varsinkin näin kesällä.

Vanhan Porvoon puutaloissa asutaan yhä. En tiedä, miten ajanmukaisiksi nuo talot on kunnostettu, mutta päältä päin voi huomata, että rakennus voi olla 1700-luvulta. Varmaan vanhempiakin taloja kaupungista löytyy.
Penkki puun katveessa.

Porvoossa asuu noin 50 000 henkeä, joista 2/3 on suomenkielisiä ja 1/3 ruotsinkielisiä. Vanhastaan Porvoo oli ruotsinkielinen kaupunki. Porvoo on lähellä Helsinkiä, matkaa n. 40 kilometriä, minkä ajaa alle ½ tunnissa. Moottoritiellä saa ajaa 120 km / h.

Mielessäni on kuva Porvoon valtiopäivistä, jotka pidettiin vuonna 1809 Suomen sodan jälkeen keisari Aleksanteri I. kutsusta. Porvoo on ehkä maamme toiseksi vanhin kaupunki, perustettu jo 1300-luvulla.

Tuomiokirkko on jo kunnostettu viimeisen tuhopolton jäljiltä. Se on kaunis ja vaikuttava rakennus. Sisältä ottamani kuva on postauksen loppupäässä.
Idyllinen pikkukahvila, ulkona oli yksi pöytä.

Valitettavasti emme ehtineet vierailla runoilija Johan Ludvig Runebergin kotimuseossa, joka sekin on käynnin arvoinen. Vanhasta kaupungista löytyy varmasti monenlaista vanhaa ja mielenkiintoista paikkaa...

Kadut ovat myös vanhoja nupukivikatuja, joiden kulkukohtiin on tehty nykyaikaisia kivikaistoja. Huonojalkaisten on helpompi kävellä niitä myöten.

Polkupyöriä tuntui olevan kaupungissa paljon, kesäaikana pyörä on hyvä kulkuneuvo varsinkin lyhyillä matkoilla. Eikä noilla kapeilla kujilla voi ajaa autoilla, vaan auto on jätettävä parkkiin ja käytettävä jalkoja.

Oikealla edessä on kirpputori, jossa myytiin lasia. Vilkaisimme niitä, emme ostaneet.
Porvoon kaunis tuomiokirkko sisältä. Väri tummanvihreä.

Seinällä näyttää olevan vaakuna, saarnastuoli kauniisti koristettu.


Torialue oli pieni, mutta väkeä oli. Edessä näkyvässä punaisessa tiilitalossa oli ollut vanha paahtimo.

Kiitän isäntäväkeämme kyydistä torille ja sieltä takaisin...Hienosti selvisimme ajoissa vaihtamaan vaatteita piispan vastaanotolle. Mutta siitä toisella kertaa enemmän!

~~~~~~~~~~~

Tänään juhlimme ukin synttäreitä, kolme lastenlasta oli tehnyt yhteisen kortin päivänsankarille. Lisäksi yksi heistä runoili korttiin oman tekstin: 
"Onnea Mauriukki 77v."
"Ukki kulta hymyy sulta kaipaan."
"Vanhuus alkaa kun ruvetaan sanomaan: Milloinka en ole tuntenut itseäni näin nuoreksi."

Sangen omaperäistä! Vein kaksi kirjaa, joista olisi voinut ottaa valmiin runon, mutta ei kelvannut. Hän on meidän meidän Pippuri tyttömme, viisas ja nopea.

Mummo paistoi lapsille perunaleipää, karjalanpiirakat ja vehnäpullat, jälkkäriksi syötiin jätskit. Kananmunat maistuivat myös.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista keskiviikkoa!
                           Aili-Mummo