Google+ Followers

perjantai 30. elokuuta 2013

Jokaisella omansa


Ei vankila, vaan pitäntuvan kamari. Nurkassa kirkkoherra Kosti Kalken takoma kiikkutuoli.


Tyhjyys luodaan sen seinillä.
Vapaus edellyttää vankilaansa.
Seinien puuttuminen ei ole vapautta, se on
kodittomuutta. Liikkumavapauden saavutan kun opin
liikkumattomuuden. Että vapauden nimeen raahautuu 
kaikkiin näihin tiloihin, niin samankaltaisiin että
ne menevät sekaisin, on turismia. Viihdyttävääkö?
Toisinaan, kun voimat eivät riitä
ihmeisiin. Seinien on toki oltava siirreltäviä
ja ovilla ja ikkunoilla varustettuja niin
etteivät ne estä näkemästä. Oivallus syntyy kun
näemme itsemme niillä silmillä jotka meillä on
toisten silmissä. Hyvää näkökykyä ei pidä 
aliarvioida. Mikään ei kyllä vedä vertoja sokean näölle.


- CLAES ANDERSSON -
suom. Pentti Saaritsa.
Runo on kirjoitettu Gösta Ågrenille.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tervetuloa Ritva Rajamäki lukijakseni!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!♥
                Aili-mummo

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Oma vai lainattu?

Chris ja Madde suurena päivänään 08.06.2013.

Mies on hyvä olla 
olemassa joko
oma tai lainattu.
Suosittelen omaa
    lainatulle en anna 
suosituksia.

Omalla miehellä ajaa kuin
hyvällä hevosella.
Siitä voi saada
      jopa parhaan ystävän!


- AILI NUPPONEN -

Julkinen intiimi hetki...

Joskus saattaa syntyä joku runokin. Kaksi vuotta sitten kirjoittelin niitä jonkinlaisen määrän, mutta vasta nyt niitä on tullut lisää. Runoihin voi vaatettaa tai pukea ajatukset, mikäli sellaisia on.

Mutta vain noin puolet pareista käyvät kirkollisen vihkimisen kautta, toinen puoli elää avopareina. Silloin on helppo erota, ei tule pitkiä ja mutkikkaita riitoja.

Me vanhan polven ihmiset emme entisaikaan olisi voineet jäädä avoliittoon, painostus yhteiskunnan ja seurakunnankin taholta olisi ollut kova. Tehdä lapsia yhdessä vieraan miehen kanssa olisi ollut sabotaasi muutama 50-60 vuotta sitten.

Vielä vanhempina aikoina 1800-luvulla, naapurissamme eli eräs avopari, joille oli syntynyt jo useita lapsia. Toiset lapset mies oli adoptuinut ja toiset tunnustanut omakseen. Vasta kun viides lapsi oli syntymässä, pariskunta meni vihille Kiihtelysvaaraan. Sukset oman seurakunnan pappien kanssa olivat pahasti ristissä.

Kumpaakin avoliiton eli susiparin osapuolta oli sakotettu 'synnillisestä elämästä' useaan kertaan. Luin sen heidän rippikirjastaan. Kun eräs kylämme suurista miehistä syntyi, pappi oli kirjaan merkinnyt kyseisen lapsen kohdalle kissan kokoisilla kirjaimilla 'äpärä'. Tästä linkistä löytyy tuo kertomani juttu.

Pappi tuli myös kotiin nuhtelemaan avoparia, kansa sanoi sellaista 'hävystelemiseksi'. Romaanikirjailija Ville Kuronen kertoo eräässä romaanissaan sellaisesta tapauksesta.

Tukholman keskustaa  suuren juhlan aikana.


Ennen oli kirkonmiehillä eli papeilla paljon valtaa, mutta nyt heidän valtansa on riisuttu. Harvoin kuulee pappien tuomitsevan ihmisten elämää, ja silloin on tuomitsijalla paha paikka edessä. Äpärälapsia ei enää ole, onneksi, eikä susiparejakaan enempää kuin leipähukkia tai pullahiiriä. Kaikki nuo nimitykset ovat toista ihmistä halventavia. 

Ihmisten alentaminen jonkin ominaisuuden perusteella ei nykyaikana ole sallittua, ja se on minusta hyvä. Omaa itsetuntoaan voi toki nostaa muulla tavalla, kuin halventamalla toisia. Nimittäin jos haluaa, ja useimmat varmaan haluavat. Lähimmäisen haukkuminen ei ole fiksua, asiat pitää osata sanoa muuten. 

Ihmisillä on kova halu ja kyky mollata muita lähimmäisiä, asettaa naapuri mieluusti naurunalaiseksi. Silloin mollaaja saa korviketta huonolle itsetunnolleen.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista loppuviikkoa!
                              Aili-mummo

maanantai 26. elokuuta 2013

Muovia vai terästä?

Kesäkuisella Porvoon matkalla serkukset Veijo ja Aili.  Valoa oli hieman liikaa...

KUUNTYTÄR K.

Kaarina, Kaarina,
mää olissin ostanu sul kummosen kruunun vaa
ja sää tahtosit muavise.
Sanot, et
see o sun ostamas ja millä muul ei ol väli,
sit et san enä mittä.

----

Et mittä,
hehkut vaa ja ruaho pala ympärilt.

Kaarina hei, sun kruunus sula.

- HELI LAAKSONEN -
Uusia taloja Porvoossa. Ilma oli tosi kaunis!

Pian on enää tästä kesästä vain muisto jäljellä. Mutta kaunis muisto...

Lauantaina kylvimme toisen kerran  savusaunassa, ja kutsuimme sinne vieraita. Ensiksi tämän serkkuni perhe, jonka kanssa matkustimme Porvooseen ja Vuosaareen piispan juhliin. Ja tietysti takaisin. Oli vielä toinenkin mieheni lähisukulainen vaimoineen läsnä savusaunassa. 

Ihanaa oli kylpeä ja rentoutua yhdessä. Kiitos käynnistä, rakkaat vieraat! 
Pukaron Paroni oli kiva ostopaikka. Sieltä sai mm. halpoja kirjoja.


Vielä riittää säilömistä talveksi. Nyt on sienien vuoro. Kanttarelleja tuli eilen muutama sankollinen. Myös omenahilloa on tarkoitus keittää tällä viikolla, käytän sitä aamupuuron kanssa. Halpaa ja hyvää ja toivottavasti myös terveellistä...

Ruokatauolla  oli ilmeet vakavia...


Ihmeen lämpimiä päiviä on riittänyt vielä elokuun lopulle asti. Ja siitä saamme olla tyytyväisiä. Satanutkin on välillä melkoisen paljon, mutta koskaa maaperä on täällä moreenia, ei sade paljoa haittaa. Miten lienee nuo naapureiden viljat; ohrissa saattaa olla tähkäidäntää ja lakoontumista. 

Kirjan lukemista olen harrastanut yöllä, päivällä luen pääasiassa lehtiä ja nettiä. Teeveestä katson pääasiassa nauhoitettuja ohjelmia. Kesä on laihaa aikaa teeveessä, tulee uusintoja, uusintojen uusintoja ja niin edelleen. 

Mitään erinomaista ei näy nyt näköpiirissä. Hallitustakaan en jaksa aina haukkua, vaikka ahkerasti olen sitäkin yrittänyt. Onhan niitä puheen aiheita, kun kesälomat loppuvat, vaikkapa ensi vuoden budjetista. Jään sydän kylmänä odottamaan herrojen ja rouvien kovia päätöksiä, mitä suunnitellaan leikattavaksi. Minulla olisi kyllä eräs ajatus, mutta en kehtaa sitä tässä sanoa, voi olla että toive toteutuu...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkanutta elokuun viimeistä viikkoa!
                               Aili-Mummo

perjantai 23. elokuuta 2013

Valveunia

Mies ja pahkapuu Lintulassa.


VANHANPIIAN VIIKONLOPPU


Tulisit nyt kun aurinko paistaa
tulisit nyt kun sataa
tulisit nyt kun minä olen yksin
tulisit nyt kun tuli muitakin.

Tulisit nyt kun olen hyvällä päällä
tulisit nyt kun itkettää
tulisit nyt kun on valoisat illat 
tulisit nyt kun on pimeää.

Tulisit nyt kun joka paikka kiiltää
tulisit vaikka on sekaista
tulisit nyt
        ku mie olen laittautunu näin kauniiksi
tulisit nyt kun olen luonnollinen
        ei niin maalin ripaletta naamalla.

Tulisit nyt kun on tuoretta pullaa
tulisit nyt kun on kuiva suu.
Tulisit nyt kun amaryllis kukkii
kohta se kuihtuu ja lakastuu.

Tulisit ennen kuin ensi viikko alkaa
tulisit nyt kun on maanantai,
menisi tiistai ja keskiviikko
menisi torstai ja perjantai.

Menisi viikosta päivät kaikki,
lähtisit - ei, en päästäisikään,
nappaisin oven visusti lukkoon,
pistäisin avaimen
          ...ja saisit kyllä ite arvata minne.

Olisi se peijakas viikonloppu
olisi se melkoinen ehtoo, vai?
Olisi ottaa ja olisi antaa
ja olisi kerrankin sunnuntai.

Ku olis mistä ottaa ja ainakin olis mistä antaa.
Tulisi kerrankin sunnuntai.


- EEVA KILPI -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tämän hauskan runon sanoilla toivotan kaikille lukijoilleni onnellista ja kaunista viikonloppua!
                  Aili-Mummo



torstai 22. elokuuta 2013

Tiedon ja ymmärryksen marjat

Ovatko nämä niitä 'tiedon ja ymmärryksen marjoja', tyrnit?


Kun menet poimimaan puutarhasta
                  tiedon ja ymmärryksen marjoja
        äkkiä on täysin mahdollista muistaa mitä
            yliopiston luennolla sanottiin kirjallisuudesta
   filosofiasta ja käyttäytymisestä joka hetki
        joka hetki jokaisella oksalla riippuu
            ymmärryksen marja kunhan vain näet sen


- PEKKA PIIRTO - 

Saihon puutarhaa. Rappusilla taiteilija Leo Karppanen.

Valitettavasti en ole saanut yliopistossa kirjallisuuden opetusta, kuten varmasti olette sen huomanneetkin. Olen siis epätasa-arvoinen sekä kirjailijana että kirjallisuudesta postaajana, onhan lukijoissani paljonkin ihmisiä, joilla on kirjallisuus ollut pää- tai sivuaineena omassa opinto-ohjelmassaan. 

Nyt eletään ihan eri aikaa, kuin minun huimassa ja lapsellisessa nuoruudessani sotien jälkeen, jolloin lapset joutuivat heti töihin, kun vähänkään johonkin kykenivät.  Vielä 1990-luvulla haaveilin opiskelevani harrastuksenani, mutta eläkkeelle jäätyäni v. 1998 elämä on pitänyt minut tarpeeksi työllistettynä. Tein useita kirjoja 1990- ja 2000-luvulla. Sitten paukahti päälleni mummon rooli, jota olen yrittänyt hoitaa parhaani mukaan viiden lapsen isoäitinä. Mielestäni en enää tällä iällä tee mitään enää ylioppilaslakilla enkä maisterinpapereilla, joten olen tästä haaveestani päästänyt irti ihan vapaaehtoisesti. MOT.

Punaisia ovat ja varmaan happamiakin...

Mies keräsi haaparouskuja, joita äsken keittelin. Täällä kuivalla vaaralla ei paljon noita rouskuja ole. Jossain tuoreemmilla mailla niitä tuntuu olevan ihan riesaksi asti, joten pitäisikö lähteä sitten muuanne sieneen. Kurkuista tein kurkkusalaattia pari annosta, jonka uskon riittävän talven tarpeisiin. Jos hyviä kurkkuja vielä saan, laitan ne säilöön herkkukurkkuina. Suolakurkuista en pidä, mies kantaa niitä muutenkin Venäjältä.

Omenahillon teen ensi viikolla, kaikkea ei ehdi tehdä yhtä aikaa.

Eilen reissasimme Joensuussa erilaisilla asioilla. Vein mm. Kontkasten sukukirja-aineiston Erja Karviselle. Hän teki suurtyön sukutaulujen kanssa, josta hän sai kiitokseksi kultaisen ansiomerkin sukuseuralta, ja sen hän on minunkin mielestäni ansainnut.

Syksyn 2012 kanttarelleja...

Mistähän se johtuu, että kiitosta on vaikeampi antaa kuin moitosta? Vaikka olisi kuinka suuren ja hyvän työn tehnyt, aina pikkuasiat ja pikkuvirheet saavat pääosan ihmisten mielissä. Mahtaisiko johtua kateudesta? Itse ainakin kallistun siihen ajatukseen tuntien ihmisluonnon ja sen aivoitukset.

Sen uskallan sanoa, ettei yhtään ainoaa sukukirjaa ilman virhettä ole tehty eikä tulla koskaan tekemäänkään. Hekin, jotka ovat mielestään täydellisiä, eivät sitä ole!

Pikkusieluisuus kannattaa unohtaa ainakin sukukirja-asioissa. Valtavasti Kontkasetkin panostivat sukukirjansa tekemiseen, ja tosi hyvän kirjan he tekivätkin. Sain olla yhtenä pienenä osasena siinä mukana. Syntyi sukukirja, jota ei tarvitse hävetä, olkoon se muistona meiltä vanhoilta uusille, nouseville sukupolville.
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa!
                            Aili-Mummo

maanantai 19. elokuuta 2013

Kysyä aina voi

Utua oli Alaniassa keväällä 2012.

Ettei ole viisautta,
minä kysyn vain.
Mene sienimetsään
mutta syökin puolukoita,
lepää jäkälillä, anna
kirjojesi odottaa:
Katso yötä kun
järven päälle hiipii utu.


- AKI LUOSTARINEN -
1200-luvulta olevan linnan raunioita Alaniassa.


Sienimetsä odottaa kävelijäänsä. Mies on meillä kerännyt sienet ja osittain metsämarjatkin. Kanttarelleja olemme saaneet, mutta suolasienet eli haaparouskut ovat vielä etsimättä. Uskon, että näiden sateiden jäljiltä niitäkin on. Viime aikoina on satanut tosi paljon, ihan liikaakin. Tänään lupasivat lämmintä yli 20 astetta. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta. 

Tänään aion säilöä kurkkuja, tehdä kurkkusalattia. Tykkään siitä kovasti. Puolukoita saamme vielä odottaa, ne eivät ole vielä kypsiä.

Perjantaina olimme mieheni kanssa pitäjäntuvalla Kirkkoniemessä hoitamassa kahvitusta. Rahaa saimme kolme pitkän työpäivän jälkeen ja noin 50 euron panostuksella kokonaista 37 euroa lajoitettavaksi diakoniatoimintaan. Tekee mieli kysyä, onko tässä mitään järkeä? Diakonissa itse oli vielä lomalla, joten vastuun kantoi diakoniatoimikunnan puheenjohtaja Pentti Pöyhönen. Perjantaina kävi kokonaista 13 henkilöä kahvilla, mutta siihen nähden olen tulokseen tyytyväinen. Kiitos kaikille kävijöille, oli ilo keskustella teidän kanssanne. Viimeiseksi saapui entinen seurakuntamme työntekijä, joka nykyisin asuu Parikkalassa. Rovastimme Osmo Kapanen lähetti kaikille tutuille terveisiä, mainiten erikseen opettajamme Outi Forsblomin ja hänen miehensä, Juha Forsblomin. Oli hyvä nähdä, että rovastimme oli vielä hyvissä voimissa ja elämänhaluisena.
Aili-mummo linnaan vievällä tiellä. 

Lauantaina saimme seurustella kullanmurujen kanssa. Rakkaat lapset kasvavat ihan silmissä. Kunpa Luoja varjelisi heitä ja heidän elämäänsä! Ensiksi he tarkastivat kasvimaan, oliko kurkkuja ja herneitä. Totta kai niitä oli. Mummo kylvi, mutta ukki on niitä kitkenyt ja kastellut. 

Eilen sunnuntaina kävivät käly ja lanko Jouhkolasta tuomassa kurkkuja, jotka heidän naapurinsa oli heille antanut. Kiitos teille ja Pekka Pänttöselle! Omia kurkkuja emme ole vielä säilönneet, voi olla, ettei niitä ehdi niin paljoa tullakaan.
Utua Alaniassa. Kaupunki kasvaa vuoren rinteille.

Kesäteatterit ovat tältä vuodelta takana päin. Emme tänä kesänä käyneet etempänä katsomassa kuin ne kaksi, joita Tohmiksella esitettiin. Molemmista tein postaukset, jotka löytyvät helposti hakemalla. Pienyrittäjä Pöntisestä kirjoitin viikko sitten, ja se näytelmä oli vertaansa vailla oleva farssi! Kyllä värtsiläläiset osaavat ottaa ilon irti näytelmästä!

Mies on mennyt taas metsätaitokilpailuihin, hän on niitä, joka ei jää pois, jos on vain hengissä. Muutamina menneinä vuosina hänellä oli hiukan menestystä, mutta sitten menestys karkasi ja juoksi jonnekin pois.

Tämä loppukesä tai paremminkin alkusyksy on meille maalaisnaisille työleiri, josta on saatava kaikki irti. Marjastukset, säilönnät, erilaiset tapahtumat, kesäteatterit ja niin edelleen. Saa nähdä mitä tästäkin viikosta kehittyy, suunnitelmia on.

Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein mehukasta elokuun jatkoa!
                               Aili-mummo

lauantai 17. elokuuta 2013

Silmät kuin tähdet

Olavi Siponen: Viisas neitsyt.

LAULU SINULLE


Minä tuon rakkauteni sinun tiellesi
niinkuin kiiltomadon yössä.
Minä asetan käsiisi kalliin korun,
heitä se mereen,
ettei se aamulla himmentyisi.

Sinun suusi on täynnä meren hengitystä
ja lasten soperruksia.
Sinun sanasi ovat tulvillaan heräämistä.

Sinun silmiesi taivaissa
syntyy uusia tähtiä tänä iltana.
Minun sydämeni tuntee ne,
ja minun koko elämäni
pakenee luotani ja polvistuu
rukoilemaan niitä tähtiä,
ja sydämeni antaa niille onnelliset nimet.


- UUNO KAILAS -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!
                      Aili-Mummo

torstai 15. elokuuta 2013

Mary Higgins Clark: Kadonneet vuodet



Ostin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta toisen Mary Higgins Clarkin jännäriromaanin, Kadonneet vuodet. Sen on suomentanut Henna Kaarakainen, ilmesatymisvuosi 2013, 306 sivua, sidottu. ISBN 978-951-31-6801-8. Tammi. Se edellinen kirja oli alkuvuodesta lukemani saman kirjailijan kirjoittama Unissakävelijä. Laskin että tähän mennessä M H C:a on suomennettu jo 32 kirjaa.

Vanha rouva, Mary, tekee yhä jännäreitä avustajiensa turvin 87 ikävuodestaan huolimatta. Avustajajoukkoon kuuluu myös kirjailijan oma tytär, Carol Higgins Clark.

Prologista (esipuheesta) selviää että tämä kirja kertoo Joosef Arimatialaisen saamasta kirjeestä Jeesukselta, joka kiittää kirjeensaajaa ystävällisyydestä. Joosef A. on tuntenut Jeesuksen lapsesta asti, ja pelastanut hänen henkensä 12 vuotiaana viemällä pojan Egyptiin, missä Jeesus opiskeli. Tästä pergamentista kiisteltiin eikä kaikki uskoneet sen aitouteen. Pergamentti oli ollut Vatikaanin arkistossa vuoteen 1474 jKR, josta sen antoi apulaiskirjastonhoitaja kardinaali del Portegon käskystä eräälle munkille. He pelkäsivät kirjeen tuhoutumista. Pyhä pergamentti kätkettiin siis luostariin, missä se sai olla seuraavat 500 vuotta.

Kirjan pääkertoja on kaikkitietävä. 
Mariah Lyons, 28v, on professori Jonathan Lyonsin tytär. Hänen isänsä, argeologian professori Lyons, on löydetty päähän ammuttuna kotonaan työpöytänsä äärestä Malvahissa New Jerseyn pohjoisosassa. Eläkkeellä olevalla professorilla oli ollut tutkimuksen alla tuo edellä mainittu pergamentti, jonka rahallinen arvo on hyvin suuri. Murhailtana alzheimeria sairastava äiti oli löydetty istumassa komerossa surma-ase tiukasti kädessään vaikertaen: "Niin kauhea meteli... niin paljon verta..." Poliisi olettaa että Kathryn rouva oli sekopäissään murhannut aviomiehensä.

Ja Kathrynilla oli hyvä syy miehensä murhaan. Miehellä oli ollut rakastajatar usean vuoden ajan, Lilian Steward. Suhde oli alkanut Egyptissä ja Kreikassa olleilla arkeologisilla kaivauksilla, joilla Lilian oli mukana.

Kathleen Lyonsilla on hoitaja, joka piti hänestä huolta. Myös aviomies huolehti vaimostaan, vaikkakin hänen tärkein tehtävänsä oli selvittää vanhojen tavaroiden ja kirjoitusten alkuperää.

Romaani alkaa oikeastaan vasta Jonathan Lyonsin kuolemasta, jonka johdosta tytär Mariah saapuu lapsuuden kotiinsa. Romaanissa esitellään professorin lähimmät työtoverit, joilla voisi olla yhteyttä professori Lyonsin kuoleman kanssa. Myös hoitaja Rory Steiger oli yksi epäillyistä.

Alviirah ja Willy Meehan olivat tutkijoita, jotka poliisin ohella tutkivat Jonathanin Lyonsin murhaa. Alviirah oli myös yliopiston opettaja, joka oli ystävystynyt professori Lyonsin kanssa.

"Äiti halusi nähdä osaisiko hän ampua. Siitä on noin kymmenen vuotta. Isä sanoi, että äiti oli niihin aikoihin melko hyvä ampuja.
     Mariah yritti olla ajattelematta hirvittävää johtopäätöstä, johon sellaiset päätelmät johtaisivat, ja hän pakottautui muistelemaan keskustelua, jonka oli käynyt isä Aidenin kanssa juuri ennen kuin he olivat lähteneet golfklubilta. Isä kävi tapaamassa isä Aidenia yhdeksän päivää sitten ja kertoi, että uskoi löytäneensä kirjeen, jonka Jeesus oli saattanut kirjoittaa Joosef Arimatialaiselle. Isä väitti varmistaneensa, että kyseessä oli pergamentti, joka oli varastettu Vatikaanin kirjastosta tuhatneljäsataaluvulla. Kuka oli se asiantuntija, joka näki pergamentin? Hetkinen. Isä AIden sanoi isän olleen huolissaan siitä, että eräs asiantuntijoista oli kiinnostunut vain pergamentin rahallisesta arvosta. Jos isä Aiden oli käsittänyt oikein, se tarkoitti että isä oli näyttänyt pergamentin useammalle kuin yhdelle henkilölle."

Näistä aineksista keitetään kasaan tämä mysteeri. Useita henkilöitä katoaa pergamentin tavoin, mutta murhaaja selviää kirjan viimeisillä sivuilla. Murhaajan henkilöllisyyttä ei voinut arvata etukäteen.

Tämä kirja on taattua Mary Higgins Clark- laatua, kuten edellisetkin jännityskirjat ovat olleet. Yhdysvalloissa Mary H C:n kirjoja on myyty jo 70 miljoonaa kappaletta. Ranskassa M H C:n suosio on vankkumaton. Vanha rouva on jo 17 yliopiston kunniatohtori USA:ssa.

~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista loppuviikkoa ja elokuuta!
                              Aili-Mummo

maanantai 12. elokuuta 2013

Pienyrittäjä Pöntinen enkeleineen

Pienyrittäjä Pöntinen vaimonsa, Aunen kanssa.


Värtsiläläiset ovat rohkeita ja hauskoja ihmisiä. Kävimme eilen katsomassa naapurikylän näytelmän, Matti Juhani Karilan kirjoittaman ja Jori Halttusen sovittaman hulppeahauskan farssin, Pienyrittäjä Pöntinen ja Bisnesenkelit. Ohjaus oli Veijo Tikan käsialaa, ja oli kerrassaan niin hyvä suoritus, että harvoin parempia on nähty näissä Tohmajärven maisemissa. Tähän tekstiin on yhdistetty kaikkiaan kolme Karilan näytelmää, ja näistä aineksista oli keitetty tosi mehukas ja hulppea soppa.

Täydet pisteet ja plussan päälle voi antaa pääosan, Unto Pöntisen, esittäjälle, Kuisma Lipposelle, jonka nivelissä ja aivoissa oli liikettä koko pienen kunnan tarpeisiin. Pöntisen ikuiset seminaarimatkat, joiden aikana vaimo Aune Pöntinen (Anneli Hurskainen) joutuu tekemään kaikki työt yksinään, saattaa lopulta keitoksen kiehumaan yli. Kun vaimo saa Pöntisestä tarpeekseen ja nostaa kytkintä, Unto ei jää haikailemaan hänen peräänsä. Miehen elämässä alkaa uusi ja ihmeellinen luku, bisnessuunnitelmat lähtevät lentoon entistä vauhdikkaammin ja naisia tulee yhä enemmän ja enemmän.
Aune P. hurmaa apulaispappia...

Aunesta kuoriutuu oikea miestennielijä, jonka edessä pappikin tuntee itsensä heikoksi ja avuttomaksi. Papin nimi oli Edward Simonen, jota näytteli vuosikymmenien kokemuksella Raimo Tiittanen. 

Pankinjohtajaa, Pentti Parviainen-Åströmiä, esitti Jukka Timoskainen; hänen puolisoaan, Brita Parviainen-Åströmiä, esitti Mirja Kinnunen. Unto Pöntisen palkollista, Elina Kankaista esitti Eira Varonen aika maanläheisesti ja uskottavasti; bussikuskia Hjalmar Gyllenhammarina toimi ohjaaja Veijo Tikka; Helmistä, baarinpitäjää Paavo Hämäläinen; elinkeinoasiamiestä Laila Turpeista, Irja Hovi. Kunnanjohtajana, Kristofferina eli 'Toffena' Kalle Lintunen; Monikana Mirja Kinnunen; Mimmi eli friidu stadista oli Anneli Hurskainen; leskeä Aino Toropaista esitti Irja Hovi; Carolaa Lea Koukku.

Kuiskaajana toimi Anneli Kunnas totuttuun tapaan, ja ääniä ja valoja hoitivat Miika Tikka ja Kati Heikkinen. 
Stadin friidu, Mimmi, astuu kuvioihin mukaan.


Monen sortin friidua oli tarjolla baarissa, mutta tämä tarjokas (Anneli Hurskainen) ei tainnut Pöntistä miellyttää... 

Esityspaikkana oli navetan vintti. Se oli entinen Värtsilän kunnan maatilan navetta, josta on siat lähteneet pois jo vuosikymmeniä sitten. Kuuluvuus oli hyvä, onhan käytössä tekniikkaa äänentoistolaitteineen ollut jo monia vuosia. 
Lisää halukkaita naisia yrittäjä Pöntiselle.



Vasemmalla Elina Kankainen (Eira Varonen) ja oikealla leski, Aino Toropainen (Irja Hovi), olivat myöskin miestä vailla.

Löytyi lopulta eräs nainen, joka täytti Aunen tyhjät kumiteräsaappaat...

Kunnan johtoporras onnittelee...

Jokaisessa kunnassa ovat yrittäjät elintärkeitä, tuovathan he kuntaan kaivattuja verotuloja.
Unto Pöntisestä voi sanoa, että hänellä on molemmat jalat tanakasti ilmassa!
Näyttelijät ja oikealla ohjaaja Veijo Tikka.


Joillakin naisilla oli näytelmässä useita rooleja, siksi selvittiin näytelmässä näinkin pienellä porukalla. Anneli Hurskainen esitti kolmea eri naista, upea suoritus, onnittelut! 

Värtsilän teatterilla tämä oli 14. näytelmä vuosina 1998-2013. Vain viime vuotena esitettiin edellisen kesän näytelmää, muutoin joka vuosi on harjoiteltu aina uusi näytelmä.

Tämä näkemämme esitys oli viimeinen esitys ohjelman mukaan, mutta vielä kerran näytelmää esitetään Rajan rysäyksessä. 

Lämpimät onnittelut näytelmäryhmälle ja ohjaaja Veijo Tikalle onnistuneesta ja hulvattoman hauskasta esityksestä, jota oli mukana olijoiden riemullista seurata!

~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkanutta viikkoa!
                         Aili-Mummo

perjantai 9. elokuuta 2013

Lämpimiä muistoja

Mummoni Kaisa Liisa Juvonen.
MUMMONI

Olit merkillinen ihminen.
Vailla koulusivistystä,
mutta minun maailmani viisain.
Ja mitä vanhemmaksi, sokeammaksi ja kuurommaksi kävit,
sitä onnellisemmalta tunnuit,
      mitä nyt ukkia kaipasit tasaisen kipeästi kaksikymmentä vuotta.

Ääneti tupsuttelit aamutossuillasi 
kellukkamaha ruudullisen esiliinan alla,
viiletit herkillä sormenpäilläsi seiniä ja ovenpieliä.
Syötävää tarjosit kaikille kävijöille.
Keitit kahvit.
parvekkeella haistelit päivän säätä.

Kuuntelit kuulolaite täysillä aamuhartautta.

Päiväksi teit nutturan;
suipon letin sykersit puolipalloksi ruskeilla soljilla.
Illalla purit sen hajalleen, kampasit,
      silloin tukkasi hipoi polvitaipeita.
Nukkumaan mennessä näytit takaa päin nuorelta.

Silmäsi olivat kauniit ja lempeät.
Ei olisi toista kaihiseksi uskonut,
toista lasiseksi luullut.
Ja kätesi kuin lämpimät juhlavehnäsletit.-
Lähtijälle aina toivotit onnea ja Jumalan siunausta.
Sitten eräänä kesäpäivänä sanottiin,
ettei sinua enää ole,
vaikka olit - täysillä ja lujaa.

Mistä lie onnesi itiöt lentäneet;
vakaasta uskostasi
vai osittain siitä,
ettet nähnyt mitään etkä kuullut kunnolla,
      et tiedostanut kaikkea maailman pahuutta.


- ANJA KARHAPÄÄ -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                             Aili-Mummo


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Täydellinen pari

Nousiaisen Antti-isäntä (oik) ja vieras (vas).

PARI VINKKIÄ PARILLISEEN ELÄMÄÄN (morsiamelle)


1. Joskus rakkaus on leikki, / viiden pennin vilunki, /
joskus mies on suuri sheikki, / joskus pelkkä eunukki. /
Mutta edes komppania / miehiä ei koskaan korvaa /
todellista kumppania, / jonka katseesta jo arvaa, /
että tämä kuvio / syttyy niin kuin rovio. /
Siis, jos rakkaus on totta, / ota, mitä kuuluu ottaa, /
kanna jätkä kamariisi, / anna koko paratiisi!

2. Pieni vihje. Jos on suhde / ylevä kuin Herran nuhde, /
siitä syntyy helposti / höyryävä komposti. /
Samoin silloin, jos on lempi / paikallaan kuin pieni lampi, /
saattaa piankin tulla vastaan / mutapohja ainoastaan. /
Siksi parempi on uida / vaikka hurjaan vastavirtaan, /
myrskyaallon päällä naida / palavasti täyteen hintaan.
----

4. Mutta älä mäkätä, / siitä ei voi tykätä /
edes synnintunnossa, / jos on rapakunnossa. /
Hoida itse reviirisi, / ota jätkä käpäliisi /
siten, että aito seksi / riittää, mutta paimeneksi /
älä koskaan rupea. / Kiitä, miten upea, /
ainutlaatuinen hän on, / sillä mies on hervoton /
imartelun edessä, / niin kuin mato vedessä. 
----

7. Vaikeimmissa vaiheissasi / käytä kylmää järkeä, /
omaa ihmisarvoasi / älä koskaan menetä. /
Jos on hellä rakkaimpasi, / älä leiki äitiä. /
Uljaan satuprinssin perään / älä turhaan huutele, /
jos hän sammakkona herää, / purista ja suutele!


- AULIKKI OKSANEN -

Nousiaisen talon pihapiiriä.


Sattuipa kohdalle nuo Aulikki Oksasen mainiot neuvot morsiamelle. Tuo runo on julkaistu Oksasen kirjassa Kootut muistelmat: runoja ja lauluja 1992. Minä taas löysin laulun kokoomateoksesta Muista runolla, alaotsikkona Nykyrunoutta juhliin. Toimittaneet Irina Björkman ja Heidi Kantala. Tammi 2009.

Vieraat lähdössä, portailla isäntä ja emäntä.


Ilman huumoria ja rakkautta ei parisuhde pysy kasassa. On opittava antamaan anteeksi paitsi itselleen myös puolisolleen. Täydellistä ihmistä ei ole, mutta kunhan sattuisi kohdalle minun vikoihini sopiva ihminen, silloin koostumus on sopiva.
Tässäpä hauska pari talvikamppeissaan, eivät koskaan riitele...

Täydellistä ihmistä tuskin on meille luotu, emme itsekään ole täydellisiä. Tässä alakuvassa näette täydellisen parin, mutta harva meistä haluaa tulla heidän kaltaisekseen. Puhumattomuus on myös vaikea pala avioliitossa. Yleensä miehiä syytetään puhumattomuudesta, mutta ei se ole ainoastaan miesten vika. 

Mies on altis imartelulle, varmaan myös nainenkin. Ja pari kaunista sanaa päivässä ei ole keneltäkään poissa eikä pieni hellä rutistus. Parhaimmassa tapauksessa elämä hitsaa ihmiset yhteen, kuten kävi meille. Puolisoni ei ole täydellinen mies, mutta en minäkään ole täydellinen nainen. Siihen meidän on tyytyminen, paremmasta emme tiedä...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa ja -kesää!
Eläkee terveinä ja tyytyväisinä!
                           Aili-Mummo

maanantai 5. elokuuta 2013

Kati Hiekkapelto: Kolibri



Kati Hiekkapelto: Kolibri (2013). sidottu, 378 sivua. Otava. ISBN 978-951-1-27451-3.

Suuri Suomalainen Kirjakerho sai minut perumaan päätökseni, etten lue enää dekkareita. Kävi niin, että posti kantoi minulle kotiin kaksi dekkaria, joten on kai minun niistä postattava.

Kati Hiekkapelto (s.1970) on suomalainen erityisopettaja, on kotoisin Oulusta, ja asuu maatilalla Hailuodossa perheineen. Hänellä on paljon eläimiä. Kati on toiminut maahanmuuttajien opettajana ja toiminut myös Serbian unkarilaisalueella. 

Juoksija hölkkäsi hengästyneenä nyt taas hiljentyneessä, pimenevässä metsässä. Tummanvihreillä lehdillä kiilteli sade, joka ei ollut yltänyt maahan saakka. Hänen takaansa kuului voimakas risahdus. Hirvi se on tai kettu, hän ajatteli, mutta ei vieläkään uskonut itseään.
     Hän pälyili ympärilleen. On liian hiljaista, hän ajatteli, ihan luonnottoman äänetöntä. Hän kirosi mielessään kovan vauhtinsa, ei jaksanut juosta enää askeltakaan ja vaikka hän pelkäsi ihan tosissaan ja halusi äkkiä pois, oli pakko pudottaa kävelyksi.---.Hullu hän sanoi ääneen itselleen. Olen varmaan tulossa hulluksi ja se on minulle aivan oikein. On vain unohdettava kaikki, lopettava tämä synti, nuoltava haavat ja voi vittu mitä kliseitä taas, keksisit edes jotain omaperäistä. Hänen äänensä peitti metsästä kuuluvan rapinan.
      Puuskuttaen hän käveli viimeiset puoli kilometriä autolle, tuntui ettei olisi millään jaksanut sitäkään, ettei matka lopu ikinä. Ja juuri kun keltainen auto miltei häämötti pusikon takana ja hän jo hymyili typerälle mielikuvitukselleen, hän näki tumman hahmon edessään. Joku oli kyyristynyt pururadalle. Yhtäkkiä hahmo nousi pystyyn ja lähti tulemaan nopeasti kohti.

Anna Fekete on nuori suomalainen poliisi, joka saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa. Kaupunki on pohjoissuomalainen. Annalla on maahanmuuttaja tausta, mitä ei kaikki poliisit tunnu hyväksyvän. 

Ensimmäisessä jutussaan hän joutuu tai pääsee selvittämään pururadalla tehtyä raakaa murhaa, yhdessä parinsa ja muiden polisien kanssa. Uhri on nuori nainen, joka on ammuttu raa'asti haulikolla päähän. 

Toinenkin murha tehdään haulikolla samaisella pururadalla ja haulikolla. Nyt uhri on perheellinen mies ja opettaja. Tapaukset ovat liian samankaltaisia ollakseen kahden eri henkilön tekemiä. Sarjamurhaaja jota en osannut yhtään etukäteen arvata.

Murhat sattuvat sopivasti sorsastusaikaan. Sorsastusranta on aivan pururadan läheisyydessä, jotan ampumisääniä ei pysty erottamaan toisistaan.

Annan ohella kirjaan kirjoittaa kurdityttö Dijar, jolla on omat vaikeutensa oman perheensä kanssa. Anna suojelee Dijaria, ja seuraa hänen elämäänsä, kunnes lopulta Dijar katoaa...

Tuttu kaatunut puu makasi suurena tummanpuhuvana möhkäleenä polun vierellä. Siitä ei ollut enää pitkä matka tielle ja valoihin. Kohta hän olisi turvassa.
     Samassa metsästä kuului vaimea rasahdus. Anna pysähtyi ja otti pistoolinkahvasta kiinni toisellakin kädellään. Hän oli erottavinaan liikahduksen vasemmalla edessään. Hän kohtii aseensa ja odotti. Odotti ja kuunteli. Mitään ei tapahtunut. Vain sydämen kiihtyneet lyönnit jyskyttivät hänen korvissaan. Ei se ollut mitään. Nainen oli poissa.
     Ja juuri sillä hetkellä musta hahmo hyökkäsi juurakon takaa hirvittävällä vauhdilla hänen eteensä. Anna ehti nähdä vilauksen haulikon pitkästä piipusta ja karmean irvistyksen naisen kasvoilla, kun laukaus jo pamahti jysähtäen korvat lukkoon ja ilmat ulos hänen keuhkoistaan. Anna tunsi miten haulit repivät palavia reikiä hänen lihaansa. Nyt se on vihdoinkin ohi, hän ehti ajatella paiskautuessaan tuskasta huutaen maahan, juuri ennen kuin syvä hiljaisuus nielaisi hänen tajuntansa.

Näistä aineksista ja poliisien elämästä ja työstä kertoo tämä Kolibri romaani. Ennustan että Anna tulee vielä selvittelemään monia murhamysteereitä omassa yksikössään. Tämä on kirjailija Kati Hiekkapellon ensimmäinen dekkari, ja kustantaja sanoo, että 'rikoskirjallisuuden uusi tähti on syttynyt'. Hiekkapelto oli hyvin perillä asioista, joista hän kirjassaan kirjoitti, maahanmuuttajista, rasismista, kunniaväkivallasta. Kirjassa on myös vieraskielisiä lauseita, jotka (luultavasti) ovat unkarinkieltä. Niitä ei ole suomennettu. Poliisien työstä ja elämästä on myös paljon esillä asioita, jotka minusta ovat masentavia. Muutamat poliisit ovat jatkuvasti joko krapulassa tai humalassa. 

Aiheita kirjassa riitti karsittavaksi asti. 
Kati Hiekkapellosta kuullaan vielä; ensikertalaiseksi dekkaristiksi hän on onnistunut hyvin!

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää elokuun jatkoa!
                      Aili-Mummo