Google+ Followers

tiistai 28. tammikuuta 2014

♥ Ilo ja onni ♥

Saudi Arabian ja Afrikan mantereen välissä on Punainen meri, suosittu sukelluspaikka.

Joutsen,
valkea kuin käärinliina,
lipuu vaiti ohi,
ja huutaa tyyneen iltaan
yksinäisyyttä joka sulalla, nivelellä,
ja kohta vesi on jo karistanut
joutsenen innottomat liikkeet mielestään

Yksinäiset huutavat huutamatta, ovat yhtä huutoa,
kantavat yksinäisyyden hajua, tuoksua
untuvassaan luustossaan,
huudossaan

Orpoja ovat kaikki maailman yksinäiset,
äidittömät, isättömät, lesket, parittomat,
väärän arvan syntymässä vetäneet,
yhtä orpoja kuin yksinäinen joutsen
joka ui edestakaisin
eikä keksi kenen luo lentää

Yksinäisyydellä on hajunsa, tuoksunsa,
mutta miltä tuoksuu yksinäisyys?
Yksinäisyys tuoksuu lukitulle ovelle,
autiolle huoneelle hämärässä, homeelle,
pölylle, kuivalle maalle
lasketulle verkolle,
surumieliselle viinille
joka happanee vajaassa lasissa
kitkerän pullon viereen unohtuneena

Kaula kaarella lipuu joutsen,
mutta vähän on lohtua
surevalla leskellä maallisesta koreudestaan:
yksinäinen on yksinäisen kaulakin
yksinäisyydessä,
vaikka onkin valkea
kuin käärinliina


- TOMMY TABERMANN -

Näin hehkuvan värisiä koralleja on Välimeressä. Kaikki kuvat on Yle1:n lähetyksestä...


Olen niin iloinen ja otettu siitä, että lukijani ovat lisääntyneet ennätyslukemiin: eilen jo 839 lukijaa kävi sivujani katsomassa:) Pian pääsemme ehkä jo yli tuhannen lukijan vuorokaudessa, mikä on minusta tosi paljon. Tosin minä kilpailen itseni kanssa mummojen sarjassa. Tosi tekijät, kuten ystäväni Leena Lumi, painii ihan omassa sarjassaan. Leenalla on kirja-, sisustus-, puutarha-, ruoka- ym blogi, eli hieman sillisalaattia, mutta minun blogini se vasta sekasotku blogi onkin, sille voisi antaa monta määrettä. Mutta ilmoitan, teille, että rakastan kulttuuria, ja sitä minun jutuissani uskoakseni löytyy. Ylellä on ollut viime aikoina paljon erilaisia matka- ja kulttuurijuttuja, joita olen uudesta teeveestämme nauhoittanut. Ja kuvat ovat ihmeen teräviä, vaikka eivät kai teräväpiirtolähetyksiä olekaan. Hupia on ollut paljon, on saatu seurata laivaristeilyjä Välimerellä, olen nähnyt kamelien painikilpailuja ja ökyrikkaan Onasiksen lemmenlaivan Christina O:n sisältä ja päältä. Tosin nykyään laiva ei ole enää suvulla, mutta raharikkaat voivat lainata kovaa valuuttaa vastaan lemmenlaivan omaan käyttöönsä.

Tässä esimakua Välimeren pohjasta, jos sinne mielitte purjehtimaan!
Merikalat ovat värikästä joukkoa kuten korallitkin.


Tänään kävimme Joensuussa miehen kanssa, vaikka vuorossa olisi ollut kirjapäivitys.
Minulla on aika kasa lukijoista kirjabloggareita, joita olen ilahduttanut kauheilla juonipaljastuksillani. Kun yliopistotutkinto puuttuu kirjallisuustietessä ja paljossa muussakin, en ole ammattilaisille muuta kuin ilopilleri. Tai sitten harmi-, riippuen lukijasta. Joillekin olen ilo, mutta suvulle ehkä enemmän harminkappale. 

Mutta minulla on ilo ja onni tuntea teistä aika monta, joista pidän paljon. Ja heistä, jotka kuolaavat kateudesta, en välitä pätkääkään. 
Pikkukalat piiloutuvat pohjakasvillisuuden alle ja väleihin...
Merenpohjalla asuvat korallit ja kalat...
Murenalla on auttaja-ystäviä...

Nyt toivotan teille, arvoisat lukijani, oikein hyvää tiistai-iltaa ja tammikuun viimeistä viikkoa!
Aili-mummo siirtyy nyt kuvaruudun ääreen seuraamaan muun maailman ja Emmerdalen menoa:)

30 kommenttia:

  1. Wow, upeat kuvat ja tuo runo ,koskettava ja kaunis ♥
    En muista sitä kuulleeni, vaikka Tabermanin runoja joitain luen.
    Ohoooo, Onnittelut, huimaa, noin paljon katsojia päivässä!
    Siis tässä blogissasi (ko)?
    Ja iloa ja kaikkea hyvää sinulle ♥
    Emmendale menee täälläkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Seijastiina ♥
      Tommy Tabermannilla on kymmeniä tuhansia runoja, vaikka ei minulla ole hänen kaikkia kirjojaan.
      Näin on, tässä blogissa ja päivässä:)
      Kiitos, iloinen toki olen♥
      Hyvää keskiviikkoa sinulle, Seijastiina♥♥

      Poista
  2. Voi tuota ihanaa Tommyn runoa...joutsenista yksinäisyyteen. Luin juuri kirjan Sinun jälkeesi, Max, joka kertoi siamilaisista kaksosista, jotka olivat kaksin koko ajan, mutta silti tunsivat yksinäisyyden ja rakkaudettomuuden tuskaa.
    Tommy oli rakkausrunojen kirjoittamisen taito.

    Sinä olet meidän ilonamme täällä blogissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana runo tuo Tommy Tabermannin:)
      Siamilaiset kaksoset on oikea ongelmakimppu. Jos toinen kuolee, voi kuolla toinenkin;/

      Tommy osasi rakkausrunojen kirjoittamisen taidon, hänellä oli niitä varmasti tuhansia ♥

      Kiitos, Mai, olen toki mielelläni teidän kanssanne♥♥
      Hyvää keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  3. Tabermann se taas osui suoraan sydämeen♥

    Aili, miten minusta tuntuu, että tositekijä olet sinä;) Muita voit hämätä, mutta et minua, sillä hyllyssäni on useita kirjojasi, löydät kaikki runot ennen minua ja ellet löydä, kirjoitat omat, leivot, hääräät, säilöt, määräät (vitsi;) ja mummot ovat kysyttyjä moneen lähtöön. Sille en voi mitään, että kirjat on mulle the juttu, joiden takia kai menetän terveytenikin, kun yöt luen. Mutta ihan tosi: Mitä muuta sitä ihminen kaipaa kuin kukkia, kiroja ja rakkautta. Olen aivan varma, että Tommy olisi ollut samaa mieltä.

    Onnea lukijoiden huimasta kasvusta ja kiva, että annat meidän kuulla väliaikatilanteita. Kun vähän vielä jatkat, joudut pitämään arvonnan vaikka sen paikka olisi kyllä nyt, jos tosi sanotaan...

    Minäkin katson aina Emmerdalen. Se oli myös isäni suosikkisarja.

    Kaikkea hyvää viikkosi, Aili-IhaNainen♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena:)
      Runoja hakiessa voi mennä aikaa, mutta joskus ne tipahtavat syliin!
      Sinä teet töitä ihan ylenpalttisesti, mutta kaikkea tuota, mitä olet tehnyt, ei voi saada helposti!

      Olin vain hämmästynyt, mistä yhden äkin niin paljon lukijoita?
      Arvontaa taidan hiukan vielä lykätä, kuusi vuotta tulee täyteen huhtikuun alussa...

      Emmistä olen minäkin katsonut ainakin vuodesta 1996. Engelsmannit osaavat koukuttaa katsojansa. Se on hyvä sarja!

      Kuin myös sinun viikkoosi, Leena-IhaNainen ♥♥♥

      Poista
    2. Ole hyvä.

      Enpä ole ennen kirjoittanut kirjoista 'kiroja'...;)

      No tietty pidät sitten kuusivuotissynttärit.

      Brittiläiset tekevät realistisempaa eivätkä kaikki ole heidän ohjelmissaan nuoria, hoikkia, kauniita ja rohkeita.

      ♥♥♥

      Poista
    3. Virheitä sattuu meille kaikille, joskus...
      Joo, stressaa minua vähemmän:)
      Britit ovat viisaita ja hauskoja, oikeita realisteja: niistä pidän!

      ♥♥♥

      Poista
  4. Kauniin runon lisäski laitoit meille kauniita kuvia, ihania katsoa.
    Kaikkea hyvää tähän talviseen viikkoon.♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Mummeli:)
      Samoin sinulle & Himmulle♥♥♥

      Poista
  5. Ihana runo ja kauniita kuvia
    Paljon onnea suuresta lukia määrästä!.♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Irma:)
      Kiitos, Irma; hyvää tammikun loppua sinulle ♥♥♥

      Poista
  6. Onnea huimasta lukijajoukosta! Ja iloa talvipäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maaria♥♥♥
      Kuin myös sinulle!

      Poista
  7. Vesien alla on piilossa monenkirjavaa yllätystä. Snorklailua olemme jo hieman harjoitelleet, mutta jos joskus pääsisi ihan sukeltamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavan kaunis maailma tuolla meren pohjassa ja koralliriutoilla:)
      Kunhan pojat kasvavat, ja vanhemmat harjoittelevat, voitte etsiytyä merien maailmaan. Te olette vielä niin nuoria, että kokeilla vaikka mitä...

      Ihanaista tammikuun loppua sinulle & perheellesi, Mine♥♥♥

      Poista
  8. Kauniit kuva ja upea runo.Onnea suuresta lukia määrästä.Hyvää viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva:)
      Samoin sinulle ja läheisillesi♥♥

      Poista
  9. Hienoa, Aili Mummo! Paljon olet saanutkin lukijoita yhdelle päivälle.

    Onnellista keskiviikkopäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Piipe:)
      Samoin sinulle ja läheisillesi ♥♥

      Poista
  10. Kaunista. Onpa sinulla paljon lukijoita, onnittelut.♥
    Mukavaa keskiviikkoa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, Sylvi:)
      Oikein hyvää loppuviikkoa eli viikonloppua sinulle ♥♥♥

      Poista
  11. No Aili Mummo! Suvulle harminkappale? Ovatko hekin kirjallisuus-ihmisiä ja harmistuneita juonipaljastuksistasi? Minulla oli muuten penskana kamala morkkis, jos salaa olin vilkaissut kirjan lopun. Olihan neuvottu. että pitää mieliensä kaikessa malttaa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät todellakaan ole, mutta silloin on hyvä arvostella muita...
      Joskus tuohon sorrun minäkin:)
      Oletko muuten huomannut, Anne-Riitta, että ne ovat parhaita asiantuntijoita, jotka eivät itse tee tai käsitä mitään??

      Mukavaa torstaita sinulle ♥♥♥

      Poista
  12. Annapa vaan tulla edelleen kirja-arvioita, vaikkei sinulla ole maisterin papereita. Eipä ole täälläkään, keski-asteelle jäi mutta työura on minun osaltani takana. Kirjoja luen mutta en jotenkin tuntuu vieraalta niiden arvioiminen. Voisihan sitä joskus yrittää.
    Telkkaa katson talvella enemmän, elokuvia, kulttuuria, sarjoja.
    Ville Haasalon sarjoja rakastan ja mies on hellanduudelis niin söpö, että ihan vanhaa heikottaa. Kaikki alla olevat olen nauhoittanut. Mikä tietopaketti nuo sarjat ovatkaan - kulttuuria, paikallisiin oloihin tutustumista, maisemia, luontoa.
    Miten vähän me täällä Suomessa tiedämmekään suuresta Venäjästä ja siitä irronneista valtioista.

    Venäjän halki 30 päivässä (2010)
    Silkkitie 30 päivässä (2012)
    Suomensukuiset 30 päivässä (2013)
    Jäämeri 30 päivässä (2014)

    Bloggaus siirtää dementiaa, hih, uskotaan niin! Hyvää loppuviikkoa sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoakseni on niin, jotta voisi toisen teoksia arvioida, pitäisi olla yhtä hyvä kuin tuo kirjailija. Vaikka meistä lukijoista harvapa meistä on, ammatti-ihmiset erikseen. Ja ne varsinaiset kriitikot vasta sanansäilää heiluttavat, joskus jopa tuhoavat jonkun lupaavan uran. Kritiikki pitää olla lyhyt, ja 'sivistyssanoja' täynnä.

      Kulttuuriohjelmia, erilaisia on teeveessä paljon, ne ovat minun ruokani ja juomani. Miksi ei käyttäisi hyväksi sitä, mitä on, ja mistä joutuu maksamaan.

      Ville Haapasalon olemme katsoneet moneen kertaan, paitsi tätä viimeistä, jota katsomme vasta ensimmäistä kertaa. Ville tuo esille suomensukuisten kansojen kulttuuria, ja miten se jaksaa nykyaikana. Hienoa että meillä on Ville, joka tekee omanlaisiaan ohjelmia, ja keskustelee haastateltavien kanssa venäjäksi.

      Kiitos Beate, kommentistasi, ja tuosta listasta, jonka lähetit. Dementia on kamala sairaus, pysyköön se meistä kaukana:)
      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle & Co ♥♥♥

      Poista
  13. Taberman osasi kuvata erilaisia tunnetiloja koskettavasti.
    Nuo merensisäiset kuvat ovat houkuttelevia. Muutamia vuosia sitten sukeltelin tuolla Punaisella merellä. Mutta nykyään minulle riittää snorklaus. Siellä on ihan oma pehmeä rytminsä, miten kasvillisuus heiluu ja eri väriset kalaparvet liikkuvat. Kerran sukelsin valtavan kalapyörteen lävitse. Se oli huikea tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta vie osasi, Irene!
      Ainakin ihanan värikkäitä kuvia noista koralleista ja kaloista saa. En ole joutanut aikaisemmassa elämässäni sukeltelemaan, ja nyt en enää pysty...

      Uskon että kalaparven läpi sukeltaminen on huikea elämys:)
      Ja miten rytmikkäästi kalat liikkuvat, kaikki samaan suuntaan!
      Oikein kirkasta, kaunista viikonloppua, Irene & Co ♥♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥