Google+ Followers

tiistai 7. tammikuuta 2014

Laila Hirvisaaren teos, Me Keisarinna



Ostin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta (jonka nyt omistaa Otava) jatko-osan keisarinna Katariina Suuren elämään. Ensimmäinen osahan oli, kuten muistanette, Minä Katariina, ja postasin sen lähes kaksi vuotta sitten. Me, Keisarinna, Laila Hirvisaaren teos, ilmestyi vuonna 2013 Otavan kustantamana. Kirjassa on 576 sivua, ISBN 978-951-1-27889-4.

Ilmoitan myös, tämä esittely sisältää juonipaljastuksia!

Kirja sisältää myös ison määrän vanhan kertausta, jäihän Minä, Katariinassa keisarinnan elämäkerta kesken. Sanonpa sen, että minua miellyttää ensimmäinen osa aika paljon enemmän. Tässä osassa esitetetään keisarinnan elämän pahat ja raadolliset puolet. 

Keisarinna joutui tekemään verettömän vallankaappauksen mieheltään Pietari III:lta, kun keisari suunnitteli vaimonsa, keisarinnan ja poikansa Paavalin tieltä raivaamista jollain tavalla. Niinpä keisarinnaa syytettiin miehensä, keisarin murhaamisesta, vaikka hän ei suinkaan ollut aiheuttanut sitä. Katariina kruunattiin keisarinnaksi heti kohta miehensä Pietari III:n hautajaisten jälkeen. Katariina oli teettänyt itselleen sopivan kruunun, jonka hän itse asetti päähänsä. Kruunauksessa keisarinna sai lisäksi valtikan ja omenan, vallanmerkit.

Juuri ennen kruunajaisia Katariina oli synnyttänyt toisen pojan rakastajalleen Orloville! Lapsen hän luovutti hoitoon parhaille ystävilleen, Denikineille. Rouva oli Katariinan puolisisar, ja työskenteli keisarinnan hovirouvana; myös mies, Leon Denikin, oli Katariinan lähin virkamies ja keisarinnan henkilökohtainen avustaja.

Katariina ei viihtynyt Moskovassa, hän rakasti Pietaria ja sen monia palatseja...
Kansan vellova viha sai Katariinan pelkäämään henkensä puolesta. Hän oli vastuussa yksinvaltiaan miehensä tekemistä laeista ja typeryyksistä. Katariina perusti lakeja tutkimaan komiteoita, joissa oli monta jäsentä.

Katariina oli elänyt miehensä kanssa täyttymättömässä avioliitossa 17 vuotta. Hänelle syntyi kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tytär, kaikki eri miehelle. Keisarinna nimitti avukseen kanslian, joka mietti parasta vaihtoehtoa ongelmakohtiin. Myös 'suosikeista' / rakastajista syntyi monia ongelmia,he olivat vähälahjaisia, vallanhimoisia ja ahneita. Pahin heistä oli Platon Zubov. Katariina nimitti häntä 'torakaksi'.

Uusi Talvipalatsi valmistui keisarinna Elisabethin aikana, Katariina muutti siihen asumaan tultuaan kruunatuksi keisarinnaksi. Sisustus oli tehty uuden keisarinnan maun mukaan...

Kerran Paavali säntäsi äitinsä Katariinan luokse, ja sanoi: 
     "Te haluatte poikani Aleksanterin minun ohitseni valtaistuimelle. Se on toivomuksenne. Te haluatte minut pois silmistänne, teille ovat aina olleet samantekeviä omat lapsenne, Aleksei ja minä. Mutta minun poikani te kelpuutatte. Te teette juuri samoin kuin edeltäjänne keisarinna Elisabet teille, kun hän otti minut ja Annan luokseen heti synnyttyämme. Te toimitte juuri samoin, otitte suuriruhtinattaelta ja minulta pois kaksi vanhinta lastamme Aleksanterin ja Konstantinin. Ja vain siksi, että vihassanne minua kohtaan päätitte viedä valtaistuimen minulta, vanhimmalta pojaltanne, suoraan pojanpojallenne, jolle se ei kuulu!"

     Vainoharhainen pelko vallitsi pojan ja äidin välillä. Äiti keisarinna tietää, ettei Paavalista ole hallitsijaksi niinkuin ei ollut hänen isästäänkään. Pojalle ja hänen isälleen oli tärkeintä Preussin esimerkki. Tie joka veisi Venäjänmaan tuhoon.---.
     Keisarinna Katariina vastaa Paavalille:
     "En ole tehnyt minkäänlaista paperia kruununperimyksen suhteen, ei ole olemassa mitään luonnostakaan. Sinun osasi on olla tuleva tsaari. Sinun syytöksesi, että minä haluaisin muka murhauttaa sinut, oman poikani, on pöyristyttävä ja äärimmäisen loukkaava. Sinulla on päähänpinttymä, näet ympärilläsi haamuja, tukeudut menneisyyteen Iivana Julmineen. Kaikkien valtaistuimelta syöstyjen tai surmattujen tsaarien historia on sinun pahin päähänpinttymäsi. Sinä pelkäät ja kuvittelet, että sinutkin murhataan.---.Se on hirvittävin syytös, mitä minuun olet kohdistanut. En ole mikään hirviö, olen sinun äitisi. Sinä aloit yhtäkkiä vihata minua, aloit vihata niittä kaikkia, joista minä pidin. Aloit kysellä Paninilta, olinko isäsi murhan takana. En voi kertoa sinulle, kuka on syyllinen. Sinun täytyy vain uskoa, että minulla ei ollut mitään tekemistä isäsi kuoleman kanssa. Anna anteeksi, Paavali, en ole tästä puhunut...Olen henkisesti uupunut ja väsynyt. En jaksa enää riidellä, en puolustella itseäni, alan olla vanha..."
       Hänen kasvonsa valahtivat, suu jäi auki, hän alkoi menettää itsevarmuuttaan. Katsoimme toisiamme kauan silmiin, äiti ja poika. Minä aloin sääliä häntä.
       "Maman...en ehkä ole tullut ajatelleeksi minkälaisen paineen alla sinä elät. Ehkä...minunkin pitäisi pyytää anteeksi. Pardon...minä menen nyt."
     ---
     "Onko vanhemmalla naisella vartalossaan paikkaa, joka olisi kunnossa. Niin no....kauhistuin, kun Zubovini vain muutama viikko sitten sanoi tietävänsä jokaisen kohoutuman vartalostani, jokaisen verisuonen ja rypyn! Uskalsi sanoa ääneen! Mitä minä tein? Häpesin, ja annoin hänelle kullatun kahvikaluston. Vaikka huolehdin aina siitä, että valkoinen pitsinen yöpaita peittää paksut jalat, pakkohan hänen on niitä katsoa, maksan siitäkin hänelle. Kasvojeni iho on alkanut veltostua, en ole kukoistavan näköinen, leuan alla on heltta, jotakin liikaa, se hermostuttaa minua. Käsivarsianikaan en näytä enää kenellekään, lihat roikkuvat.  Vyötäröä minulta tuskin enää löytyy, mutta tämä ihana muoti ja vanteet peittävät sen, minkä luonto julmasti muuttaa naisen vartalossa. Istun siis yleensä helmat ympärilläni, työpöydän takana, hanhensulka kädessäni, ohut pitsinen harso hiuksillani. Joskus jaksan kävellä jopa Eremitaasin teatteriin, osallistua aterioille ja syödä hyvin. Jaksan myös hallita ja jopa nautiskella elämästä. Sukupuoliseen halukkuuteeni ikä ei tunnu iskevän, tarvitsen miestä kerran viikossa. Ja sinä yönä en nuku! Saan voimia myös kirjoittamisesta...
     Kolmekymmentä kolme vuotta sitten olin kolmenkymmenenkolmen, juuri valtaistuimelle noussut keisarinna. Käsissäni olivat kaikki mahdollisuudet, myös unelmat ja pelot. Nyt olen kuudenkymmenenkuuden, edessäni yhä kaikki mahdollisuudet, myös unelmat ja pelot.---."

Näin on päästy kirjan neljännen luvun loppuun ja viidennen alkuun. Enempää en kirjan juonesta enää kerro, voitte lukea sen itse! Kirjassa on kaikkiaan 45 lukua, joka kertoo Katariina II:n elämästä. Onko se juuri sellaista elämää, jota te tai me haluaisimme elää, on vaikea kysymys. Vaikka valtaa, loistoa ja kunniaa on ylitsevuotavasti, ei ihminen siltikään välty raskailta menetyksiltä. Laila Hirvisaari kertoo meille sen, minä hän itse on saanut tuntea ja kuvitella. Minusta keisarinna Katariina II on suuri ihminen, jolla on omat heikkoutensa, kuten meillä kaikilla!

Toivotan oikein hyvää tammikuun toista viikkoa kaikille lukijoilleni!
                          Aili-mummo
    

14 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoinen kirjaesittely vaiheineen, jännää.
    Mua alkoi kiinnostaa, vaan koskahan kerkees taas lukemaan :(
    Niin se on suurillakin ihmisillä on heikkoutensa, kuten meillä kaikilla.
    Hyvää viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seijastiina, kiva että pidit:)
      Todella, suurilla ihmisillä on usein suuret heikkoudet...
      Samoin sinulle, Seijastiina!♥

      Poista
  2. Kiitos tästä kirja esittelystä,mielen kiintoiselta tuntuu.Hyvää viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ritva!
      Ole hyvä; samoin sinulle:)

      Poista
  3. Kiitos Aili. Olen kanssasi samaa mieltä, että aiempi osa Katariinaa oli mielenkiintoisempi. Siinä tapahtui koko ajan jotakin, tämä Me Keisarinna kertoo tapahtumista jälkikäteen, kun keisarinna tilittää Leon Denikinille elämäänsä tämän kirjattavaksi.
    Hattua tietysti nostan Laila Hirvisaarelle. Miten hurjan paljon hän on tehnyt taustatyötä ja tutkinut historiaa kirjoittaakseen tsarinna Katariinan tarinaa.
    Olen päässyt kirjassa puoleen väliin, mutta hitaasti etenee lukeminen, En oikein saa otetta lukemastani. Voipihan se olla niinkin, etten nyt pysty keskittymään täysillä. Tosin en ole noita toisiakaan saamiani kirjoja vielä avannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Anja:)
      Pahoista ja vaikeista asioista on vaikea kertoa, varsinkaan jälkikäteen...
      Tosi on, taustatyötä on varmasti Laila H. tehnyt paljon. Osaako Laila Venäjää, vai pitikö hänen antaa jollekin tehtäväksi tsaarittaren elämän tutkiminen?

      Joskus on sellaista takkuamista, jos ei pidä oikein lukemastaan...
      Keskittyminen ja kiinnostus on avainsanoja romaanin lukemiselle:/
      Ihmettä kummaa, minä sentään olen lukenut kaikki ostamani Lailan romaanit, joitakin olen lainannut kirjastosta, mutta niitä on niin paljon...

      Sinulla on nyt paljon muuta ajattelemista. Toivotan sinulle ja prinssipuolisollesi oikein hyvää vuotta 2014: uskoa, toivoa ja rakkautta♥♥♥

      Poista
    2. Pakko tulla vielä kommentoimaan: olen lukenut kaikki Hietamies-Hirvisaaren kirjat ja minulla on ne kaikki Käden kosketusta myöden kirjahyllyssäni. Kovasti tykkäsin ensimmäisistä Lappeenranta-kirjoista, samoin Imatraa koskevista. Tässä viimeisessä Keisarinnassa huomasin jännän yhteyden: Weckrothien kauppiasperhe Viipurissa, josta lempikirjailijani Lempi Jääskeläinen on kirjoittanut useissa romaaneissaan.
      Luepa joskus Lempi Jääskeläisen kirjoja, ne imaisee kyllä mukaansa.... Kivat sulle, Aili!

      Poista
    3. Anteeksi, ymmärsin väärin, hienoa että olet lukenut kaikki Laila H:n kirjat.

      Jotain olen joskus Lempi Jääskeläisen kirjoja lukenut tai sitten en! Luulin Anua ja Mikkoa Jääskeläisen näytelmäksi, mutta sehän onkin Kersti Bergroothin näytelmä...

      Kiitos tarkennuksesta, Anja, ja 'kivat myöskin sinulle'!

      Poista
  4. Teitpäs kiinnostavan postauksen tästä eläväisestä keisarinnasta. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä:)
      "Eläväinen keisarinna" on hauska ja hyvin kuvaava esitys...
      Mukavaa viikkoa sinulle♥♥

      Poista
  5. Kiitos postauksesta :) Miekin suurena Hirvisaari-fanina lukasin tämän heti kirjan ilmestyttyä. Jotenkin kirja oli pettymys. Mistä se johtui? varmaan tuosta samasta jonka anja aikaisemmassa kommentissaan totesi en saanut otetta lukemastani. Ensimmäisen kerran miule kävi noin Hirvisaaren kirjan kanssa, muut hänen teoksensa olen lukenut lukuisia kertoja :)
    Oikein mukavaa vuoden jatkoa Tikkalaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja, ole hyvä:)
      Hieman samaa kokemusta minäkin sain, lukeminen oli helppoa, mutta asiat eivät olleet sellaisia!

      Kiitos, Tanja, samoin sinulle sinne Riikolaan!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ainahan ne:)
      Kaunista viikon jatkoa sinulle, Hannele ♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥