Google+ Followers

torstai 1. toukokuuta 2014

♥ Ihanaa Vappua! ♥


Ailinkalliolta Kostamon suuntaan...

 KEVÄT


Se pulppuaa purona puitten alla
se livertää leivona taivahalla.
Se sinkoaa silmiini säihkyvän säteen
se kasvattaa kukkasen kulkijan käteen.

Se laineena laulaa, se käkenä kukkuu,
se itkee ja nauraa, valvoo ja nukkuu.
Se utuisen unelman onnesta antaa
se lempeä lupaa, se kaihoa kantaa!


- ANNIKKI KUJALA -


Ristolan talo näkyy Särkijärven yli. Kuva Zoomilla.

Kaunista Vappua teille kaikille, hyvät lukijani!

Nyt se on täällä, kevät. Ei tosin yhtä hienoissa vaatteissa kuten edellä, mutta kuitenkin on hiirulaisten korvat aukeamassa. Koleaa on, lämpöä vain kuusi plusastetta. Aurinko yrittää juuri nyt tulla pilvien takaa esiin. Se on aika ujo, pilkistelee hieman näkyviin, ei vielä kokonaan. Kello on kuusitoista eli neljä iltapäivällä.

Tuo upea Annikki Kujalan runo oli kukansiementen mukana, jotka sain eilen apteekista. Tosin ne ovat sellaisia kukkia, jotka vaativat taimikasvatuksen ennen maahanpanoa, joten en laita niitä nyt maahan.

Annikki Kujala on ns. antogiarunoilija, omaa teosta hän ei tietääkseni ole tehnyt, paitsi sisarestaan. Lisäksi hän on julkaissut runojaan lehdissä, joten hän voi olla pohjoispohjalaisena monelle teistä tuttu.

Kirjoittaminen harrastuksena on lisääntynyt mielestäni valtavasti. Ja hyviä kirjoittajia on paljon runsaammin kuin ns. vanhoina hyvinä aikoina. Jos sellaisia aikoja on koskaan ollutkaan, paitsi ihmisten muistoissa. Aika saattaa usein kullata muistot suorastaan ruusuisiksi.


Särkijärveltä tämäkin...


Eilen kävin kuntamme keskustassa, ja vein kirkkoherranvirastoon YV-keräyksen. Minulta jäi viimetippaan keräyksen tekeminen, talvella olin veepeessä. Sainkin ihmisiltä hyvää osallistumista, ja tein keräysennätyksen nelivuotisen kauteni aikana. Yritin vielä parista naapurista saada lisää rahaa, vaan olivat lähteneet jonnekin. Joten jäi saamatta.

Tämän vuotisen keräyksen teema on aika raflaava: "Lahjoita hyvä kuolema"! Sitä me kaikki toivomme, kun sen aika on. Oman seurakunnan osuus lahjoitetaan kuntamme terveyskeskukselle saattohoitoon. Mutta ei sentään terveyskeskusta laiteta saattohoitoon...

Pihlaja-angervot tulossa lehdelle.


Tein Tohmiksella sen huomion, että eilen, huhtikuun 30. päivä ad 2014, oli aika vilkas. Myös venäläisiä autoja oli kauppojen parkkipaikoilla. Alkuvuoden jälkeen niitä onkin näkynyt vähemmän. Onhan se tietysti hyvä, että kauppa käy. Mutta pienituloisia ei silti naurata, kun rahat riittävät yhä vähempään. Ruoka ja kaikki muu kallistuu pikavauhtia, eikä sille ole loppua. Köyhien asiaa ei aja kukaan, mutta jos muualta ei rahaa saa, kannattaa kysyä diakonia-apua evl-seurakunnilta. Sieltä saattaa irrota, jos vain rahaa on. Seurakunnan diakonissa on henkilö, joka on olemassa diakonia-apua ja -työtä varten. 

Tämä sinivuokkopensas on kasvanut tästä suuremmaksi...

Tohmajärvi on tullut kuuluisaksi riidasta Katri Helenan tiestä. Meillä on henkilö, joka mielellään työntää lusikkansa joka soppaan ja haluaa saada siitä itselleen jonkin meriitin. Minusta tällainen ei nosta paljonkaan ihmisen profiilia, ehkä ennemminkin laskee sitä. Puoluekähinät jotenkin ymmärtää, mutta nykyisessä tilanteessa olisi mielestäni parempi olla enemmänkin saman lipun alla, ja ajaa kaikkien kuntalaisten parasta. Riita sotkee ihmissuhteet eikä se nosta kunnan imagoa. Vaikka kuinka olisi suuri suinen ja kovaääninen!

Vapusta alkaen monet meistä siirtyvät ulkoruokintaan terasseille ja parvekkeille. Meillä ei sitä harrasteta, olen luonnoltani laiska ja aikaansaamaton. Tekemistä tuolla ulkona on liikaakin, mutta olen sen aloittanut. Joskus pitää jatkaa, kun saan itseäni niskasta kiinni.

Oikein kaunista Vapun iltaa teille kaikille, ja alkanutta toukokuuta!
                              Aili-mummo

16 kommenttia:

  1. Oikein kaunis kevätruno, kiitos!

    Taas pitää nostaa hattua sinulle tuosta vapaaehtoistyösta seurakunnalla, hyvään tarkoitukseen keräysvarat menevät, vaikka kohde kuulostaa murheelliselle. mutta sellaista se, jokainen lähtee vuorollaan täältä. Meilläkin on jälleen parin viikon päästä miehen lähisukulaisen siunaustilaisuus.

    Onhan se hyvä että vielä itänaapureita käy ostoksilla ja muutenkin, mutta miten on jatkossa. Ruplan kurssi on huono nyt ja muutenkin epävarmaa tuo aika.

    Hyvää toukuun alkua Tohmiksen kauniisiin maisemiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Minttuli, kaunis minustakin:)

      Kun muuta en enää oikein voi tehdä, täytyy voimat keskittää tärkeimpään, jotkut eivät vain sitä arvosta! Jotkut lähtevät tuon ilmaisiin nuorina, jotkut vanhempina ja vanhoina. Ihmisellä ei ole valinnanvaraa, keltään ei kysytä, haluatko lähteä...

      Ajat vaihtelevat, joskus on huonoja aikoja, kuten nyt. Joskus taas parempia..;)

      Kiitos Minttuli, Tohmiksen luonto on pian kauneimmillaan, pitääkin muistaa ulkoiluttaa kameraa mukana!

      Poista
  2. Onnellista alkanutta toukokuuta Sinullekin.
    Tuo alkuruno oli kevään ylistystä ihanimmillaan. Täällä meillä on ollut kylmä, mutta aurinkoinen sää, joten säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa. Hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe:)
      MInustakin ihana runo, enkä tähän runoilijaan ole ennen tutustunut..:)
      Kylmää on meilläkin, yöllä oli pakkasta, sitten ennen puoltapäivää vihmoi lunta, ja nyt heloittaa aurinko kauneimmillaan. Sadetta emme ole saaneet. Kevätkosteutta ei ole ollut, vähä lumi haihtui ilmaan yhdessä yössä. Saattaa olla kuiva kevät, ja huono satovuosi, mutta muiden takia en ala sitä murehtimaan...

      Joten säätiedotus ei pidä paikkaansa, lupasi vettä.
      Kaunista perjantaita ja viikonloppua, Piipe! ♥♥

      Poista
  3. Mukaansa tempaaava keväinen runo, kiitos siitä.
    Ehkä arvaan, ketä ärhäkkää miestä tarkoitat kun kerrot Tohmajärven tytön
    nimikkotiehankkeesta. Kyllä K-H on tiensä ansainnut minun mielestäni. Sain hänen kirjansa pari viikkoa sitten prinssipuolisolta, lukaisin kirjan mutta en oikein saanut siitä tolkkua vielä. Vaatii varmasti toiseen kertaan lukemisen.
    Mutta silti "kohti auringon siltaa" eli lämpöisempää mennään, nyt on vilakkaa ja villapuserot tarpeen.

    Hienosti olet kortesi kekoon kantanut YV-keräyksessä. Saattohoidon tarve kasvaa tulevaisuudessa eikä nykyisinkään vielä hoitoa riitä tarvitseville. Ehkä jotakin parannusta saadaan aikaan, ainakin tietoa asiasta tuli YV-keräyksen myötä ja asenteet asian hoitamiseksi myönteisiksi.

    Hieno postaus, paljon oikeata asiaa. Ja upea runo. Kiitos näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä Annikki Kujalan runo on upea, se kertoo keväästä vähin sanoin kevään olemuksen ja tulemisen...

      Varmaan ainakin paikalliset tietävät kenestä puhun. Uskoakseni tuo tieasia oli huonosti valmisteltu kuntalaisilta kysymättä. Minä en vielä tilannut K-H:n kirjaa, ehtii sen vielä.

      K-H:lla on paljon kohottavia, lämpimiä lauluja ihmisestä ja hänen elämästään. Jotkut 'uskovaiset' keksivät, että tällainen käytös yhteyksistä tuonpuoleisiin läheisiin on jostakin pahasta kotoisin! Onko K-H meedio vai mikä?

      Minua koskettaa aina lähimmäisen hätä. Yhtä hyvin minä voin tarvita sitä apua, jolle nyt keräsin rahaa. Ihmisten asenteet ovat usein vastakarvaisia, mutta nyt huomasin, että he ovat tässä mukana omine rahoineen.

      Kiitos kehuista Anja-Regina..:)
      Oikein hyvää toukokuuta viikonloppuineen sinulle ja 'pojillesi' ♥♥

      Poista
  4. Hyvää työtä teet. Sinunlaisia tarvitaan.
    Oikein mukavaa alkanutta toukokuuta sinulle Aili.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!
      Samoin sinulle ja läheisillesi: ihanaa toukokuuta ja viikonloppua! ♥

      Poista
  5. Kaunis keväinen runo Kiitos Hyvää toukokuuta Aili -Mummo !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Irma..:)
      Kuin myös sinulle ja Co sekä hyvää viikonloppua! ♥

      Poista
  6. Hieno ja hyvin keväinen tuo runo.

    Ai, sinäkö aikaansaamaton ja laiska? En usko. :-) Teet paljon kaikenlaista, esim. työtä toisten hyväksi. YV-keräyksen teema oli tänäkin vuonna tärkeä. Yritän aina keräykseen osallistua edes jokusella roposella ja omat vanhempani tuossa naapurikunnassa ovat aina olleet ahkeria kerääjiä.

    Oikein hyvää kevään jatkoa sinne hiukan etelämpään! Kyllä se kesäkin sieltä tulee, ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella Anna:)

      Vapaehtoistyö on ollut asia, jota olen halunnut tehdä. SIitä msaa jotakin, mitä ei rahalla voi mitata!

      Osallistuminen kertoo jo ihmisestä paljon.
      Sinunkin vanhempasi osallistuvat YV-keräykseen, joten homma on tuttua.

      Kiitos Anna, samoin sinulle sinne 'pohjoiseen'..:)
      Uskon kyllä kesän tulevan, mutta millaisen kesän, sitä en osaa vielä arvailla. Oikein hyvää viikonloppua myös sinulle! ♥♥

      Poista
  7. Just tuollainen on kevät, miten runoilija sen ilmineeraa ja sinä kuvillasi näytät.
    Sinivuokotkin jo kukassa. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!
      Hieno runo, sanoo paljon kahdessa lyhyessä säkeessä:)
      Todella, sinivuokot kukkivat; otanpa niistä uuden kuvan!

      Ihanaa toukokuuta ja viikonloppua sinulle sinne upeille pohjoisen maille, Aimarii ♥♥

      Poista
  8. Peikon miälestä on kaikista mukavinta olla pensaan sisällä ulkona ja syädä koko pensaallinen kerralla. :)

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥