Google+ Followers

tiistai 27. toukokuuta 2014

Oikeuksia vai velvollisuuksia...

Tikkalan koulua pääoven puolelta vaalipäivänä 25.05.-14.

LAULU ORAVASTA

Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän maailman piirii,
Taisteloa allans' monta;
Havuoksan rauhan-viirii
Päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnas'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass';
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.


- ALEKSIS KIVI -
    (1834-1872)
Vanha omenapuu kukkii ihanasti pihassa.


Terveisiä kylämme uudehkolta koululta, josta kuvassamme näkyy vain pieni osa rakennuskompleksia. Tuo oikealla oleva korkea osa pitää sisllään koulun liikuntasalin (100 m2), jossa äänestimme. Ja hiljaista oli kuin huopatossutehtaassa.

Luin eilen lehdestä (Karjalainen) että tohmajärveläinen ja itäsuomalainen äänestysinto oli ollut tosi huonoa, vain noin 32-33 % väestöstä vaivautui vaaliuurnille. Ja sitten itkettiin, ettei kukaan ehdokkaista mennyt läpi. Ei tapahtunut sitä kummaa kuin edellisissä vaaleissa viisi vuotta sitten, Riikka Manner meni läpi että paukahti. Mutta enää ei Manner / Pakarinen ollut ehdokkaana. Hän huomasi, että pienten lasten äidillä on muutakin tärkeää tekemistä!

Myös tuomi lopetteli kukkimistaan grillikatoksen vierellä.


Tänä 'kesänä' kukkivat tavallisimmat puut ja pensaat jo toukokuussa. Se on ainakin Pohjois-Karjalassa harvinaista. Pihlajatkin kasvattelevat kukkaterttujan kuten myös sireenit.

Kävin eilen Tohmiksella, mutta oli kovin sateinen päivä. Omenatarhat olivat runsaiden kukkamerien peitossa. Olisi ollut upeat kuvat kauniista Tohmiksesta, jossa riidellään ja rakastetaan intohimoisesti...

Joten kiitos jälleen kerran kunnalle ja Attendolle, hyvien palvelujen järjestämisestä! Niillä on meille ikäihmisille hyvin suuri ja tärkeä merkitys. 
Palaneen vanhan koulun suuret nurkkakivet palvelevat edelleen istuimina.


Kyläkouluilla on ollut myös tärkeä merkitys meille maaseudun ihmisille. Nyt on Tohmiksella enää kaksi varsinaista kyläkoulua, yksi Värtsilässä ja toinen Tikkalassa. Ja kolmas on pääkylän, Kemien koulu, jossa käy monen muun kylän lapset saamassa oppia. Aikanaan Tohmajärvellä oli 24 ala-asteen koulua, joista lähes kaikki ovat myyty muihin tarkoituksiin tai sortumassa sorakasoiksi jälleen...

Mäen kumpareelle on pystytetty grillikatos.


Veisaammeko maalaiskylien kuolinvirttä? Siltä ainakin näyttää näiden vaalien ja koulutilastojen perusteella. Mutta kaikkihan riippuu ihmisistä, heidän haluistaan ja teoistaan. Tikkalastakin etsitään malmia erään yhtiön toimesta. Pahalta tuntuu se, että se tulisi ja saastuttaisi kylämme ihanan luonnon ja Natura-suojellun Särkijärvemme. Kyläämme on ollut runsaasti muuttajia, onhan se vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuun keskustasta.

Talvivaaran kaivos on kauhistuttava esimerkki koko kansakunnalle. Sitä en ymmärrä, miten jollain kaivosyhtiöllä voi olla paljon enemmän valtaa ja sanansijaa kuin maanomistajilla...
Meillä ei pian enää ole muita 'oikeuksia' kuin veronmaksuoikeus tai paremminkin -pakko.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista toukokuun viimeistä viikkoa!
                           Aili-mummo

10 kommenttia:

  1. Voi kun tämä toukokuu meni nopeasti, humpsista vaan, ohi...kaikki kukkii...
    Mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ohi on muutaman päivän kuluttua;)
      Kesä rientää ohitsemme hirmuisella vauhdilla...
      Kiitos Mai; kuin myös sinulle! ♥♥

      Poista
  2. niinpä, velvollisuudet unohdetaan, vaalitkin just

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet haluavat nämä EU-vaalit unohtaa kokonaan; ei hyvä!
      Kaunista toukokuun loppua sinulle, Hannele! ♥♥

      Poista
  3. Omenat ja tuomet ovat siellä teilläkin jo kukassa. Lämmintä on piisannut ja ihmeellisesti jo toukokuussa on tätä kukkarunsautta riittänyt.
    Ihanaa valmistujaisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene, kerronpa pojalleni terveisesi;)
      Luonto pitää kiirettä...
      Ihanaa viikkoa myös sinulle, Irene! ♥♥

      Poista
  4. Puut on todella kukkineet aikaisin.
    Ehkä tuo kylmempi ilma nyt vähän pysähdyttää kukkimisia.

    Oikein mukavaa Helatorstaita sinne teille Aili. ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että vähän auttaa siinä, ettei kesä ole aivan pian ohi...
      Kuin myös sinulle ja läheisillesi, Sylvi, sinne Ruotsinmaalle! ♥ ♥

      Poista
  5. Kiitos runosta hauskat sanat siinä. Hyvää Halluntaita teile ♥ ♥

    VastaaPoista
  6. Ole hyvä Irma; kuin myös sinulle! ♥ ♥

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥