Google+ Followers

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Katri Helenan konsertti Tohmajärven kesäteatterissa 27.06. 2014


Katri Helena aloittamassa konserttiaan. Kylmä oli mutta hymy ei hyytynyt!


Tilaisuuden avasivat trumpetistit ja Karjalan epävirallinen kuningas, Gabriel Wallenius (eli 1700-luvulla Jouhkolan hovissa).

Tohmajärven Potsipäivät juhlii 40-vuotista olemassaoloaan Suomen yhden menestyneimmän iskelmätähden, Katri Helenan kanssa. Perjantai-iltana oli Tohmajärven kesäteatterissa konsertti, jossa yleisöä oli paikalla noin tuhat henkeä. Kylmä ja kolea sää sateineen ei pelottanut esiintyjiä eikä yleisöä. Pientä niiskutusta tosin oli havaittavissa ainakin yleisön joukossa, nenä tuppasi vuotamaan ainakin Aili-mummolla. 


Ensimmäistä piisiä vedetään, langat eivät laulaneet ensimmäisenä...



Saimme kuulla useimmat Katri Helenan hitit kuudelta vuosikymmeneltä. Tosin se kuudesvuosikymmen on vasta alussa. Orkesterin nimeä en muista, Petoman se ei ainakaan enää ole. Varmasti soittajien sormet olivat kohmeessa, mutta silti homma toimi. Tekniikkaa oli hoitelemassa ainakin yksi henkilö.

Katrilla oli huumoria esityksessään mukana, hän sai yleisönsä nauramaan ja taputtamaan. 

Katri on syntynyt Tohmajärvellä Uusi-Värtsilän kylässä, jota nykyisin nimitetään Peijonniemeksi. Tohmiksella Katri kävi myös koulunsa, ja opiskeli Joensuun kauppakoulussa merkantin tutkinnon. 

Tämä esiintyminen oli vastoin kaikkia niitä sääntöjä, joita tähti on noudattanut elämässään. Näin pienimuotoisia konsertteja hän ei pidä, vaan salit vetävät useita tuhansia henkilöitä.

 Viisimiehinen orkesteri säesti laulajaa.


Yleisön joukossa oli ihmisiä, jotka lauloivat tähden mukana useissa lauluissa. Laulaja jopa toivoi sitä, samoinkuin taputtamaan rytmissä mukana. Kuvaamista ei kielletty, jotkut ottivat videokuvaa.

Päivällä Katri kertoi vierailleensa Onkamossa Puun sielu-näyttelyssä. Italialaistaitelijat olivat tehneet tikkalalaisen Kari Hassisen ohella näköiskuvaa Katrista. Luin tämän netistä, Katri ei sitä sanonut.

Tänään avataan Katri Helenan nimikkoraitti Kemiessä sekä Katri Helenan näyttely Nymanin talon renkituvassa. Ja torilla on tietysti omat hulinansa entiseen tapaan

Koko orkesteri näkyvissä!


Kansansuosikki vm. 1945, jolla on pitkä ja komea ura takana, toivottavasti myös edessä päin. Monet naisartistit lopettavat laulamisen kun tulevat tiettyyn ikään...

Katri Helenan orkesteri oli kapellimestari Arttu Takalon johtama. Puhaltimia soitti Roope Löplund, Kitaraa Peter Engberg, rumpuja Ville Pyntti ja bassoa Pekka Lehti. Takalo soitti ksylofonia ja kosketinsoittimia.

Lämmintä oli kotona 10 astetta...


Ohuen ohut pusero värisytti meitä katsojia. Onneksi ei tarvinnut pukeutua tuollaiseen puseroon. Monella meistä oli yllään toppahosut ja toppatakki talviseen malliin.
Vielä tänään, lauantaina, tähti nähtäneen Tohmiksella. Paikalla konsertissa oli Katrin entisiä naapureita ja tuttuja, joille tähti vinkkasi silloin tällöin kädellään.

Konsertin lopuksi yleisö halusi myös yhden ylimääräisen kappaleen...

Katri Helenan laulua voitte kuunnella tästä linkistä.
Vasemmalla edessä orkesterin johtaja.


Osa yleisöstä seisoi teatterin katoksen ulkopuolella, koska kaikki eivät mahtuneet sisäpuolelle. Sateenvarjo oli mukana myös useimmilla, ja se oli tarpeellinen. Kahvitukset sujuivat jouhevasti rutiinilla puolentunnin väliajan aikana. Makkaranpaistoa oli Nymannin museotalon pihassa, josta monet kävi sitä hakemassa. 

Konsertin loputtua käytiin laulajalle ojentamassa mm. kaksi kukkakoria, joista toinen oli kunnalta.

Myös huominen pääjuhla pidetään kesäteatterilla, samoin uuden näytelmän esitys, Teuvo ja paperitaivas. Toivotan esitykselle menestystä ja suotuisia ilmoja, vaikka esityspaikka onkin katettu ja hyvin varusteltu. Tohmajärven kesäteatteri on yksi Pohjois-Karjalan parhaista esityspaikoista, johon on uhrattu paljon työtä ja rahaa. Teuvo ja paperitaivas näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Mervi Venäläinen.

Toivotan kunnalle onnistuneita Potsijuhlia, ja runsaasti juhlayleisöä!

Muuten eilen kirjattiin jälleen uusi lukijaennätys, 1267 henkilöä. ♥ Lämmin kiitos teille, ystävät! ♥

Oikein antoisia Potsijuhlia ja viikonloppua teille kaikille lukijoille!
                         Aili-mummo

18 kommenttia:

  1. Varmaan on ollut hyvä konsertti.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan, kiitos Katrille ja orkesterille;)

      ♥♥

      Poista
  2. Kuvista on vaikea arvailla, että mikä siellä on lämpötila, mutta toppa-asustus on kyllä kuvaava. Ei ole niitä lämpöisimpiä Suomen kesiä tämä kesä. Mutta ehkäpä se heinäkuussa lämpenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti yleisö jäi minulta kuvaamatta.
      Laulaja kyllä hieman säälitti, ja soittajapojat!
      Toivon ihan samaa...
      Hyvää viimeistä viikonloppua sinulle & perheellesi Turkkiin! ♥♥

      Poista
  3. Varmaan Katri Helenalla oli lämmin tunnelma säästä huolimatta !
    Kotseudulla on varmasti hienoa esiintyä ♥

    Toivottavasti sää lämpenee, niin kesäteatteriden näyttelijöille kuin ylöisöllekin:)))
    Hyvää viikonloppua Aili ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä olisi että lämpiäisi, voi olla katsojakato näytelmällä. Kylmässä ei kehtaa oikein istua:/

      Tunnelma oli ihan hyvä, joskin sää hieman latisti sitä...
      Esiintyminen kylmässä ei varmasti ole hyvä asianosaisille. Viulisti esimerkiksi ei soittanut lainkaan, olisi viulu ollut epävireessä. Ja hyvä oli, että puhallinsoittaja kykeni soittamaan sormet kohmeessa.

      Kiitos Minttuli; kuin myös sinulle! ♥

      Poista
  4. Hyvin ovat juhlat siellä alkaneet, toivotan myös hyvää jatkoa.
    Lämmin tunnelma lämmittää kokonaisvaltaisesti. Jos paikka olisi lähempänä, olisin kenties innostunut mukaan juhlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii:)
      Tämän kerran oli paikalla elävä (entinen) tohmajärveläinen nainen, aina muulloin on juhlittu kuollutta kirjailijaa...

      Eilen vasta olisi ollut paikalla hauskaa, mutta en jaksanut lähteä, oli ollut paljon menoja loppuviikolla.

      Hienoa aimarii, olet tervetullut Tohmikselle, kun milloin tulet!

      ♥♥

      Poista
  5. Katri -Helena on ihmeesti säilyttänyt suosionsa vuosikymmenten ajan ja ääni on saanut syvyyttä ja vahvuutta. Konsertti oli varmasti kuulemisen arvoinen.

    Harmi, että oli niin kylmä keli silloin, jospa jo nyt alkaisi lämmetä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katrin lauluihin on tullut elämän makua...
      Äänialahan laskeutuu iän karttuessa meillä kaikilla. Katrinkin puheääni on melko matala;)

      Toki konsertti oli kuulemisen arvoinen, pääosa lauluista oli meille ennestään tuttuja. Paitsi uusimmat laulut, joista tunnetuin oli Taivastie.

      Juuri äsken oli 17 astetta lämmintä, kahtakymmentä lupasivat. Ei tule tänään;/

      Hyvää ja kaunista alkavaa viikkoa sinulle Piipe, ja heinäkuuta! ♥♥

      Poista
  6. Hauskaa, Potsipäivillä tuli käytyä aina. Isosiskoni kutitteli pienenä Katri-Helenan varpaita, kun hänellä oli koululla konsertti :) Hyvää teatteria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun muistat, Helmi-Maaria;))
      Vai sellainen muisto sinulle Katrista jäi, lämmin ja hauska!
      Kiitos, käymme kyllä teatterissa!
      Oikein hyvää heinäkuuta ja kirjoitusintoa sinulle, Maaria! ♥♥

      Poista
  7. Hyvä että siellä K-helena kävi, onhan ne odottaneetkin hänen vierailuaan, varmaan hänen sukulaisiakin oli mukana kuuntelemassa, Lahdet ovat hänen sukuaan, muistan Lahden Juhan, joka kertoi silloin k-helenasta, Lahden Jouko kuoli traagisesti, sen tapauksen muistan. K-helena kävi peijoniemen kansakoulua, jota minä myös kävin, koulumatkaa hänellä oli vajaa kilometri, mm.Ikonen ja Pennasen pariskunta oli hänen opettajiaan, taitaa Pennasen kaija olla vieläkin elossa, kävimme kylässä hänen luona kerran.Kansalaiskoulua k-helena kävi kemien koulussa, siskoni kummi oli k-helenan kanssa samalla luokalla,hänellä on luokkakuva tallessa.Raitti pitää käydä katsomassa kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Pike, se selventää minulle erinäisiä asioita;)
      Noita Lahtia en tunne, tunsin vain Ville Lahden, joka avioitui naapurintytön kanssa vuonna jotain (varmaan -60-lukua).

      Katrilla oli tosi lyhyt koulumatka. Peijonniemessä on seitsemänopettajainen koulu, joka nyt on lakkautettu. Silloin on ollut hiveästi siellä lapsia, kuten yleensä sotien jälkeen oli. Mutta Peijonniemen oppilasmäärä on ollut vailla vertaa.

      Katri on ollut Kemien kansalaiskoulussa yhtä aikaa veljeni kanssa. Hän ei tosin silloin maininnut mitään mistään tytöstä. Myöhemmin tuo Kemien koulu on toiminut nuorisotalona ja musiikkikouluna, jona se vielä on edelleen.

      Raitti on keskellä Kemien kylää ja se jatkuu kirkon suuntaan...
      Hyvää ja lämmintä heinäkuuta sinulle Pike! ♥♥

      Poista
  8. Taiteilijalle varmaan suuri hetki esiintyä "omiensa" joukossa. Pitkän tien jo kulkenut senjälkeen kun maailmalle lähti. Kansansuosio on säilyunyt läpi vuosikymmenten. Harmi, että niin kylmä teillä oli konsertin aikana. Tämä on nsitä Suomen suven suloisuutta.
    Oikein hyvää viikon alkua sinulle ja toivotaan sitä kesää tulevaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ja uskottavasti taiteilja on omassa kotikylässään ja -kunnassaan 'omiensa joukossa'. Todelle pitkä se tie, jonka Katri on käynyt, yli puoli vuosisataa. Kun jaksaa pysytellä niin kauan pinnalla, on se merkki siitä, että taiteilija on jo kiintotähti. Ehkä ensi kertaa minäkin tunsin, että Katri on omasta pitäjästämme kotoisin;)

      Säät ovat mitä ovat, niille emme mahda mitään! Suloista suvea tosiaan ♥

      Kiitos toivotuksista Mummeli; samoin sinulle ja Himmulle! ♥♥

      Poista
  9. Mummolla on paljon kavereita :) se on hyvä. ) Niille kaikille pöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peikko, onhan teitä jonkinmoinen joukko..;))
      Pöö pöö sinullekin Isopeikko♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥