Google+ Followers

tiistai 3. kesäkuuta 2014

"Käymään vain..."

Joensuun torielämä oli eilen kohtuullisen vilkasta...

Theseus Harmajan vesillä

------.

minä näen 
koko katujen verkoston.
Katuja, puistoja, toreja,
julkisivuja, huoneita, huoneistoja,
toimistoja, kauppoja, käytäviä, kahviloita,
kapakoita, metroasemia, siltoja, rivi- ja tornitaloja,
rappukäytäviä, ohitusteitä,
ikkunanäkymiä, kattojen kiveliön,
kirkontornit ja pihakuilut,
koko kaupungin kuvion näen yhdessä näyssä
ja minä ajattelen: tuossa
on minun labyrinttini.
Myös sen sydämessä jossain nukkuu levotonta untaan
Minotauros.


- CAJ  WESTERBERG -
Kahvikojujen ääressä viihtyi väkeä...

Koko viime viikon ajattelimme käydä kaupungissa (lue: Joensuussa), mutta huonon sään vuoksi jätimme käymättä. Eilen sitten kävimme noutamassa mummon kahdet lasit paikallisesta liikkeestä. Joten nyt näkee lähelle ja kauas. Linssit kuitenkin ovat erilaiset kuin entisissä laseissa, joita olen pitänyt jo 14 vuoden ajan. Opettelemista on. Mutta luku- ja näyttöpäätelaseja en uusi, molemmilla näkee vielä ihan hyvin.

Jokaisella reissulla emme käy keskikaupungilla, vaan usein ajamme suoraan teollisuusalueelle ostoksille. Kesän kunniaksi, ja valokuvien, menimme juomaan kahvia torille. Joensuun tori on kesällä viihtyisä paikka, ja siellä voi syrjäsilmällä seurata ihmisten elämää.
Esiintymislava huusi tyhjyyttään!!

Esiintymislavalla on aika ajoin esiintymisiä, kuullaan runoja ja musiikkia, puheitakin. Tuossa lavan takaa kulkee kävelykatu, jolla myös on rauhaisia penkkejä ja jätskikojuja. Sitä en pannut merkille, vieläkö muuan ihmissusi istuskelee penkillään odottaen itselleen seuraa.

Sotien perästä 1940-50 luvuiolla torielämä Joensuussa oli hyvin vilkasta, ja kauppa kävi kuin siimaa. Monet Kontkasista aloittivat uransa torikauppiaina, ja myöhemmin siirtyivät vaatekauppiaiksi omiin liikkeisiinsä. Näin oli ainakin mummon sukuhaarassa...

Entisaikaan piti käydä ainakin kauppahallissa ostaoksilla ostamassa mm. tuoretta kalaa kotiin tuomisiksi. Myöhemmin tämä tapa jäi - lähinnä kauppahallin hintojen takia. Supermarketeista saa kaikkea halvemmalla.
Mies vartioi käsilaukkuani, kahvit on juotu karjalanpiirakoiden kanssa.

Nyt polvi- ja jalkavammaisena en jaksa suosia enää suuria markettejakaan. Prismaan en mene ainakaan. Ihmisiä näkee suurin joukoin muissakin liikkeissä, jos päivä on kaunis ja aurinkoinen. Siellä saattaa törmätä jopa kotikylän ihmisiin, joita harvemmin näkee omassa kylässään. Monet käyvät säännöllisesti Joensuussa ostoksilla, me ostamme pääosan ostoksistamme Tohmikselta. Meillä on täällä kaksi ruokakauppaa, ja vaateliike sekä Tavaratori, jolta saa kaikkea sälää mitä Joensuustakin. Lisäksi on kylässämme apteekki, tärkeimpiä paikkoja meille ikäihmisille. Kauppoihin olen tyytyväinen, enkä niiden vuoksi matkusta muualle ruokaostoksille. Paitsi että olisihan Hammaslahti lähempänä, mutta kun ei vedä, niin ei vedä.

Ilman autoa täällä olisi toivotonta elää. Linjataksi tosin kulkee kerran / kahdesti viikossa. Jos ei tarvitse tehdä paljoa ostoksia, menetteleehän sekin. Kai.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein antoisaa ja kaunista kesäkuun alkua ja viikon jatkoa!
                                Aili-mummo

25 kommenttia:

  1. Hyvää kesäkuun alkua myös Sinulle! Vaikka palvelut ovat maaseudulla harvassa, on siellä silti hyvä elää. Ihminen tulee yllättävän vähällä toimeen ja isoissa marketeissa tulee helposti sorruttua heräteostoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Piipe:)
      Välimatkat ovat tosiaan pitkiä, kaupunki-ihmiset eivät sitä ymmärrä.
      Tuokin on totta, heräteostot ovat tavallisia, muillakin kuin minulla...

      ♥♥

      Poista
  2. Kesällä torit ovat kivoja paikkoja.Aurinkoisia kesä päiviä toivottelen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ja siellä tapaa / näkee paljon ihmisiä:)
      Kiitos ritva, kuin myös sinulle! ♥♥

      Poista
  3. Mukavaa se on kesäaikaan piipahtaa kaupungin torilla, vaikka vain katselemassa ihmisvilinää. Heräteostoksia tarttuu mukaan täälläkin milloin mitäkin. Tänään oli auton huolto Iisalmessa ja samalla minun auton katsastus. Huviksemme kävimme paikallisessa Lidlissä ja en nyt oikein tiedä, oliko siellä niin halpaa mitä paikalliset kehuvat.
    Leppoisaa kesäkuun jatkoa sinne Tohmajärvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate, noin on;)
      Lidlissä on sekä halpaa että kallista, ainakin Joensuussa...
      Samoin sinulle & Co sinne Savonmuale:D

      ♥♥

      Poista
  4. Minäkin tykkään istuskella torilla kahvikupposen ääressä ja katsella ohi kulkevaa ihmisvirtaa. Joensuun torilla olen pari kertaa käynyt - tai ehkä kolmestikin - ja aina on kaupunki näyttänyt kauniilta ja virkeältä. Lähellä toria on/ainakin oli iso kirppis ja siellä kolusimme eri looseissa olevia tavaroita, tosin ei juuri mitään tarttunut mukaamme.

    Kyllä tori ostospaikkanakin on mukava, vaikka enimmäkseen tarjolla on vihanneksia, marjoja ja kalaa. Kotileipomon tuotteita joskus ostankin, vaikka enimmäkseen tulee käytyä lähiLidlissä.

    Ilmat kuulema lämpenevät ja aurinkoistuvat. Onneksi, sillä meillä on pihakirppisprojekti käynnissä, viikonloppuna on tyrkyllä pyttyä ja purnukkaa sekä vanhoja Arabian lautasia mm. Eli ihan oma tori pykätään pihamaalle.
    Mukavaa kesäkuun alkua sinulle Aili ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin vaihtelua Anja, ja mikä sen hauskempaa;)
      Joensuussa on useita isoja kirppiksiä, mutta en ole kirppisihminen. Pieneen taloomme ei sovi lisää tavaroita, hyvä että tarpeelliset astiamme.

      Joskus olemme käyneet torilta ostamassa marjoja, vuosia sitten.
      Lidlissä käymme melko usein kaupungissa käydessämme.

      Hienoa että luvassa on lämmintä ja kaunista:)
      Toivotaan että asiakkaat löytävät sinun ikioman pihakirppiksesi!
      Oikein hyvää ja kaunista kesäkuun alkua sinulle Anja & pojat ♥♥

      Poista
  5. Niin kauan kelpaa, kun on oma auto käytettävissä, mutta jos sitä ei olisi, niin kyllä se aika hankalaa olisi pitkän matkan takaa kulkea linjurillakin ostoskassien kanssa.
    Mutta Joensuu on mullekin tuttu kaupunki, nuorempana siellä useemminkin käytiin, kun miehen sisko, ja veli siellä asuivat.
    Nyt mulla onkin kaupat aika lähellä, kun tänne rivariin muutettiin, mutta nytkin vielä kuitenkin omalla autolla on helpompaa kulkea kaupoissa.
    Yleensä ostetaankin viikon ruokajutut kerralla, silloin ei tulekaan niitä heräteostoksia niin paljoa tehtyäkään.
    Mutta hyvää kesäkuuta sulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ostoksien kanssa on paha kulkea lija-autolla. Ja sitten on linja-autolle vielä matkaa neljä kilometriä, kun myös palatessa. Huh!!

      Mieluusti ostan minäkin viikon ruuat kerralla, joten ei tule paljon heräteostoksia...

      Samoin sinulle ja läheisillesi, Harakka! ♥♥

      Poista
  6. Kesätori on ihana. Täällä vain on aika harvoin tullut käytyä kun se on kerran viikossa eikä aina satu sitten muut asiat sillepäivälle. Eikä tule sitten ihan vain torille lähdettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaseudulla on toripäiviä harvoin, samoin meillä Tohmiksella:)

      Oikein antoisaa ja kaunista kesäkuuta sinulle ja Himmulle! ♥♥

      Poista
  7. Hyvää Kesäkuuta myös sinulle.
    Minäkin tykkään kesällä käydä torilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jukka-Pekka:)
      Hauskaa että tykkäät, monet meistä myös! ♥
      Ihanaa viikkoa sinulle J-P♥♥

      Poista
  8. Kyllähän toripäivät on mukavia .minä käyn aika harvoin torilla.,ei vaan tule sinne lähdettyä. Hyvää loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten ehkä huomasit, samoin minä!
      Mutta auringonpaisteessa ja kesäkuumalla on kiva käydä torilla..;)
      Samoin sinulle, Irma! ♥

      Poista
  9. Joensuu on minulle niin tuttu kaupunki, asuin siellä 17 vuotiaasta 19 vuotiaaseen saakka, torin kulmalta ostin aina lihapiirakan, se oli bravurini ja silloin oli vielä meijerin baari, ei sellainen kuin nykyisin baarit on, silloin siellä oli jukebox ja ostin aina käydessäni jäätelöannoksen ja kahvin, se oli kanta paikkani, sitten lähdin aina lehtosen liikenteen linja-autolla kotiapulaisen paikkaan.Joensuu on minulle niin rakas kaupunki, ihanat muistot sieltä jäi, ehkä sinne vielä muutamme takaisin, kun eläke päivät koittavat, jos helsingin herrat ei nosta eläke vuosia, niin eihän täältä sit mihinkään pääse.Hyvää ja kaunista kesää Tohmajärvelle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike, hienoa että muistat entistä kotikaupunkiasi lämmöllä ja rakkaudella:)

      Meijerin baarit olivat entisaikaan tuttuja minullekin, siellä piti käydä virkistäytymässä. Jätskiä ja kahvia nautin minäkin meijerin baareissa.

      Tervetuloa takaisin tänne 'iloiseen' Karjalaan, Pike! ♥
      Kiitos, Pike, kuin myös sinulle sinne Turkuun!♥♥

      Poista
  10. Kesä pistää ihmiset liikkeelle.
    Kiva on torilla kävellä kauniilla ilmalla.

    kaikkea hyvää sinulle Aili ystävä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on helppoa ja hauskaa matkustella, ja ihmisetkin ovat parhaimmillaan:)

      Tori on viihtyisä paikka, ja täynnä myytäviä tavaroita...
      Kiitos Sylvi; samoin sinulle! ♥♥

      Poista
  11. Caj Westerberg uus tuttu... mitä ihmet voi tehrä ilman käsilaukkuu??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..;)
      Ei paljon mitään, sanoisin! ♥♥

      Poista
  12. Kiva teksti Joensuu citystä :-) Tuo tori on ja kävelykatu on kyllä kiva juttu. Saas näkee miten käy, kun (jos) rupeavat rakentamaan sits toriparkkia. Sitten on keskusta sekaisin month vuotta. Tori siirtyykin sitten joen varteen. On an se susi ohikulkijoiden ilona kävelykadull :-) Moneen valokuvaan on susiherra päässyt. Joo, Hammaslahden keskustasta on kyllä nykyään niin kuollut!

    VastaaPoista
  13. Kirjoitusvirheet johtuvat tästä tabletista, joka kirjoittelee ihan omiaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!
      Kauhulla odottelen minäkin sitä toriparkin rakentamista!
      Oikeastaan parempi että siirtävät torin toiseen paikkaan...
      Kun en muistanut sutta ollenkaan, onhan se ollut siellä jo monta vuotta kävelijöiden ilona.

      Hammaslahti ei jaksa minuakaan vetää luokseen edes kaupoille...
      Hyvä tietää Anne, vai sellainen hassu juttu..;)

      ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥