Google+ Followers

torstai 4. syyskuuta 2014

Alice Munron Kerjäläistyttö



Kanadalainen Alice Munro (s.1931) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013. Novellikokoelma Kerjäläistyttö ilmestyi ensi kerran englanniksi jo v.1977, ja ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1985 Kristiina Rikmanin suomentamana. Ostin Keltaisen pokkarin Tammen kustantamana, se on 259 sivuisena SSKK:n alemyynnistä. ISBN 978-951-31-4849-2.

Kerjäläistyttö kertoo tarinoita Flosta ja Rosesta, äidistä ja tyttärestä. Mikään tavanomainen tarina se ei ole, kertomistapa on myös aika karhea. Aihepiiri on minullekin tuttu, siinä luvataan ja annetaan Roselle 'ruhtinaallisia' selkäsaunoja. Rose sai selkäänsä siksi, että hän kuvitteli asioita. Selkäsaunan antoi tytölle isä, äidin antama 'selkäsauna' oli vain pieni läpsäytys, ei mikään pelottava (ellei korvatillikoita pidetä sellaisina).

Varoitus: tämä tarina sisältää juonipaljastuksia!

Flo oli kasvatusäiti. Isä sen sijaan oli oikea, mutta oikea äiti oli kuollut keuhkoveritulppaan. Isä ja Flo asuivat omistamansa  sekatavarakaupan takahuoneessa kahden lapsensa kanssa. Isä korjaili ihmisten huonekaluja kaupan takahuoneessa. Palvelu oli hyvää ja halpaa, joten ihmiset olivat tyytyväisiä. 

Alussa Flon ja Rosen välillä vallitsi pitkä aselepo. Rosen luonne kasvoi kuin piikikäs ananas, hitaasti ja kaikessa hiljaisuudessa, jäykkäniskainen ylpeys ja skeptisyys päällimmäisinä, yllätyksenä jopa hänelle itselleen. Ennen kouluikää, kun Brian oli vielä lastenvaunuissa, Rose oleili kaupan puolella Flon ja vauvan kanssa - Flo istui korkealla jakkaralla tiskin takana, Brian nukkui ikkunan alla ja Rose kyyhötti polvillaan tai makasi mahallaan leveillä lattialankuilla ja piirusti liiduilla ruskeille puotipaperinpalasille, jotka olivat liian repalaisia tai epämääräisen mallisia käärepapereiksi.

Kaupassa kävi enimmäkseen naapuruston väkeä. Joku maalainen pistäytyi myös joskus kotimatkallaan ja jotkut harvat hanrattylaiset tulivat toiselta puolen siltaa. Jotkut ihmiset ravasivat pääkadulla kaiken aikaa, kävivät kaupoissa niin kuin heidän velvollisuutensa olisi ollut olla aina näytteillä ja oikeutensa olla aina tervetulleita. Niin kuin nyt Becky Tyde.---.

Becky Tyde oli isopäinen kääpiö, jolla oli maskotin sukupuoleton patsasteleva käynti, punainen samettibaskeri, kiero niska joka pakotti hänet kulkemaan pää kallellaan, katsomaan aina ylös ja sivulle. Hän käytti pieniä, kiillotettuja korkeakorkoisia kenkiä oikeita naisten kenkiä . Rose katsoi hänen kenkiään koska pelkäsi katsoa muuta, pelkäsi hänen nauruaan ja niskaansa. Hän oli kuullut Flolta että Becky Tyde oli sairastanut lapsena polion ja siksi hänen niskansa oli köyristynyt eikä hän ollut kasvanut pidemmäksi.Oli vaikea uskoa että hän oli ollut joskus toisenlainen, että hän oli joskus ollut normaali. Flo sanoi ettei Beckyn järjessä ollut mitään vikaa, että hän oli yhtä viisas kuin kuka hyvänsä, mutta että hän tiesi pääsevänsä kuin koira veräjästä teki hän mitä hyvänsä.---.

Kun Rose oli kasvanut aikuiseksi, hän asui Torontossa. Hän oli toimittajana, näyttelijänä ja filmitähtenäkin joskus. Hän hämmästytti ihmisiä kertomalla omasta lapsuudestaan, ja suosio oli taattu. Hän kertoo kaatumatautisen tytön raiskauksista, se oli lähes joka päiväinen ilmiö. Ja kaikki tämä oli tapahtunut koulussa, suuren poikasakin ympäröidessä raiskattavan tytön. Ja vuoron perään pojat raiskasivat uudestaan ja uudestaan saman tytön. Hänhän ei ollut oikea ihminen, tyttö kuolasi. Tämä paikka oli koulun kivijalassa, siksi sinne Rose ei uskaltanut mennä.

Rose pääsi myös oppikouluun, ihan huono oppilas hän ei ollut.

Sitten Rosen isä kuolee keuhkotautiin monta vuotta sairastettuaan. Rose pääsee ylioppilaaksi ja aikuistuu; hän menee yliopistoon opiskelemaan stibendillä.

Niminovellissa Kerjäläistyttö kerrotaan näistä asioista. Rose tutustuu myös poikaan, jonka nimi on Patrick Batchford, ja poika rakastuu tyttöön. Rose on imarreltu, onhan poika rikkaasta perheestä Vancouverista. Patrick oli opiskellut jo neljättä vuotta historiaa sekä suunnitteli yliopistouraa, seurustelun ja upean timanttisormuksen jälkeen tiet johtivat avioliittoon. Vihdoin Rose sai myös anopin hyväksymisen.

Rose synnyttää kaksi lasta. Patrick työskentelee vanhempiensä tavaratalossa, se on hänen työpaikkansa. Nuoripari asui ostamassaan komeassa talossa, mutta onni taisi olla oikullinen. Rose ei tuntenutkaan itseään onnelliseksi...

Tarina kerrotaan loppuun asti kymmenessä kertomuksessa, joita novelleiksi nimitetään.
Ihan pätevästi ja mielenkiintoisesti kerrottu, kyllä Alice Munro Nobelinsa ansaitsee, vaikka hän ei kovin tuottelias olekaan ollut.

Tämä kirja on saanut aika paljon blogisauhuja, ja uskon että Alice Munron novellit olivat viime vuosien kehutuimpien listalla.

Saamme nähdä, vieläkö Munro yli kahdeksankymppisenä ilahduttaa meitä kirjoillaan!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ulkona on ihana ja kirkas päivä. Mies kertoi, että mittarissa on 20,4 astetta Celsiusta. Tällaisia ilmoja kun olisi vielä paljon, oikeaa intiaanikesää siis!!

Oikein hyvää syyskuun ensimmäistä viikkoa kaikille lukijoilleni!
                        Aili-mummo



12 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä!
    Kyllä nyt onkin niin kaunis ja lämmin syyspäivä, ettei melekin todeksi voi uskoa. Pakko oli töiden jälkeen lähteä metsään kuvailemaan ja hengittämään ihanaa syysilmaa.
    Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Piipe:)
      Kiitos, kuin myös;)
      Lupasivat ihanan loppuviikon, joten nautinnollista viikkoa sinulle! ♥♥

      Poista
  2. Olen usein ajatellut ja osittain päätynyt siihen, että parhaimmat tarinat kerrotaan todellisesta elämästä, joko omasta tai jonkun toisen kokemasta elämästä. Kirjailija antaa äänen tarinalle, jota ei muuten ehkä koskaan kerrottaisi.

    Hyvä ja onnellinen elämä harvoin tuottaa upeita kirjallisia tuotoksia, ilmeisesti elämän raadollisuus on hedelmällisempää, sisältää enemmän tirskahtelevaa hedelmälihaa, jota lukija voi nautiskella, ulkopuolisena.

    Arvaat varmasti jo tekstistä, että pidin Alice Munron kirjasta, hänen tuotantonsa on elävää elämää. Upeaa, että kirjoitat kirjoista, jotka ansaitsevat lukijansa. Kiitos ja pitsien leiskautus...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että pidit..:)
      Totta on tuo, mitä sanoit: onnelisesta elämästä ei saa hyvää luettavaa! Raadollisuus tuottaa parempia ja kiinnostavampia tarinoita.
      Kiitos Pitsit sekaisin; hyvää viikonloppua sinulle! ♥♥

      Poista
  3. Kerjäläistyttö taitaa olla Munron ainoa proosateos, muut ovat novellikirjoja. Kerjäläistyttökin on koottu lehtiartikkeleista, joita Munro kirjoitti näistä naisista. Mielestäni Munro on parhaimmillaan novellistina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novellikin on proosaa, tietääkseni. Tosin ei minulla yliopistollista tutkintoa asiasta ole. Ja miksi englanninkielisissä maissa romaania sanotaan novelliksi? Alice M. nimittää juttujaan tarinoiksi. Joten--?

      Vaikka nämä tarinat onkin julkaistu lehdissä, ei se tee tätä tarinaa arvottomaksi. Mutta jokaisella on makunsa!

      Poista
  4. Heräsi mielenkiinto tuota krjaa kohtaan, niin hyvin sen kuvailit. Kiitos sinulle!
    Oikein, oikein ihanaa viikoloppua♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva kun pidit;)
      Kiitos, kuin myös sinulle ja Himmulle♥♥♥

      Poista
  5. Peikkokin tykkää kirjoista ja kesästä. Onneksi kirjoja on talvellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onneksi on;)
      Talvella ne ovat enemmän tarpeen!♥

      Poista
  6. suamalaisest tittelist en ihan varma jos lukenut juuri tämän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, herättää moninaisia ajatuksia:)

      ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥