Google+ Followers

tiistai 9. syyskuuta 2014

Elämää Kontkasena ja muutenkin

Elävää katutaidetta Budapestissä. Syksyllä 2007.


SIR TAUNOLLE


Loppukesän kypsässä illassa istumme,
koirani ja minä,
katsellen kaukaista tunturia.
Ajattelen ääneen:
"Jonakin päivänä me vielä lähdemme,
etsimme ja löydämme."
Tane nyökkää tietävänä:
Sinä olet jo vanha mies
mutta minä nuori koira.
Et tunne edes pihapiiriäsi.
Kompastut kukkaan kun tuijotat tunturia."

19.8.
Syksyn sade piiskaa
istuttamaani kukkaa haudallasi.
Mutta se säilyy -
ja tunturit.


- PEKKA KEJONEN -

Hipihiljaa hiipien tienvarret koristautuvat.



On menossa vuoden värikkäin aika. Päivä päivältä maisemat kaunistuvat. Muutamia viikkoja tätä onnea kestää, ja sitten löytyy se värittömin ja pimein aika, jota voi kestää monen monta kuukautta, jouluun asti ja joskus ylikin.
Mies ahkeroi viime viikolla, ja keräsi puolukoita noin 20 litraa. Lisää pitänee ostaa, miehellä on huono selkä. Minusta taas ei ole paljon mihinkään. Säilöntähommia olen tehnyt, nyt pakastimet ovat täynnä. Omenahilloa toki vielä keitän, samoin kurpitsapuolukkahilloa; laitan sitä purkkeihin kellariin. Ja jos olisi hyvä onni, säilöisin suolasieniä myös. Niitä on iso ikävä.

Sain uusia lääkkeitä luuston vahvistukseen. Nyt on paha ja oksettava olo, taidan lopettaa niiden käytön. Koepakkauksessa oli pieniä pillereitä, vaan ne varsinaiset lääkkeet olivat monta kertaa suurempia. Lääkärit eivät kuulemma lue edes ohjetta netistä, sen kun vain määräävät aina uutta myrkkyä. Ja muitakin syitä lopetukseen olisi, niitäkään ei ole huomioitu. Aina saan olla milloin minkin lääkeyhtiön koekaniinina. Kaksi lääkettä on lopetettu siksi, että ne aiheuttivat sydämen vajaatoimintaa, kolmannen (Evista) lopettamisen syytä en tiedä. Söin sitä osteoporoosin takia.


Auringonkukkia on...


Olen pari päivää käyttänyt kirjoittamiseen. Kontkaset lehteen pitää saada jotain tekstiä, ja päätin kirjoittaa alla olevan sukukirjan teosta, ja osuudestani kirjahankkeeseen. Kirja julkaistiin keväällä 2011. Kaksi vuotta meni enemmän aikaa kuin sukuseura oli varannut siihen. Tutkimus eikä myöskään kirjoittaminen sujunut niin jouhevasti kuin oli luvattu ja suunniteltu. Alkuunlähtö oli myös vaikeaa, vasta agenttiverkoston perustamisen jälkeen hanke alkoi saada tuulta purjeisiinsa, ja ihmiset innostumaan asiasta. 
Kirjan kansikuvassa (alla) on Nostamon Hovin isäntä, Pjotr (Pekka) Kontkanen. Nostamolaiset lasketaan Laikanlahden sukuhaaraan.

Omat vaikeutensa aiheuttivat ortodoksien palaneet ja puutteelliset kirkonkirjat, jotka on venäjäksi kirjoitettu. Vasta vuodesta 1920 lähtien kirkonkirjat on kirjoitettu suomeksi.

Komeassa sukukirjassa on 720 sivua, joten lukemista riittää. Raskas kirja olisi ollut parempi olla kahdessa osassa, mutta sekin olisi vielä nostanut lisää hintaa. Kirja on painettu Porvoossa Bookwelli Oy:n painossa, ISBN 978-952-92-9028-4.


Tämän kirjan  tekeminen on kirjoitusaiheeni Kontkanen -lehteen.

Täytyy sanoa, että enää en tähän leikkin ryhtyisi! 

Koska vanhempani erosivat ollessani 14v, minulle jäi vain hataroita lapsuusiän muistikuvia äitini vanhemmista ja heidän sukulaisistaan. Jotain kuitenkin jäi, ja saatoin muistojani täydentää muilla lähteillä ja haastatteluilla.

Valitettavaa on, että sukulaisuussuhteet katkesivat parin erottua. Lapset jäivät isälle, ja kiintyivät vain isän sukuun. Lisäksi ukkini kuoli ollessani vasta 4v...


Värit lisääntyvät Tohmiksella.


Kovin arkiseksi olen itseni tuntenut, siksi sovin mielestäni hyvin äitini sukuun. Kontkaset ovat työn-raskaan-raatajia, ainakin me vanhemmat sukupolvet. Nykyihmisillä voi olla toiset päämäärät kuin meillä, joihin on iskostettu 'työntekemisen autuus' jo pikkulapsesta lähtien. Liperin Viinijärvellä oli Kontkasilla aikanaan suuret maatilat, joita suku viljeli tunnollisesti. Ainakin osa näistä tiloista on nyt siirtynyt toisille suvuille. 

Yrittäjiä on kuitenkin suvussa suuri määrä. Johtuneeko siitä, että Kontkanen käskee kaikkein mieluiten itseään kuin että ottaisi vastaan käskyjä muilta. Lasken itsenikin tähän kastiin kuuluvaksi, olinhan maatalon emäntäpiikana vuodesta 1956 vuoteen 1998.

Samme nauttia tästä jälkikesästä ihan hämmästyttävän kauan, tänäänkin 20,5 astetta! Huomenna tosin jo lupasivat sadetta. Mutta senkin jälkeen on poutaa ainakin kaksi kaunista ja lämmintä päivää! I-h-a-n-a-a ♥ 

Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein kaunista syysviikkoa!♥♥
                        Aili-mummo

10 kommenttia:

  1. Mielenkiitoinen kertomus.Kuvissa jo näkyy syksyn merkejä.Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva:)
      On, vaan hurjan lämmintä on! ♥
      Kuin myös sinulle & Co!♥♥

      Poista
  2. Ihanat syyskuvat. Meillä täällä kotona ei vielä oikein syksyn väriä ole.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle Aili ja kiitos postauksesta.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi;)
      Teillä kesä kestää kauemmin, asutte etelässä meihin nähden!
      Kiitos, samoin sinulle ja puolisollesi♥♥

      Poista
  3. Voi mikä ihana patsas.
    Ero on vaikea asia, kun monesti lapset eroavat sukulaisista. Itse erosin kun lapset olivat 14 ja 10 vanhoja, mutta pidin huolen, että yhteydet säilyvät molemmin puolin. EX-anoppini oli uusissa häissäni vieraana. Mieheni on saanut siis yhden uuden suvun lisäksi toisen suvun. Sopu sijaa antaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno patsat, minustakin;)

      Lapsiinhan ne erot aina kovimmin kolahtavat, niistä syntyy traumoja.
      Viisas se vanhempi, joka sukulaisuuden ymmärtää ja haluaa säilyttää yhteydet. Usein isovanhemmilla ei olekaan mitään eronneita ex-puolisoita vastaan, joten mukavaa, että yhteydet säilyvät. Toki näin pitäisi uusavioliitoissa ollakin, kaikki hyväksytään! ♥

      Poista
  4. Runo oli koskettava ja jokainen, jolla joskus elämässään on ollut koira, ymmärtävät sen sanoman enemmän kuin hyvin. Surullinen ja niin tosi. Syksy tosiaan harppoo ja hyppelehtii luonnossa, jättäen värikkäitä jälkiä jälkeensä. Kuvissasi syksy puhuu jo voimakkain sanoin.

    Sukukirja, uskon urakan raskauteen. Alun mielenkiinto ja into tekemiseen muuttuu aina jossain vaiheessa puurtamiseksi, kirjoittajan/koostajan/editoijan odottaessa malttamattomana kirjan valmistumista. Monet ovat ne kirkonkirjat, jotka ovat palaneet tai muuten johonkin kadonneet, monet asiat jäävät ikuisiksi ajoiksi selvittämättä, mikäli tuomiokirjoita yms. aineistosta ei apua löydy. Se tutkimussuunta on todella aikaa vievää ja onnistuu joskus jopa turhautttamaan ja väsyttämään täysin poloisen tutkijan. Ymmärrän hyvin, ettet enää toista kertaa moiseen projektiin lähtisi. Lopputulos on kuitenkin huikea kertomus suvusta ja sen historiasta, ihmisistä joiden verenperintö jatkuu itsessä.

    Käsittääkseni olemme luterilaisuuden läpipuskemia raskaan raatajia, yksinäisyyden ja pärjäämisen eetos istuu meissä syvässä, sekin on periytyvää.

    Et sinä ole arkinen, kaukana siitä. Arkinen ihminen ei olisi runoillut, kirjoittanut ja herra ties mitä kaikkea oletkaan ehtinyt tehdä. Arkinen ihminen olisi vain istuskellut keinutuolissa ja muistellut mennyttä.

    Toivon sinulle kaunista syksyä ja värien loistetta ...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pitsit, hauskaa että pidit:)
      Uskollisen ystävän muistoa haluaa Pekka Kejonenkin kunnioittaa!

      Kirkonkirjojen tutkiminen oli ulkoistettu ammattilaiselle venäjän kielen takia. Osa kirjoista oli suomennettu, joten niihin pääsimme mekin käsiksi. Sukuhaarojen yhdistäminen siksi jäi keskentekoiseksi.

      Luterilaisten kirkonkirjoista minulla on omakohtaista kokemusta, siinäkin on ruotsinkieli, joka oli ennen käytössä. Nykyruotsilla ei siinäkään pärjää.

      Osa joukosta voi olla innokasta, mutta monesti muut odottavat vain sitä lopputulosta, ja sitä että toiset tekisivät sen. Näin oli ainakin Juvosilla.

      Kontkaset ovat kyllä toimeliasta ja perinpohjaista sukua, ja saavat aikaankin paljon. Jos yksi jättää työnsä kesken, etsitään tilalle toinen tekijä, joka hoitaa homman.

      Saimme kuitenkin aikaiseksi kirjan, jota emme tarvitse hävetä. Sekä ulkonäkö että sisältö ovat kirjassa tasapainossa.

      Vielä silti jäi tehtävää seuraavaa sukukirjaa varten...

      Luterilaisuudella on omat hyvät puolensa, samoin kuin
      ortodoksisuudella:)

      Nyt tiedän ainakin paremmin omasta verenperinnöstäni; olen spontaani ihminen, ja se on sitä Kontkasta parhaimmillaan! ♥

      Kiitos Pitsit, kaunista ja ihanaa syksyä toivotan minäkin sinulle..:)

      ♥♥

      Poista
  5. Minullakin hävisi hetkeksi yhteys isän puolen sukuun eron myötä. Onneksi vanhempana löysin ainakin osan sukua takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palutteesta Paluumuuttajatar! ♥
      Todella hienoa löytää omat sukulaisensa, vanhempanakin...
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle & perheellesi! ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥