Google+ Followers

tiistai 23. syyskuuta 2014

Välipysäkillä

Ongelmia tiedonsiirrossa. Kuva 23.09.2014.

Talvi saapui ennen syksyä.
Puut lehtineen lumessa
lumenkumaroina 

Koska se saapuu
se syksy
en muista enää

Vuodenajat ovat 
vain välipysäkkejä
ennen lopullista


- AILI NUPPONEN -

Samettiruusut valkoisissaan...

Näin pääsi käymään, on monesti mainittu suosikkilause. Netin kanssa oli ongelmia, vaan nyt se on toistaiseksi ohi.

Siirryimme suoraan talviaikaan, kuten kuvista huomaatte. Ihan aamulla lunta oli enemmänkin, huomenna se on varmasti jo kokonaan mennyttä. Niin voi olla kukatkin, ja miehen vaalimat kurkut.

Seuraavaksi kirjoitan teille Emmasta ja Unosta, luin Märta Tikkasen kirjan loppuun. Se oli vaikuttava.

Takapihan maisema talolle päin. Heinää on tehty yksi seipäällinen!

Meillä tehtiin heinää se vakiomäärä, yksi seipäällinen. Taitaapa jäädä lumen alle sekin, onhan jäniksille ruokaa. Mies on niin paljon maajussi henkeen ja vereen, ettei heinät saa jäädä koskaan tekemättä. Ei jäänyt tälläkään kertaa!

Eilinen meni vieraiden kanssa seurustellessa, ja keitellessä kahvia. Saimme nimpparilahjaksi kumpikin karjalaisia piirakoita isohkon määrän, josta kiitos ystävälleni Marille! Lapsenlapsille on taas mitä tarjota;)

Eilen iltapuolella siivosin myös haaparouskuja, joten lisää suolasieniä saadaan talvella makusteltavaksi. Kaikenlaista sattuu. Joku naapuri joutuu / pääsee sairaalaan ja joku toinen sieltä pois. Elämä on arvaamatonta ja armotontakin joskus, välipysäkit jäävät, ja loppullinen lähestyy. Pienellä kylällä asiat ovat yhteisiä, joskus vain kuulee ne kaukaisen naapurikylän kautta. 'Tietotoimistoja'  on meilläpäin ihan liikaa! Minusta riittäisi, että jokainen tietäisi vain omat asiansa. 

Toivottelen oikein hyvää alkanutta viikkoa teille, arvoisille lukijoilleni!
                             Aili-mummo


19 kommenttia:

  1. Onpa kaunis, paljonpuhuva runo. Kiitos siitä! Ei se lumi vielä maahan jää, vaikka nyt vähän ankealta tuntuukin. Luita paleltaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe että pidit:)
      Ei tosiaan, en ainakaan usko!
      Paleltaa minuakin, pitää siirtyä lämpimään...♥

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihana runo Sinulla on san hallussasi. Ja hienot kuvat lumihatuista. Hyvää viikonjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä mummeli:)
      Kiitos, kuin myös sinulle & HImmulle! ♥♥

      Poista
  4. Runosi on hyvin melankolinen, mutta tosi. Siinä on syvänpunaisena lankana, vain aistittavissa, että turha enää hötkyillä, tämä oli tässä ja kaikki on nähty, muu ei enää ole tärkeää. Olet ollut hyvin syvällä kirjoittaessasi runoa. Vaikuttava, vähillä sanoilla kirjoitettu elämäntarina, mutta vielä ei ole aika, eihän...?...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein arvasit, Pitsit sekaisin!
      Olen realisti, toivottavasti ei...
      Tutkimuksia tulee, ainakin.

      ♥♥

      Poista
  5. Runosi on niin todellista. kiitos
    Tällaista elämä on.
    Voimia sinne Karjalaan, ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!
      Voimia aina tarvitaan...
      Hyvää viikkoa sinulle. ♥ ♥

      Poista
  6. Kiitos hyvästä runosta. Kauniin lumipeitteen olette saaneet Meillä ei viellä onneksi ole satanut eikä pakkaistakaan vaikka aika lähellä on pakkas astetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Irma:)
      Tänään satoi räntää, lumet alkavat sulaa...
      Hienoa ettei teillä ole vielä satanut lunta!
      Hyvää viikkoa sinulle. ♥♥

      Poista
  7. Olen neljän vuodenajan ystävä ja nautin niistä kovasti. Ensilumi on aina jännä kokemus, yllättävä. Viime kesänä, juhannuksen aikana, moni joutui palelemaan lumipeitteet ulkona. Mutta mehän olemme sisukasta kansaa ja tottuneet lumeen :)
    Täällä etelässä lunta saa odotella joskus vasta tammikuun puolella. Tämmöinen pohjoisen ihminen kaipaa sitä lumipeitettä kovasti jo mielenvirkeyden vuoksi, sillä lumi valaisee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan syyskuussa satavaa ensilunta tuskin kukaan kaipaa, mutta jokainen tietää, että talvi on tulossa. Harvoin kuitenkin ensilumeen... Toki sisua pitää olla kun asumme näin pohjoisessa.

      Jos liukkaita kelejä riittää moneksi kuukaudeksi, ei se ole ihmisille mukavaa eikä terveellistä; sattuu paljon tapaturmia. Tosi on, että lumi valaisee, etenkin vuoden pimeimpänä aikana! ♥♥

      Poista
  8. Hieno runo, puhuttelee. kiitos runoilijalle ♥

    Lumista on/oli! onneksi taitaa sulaa pois:)
    Hyvää loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli:)
      Niinpä, onneksi sulaa vielä pois!
      ...kuin myös sinulle! ♥♥

      Poista
  9. Hyvin osuva runo. Koko elämä on yhtä välipysäkkiä. Joskus ihmettelen itseäni ja muitakin, että mitä me oikein vouhotamme: Sama on määränpää ja vaikka kuinka kiiruhtiasimme, emme voi päättää perille saapumisemme aikaa tai sitä siirtää. Se on kuin salama. Pari viikkoa sitten äiti puhui iloista puhelua serkulleen Keuruulle maanantaina ja keskiviikkona jo serkku oli poissa. Ihan yllättäen, kun ei ollut tiedossa edes mitään sairautta.

    Turhuuden turhuutta kaikki, mutta pitäähän se aika täällä jotenkin kuluttaa, jota lähden nyt minäkin sitten Sinne Yhteen Paikkaan tapaamaan uusia ihmisiä.

    Meillä lumi suli heti maahan ehdittyään pois. Nyt on aurinkoista, mutta kylmää.

    Hyvää loppuviikkoa, Aili-IhaNainen♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin voi käydä, emme tiedä aikaa emmekä hetkeä...
      Hiukan voi hiljentää, kun vauhti hidastuu kuitenkin!
      Turhuuden turhuutta sanoi Saarnaajakin Isossa Kirjassa, totta!
      Lämmintä täällä jotain + 4 astetta...
      Samoin sinulle, Leena-IhaNainen ♥♥

      Poista
  10. Onpa kauniit kuvat, lunta ja vielä vihreää ja nuo pihlajapuut on kauniit, kai se on jo sulanut pois ? Pihlajat on nyt niin runsasmarjaisia, kävin oksia maljakkoon. Asiasta toiseen: mielestäni tuli hyvä eläke uudistus, tiesin että pääsen oikeaan aikaan eläkkeelle, olen syntynyt ennemmin kuin 55 vuonna.Mutta voi minun nuorempia sisaruksiani, onneks on mahd.osa-aika eläkkeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivoja kuvia näin metsäisestä maisemasta saa, meillä on luonnonpuutarha! Pihlajia riittää, maljakkoon en ole vielä ottanut. Osasta on jo lehdet pudonneet pois...

      Hienoa että sait mieleisesi eläkeuudistuksen. Kamalaa on se, etteivät kaikki jaksa / kykene tekemään töitä tuohon ikään asti. Moni jo ennen sitä poistuu keskuudestamme, joten herrojen rahat säästyvät.

      Kuka vain elää sillä osa-aikaeläkkeellä, varsinkin pieneläkeläinen;/

      Kaunista & hyvää viikonloppua sinulle, Pike! ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥