Google+ Followers

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Bo Carpelanin romaani, Lapsuus



Ostin Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta  Bo Carpelanin (1926-2011) pokkarin, Lapsuus romaanin. Sen on käsikirjoituksesta suomentanut Caj Westerberg. Kirjan on kustantanut Otava. Tämä on nidotun laitoksen kolmas painos ja kuuluu Seven-sarjaan. Alkukielisen kirjan nimi on Barndom. Painettu Keuruulla 2011. ISBN 978-951-1-23904-8. Lapsuus ilmestyi sidottuna vuonna 2008.

Kirjan päähenkilö on pieni poika, Davi(d). Hän on iäkkäiden vanhempiensa ainoa lapsi. Pojan äiti jää työttömäsi, isällä on työtä. Ensi vuonna alkaisi Davin koulu. Enää heillä ei ole varaa pitää kotiapulaista, Sannaa. Äiti hoitaa kodin ja Davin...

Kirjoitus sisältää romaanin alkuosan juonipaljastuksia!

Davi näkee paljon unia, toiset niistä ovat kovin pelottavia. Unet elävät pojan alitajunnassa ja muodostavat tarinoita. Davi osaa myös lukea ennenkuin hän menee kouluun.

Davi on ikäisekseen varhaiskypsä, hän oppii elämän suuria tosiasioita, vanhuuden ja kuoleman. Muutama ystävä, Elma, on aikuinen nainen. Mutta Davi tykkää keskustella Elman kanssa, ja oppia lisää uusia asioita. Elma on leski, ja elää yksin. Ystävät ovat tervetulleita, Davi  erityisesti. Hän osaa keskustella kiinnostavasti. 

Davin isä on töissä pankissa, kamreerina. Mutta tuntuu siltä, että isän palkka on liian pieni.

Veera-tädin mies, Joel, on pultsari. Hän lyö vaimoaan, mutta onneksi heillä ei ole lapsia. Äiti varoittaa Davia Joelista, joka saattaa lyödä; parempi pysyä erossa. Äiti pelkää sisarensa vuoksi, häntä ei voi paljon auttaa.Hyvin lohdullista on käydä välillä Elman luona. 

Ukin hautajaisissa Davi näkee näyn, ukki ei olekaan kuollut. Davia pelottaa! Mummi ei ole mukana ukin hautajaisissa; hän on kotona vuoteessa.

Anna pojan kertoa, mummi sanoo tuikealla äänellä.
     Davi istuu tuolille, jonka istuin on kuin puolikas ilmapallo. Hän puhkeaa itkuun. Isä menee naisten luo pikkuruiseen keittiöön. Hän sanoo kovalla äänellä: Poika on aivan poikki. Mutta Davi kuiskaa: Ukki oli siellä. Minä näin hänet. Hautajaisten jälkeen. Kirkossa pappi sanoi, että Kristus laskeutuu luoksemme ja kokoaa yhteen kaikki vanhukset.
     Davi niistää nenäänsä. Mitä, mummi sanoo. Kokoaa? Niin kuin halkoja? No, mitä muuta? Sanoit että ukki oli siellä. Tottahan toki hän siellä oli. Hän on myös täällä. Tule tänne, että saan pitää sinua sylissäni!
     Davi nojaa mummiin, ajattomaan ja lämpimään, turvalliseen, se tuntuu unelta ja nukkumiselta.Mummin laiha käsi pitää hänen päätään. Davi sanoo: Urut soivat, piipittivät ja ulvoivat, ja siellä oli niin korkeat ikkunat, että taivas tuli sisään. Sitten äiti vei minut ulos autoon, ja minä nukahdin. Ja sitten he olivat kaikki siellä, kaukana, haudan luona.
     Ja sitten sinä näit ukin, etkö nähnytkin, David, mummi sanoo. Kerro! Hänen äänensä tulee kaukaa, kuin auringonjuova kiiltävän lattian yli. He ovat yksin, hän ja Davi, kaikki heidän ympärillään on puhdasta, seinäkellon sointi, putsattu messinkikynttilänjalka, kaikki on samalla elävää ja kuollutta, niin kuin mummi ja äiti ja isä ja Dullan. Pian he kaikki puhaltuvat pois, kuin voikukan siemenet, kuin hiekka.---.
     Davi nousee istumaan, ja häntä huimaa. Hän pitää kiinni mummon käsivarresta. Ikkunalaudalla on iso vihreä kasvi, jossa on liuskaiset lehdet, joku on niitä repinyt, ikkuna on puoliksi auki, ulkona näkyy vaalea koivu. Ikkunaverho on valkoinen huntu, se liikkuu kuin savu, vaikka tuulta ei ole. Keittiössä aikuiset puhuvat romahduksesta, kaikista joista tuli työttömiä, kaikista jotka kuolivat. Alhaalla pihalla lippalakkipäinen mies alkaa laulaa korkealla ja kimeällä äänellä.
     Mummi ja Davi istuvat vaiti, toisiinsa painautuneina. Ukki on poissa eikä kuule mitään. Hän ei tiedä mitään siitä, mitä tapahtuu, että äiti on menettänyt työpaikkansa, että isä kirjoittaa vekseleitä, että Davi istuu tässä mummiin painautuneena, että hän on nähnyt ukin. Kaikki ihmiset, kaikki vanhukset kuolevat ja kaivetaan maahan, syvälle maahan, eikä heitä enää kuule.---.

Aika syvällisiä ja raskaita ovat pienen Davi-pojan ajatukset. Kuolema on usein kohdattava pienenä lapsena. Minäkin jouduin selittämään tytöille kuolemaa, ja he tuntuivat ymmärtävän. Kuolema on syntymään verrattava asia, välttämättömyys, jotta sukupolvet voisivat seurata toisiaan.

Lapsuus on jaettu osiin vuosilukujen mukaan. I-jakso sisältää vuodet 1930-1936, II-jakso 1936-1939, III-jakso 1939. Näihin sisältyy yhteensä 51 lukua, ja 237 sivua.

Mielenkiintoista mutta ei kovin kevyttä luettavaa. Kirjaa on hehkuteltu kovasti, onhan Bo Carpelan yksi Suomen merkittävimpiä kirjailijoita. Suosittelen silti ja siksi ♥♥

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää maaliskuun loppua ja huhtikuun alkua!
                             Aili-mummo

perjantai 28. maaliskuuta 2014

♥ Upeaa tanssia Papualla ♥

Papualaisia, osa esiintymisasuissaan.

Päivälleen kuukausi sitten, 28.02.-14 lähetti Yle tv-ohjelman, jota olen katsonut useaan kertaan. Siinä esiteltiin papualainen tanssiryhmä, joka oli niittänyt mainetta omassa maassaan. Mukana oli myös Pariisista Lido-teatterin kolme naistanssijaa, jotka saivat kunnian olla mukana tässä miestanssijaryhmässä.

Ensin ryhmä esiintyi pienemmissä kilpailuissa, jonka se tietysti voitti. Naisilla oli päällä pariisilaiset esiintymisasunsa Lidosta. Koko maan kattavassa kilpailussa he pukeutuivat papualaisten kanssa heidän heimonsa tapaan.

Tanssijat olivat miehiä, paitsi kolmea pariisilaista Lidon naista.


Omankin heimon naiset olisivat mielellään tulleet kilpailuun mukaan, mutta heitä ei huolittu. Ryhmä laskelmoi, että pariisittarista he saattaisivat saada jopa lisäpisteitä...

Omat naiset saivat ryhmästä kenkää, heitä ei huolittu mukaan!

Niin naiset poistuivat paikalta "alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin".
Tanssia ja pukeutumista harjoiteltiin tietenkin ahkerasti. Ranskalaisnaiset saivat ohjausta kädestä pitäen...

Papua Uusi-Guinea sijaitsee vain 150 kilometriä Australiasta pohjoiseen Tyynessä valtameressä. Matkustaminen saarelle tapahtuu joko Australian tai Singaporen kautta. Maan kulttuuri on meikäläisittäin katsoen kovin eksoottista. Paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluu mm. ihmissyönti!!! Maahan ei kannata matkustaa ilman perusteellisia etukäteisjärjestelyitä, sanotaan nettimainoksessa. Paitsi tanssia papualaiset harrastavat myös kannibalismia...
Ihmevettä piti juoda ennen suuria kansallisia kilpailuja, samaani tahtoi niin.

Taikausko tuntui olevan maassa vielä suuressa kurssissa. Poppamies on kylän tärkein henkilö!
Ryhmän johtaja (oik.) selostaa pariisittarelle tanssin kulkua.

Esiintymisasu oli kaikilla miehillä samanlainen, samoin maski. Höyhenet oli suosittuja pääkoristeita, takapuolella oli puun lehviä kuin linnunpyrstöinä. Käsissä tanssijoilla oli pyöreä lieriö, jonka merkitystä en tunne.

Nämä tanssijat voittivat koko suuren kansallisen tanssikilpailun!


En tiedä / muista, mitä ryhmä sai palkinnoksi. Jotain suurta se heidän mielestään oli; ainakin julkisuutta ja kunniaa, ja varmaan rahaakin...

Muistakaa ettei Papua Uuteen Guineaan kannata matkustaa ilman tarkkoja etukäteisjärjestelyjä...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikon- ja maaliskuun loppua!
                        Aili-mummo

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Aili-mummon blogin kuusivuotisarvonta

Kirjava tyttönen ja sateenkaari...

Vääjäämättä lähestyy päivä, jolloin tämä blogini täyttää esikouluiän, kuusi vuotta. Sen kunniaksi järjestän arvonnan Suoman päivänä 8. päivä huhtikuuta 2014 kello 13. aikaan.

Arvontavoittona on yhteistuotantoni lastenlasten kanssa, Mummo ja muusat. Lapset piirsivät kuvat, joista sitten mummo inspiroitui kirjoittamaan runot. Uskallan sanoa, että valokuvakirja on värikäs ja hauska. Se on painettu Ifolorin painossa, kirja on täysin uusi ja käyttämätön. Kirjassa on 48 sivua, joissa yhtä monta runoa ja kuvaa. Kirja on laadukas ja upealle paperille painettu.

Kaksoset sydänmarssilla...

Haluan tällä arvonnalla kiittää vakituisia ja rekisteröityneitä lukijoitani, joita nyt on sata. Huomio: G+ henkilöt eivät ole rekisteröityneitä lukijoitani, he löytyvät oikeasta sivupalkista. Anonyyminä ei siis voi osallistua näihin arpajaisiin, ja olen kieltänyt myös anonyymit kommentoinnit siksi, että ne ovat tulleet minulle englanninkielisenä roskapostina. Rekiströitymisestä saa yhden arvan ja toisen arvan tämän postauksen kommentoinnista. Olisin kovasti iloinen, jos saisin tällä arvonnalla lisää rekisteröityneitä lukijoita. Lukijaennätys oli jotain 830 henkilöä parhaana päivänä. 

Popi-kissa kiinalainen...

Monet teistä ovat näistä kuvarunoista ovat lukeneetkin runoblogistani, Tanssi Elämänpellossa, josta ne kaikki löytyvät. Kirjaa arvotaan yksi kappale.

Jos joku ei halua tätä kirjaa, voin neuvotella hänen kanssaan vaihtoehdosta, uskon että ratkaisu löytyy. 

Kirjan kansi on myös lapsenlapsen vesivärityö.


Eilen tein postauksen paikallisen kätilömme, Tyyne Hämäläisen, myöhemmin Kurosen, muisteluksista hänen työstään kotisynnytysten aikakaudella alkaen vuodesta 1931. Sen alkuosa on blogissani Voi niitä aikoja.

Näin on uusi maaliskuinen viikko pyörähtänyt käyntiin.
Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja kaunista maaliskuun loppua ♥♥
                                Aili-mummo

lauantai 22. maaliskuuta 2014

♥ Siitä on jo aikaa ♥



Sillä pikkuisella ulottuvat
polvihousut alas asti
samalla kun kahvikuppi alkaa hassutella,
käy viistosti sängynlaidalle. Kuka
nyt ei muistaisi
sitä minkä lakana muistaa.
Oi, kengän korko ottaa kiinni, mutta kaipaa
villapuseron nappia. Hyvin sade käy, ei näy
kuin lapsia jotka päätä pahkaa
käyvät oksanhaaraan
ja leikkivät omenia joiden tekee mieli alas.
Tottahan lumen päälle voi sataa, silloin
saa tutkiskella harakka hankea, tulee parempi pöytä
murusille, ja niin, paljon
parempi kunhan yö on kylmä.
Mitä enempi nauraa,
sitä suurempi suu
ja hampaat, voivat haukata
isoja paloja,
reikäleivästä.


- EVA-STINA BYGGMÄSTAR -
 suom. Hannamari Heino

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mai Laaksolla on kaksivuotisjuhla-arpaijaiset blogissaan. Ottakaahan osaa...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!
                            Aili-mummo,

torstai 20. maaliskuuta 2014

Runomatinea Noiduttu tanssi

Runomatinean ohjasi op. Raili Närvänen...

NOIDUTTU TANSSI

Nyt ihminen tanssi tanssi
    kun elämä sinua vie.
Jos yhtäälle haluat mennä
    sua elämä toisalle vie.
Sinä yksin tanssivas luulet,
    se toisaalla päätetty on.
Tämä raskas ja vaikea tanssi
    on ohjaama kohtalon.
Se syntymästäsi alkaa ja
    hautaan päättyvä on.
Nyt ihminen tanssi, vain tanssi
    tätä valssia kohtalon.
Se milloin vihdoin on loppu
    sitä kukaan tiedä ei,
mutta meidät kaikki, kaikki
    tähän tanssiin elämä vei!


- AILI NUPPONEN -
Tekstien kirjoittaja ja ohjelman suunnittelu + esitys Aili Nupponen.

Kevät 2000 oli mielenkiintoinen ja kiireinen. Maaliskuussa matkustimme Okran kanssa Prahassa. Sen lisäksi harjoittelimme suunnittelemani runomatinean esitystä. Teuvo Latvala, seurakuntamme kanttori, oli säveltänyt useita runojani lauluiksi, ja kuoron sekä mieslaulajien ja Suden lasten, Katariinan ja Jennyn kanssa harjoittanut näitä lauluja.

Tämän videonauhan kuvasi Sisko Halonen. Anteeksi ettei kuvan terävyys ole niitä parhaimpia!

Ohjaajaksi saimme näytelmäohjaajamme, op. Raili Närväsen, joka oli sekä harjoituksissa että esityksissä innolla mukana. Kaikiaan esityksessä oli noin 40 runoa laulunsanat mukaanlukien.

Aluksi Tohmajärvi-kuoro ja Tikkalan kyläkuoro esittivät laulun Särkijärvelle. Siihen Teuvo Latvala oli löytänyt tuntemattoman sävelmän, jonka hän sekä edesmennyt Mikko von Deringer olivat sovittaneet. Jaksossa Elämäni kevät esitettiin kolmen lausujan yhteisvoimin kirjoittajan elämän esittelyjakso.

Kissalaulun esittivät Jenny ja Katariina Susi. 

Ennen toista jaksoa Rintsikoita, lauloivat ihastuttavat lapsilaulajat Katariina ja Jenny Susi esityksen upeimman kissa-laulun.

Runojaksossa astuivat mukaan lehmät ja kissat, joista edellisiä hoidin elämäntyönäni lapsesta alkaen. Kerttu Sistosella oli maalaisnaisen karjavaatteet päällä ja maitotonkka rekvisiittana näyttämöllä; itselläni oli farkkukankaiset vaatteet.

Kerttu Sistonen oli yksi meistä kolmesta lausujasta. Takana kuorot.


Kolmannen jakson aloitti Rakkauslaulu (säv. tuntematon, sovitus Mikko von Deeringer ja Teuvo Latvala). Sen esittivät kuorot. Jakson nimi oli Hämärän huilu. Markku Ylönen esitti aluksi joitakin poikani kuolemaa koskevia runoja...

Hämärän huilu soittaa hopeapajussa 
    kehtolaulua.
Nuku hienoilla hiekkalakanoilla.
Tuulen suhina pyhä.
Nimesi kivessä rakas, ikuinen.
Nuku lapseni. Äitisi valvoo.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Enkelit, pienet enkelilapset,
kantakaa rakkaani Tuonenvirran yli.
    Hyvät kiltit enkelit,
lohduttakaa lastani. Minne  hän meni
minä en voi häntä seurata.
    Kiltit pienet enkelit,
viekää lapseni kukkaniitylle
poimimaan ilonkukkia.
    Hänellä oli niitä
liian vähän elämässä.
Hyvät enkelit, varjelkaa minua
katkeruudelta ja itsesääliltä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lähetän sinulle tämän kirjeen,
lapseni, sinne 
    kaukaiseen maahan.
Lähtösi oli kuin pako Egyptiin
sinne suureen tuntemattomaan.
Olisin tahtonut että et
    lähtisi yksin, poikani.
Ehkä siellä olet nyt turvassa.
Mikään ei aja sinua takaa ja 
ahdista. Ei mennyt, ei tuleva,
ei näkyvä eikä näkymätön.
Siellä rauhan maassa,
    missä sinä olet,
on ikuinen armahdus ja toivo


- AILI NUPPONEN - 
Op. Markku Ylönen oli lausujana, ja lisäksi esitti tangon yllätysnumerona.


Noidutun valssin esittivät Teuvo Latvala ja mieslaulajat. Sävel ja sovitus oli Teuvo Latvalan. Neljännessä jaksossa oli Solmu Gordion. Runoissa puhuttiin kirjoittajan elämän ongelmista ja menetyksistä. 
Mieslaulajat esittivät useita lauluja. Selin dir. mus. Teuvo Latvala.

Myös Virvaliekki oli Teuvo Latvalan sävellys ja sovitus. Latvala esitti laulun yhdessä mieslaulajien kanssa. Markku Ylönen esitti yksintanssina tämän tangon.

Viides ja viimeinen jakso oli nimeltään Mitäs Meistä Luovuttajista. Jaksossa kuvailtiin karjasta luopumista ja sen raskautta.

Viimeinen runo oli Operetti nimeltä Rauhankyyhky, jonka esitin yhdessä Markku Ylösen kanssa. Runo on satiiria ja parodiaa elämästä. Rahamaailma määrää mitä meidän ihmisten on tehtävä.
Tanssinumero herätti hilpeyttä, mutta oli oikein hauska lisä!


Viimeinen Teuvo Latvalan ja mieslaulajien esitys oli Juhannuslaulu, joka päätti tilaisuuden. Tilaisuus kesti jälkiselvittelyineen noin 55 minuuttia. Lopuksi pidettiin joitakin puheita, jaettiin kukkia suuntaan ja toiseen. Kulttuurisihteeri Tolkki sanoi, että oli saatu puhtaasti tohmajärveläinen esitys, se oli 09.04.2000 klo 14.00 Tohmajärven lukion salissa. Toinen esitys oli Tikkalan koululla äitienpäivänä 14.05.2000 klo 14.00. Kunta tarjosi kahvit.

Onkohan tämän jälkeen Tikkalassa ollutkaan äitienpäiväjuhlia...



Kukkia sinne ja kukkia tänne. Matinean järjestäjä vie kukkia ohjaajalle ja kuoron johtajalle.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää maaliskuisen viikon jatkoa!
           Aili-mummo

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta



Aloitin hieman väärästä päästä Bo Carpelanin (1926-2011) tuotantoon tutustumisen. Viimeinen tältä arvostetulta kirjailijalta ilmestynyt kirja on lukemani Lehtiä syksyn arkistosta, suom. Caj Westerberg. 206 sivua; Otava 2011. ISBN 978-951-1-25201-6. Kirja on itse ostamani, samoin myös edellinen kirja, Bo Carpelanin Lapsuus, joka minulla oli ilo löytää Suuresta suomalisesta Kirjakerhosta.

Bo Carpelanin äidinkieli oli ruotsi, mutta hän oli saanut loistavan kääntäjän itselleen, Caj Westerbergin, joka kirjoittaa suomeksi. Muutoin hänkin on suomenruotsalainen kuten käännettävänsä Bo.

Kirjailijan ajatuksenjuoksu on myöhäisellä iälläkin kirkas. Bo Carpelan oli myöskin runoilija, kuten suomentaja Caj Westerberg.

     Älä sinä runoutta pilkaa! Runouteen nobelistitkin turvautuvat heti, kun he joutuvat selittämään jotakin monimutkaista. Runo sanoo vaikka mitä, sellaista, jota se ei osaa sanoa sen enempää kuin sinä. Sinä olet minua kaksi vuotta nuorempi, ajattele sitä. Kahdessa vuodessa ennätät sairastua, kuolla, nousta syysasterina kuolleista.
     Kielesi kukkii, Fabian sanoo, mutta mielesi on levoton kuin syksyn mieli. Luuletko sinä, että syksy on kypsyyden aikaa, joka kantaa syvällisten ajatusten hedelmää? Syksy on mädäntymisen aikaa, saven, hiipivän kylmyyden aikaa.---.

Bo sairasti vaikeaa sairautta, syöpää, joten noutaja saattoi odottaa nurkan takana. Ja odotti, ei lähtenyt pois.

Kolme päivää sitten kömmin jokseenkin vaivalloisesti vintille. Kattoparrut erottuivat hämärässä. Vuosisatojen tuoksu leijui ilmassa: puuaines, töpeheinä, kellastuneet aikakauslehtipinot, siivilöitynyt valo kuin pölyä ja hiekkaa, lännenpuoleinen päätyikkuna kulmasta särkynyt. Lattialankut leveät kuin vanhat metsät, vanha siniseksi maalattu arkku nurkassaan, vinttikomeron ovi raollaan: eikö sieltä kuulunutkin ääntä, huokailua, voihkimista, naurua, ammottavaa hiljaisuutta. Tartuin valkoiseen puuoveen, siellä ne olivat: kerrossänky, yöpöytä, pinnatuoli, räsymatto, siellä oli monen kuolleen ja ehkä yhä vielä elävän jättämä hiljaisuus, oli katoavaisuus ja tyhjä maljakko, ja oli lasten ääniä kuin varjoja, ja jonkin parfyymin heikko tuoksu - vai oliko se peräisin kukista, ruusuista? Siellä oli ei-kukaan ja ei-kenekään katse ja tuoksu.---.

Yksi luku sivulla 204.

     Me olemme se aine, josta unet on kudottu. Kun me heräämme uuteen päivään ja uni on ohi, heräämmekö silloin elävien vai kuolleiden seuraan? Onko selvää rajaa? Ihminen hengittää - ja äkkiä hiljaisuus. Mistä nousee se tuuli, joka puhaltaa kynttilät sammuksiin? Tapahtuu jotakin, ulkopuolellani, tai niin syvällä minussa, että juuri ja juuri tajuan kuulemisen, äänen, sen selittämättömän, että voi näkemättä nähdä ja kokematta kokea: tuntea.

Uskon, että teistä lukijoistani jokainen voi tuntea ja kokea tämän kirjan teeman omassa itsessään. Ainakin minä voin... Mutta silti toivon, että olisin ensin lukenut Lapsuus romaanin, siellä ovat ne tärkeimmät lapsuuden muistot!

Kiitos suurelle kirjailijalle ja hänen hienolle suomentajalleen. Nämä suomenruotsalaiset kulkevat aina kielemme kärjessä, kirjoittivatpa he millä kielellä tahansa!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää uuden viikon alkua!
                          Aili-mummo






perjantai 14. maaliskuuta 2014

Tomukulissien takana...




Me emme kuulleet mitä Luoja sanoi
tehdessään meille silmät
maantien tomusta.
Eikö taivaan hiekkalaatikossa
                       riittänyt tähtihiekkaa?
Ei meiltä kysytty
kun meitä tehtiin,
ei silloin eikä myöhemmin.
Vieläkään tomu ei ole meissä laskeutunut,
verhot eivät ole murtuneet
valon edestä.

Ja mitä osia näytellään
tomukulissien takana?
Millä sopimuksella 
aurinko luovutti ohjaajanroolinsa 
                      vähenevälle kuulle
jonka pimeä puoli kuiskaa sydämiimme
oudot hämmentävät vuorosanat?

Mutta näytelmän tuomitsee
aurinkoa suurempi valo.
Pyörivä näyttämömme putoaa sen eteen,
esirippu repeää.
Me näemme.


- EEVA TIKKA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Toivotan oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                   Aili-mummo

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Maiju Lassilaa ja Manasse Jäppistä

Anna Dorotea ja Manasse Jäppinen. Ramset Video Ky (1986).

Siitä on jo vuosikymmeniä kun kansalaisopiston Tikkalan näytelmäryhmä esitti ensimmäisen ja ehkä maineikkaimman esityksensä 1986 kirjailija Maiju Lassilan näytelmän Manasse Jäppinen. Lassilan alkuperäisteksti oli pienoisromaani, jonka oli dramatisoinut näytelmäksi Ryhmäteatteri. Tämäkin lyhyt näytelmä (n. 41 min.) kuuluu Lassilan suosittuihin kansanhuumoriteoksiin, joiden suosio on ollut valtaisa.

Tikkalan näytelmäryhmän ohjaajaksi tuli alusta alkaen opettaja Raili Närvänen, joka viihtyikin tehtävässä yli 10 vuoden ajan. Me kaikki muistamme hänet innostuneena ja hauskana ohjaajana, jolla riitti mielenkiintoa meitä oppilaitaan kohtaan. Näytelmää alettiin harjoitella syksyllä 1984, ja se esitetettiin keväällä 1985, mistä lähtien esityksiä oli useissa kunnissa ja yksi Joensuun kaupungissa, yhteensä yli 10 esityskertaa.
Jäppisen perhettä. Keskellä talon isäntä, Jussi Belsebuupi Jäppinen.

Esitimme 'Manassen' paikallisella murteella. Siksi Tohmajärven kunta suostui maksamaan videon tekokustannukset Ramset Video Ky:lle. Video jäi kunnan kirjastoon halukkaiden lainattavaksi ja opettajille avuksi oman kielen oppimiseen. Raili Närvänen sanoitti myös alku- ja loppulaulun sanat. Alkulaulun sävelenä oli Suutarin muorin kehtolaulu.

Nyt suatte kuulla tottuuven / tään Manassen lapsuuvesta /
ja sen, kuinka paljon poika tykkäs / lukemaan oppimisesta. /

On Manassen äit'muori tomera, / hän monta puustainta tietää. /
Saa poikansa tihutöitäkin / hän hyvin pitkälle sietää. /

Mut' sitä ei tiijjä, että miehensä Jussi / ei tunne etes aata, /
eihän kirkkoneuvoston jäsen tuota / toisille kertoa saata. /

Hän lukkarivainaan lasit sai, / niitä ylypeenä nenällään kantaa. /
Ei muuta hyötyä rilleistä oo, / mutta viisautta lissee ne antaa. /

Suutari Touhunen opetushommissa / tomerana hiärii - /
näin lissee mukulakatraallensa / leivänsärvintä kiärii. /

On Saunasen Hiku, Atte ja Mooses / Manassen kavereita. /
Lieneekö heistä kaikista tullu / yhtä oppineita. /

Kun ootte nähny näytelmän / se aatoksia ehkä antaa: /
että nytkin koulunpenkillä / moni Manassen nimmee kantaa.//

Sika kävi myös Manassea lohduttamassa, mutta kiljuntaan se päättyi.

Näytelmässä esiintyi myös sika, se lohdutti Manassea hänen pakomatkallaan. Saunasen Hiku sai päähänsä, että sikaa pitää vetää saparosta; ja senhän tietää miten siinä kävi! Kiljunta kuului niin, että metsä raikui! Onneksi saparo ei lähtenyt irti sian peräpäästä.
Oppimestari Touhunen ompelemassa omia housujaan.

Suutari Touhunen oli keksinyt itselleen, 12 lapsen isälle sopivan lisäleipäpuun. Hän opetti sivutöinään oman kylän lapsia lukemaan, ja aakkosistahan se tietysti alkoi. 'Oppimestari' kirjoitti myöhemmin myös kaksi näytelmää, jotka kummatkin esitimme 1990 luvulla. 
Tässäkin tehdään kahta työtä yhtä aikaa. Lopuksi piti turvautua remelin apuun...

Manasselle tuotti ylivoimaisia vaikeuksia iin sanominen ja yleensä aakkosten oppiminen. Pietar Isaskar, oppimestari, laski toiset pojat kotiin, ja alkoi opettaa Manassea remelin kanssa. Manasselle se ei sopinut, ja hän karkasi yöksi metsään...

Loppulaulu kaikui kaivon kannelta. Keskellä Manasse Jäppinen.

Henkilöt:

Manasse Jäppinen (Ulla Hartikainen)
Jussi Belsebuubi Jäppinen (Juhani Hartikainen)
Sika (Vieno Kuronen)
Manassen äiti, Anna Dorotea Jäppinen (Aili Nupponen)
Suutari Touhunen (Erkki Lehikoinen)
Atte (Leena Lankinen)
Saunasen Hiku ( ? Lihavainen)
Mooses (??)

Sitten yksi linkki, josta löydätte Keski-Karjalan yhdellä silmäyksellä.

Anteeksi, että muutaman lapsinäyttelijän nimi on minulta kadoksissa...
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää uuden viikon jatkoa!
                        Aili-mummo

perjantai 7. maaliskuuta 2014

♥ Elämää ja erotiikkaa ♥

Ruusu naisille Leo Karppasen tapaan...


Kun hän sanoo: maidon hinta nousee 17 penniä,
siitä tulee eroottisin lause
mitä ikinä on korvaani kuiskattu.

Kun hän sanoo: Made on ruokaisa, rasvainen kala
olen täynnä kiihkoa, sillä hänen suustaan voisi
         lentää lepakoita tai ampiaisia
ja minä olisin onnellinen, sillä sehän on
hän ja hänen suunsa.


- ARJA TIAINEN -

Tohmiksen naisia Budapestissä lokakuussa 2007.

Kaikki uteliaat kysymykseni
kilpistyivät hänen vaiteliaisuudestaan.
Miehinen ilmeettömyys 
suututti.
Lopulta kysyin: "Pidätkö sinä edes minusta?"
ja hän vastasi "juu",
käheäsi ja vaivalloisesti,
mutta heti.

Sehän oli oikea tunnustus,
minä ihan hämmennyin.


- EILA PENNANEN -

Mummon ruusuja pari vuotta sitten.


Oikein hyvää kansainvälistä Naistenpäivää, hyvät sisaret ja veljet..:)
Mitäpä nainen olisi ilman teitä miehiä, tuskin yhtään mitään!
Sillä naiseksi ja miehiksi me olemme luodut toinen toisiamme varten, emme itseämme.
Varsinkin me avioliitossa olevat naiset tunnustamme sen ilman sarvia ja hampaita.

Naisen osa voi olla rankka, mutta myös hyvä ja lempeä. Itse nähtävästi kuulun tuohon ensimmäiseen ryhmään. Pienviljelijän vaimoa ei ole ruusuilla hemmoteltu eikä muillakaan kukkasilla, ne ovat ylellisyyttä. Jos kukkia odottaa, niitä tuovat vieraat miehet, ei hän, joka on vihille viety.

Pienviljelijän vaimolle riittää, että hän on ensimmäisenä aamulla sängystä ylös, ja illalla eli yöllä käy viimeisenä levolle. Tekee kesällä 16-17 tuntia töitä yhteen putkeen viikon jokaisena arkipäivänä, sunnuntaisin riittää noin 12 tuntia. Hoitaa karjan, hoitaa miehen ja lapset sekä talossa käyvät vieraat. Naiselle riittää työnilo, kukapa osaisi enempää toivoakaan...

Nyt - onneksi tai onnettomuudeksi - nainen on sairas ja ikäloppu. Lopputulos kaikesta vaivannäöstä.

Mutta onneksi pienviljelijät ovat katoava luonnonvara. Jäljellä on enimmäkseen suurtiloja. Heillä on satoja hehtaareja työmaata, ja karjaakin useita satoja eläimiä. Lypsy käy robotilla, jos käy, taikka sitten emäntä tai isäntä itse lypsää koneella lehmät.

En väitä, että suurtilat ovat välttämättä helppoja hoitaa. Työtä on paljon, mutta se on koneilla tehtävää työtä. Tila on kuin pienimuotoinen teollisuuslaitos, joka ei pysähdy edes jouluna tai juhannuksena. Näin on ainakin lypsykarjatiloilla...

Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein antoisaa ja hyvää naistenpäivää ♥♥♥
                           Aili-mummo

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Maikki Harjanne: Mintun luontokirja

Taiteilija Maikki Harjanne on itse kuvittanut suositut teoksensa.

Vuosia sitten ostin lapsenlapsilleni taiteilija-kirjailija Maikki Harjanteen teoksen Mintun luontokirjan. Sen on kustantanut Otava, kolmas painos ilmestyi vuonna 2005. ISBN 951-1-15539-3. Ensimmäinen tämän kirjan painos on ilmestynyt 1998.

Tarina alkaa siitä, kun Minttu täyttää kuusi vuotta. Minttu saa lahjaksi kirjan, jossa on vain tyhjiä sivuja. Tarkoituksena on, että Minttu kertoo itse kuvin ja sanoin mitä hän näkee luonnossa. Minusta kirjan idea on upea paitsi kohderyhmälleen lapsille, myös kirjaa lukeville aikuisille.
Minttu ottaa vastaan perheen onnittelut...


Syntymäpäivä on elokuun 26. päivä, josta Minttu aloittaa luontopäiväkirjanpidon. Edellä olevan lisäksi Minttu kertoo, mitä oli sen päivän aikana nähnyt kuvin ja sanoin. Sitten Minttu pakkaa reppuun eväät ja kirjan, lähtee metsään etsimään intiaaneja. Äiti oli sanonut, että nyt oli 'intiaanikesä', Minttu ymmärsi asian kirjaimellisesti. Hän tarjoaa harakalle juomista, koska on niin kuuma päivä. Mutta intiaaneja ei vain näy missään. Minttu löysi metsästä meren sileäksi hioman puun kappaleen, palasen männynkaarnaa, kuusen kävyn sekä vaahteran siemenen.

Syyskuun tapahtumat on myös tarkkaan merkitty muistiin. Eräänä syyssunnuntaina isä menee sieneen Mintun kanssa. Isä kerää paljon herkku- ja muita tatteja opettaen Mintulle sienet ja niiden nimet.

Isä varoittaa Minttua myös hirvikärpäsistä, jotka saattavat tarttua kiinni ihmisen tukkaan.
Kotona Minttu tekee kotiläksynä oppimansa asiat, piirtää ja värittää ne sekä ihmettelee...

Marraskuussa oli jännää, kun maahan satoi ensilumen. Minttu laski kavereineen pulkalla mäkeä, tekivät lumiukkoja, syötti punatulkkuja, ja pyydysti kielelleen lumihiutaleita.
Esikoulun pihalta oli löytynyt rusakko, se vietiin eläinlääkärille. Jonkun ajan päästä lääkäri soitti Mintun kotiin, ja kertoi jänis voi jo hyvin, ja se laskettiin metsään.

Uutena Vuotena Mintulla, Santulla ja Villellä oli aikainen herätys. Ellei herää aikaisin uuden vuoden aamuna, ei koko vuotena ole virkeä. Tämä on vanha uskomus, jonka jokainen lapsikin jo tietää.

Tulee helmikuu ja laskiainen. Silloin kaikki lapset menevät ulos mäkeen, ja huutavat 'pitkiä pellavia, hienoja hamppuja'. Lapset laskevat mäkeä jätesäkeillä, koska se on heistä hauskaa!

Palmusunnuntaina käyvät lapset virpomassa mummolassa. Palkaksi mummo antaa kaikille pääsiäismunat ja lisäksi lintupöntön. Siitä vasta Minttu ihastui!

Tuli toukokuu ja äitienpäivä. Minttu vei äidille keräämiään valkovuokkoja. Kahvikin tuotaisiin vuoteeseen, kunhan isä sen keittäisi. Pientä epäonnea oli ollut leivonnassa, Minttu tunnusti:)
Näin hauskasti kertoo tarinat taiteilija Maikki Harjanne!

Kesä oli vihdoinkin tullut, jo sitä oli odotettukin kiihkeästi. Tällä kuvasivulla asiat kerrotaan hauskasti ja todenmukaisesti. Kesäkuussa kukkivat myös voikukat, joista lapset punovat voikukkaseppeitä perheen kanssa.  Kuumalla on tullut jano, jolloin lapset kilpailevat mehun juomisesta.

Sitten jo ollaankin heinäkuussa, jolloin useimmat perheet ovat lomalla. Minttu ahkeroitsee luontopäiväkirjansa kanssa, se alkaa olla jo täynnä tarinoita ja kuvia. Minttu muistaa, että ihan pian hänellä on jo synttärit, jolloin hän täyttää seitsemän vuotta. Koulutie alkaa ihan oikeasti, ja Minttu saa lahjaksi polkupyörän...

Tämän ohella hankin lapsille myös Mintun lääkärikirjan, joka kului lasten käsissä. 

Kirjailija Maikki Harjanne on onnistunut työssään sataprosenttisesti. En voi muuta kuin onnitella Minttu-kirjojen tekijää. Kuvitus on kirjassa myös paljon puhuva, josta lämmin kiitos kirjailijalle!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista maaliskuuta!
                                Aili-mummo

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ajatukset palaavat



Rantapaju kätkee sydämeensä
virsikanteleen.
Kaukaa kuulen että joku soittaa sillä
Ja aallot hänen kasvoillaan
            nousevat ja laskevat
sormista varisee hiekka

hän se on!
Pajutiheikön tiedostoissa
on tallessa minun muistini
kuin munankuori
josta elämä lensi jo


- EEVA TIKKA -




Illan valossa
peltoaukean yllä
kuun läpi näkyy taivas.

Kevätillan hauras kuu,
sylilapsen ohimossa taivaan kuulto.
Vain aikansa elämä pysyy koossa
ja ihmisen matka on
         ikuisuudella jaollinen.
Tähän minä tyydyn.


- EEVA TIKKA -
 

Kuva Pitkälammilta.
Sanantuoja
istuu puutarhan penkillä vaiteliaana.
Matkalla tieto on tyhjentynyt
sanat supistuneet olemattomiin
eikä uusia anneta tilalle.
Hänen kädessään on tarjotin
täynnä hiljaisuutta

hiljaisuus on järven hopeaa
huurteisen kaislan hopeaa
vanhan kauan sitten kadonneen
kielen hopeaa.

Mene rauhaan, sanantuoja


- EEVA TIKKA -

++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Sanantuojalla on vihreät varpaat
hän hymyilee salaa suuren saniaisen takana.
Hänen hallussaan on minun lapsuuteni,
minun paras vuodenaikani.
Hänen hyppynarunsa
ulottuu pilviin
hän rakentaa naurusta
nopeat tikapuut.
En minä ilman häntä muista miten kasvoin
en muista iloani
ilman häntä, vihreävarpaista.
Miten minusta tuli tämä
jonka kasvoja peilissä en ymmärrä?
Kuu laskee niiden takana,
aamuyön kuu.


- EEVA TIKKA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää maaliskuun alkua ja viikonloppua!
                          Aili-mummo