Google+ Followers

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät



Ostin alennusmyynnistä joulukussa 2013 Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanin  Harjukaupungin salakäytävät. 376 sivua, sidottu. Ateena Kustannus Oy. Jyväskylä. ISBN 978-951-796-645-0.

Romaani jäi sen ilmestyttyä mieleeni, sillä se nostatti runsaasti ihastuneita blogisauhuja ilmestyttyään 2010. Sen ehkä ainoa 'vika' oli se, että 'juonen' arvasin viimeistään puolivälissä. Romaanin tyylilajia voi luonnetia maagiseksi realismiksi.

Kirjan henkilöt ovat viisikko - Enid Blytonin lasten romaanien mukaan. Itse sain aikanaan 1950-luvulla lahjaksi Seikkailu-sarjan aloitusromaanin Seikkailujen saari, jonka luin innostuneena. Myöhemmin Viisikot valloittivat lastenromaanien suosikkipaikan. Kirjailija Blyton julkaisi samoista perusasetelmista pienellä muokkauksilla uusia sarjoja, jotka myivät hyvin itseään.

Yksi Viisikosta oli kirjankustantaja Olli Suominen, sateenvarjomies. Hän unohteli niitä pitkin Jyväskylää. Hääpäivälahjaksi Olli saa vaimoltaan Ainolta Kerttu Karan teoksen Elokuvallisen elämänoppaan. Kirjailija oli painattanut omistuskirjoituksen: "Elämäni rakkaudelle päärynämenkkoiselta tytöltä". Vaimo oli taas käsinkirjoittanut: "Ollille hääpäivänä Ainolta".

WSOY oli kustantanut Kerttu Karan Elokuvallisen elämänoppaan, jolla uskottiin olevan hyvä menekki. Kuten olikin; jo kahdessatoista eri maassa oli sovittu kustannussopimukset, joten Kerttu Karasta oli tulossa hyvin nimekäs kirjailija. Ensimmäisenksi kirja oli julkaistu Ranskassa, missä se oli saanut hyvän menestyksen. Valitettavasti Kerttu Kara ei ollut Kustannus Oy Kirjatornin kirjailija; myöhemmin kyllä olisi...

Facebookissa julkaistaan Viisikon ja Kerttu Karan viestejä toisilleen. Ne tulevat tutuiksi Harjukaupungin salakäytävien lukijoille. Tästä alkoi Olli Suomisen ja Kerttu Karan viestittely FB: ssa. Olli päättää osallistua Frankfurtin kirjamessuihin, näin saisi Kirjatorni lisää näkyvyyttä. Mutta kustantajia olisi siellä lähes 'lukematon' määrä, noin seitsemäntuhatta!! 

Olli ja Kerttu ideoivat yhdessä maagisia kaupunkioppaita. Ensimmäinen sarjassa olisi Jyväskylä, ja sen kustantaisi Kirjatorni. Jyväskylä olisi ehdottomasti hieno kohde. Siihen liittyi niin paljon muistoja ja jännitystä, joita ei voinut koskaan unohtaa...

Jostain kauempaa kuuluu hyräilyä. Naisen ääni. Kaunis, sulokas suorastaan. Vähitellen hyräily kehkeytyy lauluksi. Olli tietää, että hänen on lähdettävä niin kauan kuin hän vielä voi lähteä.
     Ja hän lähteekin.
     Ihan kohta.
     Ensin hän kuitenkin haluaa kuunnella laulua vielä vähän aikaa. Hän ei erota siinä sanoja, mutta hän ymmärtää, että laulu puhuttelee sielua ja pyytää jäämään vielä vähäksi aikaa, lopullisesti, ja unohtamaan kaiken muun. Laulajia on nyt useita. Laulu elää ja muuttuu koko ajan ja vie Ollin huomion niin, ettei hän kiinnitä huomiota nopeisiin, rapsahteleviin askeliin, jotka lähestyvät parfyymisumun seasta.
     Kun tulee hiljaista, Olli tajuaa vaaran viimein ja yrittää lähteä.
     Kosmetiikkaosaston myyjättäret ovat kuitenkin jo paikalla. He katsovat Ollia, hymyilevät palveluhenkisesti ja kuiskaavat: - Hei, mitä saisi olla?
     Olli yrittää hymyillä. 
     Olisi helppo ihastua hyväntuoksuisten ja ehostettettujen naisten kasvoihin, hiuksiin ja rintoihin ja jättäytyä heidän palveltavakseen, ensin vain vähäksi aikaa, sitten lopullisesti. Ongelmana on vain se, että he näyttävät olevan puoliksi lintuja.
     Tyylikkäiden hameiden alta työntyvät esiin teräväkyntiset linnunjalat, ja vaikka myyjättäret yrittävät vielä piilotella todellista olemustaan, Olli näkee myös suppuun suljetut siivet ja niiden viiltävät kynnet.---.

Kävi niin, että Maaginen Jyväskylän kaupunkiopas pelasti Kirjatornin talouden.

Myös unet nousevat merkittävään osaan Harjukaupungin salakäytävissä. Niillä ja vanhoilla lapsuusmuistoilla on paljon kerrottavaa Ollille. 

Kirjan alkupuolella kerrotaan paljon Tourulan Viisikon historiaa, joissa Olli on ollut mukana muiden kanssa. Viisikon seikkailukertomukset on aikanaan julkaistu paikallisessa sanomalehdessä, kaikkia niitä tapahtumia ei edes muista. Viisikkoon kuuluivat Olli, Karri, Riku ja Anne Leon lisäksi. Lapset olivat 10-12 vuotiaita. 

Järkyttävänä muistona Ollille ja kavereille jäi Karrin katoaminen kaupungin salakäytäviin. Häntä ei koskaan löydetty vaikka kuinka olisi etsitty. Viisikon ja Karrin historia selviää romaanin lähes neljälläsadalla sivulla hyvin jännittävällä ja erikoisella tavalla. Suurta roolia tarinassa näyttelee päärynämekkoinen tyttö, mutta se tarina jää minulta nyt kertomatta.

Suosittelen lämpimästi Harjukaupungin salakäytäviä kaikille teille, jotka ette vielä ole sitä lukeneet. Uskon että olette lukemaanne hyvin tyytyväisiä kuten minäkin olen..:))
Ehdottomasti hieno romaani, joka kiehtoo mielikuvituksellisilla tarinoillaan ja ratkaisuillaan!
Onnitteluni kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläiselle, joka tekee romaanillaan kotikaupunkiaan kuuluisaksi. Painakaa kirjailija nimi mieleenne, kun etsitte luettavaa. Syksyllä 2013 ilmestyi Jääskeläiseltä uusi romaani, Sielut kulkevat sateessa. Se on minulta vielä lukematta.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein antoisaa ja kaunista kevättä!
Antakaa auringon paistaa sieluihinne:))
                 Aili-mummo


torstai 24. huhtikuuta 2014

Heli Laaksonen visertää

Peippo vei ilmestyi v. 2011.

KAKSSUUNTANEN KUMMISETÄ


Tunnen vaa yhren karhu
ja seeki o maanisdepressiivine.
Lainasin kirjoi kakssuuntasist et ymmärtäissin
mink tähre see
valvo
vehko talvipesässäs
nii et Hallihamppa ova heti jäljil jäkättämäs
käy syämäs lunt janohos
sit pissatta taas
soittele Kansanratiol ja 
ja sammalvuateitte iltavirkuil oravil
häppe puheitas seuraavan päivän.
Huhtikuus o rauha miäles
ja unikin tulis ilman kärpässiänt 
mut aurink karju koivuoksal
ja peippo korkial
koko suvi mene ko susi sukas
makka kita auk kyljeläs mättäl ja orotta et jänö kompastu
ei jaks kiältäytty ko joka metänpuu kysy kummiks mukulalles
onne
Ritva, Virpi, Varpu, Urpu, Visa, Syränkäpy
onne
toivotta karhu aa) ja karhu pee).


Ostin heti tämän Heli Laaksosen runoteoksen ilmestyttyä vuonna 2011 Suomalaisesta Kirjakaupasta. Ennestään minulla oli jo Sulavoi. Kahta ensimmäistä runokirjaa en ehtinyt ostaa, vaikka niistäkin on otettu hurjia painoksia.

Sanotaan, että Heli sai sytykkeen murrerunoihin virolaisilta runoilijoilta. Helin jälkeen erinäisiä murrerunokokoelmia on Suomessakin ilmestynyt kymmenittäin, luulisin. Itsekin olen sellaisen tekemiseen syyllistynyt.

Tuo Turun ja Vakka-Suomen murre ei liene niitä kaikkein helpoimpia kirjoittaa meillä pitkäsanaisille itäsuomalaisille, mutta ymmärrän tekstin ja sen ajatukset kyllä ihan sujuvasti.

Helillä on kyky ja taito sanoa ikävätkin asiat hauskasti ja myönteisesti. Hän käsittelee runoissaan monenmoisia aiheita. Hänen sanoissaan muuttuvat kaikki pahatkin jutut iloisiksi pulputuksiksi, joille voimme naurahtaa ymmärtävästi ja ihmetellen.

Kirjan ja kirjailijan mainos.

KYL MÄÄ SUNT TUNNEN

Ketä sun on käskeny
kisko kettupuvun päälles
ko olet nii sulone sisält?

Vetoketjus o seljäs jumis
etkä anna mun autta.
Leikkan sala reijän kylkke
ja kopeloitteen käpäläl hiuka.

Mää tiäsin!

Siäl o silusilkkine siasaparo
ja ystävälline märkä kärsä.

Ei mikkä laki kiällä
petoeläint esittämäst
mut sit ei auta surra
kui ei kukka uskal
ilma susiturkki puhutel.

Ja ihme, jos ei tästä runosta seuraa raikuva nauru, kun sen heti luettuaan luulee ymmärtävänsä...

Hauskuus on toisaalta rasitus. Kun on opittu että kaikki runot on enemmän tai vähemmän hauskoja, sitä odotetaan. Kaikki ei tietenkään voi olla yhtä hauskoja satuja, enemmistö on kuitenkin niitä 'hauskahkoja' runoja. Vaan sudet ja karhut ovat tämän Peippo vei kokoelman päähenkilöitä.


TERVESSI PEIPPOMETÄST

Simossimimmossi
olen ain tahtonu
ei oikkiast ol
ainaki luavuti kaua sit
lakkasin orottamast
et Kerttu kiikuttais Hannun eväskoris oven taa
huikkais Tervessi peippometäst!

Ja nyy ko simmonemimmone
o laittan autos parkki mun puu al
taittan mul piparkakkutalost
räystäreuna syätäväks

en uskallakka otta vasta

kiljun
Väärä numero!
ja ko seekä ei aut ni
Susi! Susi! Mummo! Hilkka!

Ei simmone mittän peljästy
mimmone teke mul pesukarhunpalvelukse
viä pyykit pois sattest
liima postlaatikko nimiklapu
misä luke Sennimi Munnimi ja Linnunnimi
sihe mul ei ol pilkkuaka lisättävä


Kaikki runot Heli Laaksosen kokoelmasta Peppo vei. Otava, Keuruu (2011). ISBN 978-951-1-25006-7.

Oikein hauskoja hetkiä Heli Laaksosen runojen parissa! Heli on myös loistava esiintyjä, häneltä on tehty useampia kirjallisia levyjä.

Oikein kaunista huhtikuun viikkoa teille kaikille!
                      Aili-mummo  

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kevättä rinnassa 2.

Mummon ja ukin savusauna.


Sanantuojalla on vihreät varpaat
hän hymyilee suuren saniaisen takana.
Hänen hallussaan on minun lapsuuteni,
minun paras vuodenaikani.
Hänen hyppynarunsa
ulottuu pilviin
hän rakentaa naurusta
nopeat tikapuut.
En minä ilman häntä muista miten kasvoin
en muista iloani
ilman häntä, vihreävarpaista.
Miten minusta tuli tämä
jonka kasvoja peilissä en ymmärrä?
Kuu laskee niiden takana,
aamuyön kuu.


-EEVA TIKKA -

Eräänä pääsiäisenä...


Pääsiäinen on nyt takana päin, se sujui lähisuvun kesken. Lapsoset kävivät meitä ilahduttamassa kaksi kertaa. Niin vinhasti se aika vierii ettei oikein jaksa perästä kulkea.

Pian alkaa piha olla se tärkein asia, joka pitää jaksaa tehdä. Vielä ei koivuissa ole hiirenkorvia, laitoin tähän postaukseen vanhoja kuvia. Sellainen laiskuri minä olen!

Korvat kasvaa puihin...

Olen tänään soitellut ainakin kymmenen kertaa hammaslääkärin ajanvaraukseen, mutta ketään ei tunnu olevan paikalla. Lähti näet yhdestä etuhampaasta paikka, onneksi sieltä sisäpuolelta. Muutoinkin on kunnalliseen hammaslääkäriin pitkät jonotusajat, saattaa olla useita kuukausia ellei onnistu saamaan peruutusaikaa. Niin onnellisesti minulle kävi viime kerralla muutama kuukausi sitten.

Viime aikoina säät ovat olleet yleensä aurinkoiset, eilen oli mittarissa yli +14 astetta. Etelä-Suomessa jo parikymmentä astetta, eli lähes kesän lämpötila. En jaksa uskoa, että nyt tulisi jo kesä, yleensä takatalvi yllättää aina liian lämpimän jälkeen.

Olen viime aikoina kierrellyt kyliä Yhteisvastuun merkeissä. Kierto jäi näin keräysajan loppuun erinäisistä syistä, mutta jäätiköillä ei enää tarvitse liukastella. 

Olen saanut ilokseni lisää lukijoita: tervetuloa Suvi ja Ronja Ryövärintytär!

♥ Toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein hyvää huhtikuista viikkoa. ♥
                          Terveisin Aili-mummo

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantaina

Tohmajärven kirkon alttaritaulu, maalannut Mikael Toppelius.

PYHÄT RISTIT


Iäksi nukkunut nuoruus multien alla,
kallis, kaivattu elämä kätkössä maan:
ei ole poissa meiltä se, kuollut kuolemalla,
ajasta aikaan se täällä tunnetaan,

kaikkia eloonjääneitä väkevämmin
elävät taistelun miehet, kätketyt hautoihin.
Sukupolvesta toiseen tulvii heidän henkensä lämmin
kertoen rakkaudesta ja uhrista kauneimmin.

Niin kuin kerran Hän, joka kärsi ristinpuulla,
myöskin he ovat kaiken antaneet,
että me saisimme kertoa elävän kansan suulla:
suurimmin voittivat itsensä voittaneet.

Kuolivat meiltä he, että me eläisimme,
että näin meissäkin alttius säilyä vois,
että me ajasta aikaan käskyä seuraisimme:
isänmaan tähden uhrimme annamme pois.

Vuossatain halki lempeä humina puiden
soikoon yllä pyhien hautojen,
kirkkaus talven, kirkkaus kukinnan kuiden
olkoon valkeiden ristien äärillä ikuinen,

ainaisesti olkoon kukkiva hauta meillä
syvässä kätkössä toivovan sydämen,
risteistä säihkyvä valo olkoon elämän teillä
johdattajamme lävitse aikojen!


- ARVI KIVIMAA -
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää Pitkäperjantaita ja Pääsiäisen suurta juhlaa!
                              Aili-mummo

maanantai 14. huhtikuuta 2014

♥ Hyvää pääsiäisviikkoa ♥

Espanjan aurinkorannikolla Mijaksen kylä...
KAUKOKAIPUU

Katselen kujia pitkin,
pitkin ilmojen pihoja,
kaarta aavan avaruuden,
auringon astin-aloja.
Oisi mieli mennäkseni
liitämähän, lentämähän
ohitse Otava-tähden,
yli taivahan yhdeksän
outoutta oppimahan, 
viljelemään viisautta
Kaikkeuden kartanoissa
luona julkisen Jumalan
tiellä pilvien-pitäjän
mukaan taivaan aikataulun,
eessä ihmisen ikuisen -.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

ONNETAR

Onpa tuo onnetar korea,
ilon tuoja ihmeellinen,
julkisin jumalattarista,
samalla salaperäisin:
- kulkee teitä kummaisia,
saapuu oudoille oville,
tuntemattoman tuville,
karttaa kultaa, kunniaakin;
tekee kurjasta kuninkaan,
aaverikkaan alhaisesta,
alhoon tuo auringon hohteen,
valon pilkkeen pimeähän,
jossa vasta varttoo onni,
valkeus varjojen maassa.


- L. ONERVA -

Gibralttarilainen apinaäiti poikineen.


Virpomasunnuntai meni tavanomaiseen tapaan, lapsenlapset kävivät ukkia ja mummoa virpomassa. Lorutkin oli kuulemma itse tehtyjä, josta kiitos Pippurille!! Uusi runoilijasukupolvi on siis kasvamassa kovaa vauhtia. Vanhin lapsi on jo mummon pituinen, kasvaa vielä ainakin viisitoista senttiä lisää. Miten nopeasti aika on kulunut näin jälkikäteen katsoen, kymmenet vuodet vilahtavat kuin vesi tunturipurossa.

L. Onerva eli Hilja Onerva Lehtinen (1882-1972) lainasi minulle runojaan teoksesta Pilvet ja aurinko, sen toimitti Hannu Mäkelä kirjailijan jäämistöstä. Sitä säilytetään SKS:N arkistossa.

Nämä runot ovat kirjoitettu L. Onervan sairaala-ajoilta, johon aviomies, säveltäjä Leevi Madetoja, hänet pakotti. Aviomies pääsi itse alkoholistiparantolaan, mutta rouva pakotettiin mielisairaalaan, jossa hän sai olla miehensä kuolemaan asti.

L. Onerva tunnetaan siitä, että hän oli pitkäaikaisena muusana kirjailija Eino Leinolle (1878-1926), mutta Leinon kuolema lopetti tietenkin tuon suhteen. Onervan runoista, jotka on kirjoitettu 1953-63, Hannu Mäkelä on toimittanut teoksen Pilvet ja aurinko. Otava, Keuruu (2005).

Joissakin kalevala-mittaisissa runoissa L. Onerva ja Eino Leino ovat hämmästyttävän lähellä toisiaan eli toisen kirjoittajan runoa voisi luulla toisen kirjoittamaksi. Eino Leinollahan oli erehtymätöän rytmitaju trokeessa, mitä mielestäni L. Onerva ei täysin hallinnut. Parhaiten sen huomaa Onnetar-runosta, joka ontuu. Runossa on saatava painotukset oikeille paikoilleen, samoin tavut ja alkusoinnut. Olen jotenkin oppinut nuo asiat hallisemaan vaistonvaraisesti, vaikka oikeat säännöt voi löytää netistä.

Pääsiäisaiheisia kirjoituksia löytyy menneiltä vuosilta tästä ja tästä.

♥ Oikein hyvää pääsiäisviikkoa teille kaikille toivottaa Aili-mummo! ♥



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Yksinkertaisia iloja...



KEVÄT, SUN SYYS

Yhä vaikeammaksi on tullut kuvata yksinkertainen ilo.
Liian varhaista sanoa nähneensä
silmissään sen hahmon
liian myöhäistä perääntyä.
Pyrstötähdet ohittavat etäältä maan
ultraäänikuvissa liikkuu
uusi mantere,
vahvat liitokset natisevat pehmeinä
jospa pienemmät koputukset 
ovat vain kaikuja
ja muurahaisten tie
onkin kohtalo, erehdys,
liian varhaista herätä, liian myöhäistä nukahtaa
ja ensikatsomalla ilo, elävästä puusta repäisty
käpertyy sateiseen nuotioon, katoaa kuin sylki jokee
ja nuotion pohja on pumpulin hiiltä, polku
nousee mäelle, sataa lunta, kalenterit pyörivät
ja kiellot ja käskyt
puristavat unohtavan vanteen.
Siksi me hankimme lapsia
saamme niissä kaiken takaisin, annamme
oman yksinkertaisen ilomme, ihmettelyn
mittaamme niille ensimmäiset kengät
hoemme sormille nimet
voi miten surullista, voi miten iloisia me olemme
kun ne ottavat meiltä tämän lohkareen
ja leikkivät vierittävänsä.
Katsokaa lapset, yksinkertainen ilo
isä piirtää sen teille
voipaperin läpi.
Noin, tämä tässä on aamu
ja tuo on aurinko joka nousee
noin, nyt se on korkealla
ja tämä on puu, se on hiukan kumarassa kun tuulee
se pudottaa lehtensä, tulee syksy
ja lumesta tehdään linna, te saatte olla prinsessoja hetken
sitten on tultava kotiin, kotona on lämmin
tuossa on äiti ja tämä iso on isä
joka piirtää metsänreunaan talon, se on koulu 
sinne joudutte vasta pitkän ajan päästä, ei hätää
ehditte vielä keräämään kukkia
ja kuuntelemaan lentokoneen ääntä taivaalla
nämä on apiloita, niissä on neljä lehteä ja niitä voi syödä.
Sitten kun on syöty maha täyteen apiloita
mennään nukkumaan ja taas on aamu.


- KARI LEVOLA -

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua ja Palmusunnuntaita! ♥ ♥
                            Aili-mummo

torstai 10. huhtikuuta 2014

Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi



Luin itse ostamani pokkarin, Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi -romaanin. Lisäotsikkona komediallinen kuvaelma vuosituhannen lopulta. 399 sivua; Otava, Keuruu 2012. Alkuperäisromaani julkaistu 2003. ISBN 978-951-1-26675-4. Kirja on ollut menestysteos, sillä se on nidotun laitoksen yhdestoista painos.

Virpi Hämeen-Anttila on oikea tarmonpesä. Hän on kirjailija, kääntäjä, kuvittaja, tutkija, joka opettaa Helsingin yliopistossa sanskritia, Intian kirjallisuutta ja historiaa ym ym. Puoliso on tutkija-kirjailija Jaakko Hämeen-Anttila.

Olen lukenut Hämeen-Anttilan romaaneja pari-kolme kappaletta, ja mieltynyt niihin. Nämä romaanit eivät ole dekkareita, mistä olen hyvilläni. Suden vuoden tapahtumapaikka on Suomi ja Helsinki.

On avioliitto, joka hajoaa, ja siinä yksi murkkuikäinen tyttö, Lotta. Vaimo villeimmässä iässään. Jatkan romaanin juonen avaamista, ja varoitan teitä juonipaljastuksista!

     - Miksi sen täytyy tupakoida vuoteessa. Rakastelun jälkeen. Niin kammottavan arkipäiväistä. Rakastelun. Typerä sana tähän tilanteeseen, typerä sana kaikkiin tilanteisiin. Naimisen jälkeen. Ei sekään sovi. Ei tapetteihin, ei Villeen, ei edes häneen itseensä.
      Hän ei kerro mitään. Kaksi viikkoa sitten olisi ollut oikea hetki. Nyt ei ole oikea hetki yhtään mihinkään. Ei hän tukea eikä lohdutusta kaipaa, hän tahtoisi vain puhua, eikä hän voi puhua, joten hän kaipaa tukea ja lohdutusta. Ja mitä tuo ymmärtää?
     Vaihtaisi partavettä.
     Aikuinen ihminen.
     Hän kohentaa vasenta rintaansa ja muistaa että näki lapsena lakanan rypyissä vuorijonoja ja vuonoja. - Mä vain mietin miten mä suhtautuisin jos Mikko tekisi mulle saman.
     - Oletko varma ettei se ole jo tehnyt?
     - Ei se ole.
     - Hiljaisissa vesissä ne isot kalat.
     - Tai kuolleet kalat.
     Käsi vetäytyy pois, Ville kierähtää selälleen ja imee savuketta, kasvoillaan Robert Michum Philip Marlowena-ilme. - Mä en tahtoisi sitä miestä aina kolmanneksi meidän vuoteeseen.---.

Toisena henkilönä edellisessä on rouva Mikaela Groman, mies on Mikko Groman, yliopiston opettaja. Rouva on liikealalla ja tienaa paremmin kuin miehensä, asuntokin on hänen nimissään. Mies on melko avuton käytännön asioissa, siksi vaimo saa hääriä ja mällätä mielensä mukaan. Ja tuo Ville on Mikon oppilas yliopistossa.

Sari Karaslahti on kaunis nuori nainen, Mikon oppilas hänkin; menestynyt hyvin opinnoissaan, ja joka kiinnostaa myös opettajaansa. Sarin murhe on epilepsia, jota hän sairastanut lapsesta lähtien. Epilepsia on Sarin susi, jota hän pelkää. Kirjat ja kirjoittaminen on Sarin pääasiallinen kiinnostuksen kohde, opiskelijapoikiin hän ei tunne vetoa.

Mikko joutuu lähtemään viidentoista avioliittovuoden jälkeen kadulle. Aluksi hän pääsee asumaan ystävinsä nurkkiin, mutta pitkän päälle, hänellä ei ole enää kattoa päänsä päällä.

Runoilija Ville ei jaksa kiinnostaa Mikaela Gromania, hän vaihtaa toiseen, rikkaaseen Leiffiin, ja Mikaela tuntee hänet jo ylioppilasajoilta.

Mikolla on hyvin pienet tulot, alle tuhat euroa kuussa, ja sillä pitäisi asua ja elää. Vapailta markkinoilta ei niin halpaa asuntoa Helsingistä löydy. Lisäksi yhdeltä kuukaudelta häneltä jää palkka saamatta. Yliopiston moka. Hän opettaa myös aikuisopistossa, mutta siltikään niillä rahoilla ei elä.

Mikolla on tiedossa nyt halvempihintainen asunto, jonka voisi saada, jos laittaisi kaikki rahat likoon. Mikko nostaa pankkiautomaatilta kaikki rahansa, ja laittaa ne takkinsa taskuun. Hän menee metroasemalle matkustaakseen asunnon näyttöön. Mutta sitten M. huomaa maassa makaavan miehen, jolla on sydänkipuja, ja hän päättää pelastaa miehen. Hän laittaa takkinsa miehen pään alle, ja alkaa elvytyksen. Pian ambulanssi saapuukin, ja mies pääsee sairaalaan. Siinä hötäkässä takki hävisi jonnekin, ja rahat myöskin. Joten Mikko on edelleen ilman asuntoa, ja keppikerjäläisenä. Hän asuu halvassa hotellissa, ja Mikko käy syömässä Pelastusarmeijassa, kun rahaa ei ole. Tapaa myös tyttärensä Lotan, joka kertoo isälle murheensa ja ilonsa. Mikko tutustuu lähemmin myös Sari Karaslahteen, hänen parhaaseen opiskelijaansa. Eräässä illanvietossa he tanssivat myös yhdessä, ja Mikko pyytää Saria mukaansa jatkoille. Ja ihme ja kumma: Sari suostuu! Myös miehen asuntoasiat selviävät ihmeellisesti, sillä Sarin tädillä on melko suuri tyhjä osake, joka on luvattu Sarille. Opiskelija Sari Karaslahti ja opettaja Mikko Groman muuttavat asumaan samaan osoitteeseen. Mikon osuus vuokrasta on viisisataa euroa, enemmän kuin puoli-ilmainen.

    Muuttomies juo kahvia keittiössä sillä välin kun hän pakkaa kirjojaan. Mikaela painaa keittiön oven melkein kiinni ja tulee katsomaan.
     - Se on joku nainen jonka luokse muutat, eikö vaan?
     Hän vilkaisee ylös, rypistää hiukan otsaansaja poimii Apollinairen kootut ja Giden päiväkirjat lattialta laatikon päällimmäisiksi.
     - Älä yritä väittää muuta, Mikaela sanoo. Sen ääni on kylmä ja paksu. - Sun rahoillasi Töölöstä, kyllä kai. Ja sä lemuat parfyymille. Se sinun toppatakkisi haisee.
    Hän sormeilee rikkinäistä nidettä. - Kadullako minun pitäisi sinun mielestäsi asua?
    Mikaela ei sano mitään.
    - Missä vaiheessa tämä on rikki mennyt? hän sanoo.
    - Täytyy liimata.
    - Muusta rikki menneestä sä et pahemmin välitä.
    - Haluatko sä sitten jotain ehjäksi? Kun ollaan päästy tähän?
    - En, en totisesti. Liian suuri työ eikä yhtikäs vaivan väärti.
    - Niin minä arvelinkin.---.
    - Mikäs se niin naurattaa, sanoo Mikaela. - Onko se parempi sängyssä kuin minä?
Se taitaa olla sittenkin nuori. Joku sun opiskelija vai? Fy fan, panet omia opiskelijoitasi. 
    - Miksi sinä vihaat mua niin paljon?
    - Enhän mä sua vihaa. Vähän liian suuri tunne sua varten.
    - Väistätkö niin kannan nämä eteiseen, hän sanoo. 

Romaani on vasta puolessa välissä; suhteet katkeavat ja toiset etenevät. Harvat pysyvät paikoillaan. Tämä on Virpi Hämeen-Anttilan ensimmäinen romaani, josta on tehty myös samanniminen elokuva vuonna 2007. Elokuvaa en muista nähneeni, mutta jos onnistaa, niin varmaan joskus me saatamme sen myös nähdä teeveestä.

Minä ainakin pidän kovasti tästä kirjasta, ja uskallan kehoittaa teitä lukijoitani lukemaan sen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tervetuloa Ronja Ryövärintytär lukijakseni!

Oikein hyvää ja kaunista tätä viikkoa teille kaikille!
                       Aili-mummo





tiistai 8. huhtikuuta 2014

♥ Kuusivuotisarvonnan tulos 8.4.2014 ♥

Mummon ja muusat arvonta 8.4.2014!


Lämmin kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! 

Voittajaksi nousi Kaijan lipuke:)

Olisitko niin hyvä, Kaija, että lähettäisit sähköpostilla minulle osoitetietosi! S-postiosoitteeni löytyy blogini Aili-mummon arkea oikeasta sivupalkista. Osoite löytyy valokuvani alta. Toivon, että saan voittajan tiedot pian, jotta voin lähettää kirjan nopeasti. Ellei osoitetta säällisessä ajassa (tällä viikolla) tule, kirja arvotaan uudelleen jäljelle jääneiden osanottajien kesken.
Onnettarena toimi aviomies Mauri ja valvojana pieni pääsiäisnoita:)

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa huhtikuuta! Päivät ovat pitkiä ja valoisia, pian jo yötkin.

Minä en äiteliä puheita suvaitse.
Rakkaus on tekemistä.
Rakkaus on sitä, että pitää sanansa
ja tulee ajallaan syömään.


- ARJA TIAINEN -

Lämpimin terveisin Aili-mummo!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kevättä rinnassa!

Akseli Gallen-Kallela: Keväinen maisema.

Vuodenajat voi nimetä uudelleen.
Sinun kanssasi ne ovat
Taivas ja Maa, Kauneus ja Toivo.
Tai Metsä, Kallio, Valo ja mieli.
Paljon ei ole nyt kylliksi.
Alan änkyttää, kun
mieleni on ruuhkautunut
kiitoksista.




Tuosta runosta nousi mieleeni Marion Rungin laulu "Tipi-tii, tipi tipi tipi tii, kevät on vallaton...", jonka Marion esitti euroviisuissa 1960-luvulla.  Ulkona on häikäisevä ilma, aurinko loistaa niin kuin se keväällä vain voi.  Yöpakkasia on pidellyt ja lumet ovat kohta hävinneet. Jäätikkö on kuitenkin pihamaassamme osittain säilynyt.

Vuodenajoista kevät on minusta ehdottomasti mieltä nostattavin ja ihanin. Laululintuset saapuvat iloksemme monien tuhansien kilometrien päästä. Ilman 'heitä' tuskin kesää tulisikaan.

Kevät on jännittävä ja valoisa vuodenaika, johon liittyy optimismia ja iloa. Vanhakin ihminen tulee nuoreksi jälleen nähessään valon ja ilon lisääntyvän.

Olen parina sunnuntaina kierrellyt jälleen kotikylää Yhteisvastuun merkeissä. Tulevana syksynä on seurakuntavaalit, joihin en enää rupea ehdokkaaksi. Toivon sentään, että vapaaehtoisia kerääjiä riittää. Tänä vuotena on iskulauseena "Lahjoita hyvä kuolema". Seurakuntamme antaa oman osuutensa 10% keräyksen tuotosta terveyskeskukselle, joka kouluttaa henkilökuntaa ja hankkii välineitä saattohoitoa varten...

Muistutan vielä Ailin-mummon arkea-blogin kirja-arvonnasta, johon kaikki rekisteröityneet lukijat voivat osallistua. Huomenna se tapahtuu kello 13.00. Arvomme kirjani, Mummo ja muusat.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein mukavaa ja kaunista kevättä!
                             Aili-mummo




torstai 3. huhtikuuta 2014

Mies joka eli elämäämme

Seppo Lappalainen. Kuva: Kirjasampon sivuilta.

SUUREN OPPI-ISÄN MUISTOLLE

Höytiäisen mies, pilkesilmä
näki kauas ja lähelle.
Työnsä kypsui runsaiksi hedelmiksi
järven rannalla sanojen hunaja.

Olit kesäyön lehto, olit etsijä
joka ei pelkää syysmyrskyjä.
Olit jäätelin kirkas laulu
ja roudan sulattava kevät.

      Kun halusit uida syvälle, sinä uit.
Kun halusit lentää, loit sanoilla siivet.

Kuin Höytiäinen talvella
kirjailija Seppo nukkuu nyt.
Mutta sanansa soljuvat ikuisesti
kuin ilon ja rakkauden kepeät laineet.


- PASI HIRVONEN -
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Seppo Kalevi Lappalainen (1936-2001).

Hän oli pohjoiskarjalainen ja polvijärveläinen, voisi sanoa kansanmies. Hänestä tuli meille merkittävä henkilö, joka kirjoitti maaseudun ihmisten elämästä romaaneja, novelleja, pakinoita, näytelmiä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Uskon että me kaikki tunnemme Edvin Laineen elokuvat Akaton mies (1983) ja Akallinen mies (1986). Näin ne teeveestä äskettäin, mutta tähän EU-aikaan sijoitettuna ne olivat (hiukan) naiiveja. Myös Seppo Putkisen elokuvassa Lintumies on kirjailija Lappalaisen käsikirjoitus.

Tapasin Sepon Tohmajärven kirjastolla kerran 1970-luvulla, ja juttelinkin hänen kanssaan. Aihe oli hänen palstansa Pellervo-lehdessä, jota kehuin. 

Olen lukenut suuren osan hänen teoksistaan, joissa hän käsittelee 1960 ja 1970 lukujen talonpoikaiselämää: Tonkkakuninkaat (WSOY 1969), Miljoonamiesten suku (WSOY 1971), Suomessa olen minä syntynyt (WSOY 1972), Maailmanrannan rellut (WSOY 1974). Lukuisan määrän olen nähnyt myös Seppo Lappalaisen vaikuttavia näytelmiä, joista useimmat olivat tilaustöitä. Polvijärvellä esitettiin Höytiäisen lasku 1980-luvulla. Savottaoopperan näin 1980-luvun lopulla Joensuussa, joka jäi myös syvälle mieleeni. Näytöksessä oli paikalla kirjailija itse puolisoineen. Raivaajaeeposta esitettiin muistaakseni Nurmeksessa, valitettavasti en sitä nähnyt.

Humu Antin häät näin myös 1980-luvulla Jakokosken kesäteatterissa, se oli ensimmäinen kerta kun kävimme siellä katsomassa näytelmää. Kukkospappia esitetettiin Ilomantsissa, samoin Snellmannilaisia, komediaa Pohjois-Karjalan teollistamisesta ja itäsuomalaisen lehdistön synnystä. Kirjailija Lappalainen oli hyvin monipuolinen kirjoittaja, näytelmät ovat hänen tuotannossaan suurin ryhmä, jotka ovat ilahduttaneet kansaa. Kesäteattereissakin on Lappalaisen näytelmiä esitetty. Kummikuntavierailun olen nähnyt Tohmajärvellä Järventauksessa, Ihmetohtorin Akkalassa.

Paljon iloa sisältyy noihin Lappalaisen näytelmiin ja komedioihin, myös hänen käsikirjoittamiinsa elokuviin. Hän oli tosiaan mies, jolla oli pilkettä silmäkulmissa, häntä ei voi tosikoksi luokitella.

Aihetta hakiessani törmäsin lainaamani Pasi Hirvosen runoon, ja siitä syystä syntyi tämä juttu.
Kiitos Pasi, teet kunniaa oppi-isällesi Seppo Lappalaiselle!

Toivotan oikein hyvää ja kaunista huhtikuuta kaikille lukijoilleni!
Muistakaa, että arpajasiini ehtii vielä osallistua...
                Aili-mummo